Mikkola
Koskela
ja
Haapamäki-Niemi
Julin
Kauppinen
Nuolijärvi
Valkonen
Käsi ki rja
Anne-Maria Mikkola Lasse Koskela
ja
Heljä Haapamäki-Niemi Anita Julin Anneli Kauppinen Pirkko Nuolijärvi Kaija Valkonen
WSOY
WSOY
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS
ÄIDINKIELI IA KIRJALLISUUS
Käsi ki rj a


Käsikirja
- tietoteos, hakuteos, oppikirja
Lukion uusi opetussuunnitelma ja 2007 muuttuva ylioppilaskoe ovat ohjanneet Äidinkieli ja kirjallisuus -sarjan Käsikirjan uudistamista.
Siksi tekstitieto on saanut oman lukunsa heti kirjan alkuun ja pohjustaa lukion läpi jatkuvaa tekstitaitojen harjoittelua.
Kulttuurimme keskeiset teokset konteksteineen nousevat esille kirjallisuuden jaksossa, kuten opetussuunnitelma edellyttää. Suunnitelma korostaa myös suomen kielen kehitystä ja merkitystä yksilölle ja yhteiskunnalle, joten Käsikirjassa on uusi luku Äidinkieli. Sen on kirjoittanut professori Pirkko Nuolijärvi.
Uusia sisältöjä on kaikissa luvuissa. Perusteiltaan Käsikirja on kuitenkin entisensä. Ensisijaisesti se on kirjoitettu nopeasti avautuvaksi hakuteokseksi lukiolaiselle, joka lähes kaikissa työtehtävissään joutuu kirjoittamaan tai puhumaan. Käsikirjan avulla hän pystyy itsekin kohentamaan kielenkäyttötaitojaan. Teoksen henkilö- ja asiahakemistot opastavat tiedon etsijää.
Käsikirja on lukiolaisen keskeinen oppikirja, jossa on yksissä kansissa äidinkielen ja kirjallisuuden kurssien perustiedot. Kirja rakentuu artikkeleista, jotka on ryhmitelty aihepiireittäin; teksti- ja kielitietoa, puhumista, kirjoittamista ja kirjallisuutta käsitellään omissa jaksoissaan. Näin lukion kurssien sisällöistä muodostuu ehyitä kokonaisuuksia, joista kuka tahansa voi kartuttaa tietojaan kulttuurin ydinalueista. Siksi Käsikirja on myös yleissivistävä tietoteos. Sille on paljon käyttöä lukion jälkeenkin.
Helsingissä 22. tammikuuta 2004
Anne-Maria Mikkola Lasse Koskela


Käsikirja
Anne-Maria Mikkola Lasse Koskela ja
Heljä Haapamäki-Niemi Anita Julin Anneli Kauppinen Pirkko Nuolijärvi Kaija Valkonen
WSOY
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS


Sisällys
Tekstitieto 11
Tekstien maailmassa 12
Tiedämme liikkuvamme tekstien maailmassa, mutta mikä teksti on? Vastaus löytyy Käsikirjan aloitusluvusta. Tarjolla on myös perustietoa kielen
merkityksestä tekstin rakentajana.
Kieli vie 12
Tavallisia kielen piirteitä 16
Mikä on tekstilaji? 20
Näkemys tekstien ryhmittymisestä tekstilajeiksi yhdistää Käsikirjan lukuja. Tässä jaksossa hahmotellaan lajien yleisiä ominaisuuksia.
Ei jyrkkiä lajirajoja 20
Lajitieto yhdistää 22
Syntymiä ja muodonmuutoksia 23
Tekstien perusominaisuuksien jäljillä .... 25
Olipa teksti puhuttu tai kirjoitettu, ilmaistu sanoin tai kuvin, sillä on tiettyjä perusominaisuuksia. Niiden tunteminen helpottaa tekstien maail¬
massa liikkumista.
Tekijät ovat läsnä 25
Mikään teksti ei ole yksin 26
Tulkintaa tarvitaan 28
Mitä ironia on? 30
Tulkinta on päättelemistä 31
Väline ja tilanne vaikuttavat 31
Teksteillä on rakenne 31
Pikaohjeita kuvan tulkitsijalle 32
Tekstin anatomiaa 36
Lukija näkee tekstin pinnan, mutta tärkeää on katsoa myös sen alle. Sieltä nimittäin paljastuvat rakenteet, jotka yhdistävät ajatuksia. Tekstin erittelijän pitää osata tarkkailla näitä merkityssuhteita yhtä hyvin kuin keinoja, joilla pinta
pysyy koossa.
Teksti on täynnä merkityssuhteita 36
Teksti on sidosteinen kokonaisuus 36
Tekstit vaikuttajan käytössä 40
Sanotaan, että kommunikaatio on aina vaikuttamista. Mutta mitä oikeastaan tapahtuu, kun ihminen pyrkii vakuuttamaan muut ajatustensa viisaudesta? Millä keinoilla hän pyrkii ohjaamaan vastaanottajan ajatuksia? Vastaus löytyy, kun tekstin todistelun eteneminen paljastetaan argumentaation analyysissa eikä unohdeta kielenkään osuutta. Huomiota vaatii myös tekstin tekijän tar¬
joama kuva maailmasta.
Vanhoja mutta yhä tehokkaita keinoja .... 40
Kertomus selittää maailmaa 41
Argumentaatio tekee uskottavaksi 44
Liikkeelle yhteiseltä pohjalta 44
Monta tapaa perustella 44
Vakuuttavuutta pienin keinoin 48
Argumentaatioanalyysi paljastaa
ohjailun 48
Retoriset keinot tehostavat todistelua 50
Tekstin ideologia toimii taustalla 51
Äidinkielen läpi ei näe 51
Kielen havaintopisteitä 51
A Sisällys


Kielitieto 57
Kieli - ihmisen lajityyppinen ominaisuus. 58
Filosofinen kysymys kielen ja ajattelun suhteesta nousee jakson keskeiseksi aiheeksi. Lisäksi etsitään ihmiskielen tärkeimpiä tuntomerkkejä: kielellä on merkkijärjestelmänä ominaisuuksia, jotka tekevät
siitä verrattoman tehokkaan.
Ihmiskieli on symbolista 58
Kieli hahmottaa maailmaa 62
Kieli, ajattelun apulainen 62
Maailma kielen läpi 62
Kielen oppimisen alkutaival 63
Äidinkieli 66
Yleissivistykseen kuuluu monipuolinen tieto omasta äidinkielestä. Sitä on tarjolla jaksossa, joka rakentaa kuvaa suomen kielen vaihtelusta ja muuttumisen linjoista. Samalla hahmottuu näkemys äidinkielen merkityksestä identiteetin
rakentajana.
Kielellinen identiteetti 66
Puhuttu ja kirjoitettu kieli: samanlaisia
ja erilaisia 67
Monikerroksinen äidinkieli 69
Puhuttu suomi on erilaista eri alueilla.. 69
Yhtenäistyvä kieli 69
Eriytyvä kieli 69
Limittäinen kieli 73
Suomen äidinkieliä 73
Suomea puhutaan myös ulkomailla 76
Maailmankieliä 77
Maailman tuhannet kielet ryhmittyvät perheiksi, myös suomi omaansa: uralilaiseen kielikuntaan. Sen vaiheiden tunteminen auttaa ymmärtämään nykyisyyttä. Siksi jaksossa annetaan tietoa suomen kielen kehityksestä, sukukielistä ja yhteyksistä indoeurooppalaisiin kielinaapureihin. Tutuiksi tulevat myös suomen erityispiirteet.
Indoeurooppalaisia naapureitamme 78
Latina on Euroopan äidinkieli 79
Kreikka - vanhimman länsimaisen
kirjallisuuden kieli 80
Kelttiläiset kielet elpyvät 82
Suomi kuuluu uralilaisiin kieliin 82
Mistä tulemme? 82
Sukukielet ryhmäkuvassa 82
Millainen kieli suomi on? 84
Suomen kielen vaiheita 86
Sanasto elää 90
Puhuminen 93
Modernit puheviestintätaidot 94
Jakso luo yleiskuvan taidoistay joita sekä hyvä
keskustelija että esiintyjä tarvitsevat.
Mikä on vaativaa? 98
Ryhmäviestinnän taitoja ja tilanteita 99
Ryhmäviestintätaitojen syventämisen tueksi annetaan tietoja erilaisista ryhmäviestintätilanteista ja rakennetaan hyvän keskustelijan muotokuvaa. "Pienessä keskusteluoppaassa” on ohjeitay joiden
varassa selviää vaativastakin tilanteesta.
Mitä vapaassa keskustelussa tapahtuu? 99
Miksi ihmiset keskustelevat? 101
Taitavan keskustelijan muotokuva 101
Kuuntelemisen taito huomion
kohteeksi 102
Tehoa koulun ryhmätöihin 103
Pieni keskusteluopas 106
Ryhmäviestinnän erityistilanteita 109
Ongelmanratkaisu- ja muut
työryhmät 109
Neuvottelu 109
Paneeli 111
Kokous 111
Esiintymistaitoja ja -tilanteita 113
Jakso antaa paljon tietoa silleyjoka tuskailee esiintymisjännityksen paineessa. Mutta muukin esiintymiseen liittyvä otetaan huomioon: ”Esiintyjän
Sisällys 5


ABC” antaa eväitä kaikille yleisön edessä puhuville. Sen ohjeet täsmentyvät vielä jakson lopussa,
jossa käsitellään eri puhetilanteita.
Niskalenkki jännityksestä 113
Esiintyjän ABC 115
Puheita eri tarkoituksiin 120
Esitelmä ja suullinen raportti 120
Alustus 120
Ohjelmapuhe 120
Esittely-, onnittelu- ja muut tilannepuheet 121
Puheviestintätaitojen arviointi päättökokeessa 124
Puheviestinnän päättökokeen voi suorittaa lu- kio-opintojen loppuvaiheessa. Jaksossa on tietoa kokeen rakenteesta ja arvioinnista.
Kirjoittaminen 131
Kirjoittaja työssään 132
Jaksossa tarkastellaan kirjoittamista prosessina, jonka kulmakiviä ovat tekstilaji sekä kirjoittajan ja vastaanottajan suhde. Kirjoittaja oppii muokkaamaan tekstiään niin, että se vastaa hänen tavoitteitaan ja ottaa myös vastaanottajan huomioon.
Jaksossa on paljon tietoa myös toisen tekstin pohjalta kirjoittamisesta aina aineiston hankinnasta asti. Esille nousevat niin lähdekritiikin asiat
kuin plagioinnin salakuopatkin.
Tekstintekijän vapaus ja vastuu 132
Huolenpitoa lukijasta 133
Kirjoitusprosessin ydinkohdat 134
Teksti paljastaa kirjoittajansa 136
Millainen ääni tekstistä kuuluu? 136
Asiatyyliä etsimässä 139
Tyylillisiä perusratkaisuja 139
Millaista hyvä asiatyyli on? 140
Taitavan kirjoittajan opissa 144
Kirjoittaja käyttää aineistoa 147
Mistä ja miten aineistoja valitaan? 147
Aineiston käyttö vaatii lukutaitoa 149
Lähdekritiikin perusteita 150
Lukijan kysymyksiä 151
Pohjateksti näkyviin 153
Kun kirjoitetaan kaunokirjallisuudesta 156
Asiatekstien rakentuminen 158
Kirjoittaja joutuu ratkaisemaan monia tekstinsä rakenteen ongelmia. Päätösten pohjaksi jakso tarjoaa runsaasti tietoa muun muassa tekstin jäsentelystä ja jaksotuksesta. Neuvoja annetaan myös ajatusten kuljettamiseksi niiny että lukija pysyy
kirjoittajan matkassa.
Ideoista kokonaisrakenteeseen 158
Sisällön suunnittelun apuneuvoja 158
Asiat järjestykseen 163
Kappalejako opastaa lukijaa 169
Aloitus ja päätäntä - täky ja kruunu. ..171
Otsikko on ikkuna tekstiin 174
Kaiken takana on juoni 174
Asioiden suhteet näkyviin 174
Ensin tuttu, sitten uusi 176
Viittauksia tekstin sisällä 176
Sanaverkot tukevat juonta 176
Kirjoittaja antaa lukuohjeita 178
Jäsennystapa toimii karttana 179
Hyvän asiatekstin tuntomerkkejä 179
Tietoa välittäviä ja selostavia kirjoituksia 180
Tiedon välittämiseen keskittyvistä tekstilajeista esitellään referaatin ja koevastauksen kaltaisia lajeja, joiden hallinta edistää opintomenestystä. Tyypillisistä työelämän teksteistä mukana ovat
esimerkiksi raportti ja muistio.
Referaatti 180
Suhde pohjatekstiin 180
Tyylin ominaisuuksia 181
Tiivistelmä 182
Tiivistelmän ja referaatin suhde 182
Sähköpostiviesti 183
6 Sisällys


Sähköpostietikettiä 183
Raportti ja muistio 184
Koevastaus 186
Miten se kirjoitetaan? 186
Koevastauksen rakenne 187
Mielipidekirjoituksia 188
Oma mielipide pitää osata ilmaista joskus maltillisesti^ joskus kärkevästi. On hallittava myös teksti- lajeja, jotka sopivat eri tarkoituksiin. Siksi jaksossa evästetään esimerkiksi yleisönosastokirjoituksen ja kirjallisuusarvostelun kirjoittajaa. Lajitieto syventää myös lukutaitoa. Tämän vuoksi lehtien mielipideteksteistä tutkitaan erityisesti kolumnin
argumentaatiota.
Maltillisesti vai kärjekkäästi? 188
Hyvän mielipidetekstin ominaisuuksia... 190
Harkittu rakenne edistää asiaa 191
Lehtien mielipidetekstejä 191
Pääkirjoitus 191
Kommentti 191
Yleisönosastokirjoitus ja vastine 193
Kolumni 193
Arvostelu 196
Pohtivia ja eritteleviä kirjoituksia 197
Pohtivien ja erittelevien tekstien moni-ilmeiseen perheeseen kuuluu kieltäjä ulkoasua myöten hyvinkin erilaisia tekstilajeja. Niistä on valittu mukaan sellaisia, joita opiskelija tarvitsee eri oppiaineissa. Pääosassa ovat kuitenkin äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelun tärkeät lajit: essee ja kir- jallisuusanalyysi. Jakso antaa tietoa niiden teksti- lajiominaisuuksista ja neuvoo kirjoittajaa.
Essee 198
Novellianalyysi 200
Runoanalyysi 203
Artikkeli 206
Tutkielma 206
Äidinkielen ylioppilaskoe 210
Lukio-opintojensa päätteeksi opiskelija osoittaa
ylioppilaskokeessa äidinkielen taitonsa. Kokeeseen liittyy monia ylioppilastutkintolautakunnan ohjeita, joita esitellään tässä jaksossa. Erikseen osoitetaan tekstitaidon kokeen ja esseekokeen vaatimukset ja arvioinnin kriteerit. Lisäksi eritellään kummankin kokeen tehtäviä ja annetaan niitä koskevia ohjeita. Erityishuomiota saavat essee¬
kokeen aineistotehtävät.
Tekstitaidon koe 210
Esseekoe 214
Kirjallisuus 225
Kirjallisuus on yhteiskunnallinen voima 226
Kirjallisuus on monin tavoin läsnä arjessa. Se tarjoaa erilaisia näkemyksiä maailmasta ja vaikuttaa meihin silloinkin, kun emme sitä huomaa. Kirjallisuus pyrkii tönimään yhteiskuntaa, ja yhteiskunta puolestaan ohjaa kirjallisuutta palkitse¬
malla ja toisinaan rankaisemallakin.
Elämme keskellä kirjallisuutta 226
Kovaa pudotuspeliä - harvat ovat
valitut 227
Moni sanonta on klassikosta 228
Kirjallisuus vaikuttajana 230
Nauru on tehokas ase 232
Keppiä ja porkkanaa 233
Sensuurin pitkä perinne 234
Kaunokirjallisuus 236
Kaunokirjallisuuden tarkastelun lähtökohtana on kysymys, mitä lukijan tulee tietää saadakseen teoksesta mahdollisimman paljon irti. Avaimiksi tarjotaan tietoa lukuprosessista ja erilaisista näkökulmista, joiden kautta teosta voi tutkia. Erityishuomiota saavat tekstin avaamisessa tarvittavat työkalut, joiden käyttöön opastetaan ohjein ja esimerkein.
Jaksossa esitellään myös kaunokirjallisuuden lajit ja niiden tyypilliset ominaispiirteet. Päätteek¬
Sisällys 7


si luodaan katsaus suomalaisen runon muodon¬
muutoksiin kansanrunoudesta räppiin.
Mitä kaunokirjallisuus on? 236
Miten kaunokirjallisuutta luetaan? 237
Lukija täydentää tekstiä 237
Teoksella ja lukijalla on taustansa 239
Teos on osa tekstien verkostoa 239
Laulu on kiinni taustoissaan 240
Yhdeksän näkökulmaa teokseen 242
Auttaisiko kirjailijaa koskeva tieto?.... 243
Mitä teoksessa todella sanotaan? 244
Kielestä kiinni? 245
Onko kytkentöjä muihin teoksiin? 245
Merkitys karkuteillä? 245
Mitä lukija tekee? 247
Mitä teos kertoo yhteiskunnasta? 247
Mitä teos sanoo naisista? 248
Mitä teos sanoo miehistä? 249
Kaunokirjallisuuden lajit 249
Kertomakirjallisuus 249
Romaani 250
Novelli 252
Kertomakirjallisuuden analyysi ja
tulkinta 253
Tulkinnalla on rajansa 253
Työvälineitä proosan erittelyyn 256
Yksi teksti - kaksi tulkintaa 263
Pakina, aforismi, satiiri 266
Näytelmä 267
Erityyppisiä näytelmiä 267
Näytelmän rakenteita 268
Poimintoja länsimaisen teatterin
vaiheista 270
Runo 278
Runon rakenteita 278
Runon lajeja 280
Runolla on erityinen kielensä 281
Runo viestii kuvin 282
Kahden runon lähilukua 283
Suomalaisen runon muodonmuutoksia 284
Tyylikausia antiikista nykypäivään 290
Kirjallisuuden historia on totuttu jakamaan aika- ja tyylikausiin. Tässä jaksossa pohditaan, millä perusteilla puhutaan vaikkapa realismin ajasta, ja luodaan katsaus siiheny miten tyylit vaihtuvat, kertautuvat ja vaikuttavat toisiinsa.
Länsimaisen kirjallisuuden vaiheita 295
Länsimaisen kirjallisuuden yli kaksituhatvuotista historiaa seurataan varhaisista kreikkalaisista mestariteoksista nykyajan eurooppalaisiin ja yhdysvaltalaisiin suuntauksiin.
Kunkin aikakauden tyylipyrkimykset kuvaillaan lyhyesti ja samalla tarkastellaan niitä aatteita ja ihanteitay jotka ovat innostaneet ihmisiä. Erikseen luonnehditaan tärkeimipiä kirjailijoita Sapfosta Shakespeareen, Dostojevskista Heming¬
wayhin.
Antiikki 295
Keskiaika 302
Renessanssi 306
Klassisismi 312
Valistusaika 315
Romantiikka 320
Realismi ja naturalismi 325
Symbolismi 332
Vuosisadanvaihde 334
Modernismi 339
1900-luvun alun modernistisia
liikkeitä 343
1920- ja 1930-luku 346
1900-luvun lopun näköaloja 350
Millaisia kirjoja luetaan uudella
vuosituhannella? 357
Pieni ajantieto 358
Muiden kulttuurien kirjallisuutta 361
Jaksossa luodaan silmäys siihen, millaista kirjallisuutta on kirjoitettu muualla maailmassa.
Japanin kirjallisuus 363
Latinalaisen Amerikan kirjallisuus 366
Afrikan kirjallisuus 367
8 Sisällys


Suomen kirjallisuus 369
Jakson alussa esitellään Suomen kirjallisuuden tyypillisiä piirteitä ja ennustetaan sen muuttumisen suuntaa. Lisäksi esitellään kirjallisuutemme vaiheita kansanrunoudesta nykypäiviin. Erikseen nostetaan tarkasteltaviksi joukko suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia (•), jotka asetetaan kirjallisuushistorialliseen ja yhteiskunnalliseen
kontekstiinsa.
Millaista suomalainen kirjallisuus on? ... 370 Millaiseksi suomalainen kirjallisuus
on muuttumassa? 374
Suomen kirjallisuuden vaiheita 375
Kansanrunous - vuosisatainen perintö 375
• Kalevala
Ruotsin vallan ajan karut vuosisadat.. 382
• ABC-kiria
Kansalliskirjallisuutta tekemässä 383
• Vänrikki Stoolin tarinat
• Seitsemän veljestä
1880-luvun realismi 394
• Työmiehen vaimo
Vuosisadanvaihteen uudet tuulet 398
• Helkavirsiä
Realismia tarvitaan taas 404
• Hurskas kurjuus
Jazzia ja automobiileja: nopean
nykyaikaistumisen 1920-luku 409
Rajat railoina aukeaa: 1930-luvun
kirjallisuus 418
Sotavuosista 1950-luvulle 421
• Sinuhe egyptiläinen
• Tuntematon sotilas
Viiskymmenluvun modernismi 428
• Mitä tapahtuu todella?
Osallistuvan kirjallisuuden kuusikymmenluku 430
1970-luku: maaseudun kohtaloita, työväen arkea, keskiluokan elämää 437
1980-luvun monimuotoisuutta ja
yksilöllisiä ratkaisuja 438
• Kohdusta hautaan
• Yhden yön pysäkki
Uudelleenarvioinnin ja kyseenalaistamisen aika 443
Suomalainen ajantieto 450
Liitteet 453
Suomen kielen lyhyt kielioppi 454
Jaksossa on suomen kieliopin ydinasiat: Muun muassa sanaluokat määritellään lyhyesti ja verbiopista tarjotaan perustiedot. Lisäksi esitellään lauseita ja niiden suhteita. Osiosta voi palauttaa mieleensä myös lauseenjäsenten nimet ja opiskella
tavallisimmat lauseenvastikkeet.
Sanaluokat 454
Morfeemit 456
Sijamuodot 457
Verbinmuodot 458
Lauseoppi 460
Kielenhuollon periaatteita ja
käytäntöä 468
Jakson alussa kerrotaan yleisistä periaatteista, joita kielenhuoltajat noudattavat laatiessaan yleiskieltä koskevia ohjeita ja suosituksia. Päätteeksi annetaan yksityiskohtaisia kielenhuollon ohjeita.
Jakson sisällysluettelo 468
Kirjallisuutta 497
Luetteloon on koottu kirjan tekijöiden käyttämiä lähteitä. Mukana on myös sellaisia teoksia, joista opiskelijalle on apua itsenäisessä työssä.
Hakemistot 501
Asiahakemisto 501
Henkilöhakemisto 508
Sisällys 9


Tekstitieto


Tekstien maailmassa
Meillä jokaisella on valtava määrä erilaisia tietoja, kokemuksia, havaintoja, mielipiteitä, tuntemuksia ja näkemyksiä. Jotta voisimme hallita niitä, järjestelemme ne ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi, teksteiksi1
Sana teksti tulee latinan sanasta textum, joka merkitsee ^kudelmaa ja ’kudostal Tämä alkuperäinen merkitys paljastaa tekstistä jotain olennaista: teksti ei ole yhdestä puusta veistetty möhkäle, vaan siinä kietoutuu yhteen monenlaisia aineksia.
Nykyajan teksti saattaa koostua vaikkapa kirjoitetuista ja puhutuista sanoista, kuvista, kuvateksteistä, liikkuvasta kuvasta, äänistä ja toisinaan tapahtumistakin. Teksti onkin yhä useammin multimodaalinen kokonaisuus, eli se käyttää viestinsä välittämisessä eri välineitä ja keinoja. Sana teksti ei enää tarkoita pelkästään kirjoitettua tuotosta, kuten usein arkikielessä.
Laajimmin ymmärrettynä teksti on mikä tahansa merkityskokonaisuus. Tämän määritelmän perusteella esimerkiksi jääkiekko-ottelu voidaan hahmottaa tekstiksi, jota pelaajat ja katsojat "lukevat” eli tulkitsevat. Pelaajan sanotaan lukevan oivaltavasti peliä, kun hän osaa rientää katkaisemaan vastustajan yllätyssyötön. Katsojat puolestaan rakentavat pelipaikasta ja sen tapahtumista kokonaiskuvaa, tekevät päätelmiä, ennakoivat ja arvioivat, kuten lukijat yleensä¬
kin. Tällaisia tapahtumasarjojakin voidaan siis pitää teksteinä. Ne eivät kuitenkaan ole Tekstien maailmassa -luvun keskipisteessä, vaan huomio kohdistuu ensisijaisesti sanallisiin teksteihin. Nämä ovat niin puheena kuin kirjoituksenakin tapahtuvan vuorovaikutuksen perusyksiköitä.
Kieli vie
Tekstien maailmassa elävä ei voi väistää kielen voimaa. Kielellä on viestintäjärjestelmänä ominaisuuksia, jotka sysäävät mielikuvat liikkeelle. Ne tuovat vuorovaikutukseen sävyjä ja antavat mahdollisuuden luoda uusia merkityksiä vanhoistakin aineksista. Näin viestintään tulee en- nalta-arvaamattomuutta ja leikkitilaa.
Mielikuvat ovat läsnä lähes aina sanoja käytettäessä. Sanat eivät nimittäin ole merkitykseltään tarkkarajaisia. Sanakirjasta löytyvän päämerkityksen eli denotaation lisäksi sanaan kuuluu miellemerkityksiä eli konnotaatioita. Vaikka sellaisiin tuiki tavallisiin sanoihin kuin hiiri ja joulu voi liittyä kovinkin myönteisiä tai kielteisiä mielteitä sen mukaan, millaisia koke-
12 Tekstitieto


Yönsinisessä näyttelytilassa Cildo Meirelesin radiotorni kelluu kuin maapallo avaruudessa. Taiteilija on virittänyt radiot eri maiden lähetystaajuuksille. Huoneeseen tuleva lähettimien tekstitulva sekä kiehtoo että pelottaa. Se antaa ymmärtää, että tekstit ympäröivät kaikkia maailman ihmisiä ja että ne yhdistävät meitä. Mutta kuuntelija joutuu myös myöntämään ymmärryksensä rajat, sillä vain murto-osa teksteistä avautuu kielitaitoisimmallekaan.
Kielen merkitykseen viittaa myös Meirelesin teoksen nimi Babel [2001). Nimi kytkee radio- tornin Raamatun kertomukseen Babylonin tornista, jonka rakentajat Jumala teki erikielisiksi. Näin ihmiset lakkasivat ymmärtämästä toisiaan.
muksia niiden käyttäjillä on ollut hiiristä ja jouluista.
Miellemerkitys saattaa ajan myötä nousta päämerkitykseksi. Näin on käynyt muun muassa sanalle rukka. Alkuaan sitä käytettiin pääasiassa turkin, mekon tai muun vastaavan vaatteen nimenä ja nykykielessä lähes yksinomainen merkitys 'parka oli vain
• Vertauksessa rinnastus tapahtuu yleensä kuin-sanalla: Hän oli hiljaa kuin hiiri.
• Personifikaatiossa eli elollistamisessa annetaan ihmisen ominaisuuksia elottomille olioille,
konnotaatio.
Kielessä on myös runsaasti kielikuvia, esimerkiksi vertauksia, personifikaatioita ja metaforia. Ne luovat mielikuvia rinnastamalla kaksi asiaa.
Tekstitieto 13


^ERK Mihj
O
K*'
><«
-toi
Hvo^reuiA
HIELLEMeRIClTYItS
■ lemmikkieläin
■ kiva rapistelija
</>
#4
KiEW€UIA
Nl£U£H«Kirm*
■ tuholainen
■ juustorosvo
■ mitätön rapistelija
■ bakteeri pesä
| Sana hiiri viittaa todellisuuden olioon, joka sanakirjassa määritellään irotansukuiseksi pieneksi jyrsijäksi’. Sanan merkitys on kuitenkin laajempi: siihen kuuluvat myös miellemerkitykset. Ihmisten konnotaatiot ovat erilaisia. Joidenkin mielestä esimerkiksi Mikki Hiiri on myönteinen, toisten mielestä kielteinen konnotaatio.
eläimille ja kaikelle muullekin luontoon kuuluvalle: Hiiret pitivät kokoustaan kellarissa.
• 	Metafora on kielikuva, jossa ilmiötä kuvataan samankaltaiselta tuntuvan, tutun ilmiön avulla. Rinnastus tapahtuu ilman kuin-sanaa: Hän on hiiri (= mitätön/hiljainen/väritön/arka kuin hiiri). Kaikki olivat hiirenhiliaa (= hiljaa kuin hiiret).
Usein metaforan lähtökohtana on tarkoitteeltaan konkreettinen sana, jonka avulla ilmaistaan abstrakti asia. Hankalatkin asiat tulevat ymmär-
| Tietokoneen hiiri on metafora, joka on syntynyt tutun jyrsijän ja laitteen samannäköisyy- destä.
rettäviksi, kun ne on rinnastettu johonkin tuttuun. Siksi esimerkiksi tietokoneeseen liittyvä kieli vilisee metaforia. Siellä liikutaan verkossa, navigoi- daan, selaillaan ja käytetään kirjanmerkkejä.
Metaforien joukossa on myös paljon sellaisia ilmauksia, joissa sekä kuvalla että kuvattavalla on konkreettinen tarkoite. Tällaisia ovat esimerkiksi useat eläinmetaforat: Hänen käytöksensä oli sikamaista. Jalkapallofanit sikailivat kaupungilla.
Konkreettisia lähtökohdiltaan ovat nekin metaforat, joissa esineistä käytetään ihmisen ruumiinosien nimityksiä: pöytälevyä kannattava osa on kuin ihmisen jalka ja toimiikin samassa tehtävässä, joten metafora pöydän jalka on valmis. Metaforaksi näin tuttua ei kyllä tahdo tunnistaa, kuten ei ovisilmää, pullonsuuta tai niemennenääkään.
Metaforia pidetään voimakkaina ajattelun ohjaajina, sillä niihin liittyviä mielikuvia ei aina huomaa. Kuitenkin se, joka väittää, että elämä on ruusuilla tanssimista ja pilvissä leijumista, antaa ihmisen osasta aivan toisen kuvan kuin
1A Tekstitieto


se, joka sanoo elämää kamppailuksi tai matkaksi murheen laaksossa.
Monet suuret vaikuttajat ovat osanneet käyttää hyväkseen metaforien tehoa. Jo Raamatusta ovat tuttuja monet Jeesuksen käyttämät metaforat, esimerkiksi Minä olen tie, totuus ia elämä. Metaforia käytetään paljon myös mainonnassa ja politiikassa. Siellä ne muiden kielikuvien ja sanojen konnotaatioiden kanssa vievät vastaanottajaa haluttuun Ykfl pleni pyynto: älkää hyvät ihmlfet rakentako tiilettä!
suuntaan, niin ettei tämä huomaa aina edes vikistä.
| Mainonta ratsastaa mielikuvilla. Siksi kielikuvat kelpaavat, kuten personifikaatiot Tiiliteollisuuden ja Musta leima -juuston mainoksiin vuonna 2002.
Tekstitieto 15


Tavallisia kielen piirteitä
Samat kielen piirteet esiintyvät niin kaunokirjallisuudessa kuin asiateksteissäkin. Niiden tarkkailu auttaa näkemään, miten teksti esittää asiansa. Tulkinta on vastaus kysymykseen, mitä
teksti sanoo. Se syntyy päätelmistä, joita lukija tekee muun muassa tekstiin valitusta kielestä.
- 	Aukeamilla on esimerkkejä kielen piirteistä, jotka voivat esiintyä lähes missä teksteissä vain.
johdoksia (= sanoja, jotka on johdettu eli muodostettu) kantasanasta: kalastaa, kalainen, kalaisa, kalastus...
yhdyssanoja:
kalamauste, tonnikala...
määriteosa perusosa
HOROSKOOPPI
väite
lukijan puhuttelu RAHA: Kerrankin sinulla on rutkasti tuu-
puhekielinen metafora (ker- takäyttökamaa)
ria. Muista sentään ostaa se arpa. RAKKAUS: Et halua olla kertakäyttöka- maa. Lopeta sitten vanha käyttäytymismalli.
TERVEYS: Otat aikaa hoitaaksesi itseäsi. Se on viisasta ja piristää mieltä ihanasti.
puhekielinen ilmaus (tuuria) kehotus
käännöslaina
(Vrt. englannin take time.)
Horoskooppi Iltalehdessä 3.8.2002.
16 Tekstitieto


RUNO
Lentokalat
Yhden tie käy v/ös. toisen matka alas. Lentokalat lentelevät sukeltelee valas.
Eipä kivi kellu, eikä vesi pala.
Valas halkoo vettä, eikä ole kala.
Lentokalan siivet ovat pitkät evät
Jukka Itkonen
vastakohta-asettelu alkusointu eli allitteraatio
= piirre, joka syntyy, kun lähekkäiset sanat alkavat samoilla äänteillä
loppusointu eli riimi
= piirre, joka syntyy sanojen loppujen samanlaisuudesta
ARTIKKELI
Lohen lumoissa Tenolla
Teno on monelle suomalaiselle lohenkalastajalle lähestulkoon pyhäjoki, jonka virvoittavien vetten äärelle pitää tehdä vähintään yksi pyhiinvaellusmatka joka kesä.
alkusointu eli allitteraatio
viittauksia eli alluusioita
uskonnollisiin teksteihin
Jari Tuiskunen. - Erä 2/2002. Artikkelin alku.
SARJAKUVA
ivmÄ fVKO. 'S-
sanonta
© Patrick McDonnell/ Distr. By King Features/ Repr. By Bulls
Ruutu Patrick McDonnellin sarjakuvasta Kamut Sydämet sykkyrällä.
1999.
Hän on kuin kala kuivalla maalla, klisee = kovassa käytössä kulunut sanonta
Tekstitieto 17


MAINOS
sanonta,
sananparsi
viittaus eli alluusio muinaissuomalaisten vedenjumalaan
toisto
- väite
_ puhekielisyys
CTassä teksti- ympäristössä ehdoton on tietoisesti valittu arkikielinen ilmaus, kuten myös mainoksen lopun älä stressaa. Juhlavassa ympäristössään ne ovat tyyli- poikkeamia.)
lukijan puhuttelu ja kehotus
18 Tekstitieto


PAKINA
Mustekala - maukas mörkö
"Siinä ei ole luuta, ejverta, eiji- haa. Se on hyyte/ömäisen veltto. Sen sisällä ei ole mitään. Se on pelkkä nahka. Sen kahdeksan lonkeroa voi kääntää nurin kuin hansikkaan.” Victor Hugo antoi vuonna 7866julkaistussa teoksessaan Les Travailleurs de la mer (suom. Meren ahertajat) mustekalasta, "merten synkästä demonista", niin vaikuttavan kuvauksen että tästä ulkonäöltään kaikkea muuta kuin ruokahalua herättävästä pääialkaisesta tuli koko Pariisin lemmikki. Ravintolat alkoivat kilpailla mitä ihmeellisimmillä mustekala- resepteillä ja tursaan lonkerot ulottuivat jopa naisten hattu- muotiin.
Jukka Mannerkorpi, Makuhermolla. 1998. Katkelma.
alkusointu
metafora = kahden asian rinnastaminen ilman vertailevaa sanaa Cmustekala - mörkö)
ellipsi = sanojen jättäminen pois, sananheitto. (Ensimmäisestä virkkeestä on heittynyt kaksi kertaa sana ole.')
lausemuodon toisto
vertaus
sitaatti eli suora lainaus
eufemismi eli (kaunisteleva) kiertoilmaus
CTassä eufemismilla vältetään sanomasta suoraan, että mustekala on ruma.)
nimeäminen CLemmikki, demoni, niveljalkainen ja tursas ovat kaikki mustekalan nimityksiä. Demoni on myös metafora.)
synonyymi eli samaa tarkoittava sana
[tursas = mustekala)
parafraasi = ilmaisu, joka sanoo jonkin asian toisin sanoin (Tässä parafraasilla sanotaan, että mustekala-aihetta käytettiin naisten hatuissa.)
Tekstitieto 1S


Mikä on tekstilaji?
Tekstit muodostavat ryhmiä, joita sanotaan tekstilajeiksi Esimerkiksi uutiset ovat oma lajinsa, mainokset kuuluvat toiseen lajiin ja chattailu kolmanteen. Tieto tekstilajeista auttaa toimimaan tekstien maailmassa niin vastaanottajana kuin tekijänäkin.
Kullakin tekstilajilla eli genrellä on oma viestintätehtävänsä. Esimerkiksi uutiset kertovat ajankohtaisen tapahtuman, chattailu on yhteydenpitoa, ja mainosten tavoitteena on herättää ostohalua.
Tehtävän lisäksi samaan lajiin kuuluvilla teksteillä on myös muita yhteisiä piirteitä, jotka leimaavat esimerkiksi niiden ulkomuotoa, rakennetta, ilmaisua tai sisältöä. Reseptit tunnistaa yleensä yhdellä vilkaisulla ruokaohjeiksi, tankarunoilla on sama rakenne, lakipykäliä yhdistää muun muassa tapa käyttää kieltä, ja horoskoopit pyörittävät viikosta toiseen samoja sisällön aineksia ja ilmaisuja.
Ei jyrkkiä lajirajoja
Tekstilajien rajat eivät ole jyrkät, vaan lajit muodostavat jatkumon. Sen toisessa päässä ovat tiedon välittämistä painottavat ja ohjaavat tekstit, toisessa erilaiset kaunokirjalliset tekstit.
Kaunokirjalliset tekstit voivat muodostua muita vapaammin. Se sijaan esimerkiksi tutkielmien rakenne ja tyyli ovat pitkälle yhteisön säätelemiä. Tällaisia asiatekstejä myös luetaan ja niihin suhtaudutaankin eri tavalla kuin kaunokirjallisuuteen: niitä pidetään yleensä todempina kuin kaunokirjallisia tekstejä. Tätä seikkaa ovat jotkut nykykirjailijat käyttäneet hyväk- seenkin ja rakentaneet romaaneistaan faktaa ja fiktiota sekoittavia lajileikkejä.
| Ilmoitus tekstin lajista paljastaa, minkälainen teksti on odotettavissa. Näin se ohjaa lukemista.
- 	Ilta-Sanomissa käytettyjä tekstilajiosoittimia.
UUTISIT
Kolumni
PÄÄKIRJOITUS 11.11.2003
20 Tekstitieto


Tekstilaji ja tekstityyppi
Kun haluaa kertoa ystävälleen Linnanmäen- retkestään, joutuu valitsemaan teksti lajin, johon viestinsä pukee. Yksi käyttökelpoinen laji tässä tapauksessa on kirje, suomalaisessa yhteisössä edelleenkin tavallinen yhteydenpitotapa.
Retkeä voi käsitellä kirjeessä monella tapaa: kuvailla, kertoa tapahtumat, esittää mielipiteen, eritellä ja pohtia. Näin syntyvät osatekstit edustavat eri teksti tyyppejä, joista kirjeen kokonaisuus rakentuu.
TEKSTILAJI
TEKSTITYYPPEJÄ
kirje
6. 	J\i4sV&JCWu(o<. 2.0©3
Heji J Noora (
pikt&sta, CutA.cc Uasxcxk^cuMcC . 'Bre.aJzdasxOLCL a' thSuöu öUaaJ/ IpOkeJU^ uaaA*
Jd! c(j
tfSkAri/U*» j*. cn^
ULpeoL ilAnvcUcusJujtscSSQäo j /yuaM^, \fouuJrJHcK~ &
ja. toto /tute öti surtea.
A^v^o • jarru—
/yuiAjlJ- ... (§)
//^i5a^ jiffan ytvksi*. kcct^
5a$fafr\cuc^ iM+si J
päiväys
tervehdys
kertova teksti
mielipiteellinen
(argumentoiva]
teksti
ehdotus
tervehdys
Tekstitieto 21


Esimerkkejä tekstilajeista
Asiatekstit Kaunokirjalliset
tekstit, esimerkiksi
tiedon
mielipiteen
erittelyä ja
■ novelli
välittämistä
välittämistä
pohdiskelua
■ romaani
painottavat
painottavat,
painottavat,
■ runo
ja ohjaavat,
esimerkiksi
esimerkiksi
■ näytelmä
esimerkiksi
■ pakina
■ lakiteksti
■ arvostelu
■ artikkeli
■ aforismi
■ uutinen
■ pääkirjoitus
■ essee
■ tiedote
■ ohjelmapuhe
■ oppikirjateksti
■ kommentti
■ liikennemerkki
■ kolumni
■ mainos
Lajitieto yhdistää
Käsitys tekstilajeista kehittyy vähitellen ja vaivihkaa, kun vuorovaikutussuhteissa karttuu kokemusta siitä, millaisia tekstit ovat ja mitä niillä voi saada aikaan. Pienikin lapsi tietää iltasatua kinutessaan, että tilauksessa on juonellinen tarina, jonka tarkoitus on viihdyttää häntä. Hänellä on siis jo tekstilajitietoa eli käsitys satujen keskeisistä ominaisuuksista ja käytöstä.
Saman kulttuurin jäsenillä on tekstilajeista runsaasti yhteistä tietoa, joka auttaa vuorovaikutuksen rakentamisessa. Elämä helpottuu nimittäin suuresti, kun kokeessa jaettava teh- täväpaperi tulee luetuksi toimeksiantona eikä esimerkiksi runona.
viestintä-
tehtävä
määrittelee
muuttuu yhteisön mukana
lajiin
kuuluvilla
yhteisiä
ominaisuuksia
TEKSTI- LAJI
syntyy kun
tarvitaan
rajat
häilyvät
jokaisella elämän varrella kertynyttä lajitietoa
22 Tekstitieto


| Anna-Riitta Haavisto on poiminut ikävien uutisten viidakosta kimpun harvinaisia kukkia: Hyviä uutisia. 1997.
Syntymiä ja muodonmuutoksia
Koska tekstilajit liittyvät kiinteästi kulttuuriin ja ihmisten vuorovaikutukseen, ne myös muuttuvat ajan myötä. Näin on käynyt esimerkiksi uutiselle. 1800-luvulla kirjoitettu uutinen muistutti lähinnä pientä tarinaa, jossa toimittaja otti näkyvästi kantaa.
Kamala teko nimipäivillä
Wiime helmik. 24p:nä vvietettiin eräässä talossa Joutsan pitäjässä Matinpäivviä, waan liekö liiaksi päähän nousevvaa ollut, koskapahan talon isäntä ja nimipäivvien pitäjä rupesi kelkan paininpuulla koettamaan renkinsä pääkallon kestävvyyttä. Renki kävvi heti puhumattomaksi ja isäntä pantiin rautoihin odottamaan seurausta tuosta nimipäiwätarjouksesta.
Päivälehti 17.3.1890.
Tekstitieto 23


Nykyuutisissa toimittajat pysyttelevät yleensä taka-alalla ja tekstien muotti on toinen kuin ennen. Siihen kuuluu kyllä kertomus tapahtuneesta, mutta kiireistä lukijaa varten alkuun on monesti rakennettu tiivistelmä. Ehtivämmille lopussa saattaa olla lisätietoja.
Maailman muuttuessa syntyy uusia teksti- lajeja ja vanhat syrjäytyvät. 1800-luvun nuoret eivät tunteneet esimerkiksi saippuasarjoja eivätkä tekstiviestejä. Toisaalta sitten heidän elämäänsä kuuluivat rekilaulut ja arkkiveisut (ks. s. 379), joista nykyään vain luetaan kirjallisuudenhistorioista.
NVKVvunse^ pEimfcAKEMc
tarkfin
1- fiiW&f«ka = 'jdfn
Votil-
Kertomus
viklriich iärke*.
Espoossa Suomen suurin roolipelitapahtuma
Roolipelaajat ympäri Suomea kokoontuivat viikonloppuna
.Espppn.Dipoliin.
Yhdeksättä kertaa järjestettävä Ropecon on Suomen suurin roolipelitapahtuma, ja se kuuluu myös Euroopan suurimpien alan tapahtumien joukkoon. Dipoliin odotetaan yli_2000;ta[.kävijää.
3» liUC Ropeconissa järjestetään erilaisia roolipelejä, työpajoja sekä seminaari, jossa pohditaan roolipelejä teoreettisesta näkökulmasta.
Helsingin Sanomat 26.7.2002
Kuka?/MM?,
Mitt7.
MfK**
pT.lfom?
Miksi?
| Uutisen perusrakenteesta on monenlaisia muunnelmia. Aina hyvin rakennettu uutinen kuitenkin pyrkii kertomaan, kuka tai mikä teki jotain sekä mitä, missä ja milloin jotain tapahtui. Usein tapahtumaa myös selitetään eli vastataan miksi-kysymykseen.
24 Tekstitieto


Tekstien perusominaisuuksien
Tekstin voi muodostaa sekä yksittäinen sana (Ulos!) että laaja artikkeli tai kokonainen tiiliskiviromaani, joten tekstit poikkeavat toisistaan melkoisesti’ Niillä on silti yhteisiäkin ominaisuuksia, jotka johtuvat niiden tehtävästä vuorovaikutuksen rakentajina.
I ekstien perusominaisuuksina voidaan pi- I tää seuraavia:
I • Teksteillä on aina tavoite, tekijä ja vastaanottaja sekä yhteyksiä muihin teksteihin.
• Niillä on rakenne, eli ne muodostuvat osista, jotka on liitetty yhteen eri keinoin.
• Viestintätilanne ja -väline vaikuttavat tekstiin.
• Tekstejä joutuu aina tulkitsemaan.
Tekijät ovat läsnä
Teksti ei synny tyhjästä, vaan sillä on aina tekijä. Hän valitsee aiheensa ja tavoitteensa monien mahdollisuuksien joukosta. Tavoite puolestaan vaikuttaa siihen, mitä hän tekstissä painottaa, mistä näkökulmasta ja millä tavoin hän kertoo asioista. Näin teksti on tekijänsä valintojen tulos, ja siltä pohjalta vastaanottaja voi tehdä tekijästä päätelmiä.
Valintojensa kautta tekijä ikään kuin kirjoittautuu tekstin osaksi ja tuo mukanaan taustansa. Vaikuttavia taustatekijöitä ovat esimerkiksi ikä, sukupuoli, koulutus ja muut vastaavat asiat. Niihin kuuluu myös se ryhmä, johon tekijä on sitoutunut tai joka on hänen työnsä maksumiehenä.
Taustaryhmien ääni voi kuulua tekstistä selvästikin. Esimerkiksi uskonnollinen ihminen voi tuoda tekstiinsä oman ryhmänsä kielenkäyttötapoja, ja EU-virkamiesten teksteissä toistuvat Brysselin-papereista käännetyt ilmaukset.
Aina taustaäänet eivät erotu selvästi. Silti vastaanottaja voi lähteä siitä, että teksti on moniääninen. Esimerkiksi pääkirjoituksessa puhuu kirjoittajan lisäksi mahdollisen toimituspalave- rin ja kustantajan ääni; mainoksen taustalla on myös tilaaja; lääkärin roolissa sairauskertomusta kirjoittavan tekstissä on kaikuja koko ammattikunnan ajattelu- ja kielenkäyttötavoista.
Tekijä valitsee itselleen myös roolin, joka vastaa tekstin tavoitetta. Hän voi esiintyä esimerkiksi asiantuntijana, päättävänä viranomaisena tai aatteen kauppiaana. Usein rooli on ilmaistu epäsuorasti, ikään kuin rivien välissä.
Monet tekstilajit ovat siinä määrin institutionaalistuneita ja traditioidensa ohjaamia, että niiden tekijöille ei jää paljonkaan valinnanvaraa roolinsa muovaamisessa. Pääkirjoituksen tekijän ei juuri sovi rupatella pakinoitsijan tai kolumnistin tavoin eikä riehaantua hauskaksi mainostajaksi.
Tekstitieto 25


Lukijoita ei kiinnosta niinkään se, mitä mieltä pääkirjoituksen tekijä on yksityishenkilönä. Sen sijaan he haluavat tietää lehden kannan, jonka pääkirjoitus ilmaisee. Tuomarikaan ei tuomiota kirjoittaessaan tuo esille henkilökohtaisia mielipiteitään; niillä ei ole merkitystä, koska hänen tulee edustaa oikeusjärjestelmää. Toisinaan kirjoittaja voi jopa joutua edustamaan sellaista näkemystä, jota hän ei yksityishenkilönä hyväksy.
Kaunokirjallisuudessa kirjailija rakentaa teokseensa kertojan, joka voi olla hyvinkin erilainen kuin kirjailija itse. Samoin on laita muissakin teksteissä: kirjoittaja luo tekstinsä tarkoitukseen ja tekstilajiin sopivan “kertojan”.
Mikään teksti ei ole yksin
Tekstien perusominaisuuksiin kuuluu inter- tekstuaalisuus (ks. myös s. 242), kytkeytyminen muihin teksteihin. Tekstit nimittäin reagoivat
Marika Kaarnan 7ä/7ra-maalauksen (2002] viesti hahmottuu, jos huomaa siihen sisältyvät viittaukset: Burberryn klassinen ruutukangas yhdistyy perienglantilaiseen yläluokan elämäntapaan, "vanhoihin hyviin aikoihin”.
Sille tahraksi maalattu nälkiintynyt afrikkalais- lapsi puolestaan viittaa brittien siirtomaapolitiikan seurauksiin. Brittien menneisyys ei ole puhdas, maalaus kärjistää.
toisiinsa: lainaavat toisiltaan, vastustavat, kommentoivat, jäljittelevät tai pilkkaavat toisiaan. Jokainen teksti on siis monien tekstien kohtauspaikka, sillä se on ikään kuin imenyt itseensä toisia tekstejä.
Tekstit voivat liittyä toisiinsa esimerkiksi sisältönsä, kielensä tai rakennepiirteidensä kautta. Toisinaan tekstistä erottuu selviä alluusioita eli viittauksia muihin teksteihin, esimerkiksi lainauksia ja sitaatteja; toisinaan intertekstu-
26 Tekstitieto


Pastissi on teos, joka nappaa toisesta teoksesta aiheen, muodon tai tyylin ja liittää lainaamansa uuteen yhteyteen. Pastissin intertekstu- aaliset suhteet ovat selvästi näkösällä, ja se on avoimessa dialogissa alkuperäisen teoksen kanssa. - Viereinen kuva on Eduard Manefn maalaus Aamiainen ruohikolla (1863). Yllä on siitä tehty pastissi,
Me Naiset -lehden mainos vuodelta 1997.
aalisuus on näkymättömämpää. Esimerkiksi monien elokuvakomedioiden takaa kuultaa Charles Chaplinin tapa tehdä elokuvaa. Sen sijaan pastississa ja parodiassa viittaukset ovat hyvinkin selviä. Pastissin idea nimittäin on jäljitellä toista teosta niin, että vastaanottaja havait¬
see teosten yhteyden ja siitä syntyneen ajatuksen (ks. oheinen kuvapari). Parodia puolestaan mukailee jotain tunnettua teosta tehdäkseen sen tai jonkin muun asian naurunalaiseksi (ks. s. 28 laatikko Parodia, ivallista naurua toisen kustannuksella).
Tekstitieto 27


Parodia, ivallista naurua toisen kustannuksella
Selvimpiä esimerkkejä intertekstuaalisuuden hyväksikäytöstä on parodia eli ivamukaelma. Parodian kirjoittaja luottaa lukijan tekstintunte- mukseen: tunnettua tekstiä on helppo mukailla ja käyttää pilkan apuna, kun sen siirtää toiseen yhteyteen, esimerkiksi keksii uuden sisällön kaikkien tuntemaan Pienen tulitikkutytön tarinaan. Lukijan on sitten pääteltävä, mihin iva kohdistuu.
Pieni sytkärityttö
Pieni tyttö räl/äsi epätoivoisesti sytkäriä. Värisevä liekki syttyi hetkeksi, mutta sammui saman tien. Voi, kaasu loppui - ja vielä jou- luaattoiltana.
Tyttö oli paljain päin, vaikka pakkasta oli kymmenisen astetta ja viima puhalsi jäätä¬
vänä. Hänen vaatteensa vaikuttivat resuisilta, farkutkin olivat repeytyneet. Ja ohuista kudotuista sormikkaista puuttuivat sormiosat kokonaan.
Tyttö vilkaisi sisään talon ikkunasta. Siellä avattiin parhaillaan viinipulloa, ilo oli ylimmillään.
Katua pitkin lähestyi punaisiin pukeutunut mies tyhjän näköinen säkki olallaan. Askeleet näyttivät vähän epävarmoilta. ”Saiskohan tuolta apua, onhan nyt sentään joulu" tyttö ajatteli ja päätti epätoivoissaan uskaltaa:
- 	Hei pukki saatana, anna äkkiä tulta mun röökiini, että mä pääsen takaisin sisälle lämmittelemään.
Lasse Raitio. Turun Sanomat}. 12.1997.
Tulkintaa tarvitaan
Lähes itsestään selvää on, että kaunokirjallista tekstiä pitää tulkita, jotta saisi selville, mitä sen rivien väliin on maailmasta kirjoitettu. Mutta yhtä tuttu ei ole ajatus, että tulkittavia ovat kaikki muutkin tekstit joulukorteista presidentin uudenvuodenpuheeseen ja television uutisiin. Niidenkin ymmärtämiseen vaikuttavat samat perusseikat kuin runon tulkintaan.
Vastaanottajalla on aina monenlaisia käsityksiä ja ennakkotietoa siitä, minkälainen edessä oleva teksti on. Tätä tulkintaa ohjaavaa odotusten joukkoa sanotaan odotushorisontiksi (ks. myös s. 237). Aiemmat tekstit saavat hänet esimerkiksi odottamaan pääkirjoitukselta asiallisuutta, pakinalta hauskuutta ja saarnalta kristillistä opetusta. Myös hänen omat vaiheensa vaikuttavat: elämänkokemukset muokkaavat
ennustuksia vaikkapa siitä, millaisia ratkaisuja romaanin henkilöt tekevät.
Vastaanottaja ja teksti eivät kohtaa tyhjiössä; molemmilla on jokin laajempi viitekehys eli konteksti. Tekstille on mahdollista hahmottaa useita erilaisia konteksteja. Pääkirjoitukselle se voi olla esimerkiksi lehden linja tai se poliittinen näkemys, jota lehden tiedetään edustavan. Yksittäisen runon konteksteja ovat esimerkiksi kokoelman muut runot, tekijän muu tuotanto, saman aikakauden runot tai koko suomalaisen runon perinne. Kontekstina toimii myös tilanne ja se fyysinen ympäristö, jossa teksti esitetään.
Vastaanottajallakin on kontekstinsa, esimerkiksi sukupuoli, ikä, kansallisuus, maailmankatsomus. Ne ovat vastaanottajaan itseensä liittyviä seikkoja, jotka osaltaan määrittävät hänen asemaansa tekstiin nähden. Tätä asemaa sanotaan lukijapositioksi.
28 Tekstitieto


KöumKSri auttaa
"Emme vaihda alusvaatteita”, lukee tavaratalon alusvaateosastolla. Emme silti rupea päivittelemään, että kylläpä tässä tavaratalossa on epähygieenistä henkilökuntaa. Tekstin konteksti auttaa tulkitsemaan tekstiä niin, että ostamiamme alusvaatteita ei vaihdeta uusiin, vaikka syystä tai toisesta tulisimme katumapäälle ja haluaisimme vaihtaa ostamamme tangat boksereihin.
| Koulukielioppinsa hyvin lukenut ällistyy irrallista sanomalehden virkettä "Partikkelit poistuvat vatsalaukusta vasta, kun niiden halkaisija on pienempi kuin kaksi millimetriä”. Tekstiyhteys johtaa oikeille jäljille: virke on elintarvikkeiden rakennetta käsittelevästä artikkelista, jossa sana partikkeli ei tarkoitakaan yhtä sanaluokista vaan 'aineosaa’.
| Arjen tekstiviidakossa tulkitsemme yleensä tarkoituksenmukaisella tavalla sellaisetkin tekstit, jotka tarkemmin mietittyinä ovat monitulkintaisia. ”Koiria kannettava liukuportaissa” -kyltti ei hätäännytä meitä etsimään koiraa, jotta voisimme mennä liukuportaisiin. Emme siis tulkitse kylttiä niin, että liukuportaissa on kannettava koiraa, vaan päättelemme, että ilman piskiäkin voi niissä kulkea. Toisaalta tiedämme senkin, että koiraa saa kantaa muuallakin kuin liukuportaissa.
Tekstitieto 29


Mitä ironia on?
Ironiana pidetään usein sellaista salaista, epäsuoraa pilkkaa tai ivaa, jolla pyritään paljastamaan vikoja, puutteita ja epäkohtia. Ne saatetaan naurunalaiseksi esittämällä niistä aivan muuta, kuin itse asiassa tarkoitetaan.
Ironian suosikkeja ovat muun muassa seu- raavat keinot:
■ liioittelu ja vähättely
■ valehtelu
■ tavanomaisten odotusten pettäminen
■ yhteen sopimattomien asioiden rinnastaminen
■ jyrkät kontrastit, yllättävät vastakohdat
■ toisto
■ poikkeuksellisen näkökulman valitseminen.
Luetelluista keinoista mikään ei aina johda tekstin tulkitsemiseen ironiseksi: Ironia on vaikea laji. Se syntyy tekstin ja vastaanottajan herkässä vuorovaikutussuhteessa. Mikään teksti ei ole kaikkien mielestä ironinen, ja ajan myötä vastaanottaja voi muuttaa käsitystään tekstin ironisuudesta. Sitä paitsi silloinkin, kun tekstin ironisuudesta ollaan yhtä mieltä, saatetaan nauraa eri asioille.
Minä en äänestä vihreitä
Nopeusrajoitukset rajoittavat yksilönvapautta, tyhjistä tonteista tehdään puistoja eikä parkkipaikkoja, hidastelijat tuppaavat väkisin autoni alle. Luuserit voisivat oppia huolehtimaan omista asioistaan, niinkuin minä huolehdin omistani. Tosimies ei äänestä Vihreitä.
Vihreän liiton vaalimateriaalin (2003) tekijät ovat uskoneet vastaanottajien ironiantajuun: lukijan odotetaan huomaavan, että oheinen kuva teksteineen puhuu itseään vastaan, kun se esitetään vihreiden vaalimainoksessa. Tässä tapauksessa ironia siis syntyy kontekstista.
30 Tekstitieto


Lukijapositio on kuin näköalapaikka, jolla vastaanottaja on tekstiä tarkastelemassa. Sinne häntä ohjaavat opittu lukutapa, odotushori- sontti, henkilökohtaiset ominaisuudet ja syyt, joiden vuoksi hän on tekstin kanssa tekemisissä. Vastaanottajahan asennoituu tekstiin eri tavoin esimerkiksi sen mukaan, onko tarkoitus löytää tekstistä tietoa vai saada siitä nautintoa.
Vastaanottaja voi valita lukijaposition aivan tietoisesti. Hän saattaa päättää lukea tekstiä korostetusti vaikkapa ”naisen silmin” tai kuunnella uutisia eritellen maailmankuvaa, jonka ne tietojen ohella tarjoavat. Mutta yleensä vastaanottaja lähes huomaamattaan suostuu paikkaan, johon teksti hänet panee, eli lukemaan tekstiä tietyllä tavalla. Oppikirjoja luetaan kynä kädessä tietoja etsien, mutta runosta on tapana metsästää rivienvälisiä merkityksiä, lakiteksti otetaan pilkun päälle kirjaimellisesti, eikä tekstiviesti yleensä ole lukijan silmissä yhtä virallinen kuin maapostin kirje.
Tulkinta on päättelemistä
Käytännössä tulkinta tarkoittaa tekstin kaikinpuolista tutkimista ja päätelmien tekemistä havaintojen pohjalta. Se on siis sekä rivien että rivien välien lukemista (vrt. sivulla 151 olevat kysymyssarjat). Tulkitsijan huomion kohteena ovat tekstin tekijän tietoisesti tai tiedostamattaan tekemät valinnat: hänen tavoitteensa, roolinsa, sävynsä, suhteensa vastaanottajaan, mukaan otetut asiat, kieli ja niin edelleen.
Havaintoja ja päätelmiä tehdessään tulkitsija on sidoksissa omaan itseensä: sukupuoleensa, arvoihinsa, asenteihinsa ja kokemuksiinsa esimerkiksi muista teksteistä. Ne ohjaavat sitä, miten hän tekstin näkee, joten lopullisesti tekstin merkitys muotoutuu vastaanottajan päässä.
Erityisen haasteellisia tulkittavia ovat ironiset tekstit. Niiden vastaanottajan pitää nimittäin erilaista tekstivihjeistä ymmärtää päätellä, että tekijä sanoo yhtä, mutta tarkoittaakin aivan muuta.
Väline ja tilanne vaikuttavat
Cd-levyn mainos tehdään tieten tahtoen erilaiseksi sen mukaan, missä välineessä se julkaistaan. Internetin sivuille laadittua mainosta rakennetaan usein sanoin, kuvin ja ääninäyttein niin, että sivuille tuleva houkuttuu ostamaan levyn www-sivuilta. Ostomahdollisuuden tarjoamiseksi verkkomainos tehdään vuorovaikutteiseksi.
Verkkomainos ei kuitenkaan voi vedota tunteisiin yhtä suoraan ja tehokkaasti kuin televisiomainos, koska sivujen selaileminen ja tekstin lukeminen hidastavat vastaanottoa. Televisiomainoksen tekijät sen sijaan pääsevät ratsastamaan sillä, että heidän välineensä on nopea ja saavuttaa suuren katsojamäärän. Mutta toisaalta tv-mainos on ohimenevä, joten tekijöiden täytyy huolehtia mainoksen jäämisestä katsojien mieleen. Televisio ei myöskään tarjoa ainakaan toistaiseksi samanlaista vuorovaiku- tusmahdollisuutta vastaanottajan kanssa kuin verkkosivut.
Kaikilla viestintävälineillä on vastaavia tekstiin vaikuttavia ominaisuuksia. Niistä ihmisille karttuu vuosien myötä paljon tietoa. Samoin he oppivat yleensä ottamaan huomioon viestintätilanteen eli lukemaan muiden tekstejä ja muokkaamaan omiaan sen mukaan, kenelle, missä, milloin ja miksi tekstit on tehty ja mitä ne käsittelevät.
Teksteillä on rakenne
Rakenne kuuluu tekstien perusominaisuuksiin. Sanallisesta tekstistä erottuvia ulkoisia rakenneosia ovat esimerkiksi otsikot ja kappaleet. Lisäksi tekstissä on rakenteita, jotka tekevät siitä mielekkään, koossa pysyvän kokonaisuuden. Tekstin rakenteita tarkastellaan tarkemmin luvussa Tekstin anatomiaa (s. 36-39).
Tekstitieto 31


Pikaohjeita kuvan tulkitsijalle
Astu kuvaan
Eräänä päivänä Tang-dynastian aikoina seisoi kiinalainen taiteilija Wu Tao-tzu tutkimassa seinämaalausta, jonka juuri oli saanut valmiiksi. Äkkiä hän löi kämmenensä yhteen, ja temppelin portit avautuivat Hän astui sisälle maalaukseen, ja portit sulkeutuivat jälleen.
Sven Lindqvist Myytti Wu Tao-tzusta. 1967.
Suom. Brita Polttila.
Katsoessaan kuvaa ihminen menettelee vaistomaisesti samaan tapaan kuin kirjoitettua tekstiä lukiessaan. Hän rekisteröi, pohtii ja arvioi näkemäänsä. Kuva tulee luetuksi tarpeen mukaan
- 	lehtikuvia usein vain vilkaistaan, maalausta ja tilastoa saatetaan tutkia pitkäänkin.
Monet kirjoitettua ja puhuttua tekstiä avaa- vat työvälineet sopivat myös kuvaan, josta voidaan tarkastella muun muassa sen tekstilajia, yhteyksiä ympäristöönsä ja muihin kuviin, miljöötä, aihetta ja motiiveja eli esimerkiksi mainoksessa toistuvaa tuotemerkkiä. Mutta kuvaan liittyy myös elementtejä, joille sanallisista teksteistä ei löydy selviä vastineita.
Kuvan, kuten kaikkien tekstien, analysointi ja tulkinta on prosessi. Se alkaa sisällön ja ja rakenteiden inventaariosta ja etenee niistä tehtävien päätelmien kautta arviointiin. Prosessin läpi päästäkseen katsojan pitää esittää itselleen joukko kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia kuvasta ja sen taustasta.
Näitä kuvan lukijan peruskysymyksiä on koottu oheiseen listaan. Ne sopivat parhaiten niin sanottuihin esittäviin kuviin ja niistä vielä erityisesti uutis- ja reportaasikuviin sekä mainoksiin. Kysymyssarjaa täydentää sivulla 34 esitelty kuvan argumentaatioanalyysi. Se avaa kuvia siitä näkökulmasta, mitä ne väittävät ja miten ne todistavat väitteensä oikeiksi.
Pohjaksi inventaario
7. 	Pohjatiedot
■ Mikä on kuvan tekstilaji?
■ Mihin tarkoitukseen kuva on tehty?
■ Kuka on tekijä?
■ Milloin kuva on tehty tai julkaistu?
Mikä on julkaisupaikka?
■ Mikä kuvan nimi on?
2. Kolme peruselementtiä
m Kuvan toimijat: Keitä (TVIitä) kuvassa on? Ketkä ovat aktiivisia? Missä suhteessa he ovat toisiinsa?
■ Toiminta: Mitä kuvassa tapahtuu?
Mitä eri toimijat tekevät?
■ Lavastus eli miljöö: Mikä paikka?
Mitä yksityiskohtia?
3. Kuvan koko ja muoto
m Onko kyseessä yleiskuva, kokokuva, puolikuva, lähikuva vai erityislähikuva?
■ Minkä muotoinen kuva on?
4. Kuvakulma
m Millainen on kuvan horisontaalinen kulma, eli onko kohde kuvattu suoraan edestä vai vinosti?
■ Millainen vertikaalinen kulma on, eli onko kohdetta kuvattu samasta tasosta, alhaalta vai ylhäältä päin lintuperspektiivistä?
5. Sommittelu
m Mitkä elementit on nostettu esiin?
Millä keinoilla? Onko käytetty esimerkiksi rajausta, värejä, yksityiskohtien häivytystä?
■ Mitä on pantu vastakkain, mitä rinnastettu?
■ Missä on tyhjää tilaa?
■ Miten kuvan pinta on jaettu? Mitä on horisontaalisen akselin yläpuolella, mitä sen alla on? Mitä on vertikaalisen akselin oikealla, mitä vasemmalla puolella?
32 Tekstitieto


6. 	Askel kuvan ulkopuolelle
■ Mihin kokonaisuuteen kuva kuuluu?
Onko se esimerkiksi reportaasiin rakennetun kuvakertomuksen osa? Onko kuvatekstiä? Miten kuva ja sana toimivat yhdessä?
Mikä tarkoitus kuvalla on? [Onko sen tehtävä esimerkiksi havainnollistaa vai onko se pelkkä kuvituskuva?)
■ Millaisia kytkentöjä kuvalla on muihin kuviin? Mitä muista kuvista tuttuja ratkaisuja löytyy? Onko jokin toinen kuva selvästi ollut tämän pohjana?
■ Miten muuten kuva liittyy yhteisöön, eli mikä sen kulttuurinen konteksti on? Löytyykö sidos esimerkiksi yhteiskunnalliseen keskusteluun? Liittyykö kuva vain johonkin pienyhteisöön, esimerkiksi perheeseen? Mikä merkitys kuvalla on yhteisölle?
Inventaariosta päätelmiin
m Mitkä ovat kuvan tavoite ja viesti?
■ Millä keinoilla tavoitteeseen pyritään?
■ Millä keinoilla kuvan ympäristö, esimerkiksi
siihen liittyvät tekstit, ohjaavat luentaa?
Mihin halutaan kiinnittää huomiota?
Miten katseen toivotaan liikkuvan? Miksi?
■ Ovatko kuvateksti ja kuva sopusoinnussa?
■ Millaiseksi kuvan ja katsojan suhde on haluttu rakentaa? Millä keinoin? Miksi tällaiseksi?
■ Mitä tunteita kuva herättää? Mistä katsojan reaktiot syntyvät? CHerättääkö kuva assosiaatioita? Mikä esimerkiksi sommittelussa, miljöössä, kuvan toimijoiden eleissä ja ilmeissä vaikuttaa?]
Arvioinnin paikka
m Onko tämä kuva hyvä tähän tarkoitukseen? Millä perusteilla?
■ Vaikuttaako se katsojaan? Miksi? Miksi ei? Miten katsojan tausta (esimerkiksi sukupuoli, ikä, kuviin liittyvät mieltymykset ja kokemukset) eli hänen henkilökohtainen tulkinta- kehyksensä vaikuttaa arvioon?
Lähteenä mm. Lasse Kemppainen, Myös kuva on teksti - kuinka lukea kuvaa. - Ylioppilasaineita 1996.
Peukalosääntöjä
Mainoksessa tuote kuvataan usein lintu- perspektiivistä. Näin syntyy tunne, että se on katsojan otettavissa.
Alhaalta päin kuvattu hallitsee katsojaa.
Hö £ isotf TÄAll UM £L| VAAKA-AKSELI
Mainoksen pystyakselin oikealla puolella on se, mikä pitää huomata; vasemmalle sijoittuu täydentävä ja tuttu tieto.
VC-RriKAAUNEN eu ■PYSTYÄKÖ-»
Tavallisesti mainoksen vaaka-akselin yläpuolelle sijoitetaan houkuttimeksi se mielikuva, unelma, jonka tuote tekee todeksi. Alapuolella on tuote ja sanallista informaatiota.
Mitä vinompi uutiskuvan horisontaalinen kulma on, sitä etäämmälle katsoja jää tapahtumista. Suoraan edestä kuvattu on suorassa kontaktissa katsojaan.
Tekstitieto 33


Tulkintaohjeiden sovellusta
Juha Metson valokuva ilmestyi Helsingin Sanomissa 26.1.1998 sellaisen jutun yhteydessä, joka käsitteli poliisin ja nuorten Tampereella tapahtunutta yhteenottoa. Kuvaan rakentuu selkeä vastakkainasettelu, sillä keskellä oleva tyhjä tila jakaa kuvapinnan kahtia: poliisin ja nuorten alueisiin.
Katsoja pannaan tarkastelemaan tapahtumaa poliisin näkökulmasta, sillä kuva on otettu tämän selän takaa ja hieman alaviistosta. Siksi tilanne vaikuttaa poliisin kannalta vaaralliselta: vasemman reunan miehet tuntuvat olevan niskan päällä, sillä he ovat ikään kuin ylempänä.
He ovat kuvan aktiivisia toimijoita, poliisi pysyy passiivisena. Näin kuva ainakin väittää.
Uhkaavuutta tilanteeseen rakentuu myös siitä, että taustalla olevat ihmiset muodostavat muurin, joka kaartuu yksinäisen poliisin ympärille. Lisätehoa tulee miljöön kuvauksesta: öinen kaupunki näkyy taustalla epämääräisenä, ikään kuin se olisi kuvattu täydessä vauhdissa olevan junan ikkunasta. Tällainen tunnelma on synnytetty käyttämällä laajakulmaobjektiivia ja ilmeisesti myös pitkää valotusaikaa.
Kuvaan joko kuvaustilanteessa tai jälkeenpäin tehty rajaus nostaa esille etualalla olevat, joten heidän välisensä dialogi alkaa leimata koko tilannetta. Sen sävy on aggressiivinen:
34 Tekstitieto


Viereisen sivun kuva: Juha Metson uutiskuva. Helsingin Sanomat 26.1.1998.
Yläkuva: Francisco Goyan maalaus Toukokuun kolmas 1808.1814.
poliisiin suuntautuva katseiden kiila on kuin yläviistosta tuleva tikarinpisto.
Metson valokuvaan liitetty teksti tukee tulkintaa, että tilannetta tarkastellaan virkavallan näkökulmasta ja sille myötämielisesti: Riehuva nuorisojoukko huusi ja haistatteli poliisille Tampereen Keskustorilla sunnuntaina aamuyöllä puhjenneessa kahakassa. Kannanotto on sama kuin pääotsikossa, jossa tapahtumaa nimitettiin mellakaksi eikä esimerkiksi mielenilmaisuksi.
Valokuva- ja maalaustaiteen historiassa on monesti käytetty samanlaisia elementtejä ja sommittelua kuin Juha Metson valokuvassa. Ne ovat läsnä esimerkiksi de Goyan maala¬
uksessa Toukokuun kolmas 1808 (1814). Siinä virkavalta on oikealla, siviilit vasemmalla, väliin jää tyhjä tila. Öinen kaupunki häämöttää kukkulan takana. Tilannetta katsotaankin suunnilleen samasta pisteestä kuin valokuvassa. Mutta ampujien aktiivisuus ja määrä, heidän täsmälliset otteensa ja siviilien avuttomuus kääntävät sympatiat näiden puolelle. Kaupunkilaiset muuttuvat rangaistavista kapinallisista uhreiksi, jotka on tuotu piilossa tapettaviksi. Keskushahmoksi kasvaa valkopukuinen mies, jonka asento ja ympärille maalattu valokehä synnyttävät assosiaation kärsivään Kristukseen. Hänen kätensä kurottuu kirkkoa kohti, mutta sen torni pysyy pimeänä.
Tekstitieto 35


Tekstin anatomiaa
Teksti ei ole irrallisten palojen kokoelma, vaan teksti keskittyy yleensä yhteen aiheeseen. Esitetyt ajatuksetkin yhdistyvät toisiinsa ja muodostavat mielekkään kokonaisuuden.
Tekstissä olevien ajatusten suhteita kutsutaan merkityssuhteiksi. Niistä syntyy tekstin sisäinen rakenne. Tekstin pintataso puolestaan hahmottuu siitä, miten esimerkiksi jaksot, lauseet ja muut tekstin osat asettuvat peräkkäin ja miten ne muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden.
Teksti on täynnä merkityssuhteita
Yleensä tekstissä on jokin keskeinen ajatus, pääkäsite, jonka ympärille muut ajatukset rakentuvat merkityssuhteiden verkostoksi. Merkityssuhteita on erilaisia: Käsitteitä voidaan määritellä, kuvailla ja havainnollistaa. Ne voidaan liittää asiayhteyksiinsä tai mainita, miten asioihin suhtaudutaan. Asioiden, tapahtumien tai ilmiöiden välillä voi olla esimerkiksi syyn ja seurauksen suhde, tai ne voivat olla ajallisesti peräkkäisiä.
Tekstin tavoitteista riippuu, millaiset asioiden väliset merkityssuhteet tekstissä kulloinkin korostuvat ja millaiset jäävät syrjään. Jos tekijä tahtoo välittää tiedon jostain tapahtumasarjana, hän laatii kertomuksen, esimerkiksi tarinan, sadun, elämäkerran tai uutisen. Kertomuksen ytimen muodostaa toiminta, tapahtuminen, joten aikasuhteet nousevat tärkeimmiksi merkityssuhteiksi.
Aikasuhteilla ei ole pääpainoa silloin, kun ihmiset luovat kuvauksia. Tärkeäksi sen sijaan tulee pääkäsitteen määrittely ja luonnehdinta niin, että lukijalle tai kuuntelijalle syntyy siitä elävä mielikuva. Siksi kuvattavasta asiasta tai ilmiöstä mainitaan yleensä runsaasti tunnusomaisia piirteitä, ominaisuuksia ja osia. Usein myös annetaan tietoja sen esiintymisympäris- töstä ja suhteesta muihin vastaaviin asioihin.
Joskus tekstin tekijä haluaa tutkia käsiteltävää asiaa pintaa syvemmältä. Silloin hän keskittyy tekstinsä pääkäsitteeseen vaikuttaviin tekijöihin sekä sen seurauksiin ja yrittää ehkä löytää keinoja, joilla siihen voitaisiin vaikuttaa. Tuloksena on jotakin ilmiötä pohtiva ja erittelevä teksti.
Syiden ja seurausten eritteleminen on keskeistä myös mielipiteitä esitettäessä ja perusteltaessa. Lisäksi mielipiteellisessä eli argumentoivassa tekstissä saattaa korostua ilmiön kuvaaminen ja asiayhteyksien erittely, kun tekstin tekijä pohtii, keiden tai miltä kannalta asiaa voidaan tarkastella.
Teksti on sidosteinen kokonaisuus
Kun tekstin osat, esimerkiksi lauseet, asettuvat peräkkäin mielekkääseen järjestykseen ja sidos- tuvat toisiinsa, tekstiin muodostuu sen pintaa
36 Tekstitieto


koossa pitävä voima, koheesio. Sen ansiosta tekstin osat eivät jää irrallisiksi ja lukija tai kuulija pystyy seuraamaan ajatusta.
Koheesiota synnyttää joukko kielen keinoja, joita sanotaan sidostajiksi. Ne rakentavat tekstien osien väliin siltoja, ikään kuin liimaavat niitä yhteen.
Sidostajina käytetään muun muassa sanajärjestystä, yhtenäistä sanastoa, konjunktioita ja pronomineja (ks. tarkemmin s. 174-176). Kirjoitetussa tekstissä sidosteisuutta voidaan luoda jopa välimerkeillä: kaksoispiste osoittaa, että seuraa selitys; puolipiste näyttää, että sen molemmilla puolilla on symmetrinen kokonaisuus.
Puheessa asioita sidotaan yhteen muillakin kuin kielen keinoilla. Niinpä puhe, joka yhteydestään irrallisena saattaa kuulostaa käsittämättömältä, täydentyy merkitykselliseksi kokonaisuudeksi ympärillä olevan tiedon avulla. Koska esimerkiksi keskustelijat ovat suorassa vuorovaikutuksessa, he ymmärtävät paljon jo tilanteen perusteella, ilman sanojakin. Lisäksi puhetilanteessa tekstiä sidostetaan muun muassa naurulla, eleillä, katseilla, ilmeillä, äänen sävel- korkeudella ja tauotuksella. Ne kaikki ovat niitä keinoja, jotka auttavat kuulijaa hahmottamaan, miten puhujan lausumat liittyvät toisiinsa ja muiden puheenvuoroihin.
Irrallisista puheenvuoroista kokonaisuudeksi
Keskustelu vaikuttaa kirjoitettuna helposti hajanaiselta, koska sen puheenvuorot eivät ole yleensä kovin tarkkarajaisia. Niitä ei siis voi jakaa eheiksi virkkeiksi, kuten kirjoitetussa tekstissä.
Hajanaisuutta korostaa sekin, että kirjoitetussa keskustelussa eivät näy ne monet ilmeet, eleet, äänenpainot ynnä muut keinot, joilla asiat varsinaisessa puhetilanteessa sidostetaan toisiinsa. Oheinen tekstiesimerkki havainnollistaa asiaa. Siinä keskustellaan Annika Idströmin romaanista Veljeni Sebastian. Keskustelulle tyypillinen päällekkäispuhunta on osoitettu hakasulkein.
Laura: nii ja onhan se siis sillee et lapsi ei tee sitä ehkä
tietosesti, mut tos se on käännetty jotenki sillee niinku,
Katri: ei se mun mielest tossakaa sitä tietosesti tee
Mervi: mun mielest se tefki Maija: Imun kii mielest
Laura: [tai siis ainaki sillä
Laura: lailla et se niinku ite, ite niinku, tota
Katri: [(nauraa)
Laura: puki sen niinku kielellisee muotoo, et eihä lapsi niinku pysty tollee ana lysoimaa Katri: [sanooks se
siel jossai sitte että, teen niinku tahallani fIän
Laura: [ ei mut siis sillee niinku yleensä
An itä: mun mielest se oli niin kylmä
ja harkitftu jotenki kuitenki kaikki .. . cLahd.e'
J 1/ Marja Suojala,
Laura. jnii Mielipidekeskustelun
Anita: melkeen mitä se tekee varaukset. 1988.
Esimerkistä näkyy, että keskustelun näennäisen hajanaisuuden takaa paljastuu selvä rakenne. Erityyppiset puheenvuorot lomittuvat, sidostuvat ja täydentävät toisiaan luontevasti. Keskustelijat kehittävät ajatusta yhteisvoimin niin, että ketjuna etenevistä puheenvuoroista vähitellen rakentuu merkityksellinen kokonaisuus.
Repliikeistä voi lukea, miten puheessakin asioita sidostetaan kielen keinoin, muun muassa pronomineilla. Niillä voi kasvokkain viestittäessä helposti viitata lähiympäristöön: esi merkki keskustelussa kaikki osallistujat ymmärtävät ilman selittelyjä, mihin esimerkiksi se ja sitä viittaavat Asioita on sidottu toisiinsa myös samoja sanoja toistamalla ja nii-, fl/Mtf-dialogipartikkeleilla.
Tekstitieto 37


MERKITYSSUHDEKAAVIO
TEKSTIN PÄÄKÄSITE X
Mitkä ovat x:n tunnusomaiset piirteet ominaisuudet osat? Miten x toimii tai ilmenee?
Mitä x:n esiintymismuotoja tai tapausesimerkkejä voi mainita? Mihin tavoitteisiin x:llä pyritään? Mihin sitä käytetään?
Miten x:ää voi kuvailla?
Miten x:ään suhtaudutaan?
Mihin x:ää voi verrata?
i
AIKASUHTEET
Milloin x on syntynyt?
Mitä vaiheita x:llä on ollut? Miten x on muuttunut?
Milloin x on lakannut olemasta?
i
X:N LÄHIKÄSITTEET
Mikä on x:n yläkäsite?
Mitä alakäsitteitä x:llä on?
Mitkä ovat x:n vieruskäsitteitä? Miten vieruskäsitteet eroavat x:stä?
ASIAYHTEYDET
Missä x:ää esiintyy?
Ketkä x:ää käyttävät?
Mihin tai keihin x liittyy?
Keiden tai miltä kannalta x:ää voidaan tarkastella?
VAIKUTTAVAT TEKIJÄT
Mitkä tekijät edistävät x:ää? Mitkä tekijät estävät x:ää?
Mukailtu
Anneli Kauppisen ja Leena Laurisen Tekstiopista (1988).
SEURAUKSET
Mitä hyötyä x:stä on? Mitä haittaa x aiheuttaa?
RATKAISUT
Miten x:ään yritetään vaikuttaa? Miten x:n syihin voidaan vaikuttaa?
Vihjeitä merkityssuhdekaavion
käyttäjälle
■ Usein on hyvä lähteä liikkeelle tekstin pääkäsitteen erittelystä eli laatikosta Tekstin pääkäsite x.
m Joskus mahdollisia pääkäsitteitä on monta - valinta on kaavion käyttäjän.
■ Kun kaaviota sovelletaan valmiiseen tekstiin, voi ensin alleviivata tärkeimpiä asioita ja katsoa sitten, mihin kysymyksiin ne antavat vastauksen.
■ Jokin asia voi sopia vastaukseksi moneen kysymykseen.
■ Kaikkiin teksteihin ei yhdestä tekstistä yleensä löydy vastauksia.
■ Erityyppisissä teksteissä painottuvat eri merkityssuhteet: historian oppikirjan tekstit vastaavat monipuolisesti aikasuhteita koskeviin kysymyksiin, biologian kirjassa taas korostuvat muut x:n ominaisuudet. Kaavion yhden osan paisumisesta ei siis kannata huolestua.
38 Tekstitieto


ESIMERKKI MERKITYSSUHDEKAAVION KÄYTÖSTÄ
TEKSTIN PÄÄKÄSITE X on rapu, Astacus astacus.
Tunnusomaiset piirteet: saavuttaa vesissämme 5-8 vuodessa 10 cm:n pituuden. Esiintymismuodot: luonnonvaraisena, istutettuna.
±
±
AIKASUHTEET
Tässä tekstissä ei ole varsinaisia aikasuhteita.
LÄHIKÄSITTEET
Ravun yläkäsite on äyriäinen.
ASIAYHTEYDET
Rapu esiintyy sisävesissä, nimittäin virtaavissa vesissä, järvissä Lapin läänin eteläosiin saakka ja pohjoisempanakin.
VAIKUTTAVAT TEKIJÄT
ovat vastauksia kysymykseen Mitkä tekijät estävät x:ää?. Tässä voitaisiin luontevammin kysyä:-Mitkä tekijät pienentävät rapukantaa? Vastaus tulee tekstistä: rapurutto ja vesistöjen rakentaminen.
SEURAUKSET
Kun suomalainen aikuinen lukee tekstiä ravusta, hän tietää sanomattakin, että rapua pyydetään syötäväksi. Tämä tieto on hänen muistinsa tietorakenteissa. Siksi hän ilman muuta päättelee, että rapukannan väheneminen on haitta. Jos se sanottaisiin tekstissä, se sijoitettaisiin SEURAUKSET-laatik- koon. Tässä tietoa ei kuitenkaan ole mainittu.
RATKAISUT-laatikon kysymykseen Miten rapuun yritetään
vaikuttaa? saadaan vastaus:-Kalastuslaissa on määrätty alamitta, jota pienempää rapua ei saa pyytää, rauhoitettu 7. 11.-21.7.
RAPU [Astacus astacus) on sisävesien äyriäinen, joka saavuttaa vesissämme 5-8 vuodessa kalastuslain määräämän alamitan, 10 cm. Sitä pienempää rapua ei saa pyytää. Rapua on luonnonvaraisena ja istutettuna niin virtaavissa vesissä kuin järvissäkin Lapin läänin eteläosiin saakka ja satunnaisesti pohjoisempanakin. Rapuruttoja vesistöjen rakentaminen ovat vähentäneet rapukantoja. Rapu on rauhoitettu
1.11.-21.7.
Harri Dahlström, Kalasta ja säästä. 1984.
| Kaavioon on purettu alla olevan lyhyen asiatekstin merkityssuhteet. Teksti vastaa moniin rapua koskeviin kysymyksiin muttei kaikkiin.
Tekstitieto 39


Tekstit vaikuttajan käytössä
Kaikessa viestinnässä on kyse vuorovaikutuksesta. Sen takia monet tutkijat ovat sitä mieltä, että jonkinlainen vaikutuspyrkimys kuuluu aina viestien ominaisuuksiin.
Monet tekstit vakuuttavat, suostutelevat sekä ohjailevat asenteita ja arvostuksia. Näin tekevät myös uutisten kaltaiset, tiedon välittämiseen keskittyvät tekstit, joita on totuttu pitämään objektiivisina. Ne tosin ohjailevat vastaanottajaa niin vaivihkaa, ettei sitä yleensä tule edes ajatelleeksi.
Uutinen on, kuten teksti aina, tekijänsä tuote. Toimittaja on valinnut sen sisällön ja jättänyt jotkin asiat pois. Hän on myös päättänyt, kenen näkökulmasta tapahtumasarjan kertoo. Tuloksena on erilainen juttu sen mukaan, kerrotaanko esimerkiksi liikenneonnettomuudesta poliisin, tapaturmassa loukkaantuneiden vai silminnäkijöiden näkökulmasta. Uutisteksti on siis ikään kuin kiikari, jonka toimittaja on tarkentanut valmiiksi. Vastaanottaja näkee maailmasta sen osan, joka hänelle paljastetaan.
Uutisia paljon suorasukaisemmin vaikuttavat esimerkiksi kolumnit, yleisönosastokirjoitukset, mainokset, poliittiset puheet ja saarnat. Niiden tekijät pyrkivät houkuttelemaan vastaanottajan kannalleen niillä keinoilla, jotka ovat osoittautuneet kulttuurissamme tehokkaiksi.
Vanhoja muna yhä tehokkaita keinoja
Tekstin vaikutuskeinot eivät ole nykyajan keksintöjä. Antiikin kreikkalaiset nimittäin alkoivat jo yli 2 500 vuotta sitten johdonmukaisesti tutkia niitä. He olivat kiinnostuneita lähinnä esiintymistaidoista, sillä valtaa ja arvostusta hankittiin muinaisessa Kreikassa poliittisilla puheilla ja esiintymällä loisteliaasti juhlissa ja oikeuden edessä. Esiintyjiä ohjaamaan kehittyi retoriikka, sanoilla vaikuttamisen taito.
Kreikkalaisten ansio on, että he tarkastelivat viestintätilannetta kokonaisuutena, johon kuuluvat kuulijat, puhuja ja hänen viestinsä eli puhe. Taitavan puhujan tuli kiinnittää huomiota näihin kaikkiin eli ottaa huomioon kuulijoiden vastaanottokyky ja tunnetila (paatos) sekä huolehtia omasta uskottavuudestaan (eetos). Sisältö (logos) opetettiin valitsemaan tilanteen ja tavoitteen mukaan. Näinhän puhujia, kirjoittajia ja mediaesiintyjiä neuvotaan nykyäänkin tekemään.
40 Tekstitieto


Kertomus selittää maailmaa
Maailmassa tuskin on paikkaa, jossa kokemuksia ja tietoja ei siirrettäisi ihmiseltä toiselle kertovien tekstien avulla; kaikissa kulttuureissa on omat kertomuksensa siitä, miten maailma on syntynyt ja millainen se on nyt. Tällaiset myytit, kuten myös sadut ja tarinat, ovat niin yleisiä, että kaikki tuntevat niiden perusrakenteen ja esitystavan. Siksi kertomusta käytetään myös mainoksissa ja tosielämästä kertovissa lehti-, televisio ja radiojutuissa.
Erityisen suosittu on perinteisen sadun kaava. Jopa objektiivisina pidetyistä uutisista löytyvät usein tutut sadun roolihenkilöt:
■ sankari, joka voittaa vaikeudet
■ roisto, joka taistelee sankaria vastaan
■ valesankari\ joka saattaa paljastua roistoksi
■ ylempi voima, joka luo edellytykset sankarin onnistumiselle
Kertomus kaiken voittavasta rakkaudesta vetoaa vuosisadasta toiseen. Se toistuu yhtä lailla Romeon ja Julian tarinassa kuin Apu-lehden mainoksessa, jossa vihollissotilaat kohtaavat hiekkaerämaassa. - McCannin tekemä mainos julkaistiin 2003 Irakin sodan aikana.
■ auttaja, joka esimerkiksi kuljettaa sankaria paikasta toiseen tai muuttaa hänen ulkomuotoaan
■ etsitty
m liikkeellelähettäjä tai tehtävänantaja.
Perinteisen sadun perustekijöiden joukossa ei yleensä ole uhria. Tosielämästä kertovissa tarinoissa uhri sen sijaan on tavallinen. Niinpä Irakin johtajasta Saddam Husseinista tehtiin uutisissa jo 90-luvulla roisto, jonka uhreja pelastamaan tarvittiin sankareita muun muassa Yhdysvalloista.
Tekstitieto 41


KUKA TAI MIKÄ VÄITTÄÄ? tekijä CO
MISSÄ JA KENELLE TAI MILLE VÄITTÄÄ? vastaanottaja CO julkistamispaikka ja -aika
MITÄ VASTAANOTTAJA AJATTELEE? arviointi + hyväksyntä tai vastustus
VAIKUTTAMAAN PYRKIVÄN Te Km N AVAAMMEtf
MITÄ JA MIKSI VÄITTÄÄ? MISSÄ YHTEYDESSÄ? aihe + näkemys tavoite, syyt, konteksti
MITÄ PINNANALAISTA TARJOAA? tekstin ideologia (s. 51-56) arvot
toimintatapasuositus
MILLÄ JA MITEN TODISTELEE? argumentointi [s. 44-50) kielen retoriset keinot [s. 50-53) muut ilmaisukeinot
| Koska vaikuttamaan pyrkivillä teksteillä on yhteiset perusominaisuudet - tekijä, vastaanottaja ja vaikuttamistavoite - niitä voi tarkastella samoista näkökulmista.
42 Tekstitieto


Väkevää vaikuttamista
Manipulointi ja propaganda ovat vaikuttamiseen liittyviä käsitteitä, joilla on huono maine. Sen propaganda on saanut historian myötä - usein ne opit ja aatteet, joiden puolesta propagandaa on tehty, ovat paljastuneet kyseenalaisiksi tai jopa vaarallisiksi ja niiden markkinoijien motiivit kyseenalaisiksi.
Propagandaa eli yleisen mielipiteen voimakasta muokkaamista haluttuun suuntaan on tehty erityisesti sota- ja muina kriisiaikoina. Mutta tuntematon se ei ole muulloinkaan. Esimerkiksi terveysvalistus on ollut viime aikoina niin voimakasta, että on perusteita puhua terveyspropagandasta.
Propagandistissa teksteissä, jotka ajavat tekijänsä taloudellisia, poliittisia tai aatteellisia päämääriä, on usein vaikutuskeinoina
■ yksinkertaistus [keskitytään johonkin, unohdetaan muu)
■ vastakohtaistus (me-ne, hyvä-paha, vieras-tuttu)
■ tunnelataus [tunneperäiset ilmaukset, vahvistussanat, toisto)
■ piilotus [paljon muun muassa arvoja pinnan alla)
■ rinnastus (vertaillaan asian kannalta suotuisaan kohteeseen)
■ mustamaalaus (vastapuolta käsitellään kielteiseen sävyyn).
Manipuloiminen on alun perin tarkoittanut käsillä muokkaamista, mutta ajan myötä sanalle on syntynyt toinenkin merkitys: se tarkoittaa muun muassa kuvien, tutkimusaineiston tai faktojen peukaloimista tarkoitushakuisesti ja usein myös vilpillisesti.
Ihminenkin voi joutua manipuloinnin eli ohjailun kohteeksi. Silloin hänen mieltään ohjaillaan niin, että usein huomaamattaan tulee omaksuneeksi manipuloijan ajattelutavan tai hyväksyneensä tämän ehdotuksen.


Edelleen pätee sekin kreikkalaisnäkemys, että vaikuttavan tekstin rungon muodostaa argumentaatio (s. 44-50), jolla oma näkemys osoitetaan oikeaksi. Sen rinnalla toimivat kielen retoriset keinot (s. 50-53), jotka antavat ilmaisulle ytyä. Niiden kehittelemiseen antiikin kreikkalaiset ja heidän jälkeensä roomalaiset paneutuivat niin hartaasti, että itse asia saattoi jäädä toiseksi kaunopuheisuuden rinnalla. Siksi retoriikka sai pitkäksi ajaksi huonon maineen. "Pelkkää retoriikkaa” saatetaan nykyäänkin sanoa ilmaisultaan taitavasta mutta sisällöltään tyhjästä esityksestä. Viime vuosikymmeninä tekstintutkijat ovat kuitenkin puhdistaneet retoriikan mainetta, ja nykyään argumentaatio ja sitä tehostavat retoriset keinot katsotaan vaikuttavan suullisen tai kirjoitetun tekstin perusosiksi.
Argumentaatio tekee uskottavaksi
Argumentaatio eli todistelu on vaikuttamaan pyrkivän tekstin keskeistä sisältöä, jota esimerkiksi rakenne, tyyli ja kielen retoriset keinot tukevat. Yhteisenä tavoitteena on kommunikoida mahdollisimman tehokkaasti oman näkemyksen puolesta.
Liikkeelle yhteiseltä pohjalta
Ennen todistelun aloittamista argumentoi- ja yleensä kartoittaa ne asiat, jotka yhdistävät häntä ja vastaanottajia. Hän miettii, mitkä ovat niitä arvoja, uskomuksia ja tosina pidettyjä asioita, joita yleisö ei kyseenalaista. Luonnonsuojelun puolesta puhujalla esimerkiksi on syytä uskoa, että Greenpeacen kannattajille puhdas luonto, koskematon metsä ja lajien runsaus ovat arvoja sinänsä. Niitä ei tarvitse perustella tai selitellä, ja argumentaatio voi rakentua niiden varaan - ne ovat argumentaation esisopimuksia. Metsäteollisuuden edustajille suunnatun tekstin taustalla on erilaiset esi¬
sopimukset: viestin vastaanottajat arvostavat talouden kasvua, metsän tuottavuutta. On selvää, että erilainen arvopohja johtaa erilaisiin perusteluihin.
Argumentoija voi käyttää hyväkseen myös ajankohtaisia tapahtumia ja muita asioita, jotka hän olettaa vastaanottajan tuntevan ja joita ei tarvitse erikseen esitellä. Nämä lähtötiedot muodostavat nekin yhteistä maaperää, joka osaltaan varmistaa todistelulle hyvän vastaanoton.
Monta tapaa perustella
Koko argumentaatio, todistelu, on tavoitteellista toimintaa, jolla on osoite: tekstin vastaanottajajoukko eli yleisö. Muun muassa tavoitteesta, yleisöstä ja asiayhteydestä riippuu, miten todistelu etenee. Tavallisimmin siitä kuitenkin rakentuu vaiheittainen prosessi, jonka kulmakivenä on argumentoijan teesi. Usein teesi on kirjoitettu ikään kuin tekstin rivien väliin, joten vastaanottaja joutuu sen päättelemään. Teesi voidaan määritellä siksi näkemykseksi tai ehdotukseksi, jota tekstin tekijä ajaa.
Tilanteesta riippuu sekin, kuinka paljon väitettä pitää perustella ja millaisia perusteluja eli argumentteja kannattaa käyttää. Valittavana on monta argumentointitapaa (ks. viereinen sivu). Jotkin argumentit vetoavat vastaanottajan järkeen, toiset enemmän tunnepuoleen.
Usein on välttämätöntä esittää perusteluille vielä perusteluja eli antaa niille lisätukea. Se voi tarkoittaa esimerkiksi selityksen antamista tai tiedon lähteen paljastamista. Tilanteen mukaan joskus myös omat kokemukset toimivat argumentin tukena; ne ovat ikään kuin perustelujen perusteluja.
Hyvin rakennettu argumentaatio ottaa huomioon jo ennalta mahdolliset vastaväitteet. Vastanäkemystä esitellään ja se torjutaan sopivilla perusteluilla.
44 Tekstitieto
\


| Argumentaatiossa tekstin tekijä esittää näkemyksensä tueksi mahdollisimman vakuuttavia perusteluja, argumentteja, ja todistelee eli argumentoi niiden avulla väitettään oikeaksi. *
4#
ESISOPIMUKSET JA LAHTöTtEPCr
Argumentointitapoja
Perustelu voi nojata esimerkiksi
■ 	auktoriteettiin [mm. asiantuntijaan, teokseen, tutkimukseen, yleiseen mielipiteeseen): Kaikkihan pitävät Kreikkaa upeana lomakohteena, m etuun tai haittaan: Kreikan-matka sopii lapsiperheenkin budjettiin. - Se, joka ei näe Kreikan saaristoa, menettää paljon, m arvoihin: Kreikka on länsimaisen kulttuurin kehto. - Kreikka on kaunis, m vastaavaan ilmiöön: Kreikka tarjoaa samat nautinnot kuin suomalaisten suosima Espanja.
tapaan, historiaan: Olen tottunut matkustamaan Kreikkaan. Jo muinaiset roomalaiset lomailivat Kreikassa.
asian uutuuteen: Kreikka tarjoaa uusia elämyksiä.
omaan kokemukseen tai tunteeseen: Olen matkustanut paljon Kreikassa, joten voin suositella matkaa sinne.
yleisyyteen: Kreikka on jo pitkään ollut aurinkoa rakastavien suosiossa.
Tekstitieto 45


Vyöryttää vai hillitä?
Argumentoija joutuu miettimään, mikä on paras argumenttien esitystapaa. Kiihkeästi kantaa ottavassa tekstissä voi käyttää niin sanottua vyö- rytystaktiikkaa, kuten seuraava argumentoija, joka perustelee kuolemanrangaistusta vastustavaa kantaansa:
Ensinnäkään kuolemanrangaistuksella ei ole ennalta ehkäisevää vaikutusta, minkä useat kansainväliset tutkimuksetkin osoittavat. Toiseksi kuolemanrangaistus kohdistuu lähes aina yhteiskunnan vähäosaisiin. Sitä paitsi se jopa lisää väkivaltaa. Kanadassahan murhien määrä laski pian sen jälkeen, kun kuolemanrangaistuksesta oli luovuttu vuonna 1976.
Vyörytystaktiikan käyttäjä ikään kuin puhuu yleisönsä pyörryksiin. Hillitymmin argumentoivat ne, jotka esittävät perustelunsa yksi kerrallaan esimerkiksi tärkeysjärjestyksessä ja tarjoavat niiden välissä havainnollistavia esimerkkejä tai kuvaavat ilmiöitä ja määrittelevät käsitteitä.
pitää paikkansa riittää on selkeä sopii
tilanteeseen (|yy^
PERUSTELU
ei riitele muiden
esitettyjen os®w a*ia|1
argumenttien kanssa ytimeen
Monia asiatekstejä voidaan tutkia siitä näkökulmasta, miten niiden tekijät suostuttelevat vastaanottajaa. Erityisen hyvin argumentaatioanalyysi sopii mainosten kaltaisiin teksteihin, jotka ilmiselvästi pyrkivät vaikuttamaan.
Oheinen Nissan-mainos on vuodelta 1997. Se voidaan purkaa osiin, jotka paljastavat taidokkaan kuvista, sanoista ja väreistä rakennetun ohjauksen.
Mainoksen teesi on, että Nissan kannattaa hankkia. Sitä ei sanota ääneen, mutta koska kyse on mainoksesta, lukija ymmärtää sanomattakin sen näkemykseksi, jota mainos ajaa.
Ison kuvan tehtävä on kiinnittää huomiota. Lisäksi se teksteineen tuo esille tutun asian [On Suomen itsenäisyyden 80. juhlavuosi.) ja nostaa esiin arvon, jonka takana myös mahdollisen ostajan voi kuvitella olevan [Kasvu on myönteinen asia.). Nämä ovat mainoksen lähtötietoja ja sen taustaksi solmittuja esisopimuksia. Ne rakentavat siltaa tekstin ja vastaanottajan välille vakuuttaen, että mainoksen maailma on myös lukijan maailmaa. Yhteisen maaperän luomiseen pyrkii myös vanhahtava mustavalkoinen valokuva. Kuva on kuin ostajakandidaatin menneisyydestä tuleva viesti. Se muistuttaa, että lukijakin on kasvanut, kuten Nissanin myynti.
Mainos todistelee monin tavoin Nissanin ostamisen viisautta. Todisteina ovat Nissan-mallien myyntiluvut, joita oikein alleviivataan punaisella värillä. Perusteluksi nostetaan myös automerkin pitkä historia: Nissan on ollut menestystarina Suomessa jo 35 vuotta. Iässä argumentin tehoa lisää konnotaatioiltaan positiivinen sana menestystarina; yo-sana viittaa suosion jatkumiseen. Tarinaksi luonnehtimienkin vihjaa, että tuotteella on jatkuvuutta, joka tekee sen luotettavaksi. Lukijaa houkutellaan osallistumaan tarinaan ja jakamaan menestys.
Mainos antaa argumenteille myös lisätukea: siinä mainitaan tietojen lähde sekä maahantuojan nimi ja yhteystiedot. Ne saavat viestin tuntumaan asialliselta. Vaikutelmaa vahvistaa myönnytys, että muidenkin autojen myynti on kasvanut. Mainos ei siis vääristele tosiasioita Nissanin eduksi.
46 Tekstitieto


Nissanista annettu myönteinen kuva silataan punaisella värillä. Se ohjaa lukijan katsetta mainoksen tavoitteen kannalta keskeisiin asioihin: tuotemerkkiin, auton kuviin ja plus-merkkisiin kasvulu¬
kuihin. Värien käytöllä rakennetaan myös jännitettä mainoksen ala- ja yläosan välille. Värikäs alaosa edustaa dynaamista nykyisyyttä ja yläosa nostalgista menneisyyttä.
Tekstitieto 47


Vakuuttavuutta pienin keinoin
Teesin, perustelujen ja yhteisen maaperän rakentamisen lisäksi taitava argumentoija yleensä turvautuu muihinkin konsteihin. On nimittäin havaittu, että näkemyksensä saa helpommin perille, jos ei anna itsestään äkkiväärän kuvaa. Siksi hyvässä argumentaatiossa on sellaisia aineksia, jotka vahvistavat uskoa tekstin luotettavuuteen ja pehmentävät ilmaisua.
Joskus teesille tai sen perusteluille kannattaa esittää tarkennuksia, jotka tarkentavat niiden varmuusastetta. Tarkennuksesta kielivät muun muassa sellaiset sanat kuin ehdottomasti, ehkä, todennäköisesti, luultavasti ja esimerkiksi. Tarkennuksesta on kyse silloinkin, kun sanotulle asetetaan lisäehto, varaus, esimerkiksi sellaisten sanojen avulla kuin ellei, vaikka, tosin, ei kuitenkaan. Viisas argumentoija saattaa myös torjua jo ennalta vastaväitteitä myönnytyksillä eli antamalla vähän periksi tai vastapuolelle tunnustusta.
Tarkennukset ja myönnytykset ovat keinoja, joiden ansiosta teksti tuntuu vilpittömältä ja täsmälliseltä ja siksi vakuuttavalta.
Argumentaationalyysi paljastaa ohjailun
Vastaanottajan ohjailusta saa kuvan argumen- taatioanalyysin avulla. Se tehdään tutkimalla tekstiä kysymyksillä, jotka tekevät näkyväksi siihen rakennetun ajattelun.
Analyysikysymykset avaavat tekstin vaiheittain: Ensinnäkin ne osoittavat pääväitteen ja sen perustelut. Mutta ne paljastavat myös tekstissä olevan käsityksen vastaanottajista sekä ne narut, joita vetämällä juuri heihin ajatellaan voitavan vaikuttaa. Tämä ohjailustrategia löytyy selkeästi esimerkiksi oheisesta liikenneaiheisesta lehtitekstistä.
NÄKÖKULMA
Pasi Nuutinen
Tyttöjen vastuusta liikenteessä
Asenteen muokkaus on parhaimmillaan äärimmäisen tehokas keino vaikuttaa turvallisuuteen. Huopalahdenkadun suojatien murhenäytelmä on tästä esimerkki.
Yleisen paheksunnan vallitessa olivat harvassa ne autoilijat, jotka kehtasivat moneen kuukauteen yrittää pohja-aikaa työmatkallansa.
Vuodesta toiseen autoilijoissa on kuitenkin ryhmä, joka viittaa kintaalla yleiselle mielipiteelle. Päinvastoin, nuorille miehille sääntöjen rikkominen on saavutus, jolla maine ja kunnia kasvaa kavereiden keskuudessa.
Mikä tärkeintä, se lisää suosiota tyttöjen kanssa. Rajulla kapinallisella käy parempi flaksi kuin tunnollisella nynnyllä.
Kun niin on, on turha odottaa muutosta sonnivasikoiden kaahailuun.
Siksi aikuisille tarkoitettujen julistekampanjoiden rinnalle tarvitaan tyttöjen kansanliike.
Teidän, hyvät tytöt, on ryhdyttävä palkitsemaan vastuullisesta ajosta. Antakaa hymy rajoitusten noudattamisesta, suikatkaa lentosuukko vilkunkäytöstä ja taputtakaa hyväksyvästi reidelle, kun sulhonne antaa tilaa kaistaa vaihtavalle.
Suojatien eteen pysähtyvän voitte kutsua lem- penne pesään, mutta vasta kun auto on paikoitettu.
Yökerhossa antakaa heti pakit kavereille, joiden toisessa kädessä on drinkki ja toisessa pyörivät auton avaimet. Valitkaa mieluummin HKL:n kuukausilippua vilauttava veikkonen.
Kampanjan yhteydessä tytöiksi voivat laskea itsensä kypsempäänkin ikään ehtineet. Me miehet nimittäin lakkaamme urostelemasta ajotaidoillamme vasta, kun lääkäri kieltää ajokortin uusimisen.
Helsingin Sanomat 6.9.2003.
48 Tekstitieto


Argumentaatioanalyysin kysymyksiä
I. Tekstilaji ja näkemys vastaanottajista
• Mikä on tekstin laji? Miten laji vaikuttaa lukemiseen? Millaiselle yleisölle teksti on tarkoitettu? Onko se osoitettu yleisesti keille vain, vai onko se tai osia siitä kohdennettu pienyleisölle?
Pasi Nuutisen kirjoitus paljastuu mielipiteeksi jo Näkökulma-yläotsikosta. Sana näkökulma antaa myös odottaa, että asiaa tarkastellaan vain joltakin puolelta.
Teksti on ilmestynyt Helsingin Sanomien autoilu ja liikenne -aiheisilla lauantaisivuilla. Niiden lukijoiksi voidaan olettaa autoilusta kiinnostuneet. Teksti on kohdistettu erityisesti tytöille (nuorille naisille), mutta kirjoittaja laajentaa lopussa kohderyhmäksi kypsem- päänkin ikään ehtineet naiset. Ilmaus me miehet paljastaa kirjoittajan itsensä kuuluvan autoileviin miehiin.
• Mitkä ovat tekstin lähtötiedot ja esisopimukset? (Mitä tekstin ulkopuolella olevaa tietoa tekstin ymmärtäminen edellyttää? Paljastuuko tekstistä sellaisia arvoja tai arvostuksia, jotka vastaanottajan ajatellaan hyväksyvän ilman muuta ja joita ei tarvitse erikseen perustella? Esitetäänkö lähtötiedoiksi tapausesimerkkejä?)
Kirjoittaja pohjustaa argumentaatiotaan tapausesimerkillä suojatiellä tapahtuneesta murhenäytelmästä. Hän olettaa lukijan tuntevan onnettomuuden ja käyttää sitä lähtötietona. Esisopimuksena, kyseenalaistamattomana asiana, tekstissä kulkee ajatus miehistä ja naisista biologisina olentoina, joiden suhdetta seksuaalisuus värittää.
Lähtötietona kirjoittaja käyttää myös kuin faktana esittämäänsä väitettä, että nuoret miehet viittaa- vat kintaalla yleiselle mielipiteelle ja pitävät sääntöjen rikkomista saavutuksena.
II. Teesi ja perustelut
• Mikä on tekstin teesi? (Mitä asiaa, ajattelutapaa, toimenpidettä, ehdotusta tai tapahtumaa
puolustetaan tai vastustetaan? Mikä teesi on yhdeksi virkkeeksi tiivistettynä?)
Kirjoittaja pyrkii löytämään keinon, jolla miesten liikennehurjastelua voitaisiin vähentää. Teesi on Naisten on ryhdyttävä, palkitsemaan miehiä seksillä vastuullisesta ajosta.
• Mitä argumentteja eli perusteluja on?
Perusteluksi kirjoittaja esittää, että nyt miehet rikkovat sääntöjä, koska se lisää suosiota tyttöjen keskuudessa. Perusteluksi voidaan päätellä myös rivien väliin kirjoitettu ajatus, että miehet ovat biologisia olentoja, jotka vaistomaisesti pullistelevat naaraiden edessä: nuoret miehet ovat sonnivasikoita, eivätkä vanhemmatkaan miehet lakkaa urostelemasta ajo- taidoillaan.
• Mitä lisätukea perusteluille esitetään? Lisätukena kirjoittaja käyttää tietoa, että vuodesta
toiseen autoilijoissa on yleisestä mielipiteestä piitta- mattomien ryhmä. Tiedon takana lienee onnetto- muustilasto, jota ei kuitenkaan esitellä. Lisätukea kirjoittaja saa myös omasta sukupuolestaan: koska hän kuuluu ryhmään me miehet, hän voi esittää tietävänsä miesten urostelevan ajotaidoillaan lähes hautaan asti.
• Miten vastanäkemykset otetaan huomioon? Kirjoitus ilmestyi kokonaisuudessa, jossa muun
muassa esiteltiin liikenneturvaa edistävää julistekampanjaa. Se on ikään kuin kirjoittajan oman teesin vastaehdotus, ja kirjoitus kysyy, tehoaako julistekampanja vai tarvitaanko tyttöjen kansanliike. Kirjoittaja lähtee liikkeelle kehumalla asenteenmuokkausta, johon julistekampanjatkin tähtäävät. Kehuilta viedään kuitenkin pohja sanomalla, että vuodesta toiseen autoilijoissa on kuitenkin (= julisteista yms. huolimatta) ryhmä, joka viittaa kintaalla yleiselle mielipiteelle. Tähän ryhmään tehoavat vain naisen aseet, kirjoittaja todistelee.
• Mitä tarkennuksia tehdään? Onko tekstissä myönnytyksiä eri mieltä oleville?
Tekstitieto 49


Vastapuolelleen kirjoittaja tekee selvän myönnytyksen panemalla julistekampanjat oman ehdotuksensa rinnalle: Siksi aikuisille tarkoitettujen juliste- kampanjoiden rinnalle tarvitaan tyttöjen kansanliike. Muita myönnytyksiä kirjoittaja ei tee. Muutenkin teksti on sävyltään kovin jyrkkä. Se johtuu muun muassa sellaisista tarkentavista ilmauksista kuin päinvastoin, mikä tärkeintä, on turha odottaa.
III. 	Arviointi
Kun argumentaatioanalyysi on tehty, kriittinen vastaanottaja arvioi tekstiä. Arvioinnin kohteena ovat toisaalta argumentaation ainekset, toisaalta tekstin vakuuttavuus. Arviointikysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat:
• Riittävätkö perustelut? Mitä vastaperusteluja on? Kuinka luotettavia esimerkit, auktoriteetit ja tilastot ovat? Miten käsitteet on määritelty? Onko tekstissä virhepäätelmiä? Pätevätkö syiden ja seurausten suhteet? Kuinka tosia ja edustavia rinnastukset eli analogiat ovat? Mitä jätetään sanomatta?
Lehtien lyhyissä mielipidekirjoituksissa kirjoittajalta ei odoteta tarkkoja lähdeviittauksia eikä perinpohjaisia perusteluja. Silti saattaa olla, ettei tämän tekstin argumentaatio riitä lukijalle. Vakuuttavuutta heikentävät myös reippaat yleistykset, joihin lukijan on helppo puuttua. Lisäksi vastustusta voi herättää yksioikoinen näkemys seksin ylivallasta miesten elämässä. Jotkut lukijat saattavat myös kysyä, onko miehiin vaikuttaminen niin helppoa, kuin kirjoittaja väittää, tai miksei nuorilta miehiltä saa odottaa hyvää liikennekäyttäytymistä aivan ilman lellintää.
• Pääseekö teksti tavoitteeseensa, eli voiko yleisö hyväksyä kirjoittajan ajattelun? Pyritäänkö teesin hyväksymiseen imartelulla tai uhkailulla? Millaisia tunteita, kysymyksiä, vastaväitteitä teksti herättää? Miksi? Mikä tekstissä vakuuttaa? Miksei se vakuuta?
On mahdollista, että osaa lukijoista, naisia, alkaa
harmittaa tapa, jolla heitä tekstissä kohdellaan. Ovathan he, hyvät tytöt, kirjoittajan käskyjen kohteena. Heidän on ryhdyttävä palkitsemaan, annettava hymy, suikattava suukko ja taputettava miestä reidelle palkinnoksi hyvästä käytöksestä. Kirjoittaja antaa heille myös hieman isällisesti toimintalupia: suojatien eteen pysähtyvän voitte kutsua lempenne pesääny mutta vasta kun auto on paikoitettu.
Esitystavasta kiukustunut lukija ei ehkä suostu kannattamaan kirjoittajan teesiäkään, jolloin teksti ei pääse tavoitteeseensa. Mutta varmasti on lukijoita, jotka eivät lue tätä tekstiä niin vakavin mielin. He ehkä ajattelevat, että pojat ovat aina poikia, ja hyväksyvät kirjoittajan muunkin ajattelun.
Retoriset keinot tehostavat todistelua
Niitä kielen keinoja, joilla tekstin tekijä vai- vihkaa vaikuttaa vastaanottajan tunteisiin ja muokkaa häntä myötämieliseksi ajatuksilleen, sanotaan retorisiksi keinoiksi. Ne tehostavat argumentaatiota ja tähtäävät sen kanssa samaan maaliin: vastaanottajan vakuuttamiseen.
Edellä eritellyn Tyttöjen vastuusta liikenteessä -kirjoituksenkaan (s. 48) teho ei perustu pelkästään näkemyksen todisteluun oikeaksi, vaan kirjoittaja on pannut peliin myös joukon retorisia keinoja. Niitä ovat esimerkiksi vahvistussanat, jotka lisäävät latausta (äärimmäisen tehokas kei- no)y voimakkaat vastakohdat (raju kapinallinen
- tunnollinen nynny) sekä hauskat ja muut tunteisiin vetoavat sanat (sonnivasikoiden kaahailu, urosteleminen).
Esimerkkikirjoituksesta näkyy, miten tiiviisti kielen keinot toimivat argumentaation rinnalla. Usein niitä on jopa mahdoton erottaa toistaan
- koko argumentaatioprosessihan tapahtuu kielen avulla. Kuitenkin voidaan osoittaa melkoinen joukko sellaisia kielen keinoja, jotka sopivat erityisen hyvin tekstin tekijän ja vastaanottajan tun- nepelin välineiksi (ks. tarkemmin s. 52-53).
50 Tekstitieto


Tekstin ideologia toimii taustalla
Puhuja tai kirjoittaja tulee aina siirtäneeksi tekstiinsä uskomuksiaan, arvojaan ja käsityksiään siitä, kuka tai mikä on tärkeä maailmasta puhuttaessa. Näin käy silloinkin, kun teksti päältä katsoen vaikuttaa viileän objektiiviselta. Lähes kaikista tekstistä voidaankin lukea ideologia.
Sana ideologia ei tekstintutkimuksen yhteydessä tarkoita 'aatejärjestelmää', kuten poliittisessa kielenkäytössä, vaan tekstistä luettavissa olevaa käsitystä maailmasta. Se rakentuu tekijän enemmän tai vähemmän tietoisista valinnoista. Hän päättää muun muassa, mitkä asiat ovat mukana ja mitä jätetään kertomatta; hän panee lauseissaan yhden ihmisen tekijäksi ja toisen kohteeksi; hän valitsee luokittelevia ja arvoväritteisiä sanoja ja ottaa näkökulman, josta vastaanottajan on pakko katsoa asiaa.
Tesktin tavoitteesta riippuu, kuinka tietoisesti rakennettua tekstin ideologia on. Selkeimmil- lään ohjailu on propagandistisissa teksteissä ja myös mainoksissa. Sen sijaan esimerkiksi oppija asiakirjoista sen huomaaminen on vaikeampaa. Niistäkin ideologia kuitenkin löytyy, kun tekstiä avataan oikeista kulmista.
Äidinkielen läpi ei näe
Kielenkäyttäjän suhde omaan äidinkieleensä on yleensä kiinteä. Siksi hänen on vaikea huomata, millaisen kuvat maailmasta äidinkielinen teksti välittää. Esimerkiksi oman kielen tavat luokitella ja määritellä asioita saattavat tuntua niin luonnollisilta, ettei kielen vaikutusta tule panneeksi merkille. Kuitenkin kielet jäsentävät todellisuutta eri tavoin, eivätkä sanat merkitse samaa eri ihmisille (ks. s. 12 ja 62).
Nähdäkseen kielen läpi, minkälaista ideologiaa teksti tarjoaa, vastaanottaja tarvitsee kriittistä luku- ja kuuntelutaitoa. Se merkitsee taitoa esittää sellaisia kysymyksiä, jotka paljastavat, millainen maailma tekstin mukaan on ja
millaisen suhteen se rakentaa itsensä ja vastaanottajan välille.
Kielen havaintopisteitä
Tekstintutkijat ovat osoittaneet, että kielen kautta rakentuvan ideologian saa näkösälle lähes tekstistä kuin tekstistä. On vain osattava kiinnittää huomiota alla oleviin kielenkäyttäjän valintoihin.
• Mitä sanoja on valittu?
Kriittinen lukija tarkkailee sananvalintoja muun muassa siltä kannalta, miten tapahtumia ja sen osallisia on nimetty ja määritelty. Nimeäminen ja määritelmä sisältävät nimittäin usein kannanoton: On eri asia puhua äärikiihko- tai sunna- muslimeista tai tytötellä Miss Maailma -kilpailun osanottajia sen sijaan, että puhuisi kilpailijoista, jotka edustavat eri maita. Näkemyksen paljastaa sekin, määritelläänkö jokin tapahtuma mellakaksi, välikohtaukseksi yhteenotoksi, kädenväännöksi, tragediaksi tai terroristien teoksi.
Myös sanojen kielteiset tai myönteiset mielle- merkitykset eli konnotaatiot (ks. s. 12) liittyvät tekstin ideologiaan. Erityisesti poliitikot tuntuvat suosivan myönteisesti värittyneitä abstrakteja sanoja, sellaisia kuin vapaus, demokratia, onni ja oikeus. Ne on helppo ottaa taivuttelun avuksi, koska abstraktien sanojen merkitys on aina epätäsmällinen.
• Miten roolit on jaettu?
Helposti havaitsematta jäävä vaikuttamisen keino on roolien jako. Niiden avulla voidaan tekstissä säädellä muun muassa sitä, kenestä tulee aktiivinen tekijä tai asioiden kokija, kenestä toiminnan kohde. Esimerkiksi seuraavissa virkkeissä on annettu mellakoitsijoille eri rooli ja samalla muokattu kuvaa tapahtumasta:
Poliisi rauhoitti mellakoitsijat (KOHDE).
Mellakoitsijat (TEKIJÄ) tekivät rauhan.
Mellakoitsijat (KOKIJA) rauhoittuivat.
Tekstitieto 51


Poimintoja retoristen keinojen varastosta
Alas siivous, kidutus Ja lapsityövoiman käyttö!
Toistaminen ja luetteleminen
lisäävät tehoa. Erityisesti kolmiportaista luetteloa pidetään meidän kulttuurissamme vaikuttavana. Siksi muun muassa sanonnat Tulin, näin ja voitin sekä vapaus, veljeys, tasa-arvo toistuvat teksteissä.
Minä olen siivonnut ainakin ziljoona kertaa, mutta Sami, se ei siivoa koskaan.
Liioittelu ja kärjistys
ovat käytössä erityisesti voimakkaasti kantaa ottavissa teksteissä: Matkustajat saavat kuolla bussissa kenenkään hälyttämättä apua. • Meiltä saa ammattimiehen apua mihin tahansa työhön. Teemme pienimmänkin työn puolestasi.
| Ilmaisu retorisine keinoineen synnyttää tekstimaiseman. Argumentaatio on siinä keskeisellä paikalla kuten Ateenan ympäröimä Parthenonin temppeli.
Tehokas lausemuoto
herättää kiinnostuksen. Niin sanottuun retoriseen kysymykseen ei odoteta vastausta: Miksi opettajat ovat olleet niin hiljaa? Niin miksi? Myös huudahdus ja vetoomus koskettavat tunteita: Opettakaa vanhaa kunnon kaunokirjoi- tusta! Älkää välittäkö virallisista käsialamalleista!
Miksi aina minä? Miksei Joku muu?
Olen tuhkimoja imuri on ainoa ystäväni.
Suostuttelumääritelmä
syntyy silloin, kun jokin asia määritellään omaan tarkoitukseen sopivalla tavalla: Abortti on murha. • Abortti on jokaisen naisen oikeus.
Superlatiivin ja vahvistussanojen käyttö
on tavallista erityisesti mainoksissa: Tule vuoden parhaille ostoksille • suurenmoisia alennuksia • supertarjous.
52 Tekstitieto


Äiti rakas, tässä on Julistus
'Vapauta lapsesi ^
vilkkosifvouksesta!' ., ■. %
o5/
Vastaanottajan puhuttelu
saa vastaanottajan ajattelemaan, että erityisesti häntä on ajateltu: Nämä kellot on suunniteltu sinulle, joka vaadit ulkoasultasi loppuun vietyä huolellisuutta. Kaikissa yksityiskohdissa.
Tässä seisoo pölyrättiiNaflan viaton uhri. Jolta on riistetty T # ... pala kultaista lapsuutta.
Tunteisiin r r
vetoavat sananvalinnat
herättävät myönteisiä tai kielteisiä mielleyhtymiä: vapaus, rakkaus, tasa-arvo, edistyksellinen, suojella, sota, pettää, terroristi, törppö.
Kielikuvat
rinnastavat asioita ja liittävät näin niihin uusia merkityksiä:
Pommi-iskun tekijä oli yksinäinen susi (metafora). • Pommi-iskun tekijä oli kuin yksinäinen susi (vertaus). • Pommi-isku viilsi syvän haavan (personifikaatio, syntyy, kun eläimelle, esineelle tai jollekin muulle elottomalle annetaan ihmisen ominaisuuksia).
Vastakohta-asettelu eli polarisointi
muodostuu sellaisista pareista kuin esimerkiksi me-ne, naiset-miehet, nuoret-vanhat, ennen-nykyään, sisällä-ulkona:
Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat niin meillä kuin muuallakin.
Ironia
syntyy, kun tarkoitetaan tosiasiassa aivan muuta kuin sanotaan:-Onpa hän nyt viisas! • Vuonna 2015 asiat ovat hienosti: köyhyys on puolitettu, puoli miljardia ihmistä on saanut kunnon juomaveden, vaaralliset kemikaalit ovat kurissa ja kalakannat kunnossa. Näinhän sovittiin Johannesburgin huippukokouksessa.
[Suomen Kuvalehti 37/2002.)
Paradoksi
perustuu näennäiseen järjenvastaisuuteen: Kuolleena tarhakettu on vapaa. • 'Vain särkynyt voi tulla ehjäksi.” (Elmer Diktonius)
Sanaleikki syntyy esimerkiksi tuttuja sanontoja vääntelemällä: Lue enemmän. Luudut vähemmän. (Kirjamessujen mainos 2002.)
Alku- ja loppusointu
ovat tuttuja suomen kielen tehostajia: Ongelma on tuttu tavallisellekin tallaajalle. • Mersu on menestyksen merkki. • Sana sytyttää ja synnyttää. (lehtiotsikko)
Sitaatti ja tunnettu sanonta
vetoavat tuttuudellaan:
Tämä totuus ei pala tulessakaan.
• 	Oi aikoja, voi tapoja!
Hei, pölypunkit hyppikää. Nyt on riemun raikkahin aika.
Tekstitieto 53


NIMEÄMISVALINTOJA: missi, kauneuskuningatar, Suomen edustaja, kauniimman sukupuolen edustaja, suomalaisen naiskauneuden lähettiläs, Miss Maailma -kandidaatti, söpöläinen,
Pirjo Viitanen, neiti V., Pipsa, matkalainen, opiskelija, tyttö, typykkä, nykynainen
MÄÄRITELMIÄ: Hän on opiskelija. Hän on Pohjanmaan tyttöjä. Hän on vaaleaverikkö.
MIELLEMERKITYKSIÄ:
vaaleaverikkö = henkilö, josta kerrotaan blondivitsejä [kielteinen konnotaatio)
vaaleaverikkö = luonnonläheinen Elovena-tyttö [myönteinen konnotaatio)
Kiinnostava näkökulma tekstiin avautuu myös, kun katsotaan, kenelle tai mille ei anneta vastuullisen tekijän roolia. Sitä eivät useinkaan saa esimerkiksi pakolaiset, jotka yleensä pannaan kohteen tai kokijan asemaan. Tavallisia ovat sellaiset lauseet kuin Pakolaiset kuljetettiin vastaanottoasemalle (siis kuin tavarat) tai Pommi- räjähdys säikäytti pakolaiset.
Kun tarkoitus pyhittää keinot, uhrikin voidaan panna kovaan vastuuseen. Näin jotkin lehdet tekivät uutisoidessaan EU-komission Suomelle antamaa huomautusta. Se koski suunnitelmia rakentaa junarata liito-oravien pesimäalueen yli. ”Liito-oravat uhkaavat oikorataa”, Länsi-Savo (15.12.2002) otsikoi, ja Helsingin Sanomat (4.9.2002) väitti: ”Liito-oravat heilutelevat Keravan-Lahden oikoratahanketta.”
• 	Mitä teksti paljastaa?
Tekstin sisällöt, muun muassa mukaan valitut yksityiskohdat, ohjaavat lukijaa: virkkeet Ihmisiä kuoli Nigeriassa ja Satoja ihmisiä kuoli Nigerian verisissä mellakoissa antavat maailmasta eri kuvan. Siksi kriittinen lukija tarkastelee, mitä sisältöjä on valittu.
Miehet jylläävät lehtiteksteissä
Miehet hallitsivat lehtitekstejä ainakin vielä muutama vuosi sitten: yksittäisiä mies-sa- noja ja niistä muodostettuja yhdyssanoja ja johdoksia esiintyi yli puolet enemmän kuin vastaavia feminiinimuotoja. Tämä paljastui Kaisa Karppisen tutkimuksessa 2000 [Kielikello 1/2002).
Sanomalehtien teksteissä mies on Karppisen tutkimuksen mukaan paljon useammin aktiivien tekijä kuin nainen, joka saa tavallisesti tyytyä kohteen osaan. Kolariuutisissa roolit sitten vaihtuvat. Niissä nimittäin nainen ajaa ojaan mutta mies ajautuu sinne, kirjoitti Susanna Reinboth Helsingin Sanomissa 22.1.2001.
• 	Mitä teksti piilottaa?
Myös pois jätetyt tai tekstiin piiloon pannut asiat ovat tärkeitä. Esimerkiksi vastuullinen tekijä saattaa puuttua:-Safa ihmistä sai surmansa mellakoissa. Teon tekijää ei paljasteta passiivivirkkeis- säkään: Ihmisiä tapettiin mellakoissa. (Vrt. Missi-
54 Tekstitieto


MIIKAT MtNIVAT NI6&RIAAN KISAAMAAN. SAMMUA 0U1 TARKOITUS ''PELASTAA* VKS1 K\V>TV^TUOM\OK SAANUT NAlN£N...
ON TUV-UJT VH 100 fc.UUN\\STA JA KUINKAHAN MONTA V\fc\.kfUL.£.e ??? ONNfcA VAAN HVfAV\\,eVÄtt€ VOlfTAJAUlC!
Puhekuplan sanojen tarkastelu ei riitä Terhon pilapiirroksen kriittiselle lukijalle. Hän tutkii myös myös kuvakielen keinoja, jotka merkitsevät puhujan paheksuntaa, vihjailua ja alleviivattua ihmettelyä. Piirroksen ideologia rakentuu sitten päätelmistä, jotka lukija tekee kuvan sekä siinä käytetyn verbaalisen ja visuaalisen kielen yhteispelistä. - Terhon pilakuva ilmestyi Helsingin Sanomissa 23.11.2002.
kisoja vastustaneet tappoivat ihmisiä mellakoissa.)
Tekijän piilottamisella pelataan usein talouselämän teksteissä. Niissä vastuullisen tekijän tilalla on usein abstrakti, vaikeasti määriteltävä asia, kuten markkinavoimat, nousukausi tai lama, joista puhutaan kuin persoonallisista olennoista: Lama kaatoi monta lupaavaa yritystä. Markkinavoimat uhkaavat alan liiketoimintaa. Näin syntyy mielikuva mahtavista voimista, kuin jumalolennoista, joille ihminen ei mahda mitään.
Rivien väliin on saatettu piilottaa tekstin
tekijän arvoja ja uskomuksia heijastavia piilo- oletuksia eli presuppositioita. Sellainen on esimerkiksi virkkeessä Missiksi hän tiesi Nigeriasta paljon;-virke tulee määritelleeksi missit vähän tietäviksi ihmisiksi.
Presuppositioiden lisäksi tekstissä voi olla paljon muitakin ilmauksiin piilotettuja sisältöjä: Mellakoissa on kuollut jo sata ihmistä. (Vihje: kuolleita voi tulla lisää.)
Joskus teksteissä ei puhuta asioista niiden oikeilla nimillä vaan käytetään kiertoilmauksia eli eufemismeja. Niihin turvaudutaan käsiteltäessä asioita, jotka ovat pelottavia tai hävettäviä tai joihin liittyy paljon negatiivisia sivumerkityksiä. Siksi köyhäinavusta on siirrytty ensin käyttämään sanaa huoltoapu, sitten alettiin puhua toimeentulotuesta.
Eufemismeilla yritetään joskus lakaista ongelmia maton alle: puhutaan esimerkiksi ilman epäpuhtauksista ilmansaasteiden asemesta tai sodan aiheuttamista oheisvaurioista sodan si- viiliuhreja tarkoitettaessa.
Tekstitieto 55


• Mistä näkökulmasta katsoo?
Kriittinen lukija seuraa, kenen kannalta asia on esitetty. Esimerkiksi vuoden 2002 Miss Maailma -kisojen uutisointi muuttui sen mukaan, pysyttiinkö länsimaisten kisajärjestäjien näkökulmassa vai katsottiinko tilannetta vastapuolen kannalta:
Järjestäjät siirsivät missikisat Lontooseen mellakoiden takia.
Mellakoivat muslimit onnistuivat siirtämään kisat Nigeriasta Lontooseen.
• Mihin asemaan panee vastaanottajan?
Tekstin ideologiaan kuuluu myös näkemys vastaanottajasta. Ohjeissa hän on suorien käskyjen kohde, ja useat mainokset kohdistuvat lukijalle, jonka maailmasta tunnutaan tietävän monenlaista ja jota puhutellaan sinä-muodolla.
Aina lukijaa ei kuitenkaan ole pantu selvästi näkyviin. Silti tekstin tekijän suhtautumisesta häneen voi tehdä päätelmiä kielen pohjalta. Lukija voi seurata esimerkiksi sitä, miten itsestään selvinä, kyselemättä hyväksyttävinä totuuksina asiat hänelle tarjoillaan.
Paljastava on myös ilmausten modaalisuus eli se, kuinka mahdolliseksi, välttämättömäksi, pakolliseksi, suotavaksi tai toivottavaksi asia esitetään. Modaalisuutta osoittavien verbien ja muiden kielen keinojen valinnoilla lukijalle vihjataan, mitä hänen tulee ajatella:
Kisat pystyttiin (voitiin, saatiin, kyettiin") siirtämään Lontooseen.
Kisat täytyi Cvrt. oli pakko / oli hyvä /oli välttämätöntä / oli typerää! siirtää Lontooseen. Kisat siirrettäneen Lontooseen.
56 Tekstitieto


Kielitieto


Kieli - ihmisen lajityyppinen ominaisuus
Ihmisten kyky viestiä toistensa kanssa kielen avulla tuntuu niin luonnolliselta ja itsestään selvältä, ettei sitä tule useinkaan edes ajatelleeksi Käytämme kieltä ajatellessamme, haaveillessamme, luodessamme mielikuvitusmaailmoja, muistellessamme, puhuessamme ja kirjoittaessamme.
Kyky käyttää kieltä erottaa ihmisen muista eläinlajeista. Kieli on siis ihmisen lajityyppinen ominaisuus. Ihminen on puhuva eläin, joka käyttää symboleja. Toki muutkin eläimet madoista mehiläisiin ja delfiinei- hin pystyvät kommunikoimaan, mutta niiden viestintäjärjestelmät eivät vedä vertoja ihmisen kielelle.
Ihmiskieli on pitkän evoluution tulos. Todennäköisesti se on ollut ihmisen tärkein viestintäväline jo kymmeniä tuhansia vuosia. Sen merkitys lajin säilymiselle ja kehittymiselle on ollut ratkaiseva.
Ihmiskieli on symbolista
Oletettavasti vain ihminen on kyennyt luomaan symbolien käyttöön perustuvan viestintäjärjestelmän, joka antaa perustan abstraktille ajattelulle ja näin koko inhimilliselle kulttuurille. Sen sijaan eläinten viestintä perustuu enimmäkseen signaaleihin, automaattisiin ja ympäristöstä riippuviin varoitusta, kutsua tai muuta semmoista ilmaiseviin merkkeihin. Esimerkiksi api¬
nat ja delfiinit osaavat jossain määrin käyttää symboleja, mutta ne eivät osaa luoda niitä tarpeen mukaan.
Ihmiskieleen sanasymboleja sen sijaan syntyy loputtomasti äänteiden eli foneemien ja morfeemien avulla. Jo yhden foneemin vaihtamisella saadaan aikaan merkityksen muutos:
Suomi/ puomi/ tuomi / luomi on iso.
Uusia merkityksiä rakennetaan erityisesti morfeemeilla. Ne ovat kielen pienimpiä yksiköitä, joilla on merkityssisältö (ks. myös s. 56):
(^enka) (on) (jah^ssa)
(^enka)(on) (jaj^-^0).
Kielen symbolisuus tarkoittaa sitä, että sanojen äänneasulla ei ole - ääntä matkivia eli onomatopoeettisia sanoja (esimerkiksi litistä) lukuun ottamatta - mitään yhteyttä tarkoittamaansa ilmiöön eli tarkoitteeseensa. Siksi eri kielissä samaa asiaa voidaankin nimittää eri tavalla:
58 Kielitieto


Kielitieto


suomessa on hevonen, ruotsissa en häsU saksassa das Pferd. Sanan äänneasun ja sen tarkoitteen suhde on niin väljä, että esimerkiksi kauneus-sanan tilalle voitaisiin vaihtaa vaikkapa sana upsa, jos niin jostain syystä tahdottaisiin. Kieli ja sanojen merkitykset ovat siis sopimuksenvaraisia.
Monimielisyyttä
Sanojen ominaisuuksiin kuuluu polysemia eli monimerkityksisyys. Esimerkiksi sana kieli merkitsee Suomen kielen perussanakirjan [1990-94) mukaan neljää asiaa. Se on 1) suussa oleva elin, 2) kieleke, läppä, 3) soittimen osa ja 4) puheen järjestelmä. Käyttöyhteydestä eli kontekstista selviää, mitä kieli- sanan merkitystä kulloinkin tarkoitetaan.
Polysemiasta aiheutuu toisinaan huvittaviakin kömmähdyksiä, kuten seuraavat lehdistä poimitut esimerkit osoittavat:
Eura yrittää selvitä ilman raittiussihteeriä.
Puheenjohtajavalintaa venytti se, ettei ollut yhtään selvää ehdokasta.
Poliisi selvittää kuolleen liikkeitä.
Munamarkkinoilla pohdittiin emännättömän tilan ongelmaa.
Ripulin aiheuttajaksi epäillään ruokaa. Kenelläkään varusmiehistä ei ole hätää.
Lähde: Suomen Kuvalehden Jyviä ja akanoita -palsta 1990-luvulla.
Suomen kieli
on minulle ikkuna ja talo
minä asun tässä kielessä.
— Se on minun ihoni.
Kielestä puhuttaessa huomio kohdistuu „ . 0 .. ..
Pentti \Q9rikncki
milloin mihinkin kielen tasoon. Laajimmillaan kyse on tekstin ja sen käyttöyhteyden eli kontekstin tarkastelusta. Silloin voidaan päästä pohtimaan, millaisissa suhteissa kielellinen viesti on muihin viesteihin eli millaiseen kulttuurin suhdeverkostoon se asettuu.
60 Kielitieto


Monenlaisten merkkien maailmassa
Kieli on ihmisen tärkein viestintäjärjestelmä, mutta se ei toki ole ainoa. Käden puristuminen nyrkkiin tai punan kohoaminen kasvoille viestii yleensä vihaa tai jännittämistä. Pään ajaminen kaljuksi ja kynsien lakkaaminen mustiksi ovat nekin viestejä, merkkejä, joita muut tulkitsevat. Ihminen elää monenlaisten merkkien ja merkkijärjestelmien ympäröimänä.
Semiotiikka on tieteenala, joka tarkastelee kulttuuria merkkijärjestelmien maailmana. Semiootikko tutkii ja analysoi merkkejä - symboleja, indeksejä ja ikoneja - ja tekee päätelmiä niiden vaikutuksista ihmisten ajatteluun ja toimintaan.
Muun muassa kielen sanat ovat symboleja, joiden suhde todellisuuteen on sopimuksenvarainen [ks. s. 58}. Myös kuvat, esineet, jopa ihmiset saattavat olla symboleja: kuningas on nykyään useimmiten maansa symboli, ja valkea kyyhky on rauhan vertauskuva.
Indeksi tarkoittaa sellaista merkkiä, joka on syy-seuraussuhteessa tai muuten kiinteässä suhteessa siihen, mistä se kertoo. Savu on tulen indeksi. Samoin monet nonverbaaliset eli ei-kielelliset merkit ovat indeksejä: Hiki voi olla hermostuneisuuden ja voimakas ääni suuttumuksen merkki. Matala ääni on tulkittu luotettavuuden ja viisauden merkiksi. Vahvoja hiuksia on jo Raamatun Simsonin ja Delilan ajoista pidetty elinvoiman osoituksena. Jopa ihmisen tapa käyttää kieltä toimii indeksinä: siitä tehdään päätelmiä muun muassa sukupuolesta, iästä, kohteliaisuudesta ja moukkamaisuudesta.
| Kuvapari on Helsingin Aleksanterinkadulta. Ensimmäisessä kuvassa on tutunoloinen kaupunkimaisema, jossa liikkuessa ei juuri tule ajatelleeksi graafisen informaation määrää. Sen osuus tulee ilmeiseksi toisessa kuvassa, jossa katunäkymästä on poistettu kaikki muu paitsi mainokset opasteet ja logot. Ne vaikuttavat ihmisten alitajuntaan ja tekevät maisemasta yhä täydemmän. - Kuvat ovat Pasi Kolhosen valokuvanäyttelystä Tyhjän tilan kammo, 2001.
Indeksit ovat osittain kansainvälisiä - itku tulkitaan yleensä samalla tavalla. Osittain ne ovat kuitenkin kulttuurisidonnaisia. Esimerkiksi silmiin katsominen osoittaa meidän kulttuurissamme kohteliaisuutta, mutta arabikulttuurissa se tulkitaan helposti huonoksi käytökseksi. Suomalainen etelänmatkaaja saattaa loukata isäntäväkeä, jos hän vilkuttaa suomalaiseen tapaan, sillä kämmenpuolen näyttäminen on esimerkiksi kreikkalaisesta halventamisen, jopa haistattelun indeksi.
Ikoni on sellainen merkki, joka kuvaa, muistuttaa tai vastaa rakenteeltaan tarkoittamaansa asiaa. Esimerkiksi valokuva on kohteensa ikoni. Myös monet liikennemerkit ovat ikonisia: hir- vestä varoittavassa liikennemerkissä on hirven kuva. Ääntä matkivissa, niin sanotuissa onomatopoeettisissa sanoissa on ikonisia aineksia. Esimerkiksi verbit kirskua, narista ja pulputtaa muistuttavat äänneasultaan ilmiöitä, joita ne tarkoittavat.
Kielitieto 61


Kieli hahmottaa maailmaa
Kielen ja ajattelun suhde on askarruttanut niin filosofeja ja kirjailijoita kuin kielitieteilijöitäkin. On pohdittu, voiko ajattelua olla ilman kieltä ja kuinka pitkälle kieli määrää, miten voi ajatella. Yleensä kielen ja ajattelun on nähty olevan sidoksissa toisiinsa: ilman kieltä ajatuksetkin jäisivät varjomaisiksi haamuiksi.
Kieli, ajattelun apulainen
Jonkinlaista ajattelua on olemassa ilman kieltä: Lapsi voi jossain määrin jäsennellä ilmiöitä, ennen kuin hänellä on siihen valmista käsitteistöä. Tunteita, hajuja ja makuja voi luokitella ilman sanoja. Kerran nähdyt kasvot voi tunnistaa, vaikka niiden ominaispiirteitä varten ei ole nimityksiä.
Kaikkeen ajatteluun ei siis tarvita kokonaisia lauseita tai edes sanoja. Ajatukset eivät yleensäkään koostu peräkkäin järjestäytyneistä sanoista tai lauseista, sillä ajattelussa tieto ei ole peräkkäistä eikä etene yksiulotteisesti. Sen sijaan samanaiheiset asiat niputtuvat muistissamme yhteen, jolloin ne ketjuuntuvat ja ryhmittyvät. Näin muistissa syntyy vähitellen moniulotteinen verkosto, jonka säikeet harottavat eri suuntiin mutta ovat silti yhteydessä toisiinsa. Tätä verkostoa kutsutaan muistin tietorakenteeksi eli muistikehikoksi.
Kieli on kuitenkin ajattelun välttämätön apulainen siinä mielessä, että ilman kielen käsitteitä havaintomme maailmasta jäisivät tietorakenteessa irrallisiksi. Emme siis voisi hahmottaa esimerkiksi sitä, että pihalla kasvavat koivu ja vaahtera ovat lehtipuita ja että kaikki lehtipuut kuuluvat puiden joukkoon ja kaikki puut kasvikuntaan, joka on osa elollista luontoa. Kielen ylä- ja alakäsitteet auttavat meitä jäsentämään ilmiömaailmaa niin, että tietomme jär¬
jestyvät tehokkaasti.
Ihminen käyttää kieltä myös voidakseen käsitellä abstrakteja asioita. Tähän hän tarvitsee käsitteitä, jotka eivät ole sidoksissa konkreettiseen ilmiömaailmaan, aikaan ja paikkaan. Jos sellaisia käsitteitä ei olisi, esimerkiksi filosofisten tai matemaattisten ongelmien pohtiminen ja ratkaiseminen olisi mahdotonta.
Maailma kielen läpi
Koska kielen ja ajattelun yhteydet ovat kiinteät, on esitetty, että ihminen olisi äidinkielensä vanki. Jyrkimmillään tämä näkemys on 1900-
Ihminen pyrkii kielen avulla nimeämään esineitä ja ryhmittelemään niitä. Usein nämä luokittelut ovat sidoksissa kulttuuriin.
Kulttuurisidonnaisuus ei kuitenkaan ole ehdotonta. Esimerkiksi Aku Ankka on tehnyt amerikkalaisen esinekulttuurin tutuksi ympäri maailmaa. Sen vuoksi suomalaisetkin osaavat luokitella nelikulmahatun ylioppilaslakiksi ja soikean pallon jalkapalloksi.
62 Kielitieto


luvun alkupuolella kehitetyssä teoriassa, jonka mukaan ihminen näkee maailman vain sellaisena, kuin se hänen lapsena oppimassaan kielessä hahmottuu. Kieli siis antaisi ihmiselle maailmankuvan.
Tämän teorian mukaan kielessä valmiina olevien käsitteiden varasto vaikuttaa ajatteluun ja siihen, mitä ihminen ylipäätään voi ajatella. Tällöin erikieliset ihmiset siis näkisivät ja kokisivat maailman eri tavalla, koska kielet jäsentävät maailmaa eri tavoin.
Näin jyrkkä teoria äidinkielen ja ajattelun suhteesta ei ole uskottava. Esimerkiksi suomen- ja ruotsinkielisten suomalaisten todellisuuskäsitykset eivät ole olennaisesti erilaisia, vaikka heidän äidinkielensä poikkeavat toisistaan. Ei ole perusteita väittää, että suomenkielisen olisi vaikea erottaa miestä ja naista, vaikka suomen pronominijärjestelmässä ei olekaan vastineita ruotsin hän- ja /zon-pronominille.
Se, mitä ihminen havainnoistaan päättelee ja mitä hän niistä kertoo, on toisaalta kuitenkin kytköksissä hänen äidinkieleensä ja sen suomiin mahdollisuuksiin: eri kulttuureissa eri asiat ovat tärkeitä, ja vain merkityksellisille ilmiöille annetaan nimi. Esimerkiksi suomen kielen runsas sauna- ja hiihtosanasto on osoitus saunomisen ja hiihtämisen tärkeydestä. Toisaalta suahilissa yksi ainoa sana merkitsee niin höyryveturia, junaa, autoa, junanvaunua, vankkureita, rattaita, kottikärryjä, lastenvaunuja kuin polkupyörääkin. Se osoittaa, ettei erilaisten ajoneuvojen eroilla ole kulttuurissa niin väliä.
Kielen oppimisen alkutaival
Edgar Rice Burroughsin luoma Tarzan joutui vuoden vanhana apinoiden kasvatettavaksi. Tullessaan 18-vuotiaana ihmisten ilmoille hän kykeni kirjoittamaan ja oppi pian käyttäytymään sivistyneen nuorenmiehen tavoin.
Tarzanin kohtalon kokeneita ihmisiä on to-
Ensin opitaan vokaalit
Eri puolilla maailmaa lapset oppivat kielen asioita samassa järjestyksessä. Suomalaislasten kielellisen kehityksen vaiheista on tehty seuraavanlaisia havaintoja:
• 7-8 viikon ikäinen ääntää joitakin vokaaleja.
• 12-16 viikon ikäinen käy jonkinlaista "vuorokeskustelua”.
• 4 kuukauden ikäisen puheeseen ilmestyy joitakin konsonantteja, lähinnä m, g, p, b. Tässä iässä vauva alkaa myös nauraa ja hykerrellä.
• 6 kuukauden ikäinen alkaa jäljitellä erilaisia ääniä ja leikitellä niillä.
• 10 kuukauden ikäinen alkaa ymmärtää kiellon.
• 10-14 kuukauden ikäisen kieleen ilmestyvät ensimmäiset sanat.
• 10-16 kuukauden ikäinen alkaa tajuta yksinkertaisia kehotuksia.
• 18 kuukautta vanha alkaa nimetä esineitä ja kuvia.
• Kaksivuotiaan kieleen ilmestyvät ensimmäiset lauseet.
Yllä oleva oppimisaikataulu on keskimääräinen. Kukin lapsi oppii omaan tahtiinsa, eikä kehitystä voi jouduttaa korjailemalla lapsen kieltä tai yrittämällä opettaa esimerkiksi yk- sisanavaiheessa olevalle lapselle kokonaisia lauseita. Toisaalta kielellistä kehitystä täytyy tietenkin tukea puhumalla ja lukemalla lapselle mahdollisimman paljon.
dellisuudessakin, mutta heidän elämänvaiheensa osoittavat, että Tarzanin tarina ei voisi olla täysin totta. Villilapsen kohtalo on paljon surul- lisempi.
Kielentutkijat tuntevat tapauksia, joissa lapsi on joutunut selviytymään vuosikausia yksin metsässä tai viidakossa. Kukaan näistä lapsista ei osannut löytämishetkellä puhua eikä kirjoit¬
Kielitieto 63


taa. He käyttäytyivät eläimen tavoin eivätkä osanneet näyttää tunteitaan. Heistä vain yksi, muuan nelivuotiaana löydetty poika, oppi kuntoutuksen ja koulutuksen avulla puhumaan.
Villilasten kohtalot ovat vahvistaneet oletuksen, että kielen omaksumisessa on niin sanottu kriittinen vaihe: jos äidinkieltä ei opi alle kymmenvuotiaana, sitä ei voi oppia enää sen jälkeenkään.
Kielen oppiminen on lapsuuden merkittävin älyllinen saavutus. Jo vastasyntynyt näyttää ole-
Kielentutkija Noam Chomsky on sanonut, että ihmiselle kasvaa äidinkieli samaan tapaan kuin hänelle kasvaa kädet eikä esimerkiksi siipiä. Tämä johtuu ihmisen biologiseen perusrakenteeseen kuuluvasta sisäisestä kieliopista.
Se erikoistuu siihen kieleen, jota ihminen ympärillään kuulee. Todisteena sisäisen kieliopin synnynnäisyydestä pidetään sitä, että lapsi jo varhain kykenee tuottamaan muotoja, joita hän ei ole aikuisilta sellaisenaan kuullut.
64 Kielitieto


Kaksikielisyyttä ja puolikielisyyttä
Moni kasvaa kaksikieliseksi, koska vanhemmilla on eri äidinkieli: kun isä ja äiti puhuvat lapselle omaa kieltään, tämän on helppo omaksua ne molemmat. Näin syntyvää kaksikielisyyttä voi pitää rikkautena, jonka avulla pääsee tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja ajattelutapoihin. Jos kaksikieliseksi kasvaminen epäonnistuu, ihmisestä tulee puolikielinen.
Puolikielinen saattaa osata jutella varsin sujuvasti kahdella kielellä, joista kumpikaan ei ole kehittynyt tarpeeksi riittääkseen käsitteellisen ajatteluun. Ajattelu- ja kielitaidon puutteet vaikeuttavat opiskelua ja ylipäätäänkin toimintaa yhteiskunnassa, Tällaisiin ongelmiin voivat joutua esimerkiksi ne lapset joista väkisin yritetään vieraskielisen opetuksen avulla tehdä kaksi¬
kielisiä. Jos heidän äidinkielensä kehittymisestä ei huolehdita tarpeeksi, heitä uhkaa ainakin jonkinasteinen puolikielisyys.
Syy puolikieliseksi kasvamiseen ei useinkaan ole ihmisessä itsessään, vaan olosuhteissa ja yhteiskunnan kielipolitiikassa. Ne saattavat jättää vähemmistön - esimerkiksi vierastyöläisten tai pakolaisten - koulutus- ja kulttuuri- tarpeet huomiotta.
Puolikielisyyden uhkaamia ovat olleet muun muassa saamelaiset, ruotsinsuomalaiset ja Tor- nionjokilaakson suomenkieliset Maamme suomenruotsalaiset sen sijaan ovat ainakin näihin päiviin asti vahvan kulttuuri-identiteettinsä ja hyvin hoidetun kielipolitiikan ansiosta voineet kasvaa kaksikielisiksi.
van kiinnostunut puheesta ja havaitsevan sen sävelkulun ja rytmin. Noin neljän kuukauden ikäisten jokeltelussa on kulttuurien välisiä eroja, ja seitsemän kahdeksan kuukauden iän jälkeen alkaa lapsen ääntelystä kadota äänteitä, joita ei äidinkielessä esiinny.
Varhaisesta lapsuudesta saakka ihminen omaksuu myös kielen käyttötapoja. Hän oppii kyselemällä hankkimaan tietoja, ja jo pian syn¬
tymän jälkeen hän alkaa harjoitella vuorovaikutustaitoa. Hän oppii, miten omalla äidinkieliä on tapana kiittää - ja että on tapana kiittää. Hän huomaa, miten kielletään, pyydetään ja moititaan. Oppimalla kielen lapsi kasvaa oman kieliyhteisönsä jäseneksi.
Myös kirjoitustaidon perusvalmiuksien hankkiminen kuuluu kielen oppimiseen. Kestää aikansa, ennen kuin lapsi harjaantuu pitämään kynää kädessään, piirtämään kirjaimet ja asettelemaan tekstinsä paperille. Hänen pitää myös tajuta, miksi ylipäätään kirjoitetaan.
- 	Kuva on juuri koulun aloittaneen tytön päiväkirjasta. Hän hallitsee jo kirjainten muodot ja tietää, miksi päiväkirjaa kirjoitetaan.
Kielitieto 65


Äidinkieli
Äidinkieli on ajattelun, tunteiden ilmaisun ja vuorovaikutuksen kotipaikka. Äidinkielensä lapsi omaksuu ilman opetusta, vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.
Äidinkielellä tarkoitetaan yleensä sitä kieltä,
• jonka yksilö oppii ensimmäisenä
• jota hän käyttää eniten
• jota hän hallitsee parhaiten tai
• jonka puhujaksi hän itse samastuu.
Ihmisellä voi näiden kriteerien perusteella olla useitakin äidinkieliä.
Yhteisössä, esimerkiksi tietyssä valtiossa, puhutaan yleensä useita äidinkieliä. Yksikielisyys on maailmassa hyvin harvinaista. Monet käyttävät jopa päivittäin vähintään kahta kieltä. Silti useimmissa maissa on vain yksi tai kaksi virallista kieltä. Viralliset kielet ovat yleensä suurimpien ryhmien äidinkieliä, ja niillä on yhteisöissään pitkä historia. Ne voivat olla myös valloittajien kieliä, kuten englanti on virallisena kielenä monissa Afrikan maissa paikallisten kielten rinnalla.
Kieli ei ole poliittisesti yhdentekevä. Historia ja nykypäivä tuntevat runsaasti esimerkkejä siitä, miten vähemmistöryhmiä on kielletty käyttämästä omaa kieltään. Tällä tavoin on tuhottu ja tuhotaan yhä monia kulttuureja ja äidinkieliä. Tilalle tulee enemmistön kieli, ja kielenvaihto hävittää vähemmistöryhmän äidinkielen muutaman sukupolven aikana.
Kielellinen identiteetti
Äidinkielessä on yhtä aikaa monta ulottuvuutta. Kaikki suomen kielen käyttäjät ovat kotoisin jostakin, he ovat saaneet erilaista koulutusta ja toimivat erilaisissa ammateissa. He ovat miehiä tai naisia, vanhoja, keski-ikäisiä tai nuoria, ja heillä on erilaisia harrastuksia. Kaikilla on muun muassa koulutuksen ja työn kautta muotoutunut suhde kirjakieleen, ja yksilön puhe voi olla sitä lähellä tai siitä kaukana. Monet tekijät elämässämme säätelevät sitä, millaisia kielimuotoja käytämme ja miten suhtaudumme omaan ja toisten kielenkäyttöön.
Sosiaaliset verkot, niin tiiviit ystävyys- ja sukulaissuhteet kuin löyhemmätkin yhteydenpidot, vaikuttavat kielenkäyttöön ja sen muuttumiseen. Kotipaikalla on edelleen merkitystä, mutta sen lisäksi nykyihmisillä on monia henkisiä ja fyysisiä "kotipaikkoja”, joiden kieli on heidän kieltään. Kaikilla ihmisillä on kielellinen repertuaari, joka koostuu monenlaisista aineksista.
Ihminen omaksuu äidinkielensä moninaisuuden vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja oppii tunnistamaan sen eri muotoja ja vivah-
66 Kielitieto


teitä. Näin hän liittyy yhteisöön ja oppii tunnistamaan oman ryhmänsä; hänelle kehittyy kielellinen identiteetti.
On myös esimerkkejä siitä, miten yhteisö ja siihen kuuluvat ihmiset ovat vahvistaneet identiteettiään kielitaistelun avulla. Suomen kielen nopea kehitys kansalliskieleksi 1800-luvulla vaikutti aikanaan suuresti kansalaisten itsetuntoon ja maan itsenäistymiseen myöhemmin.
Puhuttu ja kirjoitettu kieli: samanlaisia ja erilaisia
Puhuttu kieli on ensisijaista, kirjoitettu kieli muodostetaan kaikissa yhteisöissä myöhemmin. Kummallakin kielimuodolla on oma kielioppinsa, vaikka kirjoitetun kielen juuret ovat aina puhutussa kielessä. Puhuttu ja kirjoitettu kieli ovatkin yhtäältä samanlaisia, toisaalta erilaisia kielimuotoja. Kirjoitetussa kielessä voidaan erottaa virke ja lause. Puhutussa kielessä on kyse puheenvuoroista ja lausumista, jotka ovat toisenlaisia kokonaisuuksia kuin kirjoitetun kielen yksiköt. Puhuttu kieli muuttuu nopeammin kuin kirjoitettu.
Puhe on konkreettisemmalla tavalla vuorovaikutteista kuin kirjoitus. Puhe on vahvasti sidoksissa puhetilanteeseen ja muotoutuu sen ehdoin. Puhekielen ja kirjakielen eroa voi varovaisesti verrata kahden kielen väliseen eroon. Kun kirjakielen muotojen sijasta otetaan käyttöön puhekielen muotoja tai päinvastoin, on kyseessä samantapainen ilmiö kuin silloin, kun vaihdetaan kielestä toiseen kesken lausuman tai lausumien välissä.
Tyypillisimpiä nykyisen kieliyhteisön piirteitä on se, että kirjoitus ja puhe lähentyvät toisiaan. Kirjoitettuun kieleen liukuu puhutun piirteitä, kun eri teksteissä tavoitellaan puhekielen vaikutelmaa. Tämä näkyy kaunokirjallisuuden dialogeissa ja myös kertojanäänen osuuksissa, erilaisissa lehtiteksteissä sekä sähköposteissa, verkkokeskusteluissa ja tekstiviesteissä.
Puhe on siten tullut osaksi kirjoitettua kieltä, ja mahdollisesti se ajan oloon muuttaa kirjakieltä. Vaikka raja ei aina ole selvä, jokaiselle syntyy vähitellen käsitys oman äidinkielen kirjoitetuista ja puhutuista muodoista ja mahdollisuuksista käyttää niitä eri viestintätilanteissa.
Kielitieto 67


Kielen vaihtelua koskevaa termistöä
Kirjoitettu kieli = Kirjoitetuissa teksteissä käytetyt kielimuodot
Kirjakieli = Suositusten mukainen kirjoitettu kieli.
Puhuttu kieli = Puhutut kielimuodot eri alueilla ja eri tilanteissa.
Yleiskieli= Kirjakielen normeja mukaileva puhuttu kielimuoto.
Aluepuhekieli = Laajemman alueen puhuttu kielimuoto, josta leimallisimmat murremuodot ovat hävinneet, mutta joka sisältää kuitenkin
kyseiselle alueelle tyypillisiä piirteitä (Tampereen seudun puhekieli, pääkaupunkiseudun puhekieli, Oulun seudun puhekieli).
Murre = Paikallismurre. Termiä käytetään yleensä maaseutumurteista.
Slangi = 1) Kaupungeissa syntynyt paikallinen, yleensä tietyn ikäryhmän kielimuoto.
2) Laajemmin käytettynä ammattislangeista (jargon).
Kielellinen repertuaari = Yksilön tai yhteisön käytössä olevat kielimuodot.
Kirjakieli on eri kielimuoto kuin puhekieli
Alla on katkelma tunnetun break dance -tanssijan D'Maestre Flow-Mo Crewn lehtihaastattelusta ja sen kirjakielinen käännös. Käännös osoittaa, että on oikeastaan mahdotonta ilmaista kirjakielellä sitä, mitä haastateltava on puhunut omalla kielimuodollaan. Kirjakieli tuntuu kuuluvan aivan eri maailmaan kuin Flow-Mo Crewn puhe.
• Mistä lähtien oot breikannu?
Flo-Mo Crew: Must tuntuu et mä oon digannu täst tanssihommast iha muksust asti. Lapsena limudiskois mä muistan miten mä pyörin villinä pitkin salii ja tein pelkkii kärrynpyörii, niin et kaikki tytöt lähti aina häneen ku mä lähestyin niitä. Sit mä muutin Japaniin joku -91 ja mä näin just boogie juttuja tv:stä, niin siitä saakka on tullu väännettyy.
Posse 1/2003.
• Mistä lähtien olet tanssinut break dancea? Flo-Mo Crew: Minulla on sellainen tunne, että olen pitänyt tanssimisesta aivan lapsesta saakka. Muistan, miten ollessani lapsena virvoitus- juomadiskoissa pyörin hurmiossa ympäri salia ja tein koko ajan kärrynpyöriä niin, että kaikki tytöt lähtivät aina pakoon, kun lähestyin heitä. Sitten muutin Japaniin noin vuonna 1991 ja näin juuri
näitä musiikkiohjelmia televisiosta. Siitä lähtien olen harrastanut break dancen tanssimista.
Break dancen, skeittauksen ja lumilautailun kaltaisten harrastusten ympärille kehittyy nopeasti erityiskieltä, jonka ymmärtäminen vaatii asiantuntemusta.
68 Kielitieto


Monikerroksinen äidinkieli
1900-luvun jälkipuoliskolla muuttoliikkeen vilkastuminen, kaupungistuminen ja koulutuksen lisääntyminen ovat muuttaneet suomenkielistä yhteisöä yhä monimuotoisemmaksi. Eri alueilla, eri ryhmien keskuudessa ja eri tilanteissa tarvitaan erilaisia kielenkäyttötapoja. Samalla ihmiset kuuluvat yhtä aikaa moniin yhteisöihin ja käyttävät monia erilaisia kielimuotoja.
Kieli yhtenäistyy etenkin valtakunnallisten viestimien vuoksi. Murteet eivät kuole, mutta niistä liukenee pois sellaista, mikä tunnetaan vain pienellä alueella. Samaan aikaan syntyy erilaisia alakulttuureja, joiden jäsenten puhetavat voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan. Kieli siis myös erilaistuu. Kun sama ihminen kuuluu useihin yhteisöihin ja liikkuu erilaisissa tilanteissa, hänen kieleensä jää jälkiä näistä kaikista. Ihmisen puheessa elää limittäin monia kielimuotoja.
Tätä muutosten ristivetoa sanotaan usein julkisuudessa kielen rappioksi. Tällä viitataan siihen, että muuta kuin yleiskieltä käytetään nykyisin myös muodollisemmissa ja julkisissa tilanteissa ja että kieli ylipäätään muuttuu. Rappiosta ei ole kysymys, mutta puhe kielen rappiosta on tavallista, koska jokainen pitää helposti parhaimpana sitä, mihin on itse tottunut. Poikkeamat totutusta kielenkäytöstä kuulostavat huonolta kieleltä. Kieli ei kuitenkaan elä eristettynä vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa, muutoksille alttiina. Tässä piilee myös kielen elinvoima.
Puhuttu suomi on erilaista eri alueilla
Asutus on keskittynyt eteläiseen ja läntiseen Suomeen ja suuriin kaupunkeihin. Niinpä etelä- ja länsisuomalaisesti värittyneet puhetavat ovat saaneet entistä runsaammin tilaa nykysuomalaisten puheessa. Yhä enemmän on siis niitä
puhujia, joille nämä kielimuodot ovat ensimmäisiä kielimuotoja. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että pohjois- ja itäsuomalaiset puhetavat olisivat kadonneet.
Alueelliset ominaispiirteet ovat edelleen vahvoja ja saavat uusia muotoja, ja myös paikallis- murteet muuttuvat ja muotoutuvat uudenlaisiksi. Eri alueiden puhekielet eivät muutu vain eteläsuomalaisuuden eivätkä helsinkiläisyyden ehdoilla, ellei niillä jo vanhastaan ole yhteisiä piirteitä näiden alueiden kielimuotojen kanssa. Mikään kielimuoto ei myöskään muutu koko ajan eikä kaikilta osin. Selvimmät muutokset tuntuvat sanastossa ja ääntämyksessä. Sen sijaan muotorakenne muuttuu hitaammin.
Yhtenäistyvä kieli
Suomenkielisen yhteisön käyttämiä kielimuotoja ovat viime vuosikymmeninä muokanneet monet seikat. Suuri vaikutus on ollut maassamuutolla, ja tulevaisuudessa kielen vaihteluun vaikuttanee maahanmuutto. Elinkeinorakenteen muutokset ja työn luonteen muuttuminen ovat jättäneet jälkensä myös kieleen. Koulutuksen ja nimenomaan kirjoitetun kielen vaikutus ulottuu useampien ihmisten elämään kuin koskaan aikaisemmin. Nämä seikat ovat olleet yhtenäistämässä kielimuotoja.
Eriytyvä kieli
Yhdentyessäänkin puhutulla kielellä on monia muotoja. Savossa puhutaan edelleenkin eri tavalla kuin Pohjanmaalla.
Sosiaalinen eriytyminen näkyy erityisesti sanastossa. Eri alojen ammattilaiset ja koulutukseltaan erilaiset ihmiset käyttävät erilaista kieltä. Yhteiset kokemukset vievät siten jonkin ryhmän kielenkäyttöä samaan suuntaan ja samalla erottavat sitä muista.
Melko eriytyneiden työmarkkinoiden vuoksi nykysuomalaiset naiset ja miehet liikkuvat työpäivän aikana paljon oman sukupuolensa
Kielitieto 69


Murre-eroja
Lä
1
nsimurteet
Meijän koer
saa
men
viäl
ehtoste
linnui
haukkuma,
ennenkö
mettäs
tule
pimiä.
2
Meijän
koer
saa
men
viäl
ehtoste
linnui
haukkuma,
ennenkö
metäs
tlee
pimi.
3
Mein
koira
saa
mennäv
viälä
ehtool
lintui
haukkumaa,
ennen kum
mettäs
tullee
pimjä.
4
Mee
koira
saa
men
viäl
ehtoosti
lintui
haukkumaa,
ennenkö
mettäs
tullee
pimmee.
5
Meijän
koira
saa
mennäv
viälä
ehtoolla
lintuja
haukkuun,
ennenku
mettäsä
tullee
pimmee.
6
Meilän
koirra
saa
mennäv
viäl
ehtoolla
lintuja
haukkuun,
ennenkä
mettässä
tullee
pimmee.
7
Meilän
koina
saap
männäv
viel
illal
lintuja
haukkumaa,
ennenkö
mettäs
tulie
pimejä.
8
Meirän
koira
saa
mennäv
viälä
ehtoolla
lintuja
haukkumahan,
ennenkö
mettäh
tuloo
pimiä.
9
Meijän
koira
saapi
mennäv
vielä
illalla
lintuja
haukkuun,
ennenkö
mettäsä
tullee
pimiä.
10
Meän
koira
saapi
mennäv
vielä
illalla
lintuja
haukkuhmaan,
ennenkö
mettässä
tullee
pimeä.
Itämurteet
11
Mei
koira
saap
männä
viel
iltasiil
lintui
haukkumaa,
ennen ko
metsäs
tulloo
pimmee.
12
Meijja
koira
saap
männä
viel
iltasil
lintuja
haukkumaa,
enne ko
messäs
tulloo
pimiä.
13
Meijä
koera
suap
männäv
vielä
iltasela
lintuja
haokkumaa,
enne ku
mesässä
tulloo
pimmee.
14
Meän
koira
suap
männäv
vielä
iltasela
lintuja
haukkumaa,
ennen ku
mehässä
tulloo
pimmii.
15
Meijän
koirra
soa
männäv
vielä
illalla
lintuja
haukkumaa,
ennenkö
mehtässä
tulii
pimii.
16
Meipn
koerra
soa
männä
vielä
iltasella
lintuja
haukkumaa,
ennenkö
metässä
tulloo
pimmeä.
17
Meijän
koera
suap
männäv
vielä
iltasella
lintuja
haokkummaa,
ennenkö
metässä
tulloo
pimmee.
18
Meijän
koera
suapi
männäv
vielä
iltasila
lintuja
haokkummaa,
ennen kum
metässä
tulloo
pimmee.
19
Meijän
koera
soapi
männäv
vielä
iltasella
lintuja
haokkumaan,
ennen kum
metässä
tulloo
pimmeä.
1. Lounaismurteet (Askaisten ja Nousiaisten seutu)
2. Lounaismurteet [Rauman seutu)
3. Lounais- ja hämäläismurteiden väliset siirtymämurteet (Someron seutu)
4. Lounais- ja hämäläismurteiden väliset siirtymämurteet (Porin seutu)
5. Ylä-Satakunnan hämäläismurteet (Tyrvään seutu)
6. Pohjoishämäläiset murteet [Oriveden seutu)
7. Kaakkoishämäläiset murteet (Heinolan seutu)
8. Eteläpohjalaiset murteet (Seinäjoen seutu)
9. Pohjoispohjalaiset murteet (Oulun seutu)
10. Peräpohjalaiset murteet (Tornion seutu)
11. Läntiset kaakkoismurteet (Länsi-Kannaksen seutu)
12. Läntiset kaakkoismurteet (Lappeen ja Viipurin seutu)
13. Etelä-Savon murteet (Mikkelin seutu)
14. Kaakkoiset savolaismurteet (Savonlinnan seutu)
15. Päijät-Hämeen savolaismurteet (Jämsän seutu)
16. Keski-Suomen savolaismurteet (Pihtiputaan seutu)
17. Pohjoissavolaiset murteet (Iisalmen seutu)
18. Itäsavolaiset murteet (Joensuun seutu)
19. Kainuun murteet (Suomussalmen seutu)
70 Kielitieto


Murteiden arvonnoususta kertoo, että 40 000 kappaleen painos Savon murteella käännetystä Asterix-saf\akuvas- ta loppui heti ilmestyttyään 1997. Myöhemmin Asterixia on käännetty muun muassa kaakkoismurteelle ja Roope Ankan tarinaa Laihian murteelle.
Murretietoisuutta käytetään hyväksi myös mainonnassa. Kun halutaan vakuuttaa, käytetään Etelä-Pohjanmaan murretta. Se mielletään vakaan ja arvonsa tuntevan miehen kieleksi. Jos sen sijaan haluttaisiin vedota ihmisten kauneustajuun, pitäisi kai käyttää kaakkoismurretta. Se on nimittäin ylivoimaisesti Suomen kaunein murre - ainakin C/ty-lehden 1997 tekemän kyselyn mukaan.


Äiti pysty menemään, poika pysty mennä
Vielä 1970-luvun Helsingissä sellaiset ilmaukset kuin pysty tulla, joutu mennä olivat melko harvinaisia, joskin nuorimpien puheessa selvästi yleistyviä. 2000-luvun alussa helsinkiläinen peruskoululainen ei juuri koskaan käytä muotoja pysty tulemaan, joutu menemään. Hän käyttää niiden sijasta muotoja pysty mennä, joutu tulla.
Kieliopillisesti valinta tuntuu luonnolliselta. Kun kielessä on sellaisia ilmauksia kuin voi mennä, täytyi tullaf on luonnollista, että merkitykseltään läheiset pystyä- ja jou- tua-verbit käyttäytyvät samalla tavalla. Samanikäisten puhujien joukko levittää sitten keskuudessaan tätä ilmausta ja siten muuttaa kieltä. Vanhemmat polvet eivät käytä tätä tyyppiä samassa määrin, mutta seuraavilla sukupolvilla se saattaa olla yksinomainen. Nykyhetken eriytymiskehitys voi siten johtaa myöhemmin yhtenäistymiseen.
keskuudessa, siis eri elämänpiireissä. Tämä voi ohjata naisten ja miesten kielenkäyttöä eri suuntiin.
Naiset suosivat enemmän d-äännettä, miehet murteellisia muotoja, eikä naisilla juuri ole niin sanottuja svaavokaaleja (kylymä) niilläkään alueilla, missä tämä on vahva piirre. Äänne- ja muotoerot ovat melko vähäisiä. Sen sijaan sanaston erot ja sanomisen tavat voivat samankin paikkakunnan miehillä ja naisilla olla erilaisia. Toisaalta miehillä ja naisilla voi olla yhteisiä elämänalueita, esimerkiksi samanlaisia harrastuksia, jotka lähentävät heidän kielimuotojaan. Vaikka eroja siis onkin, naisten ja miesten kieltä ei lopulta oikein voi erottaa toisistaan.
Usein on tapana puhua nuorison kielestä. Sekään ei kuitenkaan ole yhtenäinen kielimuoto, vaan nuorilla niin kuin muillakin ikäryhmillä on monenlaisia tapoja käyttää kieltä.
Koska eri mediat tuottavat kieltä tarjolle enemmän kuin koskaan ennen, on kenen tahansa mahdollista kuulla erilaisia kielimuotoja ja tutustua sellaisiin puhujiin, joiden puhetavat ovat erilaisia kuin oma.
Nuori ja kirjakieleltä kuulostava yleiskieli
Teoksessaan Näytän hyvältä ilman paitaa (2001) kirjailija Kari Hotakainen kuvaa kaunokirjallisuuden keinoin sosiaali- ja ikäryhmien välisiä kielellisiä ja muita eroja. Hänen tarinassaan Vanhuus esiintyy nuori mies, joka haluaa olla erilainen nuori ja erottua muista nuorista myös puhetavaltaan. Hän ryhtyy puhumaan kirjakieltä, joka on mahdollisimman etäällä muiden nuorten puhetavasta ja siitä kielimuodosta, jota aikuiset ovat tottuneet nuorilta odottamaan. Epäodotuk- senmukaisuus hämmentää muita.
Rupesin sellaseks, josta ei tiedä. Aikasemmin
olin käyttäytyny sillai kun nuoren odotetaan
käyttäytyvän. Et vittuu joka väliin ja viilee suhtautuminen kuumiin kysymyksiin. Siistin kieltä ja otin joka jutun asiallisesti ja tosissaan. Se toimi. Ja hämäs. - Esimerkki.
Faija kysy: "Mitä te aiotte siellä Laten mökillä duunata?»
(Vastaus entisessä elämässä: »Vittuuks se sua liikuttaa?”)
Nyt: "Aiomme juoda hieman keskiolutta, kuunnella sydämen rytmihäiriöistä vaikutteensa saanutta teknomusiikkia ja kenties paritella samanikäisten ja samanmielisten tyttöjen kanssa."
Faija oli ihan et mikä taajuus.
72 Kielitieto


Monta kielimuotoa limittäin
Näyte on 25-vuotiaan Tampereen seudulla asuvan opiskelijan haastattelusta vuodelta 1999. Siinä on erotettu
• hämäläisyyksiä tai yleisemminkin länsisuomalaisia muotoja [lihavoidut kursivoidut kohdat)
• erityisesti itämurteissa tunnettuja muotoja (kursivoidut kohdat)
• eteläsuomalaisessa nykypuhekielessä tyypillisiä muotoja (lihavoidut kohdat]
• yleiskielen sanastoa (alleviivatut kohdat).
KS: sit mä menil lukioon, ja lukioj jälkeen Lempäälään siel_on käsi-ja taidetteollisuusop- pilaitos ja kesti kaks ja puoli vuotta ja valmistuin artesaaniompelijaks ja, sittes siinä välissä mä oon kokeillut Tampereella, teknillistä oppilaitosta mutta se ei nii ku tuntunu hyvältä ja sit mä oon nyt Hämeellinnassa Vetterhooffilla [Wetterhof- filla], musta tulee sitten, kahev vuodem päästä, pitäs tullat toivottavasti, sitten artenomi, vaatetusalan artenomi. — no sil- no tietystin (ni) kun se oli nii kun oman alan opintoja ja kun mä to- siaal lukioj jälkee (en) halunnum mihin/fän, tavallaan nii ku yliopistoo (--) mä en ees ajatellu et mä halusi käsilläni ruveta, tekeej jotakin, mä olin niin intoo täyteen_ettäf et tosissaam mä
Limittäinen kieli
Jokaisen puhe kertoo käyttäjänsä kielellisistä vaiheista. Arkipuheessa ja myös julkisessa puheessa voi vilahtaa sellaisia muotoja, jotka kuuluvat vain puhujan omaan murteeseen (pittää, mettä, kylymä, saahay miey tullahan)y vaikka hän niiden rinnalla käyttää myös yleiskielen muotoja.
Esimerkiksi kaupunkilainen on elänyt lapsuutensa maalla, tai itäsuomalainen on muuttanut Länsi-Suomeen, ja kumpikin tuntee kummankin alueen kielimuodon. Ministerin yleiskielisen budjetti- ja verosanaston keskellä saattaa olla murteellinen saaha-muoto. Kieliyh-
tykkäsin hirveesti s si elä olla,, sitten opettajat oli ihania ja, tosiaan.että kus siinä näkee kät- tensäj jäljet heti ni/i, mä olin kyllä intoo täytee koko sen kaks ja puoli vuotta että, oli hyvä koulu.
Puhujalla on limittäin
a. hämäläismurteiden piirteitä tai yleisemminkin länsisuomalaisia muotoja, kuten -kaan-\\\\e- partikkelin lyhytvokaalinen muoto -kan (mi- hinkän), 3. infinitiivin lyhyempi muoto tekeen 'tekemään' ja läntinen genetiivimuoto kättensä 'käsiensä'
b. itämurteissa tunnettuja muotoja, joista osa on käytössä kautta Suomen, kuten kahen pro kahden ja ees pro edes. Muodoilla tehä (teh- da) ja mahollista [mahdollistä] olisi itäisempi leima, vaikka kyseessä on täysin sama äänne kuin sanassa kahen. Sama äänne on yhdessä yhteydessä leimaava, toisessa taas ei.
c. eteläsuomalaisessa nykypuhekielessä tunnettuja muotoja, kuten mä-variantti minän sijasta, sekä sananvalinnat, kuten nii kuv tavallaan, tykätä, ihana.
d. yleiskielen sanoja, kuten oppilaitoksen nimi käsi-ja taidetteollisuusoppilaitos tai ammattinimike vaatetusalan artenomi, tai äännepiir- teitä, kuten vuoden.
teisön ominaislaatuun kuuluu, että yhden henkilön puheessa on tunnistettavissa monen ajan ja paikan jälkiä, eivätkä kielimuotojen rajat ole koskaan tarkkoja.
Suomen äidinkieliä
Suomen kielellinen kartta alkoi nopeasti muuttua 1900-luvun loppupuolella, kun Suomeen alkoi tulla erikielisiä muuttajia pakolaisina ja muista syistä. 2000-luvun alussa Suomessa puhutaan äidinkielenä noin 150 kieltäjä kouluissa opetetaan äidinkielenä ainakin 50 kieltä. Vuonna 2002 muita kuin suomen, ruotsin ja saamen
Kielitieto 73


Sopimatonta kielenkäyttöä
"Keskeistä on hallitun horisontaalisen kasvun maksimointi hajautetuilla investoinneilla optimaalisen tuoton takaamiseksi."
"Lisäpanostuksella selektiivisiin ruohonjuuritason segmentteihin varmistetaan start upien orgaaninen evoluutio”
"Kontrolloimalla ekspansiivisen kasvun fokusta ja diversoimalla sen suuntausta pyritään optimoimaan tuotto-panossuh- teen attraktiivisuus”
"Ylittämällä kvartaali kvartaalilta markkina-analyytikoiden tuotto-odotukset varmistetaan kymmenien miestyövuosien jatkuvuus tälläkin sektorilla"
i eriytyy myös niin, että eri yhteyksissä pitää Käyttää erilaista kieltä, Tätä todistelee oheinen tv-mainos, joka riemastutti katsojia muutama vuosi sitten. Siinä kuivan asiallisella äänellä esitetty teksti oli liitetty tilanteeseen, johon selostajan puhe ei sovi lainkaan. Tavoitteena olikin mainostaa televisiokanava Nelosta ja kertoa, että siellä asioista puhutaan katsojille sopivalla tavalla.
- 	Va/yofl/a-mainoksen tekijä: hasan&partners oy. 2000.
74 Kielitieto


Slangi on yksi osoitus kielen eriytymisestä. Se on pienryhmän puhekieltä, jossa pääasiassa yhteisen sanaston avulla luodaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lääkärit puhuvat keskenään ja muurarit keskenään omalla tavallaan. Jalkapalloilijoilla ja koirien kasvattajilla on omat slanginsa. On siis muun muassa eri ammatti- ja harrastusalojen slangia eli jargonia.
Yleisimmin slangilla tarkoitetaan kuitenkin nuor¬
ten puhekieltä. Nuorisoslangi syntyi 1800-luvun lopulla ja oli pitkään käytössä vain Helsingissä. Nyttemmin slangista on tullut melko yleissuomalaista: nuoret käyttävät paljolti samoja sanoja koko maassa. Kuvan poikajoukon on ikuistanut nuorisokirjailijanakin tunnettu Sakari Pälsi 1930-luvulla. Siinä Stadin kundit ovat kansalla Vallgärd Cityssä eli Helsingin Vallilassa. Alla on felot, jalassa pläägät, yllä dongarit ja pusakka tai oikein grigi.
Raha kerää slangivastineita
Suomen markkaa tarkoittavia slangisanoja ovat muun muassa hellittelevät mara\a kurre. Eurosta tuli nopeasti ege. Muutenkin raha, kuten tunnepitoiset asiat ylipäätään, on kerännyt paljon slangisanoja:
cash, byse, denari, dinero, ege, femma, fima, fimtsikka, fygu, fyrkka, fyrkkendaali, geltti, hau¬
li, 	hiekka, hilee, hillo, hilut, hinta, hintsu, hugge, huntti, hyna, hynde, hyne, hynetto, hyny, hynä, jenka, jerkku, jyhnä, kahiseva, kama, kekkonen, keltti, kiekko, kiila, killinki, kurra, kuula, kuva, kyhny, kymppä. kymä, kymäläinen, kypä, kypä-
nen, kyppä, kyykyrä, käkkyrä, käppyrä, käshi, mani, massi, moneda, mähmä, nappi, nappula, nippu, oravannahka, paalu, paino, palikka, papu, pelimarkka, pelimerkki, peseta, piikki, pla- ta, plätä, pykälä, pätäkkä, rahna, retale, roina, ruuti, röffee, ränkylä, saldo, satsu, satsukka, sekiini, slaba, slabari, slabba, snellu, stoolperi, taateli, tahna, tauhka, tina, tisika, tuohi, täky, täppi, täppä, urkki, valuutta, veponen, violetti, voimapaperi.
Lähteet: Kaarina Karttunen, Nykyslangin sanakirja. 1979.
Heikki Paunonen, Tsennaaks Stadii\ bonjaaks slangii. 2000.
Kielitieto 75


käyttäjiä oli reilut 100 000. Nykyisen yli viisimiljoonaisen, viestintäteknologiastaan kuuluisan kansan kielellinen ympäristö on aivan erilainen kuin Suomessa asuvien ihmisten ympäristö oli muutamia satoja vuosia sitten.
Perustuslain ja kielilain mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.
Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.
Saamelaisten oikeudesta käyttää saamea viranomaisten kanssa asioidessaan säädetään erikseen saamen kielilailla. Myös viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja kään- nösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla.
Suomea puhutaan myös ulkomailla
Suomesta on vuoden 1880 jälkeen muuttanut maailmalle yli miljoona ihmistä.
1900-luvun alun siirtolaisuus suuntautui Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden keskuudessa syntyi amerikansuo- mi. Pohjois-Norjaan on muuttanut suomenkielisiä jo 1700-ja 1800-luvulla Pohjois-Ruotsista ja Suomesta. Näiden muuttajien jälkeläisiä nimitetään kveeneiksi ja heidän kieltään kveeniksi. 1960- ja 1970-luvulla muutettiin eri puolille Ruotsia. Näiden muuttajien kielimuoto on ruot- sinsuomi.
Suomen kielellinen jaotus
Yksikieliset suomenkieliset kunnat
Yksikieliset ruotsinkieliset kunnat
Kaksikieliset
suomienemmistöiset
kunnat
Kaksikieliset
ruotsienemmistöiset
kunnat
Saamen kotiseutualue P Pohjoissaame I Inarinsaame K Koltansaame
Keski-, Etelä- ja Länsi-Eurooppaan on muutettu lähinnä toisen maailmansodan jälkeen. 1960-luvulta lähtien suomalaisia on muuttanut Australiaan ja sen lähisaarille. Australiansuomi on yhä elävä kielimuoto.
Suomen kymmenen eniten käytettyä kieltä 1.1.2002
Kieli
Puhujia
Kieli
Puhujia
Suomi
4 793 199
Somali
6 920
Ruotsi
290 771
Arabia
5 301
Venäjä
31 093
Albania
3 993
Viro
11 088
Vietnam
3 716
Englanti
7 406
Kurdi
3 477
Lähde: Suomen tilastollinen vuosikirja 2003.
Lähde: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. 2004.
76 Kielitieto


Maailman kieliä
Suomi on yksi maailman 5 000-6 000 kielestä. Noin 3 000:ta niistä puhutaan Aasian ja Tyynenmeren alueella. Afrikasta tunnetaan runsaat 1 900ja Pohjois- ja Etelä-Amerikasta noin 900 kieltä. Euroopassa kieliä lasketaan olevan parisataa. Kielten määrä vähenee, mutta suomen tulevaisuus vaikuttaa turvatulta.
Maailman kielten lukumäärä vähenee huimaa vauhtia - joka toinen viikko maapallolta katoaa yksi maapallon viidestä kuudesta tuhannesta kielestä. On arveltu, että kielistä noin puolet kulkee kohti varmaa kuolemaa ja lisäksi noin 40 % on uhanalaisia. Näyttää siis siltä, että vain 10 % maailman kielistä on turvassa. Ongelmaa vaikeuttaa se, että vain reilulla 2 %:lla eli noin sadalla on valtion virallisen kielen oikeudet - suomi kuuluu näiden harvojen vaalittujen joukkoon. Siksi suomen voi olettaa säilyvän.
Syitä kielten kuolemaan on monia: sodat, taudit, elinolojen raju muuttuminen ja sitä kautta perinteisen elinkeinon ja kulttuurin häviäminen vähentävät puhujien määrää. Suurin syypää on kuitenkin poliittisista syistä johtuva kielen vaihtaminen. Monet valtiot suosivat sisäistä yhtenäisyyttä ja siksi myös yhtä valtakieltä, jota vähemmistökieltä puhuvien on oman etunsa nimissä opeteltava. Sen käyttäminen saattaa olla niin hyödyllistä, että oma kieli unohtuu vähitellen. Näin käy erityisesti silloin, kun valtakieli on määrätty yksinomai¬
seksi koulutuksen ja yhteiskuntaelämän kieleksi.
Tutkijat ovat arvioineet, että eri aikoina maapallolla on puhuttu jopa 150 000 kieltä, joista tunnetaan nimeltä 37 000. Jäljellä on siis vain murto-osa kielistä. Kaikki eivät pidä kielten kuolemaa haittana. Heitä elähdyttää unelma maailmasta, jossa puhuttaisiin ehkä yhtä, korkeintaan muutamaa kieltä ja ihmiset ymmärtäisivät toisiaan. Eurooppalaisten kannattaisi kuitenkin huomata, että esimerkiksi englannin, ranskan, saksan tai espanjan sijasta saattaisi maailmaa hallitsevaksi kieleksi nousta kiina, japani, arabia, hindi tai bengali.
Suhtautumisessa kielten häviämiseen on oikeastaan kyse siitä, pidetäänkö erilaisuutta ja monimuotoisuutta rikkautena vai ei: kieli kannattaa kulttuuria, ja jos kieli häviää, kärsii kulttuurinen diversiteetti, monimuotoisuus.
Olisiko siis parempi, että maailmassa olisi vain harvoja kieliä? - Kysymys on sama kuin luonnon diversiteetistä puhuttaessa: olisiko parempi, jos maailmassa olisi vain muutamia eläin- ja kasvilajeja?
Kielitieto 77


Kielikuntia ja -haaroja
Kieliä voidaan ryhmitellä muun muassa rakenteen (ks. s. 84) ja sukulaisuuden perusteella. Sukulaisuus todetaan vertailemalla kieliä ja tutkimalla äännejärjestelmän, sanaston ja rakenteen kehitystä.
Sukukielet muodostavat kielikunnan. Seuraavan listan aivan kaikkia ryhmiä ei ole voitu muodostaa sukulaisuuden perusteella. Esimerkiksi huonosti tunnetut Australian alkuasukaskielet eivät välttämättä ole sukua toisilleen. Listassa on myös japanin ja baskin kaltaisia sukulaisettomia kieliä.
Ryhmittely pohjautuu Aulis J. Joen teokseen Maailman kielet (1 984).
indoeurooppalaiset kielet seemiläis-haamilaiset kielet (berberi- kielet, kuuSilaiskielet, heprea, aramea, arabia, amhara) uralilaiset kielet (suomalais-ugrilaiset kielet ja samojedikielet) altailaiset kielet (mongolikielet, tunguusikielet, turkkilaiset kielet, korea)
Kymmenen puhutuinta kieltä
1. mandariinikiina (1 075)
2. englanti (514)
3. hindi (496)
4. espanja (425)
5. venäjä (275)
6. arabia (256)
7. bengali (215)
8. portugali (194)
9. malaiji/indonesia (176)
10. ranska (129)
Puhujien määrä on ilmoitettu miljoonina. Lähde: <www.infoptease.com>. 24.11.2003.
paleoaasialaiset kielet (täuktSi) japani
indokiinalaiset eli sinotiibetiläiset kielet (siam, tiibet burma, kiina) mon-khmer-kielet (vietnam, khmer) austroaasialaiset kielet dravidakielet (telugu ja tamili) austronesialaiset kielet (polynesialaiset melanesialaiset ja indonesialaiset kielet esimerkiksi jaava) papuakielet buruSaski
kaukasialaiset kielet (gruusia) baski
grönlanti (inuit) ja aleutti intiaanikielet
Australian alkuasukaskielet sudanilaiskielet (esim. joruba) bantukielet (esim. suahili, ruanda, rundi, lingala) khoisankielet
Indoeurooppalaisia naapureitamme
Suurin osa eurooppalaisista kielistä kuuluu indoeurooppalaiseen kielikuntaan. Sen kantakieltä eli oletettua yhteistä alkumuotoa lienee puhuttu yli 3 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Donjoen ja Uralvuoriston välisellä alueella ja Siperian puolellakin. Tästä alkukodista indoeurooppalaiset kielet levisivät Eurooppaan, nykyisen Iranin, Afganistanin ja Pakistanin alueelle sekä Intian niemimaan pohjoisosiin.
Uudella ajalla indoeurooppalaisten kielten alue laajeni siirtolaisten mukana Amerikkaan, Australiaan, Afrikkaan ja työntyi vyöhykkeenä
78 Kielitieto


Indoeurooppalaisten kielten alueet Euroopassa ja Aasiassa
germaaniset kielet
romaaniset
englanti
kielet
saksa
espanja
hollanti
portugali
flaami
ranska
friisi
italia
skandinaaviset kielet
romania
(ruotsi, tanska,
retoromania
islanti, norja, faäri)
provensaali
katalaani
kelttiläiset
kielet
sardi
bretoni
balttilaiset
kymri eli Wales
kielet
iiri
liettua
gaeli
latvia eli lätti
slaavilaiset
indoiraaniset kielet
kielet
esim.
hindu
venäjä
ukraina
urdu
puola
bengali
se rbo kroaatti
bihari
tsekki
marathi
valkovenaja
punjabi
bulgaria
rajasthani
sloveeni
gurajati
slovakki
orija
makedonia
singali
nepali
albania
uuspersia
armenia
afgaani
kurdi
kreikka
belutsi
romanikieli
Siperian yli. Nykyään indoeurooppalainen kielikunta on puhujamäärältään maapallon suurin.
Latina on Euroopan äidinkieli
Latinaa puhuttiin alkuaan Rooman kaupungissa ja sen ympäristössä. Siitä tuli Rooman valtakunnan pääkieli, ja sen puhujat asuttivat vähitellen laajoja alueita Länsi-Euroopassa.
Puhuttu latina oli niin sanottua kansan- eli
vulgaarilatinaa. Se kehittyi eri puolilla niin omaan suuntaansa, että paikallismurteista syntyi erillisiä kieliä. Näillä romaanisilla kielillä on siis yhteinen historia, joka näkyy etenkin sanaston samankaltaisuudessa.
Latinan vanhimmat kirjalliset muistomerkit ovat 600-luvulta eKr. Keskiajalla latinan kirjoitettu muoto levisi koko Eurooppaan. Sitä käyttivät kaikki oppineet.
Kielitieto 79


Kahvi ja konsertti valloittavat maailmaa
Elämää sulostuttavia asioita on aina omaksuttu hanakasti muista kulttuureista. Samalla on lainattu niitä tarkoittavia sanoja, joista muutamista on tullut oikein maailmansanoja. Niitä ovat esimerkiksi kahvi ja konsertti.
suomi
kahvi
konsertti
ruotsi
kaffe
konsert
englanti
coffee
concert
saksa
kaffee
konzert
ranska
cafö
concert
espanja
cafö
concierto
italia
cafte
concerto
kreikka
kafes
kontserto
venäjä
kofe
kontsert
turkki
kahve
konser
heprea
gafee
gontsert
arabia
gahvva
konsert
suahili
kahavva
-
kiina
kafei
-
japani
koohii
konsaato
Jouko Vesikansa - Kaarina Karttunen - Matti
Viherjuuri, Maailman sanoja suomessa. 1980.
Kirjalatina ei ole muuttunut paljonkaan. Sen pitkää perinnettä vaalimaan Vatikaaniin on perustettu kielenhuoltotoimikunta. Se muun muassa keksii latinankieliset nimitykset sellaisille uusille käsitteille kuin atomipommi ja pölynimuri.
Suomeen latinankielinen kulttuuri tuli 1100- luvulla ensimmäisten ristiretkeläisten mukana. Sen asema vakiintui nopeasti, kun pappeja kasvattamaan perustettiin latinankielisiä kouluja. Asiakirjat kirjoitettiin latinaksi, ja se oli myös jumalanpalvelusten kieli.
Vaikka 1500-luvulla, uskonpuhdistuksen jälkeen, latinankielisiä jumalanpalveluksia pidettiinkin enää vain suurimpina juhlapyhinä, latinan asema säilyi vankkana. Sillä kirjoitettiin
KAHVI, arabian kielen sanasta gahva, joka tarkoitti alun perin viiniä. Kun Koraani kielsi muslimeilta viinin juonnin, he alkoivat juoda kahvia, mutta käyttivät siitä nimeä "viini” eli gahva. Turkkilaisessa muodossa gahve-sana siirtyi Eurooppaan.
KONSERTTI, latinan sanasta concertare, taistella, riidellä, kilpailla. Italian concerto oli jo sävelten taistelua ja kilpaleikki.
Veijo Meri, Sanojen synty. 1982
monet niistä vähistä kirjoista, joita 1500- ja 1600-luvulla ilmestyi. Se oli tärkein kouluaine, ja oppilaiden piti puhua sitä myös keskenään.
Kreikka - vanhimman länsimaisen kirjallisuuden kieli
Kreikalla ei ole läheisiä kielisukulaisia. Sen historiaa voidaan kuitenkin kirjallisista lähteistä seurata yli 3 000 vuoden päähän eli kauemmas kuin minkään muun eurooppalaisen kielen. Sankari- runoelmat Ilias ja Odysseia syntyivät ilmeisesti 800-luvulla eKr., ja pääosa merkittävimmistä kreikkalaisista draamoista ja filosofisista teoksista kirjoitettiin jo 400- ja 300-luvulla eKr.
Kreikan kielen toinen kehitysvaihe (n. 300 eKr.-300 jKr.) alkoi, kun kreikka yleistyi Alek-
80 Kielitieto


Latina elää
Suomen sivistys- ja oppisanojen joukossa on runsaasti latinasta saatuja lainoja; latinasta ovat tulleet niin subjekti kuin fobiakin. Latina elää edelleen myös monissa sanonnoissa sekä liikeyritysten ja tuotteiden nimissä.
Latinankielisiä sanontoja
alea iacta est 'arpa on heitetty’
citius, altius, fortius 'nopeammin, korkeammalle, rohkeammin’
deus ex machina 'jumala koneesta’
errare humanum est 'erehtyminen on inhimillistä’
ex oriente lux 'idästä valo'
in vino veritas 'viinissä totuus'
mens sana in corpore sano 'terve sielu terveessä ruumiissa'
navigare necesse est, vivere non est 'purjehtiminen on välttämätöntä, eläminen ei'
nomen est omen 'nimi on enne'
non scholae sed vitae discimus 'emme opi koulua vaan elämää varten'
omnia mea mecum porto 'kaiken omani kannan mukanani'
o 	tempora, o mores 'oi aikoja, oi tapoja’
peraspera adastra Vaikeuksien kautta voittoon’ (sananmukaisesti Vaikeuksien kautta tähtiin’)
persona non grata 'ei-toivottu henkilö'
primus inter pares 'paras vertaistensa joukossa'
sic transit gloria mundi’niin katoaa mainen kunnia'
veni, vidi, vici 'tulin, näin, voitin'
vita brevis, ars longa 'elämä lyhyt, taide pitkä'
VOLVO
volvere 'pyörittää'
vita 'elämä'
'kulje kanssani'
'aurinko'
bona 'hyvä1 aqua 'vesi’
'onnellinen'
Kielitieto 81


Santeri Suuren valtakunnassa puhekielenä. Tämän niin sanotun koine-kauden kielellä, yleiskreikaksi, kirjoitettiin muun muassa Uusi testamentti.
Kelttiläiset kielet elpyvät
Kelttiläiset olivat Länsi-Euroopan ensimmäisiä indoeurooppalaisia asukkaita, ja kelttiläisiä kieliä on puhuttu laajasti Euroopassa ja paikoin Vähässä-Aasiassakin.
Ajanlaskun alun jälkeen kelttiläiset kielet ovat väistyneet voimakkaiden naapurien, englannin ja ranskan, tieltä. Jotkut niistä, muun muassa korni, sammuivat tyystin. Ainoa Manner- Euroopassa säilynyt kelttiläiskieli on bretoni. Sitä puhuu Bretagnen niemimaalla yli miljoona bretonia.
Irlannissa ja Isossa-Britanniassa asuu edelleen kolmisen miljoonaa kelttiläisen kielen puhujaa. 1900-luvulla Brittein saarilla irlantilaisten, walesilaisten ja skottienkin keskuudessa on virinnyt kiinnostus myös omaa kieltä kohtaan: iiri on nostettu Irlannin viralliseksi kieleksi, ja walesilaisten puhumaa kymriä eli walesin kieltä voi opiskella koulussa äidinkielenä.
Suomi kuuluu uralilaisiin kieliin
Suomi kuuluu uralilaiseen kielikuntaan, tarkemmin sanottuna sen suurimpaan ryhmään eli suomalais-ugrilaisiin kieliin. Siihen kuuluvat samojedikieliä lukuun ottamatta kaikki muutkin uralilaiset kielet.
Yhteensä uralilaisia kieliä on yli kaksikymmentä. Jotkut niistä ovat jo hävinneet, jotkut ovat uhanalaisia, mutta muutamat ovat edelleen varsin elinvoimaisia. Uralilaisia kieliä yhdistää yhteinen kielellinen alkumuoto, kantaurali. Sitä on puhuttu ainakin jo 6 000 vuotta sitten.
Kielisukulaisuus ei merkitse geneettistä sukulaisuutta. Niinpä nykysuomalaisten geeniperintö on paljolti sama kuin läntisillä eurooppalaisilla
kansoilla. Eräät geneettiset piirteet ovat kuitenkin yhteisiä idempänä asuvien kansojen kanssa.
Mistä tulemme?
Useimmat kielisukulaisemme asuvat idässä. Siitä on päätelty, että uralilaisia kieliä puhuvien alku- koti olisi ollut jossain Volgan mutkan tienoilla. Sieltä uralilaisia kieliä puhuneet kansat olisivat sitten siirtyneet nykyisille asuinsijoilleen.
Nykyään alkukotiajatusta epäillään, koska arkeologiset tutkimukset eivät puolla ajatusta Uralilta länteen ulottuvasta kansainvaelluksesta. Nyt kielitieteilijät arvelevat, että uralilainen kantakieli olisi kaikunut Uralilta tai ainakin Volgan mutkalta Itämerelle. Erillisiksi kieliksi kantaurali jakaantui vähitellen, vuosituhansien kuluessa.
Sukukielet ryhmäkuvassa
Suomen kieltä lähimpänä ovat itämerensuomalaiset kielet: viro, karjala, lyydi, vepsä, vatja ja liivi. Ne ovat suomen lähisukukieliä. Niistä lyydi on jo kuollut, ja kolme viimeksi mainittua ovat katoamassa: puhujia on enää kourallinen. Sen sijaan karjalan kieli ja erityisesti viro valtion virallisena kielenä ovat elinvoimaisia.
Sukukielistään suomalainen ymmärtää parhaiten karjalaa, jota ei tule sekoittaa Karjalan murteeksi kutsuttuun Suomen kaakkoismurteeseen. Karjalan kielen puhujia on nykyään noin 60 000. Sen kouluopetusta alettiin elvyttää 1980-luvulla, ja 1990-luvulla julkaistiin ensimmäiset karjalankieliset aapiset.
Viroa äidinkielenään puhuvia on noin miljoona. Viroa on kirjoitettu suunnilleen yhtä kauan kuin suomea, 1500-luvulta lähtien. Vaikka selviä eroja onkin, viron tunnistaa helposti suomen sukukieleksi.
Suomen etäsukukielistä meille läheisin on saame, jota puhutaan Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän pohjoisosissa. Saamelaisia on yhteensä noin 70 000, heistä puolet puhuu saamea äidinkielenään. Saamen kieliä on useita. Suo-
82 Kielitieto


Uralilaiset kielet
jKr.
2000
1000
o
1000
2000
3000
4000
eKr.
Itämerensuomalaiset kielet
_ CO E ro o?
;g B 'g* 2 E* O-
=3
CO
J2
S 5
i ■s -c
S O CO
co E E
e
— =3
E E
o -o
"§
i fs
I « -S
3 CO
messakin puhutaan kolmea: pohjois-, inarin- ja koltansaamea.
Saamea voi nykyisin opiskella Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa peruskoulusta yliopistoon saakka. Suomessa on saamen voinut kirjoittaa ylioppilaskokeessa äidinkielenä vuodesta 1994.
Keskellä Venäjän Euroopan puoleista osaa puhutaan neljää suomen etäsukukieltä: mordvaa, maria (tseremissiä), komia (syrjäänin kieltä) ja udmurttia (votjakkia). Mordvan kieli on näistä suomelle läheisin, mutta sekin on kaukaisempi kuin saame.
Mordvalaisia on noin 1,2 miljoonaa (mordvan puhujia noin 750 000), mareja noin 670 000 (marin puhujia noin 500 000), udmurteja ja komeja noin puoli miljoonaa. Kaikilla kielillä on julkaistu omakielistä kirjallisuutta. Komin- kielisiä kirjoja on ollut saatavilla jo 1300-luvulta lähtien.
Puhujamäärältään suurin suomen sukukielistä on unkari, jonka puhujia on noin 14 miljoonaa. Suomalais-ugrilaisista kielistä unkarilla on vanhin kirjakieli: ensimmäiset tekstit ovat peräisin 1100-luvulta. Suomesta unkari on yhtä kaukana kuin vaikkapa ruotsi kreikasta, joten sukulaisuutta ei maallikko huomaa.
Läheisempää sukua unkarille ovat Uralin itäpuolella puhuttavat hanti (ostjakki) ja mansi (voguli). Sekä hantiksi että mansiksi on julkaistu tieto- ja kaunokirjallisuutta.
Kauimpana idässä Siperiassa ja pohjoisella tundra-alueella taistelevat olemassaolostaan samojedikielet, jotka ovat meistä katsottuna uralilaisen kielikunnan kaukaisin haara. Samojedikieliä on neljä: enetsi, nganasan, selkuppi ja nenetsi, tundran valtakieli (noin 26 000 puhujaa).
Suomalais-ugrilaisista kielistä suomella, unkarilla ja virolla on vahvin asema. Ne ovat oman
Kielitieto 83


Ugrilaisten kansojen asuinalueita
Lähde: M. A. Castrenin seuran kotisivut, <www.helsinki.fi/jari/macastren>. 27.11.2003.
valtionsa virallisia kieliä, joita maan enemmistö puhuu. Suurin osa suomalais-ugrilaista kansoista on pitkään ollut vähemmistönä maassaan, ja niiden kulttuuri ja kieli ovat olleet uhanalaisia. 1980- ja 1990-luvulla ovat jotkut suomalais-ugrilaiset kulttuurit alkaneet hiljalleen elpyä, kun on koettu välttämättömäksi löytää omat juuret.
Millainen kieli suomi on?
Suomi on suhteellisen konservatiivinen kieli, sillä joiltain osin suomen kieli on muuttunut hitaammin kuin monet muut kielet. Joskus suomea onkin sanottu kielitieteelliseksi pakastearkuksi.
Muun muassa suomen jotkin foneemit (ks. s. 58) ovat säilyneet samanlaisina kaukaisista ajoista. Esimerkiksi suomen kielen kala-sanan arvellaan kuulostaneen samanlaiselta jo suomalaisugrilaisessa kantakielessä tuhansia vuosia sitten.
Myös sana kuningas on säilynyt muuttumattomana, vaikka tämä vanha germaaninen laina-sana on lainanantajakielissä muuttunut lähes tunnistamattomaksi (vrt. konungy kingy König).
Rakenteeltaan suomi, samoin kuin muut suomalais-ugrilaiset kielet, kuuluu synteettisiin kieliin. Se tarkoittaa, että sanoja taivutetaan ja niitä muodostetaan johtamalla. Yhteen sanaan voi sisällyttää paljon erilaisia johtimia, tunnuksia (esimerkiksi monikon, passiivin ja verbin nominaalimuodon tunnuksia), päätteitä (sija- ja persoonapäätteitä) ja liitteitä (liitepartikkeleita ja omistusliitteitä).
Englanti ja muut indoeurooppalaiset kielet sekä muun muassa kiina ovat rakenteen perusteella analyyttisiä kieliä. Niissä käytetään kieliopillisten suhteiden ilmaisemiseen erillisiä sanoja, kuten prepositioita. Sanat ovat lyhyitä, usein yhden morfeemin mittaisia (ks. s. 456).
84 Kielitieto


Suomen keskeisiä piirteitä
Muutamat suomen kielen piirteistä ovat seurausta kielen synteettisyydestä. Lisäksi on joukko muitakin kielen rakenteen ominaisuuksia, joita voidaan pitää suomelle tyypillisinä:
1. Suomen kielen synteettiseen luonteeseen kuuluu se, että sanoja voidaan muodostaa johtamalla (ks. s. 456). Tällä tavoin nomineista ja verbeistä on tehty tuhansia uusia sanoja, esimerkiksi puna+inen, raha+staa, huuda+htaa, anta+ja.
2. Synteettinen piirre on myös se, että suomen nominit taipuvat sijamuodoissa. Niitä on peräti 14 (ks. s. 457). Indoeurooppalaisista kielistä sijamuodot ovat aikaa myöten vähentyneet. Esimerkiksi venäjässä on 6, ruotsissa ja englannissa 2 sijaa, ranskasta taivutus on kokonaan kadonnut. Indoeurooppalaisissa kielissä käytetään prepositioita suomen sijamuotojen asemesta.
Suomessa ja sen lähisukukielissä attribuutitkin taipuvat pääsanan sijan ja luvun mukaan, esimerkiksi isossa autossa, vrt. in the big car.
3. Synteettisyyttä on sekin, että omistamista ilmaistaan omistusliitteen avulla:
Mari myi talonsa ja tavaransa.
Tuolta taapertaa äitini.
4. Kieltosana on suomen kielessä verbi, joka taipuu persoonamuodoissa (en, et, ei, emme, ette, eivät). Tutuimmissa eurooppalaisissa kielissä se on taipumaton partikkeli, esimerkiksi You do not come. Hän kommer inte.
5. Suomessa nomineilla ei ole sukua, niin kuin ruotsissa on en - ett, saksassa der - die - das, ranskassa le - la.
6. Määräisyyden ja epämääräisyyden ilmaisemiseen käytetään suomessa muun muassa sanajärjestystä: uusi, epämääräinen pyrkii lauseen loppuun ja määräinen alkuun teeman paikalle (ks. s. 176):
Kadulla on auto. There is a car in the Street. Auto on kadulla. The car is in the Street.
7. Suomi on fonologialtaan eli äännejärjestelmältään yksinkertainen: siihen kuuluu vain 13 konsonanttia 8 vokaalin lisäksi.
Vokaalisointu on vanha suomalais-ugrilai- nen piirre, joka tuottaa hankaluuksia monelle ulkomaalaiselle. Vokaalisointu tarkoittaa sitä, että yhdistämättömässä sanassa on vain joko etuvokaaleja (ä, ö, y) tai takavokaaleja (a, o, u); i ja e voivat olla molempien seurassa. Sukukielessämme virossa ei ole vokaalisointua. Siksi suomalaisen pitää puolestaan harkita kielensä asentoa, kun hän sanoo vaikkapa tänav ’katu.
8. Uudehkoja lainoja lukuun ottamatta suomalaiset sanat eivät ala konsonanttiyhtymällä eivätkä lopu siihen. Sanan lopussa voivat konsonanteista olla vain n, t, 5, r ja /.
9. Vokaalien ja konsonanttien ääntämyksen kesto aiheuttaa suomen kielessä merkityseron.
tuuli - tulli - tuli kansa - kanssa
10. Astevaihtelu kuuluu suomeen, kuten moniin muihinkin suomalais-ugrilaisiin kieliin. Se koskee sanan vartalossa olevaa k:ta, p:tä ja f:tä.
mato - madon matto - maton papu - pavun pappi - papin aikoa - aion kukka - kukan
Kielitieto 85


11. Moni kieli vaatii lauseisiinsa subjektin, ja jos sellaista ei ole, se on lisättävä. Suomessa voidaan käyttää pelkkää predikaattia. Voidaan sanoa Sataa, mutta ruotsalaisen ja englantilaisen on käytettävä muodollista subjektia: Det regnar, It is raining.
12. Vaikka suomen passiivimuodon tekijäksi ajatellaan elollinen olento, subjektin paikka on tyhjä: Siellä tanssittiin. Myös yksikön kolmannen persoonan muoto voi jäädä ilman subjektia: Tässä voi kaatua.
13. Kaikissa kielissä on tarve ilmaista perushavainto jossakin on jotakin, jostakin katoaa jotakin, johonkin ilmestyy jotakin. Tähän käytetään yleisesti niin sanottua eksistentiaalilausetta. Sille on tyypillistä, että havaittu kohde ei ole lauseen alussa teeman paikalla.
Englanninkielinen sanoo: There is a cat on the table. Hän siis tarvitsee sekä muodollisen (there) että sisällöllisen (on the table) paikan- määritteen. Suomen kieli selviytyy pelkästään jälkimmäisellä: Pöydällä on kissa.
14. Sanojen pääpaino on suomessa aina ensimmäisellä tavulla, mikä luo puheeseen omanlaisensa rytmin. Muun muassa siihen perustuu sekin, että mainos- ja ilmoitusteksteissä voidaan muistamisen apuna käyttää Kalevalasta tuttua nelipolvista trokeeta:
Miehen mittaista olutta
Kahvihetken kohokohtiin
Kotimainen savusiika.
Viime aikoina on uumoiltu, että suomen jotkin rakennepiirteet alkaisivat melko nopeasti muuttua: yhtenäiskulttuurimme on hajoamassa, ja se antaa tilaa muutoksille. Erityisesti suomen puhekieli on saanut analyyttisiä piirteitä. Siitä selvimpiä esimerkkejä on tapa jättää subjekti ja predikaatti kongruoimatta: Runoilijat luo uutta kieltä.
Myös muita muutosoireita on näkyvissä. Muun muassa ä:n ääntävät varsinkin pääkaupunkiseudun nuoret melkein a:na. Suomen foneemijärjestelmästä olisi siis katoamassa yksi äänne. Samoin näyttäisi siltä, että olisi tulossa muutoksia vuosituhansia vakaana pysyneeseen sävelkulkuun. Etenkin luetteloihin ja kertomuksiin on ilmestynyt puhejakson loppuun sijoittuva loppukiekaisu.
Erään tutkijan ennustuksen mukaan saattaa toimittaja aloittaa muutaman vuosikymmenen kuluttua kuulutuksensa näin:
Huvaa paivaa! Ketä on Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen johtaja kautta aikojen? Kysymystä ollaan pohdittu paljon, ja siinta ollaan montaa mieltä. Tieteilijät arvioi asiaa eri tavoin. Kyseeseen tulee ainakin Snellman, Paasikivi, Kekkonen.
Erkki Lyytikäinen, Miten suomen kielen käy?
Helsingin Sanomat 18.1.1998.
Suomen kielen vaiheita
Ensimmäiset asukkaat tulivat Suomenniemelle jo noin 7000 eKr. eli heti mannerjään väistymisen jälkeen. Näiden varhaisten vaeltajien kielestä tai kielistä ei ole päästy selvyyteen. Ajan mittaan valta-asemaan pääsi kuitenkin suoma- lais-ugrilainen kielimuoto, joka Suomenlahden ympäristössä muuttui kantasuomeksi ja pohjoisempana kantasaameksi.
Noin 2500 eKr. maahamme muutti indoeurooppalaisten kielten puhujia todennäköisesti Baltiasta. Tulokkaat sulautuivat suomalaisugrilaiseen kantaväestöön ja omaksuivat sen kielen. Mutta he antoivat vastineeksi uutta sanastoa ja uusia oppeja, muun muassa tietoa maanviljelystä. Balttilaisperäisiä ovat esimerkiksi kaikki seuraavan lauseen substantiivit: Morsian kuin rastas, tytär kuin herneen palkoy sisar kuin Siikanen. Näin tärkeät sukulaisuutta osoittavat sanat kielivät rauhanomaisesta rin-
86 Kielitieto


Ensimmäinen suomenkielinen virke
Ensimmäinen suomeksi kirjoitettu virke on löytynyt vuoden 1450 paikkeilla kirjoitetusta saksalaisesta matkakertomuksesta. Siihen on kirjattu suomalaisen piispan sanomaksi: "Mynna tachton gemast spuho somen gelen Emyna dayda" eli "Minä tahdon kernaasti puhua suomen Kieltä, en minä taida.”
nakkaiselosta ja läheisistä kontakteista. - Jopa nimien Suomi, Häme ja Saame on arveltu kehittyneen vanhasta balttilaisesta maata merkitsevästä zerae-sanasta.
Tämän jälkeen Suomenniemelle on vaeltanut lähinnä germaanisia kieliä puhuvaa väestöä, jolta on suomen kieleen otettu taas uudenlaista muun muassa maanviljelykseen ja yhteiskuntaelämään liittyvää sanastoa sekä joitakin kielen rakenteita. Esimerkiksi seuraa- vat lauseet koostuvat kokonaan germaanisperäisistä sanoista: Äiti nauttii huokeasta juhlahameesta ja kauniista sukista. Upea ja rikas ruhtinas tuomittiin lammasvarkaudesta ja raajasta murhasta.
Suomen kielen historiaa leimaa siis vuosituhansien taakse ulottuva kansainvälisyys: olemme aina olleet tekemisissä paitsi etelässä ja lännessä myös idässä asuvien kanssa. Sitä osoittavat kielemme slaavilaiset lainasanat, esimerkiksi papu, piirakka, ikkuna, lusikka sekä kristinuskoon liittyvät sanat pappi, suntio, risti ja pakana.
Matka kirjakieleksi
Suomi eli pitkään eri murteisiin jakaantuneena. Vasta 1800-luvun loppuun mennessä maahan saatiin kehitetyksi kansalliskieli, suomalaisuuden symboli. Tällaisen statuksen saaminen edellyttää kirjakielen olemassaoloa.
Suomen kirjakielen pohjan rakensi Mikael Agricola 1500-luvulla. Hän julkaisi yhdeksän suomenkielistä teosta, joista tärkeimmät olivat Abckiria (1543), joka on ensimmäinen suomenkielinen yhtenäinen teksti (ks. s 384), Rucous- kiria (1544) ja Se Wsi Testamenti (1548).
Mikael Agicola syntyi kaksikielisessä Pernajan pitäjässä, mutta elämäntyönsä hän teki Turussa katedraalikoulun rehtorina ja piispana. Hän kehitti kirjakielen Turun seudun länsimurteiden pohjalta. Ruotsin kielestä hän otti d-kirjaimen, jota vastaavaa äännettä ei suomen murteissa esiinny.
Käännöstöitään varten Agricolan oli luotava valtava määrä uutta sanastoa. On laskettu, että hän käytti teoksissaan 6 250:tä suomen kielen sanaa. Niistä 60 % on käytössä edelleen. Agricolan peruja ovat muun muassa sellaiset sanat kuin epäusko, omatunto, historia, esimies, kanne, vihollinen ja iankaikkinen.
Aina 1600-luvulle asti suomen kielellä oli arvostettu asema. Itse Kustaa Vaasan pojat suorastaan loistivat suomen kielen taidollaan. Mutta kun Ruotsista tuli suurvalta, tilanne muuttui. Suomi painui taas rahvaan kieleksi, vaikka kirkonmiehet ja valistushenkiset maallikot tekivätkin sen hyväksi työtä. Pääpaino oli uskonnollisen kielen ja myös lakikielen kehittämisessä. Tuona aikana ilmestyivät myös ensimmäiset suomen kielen kieliopit ja sanakirjat.
1800-luvun suomalaisuushenkeä
Tärkeä vaihe suomen kehittymisessä kirjakieleksi alkoi, kun Suomi 1800-luvun alussa siirtyi Ruotsin alaisuudesta osaksi Venäjää. Uusien vallanpitäjien edun mukaista ei ollut suosia ruotsin kieltä, joka olisi ollut yhdysside vanhaan emämaahan. Tässä tilanteessa suomalaiset saivatkin kielensä kautta etsiä omaa identiteettiään. Ilman kirjakieltä, maakunnan murteet yhdistävää kielimuotoa, tuskin olisi ollut mahdollista kasvaa kansakunnaksi.
Kielitieto 87


| Ahkera ja määrätietoinen Mikael Agricola loi suomen kirjakielen ja laski perustan suomenkieliselle kirjallisuudelle. Tehtävä ei ollut aivan helppo, sillä 1500-luvulla suomi eli vain puhuttuna, moniin murteisiin jakautuneena kielenä.
1800-luvun kielipolitiikan näkemykselleen suunnannäyttäjä oli J. V. Snellman (ks. myös s. 383). Hänen tavoitteenaan oli, että ruotsinkielisistä säätyläisistä tulisi suomenkielisiä ja suomenkielisestä kansasta kasvatettaisiin uusi
sivistyneistö. Siksi alettiin perustaa suomenkielisiä kouluja ja julkaista kirjallisuutta suomeksi. Maahan syntyi uusi sivistyneistö, joka syrjäytti vähitellen ruotsinkielisen yläluokan ja otti kielekseen suomen.
88 Kielitieto


Aivan kivutta ei suomen kielen kehitys valtakieleksi kulkenut. Kaikki eivät tahtoneet uskoa, että rahvaan kielestä olisi opetuksen, hallinnon, lainkäytön, tieteen ja taiteen tarkoituksiin. Kilpailuasemissa oli myös venäjä, jota vallanpitäjät ehdottivat viralliseen asemaan.
Myös suomen kirjakielen muodosta käytiin kamppailua. Agricola oli perustanut suomensa länsimurteille. Kansallisen herätyksen tiimellyksessä jotkut kielimiehet alkoivat kuitenkin vaatia suomen kirjakielen uudistamista itämurteiden pohjalta. Länsi-ja itämurteiden kannattajien välille kehkeytyi niin sanottu murteiden taistelu.
Tässä taistelussa oli osittain kyse siitä, tulisiko suomen kirjakielen olla ennen kaikkea kansanomainen, omaperäinen ja supisuomalainen eli vapaa vieraiden kielten vaikutuksesta. Itämurteiden kannattajien mielestä länsimurteet olivat niin muukalaistuneita, että niiden sijasta oli suosittava puhtaita itämurteita.
Murteiden taistelu päättyi lopulta kompromissiin, jonka synnyssä Elias Lönnrotilla oli ratkaiseva merkitys: länsimurteiden pohjalle rakennettuun kirjakieleen lisättiin itämurteisia aineksia, lähinnä sanastoa.
Kalevalan isä Elias Lönnrot (ks. myös s. 386) oli vuosisadan kekseliäimpiä sananikka- reita. Hän kehitti sittemmin yleiseen käyttöön vakiintuneita uudissanoja, kuten itsenäinen, tasavalta, laillistaa, hyve, pahe, ihmisarvo ja kirjallisuus. Monet lääke-, kasvi- ja lakitieteen sekä kieliopin sanat ovat Lönnrotin kehittämiä, esimerkiksi kuume, tartunta, laskimo; siitepöly, terälehti; haaste, syyttäjä, jäämistö; lause, erisnimi, yksikkö, monikko.
Suomen kirjakieltä kehitettiin 1800-luvulla monen muunkin tukijan ja tutkijan voimin. Yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen vuoksi uusien omakielisten sanojen tarve oli suuri. Yli puolet nykysuomen tuhannesta yleisimmin käytetystä sanasta onkin syntynyt 1800-luvulla.
Jatkuvaa kehitystä?
Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä suomen kielen asema vahvistui nopeasti: kauno- ja tietokirjallisuuden sekä lehtien määrä kasvoi rajusti. 1920-luvulla uuden tiedon jano oli suuri. Tuolloin julkaistua Pientä tietosanakirjaa myytiin 42 000 kappaletta, ja vastaperustetun Suomen Kuvalehden levikki nousi 137 000:een.
Koko 1900-luvun kirjakieli on ollut määrätietoisen tutkimisen ja huolenpidon kohde. Myös sanaston kehittely on jatkunut. Aina kun tavat ja uskomukset vaihtuvat, keksintöjä tehdään, lakeja säädetään ja kehitetään elinkeinoelämää, tarvitaan uusille asioille nimet. Viime vuosikymmeninä on luotu muun muassa tietotekniikkaan ja Euroopan unioniin liittyvää sanastoa ohjelmoimisesta ja tiedostosta erilaisiin ewro-alkuisiin yhdyssanoihin saakka.
2000-luvun alun suomen kirjakielen voi sanoa voivan hyvin. Sillä julkaistaan tieto- ja kaunokirjallisuutta, suomenkielisiä aikakauslehtiä on viitisentuhatta ja päivälehtiä noin viisikymmentä. Suomalaiset osaavat lukea, ja he myös käyttävät lukutaitoaan - vain 11 % suomalaisista sanoo, etteivät he harrasta lukemista missään muodossa.
Kieltitieteilijät ovat kuitenkin nostaneet esille huolen, joka synkistää suomen kirjakielen tulevaisuutta: suomi ei tunnu enää kelpaavan tieteen kieleksi. Koska eräillä aloilla jo kaikki julkaisut tehdään jollain vieraalla kielellä, etupäässä englanniksi, ei ole tarpeen kehittää alaan liittyviä suomenkielisiä ilmauksia. Vähitellen voi käydä niin, ettei suomi riitä kaikkiin kielenkäyttötilanteisiin eli sen käyttöala kapeutuu. Siksi on huolehdittava suomen kehittymisestä myös opetuksen ja tieteen kielenä, aivan kuten 1800-luvulla tehtiin.
Kielitieto 83


Sanasto elää
Suomen kieli muuttuu koko ajan. Nopeimmin kehittyy sanasto. Sanoja saadaan lainaamalla toisista kielistä, muokkamalla omista kotoisista aineksista ja varta vasten keksimällä. Suomen yleiskieleen napataan uusia sanoja myös murteista, joista onkin saatu noin 60-70 °/o yleiskielen omaperäisistä sanoista.
Jotain uutta, jotain vanhaa, paljon lainattua
Ikivanhoja suomalais-ugrilaisia sanoja kielessämme on kolmisen sataa. Niitä ovat monet ruumiinjäsenten nimitykset sekä luontoon liittyvät sanat, esimerkiksi jalka, silmä, sydän, kala, maat ilma, puu. Muun muassa tällaisten vanhojen omaperäisten sanojen pohjalta on vuosisatojen ja -tuhansien ajan rakennettu lisää sanoja johtamalla ja muodostamalla yhdyssanoja.
Esimerkiksi kirja-sanasta on erilaisten sanaan liitettävien johtimien avulla [ks. s. 456) muodostettu yli 60 uutta sanaa, muun muassa kirjasto, kirjain, kirjoitin, kirjaton, kirjaimellinen, kirjoittaa.
Johtamistakin yleisempää on kartuttaa sanastoa yhdyssanoja muodostamalla. On laskettu, että jopa 65-70% sanoistamme olisi yhdyssanoja. Kirja-sanaan perustuvat kirjakauppa, kauppakirja, konekirjoitus, kirjoittamisvimma ja lukemattomat muut.
Suomen sanastossa on tuhansia vuosia vanhoja lainasanoja, ja uusia omaksutaan jatkuvasti. Nykytietämyksen valossa vajaa puolet yleisimmistä sanavartaloista on jo lainatavaraa, ja lainaaminen näyttää nykyään kiihtyvän. Sen perusteella suomen onkin sanottu olevan rakenteeltaan suomea mutta sanastoltaan yhä indo- eurooppalaisempaa kieltä.
Vieraista kielistä otetaan sanoja sellaisinaan, mutta usein ne ajan mittaan muokkaan- tuvat tutumpaan asuun jopa niin hyvin, ettei niitä edes huomaa muualta tulleiksi, Tällaisia sanoja kutsutaan yleislainoiksi. Esimerkiksi sellaiset sanat kuin vasara, sata, hylly \a kinkku ovat suomeen täysin mukautuneita yleislainoja.
Samoin ovat monet etunimet. Esimerkiksi Liisan, Matin ja Pekan takana piilevät Elisabet, Matias ja Petrus.
Toisinaan lainattuihin sanoihin jää vieraita äänteitä tai äänneyhtymiä, mutta sanat on suomalaistettu esimerkiksi loppuvokaalin avulla. Muun muassa biologi, psykologi ja filosofinen ovat tällaisia erityislainoja.
Vieraista kielistä saatetaan ottaa lainoja niiden alkuperäisessä asussa, lallaisia lainoja nimitetään sitaattilainoiksi. Viime vuosien lainanantajakielenä on ollut erityisesti englanti, josta on lainattu esimerkiksi burn out, show, sightseeing ja skinhead.
Sanasto muuttuu niinkin, että vanhoille sanoille ja sanonnoille annetaan uusia merkityksiä vieraiden kielten mallin mukaisesti. Tällaisia sanoja kutsutaan käännöslainoiksi. Esimerkiksi viherpeukalo on käännöslaina englannin sanoista green thumb ja peruskoulu ruotsin sanasta grundskola. Ikivanha omaperäinen hiiri merkitsee nykysuomessa myös tietokoneeseen kuuluvaa laitetta samaan tapaan kuin englannin mouse.
Sanonnatkin saattavat olla käännöslainoja. Latinasta ja kreikasta ovat peräisin rakentaa pilvilinnoja, asia pähkinänkuoressa, loistaa poissaolollaan, onni suosii rohkeaa ja tanssia jonkun pillin mukaan. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu on puolestaan Raamatusta, samoin esimerkiksi puhua kuuroille korville, maan hiljaiset ja ei kiveä kiven päälle.
Parhaimmillaan kaikenlaiset lainat yhdistävät kulttuureja: ne kuljettavat kansainvälisiä ajattelu- ja hahmotustapoja muihin kieliin. Uusi ilmiö tuo mukanaan uuden vieraan kielen sanan. Näin sanojen matkat kielestä toiseen kertovat omaa kiintoisaa tarinaansa kulttuurien vaikutusvirrois- ta. Lainasanojen kautta myös suomi on osallisena Euroopan yhteisessä kulttuuriperinnössä. Ongelmaksi lainaaminen tulee vasta, jos lainataan niin ahkerasti, että tuloksena on jonkinlainen sekakieli.
90 Kielitieto


J* O 'fr
Uutta viiniä vanhaan leiliin
Myös sanojen merkitykset muuttuvat. Vanha, kenties jo unohtumassakin oleva sana saattaa palata uudestaan käyttöön ja saada uuden merkityksen. Tällainen sana on esimerkiksi atk-ihmisten uusiokäyttöön ottama kovalevy.
Sanan merkitys voi c myös laajentua. Esimerkiksi ikkuna tarkoitti aluksi työntöluu- kulla varustettua valoaukkoa navetan tai tallin seinässä mutta laajeni sitten merkitykseltään. Ellipsissäkin merkitys tavallaan laajenee.
Siinä ilmaus lyhenee ja jäljelle jäänyt osa kantaa koko ilmauksen merkitystä. Metalliteollisuudesta tulee näin metallipataruoasta pata ja raskaudenehkäisystä ehkäisy sekä tehostetun hoidon osastosta sairaalakielessä pelkkä teho.
Sanastoa muokataan muillakin tavoin: uusi merkitys saattaa perustua asioiden samanlaisuuteen, jolloin uusi sana on metafora: mustekala on 'auton taakkatelineessä käytettävä monihaarainen kiinnityslaite', solu 'usean huoneen asuntolayksikkö' ja lumisade 'häiriö TV:ssä'.
Sanasto saattaa muuttua myös siksi, että jostakin asiasta on tullut arkaluotoinen tai kielteinen. Silloin keksitään mielellään eufemismi eli kiertoilmaisu, joka luo uuden mielikuvan. Esimerkiksi mielisairaan sijasta sanotaan nykyään
I 	Harry Potter -kirjojen myötä suomalaiset tutustuivat uuteen peliin, huispaukseen.
Sen nimi on suomentaja Jaana Kaparin hauska keksintö, kuten myös ilmiintyä, rohkelikko ja ankeuttaja.
mieluummin psyykkisesti sairas, samoin saatetaan puhua mieluummin työtä vieroksuvasta kuin laiskasta tyhjäntoimittajasta.
Merkityksenmuutoksen syyt ovat monet: kulttuuri muuttuu tai ihmiset vain haluavat ilmaista asioita toisin. Vaikka sanat määritellään sanakirjoissa, niiden merkitykset vaihtelevat eri
Kielitieto 91


| Pollomuhku on suomen kieleen fantasiakirjallisuudesta tulleita uutuussanoja. Se tarkoittaa varsin epämiellyttävää, jätti- läisetanan näköistä kasvia, jonka hoitoon Harry Potter perehtyi J. K. Rovvlingin teoksessa Harry Potter ja liekehtivä pikari (2000).
tilanteissa. Ite asiassa sanoilla ei ole tarkkarajaista vakiomerkitystä, vaan vasta käyttöyhteydestä voi päätellä, mitä kulloinkin tarkoitetaan. Lasit saa eri merkityksen optikon liikkeessä kuin ruokapöytää katettaessa.
Sanataikurit asialla
Kulttuuri muuttui niin nopeasti, ettei kieli aina ehdi perässä. Siksi joudutaan tyytymään jonkin toisen kielen, useimmiten englannin, sanaan. Aika ajoin suomenkielisiä sanoja etsitään oikein kilpailuilla, kuten muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämässä kilpailussa 2002. Sen tulokset osoittivat peruskoululaiset ja lukiolaiset kekseliäiksi sanansepittäjiksi (ks. oheiset voittosanat).
Kekseliäisyyttä vaaditaan myös suomentajilta silloin, kun on löydettävä sana asialle, jota ei ole olemassa. Muiden muassa fantasiakirjojen suomentajat saattavat joutua tällaiseen tilanteeseen. Silloin saattaa suomen kieleen ilmaantua kokonaan uusia tai vanhoista sanoista kehiteltyjä tulokkaita, kuten entit, örkit ja hobitit J. R. R. Tolkienin teosten suomennoksista.
Sanaseppokilpailun voittosanat
chat - verkkustelu, viesteily cheerleader - huiskuri, innokki doping - tuuppaus DVD-soitin - devari DVD-levy - devalevy drive in - raittila handsfree - vapuri leggings - iharit, jousikkaat machoilu - urostelu nuggetit - nuksut playback - lumelaulu sprinttihiihto - kirihiihto surffailu - sivustelu
92 KifiMioU:


Puhuminen


Modernit puheviestintätaidot
Nykyihmiset puhuvat paljon opiskelu- ja työtehtävissään sekä vapaa-aikanaan. Myös monien elämään kuuluvat verkkokeskustelut voidaan rinnastaa puheviestintätilanteisiin, joissa tarvitaan samoja taitoja kuin kasvokkain keskusteltaessa. Onkin arvioitu, että aikuinen viettää peräti 30 prosenttia valveillaoloajastaan keskustellen muiden kanssa, ja määrän uskotaan yhä kasvavan. Siksi 2000-luvun yhteiskunnassa tarvitaan hyviä puheviestintätaitoja.
Puheviestintätaidot on tapana ryhmitellä esiintymis- ja ryhmäviestintätaitoihin. Jako on hieman keinotekoinen, sillä pohjimmiltaan eri tilanteissa tarvittavat perustaidot eivät eroa paljonkaan. Ne vain ilmenevät eri tavoin yleisön edessä ja ryhmissä puhuttaessa.
Tilanteessa kuin tilanteessa vaaditaan, että puhuja osaa ottaa kontaktia muihin läsnä oleviin ja kykenee kohdistamaan sanansa juuri heille. Hyvää puheviestintää leimaa siis kuu- lijakeskeisyys. Toisaalta viestin vastaanottajalta edellytetään kuuntelemisen taitoa. Se onkin yksi tärkeimmistä puheviestintätaidoista.
Muut huomioon ottavan keskustelijan tai esiintyjän viestintä on vuorovaikutteista. Hän reagoi saamaansa palautteeseen, esitettiinpä se suorina kommentteina tai nonverbaalisin keinoin, kuten hymyin, haukotuksin tai muin pikku vihjein. Palautteen ja koko muunkin tilanteen pohjalta taitava puhuja muokkaa viestimäänsä, eli joustavuuskin on yksi taitovaatimuksista.
Puhujalta edellytetään myös tavoitteellisuutta. Hänen täytyy tietää, miksi puhuu ja mi¬
tä toivoo saavansa aikaan. Tavoite määrää, mitkä verbaaliset ja nonverbaaliset keinot ovat sopivimmat. Puhujan on tunnettava noita keinoja osatakseen valita parhaat.
Hyvä puhuja pystyy valitsemaan sanomisensa sisällön kuulijoiden, tilanteen ja tavoitteen mukaan, ja hänen ajatuksensa ovat huomion arvoisia. Tässä nykypuhujilla on viestintätut- kijoiden mukaan ongelmia: liian helposti tyydytään sanomaan se, minkä kaikki jo tietävät tai haluavat kuulla, ja kiinnitetään päähuomio viestin muotoon. Se ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole niin tärkeä kuin puhujan taito rakentaa sisällökäs viesti ja perustella omat näkemyksensä riittävästi ja uskottavasti.
Hyväkin asia menee hukkaan, jos esiintyjä tai keskustelija ei osaa tarjota sitä kuulijoille niin, että nämä pystyvät seuraamaan hänen ajatuskulkuaan. Johdonmukaisuus ja selkeys ovatkin taitavasti rakennetun puheenvuoron keskeisiä ominaisuuksia.
Sanoman esittämiseen liittyy myös havainnollistamisen taito. Se ei tarkoita ainoastaan kuvien tai muiden audiovisuaalisten keinojen
94 Puhuminen


Sanonta ”ltä on itä ja länsi on länsi, eivätkä ne kos-kaan kohtaa toisiaan” ei enää pidä paikkaansa
- 	tai ainakin se vaatii peräänsä kysymysmerkin. Kontaktejahan ei voi välttää nykymaailmassa, joka pakottaa ihmiset yhä tiiviimpään rinnakkaineloon ja kommunikaatioon. Siksi taito viestiä hyvinkin vieraista oloista tulevien kanssa kuuluu nykyaikaiseen viestintävarustukseen.
Tuon taidon perustana on ensinnäkin suhteellisuudentaju. Sen ymmärtäminen, että omat, luonnollisilta tuntuvat tavat eivät kaikkialla olekaan itsestäänselvyyksiä, auttaa voittamaan kommunikaatio- ongelmia. Muualla on saatettu ratkaista viestinnän peruskysymyksetkin aivan toisin kuin omassa kotoympäristössä ja aivan yhtä oikein. Siksi tieto vieraista kulttuureista on suureksi avuksi, kun eri puolilta maailmaa tulevat kommunikoivat.
Tarvitaan myös itsetuntemusta ja itsetuntoa. Omat ennakkoluulot pitää tunnistaa, jotta pystyisi erittelemään niiden vaikutusta. Samoin pitää tuntea oma kulttuuri ja sen viestintätavat. Niiden arvostaminen antaa hyvän pohjan ihmisten tasavertaisille suhteille.
- Kuva: Nam June Paikin installaatio Buddha katsoo kynttilää. 1992.
Puhuminen 95


Sanattomien viestien voima
Puhuessaan ihminen käyttää sekä sanallista [verbaalista] että sanatonta (nonverbaalista) viestintäjärjestelmää. Sanojen osuus on pienempi kuin sanattomien viestien: joidenkin tutkijoiden mukaan kaikista puheviestinnässä käytettävistä merkeistä 70-80 % on nonverbaalisia.
Jo pelkästään määrän takia nonverbaalisella viestinnällä on paljon vaikutusta. Sen voima perustuu siihenkin, että se on viestintäjärjestelmistä vanhin - vauva viestii monta kuukautta ilman sanoja. Ehkäpä siksi sanattomat viestit koetaan melko luotettaviksi: jos ihminen sanoo yhtä mutta ilmeet paljastavat hänen ajattelevan muuta, kuulijat uskovat ilmeisiin.
Sanattomassa viestinnässään puhuja käyttää yhtaikaa useita keinoja. Niitä ovat
■ ääni, esimerkiksi äänen voimakkuus, sävy, rytmi, nopeus, sävelkulku
■ eleet ja ilmeet
■ katse
■ asennot ja liikkeet
■ tilankäyttö, esimerkiksi etäisyys muista keskustelijoista ja yleisöstä sekä sijoittuminen heihin nähden
■ ulkonäkö, esimerkiksi vaatetus ja vartalo.
Nonverbaalinen viestintä on usein tiedostamatonta ja kertoo sisäisistä tunnetiloista. Spontaaneja merkkejä tunteista ovat esimerkiksi silmien pyöristyminen hämmästyksestä, punastuminen kiusaantumisen takia, otsan rypistyminen ärtymyksestä tai kovasta ajattelusta ja pupillien laajeneminen silloin, kun ihminen tuntee toista kohtaan seksuaalista vetovoimaa.
Tiedostamattomia nonverbaalisia viestejä on yleensä vaikea hallita. Siksi hiljaakin istuva tulee paljastaneeksi itsestään paljon enemmän kuin ehkä haluaisi.
Useimpia nonverbaalisen viestinnän keinoja voidaan kuitenkin käyttää myös tietoisesti: pu¬
huja saattaa harkitusti antaa käsillään sanoilleen lisäpontta, ja kuulija voi alkaa tahallaan tuijottaa ikkunasta ulos, vääntää suupieliään alaspäin, rypistellä otsaansa, levitellä silmiään tai köhiä tarkoittavasti.
Tulkintoja on yleensä monta
Kuulijoiden näkökulmasta puhujan sanattomat viestit ovat kuin katkeamaton virta. He poimivat siitä merkkejä, ryhmittelevät niitä ja tekevät päätelmiä esimerkiksi puhujan tunteista, tavoitteista ja suhtautumisesta tilanteeseen.
Jos vastaanottajilla on yhteinen kulttuuritausta, he todennäköisesti tulkitsevat nonverbaalisia viestejä melko samalla tavalla. Niinpä oheista Pierre-Auguste Renoirin Soutajien aamiaista (1881) katselevat eurooppalaiset näkevät edessään kuvan lämminhenkisestä tilanteesta. Siinä tutut ihmiset nauttivat aterian jälkeisestä raukeasta hetkestä.
Sanattomia viestejä tarkastelemalla voi päätellä paljonkin maalauksen henkilöiden suhteista ja tunnetiloista. Henkilöt näyttävät rentoutuneilta: naiset lepuuttavat itseään kuka pöytään, kuka kaiteeseen keimailevasti noja- ten.Tilanteen epävirallisuudesta ja seurueen tuttuudesta kertoo, että yksi miehistä istuu tuolillaan kahareisin ja koira on nostettu pöydälle. Sen kanssa leikkivä nainen tuntuu unohtaneen muut, mikä vieraammassa seurassa ja virallisemmassa tilanteessa vaikuttaisi epäkohteliaalta.
Erityisen läheisiä tuntuvat olevan oikean etureunan nainen ja hänen takanaan seisova mies - ovathan heidän kätensä hakeutuneet aivan liki toisiaan. Mies on lisäksi kumartunut naisen ylle ikään kuin syleilläkseen, ja naisen puoliavoimista silmistä voi lukea mielihyvän.
Mutta nonverbaalisten viestien lukija voi helposti erehtyä. Useimmiten tulkintoja nimittäin on monta eikä kaikkia viestien sävyjä aina ehdi huomata. Renoirin maalauksen ihmis¬
96 Puhuminen


suhteetkaan eivät välttämättä ole niin yksiselitteiset kuin ensi silmäykseltä vaikuttaa.
Koiran kanssa leikkivä nainen ei kenties ole ympäristönsä suhteen niin välinpitämätön, kuin aluksi voisi ajatella. Ehkäpä suukko ei olekaan tarkoitettu koiralle vaan eroottiseksi kutsuksi vastapäiselle miehelle. Tämä ainakin on asettunut vastaanottamaan naisen viestejä, minkä voi päätellä hänen katseensa suunnasta.
Seisovan miehen ja hänen seuralaisensa suhde ei ehkä sekään ole niin ehyt kuin aluksi näytti, sillä itse asiassa nainen on taipunut miehestä poispäin kuin kartellakseen tämän kosketusta. Hänen katseensakin on suun-
Pierre-Auguste Renoir, * Soutajien aamiainen. 1881.
tautunut toiseen mieheen, ja puoliavoimet silmät saattavat kertoa tähän kohdistuvasta haaveesta pikemminkin kuin tyytyväisyydestä omaan seuralaiseen.
Pöydän ympärillä on siis menossa aikamoinen ihmissuhdedraama - ainakin jos katsoja haluaa tulkita nonverbaaliset viestit edellä kuvatulla tavalla.
Puhuminen 97


| Keskustelija ja esiintyjä tarvitse vat samoja eväitä. Molempien puhekäyttäytyminen perustuu taitoon suunnitella ja säädellä omaa viestintää.
On myös osattava kuunnella muita. Nämä perustaidot ilmenevät esimerkiksi kuulija- keskeisyytenä ja joustavuutena niin keskustelussa kuin esiintymistilanteessakin.
käyttämistä esityksen tukena. Hyvät keskustelijat ja esiintyjät havainnollistavat puhettaan myös verbaalisin ja nonverbaalisin keinoin: he kertovat esimerkkejä, käyttävät vertauksia ja ilmeikkäitä sanoja, vaihtelevat puhenopeutta ja painotuksia, elehtivät.
Puhuja tarvitsee siis varsin monenlaisia vaativia taitoja. Ne tulevat tehokkaasti käyttöön vain, jos hän osaa suunnitella ja muutenkin säädellä viestintäänsä. Selvänä pidetään, että esitelmöitsijä valmistautuu ennalta. Hän esimerkiksi pohtii kuulijoitaan, valitsee sisältöjä, päättää etenemisjärjestyksestä ja havainnollistamiskeinoista. Mutta samaa odotetaan itse asiassa myös keskustelijalta. Ryhmäviestintä- tilanteissa puheenvuoron rakenteen suunnitteleminen ja sisällön valinta eivät vain yleensä tapahdu etukäteen vaan salamannopeasti tilanteen mukaan. Näin on ainakin arkikeskusteluissa. Sen sijaan sellaisia tilanteita kuin paneelia ja neuvottelua voidaan jonkin verran suunnitella ennalta.
Mikä on vaativaa?
Viestintätaitojaan arvioidessaan ihmiset tulevat usein ajatelleeksi vain esiintymistilanteita. Ne koetaan vaikeiksi ja omat taidot niissä riittämättömiksi. Keskustelusta aratkin selviävät paremmin: tilanteet ovat tuttuja, ja ne hoituvat yleensä muiden voimin, vaikka itse ei saisi sanotuksi mitään.
Tutkijoiden näkökulmasta ryhmäviestintäti- lanteet ja niissä tarvittavat taidot ovat kuitenkin vaateliaampia kuin esiintymistaidot. Keskustelijahan on koko ajan muiden armoilla. Hän joutuu tekemään salamannopeita osallistumistaan koskevia päätöksiä esimerkiksi silloin, kun ryhmä on ajautunut konfliktiin tai sivuraiteille tai kun tilanne on kääntymässä huonoksi hänen omien tavoitteittensa kannalta.
Keskustelijakin joutuu sitä paitsi puhumaan yksin eli hän tarvitsee samat perustaidot kuin esiintyjä: pitkän keskustelupuheenvuoron tulee olla ajatukseltaan selkeä, rakenteeltaan johdonmukainen, argumentaatioltaan vakuuttava ja kieleltään havainnollinen.
98 Puhuminen


Ryhmäviestinnän taitoja ja tilanteita
Suurin osa puheviestinnästä tapahtuu keskusteluissa eli sellaisissa tilanteissa, joissa osallistujat ovat välittömässä yhteydessä toisiinsa. Keskustelut voivat olla vapaita tai kokousten kaltaisia säädeltyjä ryhmätilanteita.
Ryhmäviestinnässä kyse on monimutkaisesta vuorovaikutustilanteesta. Jokainen osallistuu siihen tavoitteittensa sekä tietojensa ja taitojensa mukaan.
Mitä vapaassa keskustelussa tapahtuu?
Keskustelua voisi verrata jazz-orkesterin improvisaatioon, jossa muusikoilla on soolo- osuuksia mutta päällekkäin soitetaan paljon
ja kokonaisuus rakentuu yhteistyössä ilman kapellimestaria.
Keskustelijatkin toimivat näin. Yleensä yksi puhuu kerrallaan eikä puheenvuorojen määrästä tai vuorottelusta ole sovittu ennalta. Vapaissa keskusteluissa, jollaisia ovat muiden
sävel löytyy helposti, kun keskustelijoi- ovat läheiset ja heillä on yhteinen tavoite, esimerkiksi viihtyminen ja kaveruuden ylläpito.
Kuva: Esko Männikkö, Kuivaniemi. 1991.
| Yhteinen


muassa tutut arkikeskustelut, moni voi olla yhtä aikaa äänessä, mutta päällekkäisyydet ovat kuitenkin lyhyitä ja sijoittuvat tavallisesti siihen kohtaan, jossa puheenvuoroa voidaan vaihtaa.
Puheenvuoro siirtyy seuraavalle yleensä sujuvasti, sillä kulttuurin viestintätavat tunteva tietää vaistomaisesti, missä on sopiva vaihtokohta. Usein edellinen puhuja ikään kuin tarjoaa vuoroa jollekin toiselle katsomalla tai puhuttelemalla häntä. Myös tauko ja suora kysymys ovat tavallisia vuoronsiirtotapoja.
Vuoro ei tietenkään aina siirry sille, jolle edellinen puhuja sen pyrkii antamaan. Usein nimittäin jollain muulla on tarve ottaa vuoro
Keskustelua tietoverkoissa
itselleen. Sen osoittamiseksi hän saattaa turvautua erilaisiin nonverbaalisiin keinoihin: vaihdella asentoaan, katsoa tarkoittavasti puhujaan tai vaikkapa alkaa naputella kynällä pöytään. Hän voi vallata vuoron myös keskeyttämällä toisen puhujan. Se ei välttämättä tunnu tylyltä, jos kaappari aloittaa pehmentävällä siirtymällä: Hei, tuo on tosi kiinnostavaa —. Anteeksi, että keskeytän, mutta —.
Jos kukaan ei ota vuoroa itselleen, entinen puhuja voi jatkaa. Osanottajat käyttävät monesti niin sanottuja keskustelu- eli dialogipartik- keleja (mm, niiny yhy, joo) merkiksi siitä, etteivät he aio käyttää puheenvuoroa vaan tahtovat kuunnella edelleen.
nu. Verkkokieleen ei tällaisia kohteliaisuustapo- ja ole juuri kehittynyt, mutta esimerkiksi hymiöiden käyttö vihjaa, että viestinnän vivahteikkuus
Sähköpostin, Internetin ja muiden tietoverkkojen käyttö tiedonhankinnan ja yhteydenpidon välineenä alkaa olla tuttua. Verkoissa liikkuvat ovat huomanneet, että viestintä siellä muistuttaa monilta osin kasvokkain käytäviä keskusteluja.
Yhtäläisyyden takia onkin alettu puhua verkkokeskusteluista. Niitä käydään istunnoissa, keskustelu- pöydissä, -cateissa ja -foorumeilla.
Verkkokeskustelu eroaa kuitenkin kasvokkaisviestinnästä monella tavalla. Olennaisin ero on, että nonverbaaliset vihjeet, kuten katsekontakti, ilmeet ja eleet puuttuvat Verkossa ei myöskään saa tulkintojensa tueksi käsitystä ympäristöstä ja tilanteesta, jossa muut viestijät toimivat Toisaalta yhteisyyttä, me-henkeä, luo jo se, että keskustelijat kuuluvat sähköiseen verkkokan- saan. Keskustelun aihekin rakentaa kontekstia ja liittolaissuhdetta.
Kiinnostava ero on kielenkäytössä. Kasvokkain oltaessa ilmaisuja on opittu pehmentämään monin tavoin niin, ettei yhteistyö vaaran¬
lisääntyy ajan myötä.
Myös verkkoviestinnän etiketti on vielä aika kehittymätöntä. Koska Internet-keskustelu, irkkailu, tapahtuu nimimerkin suojissa, on ollut helppo heittäytyä häijyksi ja sotkea tahallaan muiden keskustelua. Kasvokkaisviestinnästä- hän tällaiset sekoilijat pelataan armotta ulos. [Ks. lisää verkkoviestinnän tavoista s. 183.)
100 Puhuminen


Miksi ihmiset keskustelevat?
"KESKUSTELU ON YHTEISTÄ AJATTELUA". (James Moffett)
Keskusteleminen on yksi niistä ihmislajille tyypillisistä viestintätavoista, jotka antavat keskustelijalle mahdollisuuden edistää omia tavoitteitaan. Tätäkin tärkeämpi on keskustelemisen yhteisöllinen tehtävä: keskustelu on prosessi, jossa keskustelijat yhdessä toimien luovat, säätelevät ja muokkaavat ihmissuhteita ja todellisuutta. Siinä voidaan muun muassa
• luoda, kehittää ja myös tuhota ihmisuhteita
• rakentaa minäkuvaa
• viihtyä
• ratkaista ongelmia
• tehdä päätöksiä
• luoda uutta tietoa
• ideoida, keksiä
• hoivata, jakaa empatiaa
• ottaa mittaa.
Taitavan keskustelijan muotokuva
Keskustelu ei suju, jos osanottajat eivät suostu yhteistyöhön. Vuorovaikutus ei kyllä välttämättä kaadu vielä siihen, että joku ryhmän jäsenistä viittaa kintaalla yhteistyölle, mutta hänen asennoitumisensa voi hankaloittaa tilannetta. Taitava keskustelija sen sijaan osoittaa yhteistyöhaluaan sekä verbaalisin että nonverbaalisin keinoin.
Pyrkimys kohteliaisuuteen kulkee käsi kädessä yhteistyöhalun kanssa. Se tarkoittaa oman viestinnän säätelyä sellaiseksi, ettei toinen joudu kiperissäkään tilanteissa nolostumaan ja menettämään kasvojaan. Siksi hyvä keskustelija muun muassa ajoittaa ja mitoittaa omat puheenvuoronsa taiten. Hän ei valtaa vuoroa tökerösti eikä
puhu tilanteeseen nähden liian pitkästi muttei myöskään tylysti töksäyttäen. Näin turvataan vuorovaikutuksen jatkuminen.
Keskustelijan asennoituminen tilanteeseen, aiheeseen ja muihin läsnäolijoihin määräytyy tietysti hänen päämääristään. Mutta olivatpa ne mitkä tahansa, ne täytyy tiedostaa. On siis ymmärrettävä, miksi on mukana ja mitä haluaa saada aikaan. Siltä pohjalta valikoituvat osallistumisen keinot, viestintätyyli sekä puheenvuorojen sisältö ja määrä.
Taitavalla keskustelijalla on myös paljon tietoa. Hän tietää, mistä puhuu, ja osaa perustella tarvittaessa runsaastikin näkemyksiään. Hänellä on kuva muista läsnäolijoista, heidän taustoistaan ja tavoitteistaan. Joskus, esimerkiksi neuvotteluun valmistauduttaessa, niistä voi hankkia tietoja etukäteen.
Tieto muista keskustelijoista karttuu tilanteen edetessä. Keskustelija tarvitsee sitä voidakseen kohdentaa viestintänsä kulloisillekin kuulijoille. Kontaktin ottaminen ja sanoman kohdentaminen vaativat aikamoista tilannetajua ja viestintäherkkyyttä.
Puhuminen 101


Keskustelijoille muotoutuu erilaisia rooleja paljolti sen mukaan, minkälainen heidän asemansa ryhmässä on ja miten he suhtautuvat toisiinsa ja keskustelun tavoitteisiin.
Ryhmälle eduksi ovat muun muassa aloitteentekijä, täsmentäjä, kriitikko, rohkaisija, tunteiden ilmaisija, järjestelijä, erotuomari, yhteenvetojen tekijä, tarkkailija, sovittelija ja tietojen antaja. Haitaksi ovat esimerkiksi väärille urille viejä ja pelle.
Taitava keskustelija osaa vaihtaa roolia tarpeen mukaan: Kun ryhmä toimii tehokkaasti, hän voi tarkkailla tilannetta ja valmistautua täsmentämään esitettyjä ajatuksia. Mutta silloin kun muut eivät pysy asiassa tai keskustelu hiipuu, hän ottaa ohjat käsiinsä.
Kuuntelemisen taito huomion kohteeksi
Oman viestinnän suunnittelu ja säätely ei onnistu, jos ei osaa kuunnella eli tehdä havaintoja toisten puheesta ja ylipäätään koko viestintätilanteesta. Havaintojensa pohjalta kuuntelija päättelee esimerkiksi puhujan ajatusten arvon ja sen, miten hänen itsensä kannattaa reagoida. Kaikki tämä tapahtuu monimutkaisessa prosessissa, jossa esimerkiksi erilaiset valinnat ja arviot seuraavat välittömästi toisiaan.
Ei olekaan ihme, että kuuntelutaitoa pidetään vaateliaana ja että kuuntelijat usein epäonnistuvat. He ymmärtävät väärin, kiinnittävät huomionsa sivuseikkoihin ja unohtavat nopeasti. Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan kuulijat pystyvät palauttamaan mieleensä vain noin puolet viestistä heti kuuntelutilanteen jälkeen ja 48 tunnin kuluttua muistetaan vain 25 prosenttia.
Kuulijalla pitää olla eritasoisia taitoja. Joskus hän pyrkii vain selvittämään, mitä tietoja puhuja antaa ja mitkä ovat tämän keskeiset ajatukset. Silloin hän tarvitsee ymmärtävän kuuntelemisen taitoa. Sen avulla hän
• havaitsee puhujan keskeiset ajatukset ja pystyy palauttamaan ne mieleensä
• erottaa yksityiskohdat pääasioista.
Viestin pintasisällön ymmärtäminen ei yleensä riitä. Melkein aina kuulijan on nimittäin venyttävä myös arvioimaan toisen ajatuksia, jotta voisi väittää vastaan, kysyä tai antaa kannatusta. Siihen tarvitaan arvioivan ja kriittisen kuuntelemisen taitoa. Se näkyy esimerkiksi niin, että kuulija
• tajuaa puhujan tavoitteen ja ajatuskulun
• erottaa mielipiteet faktoista
• tunnistaa puhujan käyttämät perustelu- keinot ja erottaa, milloin ne vetoavat tunteeseen, milloin järkeen
• huomaa puhujan harhakäsitykset ja ennakkoluulot
• tunnistaa puhujan asenteen
• huomaa, jos puhujan verbaalinen ja nonverbaalinen viestintä ovat ristiriidassa
• PYstyy palauttamaan mieleensä puhujan johtopäätökset ja perustelut
• pystyy tekemään johtopäätöksiä kuulemastaan ja arvioimaan sitä.
102 Puhuminen


Menettelytapa, joka yhdessä tilanteessa on kunniaksi, saattaa toisessa osoittautua huonoksi valinnaksi. Esimerkiksi näyttävä elehdintä voi olla paikallaan kavereiden kanssa puheltaessa mutta sopii huonosti hautajaisten jälkeiselle muistoaterialle. Vaikeneminen voi joskus olla viisas ratkaisu, vaikka toisenlaisessa keskustelussa hyvän keskustelijan pitää ehkä osata napata kärppänä puheenvuoroja itselleen. Taitava puhe- käyttäytyminen määritellään siis joka tilanteessa erikseen.
Tehoa koulun ryhmätöihin
Oman lukunsa keskusteluryhmien joukossa muodostavat koulumaailmassa tavalliset yhteistyömuodot, joille on vakiintunut hieman harhaan johtavasti nimeksi ryhmätyö - komiteat
ja kokouksetkin tekevät itse asiassa ryhmätyötä.
Koulun ryhmätöiden tavoitteena on useimmiten joko opiskella jokin asia yhdessä tai tutkia ja esitellä jotakin muille. Ongelmaksi on osoit-
Ryhmälyön organisointi
Työskentelyn organisoiminen tuo ryhmätyöhön tehoa. Vaikka kyseessä olisi vapaamuotoinen, nopea työtapaaminen, tuloksille on eduksi, jos kaikki osanottajat pystyvät vastaamaan alla oleviin kysymyksiin.
■ Paljonko aikaa on?
■ Mitä meidän pitää tehdä?
■ Minkälaiseen työskentelyyn ja tulokseen pyrimme?
■ Minkälaisiin osiin tai vaiheisiin jaamme tehtävän, sen suorittamisen ja esittämisen?
■ Miten työt jaetaan?
■ Mikä on tarkka työsuunnitelma aikatauluineen?
■ Miten saamme palautetta työstämme?
Aikavaras on monien ryhmien murheenkryyni. Hän myöhästelee, lörpöttelee ja laiminlyö saamansa tehtävät eli vie itsekkäästi tehoa ryhmän työltä.
Puhuminen 103


tautunut työn tehottomuus; tulokset ovat usein niukat tai työnjako epätasainen. Siksi ryhmien pitäisi toimia tavoitteellisemmin ja niiden olisi organisoitava työtään paremmin. Ennen kaikkea opiskelijaryhmät tarvitsisivat yhteishenkeä, sitoutumista ponnisteluun koko tiimin eduksi.
Ryhmän kannattaa alusta asti valmistautua ryhdistämään työtään varmistamalla, että kaikki tietävät, mitä ollaan tekemässä. Myös viihtyvyyteen on syytä panostaa. Paras kannustin on tasa-arvoinen, kaikkien mielipiteitä arvostava ilmapiiri. Silloin ihmiset uskaltavat tuoda esille
ideanpoikasetkin mutta kestävät myös ajatuksiinsa kohdistuvaa kritiikkiä.
Joskus tehtävä on sellainen, että ryhmälle kannattaa valita puheenjohtaja ja sihteeri (ks. puheenjohtajan ja sihteerin tehtävät, s. 112). Näin on esimerkiksi silloin, kun tapaamisker- toja on monta ja ne edellyttävät paljon valmisteluja.
Työn onnistuminen ei tietenkään ole vain puheenjohtajan ja sihteerin harteilla, vaan vastuussa on jokainen ryhmän jäsen.
Kaikissa kielissä on kiitos- ja an- feeto-tyyppisten sanojen lisäksi erityisiä muotoja ja lauserakenteita, joilla kohteliaisuutta ilmaistaan. Japanin kieli on tässä suhteessa moni-ilmei- nen. Sen jokainen lause sisältää viestin siitä, millaiseksi puhuja arvioi suhteensa puhe- kumppaniinsa: onko hän ylempänä, alempana vai tasa-arvoinen.
Suomen kielessä kohteliaisuus on vähä- eleistä. Englannissa ja monissa muissakin kielissä käytetään kohteliaisuussanoja (\vouldyou p/ease, excuse me) huomattavasti tiheämpään kuin suomessa. Siksi suomalaisia helposti pidetään epäkohteliaina. Meillä on kuitenkin varasto hienovaraisia keinoja, joilla osoitetaan kohteliaisuutta ja etäisyyttä puhuteltavaan, esimerkiksi käskyjen ja pyyntöjen pehmenti- met (tulisitko, menethän) sekä teitittelymuoto.
Sinä vai te?
Teitittelyn käyttö paljastaa, että puhuja pitää etäisyyttä kuulijaan. Sinuttelu on tuttuuden ja yhteenkuuluvuuden merkki. Ranskassa sinuttelu on harvinaista. Englannin kielessä on vain yksi puhuteltavaa tarkoittava pronomini, you, mutta teitittelyn ja sinuttelun ero tulee esiin toisella tavalla: sinuteltava on esimerkiksi Mary
mutta teititeltävä Mrs. Watson. Suomessakin teitittelyn osaaminen kuuluu monipuolisiin kielenkäyttötaitoihin. Esimerkiksi työelämässä tulee vastaan hetkiä, joissa sinuttelu katsotaan röyhkeydeksi tai ylimielisyydeksi. On siis tunnistettava tilanteet, joissa odotetaan teitittelyä, ja hallittava teitittelymuo- don käyttö. Siinä ongelmallisia ovat liitto- tempukset, jotka yhtä henkilöä puhuteltaessa muodostuvat osin monikosta, osin yksiköstä 0Oletteko Te, tohtori Virta, kuullut — ? Ette ehkä ole ollut — ).
Jos on epävarma siitä, pitäisikö teititellä vai sinutella, on parasta aloittaa teitittelyllä. Jos puhuteltava osoittaa, ettei hän pidä etäisyyttä tai tekee sinunkaupat sanomalla esimerkiksi Minä olen Liisa tai Kyllähän me voimme sinutella, voidaan alkaa sinutella. Sinunkauppojen tekeminen kuuluu vanhemmalle tai asemaltaan ylemmälle henkilölle tai naiselle, jos tällaisia eroja ei ole. Yksipuolinen sinuttelu ei yleensä ole tapana - paitsi ehkä aikuisen ja teitittele- mään tottuneen lapsen kesken.
Teitittelyä ohjaavaa tiukkaa etikettiä ei ole, vaan kielenkäyttäjä joutuu turvautumaan omaan tilannetajuunsa tehdessään valintaa sinuttelun ja teitittelyn välillä.
MlTzN iVOflZKSl OU-AAN mttLtAtttf
104 Puhuminen


Päänsäryn aiheita
Muutamilla ongelmilla on taipumus toistua keskustelusta toiseen. Ne latistavat tunnelmaa ja heikentävät tuloksia. Siksi keskustelija tarvitsee takataskuunsa hankaluuksien yli auttavia lääkkeitä.
Ensivaikutelma vie harhaan.
Vaikutelma uudesta tuttavuudesta syntyy parin ensimmäisen minuutin aikana ja melkein täysin sanattomien viestien pohjalta. Vääriä käsityksiä muodostuukin helposti, ja jos niitä ei ole valmis muuttamaan, ei kontaktia synny.
Sanahelinä hämää.
Joillakin on taito asettaa sanansa kauniisti - ja olla sanomatta mitään. Sen huomaamiseen tarvitaan arvioivan kuuntelemisen taitoja (ks. s. 102).
Kaikki ei ole sitä, miltä kuulostaa.
Jollakin voi olla hunajaa kielellä mutta myrkkyä mielessä. Muut eivät aina huomaa sitä ja tulevat johdatelluiksi epäviisaisiin päätöksiin. Muun muassa nonverbaalisen viestinnän tarkkailu voi auttaa paljastamaan puhujan todelliset tavoitteet.
Ennakkoluulot kangistavat
Ihonväri, vaatetus, tieto toisen ideologiasta ja muut sellaiset seikat herättävät joissakin ihmisissä ennakkoluuloja. Niiden takia kuullaan, mitä oletetaan toisen sanovan, ei sitä mitä hän itse asiassa sanoo. Siksi on terveellistä aina välillä katsoa peiliin, tiedostaa omat ennakkoluulonsa ja pohtia niiden vaikutusta kommunikaatioon.
Joku tahtoo karille.
Elämä opettaa nopeasti, etteivät kaikki pyri vuorovaikutuksessa aina hyvään: itse kukin saattaa tahallaan esimerkiksi loukata toista tai hankaloittaa keskustelua. Tällaisten negatiivisten tavoitteiden mahdollisuus on tiedostettava samoin kuin sekin, että joskus hankala käytös on tarkoituksenmukaista. Näin voi olla muun muassa neuvottelussa, jossa konflikti voidaan synnyttää, jotta saataisiin juonimistauko.
Yhdessä on liian hauskaa.
Joskus ryhmän jäsenet viihtyvät niin hyvin keskenään, ettei keskustelu etene tavoitteeseen. Silloin jonkun on ruvettava ilonpilaajaksi ja palautettava tilanne raiteilleen.
Aina on ikäviä ihmisiä.
Sillehän ei voi mitään, että mukaan voi sattua saivarte- lijoita, tärkeilijöitä, pellejä ja muita etenemisesteitä. Toiminta sellaisten ihmisten kanssa vaatii malttia ja jatkuvaa harjoittelua - ja siihen menee koko elämä.
Puhuminen 105


Pieni keskusteluopas
• 	Määrittele keskustelun tehtävä.
Keskustelulla on aina jokin tehtävä. Esimerkiksi small taik -tilanteissa solmitaan, ylläpidetään ja kehitetään suhteita ja neuvottelussa tavoitellaan sopimusta.
Voidakseen toimia tehokkaasti keskustelijalla ja myös koko ryhmällä täytyy olla käsitys siitä, onko tavoitteena esimerkiksi
- ideointi
- ongelman ratkaiseminen
- ehdotuksen tai suunnitelman tekeminen
- näkemysten kartoittaminen
- tutustuminen
- ryhmän vahvistaminen, viihtyminen
- yhteisten toimintatapojen etsiminen.
• 	Valmistaudu tarkistamaan linjaasi.
Keskustelussa joustavuus tarkoittaa sitä, että osanottaja suostuu rukkaamaan tavoitteitaan tilanteen edetessä ja ymmärtää mukauttaa vies- tintäänsä muiden kommunikaatioon sopivaksi. Joustamistako on kullanarvoinen, sillä jääräpäisesti omalla radallaan etenevä ajautuu usein lopulta paitsioon.
• 	Keskity kuuntelemaan.
Kuuntelemiseen pitää paneutua aktiivisesti: poimia pääasioita, tehdä mielessään kysymyksiä, väittää vastaan, hahmottaa puhujan ajatuskulkua ja panna merkille hänen käyttämiään vaikutuskeinoja.
• 	Suunnittele viestintääsi.
Joskus - esimerkiksi neuvotteluun valmistautuessaan - keskustelija voi etukäteen suunnitella taktiikkaansa. Mutta yleensä viestintää koskevat päätökset joutuu tekemään nopeasti etenevässä tilanteessa. Silloinkin keskustelija kyllä pystyy hieman hahmottelemaan mielessään ainakin laajoja puheenvuorojaan. Myös niiden ajoittamisen ehtii yleensä harkita.
• Osoita kuunnelleesi.
Sen, että on kuunnellut, voi osoittaa esimerkiksi kysymällä, tekemällä yhteenvetoja, kiittämällä, pyytämällä tarkennusta tai täsmentämällä toisen puheenvuoroa.
• Kohdenna puheesi kuulijoillesi.
Jotta puhuja tulisi ymmärretyksi, puheenvuorojen sisältö ja muoto on valittava kuulijoiden
106 Puhuminen


mukaan. Siksi hänen täytyy tehdä havaintoja muista keskustelijoista ja heidän viestinnäs- tään.
• 	Pidä yllä vuorovaikutusta.
Jokaisen ryhmän jäsenen velvollisuus on pitää keskustelua yllä. Se tapahtuu muun muassa si- dostamalla omat puheenvuorot edellisiin, kysymällä, kommentoimalla, vetämällä muita mukaan ja ylipäätään näyttämällä olevansa kiinnostunut siitä, mitä toiset sanovat.
Erityisesti pitää harjoitella puheenvuorojen sidostamista. Viittaukset muihin puhujiin osoittavat, että pystyy olemaan hetkessä kiinni ja rakentamaan keskustelua.
• 	Auta pysymään asiassa.
Jos keskustelulla on selkeä tavoite, vaikkapa ratkaisuehdotuksen tekeminen, jokaisen pitää auttaa keskustelua pysymään asiassa. Joskus tilapäinen sivupoluille joutuminen voi tietysti olla tarpeen esimerkiksi tunnelman keventämiseksi, mutta työskentelyn tehokkuus kärsii, jos kukaan ei käytä asiaan palauttavaa puheenvuoroa.
• 	Osallistu monipuolisesti.
Saumattomuus on arkikeskusteluille tyypillistä: kysymykset, vastaukset, kommentit ja muut puheenvuorot muodostavat nonverbaalisten viestien kanssa eheän kokonaisuuden. Vähänkin virallisemmissa tilanteissa, esimerkiksi opiskeluun liittyvissä ryhmätöissä, käy kuitenkin helposti niin, että osallistumistavat ovat kovin yksipuoliset. Osanottajat kertovat kyllä näkemyksensä ja perustelevatkin niitä, mutta aktiivinen suhde keskusteluun puuttuu. Muita ei juuri kannusteta osallistumaan eikä omia ja muiden ajatuksia pyritä syventämään tarpeeksi.
Keskustelijan osallistumistapoja
Hyvällä keskustelijalla on hallussaan monipuolinen keskustelupuheenvuorojen varasto. Hän muun muassa
- rohkaisee, kehuu, vetää mukaan
- kysyy, kommentoi
- pyytää selityksiä ja perusteluja
- tekee ehdotuksia
- avaa uuden aiheen
- tiivistää, kokoaa
- täsmentää, rajaa aihetta
- määrittelee
- pyytää ja antaa lisätietoja
- arvioi
- esittää vastanäkemyksiä ja vaihtoehtoja
- muistuttaa tavoitteesta, ohjaa sitä kohti
- organisoi, esimerkiksi avaa keskustelun ja huolehtii ajankäytöstä.
Puhuminen 107


• 	Ole selkeä.
Laajaa keskustelupuheenvuoroa koskee sama perusvaatimus kuin yleisölle esitettävää esitelmää tai alustustakin: sen on oltava selkeä, niin että kuulija hahmottaa siitä keskeisen asian sekä siihen liittyvät perustelut ja lisätiedot. Usein pelkistäminen kannattaa - polveilevan ajatuksen ydintä on vaikea hahmottaa.
• 	Ole havainnollinen.
Sanoman ymmärtäminen helpottuu, jos se on esitetty havainnollisesti. Havainnollistamiskeinoina puhuja käyttää muun muassa esimerkkejä, kokemuksiaan, vertauksia ynnä muita kielen keinoja (ks. s. 50-53).
Käytössä ovat myös nonverbaalisen havain¬
nollistamisen keinot, esimerkiksi puheenvuoroa jaksottavat tauot, painotukset, puhenopeuden vaihtelu, ilmeet ja eleet (ks. s. 96). Ne synnyttävät eloisan ilmaisun, joka vangitsee kuulijoiden huomion.
• 	Hillitse itsesi.
Keskustelu ei aina etene sopuisasti, ja joku saattaa tahallaankin ärsyttää. Taitava keskustelija osaa kuitenkin pitää pintaan pyrkivät aggressionsa kurissa niin, etteivät ne vaurioita yhteistyötä. Se ei tarkoita, etteikö hän saisi ilmaista suuttumustaan, mutta sovinnon mahdollisuuden tarjoavat keinot ovat yleensä avointa hyökkäystä tuloksekkaampia.
Kielteisten tuntemusten hallinta on erityisen tärkeää, jos joutuu kritiikin kohteeksi. Silloin on paras yrittää vain kuunnella tarkasti, mitä arvostelu koskee ja mitkä ovat sen perustelut. Jos ne ovat hyvät, sen voi jopa ääneen myöntää.
| Hyvinkin erilaiset ihmiset mahtuvat samaan ryhmään, jos toimintatavoista päästään yhteisymmärrykseen.
108 Puhuminen


Ryhmäviestinnän erityistilanteita
Ongelmanratkaisu- ja muut työryhmät
Niin opiskelu- kuin työelämänkin tehtävät hoituvat yhä useammin työryhmissä. Niiden tavoitteena voi olla esimerkiksi jonkin asian suunnittelu, ideointi, selvittely, ongelman ratkaiseminen tai tietojen kokoaminen.
Ryhmään kuuluvilla on siis yhteinen tehtävä, jonka hoitamiseen tarvitaan kaikkien panosta. Mahdollisuus saada käyttöön monen aivot ja erityistaidot onkin ryhmässä työskentelyn etuja. Kokoukseen verrattuna asioiden käsittely on myös yleensä vaivattomampaa, kun ei tarvitse edetä tarkkojen sääntöjen mukaan ja ryhmä voi itse sopia toimintatavoistaan.
Vapaamuotoisia mutta silti tavoitteellisesti toimivia työryhmiä ovat yhtä hyvin palaverit kuin valtionhallinnon komiteatkin. Palaverin työ ei yleensä kestä kauan, ja siihen kutsutaan väkeä tarpeen mukaan. Komiteoiden työskentely sen sijaan saattaa jatkua vuosia, jotta ne saisivat valmiiksi tehtävänsä: jonkin asian tutkimisen ja mietinnön antamisen työnsä tuloksista.
Ongelmanratkaisukeskustelun tavalliset vaiheet
1. Ongelman kartoittaminen: ilmenemismuodot, syyt ja seuraukset
2. Mahdollisimman monien ratkaisujen keksiminen hassuintakaan ehdotusta kommentoimatta
3. Ehdotusten esiarviointi: mahdottomat karsitaan
4. Jäljellejääneiden ratkaisuehdotusten vahvuuksien ja heikkouksien arviointi
5. Parhaan ratkaisun valinta ja kehittely
6. Työskentelyn ja sen tuloksen arviointi
Toiminnan keston lisäksi työryhmiä voidaan tyypitellä niiden tavoitteen mukaan. Työelämässä tavallisia ovat suunnittelu- ja ongelmanrat- kaisuryhmät.
Suunnitteluryhmän tehtävänä voi olla esimerkiksi yhteisen tapahtuman ideointi tai linjan luominen uuden toimintatavan kehittämiseksi. Ongelmanratkaisuryhmä puolestaan kootaan, kun halutaan ratkaista jokin ongelma tai varautua edessä oleviin hankaluuksiin. Tavoitteena on löytää ratkaisu, jota koko ryhmä pitää parhaana mahdollisena. Työssä testautuvat ryhmän jäsenten ryhmäviestintä- ja ideointitaidot.
Neuvottelu
Työelämässä neuvottelu on tavallinen keskustelun muoto. Epävirallisemmin yhteisistä asioista neuvotellaan esimerkiksi kotona ja koulussa.
Neuvottelun osapuolia on vähintään kaksi. Ne pyrkivät sopimukseen, yhteiseen esitykseen tai ratkaisuun, joten yhteistyöhalu on neuvottelun leimallinen piirre.
Tilanteena neuvottelu muistuttaa pikemminkin kaupankäyntiä kuin kilpailua: neuvottelijat ovat jo ennalta varautuneet joustamaan tavoitteistaan, vaikka he pyrkivätkin mahdollisimman pitkälle pitämään oman ryhmän puolta.
Neuvottelun vaiheet
Kun neuvottelusta on sovittu, sen osapuolet valmistautuvat tahoillaan. Valmistautumisvaiheessa muun muassa
- täsmennetään, mihin pyritään
- määritellään ihanne- eli optimitavoite ja heikoin tulos, johon voidaan suostua
- kerätään perustelut, joilla omia ehdotuksia voidaan tukea
- mietitään, mitkä voivat olla neuvottelun kannalta vaikeimmat asiat
- ennakoidaan vastapuolen tavoitteita ja menettelyä; analysoidaan vastapuolen edustajia
Puhuminen 109


Menestyvän neuvottelijan ominaisuuksia
Menestyvän neuvottelijan salaisuus piilee hänen hyvissä kuuntelutaidoissaan. Ne auttavat huomaamaan vastapuolen aikeet, viestinnän sävyt ja ilmapiirin muutokset. Lisäksi hänellä on monia muitakin menestyksen avaimia:
• Viitseliäisyys
Tuloksia haluava neuvottelija valmistautuu tilanteeseen huolellisesti. Hän muun muassa ennakoi vastapuolen tulevia ehdotuksia ja niiden perusteluja, hankkii tietoja asiasta, vastapuolesta ja tämän kulttuurista.
Ennen kaikkea neuvottelija näkee paljon vaivaa oman neuvottelustrategiansa luomisessa eli omien tavoitteittensa asettamisessa sekä etenemistien ja keinojen suunnittelemisessa.
• Joustavuus
Hyvällä neuvottelijalla on tilannetajua. Se auttaa näkemään, milloin kannattaa antaa periksi jossakin vähäpätöisessä asiassa saadakseen jotain tärkeämpää.
• Kekseliäisyys
Jos ei A, niin sitten B tai C, ajattelee hyvä neuvottelija, jolla on mielessään useita vaihtoehtoisia ratkaisuja. Niitä hän kehittelee lisää tilanteen mukaan, koska hän ei ole yhden ajatuskuvion vanki.
• Selkeys
Hyvä neuvottelija ei piilottele tavoitteitaan vaan ilmaisee ne yksiselitteisesti. Hän myös kysyy, jos ei ymmärrä.
• Tahdikkuus
Vastapuolen vähättely tai ivaami- nen ei kuulu tapoihin. Päinvastoin neuvottelijan pitää olla asiallinen ja yrittää toimia niin, etteivät muut menetä kasvojaan.
• Päämäärätietoisuus
Se, mihin ollaan pyrkimässä, pysyy koko ajan neuvottelijan mielessä.
• Tuloksellisuus
Taitava neuvottelija pääsee tuloksiin ilman, että muille jää tilanteesta karvasta makua. Tulokset eivät myöskään vaadi kohtuuttomasti aikaa, rahaa tai muita resursseja.
• Maltillisuus
Tehokkuuden tavoittelu voi tehdä kärsimättömäksi. Mutta hyvää kannattaa aina odottaa neuvottelussakin: liian tiukka tahti ärsyttää etenkin sellaisesta kulttuurista tulevaa vastapuolta, jossa kiireettömyys kuuluu hyvään käytökseen. Leppoisa viestintätyyli on sitä paitsi omiaan edistämään kaikkien keskustelujen, siis myös neuvottelun, ilmapiiriä.
• Rehellisyys
Sellainen ihminen, jonka kanssa halutaan toistekin istua saman pöydän ääressä, ei vääristele asioita eikä toisten sanoja.
| Neuvottelu muistuttaa paritanssia. Molemmissa pitää mukautua toisen liikkeisiin.
110 Puhuminen


- sovitaan työnjaosta, jos neuvotteluun lähtee useita: joku voi toimia ryhmän puhetorvena, joku voi erikoistua asiantuntijaksi, joku voi ottaa harteilleen ikävän neuvottelijan roolin, ja toisesta tehdään sovittelija.
Neuvottelun aloituksessa on yleensä ensin niin sanottu lämmittelyvaihe, jossa jutustellen luodaan hyvää tunnelmaa ja kerätään vaikutelmia muista. Sitä seuraa neuvottelun avaus, jonka tekee yleensä koollekutsuja. Hän esittelee läsnä olevat ja asian, sen taustan, neuvottelun syyn ja yhteisen tavoitteen. Muita avausvaiheen asioita on etenemisestä, aikataulusta ja käsittelyjärjestyksestä sopiminen.
Varsinaisen neuvottelun eli asian käsittelyn aluksi osapuolet selvittävät näkemyksiään. Niistä keskustellaan tunnustellen, mistä löytyisi yhteistä maaperää ja mitkä asiat ovat vastapuolelle tärkeimpiä. Tunnustelusta edetään tarjouksiin: osapuolet esittävät vuorotellen ehdotuksensa, ja muut reagoivat niihin.
Prosessin kuluessa neuvottelijoiden näkemykset yleensä lähenevät toisiaan, koska neuvotteluun on tultu kaikille kelpaavan sopimuksen toivossa. Lopulta sopimuksen hieronta eteneekin ratkaisuvaiheeseen, jossa todetaan, mihin tulokseen on päädytty.
Jos ratkaisu ei kuitenkaan ota löytyäkseen, neuvottelussa saatetaan pitää tauko tai se voidaan siirtää muiden henkilöiden, esimerkiksi johtajien, asiaksi. Joskus turvaudutaan ulkopuoliseen sovittelijaan, kuten työmarkkinaneu- votteluissa valtakunnansovittelijaan.
Neuvottelutilanteen jälkihoitoon kuuluu, että mukana olleet varmistavat yhteistyömahdollisuuksien jatkumisen. Näin tehdään, vaikka neuvottelut ovat olleet tuloksettomia. Silloinkin vastapuolelle annetaan tunnustusta ja neuvottelun onnistuneimmat tilanteet palautetaan mieleen.
Muita jälkitöitä ovat
- neuvottelumuistion laatiminen: siihen kirja¬
taan, mikä neuvottelu oli kyseessä, milloin se pidettiin, keitä oli läsnä, mitä käsiteltiin ja mitä sovittiin (ks. tarkemmin s. 184)
- tuloksista tiedottaminen esimerkiksi omalle taustaryhmälle ja lehdistölle
- neuvottelun arviointi omassa ryhmässä.
Paneeli
Paneeli on yleisön edessä käytävä keskustelu. Jotta kaikki näkisivät keskustelijat, heidät on usein sijoitettu istumaan yleisöä korkeammalle. Tästä johtuu paneelin toinen nimi, korokekes- kustelu.
Paneelin käynnistää puheenjohtaja, joka esittelee osanottajat ja aiheen. Esitystä seuraa valmisteltujen puheenvuorojen kierros, jonka jälkeen keskustelu etenee vapaasti. Usein yleisö voi lopuksi esittää keskustelijoille kysymyksiä.
Joskus paneeli alustaa yleiskeskustelua. Tällainen järjestely on erityisen hyvä silloin, kun läsnäolijoiden pitää ratkaista jokin ongelma.
Paneeliin kootaan tavallisesti keskustelijoita, jotka tarkastelevat aihetta eri näkökulmista. Onnistuneessa paneelissa puheaika jakaantuu tasaisesti ja ilmapiiri on sopuisa, vaikka keskustelijat olisivatkin eri mieltä. He puhuvat toisilleen mutta niin selvästi, että yleisökin kuulee.
Puheenjohtaja toimii vetäjänä. Hän voi esittää kysymyksiä, täsmentää ja suunnata keskustelua etenkin, jos se on luisumassa aiheesta. Lopuksi hän tekee yhteenvedon sekä kiittää panelisteja ja yleisöä.
Kokous
Kokous on keskustelu, jonka tavoitteena on saada demokraattisesti päätetyksi yhteisistä asioista. Muodolliseksi keskustelutilanteeksi kokouksen tekee se, että sen kulkua säätelevät erilaiset säännöt. Esimerkiksi yhtiöiden ja yhdistysten kokousten osanottajista, asialistasta ynnä muusta sellaisesta on säädöksiä muun muassa osakeyhtiö- ja yhdistyslaissa.
Puhuminen 111


Kokouksen valmistelu
Kokous pitää aina valmistella etukäteen. Asiakirjat - kokouskutsu, esityslista ynnä muut sellaiset - laaditaan tarpeeksi ajoissa. Joskus yhdistyksen tai yhtiön säännöt määräävät, mitä vaikkapa vuosikokouksessa tulee käsitellä, sekä miten, missä ja milloin kokous kutsutaan koolle.
Kokouksen toimihenkilöt
Tavallisia kokousten toimihenkilöitä ovat puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat. Yhdistyksissä ja muissa vastaavissa yhteisöissä, esimerkiksi lukioiden oppilaskunnissa, puheenjohtaja ja sihteeri valitaan vuodeksi kerrallaan, ja yleensä he toimivat tehtävissään kokouksissa ilman eri valintaa.
Kokouksen kulku
Kokoukset etenevät suunnilleen saman kaavan mukaan. Se ilmenee esityslistasta, joka kokouksen alkuvaiheissa hyväksytään mahdollisin muutoksin työjärjestykseksi. Muutosehdotuksen voi tehdä kuka tahansa läsnäolijoista silloin, kun puheenjohtaja kysyy, voidaanko esityslista hyväksyä kokouksen työjärjestykseksi.
Kokouksessa puheenjohtaja jakaa puheenvuorot pyytämisjärjestyksessä. Poikkeuksia ovat muun muassa esitettyyn kysymykseen annettu selvennyspuheenvuoro ja työjärjestyspuheen- vuoro, jolla joku osanottajista tahtoo esimerkiksi muuttaa jo vahvistettua työjärjestystä.
Muita kokouksessa tavallisia puheenvuoroja ovat esimerkiksi ehdotuspuheenvuoro ja kan- natuspuheenvuoro.
Puheenjohtajan ja sihteerin yleistehtävät
Puheenjohtajan tehtävät vaihtelevat työtavan mukaan; paneelissa häneltä odotetaan erilaista käyttäytymistä kuin ongelmanratkaisuryhmässä tai kokouksessa. Perustehtävät ovat kuitenkin samat.
■ Puheenjohtaja valmistelee työskentelyä. Hän hankkii tietoja, valmistautuu esittelemään asioita ja mahdollisesti jo erilaisia ratkaisujakin. Lisäksi hän hahmottelee etukäteen tilaisuuden kulkua eli miettii esimerkiksi, miten avaa tilaisuuden sekä esittelee läsnäolijat ja tehtävän. Myös aikataulun suunnittelu on puheenjohtajan töitä.
■ Keskustelun johtaminen on puheenjohtajan harteilla. Hän avaa keskustelun ja jakaa puheenvuorot Hän pitää keskustelun asiassa ja suuntaa sitä esimerkiksi tekemällä yhteenvetoja [On ehdotettu kolmea erilaista raportointitapaa.'). Puheenjohtaja valvoo myös, ettei päätöksiä tehdä miettimättä muttei aikaa käytetä jahkailuunkaan.
■ Puheenjohtaja luo miellyttävää ilmapiiriä sallimalla vapaan keskustelun, jos se liittyy asiaan.
Hän myös huolehtii siitä, että ihmiset kuuntele- vat toisiaan ja että kaikkien ajatukset otetaan huomioon.
■ 	Puheenjohtaja päättää tilaisuuden niin, että kaikki tietävät, mitä on sovittu. Tärkeää on myös luoda pohjaa tulevalle yhteistyölle.
Sihteeri on ryhmän tekninen avustaja. Hän merkitsee muistiin tärkeimmät päätökset ja huolehtii, että työskentelypaikka ja tarvittavat välineet ovat kunnossa. Hän valmistelee muutenkin ryhmän työtä yhdessä puheenjohtajan kanssa.
Sihteeri voi myös auttaa puheenjohtajaa keskustelun ohjaamisessa. Hän saattaa esimerkiksi
- selkeyttää keskustelua [Minä en ymmärtänyt, mitkä ehdotukset oli tehty vakavalla mielellä.]
- pysäyttää ja suunnata hakoteille joutuneen keskustelun takaisin asiaan [Voitaisiinko pöytä- kirjanpidon helpottamiseksi kerrata pääasiat7)
- testata ryhmän yksimielisyyttä [Kirjoitanko, että kaikki olivat samaa mieltä7).
112 Puhuminen


Esiintymistaitoja ja -tilanteita
Niin kirjallisuustyötään esittelevä lukiolainen, Hamletin tuskia näyttämöllä kärsivä näyttelijä kuin television uutisankkurikin ovat kaikki esiintyjiä, vaikka he puhuvatkin aivan erilaisissa tilanteissa. Kaikilla on kuitenkin yleisö, ja he ovat sen kanssa ainakin jonkinasteisessa vuorovaikutuksessa.
Puhetaiteilijaa, mediaesiintyjää ja yleisö- puhujaa yhdistävät muutkin asiat kuin yleisön olemassaolo: Kaikilla on yleensä mahdollisuus valmistella esitystään. Lisäksi lähes poikkeuksetta esiintyjät jännittävät.
Kaikki eivät kuitenkaan koe poskiensa punoitusta, käsiensä hikoilua, levottomia jalkojaan ja muita jännitysoireitaan samalla tavalla. Kun toinen esiintyjä ei pysty ajattelemaan juuri muuta kuin omaa pelkoaan, toinen kokee sen myöntei¬
seksi. Hän ajattelee, että jännityksen oireet ovat vireytymisen merkki, osoitus voimavarojen keskittymisestä edessä olevaan suoritukseen.
Myönteisen tulkinnan on havaittu auttavan esiintyjää. Yleisön eteen päästyään hän melko nopeasti mukautuu tilanteeseen, unohtaa jännittävänsä ja pystyy keskittymään yleisöönsä.
Niskalenkki jännityksestä
Ei ole olemassa kikkoja, joilla esiintymisjännityksen saa kuriin. Ainoita keinoja on paneutuminen omien viestintätapojen ja hermostuttavien tilanteiden erittelyyn. Silloin vähitellen selviää, mitkä seikat aiheuttavat paineita itse kullekin.
Jännitys ilmenee ihmisissä eri tavoin ja syntyy eri syistä. Yksi pelkää unohtavansa esitysjärjestyksen ja säheltävänsä piirtoheittimen kanssa, toisen jännitystä kasvattaa tieto arvioiduksi tulemisesta, kolmas pelkää, ettei hänen esityksensä sisältö
| Kun keskittyy kuulijoihinsa, ei ehdi ajatella itseään, ja esiintymisjännityskin lievenee.
Puhuminen 113


5VMN TAKöö"f>OHOJA ON VIRBB&Ä
LXOHTik/*m
j60|
ENMAKOlM/NCN KOHTAAMINEN (M/M/um (Mivoum
BNhlBN fcSITYKStN
esiTV^rÄ) Aiusra)
Kun puhuja ottaa esiintymisen tosissaan, hän keskittää siihen kaikki voimavaransa. Fyysinen vireytyminen voi olla niin voimakasta, että se vastaa raskaan työ- tai urheilusuorituksen aiheuttamaa kuormitusta.
Vireytymisen vaikutuksesta sydän alkaa hakata minuutissa aina 50-60 lyöntiä enemmän
htf KAirruM TALAUTMINM
(ZUVt KStN (HMVm
Viimeinen 8sitv^en
Mumm) pxxrvrryX)
kuin lepotilassa. Pulssi ei kuitenkaan pysy samana esityksen eri vaiheissa. Korkeimmillaan se on juuri yleisön eteen astumisen jälkeen. Sen jälkeen sydän hieman rauhoittuu, kun esiintyjä alkaa mukautua tilanteeseen ja ehkä suorastaan viihtyä siinä.
Lähde: Maili Pörhölä, Yksin yleisön edessä. 1995.
ole kyllin painava. Syiden tunnistaminen auttaa etsimään täsmäkeinoja tilanteen parantamiseksi.
Myös urheilijoiden suosima mielikuvahar- joittelu on osoittautunut tehokkaaksi. Se panee käymään edessä olevan koitoksen läpi vaihe vaiheelta ja auttaa näin ottamaan tilanteen haltuun. Jos harjoituksen lopussa vielä palkitsee itseään kehumalla hyvää suoritustaan, olo on paljon varmempi, kun on ikään kuin jo ollut tilanteessa ja selvinnyt siitä kunniamaininnoin.
Eniten apua on kuitenkin myönteisestä suh¬
tautumisesta viestintään ja aktiivisesta hakeutumisesta puhetilanteisiin. Viestinnän perustavoite on sittenkin yksinkertainen: oma asia pitää saada esitetyksi. Jos lisäksi onnistuu paketoimaan viestinsä tyylikkääseen muotoon, voi olla todella tyytyväinen.
Pitkälle pääseekin vahvistamalla itsetuntoaan ja luottamalla itseensä. Yleisön eteen astuessaan kannattaa uskoa onnistuvansa. Silloin kohtuullinen jännittäminen on hyvä liittolainen, joka vain terästää esiintyjää.
"114 Puhuminen


Esiintyjän ABC
Niistä monista taidoista, joita sekä esitelmöitsijä, poliittinen agitaattori että kiitospuheen pitäjä tarvitsevat (ks. Modernit puheviestintätaidoU s. 94), keskeisimmäksi nousee kuulijakeskeisyys. Se tarkoittaa puhujan halua ja kykyä ottaa kuulijansa huomioon joka vaiheessa.
Esityksen taso määräytyy pitkälle sen pohjalta, miten puhuja onnistuu kohdentamaan sanansa läsnä oleville ja rakentamaan kontaktia heihin. Lisäksi hänen pitäisi pystyä sitomaan yleisö esitykseensä niin, että kuuntelumotivaa- tio säilyy.
Toinen laatukriteeri on puhujan taito ottaa huomioon oma tavoitteensa. Sen ohjaamana pitäisi tehdä monet sisältöä, ilmaisutapaa ja rakennetta koskevat ratkaisut.
Esiintyjän visainen kysymys on, miten käytännössä olla kuulijakeskeinen ja tavoitteellinen. Ongelmaa voi lähestyä erittelemällä puhe- esityksen vaiheita yksi kerrallaan ja miettimällä, miten perusvaatimusten huomioon ottamisen pitäisi ilmetä niissä. Näin on tehty seuraavassa ohjeistossa, jonka tavoitteena on toimia puhujan muistilistana.
PUHUJA VALMISTAUTUU
”Hyvän valmistamattoman puheen valmistamiseen tarvitaan ainakin kolme viikkoa. ”
Mark Twain
Tavallinen harhaluulo on, että hyvien puhujien ei juuri tarvitse valmistautua. Tällainen käsitys saattaa syntyä silloin, kun esiintyjä on yleisön edessä kuin kotonaan.
Sujuva esitys on todennäköisesti vaatinut kuitenkin paljon vaivaa. Esimerkiksi esitelmän, onnittelu- tai ohjelmapuheen valmistelu on saattanut olla pitkä prosessi, jonka kuluessa puhuja on kerännyt ja valinnut aineiston. Etukä¬
teen on pitänyt myös pohtia, keitä on kuulijoina ja mitä he odottavat. Lopuksi puhuja on määritellyt esityksensä sisällön ja rakentanut sen yleisön ja tavoitteidensa mukaiseksi.
• 	Aloita ajoissa.
Pohjatyöt, esimerkiksi aineiston kerääminen, on viisasta käynnistää ajoissa. Silloin aikaa jää tietojen paikkaamiseen ja asian perinpohjaiseen sulattamiseen. Näin puhuja ei tule vain toistaneeksi muiden ajatuksia vaan saa sanotuksi jotain omaakin.
• 	Tunne itsesi.
Puhujan kannattaa uhrata itselleen hetki ennen valmistelutyön käynnistämistä ja miettiä itseään esiintyjänä: Mitkä ovat vahvuuteni? Miten niitä voisi käyttää hyväksi? Mitä ongelmia on ollut? Miten niistä pääsisi eroon tai miten niiden aiheuttamia haittoja voisi pienentää? Miten voisin kannustaa itseäni puhumaan tällä kertaa oikein hyvin?
• 	Tutustu kuulijoihisi.
"Kukin kuulee vain sen minkä
ymmärtää”, on Goethe sanonut.
Ihminen onkin varsin taitava sulkemaan korvansa itselleen epämiellyttäviltä,
Kuulija-analyysin kysymykset
■ Keille puhun? Minkä ikäisiä kuulijat ovat?
Mitä sukupuolta? Minkä ammatin edustajia?
■ Mitä he tietävät tästä aiheesta? Mitä ennakkokäsityksiä heillä on? Miksi he ovat läsnä? Kuinka paljon heitä on?
■ Mitä haluan kuulijoiden tietävän, uskovan tai tekevän?
■ Miten minun on rakennettava esitykseni ja esiinnyttävä, jotta puheeni uppoaisi juuri tähän kuulijakuntaan?
Puhuminen 115


vaikeilta tai tylsiltä asioilta ja siivilöimään informaatiosta vain osan. Siksi puhujan tehtävänä on löytää keinot, joiden avulla ainakin hänen viestinsä keskeiset asiat tulevat kuulluiksi. Se edellyttää kuulija-analyysiä.
• Määrittele aiheesi sekä tavoitteesi ja kirjaa pääajatuksesi.
Suunnitteluvaiheessa puhuja määrittelee ensin, mistä hän puhuu. Aiheen voi kirjata lyhyeksi lauseeksi. Se ei vielä kerro, mitä puhuja yrittää saada aikaan.
Esityksen keskeisenä tavoitteena voi olla esimerkiksi
- tietojen välittäminen
- vaikuttaminen asenteisiin
- toimintahalun herättäminen
- asian tai henkilön esittely
- kannan ottaminen
- keskustelun pohjustaminen
- viihdyttäminen.
Tavoite pitää määritellä erikseen ja täsmentää esityksen pääajatuksessa.
Virkkeiksi muotoiltuina aihe, tavoite ja pääajatus voivat olla esimerkiksi tällaiset:
Esityksen aihe: Suomalaisen ruoan laatu. Tavoite: Yritän saada kuulijat vakuuttuneiksi siitä, että meidän on pakko alkaa vaatia parempaa ruokaa.
Pääajatus: Ihmisten pitää saada rahoilleen nykyistä parempi vastine, ja heillä on myös oikeus ravintoon, joka ei vaaranna heidän terveyttään.
• Kerää aineistoa.
Merkityssuhdekaavion (s. 38) kysymyksiin vastaamalla saa kerätyksi esityksensä aineiston. Samalla asiat jo tulevat ryhmitellyiksi mielekkäiksi kokonaisuuksiksi.
• Valitse sisällön ainekset tavoitteen ja kuulijoiden mukaan.
Sisällöksi valitaan ne näkökulmat ja esimerkit, jotka parhaiten palvelevat tavoitetta. Toisaalta myös kuulijat pitää muistaa: mukaan otetaan se, minkä voi arvella kiinnostavan heitä, olevan lähellä heidän kokemuspii- riään ja sidostuvan näin heidän maailmaansa.
• Suunnittele rakenne.
Silloinkin, kun aikaa on vähän, puhuja yleensä ehtii saada esityksen rakenteen hahmolleen, sillä pääosia on vain kolme:
1. aloitus, jossa puhuja kertoo, mitä aikoo sanoa
2. esityksen käsittelyosa, jossa puhuja sanoo asiansa
3. päätäntä, jossa puhuja vielä kertaa esityksensä pääajatuksen, esittää tiivistelmän, ratkaisuehdotuksen, toiminta-ajatuksen tai muun vastaavan.
Nyrkkisääntö on, että aloitukseen voi käyttää noin 10 prosenttia, käsittelyosaan 85 prosenttia ja päätäntään 5 prosenttia esitysajasta. Aiheen varsinaiselle käsittelylle annetaan siis tässä kaavailussa leijonanosa.
Aloituksen ja päätännän vaikutusta esityksen kokonaisilmeeseen ei kuitenkaan pidä väheksyä. Parhaimmillaan tehokas aloitus tempaisee kuulijat mukaan, motivoi heidät kuuntelemaan, ja taitavasti rakennettu päätäntä kruunaa koko esityksen.
• 	Suunnittele myös havainnollistaminen.
Asia tulee ymmärrettävämmäksi ja kuulijoiden kiinnostus säilyy, jos puhuja havainnollistaa esitystään. Innostunut olemus, vaihteleva äänenkäyttö ja muut nonverbaaliset keinot, eloisa kieli sekä
116 Puhuminen


Näkökulmia puhe*esityksen rakenteisiin
■ Kuulijoita puhutellaan tavallisesti sellaisilla fraaseilla kuin Hyvät kuulijat! tai Ystävät/. Onnittelu-ja maljapuheissa puhutellaan juhlinnan kohdetta: Rakkaat Niina ja Jaakko! Kunnioitettu vahtimestari Virta!. Virallisissa tilaisuuksissa käytetään niin sanottua pitkää puhuttelua. Siinä mainitaan tärkeimmät läsnäolijat arvojärjestyksessä ja koko yleisö listan lopuksi, esimerkiksi Arvoisa rehtori; hyvät opettajat ja vanhemmat hyvä lakkiaisjuhlayleisö!.
m Aloituksessa puhuja paljastaa esityksen aiheen ja tavoitteen. Usein hän esittelee myös sisällön pääkohdat. Tämä on tehtävä selkeästi, sillä tarkoitus on auttaa kuulijoita seuraamaan esitystä.
■ Heti aloituksessa puhujan on herätettävä yleisönsä kuuntelumotivaatio. Ihmiset kiinnostuvat asioista, joihin heillä on henkilökohtainen suhde. Sen tähden puhujan kannattaa osoittaa esityksen alussa, miten aihe liittyy kuulijoihin. Yleisön kiinnostuksen voi herättää myös kärkevällä väitteellä tai jollakin muulla kielellisellä tehokeinolla (ks. s. 52-53).
■ Alkusanoilta menee teho, jos ne suunnataan hälisevälle joukolle. Esitys kannattaa aloittaa vasta, kun ihmiset ovat hiljentyneet.
Käsittelyosa
■ Esitykseen ei kannata ahtaa liikaa sisältöä; kolme tai neljä huolellisesti valittua pääkohtaa tavallisesti riittää.
■ Pääkohdat kannattaa suunnitteluvaiheessa muotoilla selkeiksi virkkeiksi:
1. Suomalainen ruoka on kallista.
2. Ruoka on saatettu pakata kuukausia aikaisemmin, eli tuoreeksi luultu onkin vanhaa.
3. Ruoassa on runsaasti lisäaineita.
4. Ruoka ei maistu miltään.
■ Kun pääkohdat on muotoiltu, puhuja valitsee niiden tueksi sopivaa aineistoa. Käyttökelpoisia ovat muun muassa tilastot, sitaatit, vertailut, esimerkit, kuvaukset ja kertomukset.
■ Lopuksi suunnitellaan vielä käsittelyosan esitysjärjestys. Apuna voi käyttää kirjoitelmissa tavallisia jäsentelytapoja [ks. s. 163-168).
Päätäntä
■ Päätännän pitää olla napakka.
■ Monesti päätäntä kannattaa miettiä etukäteen valmiiksi, jotta se saa jäntevän muodon.
■ Loppujaksossa puhuja varmistaa, että kuulijat ovat ymmärtäneet hänen pääajatuksensa. Mitä pitempi esitys on, sitä tärkeämpää on kiteyttää keskeinen sisältö vielä lopuksi.
■ Päätännän voi koota selkeäksi yhteenvedoksi, kärjistää dramaattiseksi väitteeksi, tai ydin voi tiivistyä hyvin valitussa sitaatissa. Puhuja voi myös viitata esityksensä alkuun, jossa pääajatus esiteltiin.
■ Silloin tällöin käy niin, että yleisö ei tiedä, onko esitys päättynyt. Epätietoisuus johtuu siitä, ettei puhuja ole valmistellut kuulijoitaan esityksen päättymiseen. Sitä voi ennakoida
sellaisilla ilmauksilla kuin Kerron vielä - - Päätän esitykseni lukemalla teille - Asetin alussa kysymyksen - -.
Sen sijaan esityksen päättäminen A//fos-sanalla ei kuulu suomalaiseen puhekulttuuriin.
Puhuminen 117


viisaasti valitut havaintovälineet pitävät kuulijat valppaina.
Kielen retorisista keinoista (ks. s. 50-53) muun muassa toisto on verraton. Kuulijat nimittäin tarvitsevat asioiden mieleen palauttamista, koska puheen sisältö häviää helposti työmuistista eikä asioita voi tarkistaa, kuten kirjoitetusta tekstistä. Toisto on tehokas apulainen silloinkin, kun puhuja haluaa juntata jonkin ajatuksen kuulijoiden tajuntaan.
Tavallisia havaintovälineitä ovat piirtoheitinkalvot, video- ja ääninauhat, esineet sekä kartat, diat ja muut kuvat. Havaintovälineitä on osattava käyttää niin, että ne tukevat esitystä mutta eivät nouse pääasiaksi:
- Kuvien ja esineiden pitää olla selkeitä.
- Esineitä ei pidä lähettää kiertämään esityksen aikana.
- Havaintomateriaalin pitää liittyä esitykseen, eikä niitä saa olla liikaa.
- Puhujan on osattava käyttää välineitä niin hyvin, ettei hän joudu siirtämään huomiotaan yleisöstä.
• 	Päätä onnistua.
Ennen kuin puhuja hyvin valmistautuneena astuu yleisön eteen, hän tarvitsee annoksen henkistä valmennusta itseluottamuksen kokoamiseksi. Hänen pitää saada itsensä vakuuttuneeksi siitä, että hyvinkin erilaiset esiintyjät saattavat olla yleisön mielestä hyviä. Jokainen voi siis puhua oman persoonallisuutensa varassa matkimatta muita.
Myös oma mieliala vaikuttaa paljon suoriutumiseen. Itsetuntoinen puhuja, joka on päättänyt onnistua tehtävässään, yleensä myös menestyy.
YLEISÖN EDESSÄ
99Paras puhuja on se, joka saa ihmiset näkemään kotvillaan. ”
Arabialainen sananlasku
• 	Ole valpas.
Kun puhuja alkaa esityksen alun jälkeen mukautua tilanteeseen, hän yleensä rauhoittuu niin paljon, että pystyy siirtämään huomionsa asiaan ja kuulijoihin.
Havaintojensa pohjalta puhuja tekee esityksen onnistumisen kannalta tärkeitä päätelmiä yleisön kuuntelumotivaatiosta. Jos se osoittaa heikkenemisen merkkejä, puhujan täytyy saada puhtia esitykseensä. Yleisön voi herättää nonverbaalisin keinoin: vaihtelemalla äänen voimakkuutta, sävyä ja korkeutta, painottamalla, tauoilla, eleillä ja siirtymällä fyysisesti lähemmäs kuulijoita.
Kuuntelumotivaation ylläpitämiseksi esiintyjä voi kesken esitystäänkin puhutella kuulijoitaan, osoittaa, miten esillä oleva asia liittyy heihin, miksi asia on heille tärkeä ja mitä he hyötyvät kuuntelemisesta.
^ • Osoita esityksesi juoni.
Kuulijakeskeisyyttä tavoitteleva puhuja huolehtii, että yleisö pysyy juonessa mukana esityksen alusta loppuun asti. Siksi hän voi muun muassa
- paljastaa esityksensä kokonaisrakenteen: Esitykseni koostuu kolmesta pääosasta —.
- osoittaa siirtyvänsä uuteen asiaan: Seuraa-
vaksi siirryn käsittelemään . Miten sitten
ruoan laatua voisi parantaa?
- kertaa esittämiään asioita: Kuten aluksi totesin —.
- osoittaa asioiden ja näkemystensä arvon: Keskeinen näkemykseni on siis / Tässä on syytä vielä korostaa / Kaikkein painavin syy on.
118 Puhuminen


Edellä mainitun kaltaisia ilmauksia, joilla puhuja ikään kuin esittelee ja kommentoi omaa tekstiään, sanotaan metatekstiksi (vrt. s. 133) Se auttaa kuulijoita hahmottamaan puhujan ajatuskulun, sen punaisen langan, josta he voivat pitää kiinni.
Metatekstin ohella puhuja voi kuulijoita tukeakseen ryhmitellä sisällön aineksia muillakin keinoin. Niitä ovat muun muassa tauot, painotukset ja siirtymiä korostavat käden liikkeet.
• Puhu kuin keskustelisit.
Juhlapuheita ja virallisia esitelmiä lukuun ottamatta keskusteleva sävy miellyttää yleensä yleisöä. Silloin esiintyjä ei asetu kuuli- joittensa yläpuolelle ja vuorovaikutuksesta tulee välittömämpää.
• Muista suunnitelmasi.
Monet esitykset ovat niin laajoja, että puhujalla on muistiinpanot tukenaan yleisön edessä ollessaan. Tavallisesti lyhyesti kirjatut pääkohdat riittävät. (Ks. Puhuja ja hänen muistiinpanonsa, S. 123.)
• Jousta suunnitelmastasi.
Tilanne voi sotkea hyvät suunnitelmat: aikaa onkin oletettua vähemmän, tai kesken kaiken esitetään kiinnostava kommentti, ja puhuja joutuu päättämään, mistä tiivistää ja miten päästä takaisin asiaan. Usein hyvä keino on napata ylei- söpuheenvuorosta jokin ajatus ja sitoa se oman esityksensä seuraavaan asiaan. Näin siirtymä tuntuu kohteliaalta ja luontevalta.
Joustoa edellyttää myös tilanne, jossa puhuja havaitsee yleisön reaktioista, että jokin asia kiinnostaisi enemmän kuin hän on kuvitellut. Silloin on lisätietojen paikka, joten puhujan täytyy hallita asiansa hyvin.
• 	Anna kuulijoillekin tilaa.
On kohteliasta tarjota kuulijoille keskustelu- ja kommentoin- timahdollisuus. Hyvä tapa on kertoa esityksen alussa, toivooko yleisöpuheen- vuoroja kesken esityksen vai vasta lopuksi.
• 	Carpe diem!
”Carpe diem”, Tartu hetkeen,
sopii hyvin esiintyjän ohjeeksi.
Puhujan intensiivinen läsnäolo ja paneutuminen asiaan ja kuulijoihin eivät jää yleisöltä huomaamatta.
• 	Hanki palautetta.
Taitojen kehittymisen kannalta puhujan on hyvä hankkia palautetta suoriutumisestaan. Itsearviointi antaa tietoa siitä, mikä onnistui ja mitä voi parantaa. Päätelmiä voi tehdä myös kuulijoiden kysymyksistä ja muusta käytöksestä esityksen aikana ja jälkeen. Näin hankitut tiedot jäävät muhimaan esiintyjän mieleen ja muuntuvat vähitellen kaikkea puheviestintää ohjaavaksi viisaudeksi.
• 	Onnittele itseäsi.
Vaikka kritiikkiin olisi aihetta, puhuja voi kuitenkin lopussa hieman kehua itseään - onhan takana ehkä pitkä, voimia vaatinut prosessi.
ESITYKSEN JÄLKEEN
99Tieto tulee, mutta viisaus aikailee.99
Alfred Tennyson
Puhuminen 119


Puheita eri tarkoituksiin Esitelmä ja suullinen raportti
Esitelmän ja suullisen raportin päätavoite on tiedon välittäminen. Siksi niiden pitää olla rakenteeltaan selkeitä ja kieleltään ymmärrettäviä. Suullinen raportti voidaan rakentaa samoista osista kuin kirjallinenkin (ks. s. 184). Esitelmän runko-osaan sopivat asiatekstin jäsentely- ratkaisut (ks. s. 163-168). Muuten esitelmään ja suulliseen raporttiin käyvät samat suunnitteluja esiintymisohjeet kuin yleisön edessä pidettäviin puheisiin yleensäkin (ks. s. 115-119).
Alustus
Alustus on yleensä 5-15 minuutin mittainen valmisteltu puheenvuoro, jota seuraa keskustelu. Usein tarkoituksena on antaa pohjatietoja aiheesta tai kerrata kokoontumisen syyt. Varsinkin poliittisissa tilaisuuksissa alustajan tehtävänä voi olla yleisön provosointi.
Alustuksen pitää puhumaan kutsuttu asiantuntija, tilaisuuden järjestäjä tai joku muu asianosainen. Koska hänen tehtävänään on houkutella keskustelemaan, kuulijoiden pitää saada selvää hänen ajatuskulustaan. Selkeys onkin alustuksen tärkein ominaisuus. Sitä voi edistää puheviestinnän keinojen lisäksi esimerkiksi kalvolla, jolle alustuksen ydin on tiivistetty.
Valmistautuessaan hyvä alustaja miettii, mitä häneltä odotetaan ja ketkä ovat kuulijoina. Hän puhuu nasevasti ja nostaa esiin asioita, joista kuulijat voivat keskustella.
Alustetut keskustelutilaisuudet etenevät yleensä seuraavasti: Ensin puheenjohtaja esittelee aiheen ja alustajan. Sitten on vuorossa alustus. Sitä seuraava keskustelu käydään puheenjohtajan johdolla. Viimeinen puheenvuoro annetaan tavallisesti alustajalle.
Ohjelmapuhe
Ohjelmapuheen tarkoitus on vakuuttaa kuulijat jonkin toiminta- tai ajattelutavan hyvyydestä. Tyypillisiä ohjelmapuheita ovat poliittiset puheet ja saarnat, mutta myös kokouspuheenvuorot voivat vetoavuudessaan muistuttaa ohjelmapuhetta.
Ohjelmapuheen keskeisen sanoman voi usein tiivistää teesiksi: Luokaton lukio on liian vaativa. Suomenlahden saastuttaminen on lopetettava. Yli 20-vuotiaille pitää taata oma asunto.
Usein ohjelmapuheessa esitellään ensin ongelma ja sitten kerrotaan, miten se voidaan ratkaista.
Ohjelmapuheen osat
ALOITUS
r
■ • yleisön puhuttelu, luottamuksen
■ herättäminen
■ • asian ja sen taustojen esittely, asian
I tärkeyden osoittaminen
KASiTYEi.Yo.sA
• teesin eli oman näkemyksen, ehdotuksen, vaatimuksen tai uuden toimintatavan esittely
• perustelut
• vastanäkemysten kumoaminen
päataatta
• teesin toistaminen
• toimintaohjeet, vetoaminen yleisöön
120 Puhuminen


Ohjeita ohjelmapuheen kuulijalle
Ohjelmapuheen kuulijan pitää tiedostaa olevansa harkittujen vaikuttamispyrkimysten kohteena ja terästyä kuuntelemaan kriittisesti. Kuunteluohjeiksi käyvät seuraavat:
■ Keskity puheen pääkohtiin eli siihen, mitä puhuja itse asiassa sanoo.
■ Hahmota itsellesi puhujan tavoite.
■ Seuraa perusteluja: Pitävätkö todisteet paikkansa? Riittävätkö perustelut? Ovatko ne olennaisia? Mitä hän väistelee? Millaisiin lähteisiin puhuja tukeutuu?
■ Tarkkaile puhujan esiintymistä: Miksi hän on valinnut juuri nämä keinot? Yrittääkö hän vaikuttaa kuulijoiden tunteisiin? Miten ja miksi? Mitä sanaton viestintä paljastaa?
Esittely-, onnittelu- ja muut tilannepuheet
Tilannepuheet liittyvät monesti elämän tärkeisiin hetkiin, kuten lakkiaisiin, häihin, hautajaisiin, syntymäpäiviin ja palkintojenjakotilai- suuksiin. Puheiden päätarkoitus on luoda tunnelmaa ja lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Niissä annetaan kiitosta säästelemättä ja yleissävy on kohtelias.
Tilannepuheisiin kuuluu myös puhe, jossa isäntäväen edustaja esittelee vierailijan. Esit- telypuheella voidaan myös pohjustaa tulevaa esitystä. Siinä osoitetaan puhujaa ja yleisöä yhdistävät tekijät, kerrotaan selvästi puhujan nimi sekä asema ja annetaan muita taustatietoja. Samalla selvitetään lyhyesti, miksi juuri hän sopii puhumaan aiheesta.
Silloin tällöin edessä on tilanne, että puhuja joutuu esittelemään itsensä muille läsnäolijoille. Hänen odotetaan kertovan itsestään faktoja (nimen, iän, asuin- ja työpaikan, perhesuhteet ja niin edelleen tilanteen mukaan) ja antavan taustatietoja esimerkiksi kertomalla läsnäolon¬
sa syistä. Lisäksi puhujalta toivotaan jotain persoonallista panosta, vaikkapa omaan elämään liittyvää anekdoottia tai itselle tärkeän asian, näkemyksen tai haaveen paljastamista.
Hyvät tilannepuheet ovat usein hauskoja ja lyhyitä, vain muutaman minuutin mittaisia. Nasevan puheen sisällöksi riittää yksikin asia, kunhan se on omaperäinen ja vetoaa läsnäolijoihin. Onnistunut tilannepuhe tarjoaa yleisölle jonkin uuden näkökulman. Se voi olla muisto, tuore kasku tai uutinen, joka liittyy tilanteeseen.
Tilannepuheen osat
ALOITUS
• puhuttelu
• aiheen esittely, esimerkiksi onniteltavan tai vierailijan, näyttelyn tai muun sellaisen mainitseminen
• puheenpidon syyn eli esimerkiksi onnittelun aiheen tai vierailevan puhujan merkityksen esille tuominen
KASimiYoiA
p
■ • taustatietoja, joita ovat muun muassa
■ läsnäolijoita yhdistävät tekijät ja lahjan
■ valinnan perustelut
■ • puhujan näkökulma aiheeseen
PÄÄTÄ A/TA
• 	onnittelut, toivotukset; vierailijan nimen toistaminen ja puheenvuoron siirtäminen hänelle
Puhuminen 121


Hengitys- ja rentoutusharjoituksia vähän ennen esitystä
Vielä juuri ennen esitystäkin puhuja voi auttaa itseään monin tavoin. Useimpia vaivaa esiintymispelko, joka haittaa keskittymistä. Kohtuullinen jännittäminen voi kuitenkin olla eduksi: se parantaa suoritusta, saa yrittämään enemmän. Jännitystä voi sitä paitsi lieventää esimerkiksi tarkastamalla, että esiintymispaikka ja havaintovälineet ovat kunnossa ja tekemällä yksinkertaisia äänenavaus-, keskittymis- ja hengitys- harjoituksia.
■ Vedä keuhkot täyteen ilmaa: pidättele hengitystäsi ja laske viiteen. Hengitä ulos rauhallisesti. Toista muutaman kerran.
■ Istu suorana. Anna pään vaipua rinnalle. Rentouta kasvolihaksesi ja kielesi. Pyöritä päätäsi hitaasti etukautta olkapäältä toiselle. Muista hengittää koko ajan syvään.
Toista liike muutaman kerran molempiin suuntiin.
■ Istu ryhdikkäästi. Nosta olkapäät mahdollisimman lähelle korvia ja pidä ne ylhäällä pari sekuntia.
Purista kätesi voimakkaasti nyrkkiin. Pidä jännitys muutaman sekunnin ajan ja anna sitten kätesi rentoutua. Toista kolme kertaa. Rentouta kasvolihaksiasi haukottelemalla voimakkaasti.
Pane suusi tiukasti suppuun muutamaksi sekunniksi. Vaihda ilme leveäksi virnistykseksi. Vuorottele muutaman kerran.
Vetreytä kieltäsi heiluttelemalla sitä eri suuntiin.
Harjoituta huuliasi sanomalla voimakkaasti mimemamomuu, bibebabobuu, vivevavovuu, bee-pee. Toista sarjaa.
Jos suusi tuntuu kuivalta, hiero kielen kärjellä voimakkaasti hammasvallia tai juo vettä.
122 Puhuminen


Puhuja ja hänen muistiinpanonsa
Esitykset voidaan ryhmitellä sen mukaan, kuinka paljon puhuja tukeutuu muistiinpanoihinsa.
■ Luonnosteltu puhe muistuttaa ulkoa opeteltua puhetta siinä, että molemmat ovat huolellisesti suunniteltuja. Luonnostellun puheen pitäjä ei kuitenkaan ole etukäteen päättänyt esityksensä jokaista sanaa. Hän on yleisön edessä tukenaan väljät muistiinpanot, joissa esityksen runko ja pääasiat on ilmaistu vain parilla sanalla. Näin hän takaa, että puheesta tulee luontevaa ja hän voi ottaa yleisön reaktiot huomioon. - Käsikirjan esiintymisohjeet (s. 115-119) liittyvät pääsääntöisesti luonnosteltuihin puheisiin.
■ Ulkoa opeteltu puhe pidetään ilman muistiinpanoja, mutta puhuja on painanut sen mieleensä sana sanalta. Tuloksena saattaa olla jäykkä esitys, kun puhuja ajatusta tavoitellessaan joutuu ikään kuin katsomaan sisäänpäin eikä voi keskittyä yleisöön. Kielestäkin tulee helposti kankeaa, jos puhuja ei ole jo harjoitellessaan ymmärtänyt miettiä verbaalisia ja non¬
verbaalisia keinoja, joilla esitykseen saa vapaan puheen luontevuutta.
■ Käsikirjoituksesta luettu puhe esitetään esimerkiksi silloin, kun asia tai ajatuskulku on niin monimutkainen, että esitys pitää kirjoittaa sanasta sanaan. Tekstiä ei kuitenkaan saa lukea yleisölle, vaan se on yritettävä esittää niin kuin puhuja keskustelisi kuulijoitten kanssa: hitaasti, selkeästi tauottaen ja yleisöön katsoen.
■ Ex tempore -puhe syntyy hetkessä ilman, että puhuja ehtii juuri lainkaan miettiä sanottavaansa. Tällaiseen tilanteeseen voi joutua esimerkiksi opintokäynnillä, jos paikan isäntäväki pyytää esittelemään ryhmän ja vierailun tarkoituksen.
Jos joutuu puhumaan valmistelematta, kannattaa esittää asiansa yksinkertaisesti ja tyytyä yhteen tärkeään ajatukseen. Näin varmistaa, ettei esitys hajoa.
Ex tempore -puheen tai -puheenvuoron pitäjän kannattaa suosia selkeitä siirtymiä, joista alla on muutama esimerkki.
Selkeitä siirtymiä puheenvuoroihin
Kun on eri mieltä
1. En voi olla samaa mieltä X:stä, koska - - .
2. Siksi ehdotan, että - - .
4. Perustelen esitystäni seuraavasti: - -.
5. Parasta ehdotuksessani on - -.
Kun haluaa antaa tukea tai moittia
1. 	On tuotu esille ajatus, että - -.
2 	Sen vahvuudet/heikkoudet ovat seuraavat: - - .
4. 	Kannatan/vastustan X:ää, koska - -.
Kun esittää uuden
näkökulman
1. Asiasta on jo esitetty, että - -.
2. Niiden joukosta puuttuu vielä yksi tärkeä: - - .
3. Se pitää ottaa huomioon, koska - -.
Puhuminen 123


Puheviestintätaitojen arviointi päättökokeessa
Lukion puheviestintätaitojen päättökokeessa arvioidaan opiskelijan esiintymis- ja ryhmäviestintätaitoja. Kokeen kumpaankin osaan on laadittu omat arviointikriteerinsä.
Vertaamalla puheviestintätaitojen kokeen osista saamiaan kokonaispisteitä taso- kuvauksiin lukiolainen saa hyödyllistä palautetta, jonka mukaan hän voi kehittää vies- tintätaitojaan. Kunnianhimoinen voi rakentaa itselleen oikein ohjelman: tällä viikolla opet- telen monipuolistamaan osallistumistapojani, ensi viikolla keskityn kuuntelutaitoihin.
Ryhmäviestintätaidot puntarissa
Ryhmäviestintätaitojen arvioinnissa tarkastellaan kolmea keskustelutaidon olennaista piirrettä: osallistumisen tavoitteellisuutta, puheenvuorojen sisältöä ja kuuntelemista.
Kutakin piirrettä arvioidaan kuusi- portaisella asteikolla. Keskustelijan eri piirteistä saamat pisteet lasketaan yhteen ja summaa verrataan tasokuvauksiin.
| Ryhmäviestintätaitojen arvioinnissa korostuu keskustelijan taito olla ryhmän jäsen. Silloin ei sovi toimia kuin televisio-ohjelmassa, jossa heikoin lenkki pelataan ulos.
Arvioijan tueksi piirteitä on kuvattu lyhyesti antamalla esimerkkejä tavoista, joilla ne voivat ilmetä. Muistaa pitää, että kyse on vain väljistä luonnehdinnoista. Ne eivät siis kata kaikkia tapoja, joilla keskustelija voi taitoaan osoittaa. Toisaalta taidokkaankaan keskustelijan puhe- käyttäytymisessä ei välttämättä ole kaikkia arvioitavien piirteiden esimerkkiominaisuuksia.
Arviointi voi perustua vain keskustelijan havaittavissa olevaan käytökseen. Sen, mitä hänen päässään mahdollisesti tapahtuu, voi ottaa huomioon vain, jos se saa ilmiasun puhetilanteessa.
124 Puhuminen


Ryhmäviestintätaitojen arviointi
Keskustelu
Arviointiasteikko
m Kiitettävä (K) = 5 pistettä
■ Hyvin hyvä (HH) = 4 pistettä
■ Hyvä (H) = 3 pistettä
■ Tyydyttävä (T) = 2 pistettä
Arvioitavat piirteet
1. OSALLISTUMISEN TAVOITTEELLISUUS
kiitettävä K HH H T V HE heikko tai ei voi arvioida
Taitava keskustelija ottaa keskustelun tavoit- verbaalisesti ja nonverbaalisesti yhteistyöha-
teen huomioon monella tavalla. Hän esimerkiksi lukkuuttaan. Hän valitsee osallistumistapansa
ohjailee ryhmän toimintaa sitä kohti ja suhteut- tarkoituksenmukaisesti ja joustavasti eli esi-
taa puheenvuorojensa sisällön tavoitteeseen. merkiksi tarvittaessa kysyy, kommentoi, tiivis-
Tavoite ja tilanne vaikuttavat myös siihen, miten tää, arvioi, rohkaisee tai kyseenalaistaa. Osal-
keskustelija rajaa ja mitoittaa puheenvuoron- listumisen määrä ja ajoitus on tarkoituksenmu-
sa. Keskustelijan odotetaan myös osoittavan kaista.
2. PUHEENVUOROJEN SISÄLTÖ
kiitettävä K HH H T V HE heikko tai ei voi arvioida
Keskustelijan puheenvuoroja voidaan pitää si- teeseen. Taitava keskustelija tuo keskusteluun
säilöltään ansiokkaina, jos niiden sisältö on va- myös uusia aineksia ja syventää jo esitettyjä,
littu perustellusti suhteessa esimerkiksi keskus- Hän perustelee mielipiteensä ja väitteensä riittä-
telun tavoitteeseen ja meneillään olevaan tilan- västi, uskottavasti ja tarvittaessa monipuolisesti.
3. KUUNTELEMINEN
kiitettävä K HH H T V HE heikko tai ei voi arvioida
Taito kuunnella näkyy keskustelijan omassa puheenvuoro. Myös keskustelijan pyytämät
puhekäyttäytymisessä muun muassa niin, että täsmennykset ja lisäperustelut sekä hänen tar-
hän liittää puheenvuoronsa toisten puheen- vittaessa tekemänsä yhteenvedot ja päätelmät
vuoroihin. Kuuntelutaitoa osoittaa sekin, että ovat merkkejä kuuntelemisesta. Samoin sitä
keskustelija osaa havaita toisten viestinnäs- osoittavat toisten mielipiteitten kommentointi,
tä, milloin on oikea aika ja mahdollisuus ottaa erittelyjä arviointi.
■ Välttävä (V) = 1 piste
■ Heikko tai piirrettä ei voi arvioida CHE) = 0 pistettä
Puhuminen 125


Ryhmäviestintätaitojen tasokuvaukset
KIITETTÄVÄ C15-14 pistettä]
Keskustelija edistää erinomaisesti yhteisen tavoitteen saavuttamista. Hänen osallistumisensa on monin tavoin rakentavaa ja tavoitteellista. Hän kykenee pitämään yllä keskustelua, on aloitteellinen ja osallistuu keskusteluun aktiivisesti sekä puhujana että kuuntelijana. Hänen puheenvuoronsa vievät keskustelua eteenpäin, syventävät merkittävästi sen sisältöä ja vaikuttavat positiivisesti keskustelun ilmapiiriin. Keskustelija pystyy joustavasti ajoittamaan esiintymisensä. Hänen osallistumistapansa ovat monipuoliset ja tarkoituksenmukaisesti valitut.
Keskustelija pystyy tarvittaessa tukemaan ja rohkaisemaan toisia ryhmän jäseniä. Hän tekee tavoitteen kannalta olennaisia kysymyksiä, arviointeja, koonteja ja johtopäätöksiä. Keskustelija osaa kuunnella tarkkaavaisesti ja liittää sujuvasti omat puheenvuoronsa toisten puhumiseen. Hän tuo uusia merkittäviä näkökulmia keskusteluun.
Keskustelija hallitsee tilanteen kannalta sopivan kielellisen ja nonverbaalisen ilmaisutavan. Hän perustelee näkemyksensä riittävästi ja uskottavasti sekä tarvittaessa monipuolisesti. Puheenvuorot ovat verbaaliselta ja nonverbaaliselta sisällöltään kiinnostavia ja ymmärrettäviä sekä keskustelun tavoitteen kannalta ansiokkaita.
HYVIN HYVÄ 03-11 pistettä) Keskustelutaidoissa on jo kiitettävän piirteitä mutta ei vielä riittävästi.
HYVÄ 00-8 pistettä)
Keskustelija pystyy omalla osallistumisellaan viemään keskustelua tavoitteen suuntaan. Osallistumistavoissa on vielä monipuolistamisen varaa. Hän saattaa osallistua keskusteluun aktiivisesti mutta ei välttämättä rohkaise muita osallistumaan.
Keskustelija ilmaisee verbaalisesti ja nonver- baalisesti reaktionsa toisten puheenvuoroihin. Hän osaa ajoittaa puheenvuoronsa tarkoituksenmukaisesti ja pystyy kohdentamaan ne toisille.
Keskustelija ei kuitenkaan käytä riittävästi hyväkseen toisten esittämiä näkemyksiä eikä tee tarvittaessa johtopäätöksiä keskustelun sisällöistä ja ilmapiiristä. Puheenvuorot ovat ymmärrettäviä ja ja sisällöiltään tavoitteen mukaisia, tai ne vaikuttavat positiivisesti ryhmän viestintäilmapiiriin.
Keskustelija pystyy tarvittaessa perustelemaan näkemyksensä. Perustelut voisivat kuitenkin olla monipuolisempia ja vakuuttavampia.
TYYDYTTÄVÄ (7-5 pistettä)
Keskustelutaidoissa on jo hyvän piirteitä mutta ei vielä riittävästi.
VÄLTTÄVÄ (4-2 pistettä)
Keskustelija osallistuu keskusteluun innottomasti ja arasti. Hänen nonverbaalinen viestintänsä, esimerkiksi asentonsa ja ilmeensä, kuvastaa ulkopuolisuutta. Hän käyttää aiheeseen liittyviä puheenvuoroja, mutta ne eivät juuri vie keskustelua eteenpäin tavoitteen suuntaisesti.
Taidoiltaan välttävän keskustelijan osallistuminen on usein niukkaa, ja hän tarvitsee muiden tukea päästäkseen osallistumaan. Hän pystyy ehkä ilmaisemaan mielipiteensä vain alku- puheenvuorossa ja sitä erikseen pyydettäessä. Puheenvuoroissaan hän paremminkin myötäilee ja toistaa muiden aiemmin esittämiä ajatuksia kuin esittää itse uusia näkökulmia. Hänen osallistumistapansa ovat vielä yksipuolisia.
Omat ajatuksensa keskustelija pystyy sanomaan ääneen mutta esittää ne monesti epämääräisesti tai kovin lyhyesti eikä pyri niitä juuri ollenkaan perustelemaan. Näin puheenvuorot voivat jäädä muusta keskustelusta irrallisiksi, niitä ei kohdenneta kenellekään erityisesti tai ne ovat vain lyhyitä vastauksia tehtyihin kysymyksiin.
HEIKKO TAI El MAHDOLLISTA ARVIOIDA (1-0 pistettä)
Arviointikriteerit ja tasokuvaukset: Tarja Valkonen ja Opetushallituksen puheviestintätaitojen arviointiryhmä.
1997. Muokattu oppikirjakäyttöön sopivaksi.
126 Puhuminen


Esiintymistaidot puntarissa
Esiintymistaitojen kokeessa tarkkaillaan neljää piirrettä, joita arvioidaan kuusiportaisella asteikolla. Kutakin piirrettä on arvioijan avuksi kuvattu lyhyesti antamalla esimerkkejä tavoista, joilla piirre voi ilmetä. Mielessä on pidettävä, ettei laadukkaassakaan esityksessä välttämättä ole kaikkia esimerkkiominaisuuksia ja että jokin piirre voi ilmetä tavalla, jota ei ole mainittu.
Esiintymistaitojen arviointi
Arviointiasteikko
m Kiitettävä OQ = 5 pistettä
■ Hyvin hyvä (HH) = 4 pistettä
■ Hyvä (H) = 3 pistettä
■ Tyydyttävä (T) = 2 pistettä
■ Välttävä (V) = 1 piste
■ Heikko tai piirrettä ei voi arvioida
CHE) = 0 pistettä
On monta tapaa esiintyä hyvin.
1%


Esiintymistaitojen arvioitavat piirteet
1. KOHDENTAMINEN JA KONTAKTI
kiitettävä K H H H T V
Puhuja osoittaa taitoaan ottaa kuulijoihin kontaktia muun muassa katseellaan, asennollaan ja sijoittumisellaan yleisöön nähden. Hän saa aikaan kuuntelumotivaation ja osaa pitää sitä yllä. Kuulijoiden huomioon ottaminen ilmenee
2. PUHEENVUORON RAKENTAMINEN
kiitettävä K H H H T V
Puheenvuoron rakentamistaito näkyy muun muassa tavasta, jolla puhuja aloittaa ja päättää esityksensä. Taitavaan rakenteeseen kuuluu kiinnostava aloitus ja hallittu lopetus. Esitys on myös jaksotettu, ja puhuja ilmaisee kuulijoille
3. PUHEENVUORON SISÄLTÖ
kiitettävä K H H H T V
Puheenvuoron sisällön laadukkuus ilmenee muun muassa niin, että puhuja tuo esille tehtävän kannalta merkittäviä näkökulmia ja pe- rustelee mielipiteensä ja väitteensä riittävästi,
4. ILMAISUTAPA
kiitettävä K H H H T V
Puhujan ilmaisutapaa arvioitaessa otetaan huomioon esimerkiksi se, osaako hän käyttää tilanteeseen sopivaa kieltä ja nonverbaalista ilmaisua. Tasokkaan puhujan kielenkäyttö on tarkkaa, ymmärrettävää ja ilmaisuvoimaista. Hän myös havainnollistaa esitystään sekä kielen
HE heikko tai ei voi arvioida
myös niin, että puhuja ymmärtää suhteuttaa esityksensä verbaalisen ja nonverbaalisen sisällön sekä näkökulman yleisönsä ja esityksen tavoitteen mukaan.
HE heikko tai ei voi arvioida
siirtyvänsä jaksosta toiseen. Hyvin rakennettu puheenvuoro etenee johdonmukaisesti, ja sen ala- ja yksityiskohdat liittyvät oikeisiin pääkohtiin. Se on rajattu ja mitoitettu esityksen tavoitteen ja tilanteen mukaan.
HE heikko tai ei voi arvioida
uskottavasti ja tarvittaessa monipuolisesti. Kaiken kaikkiaan taitava puhuja osaa valita sisällön ainekset perustellusti.
HE heikko tai ei voi arvioida
keinoin (muun muassa kielikuvin, vertauksin ja esimerkein) että äänellisesti (muun muassa käyttäen hyväkseen äänen voimakkuutta, painotuksia, puhenopeutta ja sen vaihteluja sekä tauotusta).
128 Puhuminen


Esiintymistaitojen tasokuvaukset
KIITETTÄVÄ (20-18 pistettä)
Puhujan esiintyminen on tavoitteellista, eikä vuorovaikutuksen ylläpitäminen tuota vaikeuksia. Puhuja on valinnut esityksensä sisällön juuri tämän kuulijakunnan ja tilanteen mukaan. Esityksen rakenne on looginen. Puhuja saa kuulijansa kiinnostumaan näkemyksestään aloittamalla esityksensä innostavasti. Selkeällä jaksotuksella ja sujuvilla siirtymillä puhuja pystyy säilyttämään kuuntelijoidensa kiinnostuksen koko esityksensä ajan. Lopetus on tehokas.
Puhuja ilmaisee keskeiset ajatuksensa ja niitä tukevat seikat ymmärrettävästi ja vakuuttavasti. Hänen perustelunsa ovat riittäviä ja tarvittaessa monipuolisia. Esityksen havainnollisuuden aste on korkea, ja sekä kielellinen että äänellinen havainnollisuus tukevat tehokkaasti tavoitteen saavuttamista. Puhuja hallitsee erinomaisesti tilanteeseen sopivan kielellisen ja nonverbaalisen tavan viestiä. Puhuja rakentaa esityksensä monipuoliseksi ja sisällöltään syväksi.
HYVIN HYVÄ 07-15 pistettä)
Esityksessä on jo kiitettävän piirteitä mutta ei vielä riittävästi.
HYVÄ [14-11 pistettä)
Puhuja saa kontaktin kuuntelijoihinsa ja pystyy pitämään yllä vuorovaikutusta lähes koko esityksensä ajan. Esityksen sisältö on valittu tilanteen kannalta perustellusti. Kaikki mukaan valitut asiat eivät kuitenkaan ole tavoitteen kannalta olennaisia. Esiintyjä pyrkii suhteuttamaan sisällön kuuntelijoittensa mukaan. Näiden näkemyksiä, erilaisia näkökulmia ja niin edelleen ei vielä kuitenkaan oteta riittävästi huomioon.
Esitys on johdonmukainen, ja sitä on helppo seurata. Siirtymät osakokonaisuudesta toiseen voivat kuitenkin olla vielä haparoivia. Puhuja aloittaa esityksensä kiinnostavasti, ja hän pystyy lopettamaan esityksensä kokoavasti. Puhujan keskeinen ajatus välittyy kuulijoille. Puhuja havainnollistaa kielellisesti esitystään. Äänelli¬
nen havainnollisuus on riittävää. Puhuja hallitsee esiintymistyylinsä, ja se sopii hyvin tilanteeseen. Hän myös perustelee näkökantansa. Perustelut voisivat olla monipuolisempia ja vakuuttavampia.
TYYDYTTÄVÄ (10-7 pistettä)
Esityksessä on jo hyvän piirteitä mutta ei vielä riittävästi.
VÄLTTÄVÄ (6-3 pistettä)
Puhuja ei saa esimerkiksi katsekontaktillaan ja asennollaan rakentumaan toimivaa kontaktia yleisöönsä, tai kontakti syntyy vain ajoittain.
Esityksen sisältö on rajattu tilanteen kannalta yksipuolisesti: sisällön valinnassa ei ole otettu huomioon kuuntelijoiden tarpeita ja kiinnostuksen kohteita, tai esityksen sisältö on muuten tavoitteen kannalta epäolennainen. Sisältö jää yleiseksi, eikä sen keskeinen ajatus välity kuulijoille tarpeeksi selvästi. Puhuja ei juurikaan havainnollista kielellisesti esitystään. Äänenkäyttö ei ole vaikuttavaa, vaan se on esimerkiksi arkaa, väritöntä, liian nopeatempoista tai monotonista.
Aloitus ei herätä kuuntelumotivaatiota, ja kuulija kokee lopetuksen haparoivaksi, epämääräiseksi tai liian yhtäkkiseksi. Puheenvuoro on jaksotettu mutta jaksotus ei ole selkeä. Esityksen rakenne jää kuulijoille epäselväksi, sekavaksikin. Siirtymät asiasta toiseen ovat vielä kömpelöitä, hätäisiä tai epämääräisiä, sidos- teettomia.
Puhuja yrittää tukea keskeistä ajatustaan perusteluilla, mutta perustelut jäävät yksipuolisiksi eivätkä vakuuta. Välttävän tasoinen puheenvuoro on usein lyhyt, vähäaineksinen.
HEIKKO TAI El MAHDOLLISTA ARVIOIDA (2-0 pistettä)
Arviointikriteerit ja tasokuvaukset: Tarja Valkonen ja Opetushallituksen puheviestintätaitojen arviointiryhmä.
1997. Muokattu oppikirjakäyttöön sopiviksi.
Puhuminen 129


Kirjoittaminen


% f m ■ ■ ■ ■ ■ ■ ■■ ■■■■ Kirjoittaja tyossaa
Kirjoittaminen on työtä siinä missä jokin muukin. Kirjoittaja voi kenen tahansa työntekijän tapaan kehittää ammattitaitoaan ja parantaa työnsä jälkeä.
Työnä kirjoittaminen on luovaa toimintaa, jossa tekijä synnyttää ainutlaatuisen kokonaisuuden, oman tekstin. Kirjoittajan vapaudella on kuitenkin rajansa silloinkin, kun hän luo täysin sepitteellisen maailman. Nuortenkirjailijan täytyy ottaa huomioon lukijakuntansa, ja näytelmään kirjoittavaan vaikuttaa muun muassa draaman muoto.
"Kirjoittaminen, tapahtuupa se minkä lajin puitteissa tahansa, merkitsee yksityisen ja julkisen maailman vuorottelua. Se edellyttää kiipeämistä mielen kaikilla tasoilla, usein hyvinkin rasittavaa urheilua. Se on etsimistä, muistamista, unennäköä, kiihkoa ja ankarinta logiikkaa.”
Leena Krohn
Tekstintekijän vapaus ja vastuu
Lukijat ja tekstilaji määräävät asiakirjoittajan työtä samaan tapaan kuin fiktion syntyäkin. Lukijoittensa suhteen hänellä on nimittäin aina tavoite: hän haluaa saada heissä jotain aikaan. Tuo tavoite voi olla
- tietojen antaminen (tiedote, artikkeli, koevastaus...)
- lukijan vakuuttaminen (yleisönosastokirjoi- tus, pääkirjoitus, kolumni...)
- tunteiden herättäminen (poliittinen pakina, yleisönosastokirjoitus...)
- jonkin asian pohtiminen ja ajatuksenvaihto siitä (essee, yleisönosastokirjoitus...).
Tavoitteensa myötä kirjoittaja joutuu siis aina suhteisiin tekstin vastaanottajan kanssa. Joskus hän tietää tarkoin lukijansa ja tämän odotukset. Esimerkiksi biologian koevastauksen ottaa vastaan opettaja, joka haluaa arvioida oppilaansa tietojen tason. Joskus lukijakunta on vaikeammin rajattavissa. Vaikkapa artikkelin kirjoittajalla saattaa olla siitä vain epämääräinen mielikuva. Käsitys pohjautuu tietoon, joka hänellä
132 Kirjoittaminen


on tekstin julkaisupaikaksi ajatellun aikakauslehden tilaajista ja ostajista, heidän iästään ja sukupuolestaan, koulutustaustastaan sekä kiinnostuksen kohteistaan.
Kirjoittajan vapautta rajoittaa myös teksti- laji. Koevastaus kirjoitetaan toisin kuin artikkeli, vaikka molempien aiheena olisi Shakespeare ja tavoitteena tiedon välittäminen. Uutinen on tapana rakentaa tietyn kaavan mukaan, kun taas essee etenee vapaammin. Tietoa tekstilajien vaatimuksista kirjoittajalle kertyy kulttuuriin kasvamisen myötä, ja lukiolaisellakin on jo melkoinen määrä tekstilajitietoa (ks. s. 22).
Tekstilajin, lukijakunnan ja tavoitteiden tuomista rajoista huolimatta leikkikenttää on yllin kyllin; kirjoittamisen keinoja tunteva löytää kyllä persoonallisia ratkaisuja, juuri hänelle ominaisia tapoja viestiä. Sitä paitsi kirjoittaja hyötyy aina kirjoittamisestaan. Se saa hänen ajatuksensa liikkeelle ja pakottaa täsmentämään niitä. Hankkiessaan lisätietoja, järjestäessään aineistoa ja yhdistellessään niihin omia ideoitaan hän keksii tutuista asioista uusia puolia ja oivaltaa sellaista, mitä ei ennen ole huomannut. Kirjoittaminen on siten sekä ajattelun kehittäjä että tiedonhankinnan ja vaikuttamisen väline.
Huolenpitoa lukijasta
Kirjoittaja pääsee tavoitteeseensa vain, jos lukija pystyy seuraamaan hänen ajatuskulkuaan. Siksi lukijasta täytyy huolehtia monin tavoin: hänen lukuhaluaan pitää ruokkia ja on katsottava, että tekstin keskeinen asia pysyy hänen mielessään.
Hyvä kirjoittaja ei päästä lukijaansa putoamaan kyydistä. Siksi hän tavoittelee tekstiä, jossa on kaikki lukijan tarvitsema ymmärrettävästi esitettynä.
Sisältö lukijan mukaan
Jos kirjoittaja on tehnyt pohjatyöt huolellisesti, sisältöä tekstiä varten on kertynyt runsaasti: on esimerkkejä, tilastoja ja muita pohjatekstejä, joista valita. Niistä mukaan pääsee se aines, joka parhaiten valaisee asiaa ja jonka kirjoittaja olettaa kiinnostavan tekstinsä vastaanottajaa. Siksi valituiksi tulevat sellaiset tiedot ja muut ainekset, joilla on sidos lukijan maailmaan, hänen kokemuksiinsa ja hänelle tärkeisiin aiheisiin.
Jäsennys ja metateksti ohjaavat
Lukijalle on eduksi, jos teksti etenee jonkin selkeän jäsennysperiaatteen varassa (ks. s. 163— 168). Se auttaa häntä ennakoimaan tekstin suuntaa ja hahmottamaan kokonaisuutta.
Joskus kirjoittaja ohjaa lukijaa niin sanotulla metatekstillä. Se muodostuu ilmauksista, joilla kirjoittaja osoittaa, mitä tekstissä kerrotaan tai on kerrottu tai mitä sanotusta voisi ajatella.
Metateksti on puheessa paljon tavallisempaa kuin kirjoituksessa (ks. s. 119 ja laatikko Kulttuurieroja kirjoittamisessakin, s. 136.). Mutta silloin tällöin lukijallekin tarjotaan metatekstiä, joka esimerkiksi
- 	osoittaa, mitä aletaan käsitellä (Mainitsematta on vielä "American Beautyn” visuaalinen kauneus.)
Kirjoittaminen


Kirjoitusprosessin ydinkohdat
Tekstin takana on yleensä vaiheikas kirjoitusprosessi, jossa teksti menee monen mankelin läpi. Tavalliset työvaiheet ovat tekstin valmistelu, kirjoittaminen, hiominen ja arviointi. Prosessiin kannattaa varata aikaa, jotta sisältö jäsentyisi ja tekstin muoto sekä oma ääni löytyisivät.
■ Vastaa kysymykseen, mitä haluat saada aikaan. Tavoitteen määrittely tukee kirjoittamista.
■ Mieti suhdettasi lukijoihin: Keitä he ovat? Mitä he tietävät aiheesta? Mitä tunteita heillä on sitä kohtaan? Millaiset muut taustat heillä on? Miksi he lukevat tekstisi? Mikä on sinun suhteesi heihin? Millaisen kuvan haluat antaa itsestäsi?
■ Tee selväksi, mikä on tekstisi laji ja mitkä ovat sen erityisvaatimukset (ks. s. 133).
■ Mieti, miten aihe, tavoite, lukijat ja tekstilaji määräävät tekstisi tyyliä.
■ Ideoi sisältöä. Aineiston keräämiseen on olemassa tehokkaita apuvälineitä (ks. s. 158-163).
■ Rajaa aiheesi ja määrittele näkökulmasi.
■ Valitse ne sisällön ainekset, jotka sopivat lukijoillesi ja tavoitteeseesi.
■ Jos kirjoitat aineiston pohjalta, varmista, että olet ymmärtänyt pohjatekstin keskeiset ajatukset ja perustelut.
■ Kypsyttele: Tee kevyitä, luonnosmaisia tekstejä. Assosioi. Mieti aktiivisesti.
■ Suunnittele tekstisi rakenne. Se voi noudattaa yhtä jäsentelytapaa tai koostua useammasta (ks. s. 163-168).
■ Aloita kirjoittaminen helpoimmasta kohdasta. Se ei yleensä ole tekstin aloitusjakso.
■ Kirjoita ensimmäinen versio. Pidä keskeinen asiasi mielessäsi koko ajan. Avuksi on, jos muokkaat sen yhdeksi virkkeeksi. Muista lukijaasi (ks. s. 133-135).
■ Tutki, eteneekö ajatus, pysyykö näkökulma, rakentuuko juoni (ks. s. 174-179).
■ Muotoile otsikko ja mahdolliset väliotsikot.
■ Tarkastele tekstiäsi ulkopuolisen silmin: minkälaisen kuvan se antaa kirjoittajastaan?
■ Hanki palautetta - yleensä muiden näkemykset potkivat omia eteenpäin.
Pyydä toisia osoittamaan erityisesti epäselvät kohdat.
■ Parantele kirjoitelmaasi palautteen ja omien havaintojesi pohjalta. Jos muutoksia on paljon, kirjoita koko juttu uudelleen.
134 Kirjoittaminen


Suurennuslasin alle
■ Lue tekstiäsi avoimin silmin. Valmistaudu kohtelemaan sitä armottomasti, kuten ammattilaiset omia kirjoituksiaan. Heidän mottonaan on “Kili your darlings”.
■ Tutki, saitko sanotuksi sen, mitä halusit.
■ Tarkista, että tyyli on yhtenäistä ja tarkoitukseen sopivaa (ks. s. 139-140).
■ Tarkista, että otsikko houkuttelee lukijaa sekä antaa tietoa aiheesta ja jo näkökulmastakin [ks. s. 174).
■ Tarkastele aloitusta ja päätäntää. Toimivatko ne? Yleensä nopea alku ja napakka lopetus tehoavat (ks. s. 171-173).
■ Käy kappalejako läpi: tutki, ovatko kappaleet loogisessa järjestyksessä, onko niiden välillä siirtymät ja onko kukin kappale yhtenäinen kokonaisuus (ks. s. 169-171).
■ Korjaa kieliasua. Tarkista, että kappalejako on merkitty selvästi ja yhtenäisesti ja että teksti muutenkin on asemoitu oikein.
■ Pohdi tekstisi vaikutuksia lukijoihin: Mitä kuvittelet heidän ajattelevan siitä? Toteutuuko tekstisi tavoite?
■ Mieti, mitä olet oppinut itsestäsi kirjoittajana: Mitkä ovat vahvat ominaisuutesi?
■ Mitä taitoja vielä tarvitset? Mitä seuraavalla kerralla voisit tehdä toisin?
- paljastaa, mitä lukijan pitäisi kirjoittajan mielestä tehdä (On hyvä huomata, että ”Polkupyö- rävarkaan” keskeisiä asioita on sattuma.)
- tiivistää keskeisen ajatuksen (Elokuvassa on, pelkistetysti sanottunay vastakkain kaksi teatraalista, itsekeskeistä seuruetta, natsit ja näyttelijät.).
Metatekstin käytössä on oltava tarkka. Lukijaa saattaa nimittäin ärsyttää, jos kirjoittaja vääntää lukuohjeita rautalangasta tai kertoo tylsästi aikomuksistaan: Kuten jo aiemmin mainitsin / Tehtävänäni on kirjoittaa novellianalyysi. / Luin kolme runoa ja aion nyt vertailla niiden käsityksiä rakkaudesta.
Visuaalisia apukeinoja
Otsikon tehtävänä on herättää lukuhalua sekä antaa aiheesta ja näkökulmasta tietoa. Lisäksi se on lukijalle visuaalinen viesti siitä, mistä teksti alkaa.
Myös väliotsikot auttavat lukijaa. Ne jäsentävät laajaa tai vaikeasti hahmottuvaa tekstiä kokonaisuuksiksi. Samaa tehtävää palvelee kappalejako, joka näyttää havainnollisesti, milloin esimerkiksi aihe tai näkökulma vaihtuu.
Kirjoittajalla on käytössään paljon muitakin visuaalisia keinoja. Lukija hyötyy muun muassa järkevästi käytetyistä alleviivauksista, kursivoinneista ja lihavoinneista sekä tekstin kohostami- sesta kirjasinten koolla ja tyypillä.
Kirjoittaminen 135


Kulttuurieroja kirjoittamisessakin
Tiedetään, että kirjoittamisessa on kulttuurisia eroja. Angloamerikkalaisia kirjoittajia ohjaa muun muassa tapa, että tekstin kärki, keskeinen tieto tai mielipide, sanotaan heti alussa. Sen jälkeen asiaa aletaan esitellä ja pohtia tarkemmin. Suomalaiset mielipide- ja esseetekstit sen sijaan rakennetaan usein toisin päin: ensin johdatellaan ja pohditaan, ja keskeinen ajatus eli tärkein tulee vasta lopuksi.
Erilaiset traditiot säätelevät myös metateks- tin käyttöä. Angloamerikkalaisessa kulttuurissa ja Keski-Euroopassa sitä suositaan paljon enemmän kuin Suomessa. Meillä metateksti koetaan turhaksi selittelyksi, jota ilman hyvän lukijan ja kirjoittajan tulisi selvitä.
Lukijalle metateksti voi joskus kuitenkin olla avuksi. Se luo suhdetta kirjoittajan ja lukijan välille, auttaa hahmottamaan edessä olevaa tekstiä ja joskus ohjaa tulkintaakin: Tarkastelen seuraavissa luvuissa näyttelijäntyötä mahdollisimman monesta näkökulmasta. Ne eivät sulje pois toisiaan vaan pikemminkin ovat toistensa välttämättömiä täydennyksiä.
Kirjoittajan ei automaattisesti kannattaisi- kaan pyyhkiä metatekstiä pois. Se sopii joskus, joihinkin teksteihin, joillekin kirjoittajille. Liikaa käytettynä metateksti, kuten mikä keino tahansa, alkaa tietysti pikemminkin kiusata kuin tukea lukijaa.
Teksti paljastaa kirjoittajansa
Kun kirjoittaja pohtii tekstiään vastaanottajan näkökulmasta, hänellä on mielikuva lukijasta ja suhteestaan tähän. Hän saattaa tietää kirjoittavansa asiantuntijoille tai aavistella, ettei lukija todennäköisesti ole samaa mieltä kuin hän. Tällaiset käsitykset ohjaavat kirjoittajan ilmauksia ja muita valintoja niin, että hän ikään kuin tulee kirjoittaneeksi lukijan tekstinsä osaksi.-Mutta samalla hän kirjoittautuu siihen itsekin: teksti paljastaa, miten hän suhtautuu aiheeseensa ja missä roolissa hän kirjoittaa. Siitä näkyvät myös kirjoittajan tavoitteet ja usein hänen asenteensakin.
Tekstiin kirjoitetun lukijan ja kirjoittajan jäljittäminen on osa tulkintaa. Lukijan peruskysymys on, mitä kirjoittaja sanoo. Sen lisäksi tarkkasilmäinen tutkii, kuka kirjoittaa, miksi kirjoittaa ja millaiselle lukijalle teksti on suunnattu. Näin hän tulee katsoneeksi myös rivien välit ja saa esille kätketytkin viestit. (Ks. Lukijan kysymykset, s. 151.)
Millainen ääni tekstistä kuuluu?
Lukija vaistoaa herkästi tekstin sävyn. Itse asiassa hänellä on siitä aavistus jo etukäteen. Hän tietää odottaa, että kirjoittajan oma ääni kuuluu selvemmin kolumnista kuin uutisesta. Viranomaisilta postia saavat suomalaiset ovat tottuneet etäiseen ja ehdottomaan sävyyn: Tähän tiedotteeseen tulevat käyttöehdot tulevat voimaan 1.1.2005, ja ne korvaavat kaikki aiemmat ehdot.
Tekstin sävy syntyy niiden monien valintojen yhteisvaikutuksesta, jotka kirjoittaja tekee. Ne ovat osittain pakkoratkaisuja, jotka johtuvat esimerkiksi aiheesta tai julkaisupaikasta. Kansakuntaa ravisuttaneesta poliisimurhasta ei nimittäin ehkä kannata kirjoittaa leikkisästi eikä tuntemattomalle professorille lähetettyä sähköpostitiedustelua aloiteta tervehdyksellä "Heippa sinä siellä!”
Monet päätökset jäävät kuitenkin kirjoittajan harteille. Jos hän haluaa pysytellä etäisenä, hän ei paljasta tiedostavansa lukijan olemassaoloa. Etäisyys korostuu, jos sanasto on abstraktia, käsittely tiukan asiallista ja tekstin toimijat
136 Kirjoittaminen


Kirjoittajan ongelmia
Tyhjän pään ongelma
Ei ole sanottavaa. Ei tiedä, minkä sanominen
olisi tärkeää.
Kaivoon kannetun veden ongelma Ei ole itse ajatellut asioita, kun on niistä lukenut. Huonosti sulatetun tiedon pohjalta ei synny uusia ajatuksia, joita kirjoittaessa tarvittaisiin.
Apinoijan ongelma
Ottaa vääriä kirjoittamisen malleja eikä
pääse niistä irti.
Arkailijan ongelma Ei rohkene kirjoittaa havainnoistaan tai ajatuksistaan.
Näpistelijän ongelma
Luulee, että muiden tekstejä voi käyttää kuin
omiaan.
Tynnyrissä kasvaneen ongelma Ei vielä tunne erilaisia kirjoittamisen tapoja eikä muotoja.
Umpiluun ongelma
Ei ajattele tekstiään lukijan kannalta.
Ei osaa käydä keskusteluun tämän kanssa.
<=äji3g
Kirjoittaminen 1


on häivytetty. Lukijalle ei siis kerrota, kuka tai mikä tekee - asiat vain tapahtuvat: Järjestelmä uudistui mietinnön esitysten pohjalta.
Vastakkaisen ratkaisun tekee kirjoittaja, joka tulee lukijaa lähelle puhuttelemalla tätä ja pyrkii hauskuuteen: Meitä oli kaksi hölkkäämässä tasaisen jumputtavaan tahtiin Paloheinässä. Takaa sauvoi sama rullasuksimiesy joka oli ohittanut meidät jo kertaalleen ulkoilumajalla. Tiedättehän sen sellaisen, korppupylly ja riukureidet tiukassa muovissa, pelkkää jännettä.
Tekstin sävyyn vaikuttaa vahvasti myös se, kuinka varmalla äänellä kirjoittaja puhuu. Hän saattaa valita kaikkitietävän roolin ja tyyli- tai muista syistä esittää ajatuksensa ehdottomina tosiasioina: Suomalainen mies on kriisissä. Pe¬
rinteiset ja modernit arvot ristiriidoittavat hänen tiensä.
Usein on tarkoituksenmukaista valita pohtivampi sävy. Siksi kirjoittajat pehmentävät sanojaan ja jättävät näin tilaa toisenlaisille ajatuksille, mitä usein kohteliaisuus ja tekstilajikin vaativat. Esimerkiksi edellisen tekstin kärjekkyys murenee, kun siihen lisätään epävarmuuden osoittimia '.-Suomalainen mies on ehkä kriisissä. Mitä ilmeisimmin perinteiset ja modernit arvot ristiriidoittavat hänen tiensä.
Pehmeä sävy ei välttämättä ole parempi kuin ehdoton - päinvastoin se saattaa joistakin lukijoista tuntua kiusallisen löysältä. Mutta valinta on oikea, jos se sopii tarkoitukseen: kulloiseenkin tavoitteeseen, lukijoille ja tekstilajiin.
Kirjoittajan äänen kuuntelua
Tekstin sävy, kirjoittajan ääni, määräytyy muun muassa kirjoittajan suhteesta vastaanottajaan, itseensä ja asiaansa. Kuviossa on muutamien mahdollisuuksien ääripäitä. Usein tilanteeseen sopivat ratkaisut löytyvät jostain niiden väliltä.
S
■ kohtelias
epäkohtelias
/ ■ virallinen
. tuttavallinen
■ totinen
. hauskuttava
■ neutraali
. ohjaileva
Kirjoittajan suhde vastaanottajaan
o>
9
$
2
■ varma
epävarma <
■ vähättelevä...
arvostava \
■ juhlallinen
arkinen
■ yksioikoinen..
.. ironinen
r C= tarkoittaa, ...
.. f= sanoo yhtä,
S mitä sanoo)
.. tarkoittaa muuta)
\ ■ abstrakti
.. konkreettinen
Kirjoittajan suhde asiaan
taustalla esillä
vakava itseironinen
asiantuntija yksityishenkilö
viranomainen
\f
138 Kirjoittaminen


Asiatyyliä etsimässä
Tekstin tyyli voidaan määritellä yksinkertaisesti määräpiirteiden leimaamaksi ilmaisutavaksi, kuten Suomen kielen perussanakirja (1990-94) tekee.
Niitä piirteitä, joista tyylillinen ominaislaatu syntyy, ovat muun muassa sananvalinnat, virkkeiden pituus, sanajärjestys ja erilaiset retoriset keinot (ks. s. 50-53).
Sanakirjan tapaan määriteltynä tyyli olisi kuin kuorrutus, jonka kirjoittaja levittää tekstinsä päälle. Todellisuudessa kyse on paljon enemmästä: Tyyli on tärkeä tekstin kokonaisuuden osa, yleisvaikutelma, joka lukijalle muodostuu tekstin ilmaisutavasta. Se syntyy kirjoittajan valinnoista, jotka koskevat niin tekstin kieltä kuin rakennettakin, ja kietoutuu yhteen kirjoittajan äänen kanssa (ks. s. 136-138).
Tekstilaji edellyttää usein tietynlaista tyyliä. Se on ikään kuin kehikko, jonka sisällä kirjoittaja toimii. Hän oppii taitojensa kehittyessä kuhunkin lajiin kuuluvia tapoja, muun muassa valitsemaan lajiin sopivan tyylin. Uutisen, pöytäkirjan, tiedotteen ja referaatin tavoitteena on välittää tieto selkeästi ja lyhyesti, mutta esseessä on mahdollisuus polveilevaankin pohdintaan, ja siinä voi olla fiktiivisen tekstin piirteitä. Siksi esseen tyyli voikin olla kaunokirjallisempaa ja sävy henkilökohtaisempi kuin uutisen. Liikekirjeessä puolestaan ei voi sivuuttaa kohteliaisuutta eikä tilanteen vaatimaa retoriikkaa ja tyyli on sen mukaista.
Myös tekstin ulkoiset piirteet vaikuttajat tyyliin. Terävän nuolen kohteeseensa lähettävä yleisönosastokirjoittaja turvautuu lyhyisiin kappaleisiin ja virkkeisiin. Näin syntyvä säh- kösanomatyyli korostaa kirjoittajan tavoitetta, ärhäkän puheenvuoron esittämistä. Sen sijaan asiantuntijan roolissa kirjoittava tavoittelee ehkä viileämpää tyyliä. Siksi hänen kappaleensa ovat
| Filosofi Arthur Schopenhauer on korostanut tyylin ja ajattelun yhteyttä: "Tyyli ei ole muuta kuin ajatuksen siluetti; epäselvä ja huono tyyli merkitsee sekavaa ja hämärää päätä”
Tyyli on siis tiukasti osa kirjoittajan imagoa: kirkas teksti, kirkas pää.
pitempiä, sanonta verkkaista ja asian käsittely perusteellista.
Tyylillisiä perusratkaisuja
Tyyliä miettivälle asiakirjoittajalle on tarjolla kaksi perusratkaisua. Hän voi tehdä tekstin, jonka tyylin lukija huomaa selvästi. Toinen vaihtoehto on kirjoittaa niin, ettei tyyli korostu lainkaan.
Osittain tekstilaji tekee tämänkin ratkaisun kirjoittajan puolesta. Uutisten, oppikirjojen ja tietosanakirjojen tyyli on yleensä niin sanottua huomaamatonta asiatyyliä. Se on tyylilaji, joka kunakin aikakautena tuntuu lukijasta perustyy- liltä. Siinä sanat ovat neutraaleja, sanajärjestys odotuksenmukainen, eikä tekstissä ole muitakaan persoonallisia tyylivalintoja. Kieli toimii linssin tavoin: se näyttää, terävöittää, selkeyttää asiaa, mutta ei näy itse. Esimerkiksi tervanpoltosta voidaan tietosanakirjaan kirjoittaa huomaamattomaan asiatyyliin seuraavasti:
Kirjoittaminen 139


Henri Rousseau, Nukkuva mustalainen. 1897.
| Tyyli on hyvää ja kaunista silloin, kun se sopii tarkoitukseen. Siksi leijonakin saa erilaisen tyyli- puvun aina käyttöyhteyden mukaan.
Tervanpoltto oli purjelaivakauden aikana maassamme tärkeä elinkeino. Suurin osa eurooppalaisten laivojen kylkiin sivellystä tervasta oli peräisin Suomesta. Otollisimpia tervakauppa- alueita oli Pohjanmaa, koska sieltä oli hyvät yhteydet kaikkiin merenrantakaupunkeihin.
Toisaalta on tekstejä, joita lukiessa tulee erityisesti tarkkailleeksi kieltä. Niiden kirjoittajien tyyli on kohosteista. Heidän teksteissään voi olla muun muassa tavanomaisesta poikkeavia sanajärjestyksiä ja sanat saattavat olla yllättäviä, esimerkiksi voimakkaasti kuvailevia, vanhahtavia tai puhekielisiä. Kielen piirteet ikään kuin kohoavat tekstistä ja vetävät lukijan huomion puoleensa, kuten historioitsija Heikki Ylikankaan esseessä. Sen tervakauppaa käsittelevässä katkelmassa korostuu kuvakielen ja toiston käyttö tehokeinoina:
Terva, pohjoisten metsien mustanruskea kulta, sai aikaan paljon. Terva haurasti merkantilismista ne sidossäikeet, jotka kahlitsivat Pohjanlahden rannikkokaupungit Tukholman holhoukseen, terva vapautti talonpoikaispurjeh- duksen, ja terva sai aikaan sen loistavan kirjallisen toiminnan, jonka jälkimaailma liittää Kokkolan kirkkoherran Antti Chydeniuksen nimeen.
Heikki Ylikangas, Käännekohdat Suomen historiassa. 1986.
Millaista hyvä asiatyyli on?
Asiatyylisen tekstin keskeinen tavoite on kertoa jokin asia, näkemys, esitys tai tapahtuma ymmärrettävästi. Selkeys onkin hyvän asiatyylin keskeisiä piirteitä. Myös havainnollisuus on tarpeen, jotta tekstin ja todellisuuden yhteydet tulisivat ymmärrettäviksi. Eloisuus on kolmas
140 Kirjoittaminen


© DISNEY
© Herg6 / Moulinsart 2004
asiatyylin laatuvaatimuksista, sillä laadukas teksti ei junnaa. Tyyliltä edellytetään myös yhtenäisyyttä.
Selkeys ja havainnollisuus - kaksi tärkeää tyylitavoitetta
Se, joka pyrkii asiatyylisen tekstin perustavoitteeseen, etsii selkeää tyyliä. Hän malttaa karsia pois kaiken, mikä estää asian ytimen näkemisen. Siksi hänen tekstissään on tiiviit virkkeet, joista pää- ja sivuasiat erottuvat. Liian tiiviiksi ilmaisua ei kyllä sovi pakata, kuten seuraavassa virkkeessä on tehty: Hän ilmoitti, että hallitus tutkii mahdollisuuksia rajoittaa ylimääräisen tuontitullin vaikutuksia. Kevyemmin saman sanoo sivulauseella: — miten ylimääräisen tuontitullin vaikutuksia voitaisiin rajoittaa.
Selkeässä tekstissä sanoilla on selvät tarkoitteet. Sanat ovat siis täsmällisiä. Silloin lukija tie¬
tää, milloin kirjoittaja tietokoneesta puhuessaan tarkoittaa konetta yleensä tai tiettyä konemerk- kiä, milloin taas omaa kotimikroaan.
Asiatyyliltä odotetaan myös havainnollisuutta. Se luodaan keinoilla, jotka tekevät asian ikään kuin käsin kosketeltavaksi ja auttavat lukijaa näin ymmärtämään puheenaiheen ja todellisuuden yhteyksiä. Havainnollistuksen määrä ja siinä käytetyt ainekset voivat vaikuttaa tyyliin voimakkaastikin. Syntyvä tyyliero näkyy selvästi seuraavasta virkeparista:
• Avoin seksuaalisuus alkoi näkyä kymmenkunta vuotta sitten kaikkialla.
• Pornoluolat ilmestyivät kaupunkien keskustoihin kymmenkunta vuotta sitten eli samaan aikaan kuin ilotytöt kaduille, orgasmiohjelmat mediaan, seksitutkijat yliopistoon ja pikkutytöt napapaidoissaan kouluun.
Kirjoittaminen 141


Selkeyden rajamailla
Myös tekstin selkeyttämisessä voi mennä liiallisuuksiin, kuten missä asiassa tahansa. Niin käy, jos kirjoittaja hioo virkkeitään niin yksinkertaisiksi, että jäljelle jää vain luurankoja. Tuloksena saattaa olla pelkkien lyhyiden virkkeiden kokoelma. Sen rytmi hakkaa niin, että lukija pitkästyy, ja selkeys kääntyy tappioksi.
Kirjoittaja tarvitsee tilannetajua myös havainnollistamisen määrästä päättäessään. Liiat esimerkit ja retoriset keinot voivat nimittäin hukuttaa alleen pääajatuksen, ja selkeys kärsii silloinkin. Kaikkea pitää olla oikeissa suhteissa.
142 Kirjoittaminen


Tekstiin eloa retorisilla keinoilla
j Kielen taika- laatikossa on koeteltuja keinoja, joilla esitykseen saa iskua. Ne lataavat kirjoitukseen ja puheeseen havainnollisuutta ja eloa ja helpottavat näin viestin perille menoa.
Kielikuvat
Suomessa seksuaalisuudesta puhuminen on kuin hakotukin kanssa tanssisi: eivät vie askel- parit liikettä eteenpäin, eivät tykytä sydämet eivät kohtaa katseet, kunhan vain ollaan vääntä- vinään.
Suomalaisten asenteet jäädyttävät tasa-arvo- keskustelun huumorin hallayöksi
Huudahdus ja kysymys
Uskokaa jo, että me elämme universumin suurimmassa roskakorissa!
Mikä saa ostajan valitsemaan pakasteturskan, joka hänen lautaselleen ehtiessään voi olla puolitoista vuotta vanhaa?
Vastakohta-asettelu, sitaatti ja tunnettu sanonta
Ennen sanottiin, että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Nykyään voisi sanoa, että köyhän ei kannata syödä huonoa.
"Vain lurjuksille käy huonosti", sanoo Muumi- mamma.
Toisto
Meille ei enää tarjota fileetä vaan kokolihapuoli-
valmistetta. Meille ei tarjota tuoretta kalaa vaan uudenlaista kirjolohituotetta. Meille ei tarjota sieniä vaan hallitun säilöntäprosessin läpikäyneitä sienikuutoita. Meille ei tarjota hyvää ateriaa vaan mahdollisuus tiskittömään mikro- ruokailuun.
Kärjistys
Kehitys kulkee kohti ikiruokaa, jota lähimmäksi ovat kai päässeet ulkomaiset kakkupohjat. Kauppa pyyhkii niistä vuosihuollossa vain pölyt.
Tapausesimerkki ja kertomus
Kun vuosi sitten tulin tähän kouluun, jouduin heti ristiriitoihin.
Tuntemani perinteisen kotikasvatuksen saanut poika esitteli minulle kotinsa kirjahyllyn valokuvia. Hän nimesi mummot vaarit ja sisarukset ja sanoi viimein äidistään:'Tässä on se nainen, joka on meillä töissä."
Rinnastus
Korkean c:n laulaminen on eräänlainen urheilumuoto.
Ks. retorisista keinoista lisää s. 50-53.
Kirjoittaminen 1A3


KosfcAtrt>e»r/u!
3AMfcormw\ ^
(SCT
Taitavan kirjoittajan opissa
Juha Valste on kirjoittanut siilistä lukijoille, jotka haluavat perustietoa suomalaisesta luonnosta. Vastaanottaja ei siis ole asiantuntija. Siksi esitys on hyvin havainnollista ja tiedot yhdistyvät jokaisen tuntemiin asioihin. Kirjoittaja pyrkii myös herättämään mielikuvia ja tarjoaa asiat selkeinä kokonaisuuksina. - Esimerkin pohjalta voi tiivistää ohjeita asiatekstin kirjoittajalle.
Havainnollisuutta synnyttävät esimerkiksi konkreettiset sanat, joilla asioita nimetään. Jos tekstissä käytetään sanaa yhteisöasuminen, lukija ei vielä tiedä, millaista asumismuotoa tarkalleen tarkoitetaan. Siksi tarvitaan täsmällisempiä ilmaisuja: opiskelijoiden soluasunnot, luostarit, monen perheen yhteistalous. Ne liittävät puheenaiheen lukijan tietoihin ja kokemuksiin.
Aina kirjoittaja ei tietenkään voi liikkua pelkästään ruohonjuuritasolla, sillä aihe ja näkökulma saattavat edellyttää abstrakteja sanoja ja yleistyksiä. Mutta silloinkin kirjoittajan pitäisi saada tekstiinsä konkreettisuutta. Hänen tulisi tekstissään ikään kuin kulkea abstraktiotikkaita ylös alas: tapausesimerkistä yläkäsitteeseen, yläkäsitteestä alakäsitteeseen. Meidän Missestä voidaan siirtyä kissoihin ja kissoista eläimiin; koneesta puhe voi kääntyä auton moottoriin ja siitä tarkoite täsmentyy Toyota Corollan moottoriksi.
Havainnollisesti kirjoittava suosii konkreettisten ilmausten ohella myös aktiivimuotoisia verbejä. Jos on mahdollista, hän panee tekijäksi ihmisen, eläimen tai esineen sen sijaan, että sataisi tekijän passiivi-ilmauksilla.
Jos passiivi-ilmauksen tekijä ei konkretisoidu missään vaiheessa, maailmasta syntyy sumea kuva. Joskus se saattaa olla tarkoituskin: lehti-
Kiijoita havainnollisesti.
■ tarkat yksityiskohdat nimet
■ esimerkit
■ aktiivimuotoiset verbit joista tekijä näkyy
"N
Synnytä mielikuvia ja tunteita.
■ kielikuvat
■ voimakkaat ilmaisut
■ yhdistäminen lukijan maailmaan
Karta tasapaksua ilmaisua.
■ toiston torjunta esim. parafraaseilla
■ eripituiset virkkeet
Rakenna siltoja tekstin ulkopuolelle.
m kommentit, omat pohdinnat m linkit muihin teksteihin, ihmisiin ja maailman ilmiöihin
Tee selkeä rakenne.
■ jämäkkä aloitus esimerkiksi menemällä suoraan asiaan [vrt S//7/-teksti)
■ selkeä kappalejako
144 Kirjoittaminen


1. 	kappale
SIILIN HISTORIA
■ 	kertovaa tekstiä: etenee 1800-luvulta nykypäivään aika- suhteiden varassa
2. 	kappale
SIILIN PÄÄ- TUNTOMERKKI
■ 	kuvailevaa tekstiä: esittelee piikkisuo- juksen rakennetta, toimintaa ja tehoa
3. 	kappale
SIILIN
VOITTAMINEN
■ 	erittelevää tekstiä: esittelee siilin vihol- liseläinten hyökkä- ystapoja ja niiden seurauksia
Siili
Siili oli vielä 1800-luvulla outo eläin Suomessa. Ihmiset toivat matkoilta mukanaan siilejä, koska niiden uskottiin pitävän
kurissa rottia ja hiiriä sekä hävittävän kyyt asumusten ympäriltä. Etelä-Suomeen vakiintui kaupunkien sekä maaseudun kirkonkylien ja kartanoiden ympäristöön siilikanta. Rotat, hiiret ja kyyt eivät hävinneet, mutta siili osoittautui mukavaksi puutarhojen ja puistojen tuhistelijaksi.
Se levisi ihmisten avustuksella hitaasti yhä pohjoisemmaksi - nykyisin siilin vakinaisen asuinalueen raja kulkee suunnilleen Suomussalmelta Ylitorniolle.
Siilin tuntee piikkipanssarista. Selkä ja kyljet otsasta häntään ovat tuhansien 2-3 sentin mittaisten, jäykkien piikkien peitos- y sa. Vaaran uhatessa siili kiertyy täydelliseksi piikkipalloksi. Useimmat petoeläimet eivät mahda keräksi kiertyneelle siilille mitään
- 	sitä ei voi purra saamatta suutaan täyteen reikiä. Esimerkiksi kissa ja koira ovat voimattomia siilipuolustuksen edessä.
Kansantarinan mukaan kettu kantaa siilin veteen tai virtsaa sen päälle, jolloin siili järkyttyneenä avaa keränsä. Tarina on hyvä, vaikka se ei totta olekaan. Siiliä havitteleva nälkäinen kettu tönii ja pyörittelee piikkikerää tassuillaan edestakaisin. Kun siili on pyörällä päästään ja hetkeksi herpaantuu, kettu puraisee piikkiniekkaa^ suojattomaan vatsapuoleen. Myös mäyrä ja näätä osaavat avata siilin. Huuhkaja saalistaa usein siilejä eikä välitä sen piikeistä.
Juhani Valste, Nisäkkäät. 2001.
Katkelma Snfr-artikkelin alusta.
• eripituiset virkkeet läpi tekstin
• paljon aktiivimuotoja ttoivat; vakiintui...)
• ainoa passiivissa oleva verbi
• eläinten ja paikkojen nimeäminen
• parafraasi [korvaa siili-sanan)
• tiedon selvennys Suomen kartan avulla
• kielikuva [metafora)
• yksityiskohdat
• kielikuva [metafora)
• esimerkki
• silta muihin teksteihin
• kielikuva [personifikaatio = siilillä samoja tunteita kuin ihmisellä)
• kirjoittajan kommentti eli silta kirjoittajan omiin ajatuksiin
• parafraasi [korvaa siili-sanan)
• kielikuva [personifikaatio = siili käyttäytyy kuin ihminen)
• parafraasi (korvaa siili-sanan)
• kielikuva (metafora)
Kirjoittaminen 145


otsikko Veronkorotuksista päätettiin on poliitikoille edullisempi kuin Kunnanhallitus korotti veroja.
Tekijän häivyttäminen ja yleensäkin konkreettisuuden välttely ovat niin sanotun kapulakielen piirteitä. Sen käyttäjät suosivat kuluneita ja kankeita ilmauksia (esimerkiksi tapahtua suuressa mittakaavassa, näissä puitteissa, tehdä jonkun toimesta). He myös käyttävät substantiivia verbin tuki- keppinä: kapulakielessä tarkastus suoritetaan ja valmistus tapahtuu sen sijaan, että vain tarkastetaan ja valmistetaan. Tällaisilla keinoilla kirjoittaja hämärtää asioita. Hän itse säilyy etäisenä asiantuntijana, jonka teot eivät tunnu yhtenäistä
vaikuttavan asioiden kulkuun.
Eloisa ja yhtenäinen tyyli - kädenojennus lukijalle
Tasapaksu tyyli tappaa herkästi lukijan kiinnostuksen. Ikävyys saattaa syntyä turhasta sanatoistosta, kliseistä ja yksitoikkoisesta virke- rytmistä. Syntipukkeja voivat olla
myös ilmaukset, jotka eivät herätä lukijassa mielikuvia. Niiden syntymiseksi tarvitaan kielikuvia eli muun muassa personifikaatioita, metaforia ja vertauksia.
Lisäksi on olemassa muitakin retorisia keinoja (ks. s. 50-53), jotka tuovat tekstiin eloa. Niin kirjoituksessa kuin puheessakin käyttökelpoisia ovat esimerkiksi havainnollista vastakohta-asettelut, rinnastukset ja kärjistykset. Potkua tekstiin saa myös sanoilla, joihin liittyy voimakkaita miellemerkityk- siä eli konnotaatioita.
Lukijalle on myös tärkeää, että teksti hahmot- eloisaa tuu kokonaisuudeksi. Yhtenäinen tyyli on siinä avuksi, sillä se sitoo tekstin osia yhteen.
Yhtenäistä tyyli on silloin, kun ilmaisusta syntyvä vaikutelma säilyy samanoloisena alusta loppuun asti. Esimerkiksi yllättävät slangi- ilmaukset eivät saa rikkoa viranomaisen kirjeen tyylin yhtenäisyyttä eikä 2000-luvun lehtiartikkeli voi yhtäkkiä alkaa muistuttaa 1800-luvun tekstejä. Joskus tyylirike voi tietysti olla tietoinen valinta ja toimia hyvin tarkoituksessaan.
selkeää
hyvä
ASIATYYLI
146 Kirjoittaminen


Pohjateksti, aineisto ja lähde ovat saman rakkaan lapsen nimityksiä. Niitä kaikkia käytetään kirjoituksesta, puheesta tai kuvasta, jota kirjoittaja hyödyntää omassa tekstissään.
Kirjoittaja käyttää aineistoa
Kaikki kirjoitetut tekstit ovat jollakin tavoin yhteydessä muihin teksteihin. Ne keskustelevat keskenään: selostavat, jäljittelevät, vastustavat, lainaavat tai parodioivat toisiaan. Tekijä ei itse aina edes huomaa, millaisia kytköksiä muihin teksteihin hänen kirjoitelmallaan on. Usein hän kuitenkin käyttää hyvin tietoisesti toisia tekstejä omansa pohjana.
Mistä ja miten aineistoja valitaan?
"Milloin John Lennon kuoli?” on kysymys, johon vastaus löytyy näppärästi tietosanakirjasta. Mutta tekstin taustatyöt eivät aina ole näin yksinkertaisia, vaan ne voivat vaatia pitkää tiedonhankintaprosessia. Sellaiseen lukiolainen- kin joutuu muun muassa niissä kirjoitelmissaan ja puhetehtävissään, joihin on itse etsittävä aineistoja eri lähteistä. Silloin tarvitaan taitoa
Tekstiin pohjautuvia kirjoituksia
■ Referaatti selostaa tekstin sisällön alkuperäistä lyhyemmin. Luontevimmin onnistuu asiatekstin referoiminen; kaunokirjallisesta teoksesta voi referoida vain juonen.
■ Tiivistelmä kokoaa tekstin keskeiset asiat esimerkiksi luetteloksi.
■ Uutinen muokataan usein laajahkosta tekstimateriaalista.
■ Yleisönosastokirjoitus voi olla reaktio uutis- tai artikkelityyppiseen materiaaliin. Toiseen kirjoitukseen laadittua vastausta kutsutaan vastineeksi.
■ Artikkelin pohjana käytetään yleensä useita lähteitä, muun muassa muita artikkeleja ja tutkimusraportteja.
■ Tutkielmaa tehtäessä käytetään esimerkiksi kyselyillä ja kokeilla selville otettujen tietojen lisäksi lähdekirjallisuutta.
■ Kirjallisuusanalyysin ja -arvostelun kohteena voi olla yksi tai useampi runo, novelli tai romaani.
■ Esseen kirjoittaja saattaa käyttää omien poh- dintojensa lähtökohtana ja niiden täydennyksenä kirjallisia tai suullisia lähteitä.
■ Tarinasta voidaan tehdä muunnelma.
■ Kirjeeseen kirjoitetaan vastauskirje.
■ Pastissi käyttää toisen tekstin aihetta, muotoa tai tyyliä uuteen tarkoitukseen.
■ Parodia jäljittelee toista tekstiä saattaakseen sen naurunalaiseksi.
Kirjoittaminen 147


| Joskus tehtävä voi johtaa valtavien aineistojen äärelle
| Tiedonhakusuunnitelma auttaa kohdentamaan etsintää.
| Kun haku tarkentuu riittävästi, oikeat lähteet löytyvät.
suunnistaa niin painetuissa kuin sähköisissäkin tekstiympäristöissä ja tehdä aineistojen etsimiseen ja käyttöön liittyviä valintoja.
Tiedonhankinta voi edetä monia väyliä. Aina on kuitenkin hyvä tehdä tiedonhankintasuun- nitelma ja arvio löytyneistä aineistoista.
Suunnittelu kannattaa
Arjen nopeissa tiedonhakutilanteissa suunnitteluksi riittää, kun pysähtyy edes hetkeksi miettimään, mitä on tekemässä ja miten on järkevää toimia. Vaativissa töissä tarvitaan tarkempaa suunnittelua, sillä jos tietoja lähtee etsimään suin päin, saattaa saaliiksi saada mitä sattuu. Ongelmaksi tulee myös tehottomuus, kun aikaa kuluu harhailussa.
Suunnittelun lähtökohtana on tiedonhankintatehtävä, kysymys, johon yritetään löytää vastausta. Sen pohjalta määräytyy tarvittavan tiedon luonne eli se, riittääkö arkitieto vain tarvitaanko esimerkiksi tutkimustietoa.
Tehtävä vaikuttaa siihenkin, mistä tietoa lähdetään etsimään. Tiedonhakijan ensimmäiset kysymykset ovatkin seuraavankaltaisia: Onko käytettävä asiantuntijoiden erityisartikkeleja vai riittääkö sanakirja? Mistä saan uusinta tietoa? Mitkä ovat tässä luotettavia lähteitä? Olisiko nopeampaa avata tietosanakirja kuin pyöriä Internetissä? Missä muodossa tarvitsemani tieto on, eli onko se suullista, kirjojen ja lehtien kansien välissä vai kenties sähköisessä muodossa?
Aineistot puntariin
Löydettyjen tiedonlähteiden tarjouksia ei ole viisasta niellä purematta. Niiden tiedot voivat olla vääriä tai vanhentuneita ja tekijät asiantuntemattomia. Siksi aineistoja pitää aina arvioida kriittisesti.
Arvioinnin kriteerit ovat aineiston luotettavuus ja käyttökelpoisuus. Luotettavuus tutkitaan lähdekritiikin avulla (ks. tarkemmin s. 150). Jos se osoittaa lähteen laadukkaaksi,


Lähteen arviointi
lähdettä voi käyttää. Silti sitä ei ehkä kannata kelpuuttaa mukaan, sillä tarjolla voi olla työn tavoitteen kannalta parempia lähteitä. Tiedonhakijan on osattava tehdä valintoja.
Tiedonhakijan pika-apu
Määrittele tehtävä.
■ Mihin tietoja tarvitaan?
■ Miten niitä käytetään?
Tee tiedonhankintasuunnitelma.
■ Mihin pitää löytää vastaus?
■ Mitkä ovat mahdollisia lähteitä?
■ Paljonko on aikaa?
■ Mistä kannattaa aloittaa?
Arvioi saaliisi.
■ Riittääkö aineisto?
■ Onko kukin lähde luotettava ja käyttökelpoinen?
Aineiston käyttö vaatii lukutaitoa
Kirjoittajan tavoitteesta riippuu, miten hän lukee pohjatekstiä. Joskus hän tarvitsee sitä tiedonlähteeksi. Silloin hän etsii siinä olevia asioita. Omassa kirjoituksessaan hän toistaa tai selostaa aineistoa.
Monesti kirjoittaja kuitenkin kehittelee jotain uutta pohjatekstistään. Hän tahtoo esimerkiksi analysoida siinä käytettyjä vaikuttamiskeinoja, soveltaa sen ajatuksia uusiin yhteyksiin tai kommentoida sitä. Silloin on pystyttävä jo arvioimaan tekstin sisältöä, muotoa ja keinoja. Siksi aineiston pohjalta kirjoittavalta edellytetään tulkitsevaa ja arvioivaa lukutaitoa. Mutta lisäksi hän tarvitsee kriittistä lukutaitoa osatakseen nähdä lähdetekstin ja sen tekijän tavoitteet, pohtia niiden vaikutuksia tekstiin ja huomata tekstin yhteyksiä esimerkiksi uskonnollisiin tai poliittisiin ajattelutapoihin.
Tiedot pohjatekstistä tarpeen
Pohjatekstistä tulisi ottaa selville seuraavat perusasiat:
• OTSIKKO
• KIRJOITTAJAN NIMI (nimimerkki) ja myös ammatti ja koulutus, jos sillä on tekstin kannalta merkitystä
• JULKAISUPAIKKA JA -AIKA, esimerkiksi Helsingin Sanomien Kuukausiliite 3/2003; Aamulehti
11.5.1939; Leena Landerin romaani Käsky (2003)
• TEKSTILAJI, esimerkiksi pääkirjoitus, reportaasi, kolumni, pakina, yleisönosastokirjoitus, haastattelu, runo.
Nämä tiedot ohjaavat kirjoittajan suhtautumista pohjatekstiin. On nimittäin eri asia poimia
Kirjoittaminen 149


Lähdekritiikin perusteita
Lähdekritiikki tarkoittaa tutkimuksen lähteiden luotettavuuden arviointia. Toisin sanoen lähdekritiikissä on kyse prosessista, jossa tutkija päättelee, kuinka uskottavia ja hänen käyttötarkoitukseensa sopivia hänen kirjalliset ja suulliset lähteensä ovat
Vaikka lähdekritiikki liittyykin etupäässä tieteelliseen työhön, tiedemiesmäistä pohjatekstien arviointia edellytetään kaikilta, jotka käyttävät aineistoja oman tekstinsä osina. Aina on mietittävä, puhuuko pohjatekstin kirjoittaja totta, ovatko tekstin tiedot ajantasaisia ja sopiiko lähde ajateltuun tarkoitukseen, esimerkiksi luotettavan ajankuvan pohjaksi. Kriittinen lukija itse asiassa kyseenalaistaa aina lähteensä.
Tekstien lajiominaisuuksien tuntemisesta on luotettavuuspohdinnassa paljon apua. Oppikirja ei ole yhtä vankka tiedonlähde kuin väitöskirja, eikä yhden ihmisen yleisönosastokirjoitusta voi pitää pätevänä todisteena yleisen mielipiteen suunnasta. Novellia ei voi lukea historiankirjoituksena, ja kolumnin lähdekäyttöä ohjaa tieto, että se esittää vain yhden ihmisen näkemyksen.
Päätelmiä voi tehdä myös julkaisupaikan ja kustantajan perusteella. Kulttuuria tunteva kirjoittaja tietää, että julkaisufoorumit eivät ole samanarvoisia. Luotettavuushierarkian huipulla ovat sellaiset tekstit jotka ovat ilmestyneet arvovaltaisissa tieteellisissä julkaisuissa. Ne ovat jo ennen lukijan käsiin joutumistaan käyneet läpi monta seulaa, joissa on tarkasteltu niiden tieteellistä pätevyyttä. Sen sijaan kriteerit, joilla iltapäivälehtiin valitaan juttuja, painottuvat toisin. Tietojen luotettavuus ja yleistettävyys ovat monesti sivuseikkoja silloin, kun juttujen pitää myydä.
Myös ilmestymisaika vaikuttaa lähteen käyttökelpoisuuteen. Vanha väitöskirja ei välttämättä sovi tiedonlähteeksi, koska todennäköisesti uutta ja ehkä jopa vastakkaistakin tietoa on ehtinyt jo ilmaantua. Voi sitä paitsi olla, että väitöskirjan tiedot on hankittu nykynäkemyksen mukaan kyseenalaisin menetelmin, joten niitä ei voi siksikään pitää luotettavina. Eri lähteiden vertailu auttaa ratkaisemaan tietojen arvon.
Julkaisupaikka tai ikä ei tietenkään automaattisesti tee lähteestä kelvotonta. 1800-luvun väitöskirja voi olla erinomainen tutkittaessa esimerkiksi
tiedonkäsityksen muuttumista, ja iltapäivälehtien lööpit ovat hienoa materiaalia markkinoinnin nyky- periaatteita selvittävälle. Ei ole hyviä tai huonoja, vaan tehtävään sopivia ja sopimattomia lähteitä.
Internet-lähteiden luotettavuudesta Internet-lähteiden käytön peruslähtökohta on yksinkertainen: niitä arvioidaan samoin kriteerein ja luetaan samoin kuin painettujakin lähteitä.
Sähköisessä verkkoympäristössä liikkuvankin on osattava tunnistaa tekstilaji: uutisryhmissä ja keskustelupalstoilla on tarjolla paljon mielipide- tekstejä, joten niitä on luettava sen mukaan. World Wide Webin tietosivuilla voi olla mitä tahansa: mielipiteitä, valheita, tieteellistä faktaa ja tieteeksi tekeytyvää huuhaata. Käyttäjä joutuukin arvioimaan tarjolla olevaa aineistoa esimerkiksi sivun ylläpitäjän maineen perusteella. Tasokkaina voi pitää muun muassa Oxford University Pressin ja kotimaisten yliopistojen sivuja.
Myös uutisryhmät ja keskustelupalstat ovat yleensä luotettavia, jos niiden ylläpitäjä on tiedossa oleva ja arvostettu. Silloin mikä tahansa teksti ei pääse mukaan, vaan julkaisukriteerit ovat tiukat ja toimitustapa muutenkin hyvä, kuten laadukkaissa painetuissa aikakauslehdissäkin.
Omat ongelmansa Internet-lähteiden käytössä aiheutuu siitä, että niiden tietoja päivitetään jatkuvasti. Siksi alkuperäistä lähdettä ei enää välttämättä löydy, tai uusi Intemet-versio saattaa antaa aivan erilaisia tietoja kuin edellinen. Internet-läh- teisiin pitääkin merkitä päivämäärä, joka osoittaa, milloin lähdeteksti on luettu. [Ks. Intemet-lähtei- den merkitsemisestä s. 209.) Toisaalta sitten pitää muistaa, että Internetissä pyörii paljon vanhentuneitakin tekstejä.
Internet-lähteen luotettavuuden varmistamiseksi on hyvä katsoa
m milloin ja miksi sivu on julkaistu ja mihin kokonaisuuteen se kuuluu m onko tekijä asiantuntija: kuka hän on ja mitä tietoja esimerkiksi hänen kotisivuiltaan löytyy m. miten esitetyt tiedot todistetaan oikeiksi tekstissä itsessään ja lähdeluettelolla ai onko perusteluja ja selityksiä tarpeeksi m mitä vertailu muihin lähteisiin paljastaa.
1 50 Kirjoittaminen


lokijam Kysymyksiä
Suoifvi- kili.
Teksti
■ Mitä käsittelee?
■ Missä muodossa?
■ Mistä rakentuu?
Kirjoittaja
■ Kuka?
■ Missä? Milloin?
Vastaan¬
ottaja
■ Kenelle?
J
FääTTW- Ka iva vei v pinnan alle.
Teksti
■ Miksi nämä asiat?
■ Mitä jätetty pois?
■ Mikä keskeistä?
■ Mikä sivuseikkaa?
■ Minkä kuvan välittää maailmasta? Mitä väittää siitä?
■ Mikä suhde muihin teksteihin?
■ Mitä tekstistä seuraa?
Kirjoittaja
■ Mihin pyrkii? Miksi?
■ Mitä keinoja käyttää? Miksi?
■ Mistä tai kenen näkökulmasta kirjoittaa? Miksi?
■ Kenen tai minkä puolelle asettuu? Miksi?
■ Minkä roolin on valinnut?
■ Mitä muita muotoon ja sisältöön vaikuttavia valintoja on tehnyt? Miksi?
■ Miten suhtautuu lukijaan, aiheeseensa, itseensä jne.?
Vastaanottaja
■ Millaiseksi kuviteltu?
■ Millä keinoilla lähestytään?
■ Miten toivotaan reagoivan?
arviointi: faksiin foit*) vvoi.
Teksti
■ Onko sisältö varteenotettava?
■ Onko johdonmukainen?
■ Onko vakuuttava?
■ Onko tulkinta maailmasta, tutkimuskohteesta tms. perusteltu, kiinnostava, omaperäinen?
■ Onko teksti kirjoitettu hyvin?
■ Mikä on mahdollisten kuvien merkitys?
■ Onko kokonaisuus onnistunut?
Kirjoittaja
■ Pääseekö tavoitteeseensa?
■ Onko valinnut ilmaisukeinonsa järkevästi?
■ Millaisen kuvan antaa itsestään?
Vastanottaja
■ Millaisen jäljen jättää lukijaan?
■ Mikä tekstissä tai sen osissa vaikuttaa? Miksi juuri se?
■ Miksi teksti ei ehkä vakuuta?
Kirjoittaminen 151


tiedot perhelehdestä kuin tieteellisestä artikkelista. Itä-Euroopan tilannetta käsittelevän uutisen arviointi on helpompaa, jos tietää, onko se julkaistu vuonna 2000 vai 1970. Tieto teksti- lajista auttaa sekin: romaanin ja kolumnin arvostelemisella on eri lähtökohdat.
Tärkeää on huomata myös, että jotkut tekstit ovat osa jotakin virallista instituutiota, esimerkiksi oikeuslaitosta tai kirkkoa. Jotkut taas välittävät yksittäisen ihmisen näkökulmia tai mielipiteitä.
Yksityiset ja yhteisöä edustavat tekstit ovat erilaisia luonteensa ja tietojensa alkuperän vuoksi. Pohjatekstiä käyttävän kirjoittajan on hyvä tietää, käykö hän keskustelua esimerkiksi lehden, oikeuslaitoksen, tunnetun kirjailijan vai sosiaalivirkailijan kanssa. Yksityisen ihmisen yleisönosastokirjoitukseen voi suhtautua samoin kuin sattumalta tavatun tuttavan mielipiteeseen, mutta pääkirjoitus edustaa jo koko lehteä. Lakiteksti taas on osa oikeuslaitosta.
Lue rivit ja rivien välit
Pohjatekstiä on aina luettava tulkiten. Pitää osata päätellä, mitkä ovat pääasioita, mitkä sivuseikkoja, mikä on pohjatekstin kirjoittajan mielipide, mikä käy tosiasiasta ja niin edelleen.
Lukija etenee tulkintaansa vaiheittain. Apunaan hän voi käyttää sivulla 151 olevia kolmen tason kysymyksiä. Niillä lukija selvittää ensin tekstin pintatason eli sen, mitä tekstissä on, kuka siinä puhuu ja kenelle. Seuraavan vaiheen kysymykset panevat tekemään luetusta päätelmiä, joista lopuksi siirrytään arviointiin.
aisella kirjojen maailmaan astuvalla on omat eväänsä. Siksi lukukokemukset ovat yksilöllisiä eikä teksti avaudu ihmisille samanlaisena. Sanotaankin, että oikeastaan teksti on puoliksi kirjoittajan, puoliksi lukijan aikaansaannosta.


Lukija on rohkea salakuljettaja
Lukijat kuljettavat aina tekstiin jotain tärkeää
- itsensä. He näkevät tekstin asenteittensa, menneisyytensä sekä odotustensa muotoilemien silmälasien läpi ja tulkitsevat sitä tietojensa ja tarpeittensa pohjalta. Koska lukijoilla on tekstin suhteen erilainen odotushori- sontti (ks. s. 28 ja 237), he löytävät tekstistä varsin erilaisia asioita ja tekevät siitä vastakkaisiakin päätelmiä ja arvioita. Hyvä lukija tuntee omat silmälasinsa.
Kehittyneen lukijan tuntomerkkeihin kuuluu myös rohkeus ja aktiivisuus. Hän uskaltaa ja osaa kyseenalaistaa lukemaansa. Hän pohtii, mikä tekstin paikka maailmassa on ja mitä arvoa sen ajatuksille voi antaa. Painettu sana ei siis edusta hänelle totuutta vaan vain yhtä maailmasta esitettyä puheenvuoroa, jonka arvo muuttuu ajan, paikan ja vastaanottajan mukaan.
Pohjateksti näkyviin
Yleinen tapa on, että jos kirjoittaja käyttää pohjatekstiä, hän myös paljastaa sen: Tutkija Anu Kantola väittää kolumnissaan Lottovoittajia hoidon tarpeessa (Suomen Kuvalehti l/2003)y että turvapaikan saavat valitaan tarkalla seulalla. Näin on viitattu ajatuksen esittäjään ja myös hänen tekstiinsä. Hyvin rakennetusta viittauksesta lukija saa tietää, mistä esitetty ajatus on peräisin.
Pohjateksti voi näkyä toisessa tekstissä monin tavoin, esimerkiksi mainintana lähdeluettelossa. Varsinaisessa tekstissä se tulee esille erilaisina viittauksina eli tekstijaksoina, joissa pohjateksti tai sen tekijä mainitaan jollakin tavoin.
Viittauksessa voidaan esimerkiksi
- määritellä pohjatekstin aihe: Anu Kantola käsittelee kolumnissaan siirtolaisten ottamista Suomeen.
- esittää suora lainaus pohjatekstistä: ”Kun ikä¬
luokat pienenevät, siirtolaiset ovat luultavasti suomalaisten pelastus” Kantola pohtii.
- 	selostaa pohjatekstiä: Kantola arvelee, että ikäluokkien pienetessä siirtolaiset ovat luultavasti suomalaisten pelastus.
Miksi pohjatekstiin viitataan?
Tärkeä syy lähteen ilmaisemiseen on tekijänoikeuksien kunnioittaminen. Toisen tekemää runoa, artikkelia, tutkimustulosta tai muita vastaavia tai osia tämänkaltaisista teksteistä ei saa käyttää omissa nimissään. Tekijänoikeudet on Suomessa suojattu tekijänoikeuslailla.
Tiedon alkuperään viitataan myös siksi, että sillä palvellaan vastaanottajaa. Jos kirjoittaja lainaa jotakin lähdettä, valistunut lukija haluaa yleensä tietää lainauksen alkuperän. Lisäksi lainaus osoittaa, missä kulkee raja kirjoittajan omien ja pohjatekstistä otettujen ainesten välillä.
Kolmas syy tiedon alkuperän ilmoittamiseen liittyy lukijan oikeuksiin. Nykyaikana, kun informaatiota on tarjolla yllin kyllin, vastaanottajalla täytyy olla mahdollisuus tiedon valikointiin ja suhteellistamiseen. Lähdeviittaukset ovat siinä suureksi avuksi. Niistä lukija voi päätellä, kuinka olennaista, tärkeää tai luotettavaa tieto hänen kannaltaan on. Kun kirjoittaja paljastaa lähteen, tiedon arviointi jää lukijan harkinnan varaan.
Miten pohjatekstiin viitataan?
Tekstin pohjalta kirjoitettaessa lähtökohta on, että lukijan pitää ymmärtää kirjoitus, vaikka hänellä ei ole pohjatekstiä edessään. Mitä tuntemattomampi teksti on, sitä enemmän tietoja siitä pitää antaa. Melko tunnettuja meidän kulttuuripiirissämme ovat Raamattu ja kirjallisuuden klassikot, esimerkiksi Kiven Seitsemän veljestä, Linnan Tuntematon sotilas ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat.
Laajassa kirjoitelmassa, esimerkiksi artikke-
Kirjoittaminen 153


Älä varasta!
Varo! - Verkkotekstien helppokäyttöisyys on lisännyt kirjallisia varkauksia, joiden tekijät sumeilematta ratsastavat muiden ansioilla. Verkkotekstit eivät kuitenkaan ole vapaata riistaa, vaan niiden käyttöä koskevat samat säännöt kuin muidenkin tekstien käyttöä.
Kirjoittaja tai puhuja tulee tehneeksi plagiaatin eli kirjallisen varkauden, jos hän tekijää ilmoittamatta lainaa toisen tekstiä sanasta sanaan tai hieman muunnellen.
Plagiointiin syyllistyy silloinkin, kun ottaa toisen keksimän käsitteen tai ajatuksen eikä kerro, kenen keksintö se alkuaan on. Alkuperäisen tekstin mainitseminen lähdeluettelossa ei riitä; pohjatekstin pitää näkyä myös viittauksina varsinaisessa tekstissä.
Opiskelu- ja tiedeyhteisössä kirjallisista varkauksista seuraa rangaistus, joka vaihtelee nuhteista tentin tai muun kurssisuorituksen hylkäämiseen. Ankarimmillaan seurauksena voi olla oppilaitoksesta erottaminen tai jopa valmiin tutkinnon hylkääminen. Toisen tekstin käyttämisessä on siis oltava tarkkana.
Mikä on plagiointia?
Pohjatekstin plagioinnin ja sen asiallisen käytön rajaa selventää seuraava esimerkki: Käsikirjassa on s. 194 Kari Hotakaisen kolumni Ymmärtämisen turhuudesta, joka alkuaan on ilmestynyt Helsingin Sanomissa 27.8.1997. Kolumnissa on virke "Tiedän, että lasta ja juo- netonta romaania voi rakastaa ymmärtämättä kumpaakaan nurin”. Ajatus, jossa lapsi ja juoneton romaani rinnastetaan, on taatusti
Hotakaisen oma. Jos sitä käyttää, Hotakainen on osoitettava isäksi.
Seuraavat viittaustavat ovat esimerkkejä Hotakaisen kolumnin asiallisesta käytöstä:
■ 	Kari Hotakainen kirjoittaa kolumnissaan Ymmärtämisen turhuudesta (Helsingin Sanomat 27.8.1997'), että sekä lasta että juonetonta romaania voi rakastaa. Näitä ei tarvitse silti niin perin pohjin ymmärtää, m On tosiasia, että sekä lasta että juonetonta romaania voi rakastaa. Rakkaus ei edellytä näiden ymmärtämistä läpikotaisin. (Hotakainen 1997.)
Sen sijaan alla olevat ovat plagiaatteja:
Sanasta sanaan - varkaus
Minun mielestäni lasta ja juonetonta romaania voi rakastaa ymmärtämättä kumpaakaan nurin.
Vähän muunnellen -varkaus
On tosiasia, että sekä lasta että juonetonta romaania voi rakastaa. Rakkaus ei edellytä näiden ymmärtämistä läpikotaisin.
Ideavarkaus
Lapsi on kuin juoneton romaani: molemmat ansaitsevat rakkautta. Mutta se ei silti tarkoita, että lasta pitäisi aivan tolkuttomasti ymmärtää. Sama koskee juonetonta romaania, jonka ymmärtäminen on tunnetusti hankalaa.
1 54 Kirjoittaminen


lissa tai tutkielmassa, voidaan käyttää useitakin tekstejä. Näin kirjoitus muistuttaa monen ihmisten välistä keskustelua. Tällainen puheenvuorojen kudos vaatii kirjoittajalta tarkkaa kielenkäyttöä: tekstistä pitää erottua, mikä on keneltäkin referoitua ja mikä puolestaan kirjoittajan omaa ajatusta.
Pohjatekstiin voi viitata monella tapaa. Tutkielmien ja tieteellisten artikkelien viittaukset ovat muodoltaan hyvinkin tarkoin säädeltyjä (ks. s. 207). Yleensä, esimerkiksi yleisönosasto- kirjoituksissa ja esseissä, viittaukset ovat kuitenkin pehmeämpiä. Tietoja lähteestä ei anneta välttämättä kerralla, eikä viittaus ole muodoltaan määrätynlainen, kuten tieteellisen tekstin
viitteissä. Parhaimmillaan viittaus mukautuu tekstiin luontevasti:
Douglas Adamsin Cl) "Linnunradan käsikirja liftareille” 0986) [2) edustaa tieteiskirjallisuuden C3) humoristista suuntaa. Romaanissaan C4) Adams naureskelee muiden tieteisromaanien kaavamaisuudelle.
Tämän viittauksen osat ovat
1. pohjatekstin kirjoittajan nimi
2. pohjatekstin kirjoittajan nimi ja ilmestymisvuosi
3. pohjatekstin laji
4. tekstilaji täsmennettynä.
Esimerkki pohjatekstin ja kirjoittajan ajatusten kudelmasta
»kirjoittajan esittely
•julkaisupaikka ja -aika
■ pohjatekstin otsikko
näyttää elokuvan harrastajiksi itseään luuleville kaapin paikan Valopilkussa 4/2001 ja kertoo, kuka hänen mielestään on todellinen elokuvan harrastaja ja kuka ei. Jaottelu alkaa heti mielipidekirjoituksen otsikosta: Elokuvan harrastajat ja suurkuluttajat. Jo otsikko ärsyttää.
Kiukku kasvaa lukiessa, sillä Maskula on kovin _ itsevarma ja yksioikoinen. Heti alkajaisiksi hän tekee selväksi, että vuosikymmeniä elokuvakritiikkejä kirjoittaneena hänen sanoillaan on pohjaa. Lukijan siis pitää muka ottaa todesta hänen ilmoituksensa, että "tänään todellisen harrastajan tunnistaa siitä, miten harvoin ja harkiten hän elokuvia suostuu katsomaan tai millaisin perustein hän valintansa suorittaa”. Katsojien aatelisiin eivät tämän mukaan mahdu meikäläiset suurkuluttajat, jotka innoissaan katsovat kaikki mahdolliset elokuvat, uudet ja vanhat, laadukkaat ja laaduttomat.
Katkelma ylioppilasaineen alusta.
• pohjatekstin tulkintaa
• pohjatekstin esittelyä
• lukukokemuksen kuvausta ja perustelua
• pohjatekstin referointia
• kommentointia
• sitaatti pohjatekstistä
• kirjoittajan johtopäätös
Kirjoittaminen 155


Välimerkkitietoa muiden tekstejä käyttävälle
Lainatessaan pohjatekstiä suoraan kirjoittajan on tiedettävä, miten välimerkkejä käytetään sitaatin yhteydessä. Siinä auttavat muutamat perusohjeet. Niiden lisäksi on muun muassa eri tekstilajien omia käytänteitä. Näistä erityistapauksista tutkielman välimerkkiasioita käsitellään sivulla 207 ja runositaattien välimerkkejä sivulla 205.
Perusohjeita
■ Käytä suoria lainauksia säästeliäästi. Ne ovat paikallaan silloin, kun pohjatekstin sanamuodolla on merkitystä. Muuten on parempi referoida pohjatekstiä.
■ Lainaa niin lyhyt katkelma kuin mahdollista.
■ Jos jätät lainauksesta pois jotain, osoita poisto kahdella ajatusviivalla C- -)• Pois ei saa jättää mitään pohjatekstin ajatuksen kannalta olennaista.
■ Kopioi lainattava kohta tarkasti välimerkkejä myöten.
■ Osoita suora lainaus eli sitaatti lainausmerkeillä.
■ Kun referoit eli selostat toisen sanoja, et tarvitse lainausmerkkejä.
■ Välimerkkien paikka riippuu siitä, muodostaako lainaus koko virkkeen vai vain osan siitä.
Tapani Maskulan mielestä monista elokuva- kriitikoista on tullut "tusinafilmien hampaattomia selostajia"
Lainausmerkit ennen pistettä, koska lainaus ei koske koko virkettä.
Tero Valkonen kirjoittaa: "Rap on suomalaisen
populaarilyriikan uusin muoto"
Lainausmerkit pisteen jälkeen, koska koko virke on lainausta.
Tero Valkonen kirjoittaa, että rap on suomalaisen populaarilyriikan uusin muoto.
TAI
Tero Valkonen kirjoittaa rapin olevan populaari- lyriikan uusin muoto.
Valkosen sanoja on referoitu, joten lainausmerkkejä ei tarvita.
■ Lue lisää lainausmerkeistä Käsikirjan sivulta 488.
Kun kirjoitetaan kaunokirjallisuudesta
Novelli-, romaani- ja runotulkintoja sekä kirjallisuusarvosteluja koskevat samat säännöt kuin aineiston pohjalta kirjoittamista muutenkin. Pohjatekstistä pitää siis antaa lähtötiedot, sitä täytyy esitellä ja lukea oikein niin, että pääasiat erottuvat sivuseikoista eikä ajatus vääristy. Lukijalle osoitetaan selvästi, mikä on kirjoittajan omaa tulkintaa, mikä pohjatekstin referointia tai siitä otettua lainausta.
Kaunokirjallisuudesta kirjoitettujen ja muiden aineistopohjaisten tekstien yhtäläisyydet ulottuvat myös niiden syntyyn. Kirjoittamista edeltävä tarkan lukemisen vaihe on pohjimmil¬
taan samantapainen luettiinpa novellia, uutista tai pääkirjoitusta: tekstien sisällöstä otetaan selvää, niitä tulkitaan ja niitä arvioidaan.
Kaikissa tapauksissa lukijan on tiedettävä, miten kutakin tekstilajia avataan. Pääkirjoitusta pitää osata lukea mielipidetekstinä, joka edustaa lehden virallista linjaa; uutisen lukijaa ohjaa muun muassa tieto tärkeimmän asian sijoittumisesta tekstin alkuun; novellin lukijan on muistettava, että sen suhde todellisuuteen on kovin toisenlainen kuin uutisen.
Aineiston pohjalta kirjoittamisen yleissääntöjen lisäksi on tietenkin runsaasti kaunokirjal- lisuuspohjaiseen tekstiin liittyviä erityisohjeita. Niitä on koottu sivuille 200-205.
1 56 Kirjoittaminen


Silloin tällöin näkee seuraavanlaista epäeettistä pohjatekstin käyttöä: Kirjoittaja on napannut tekstistä yksityiskohdan tai katkelman ja käyttänyt sitä selvittämättä, millaisessa yhteydessä se on alkutekstissä ollut. Pahimmillaan irto-osalla on väärennetty pohjatekstin tekijän ajatus tuntemattomaksi tai hyökätty häntä vastaan.
Miten aineistoon viitataan ja miten sitä selostetaan?
1. Määrittele pohjateksti.
m Mainitse julkaisupaikka ja -aika, kun viittaat aineistoon ensimmäisen kerran, esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä TO. 1.2003.
m Mainitse kirjoittaja ja mikäli tarpeen, myös hänen ammattinsa sekä tekstin mahdollinen otsikko tai nimi. Älä puhu vain "eräästä artikkelista”.
■ Tunnista tekstilaji. Käytä esimerkiksi nimityksiä essee, artikkeli, arvostelu, kolumni, pääkirjoitus, tilasto, pakina', vältä sanoja "aineisto” tai "pohjateksti”.
2. Lainaa tarkasti ja selosta riittävän laajasti.
■ Tee pohjateksi lukijalle tutuksi; esittele tekstiä ja kirjoittajan ajatuksia niin, että lukija tietää, mistä on kysymys.
■ Etsi tekstin keskeinen idea ja pureudu siihen. Älä nouki pohjatekstin kokonaisuuden kannalta irrallisia aineksia.
■ Älä muuta tekstin ajatusta, kun selostat pohjatekstiä.
■ Kun lainaat suoraan, älä muuta sanamuotoa. Jos kuitenkin haluat lyhentää sitaattia, osoita pois- tokohta kahdella ajatusviivalla [-
■ Suosi pohjatekstin selostusta mieluummin kuin suoraa lainausta. Sitaatti on perusteltu vain silloin, kun lainauksen sanamuodolla on merkitystä. Iästä
syystä siteerataan usein esimerkiksi runoa, novellia tai tutkijan lausuntoa.
SUORA LAINAUS ELI SITAATTI: Roos kirjoittaa artikkelissaan: "Sukupuoli vaikuttaa merkittävästi elämäntavan valintaan."
SELOSTUS ELI REFEROINTI: Roos toteaa artikkelissaan, että sukupuoli vaikuttaa huomattavasti elämäntavan valintaan. / Roosin mukaan sukupuoli vaikuttaa merkittävästi elämäntavan valintaan.
3. Päättele, miten kirjoittaja suhtautuu asiaansa, ja valitse sanasi sen mukaisesti.
Esimerkiksi jos
■ 	kirjoittaja on ollut varma asiastaan: Roos arvioi/ kertoo/mainitsee/sanoo/toteaa/väittää, ettei ole olemassa yhtä ainoata suomalaista elämäntapaa. m kirjoittaja on ollut varauksellinen: Roos olettaa/ aavistelee, että ei ole olemassa yhtä ainoata suomalaista elämäntapaa.
4. Huomaa, että oma suhtautumisesi pohjatekstiin voi näkyä selostuksesta.
Esimerkiksi johtoverbin valinnalla kirjoittaja voi ottaa kantaa aineistossa sanottuun: Roos uhoaa/ marisee/paljastaa/uskottelee, ettei ole olemassa yhtä ainoaa suomalaista elämäntapaa.
Kirjoittaminen 157


Asiatekstien rakentuminen
Suomen kielen perussanakirja (1990-94) määrittelee asiateksteiksi kaikki asiatyyliset tekstit Määritelmä tekee niiden suvusta suuren - asiatekstejä ovat kaikki kirjoitetut tekstit fiktioita lukuun ottamatta.
Tieto asiatekstien ominaisuuksista ja taito tuottaa niitä itsekin kuuluvat kansalais- varustuksiin, joita kartutetaan alaluokilta lähtien. Lukion päättyessä valmiuksia on jo runsaasti, mutta ei koko eliniäksi. Kirjoittamista ohjaavat säännöt nimittäin vanhenevat, koska yhteisö muuttuu ja tyyliltään ja rakenteiltaan uudenlaisille teksteille tulee kysyntää. Aika ajoin syntyy uusiakin lajeja, kuten verkkokeskustelut 1900-luvun lopulla. Lukija-kirjoittajan täytyy siis elää ajassa niin, että hän huomaa muutokset ja ymmärtää sopeuttaa omaa viestintäänsä niitä vastaavaksi.
Jotkin asiat sentään pysyvät. Ajasta toiseen kiinnitetään varmasti huomiota siihen, mitä kirjoittaja sanoo ja miten hän tarjoaa viestinsä. Lukijat arvostavat aina vankkaa rakennetta sekä selkeää ja havainnollista tyyliä, sillä ne auttavat ymmärtämään kirjoittajan ajatuksia.
Ideoista kokonaisrakenteeseen
Yleensä kirjoittaja kehittelee tekstiään siten, että hän ensiksi määrittelee tavoitteensa ja kerää si¬
sällön aineksia. Seuraavaksi - tai oikeastaan jo sisältöä ideoidessaan - kirjoittaja pohtii asioiden liittymistä toisiinsa, niiden merkityssuhteita (ks. s. 36 ja 38). Hän valitsee myös näkökulman, josta aikoo asioita tarkastella, ja kehittää oman näkemyksensä, jos se on tarpeen. Näin tekstin rakenne alkaa hahmottua jo kirjoitusprosessin alussa.
Varsinaiseen kirjoitusvaiheeseen kuuluu muun muassa tekstin jäsentely ja ajatusjuonen rakentaminen. Se tarkoittaa asioiden liittämistä peräkkäin niin, että ne muodostavat johdonmukaisen tekstin.
Sisällön suunnittelun apuneuvoja
Jokaiselle kehittyy omat tapansa ottaa vauhtia vaativaan kirjoitustyöhön: yksi hakeutuu keskustelemaan muiden kanssa, toinen mietiskelee yksinään ja kolmas vaeltelee kirjastossa. Lopulta kirjoittaja sitten istuu pöytänsä ääreen ja alkaa koota tekstinsä aineksia. Siinä vaiheessa moni turvautuu ideointitekniikoihin, joiden avulla asioita saa kokoon nopeasti ja usein jo ryhmiteltyäkin.
158 Kirjoittaminen


Ohessa on esitelty tavallisimpia sisällön ideoinnin apuneuvoja. Niistä kannattaa opetella käyttämään useampia, jotta löytää aiheeseen ja tekstin tavoitteeseen sopivan: merkitys- suhdekaaviolla saa kootuksi ainekset artikkeliin, mielipidetekstin aihe aukeaa esimerkiksi ongel- manratkaisukysymyksillä.
Nämä apuneuvot toimivat toisinkin päin: niillä lukija voi purkaa tekstin osiinsa, hahmottaa sen asioiden suhteita. Ne ovat siis myös tekstin avaajia.
Ajatuskartta
Ajatuskartta eli ideakartta, miellekartta (engl. mind map) laaditaan niin, että keskiöön pan¬
naan käsiteltävän aiheen kannalta tärkein asia. Sen ympärille kootaan asiaan liittyviä ajatuksia, tietoja ja tapauksia, joita puolestaan tarkennetaan. Kartan voi antaa vapaasti rönsytä ja sitä voi kuvittaa - vapaat assosiaatiot tuottavat ehkä jotain yllättävää, persoonallista.
Merkityssuhdekaavio
Merkityssuhdekaavio (s. 38) on hyvä aiheen erittelijä. Se panee tarkastelemaan aihetta kaikilta puolilta. Kun kirjoittaja on vastannut kaavion kysymyksiin, hänellä on koossa sisällön keskeiset ainekset ja näkemys siitä, miten asiat liittyvät toisiinsa.
j Ajatuskartan voi rakentaa hyvinkin vapaasti.
r
luokkaretidN / \'J 9. luokan //
Kirjoittaminen 159


Käsitekartta
Käsitekartta on oikeastaan merkityssuhdekaavion muunnos. Kartan avulla eritellään keskeistä käsitettä, sen sisältöä ja suhteita muihin käsitteisiin.
Kartan keskelle sijoitetaan keskeinen käsite, joka määräytyy tekstin aiheesta ja näkökulmasta. Siihen linkitetään muita käsitteitä.
fyysiset
sm\bikjvyn ongelmat pqr«rvf\lminen
| Käsitekartta jäsentää keskeistä asiaa.
|for\C«rn\«li*en
mairife/mii
pirirfcct
S ktyaifvSSA ^ hotjoiifeh-
Kavdtllq
• amrMlii
iiw(oi|ir urheilun fajlf
YOir
/äW
hiihto s / \^
|<ilp«py*rÄWy QmfrikfalQtMn jalk*pa/io
Ongelmanratkaisukysymykset
Etsiessään ratkaisua johonkin ongelmaan kirjoittaja voi koota ideoita seuraavien kysymysten avulla:
TILANNE: Mikä nykyinen tilanne on?
1. Miten se on syntynyt?
Mikä on tilanteelle tunnusomaista?
RATKAISU: Mitä ratkaisuja on?
3- Mitä heikkouksia eri
ratkaisuihin liittyy?
Mitä esteitä ratkaisujen tiellä on? Mitä ratkaisuista seuraa?
ONGELMA: Mikä ongelma on? 2. Miten se ilmenee?
ARVIOINTI: Mikä ratkaisuista on
4.
todennäköisesti paras?
160 Kirjoittaminen


Listat
Sisällön aineksia voi koota kirjoittamalla aiheesta erilaisia listoja, esimerkiksi
- mitä tiedän, mitä en tiedä
- mitä minun tarvitsee tästä asiasta tietää
- mielipiteitä ja niiden perusteluja
- mielikuvia, muistoja, juttuja
- kohtauksia, yksityiskohtia ynnä muita sellaisia asioita, joita voisit käyttää, jos aiheesta tekisi elokuvan.
Listat ovat mainio keino silloin, kun tarvitaan tuoreita näkökulmia ja nopeaa ideointia: niihin kirjataan kaikki mahdollinen ja seuraavassa tekstin kehittelyvaiheessa niistä poimitaan käyttökelpoisimmat ideat.
Mandala
Mandala on maaginen kuvio, jota buddhalaiset käyttävät mietiskelyn apuvälineenä. Tekstin avaamisessa mandala toimii niin, että kuvion keskelle pannaan tekstin keskeinen asia, ilmiö tai henkilö. Sen jälkeen keskiössä olevaa tutkitaan vastakysymysten avulla: Millainen X on, ja millainen se ei ole? Mitä X tekee, mitä ei tee? Ketkä käyttävät X:ää, ketkä eivät? Keistä X pitää, keistä ei? - Kysymykset keksitään aiheen mukaan ja vastaukset kirjataan mandalaan.
Mandala toimii hyvin aivan suunnittelun alussa - silloin kun kirjoittaja on vasta ryhtynyt tuumimaan, millaisesta asiasta tai ilmiöstä hän itse asiassa on kirjoittamassa.
| Mandala tarjoaa pika-avun silloin, kun on löydettävä jonkin käsitteen tärkeimmät ominaisuudet.
Kirjoittaminen 161


Taulukko
Aiheen hahmottaminen helpottuu, jos keskeiset asiat kokoaa taulukoksi. Sen avulla voi tarkastella yhtä asiaa tai rinnatusten useampaa. Ideointita- pana taulukko sopii muun muassa yleisönosas- tokirjoitusten, vastineitten ja myyntikirjeitten sekä muiden sellaisten tekstien suunnitteluun, joissa punnitaan eri vaihtoehtoja.
Taulukko rakennetaan tilanteen mukaan. Jos kootaan esimerkiksi tietoa eri automerkeistä, taulukkoon voi ryhmitellä vaikkapa havaintoja kunkin merkin ominaisuuksista (ajettavuus- kestävyys-ulkonäkö-hinta) tai käyttäjien hyvät ja huonot kokemukset:
Toyota Corolla
Jaguar XJ
Citroen 2 cv
hyvät puolet
edullinen
klassinen
sympaattinen
heikkoudet
tavallinen
kallis
kylmä
Vertailija
Helppokäyttöinen vertailija on hyvä väline, kun pitää nopeasti löytää kahden asian erot ja yhteiset ominaisuudet. Se auttaa myös yhdistämään kahden tekstin ydinsisällöt.
| Vertailija on havainnollinen kuvio, joka ryhmittelee erot ja yhtäläisyydet selkeästi. Kuvioon on ryhmitelty oheisen yleisön- osastokirjoituksen asiat.
PÄÄTTÄJÄT
■ siisteissä virastoissa
■ jakkupuvuissa juhliin
■ koulun arki tuntematonta
■ päättävät koulun asioista
Lukijapalautetta
Miksi asioista päättävät ne, jotka eivät tiedä koulun aijesta mitään? Virastojen siisteillä käytävillä, kirsikkapuisten kirjoituspöytien ääressä asiat näyttävät taatusti erilaisilta kuin äänekkäissä, sikaenergiaa pursuavissa kouluissa. Ei ole sama tulla jakkupuvussa koulun vihkiäisiin kuin jakaa vaikka pari viikkoa murrosikäisten arkea.
Kieltenopettaja Helsingin Sanomat 4.3.2002.
KOULUN ARJEN TUNTEVAT
■ äänekkäissä, sikaenergiaa pursuavissa kouluissa
■ murrosikäisten arjen ja
■ eivät päätä koulun asioista
i jakajia
162 Kirjoittaminen


Kuutiointi
Kuutiointi tarkoittaa ideointimenetelmää, jossa aihetta katsotaan eri puolilta.
Se on hyvä apu silloin, kun kirjoittaja ei vielä tiedä, mitä näkökulmia aikoo tekstissään painottaa.
Kuutioinnissa kirjoittaja käy läpi kuusi kohtaa ja vastaa niihin liittyviin kysymyksiin:
• KUVAUS: Millainen X on? (X = se, mitä teksti käsittelee, esimerkiksi suomalaiset nykyelokuvat, ydinvoima, EU) Mitkä ovat X:n keskeiset ominaisuudet?
• ERITTELY: Mistä X muodostuu? Mitä osia siinä on, miten se on rakentunut? Mitkä ovat sen toimintatavat?
• VERTAILU: Mihin X:ää voi verrata? Mitä läheisiä, mitä etäisiä vertailukohteita on? Mikä on samanlainen kuin X, mikä on erilainen kuin se? Mikä on samanlaisuuden tai erilaisuuden syy?
• YHDISTELY: Mihin asioihin, ihmisiin tai ilmiöihin X liittyy? Mikä on sen ja siihen liittyvien suhde? Mitä asioita, tapahtumia, ihmisiä ja tunteita se tuo mieleen?
• SOVELLUS: Mitä X:llä voi tehdä? Mihin X:ää käytetään? Kuka sitä käyttää ja miksi? Mitä seurauksia X:n käytöstä on?
• VASTUSTAMINEN JA PUOLUSTAMINEN: Mitä etua, mitä haittaa X:stä on? Keille tai mille siitä on etua tai haittaa? Millä perusteilla X:ää voi puolustaa tai vastustaa?
Asiat järjestykseen
Jäsentelyvaihetta - asioiden pääpiirteittäisen esittämisjärjestyksen suunnittelua - tarvitaan, jotta kirjoittajan päässä risteilevät monensuuntaiset ajatukset järjestyisivät johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. Koska jäsentymätön teksti ei ole selvä edes kirjoittajalle, se ei voi palvella lukijaakaan.
Lukijalla on tekstin rakenteeseen liittyviä odotuksia. Niiden pohjana on tottumus siihen, että erilajisilla teksteillä on niille tyypilliset rakenteet: satu etenee aikajärjestyksessä ja tieteellisen artikkelin kirjoittaja käsittelee aihetta usein osa-alue kerrallaan.
Varmasti ei kuitenkaan voi tietää, miten teksti rakentuu. Kirjoittaja saattaa nimittäin tahallaan rikkoa lukijan rakenneodotuksia, ja jos hän on taitava, teksti tuntuu virkistävän tuoreelta. Sitä paitsi joskus tekstiin sopii monikin jäsentely: elämäkerta voi edetä tapahtumajär- jestyksessä, tai muistot voi ryhmitellä siinä aihepiireittäin.
Jäsentelytapoja käytetään yleensä yhdistellen. Esimerkiksi autojen turvalaitteita käsittelevä teksti voi rakentua tarjolla olevien laitteiden vertailun varaan. Johonkin kohtaan saatetaan kuitenkin sijoittaa havainnollistava esimerkki, joka tarjotaan lukijalle tapahtumajär- jestyksessä.
Kirjoittajan pitää tunnistaa kulttuurissamme tavallisimmat jäsentelytavat voidakseen vapaasti muunnella ja yhdistellä niitä. Hän tarvitsee myös tietoa eri ratkaisujen käyttömahdollisuuksista eli siitä, miten ja missä ne toimivat parhaiten. Siksi seuraaville sivuille on koottu perustiedot jäsentelytavoista.
Kirjoittaminen 163


Erilaisia tapoja jäsentää teksti eli panna sen ainekset peräkkäin
Jäsennystapa
Käyttö ja erityispiirteitä
Tekstilajeja, joissa
käytössä
Aikajärjestys
m Jotakin kerrotaan tapahtumajäijestyk-
■ 	Sopii, kun kerrotaan prosessista eli esimerkiksi jonkin
- tapahtuminen tai eteneminen
- kehittyminen, muuttuminen
- valmistuminen.
satu, novelli, vitsi
elämäkerta
päiväkirja
toimintaohje
tapahtumaselostus
■ 	Kertomuksen tapahtumat voidaan esittää yhtenäisenä tarinana tai irrallisina välähdyksinä.
■ 	Kertomuksessa voi olla takaumia eli jaksoja, joissa palataan ajassa taaksepäin.
Takauma
■ 	Kertomuksia voi olla sisäkkäin.
KEHttKEfcTOHU*
StMKt RTOHOS
164 Kirjoittaminen


Jäsennystapa Käyttö ja erityispiirteitä
Tekstilajeja, joissa
käytössä
Ongelmanratkaisu-
järjestys
m Ongelmaksi osoittautunutta ilmiötä, asiaa tai henkilöä analysoidaan. Tavoitteena on ratkaisun löytäminen.
■ 	Teksti etenee usein seuraavasti:
1- Ongelman määrittely: Mikä? Miten ilmenee?
2. Syiden kartoittaminen: Mistä johtuu?
3. Seurausten pohtiminen: Mitä siitä seuraa? Miten vaikuttaa?
4. Ratkaisun hakeminen: Miten voi ratkaista? Miten eri ratkaisut eroavat? Mikä on paras?
5. Valitun ratkaisun etujen kokoaminen:
Mitä hyvää seuraa?
| Ongelmanratkaisu- järjestyksessä tärkein on lopussa.
pääkirjoitus
artikkeli
tutkimusraportti
ohjelmapuhe
Tärkeysjärjestys
m Tärkein esitetään ensin.
■ 	Käytetään, kun halutaan kertoa kiireiselle ■ uutinen
lukijalle, mikä on ■ tiedote
- uutta ■ tiivistelmä
- olennaista ■ esittely- ja muut
- jonkin tulos tai seuraus. tilannepuheet
■ 	Teksti etenee usein seuraavasti:
1. Uutuus, tulos, seuraus tai muu tärkeä asia esitellään
2. Lisätietoja, esimerkiksi taustaa
3. Käsittelyn syventäminen uusien yksityiskohtien avulla.
| Tärkein asia tarjotaan heti, niin että vain alun lukevakin saa käsityksen olennaisimmasta.
Kirjoittaminen 165


Jäsennystapa Käyttö ja erityispiirteitä
Tekstilajeja, joissa
käytössä
Aihepiirijärjestys
m Jotakin kokonaisuutta tarkastellaan osa kerrallaan.
■ Sopii, kun käsitellään jonkin
- rakennetta
- toimintaa
- tilannetta
- yläkäsitettä ja sen alakäsitteitä
- ominaisuuksia.
■ Aihepiirit voidaan ottaa esille niin, että teksti etenee
- tutusta uuteen
- tärkeimmästä vähiten tärkeään
- lähellä olevasta kaukaiseen
- suuresta pieneen
- parhaasta huonoimpaan.
ulkonäkö
kuvaus
elämäkerta
raportti
muistio
tutkielma
esitelmä
ravinto
nti MINEN
£<>UHTYMlN£N
Näkökulmajäijestys
m Yhtä asiaa tarkastellaan eri kannoilta.
■ Sopii, kun jokin näyttää erilaiselta sen mukaan,
- kuka sitä tarkastelee
- miltä puolilta sitä katsotaan.
■ Asiateksteissä rakennekaava on usein seuraava:
1. Asian esittely
2. Ensimmäinen näkökulma
3. Toinen näkökulma jne.
- Lopetus: yhteenveto (ja pohdinta)
poliisin tutkinta-
pöytäkirja
reportaasi
selonteko
tutkielma
romaani, novelli
cARMAiKurmeri näkökulma 3
| Tarkastelupiste vaihtuu, ja asiasta muodostuu moniulotteinen kuva.
166 Kirjoittaminen


Jäsennystapa Käyttö ja erityispiirteitä
Tekstilajeja, joissa
käytössä
Argumentointi- järjestys
■ 	Tekijä esittää kantansa, perustelee sitä ja torjuu vasta- näkemykset.
■ Sopii tilanteisiin, joissa pitää saada kannatusta mielipiteelle, ratkaisulle tai toimintatavalle.
■ Tekijä asettuu keskustelusuhteeseen muiden kanssa, koska perusteluissa otetaan huomioon vastapuolen ajatukset.
■ Teksti etenee usein seuraavasti:
1. Johdanto: aiheen esittely, kiinnostuksen herättäminen
2. Näkemyksen eli teesin esittelyjä tärkeimmät perustelut eli argumentit
3. Vastanäkemysten esittelyjä torjuminen
4. Lisäperusteluja
5. Päätäntä: usein yhteenveto, jossa teesi toistetaan ja tehdään jokin ehdotus.
yleisönosastokirjoitus
pääkirjoitus
kolumni
poliittiset ja vastaavat puheet
Markkinointijärjestys
m Teksti kauppaa jotakin.
■ Tavoitteena on vaikuttaa vastaanottajan toimintaan niin, että hän ostaa tai omaksuu jotain, esimerkiksi uuden aatteen tai käyttäytymistavan.
■ Etenee usein yhdysvaltalaisen AIDA- kaavan mukaan:
1- (Attention):-huomion herättäminen
2. (Intrest): tarpeen herättäminen
3. (Desire): halun herättäminen
(= osoitetaan, miten tarve tyydytetään)
4. (Action): toiminnallisuuden herättäminen (= annetaan toimintaohjeet).
myyntikirje ja -puhe mainos agitoiva puhe kutsu
Kirjoittaminen 167


Jäsennystapa
Vertailujärjestys
m Tekstiin rakentuu vastakkainasetteluja.
Mieleentulojärjestys
m Etenee assosiaatioiden varassa niin, että yksi asia tuo mieleen toisen.
Käyttö ja erityispiirteitä
■ Tekstiin rakentuu vastakkainasettelu, esim.
erot - yhtäläisyydet ennen - nyt nyt - tulevaisuudessa puolesta - vastaan hyvää - huonoa meillä - muualla.
■ Vertailu voidaan rakentaa niin, että ensin esitetään toinen puoli asiasta, sitten toinen
TAI
vertailtavat kokonaisuudet jaetaan osiin ja osat asetetaan rinnakkain yksi kerrallaan.
■ Tuottaa jutustelevaa tekstiä, joka luo läheisyyden tuntua.
■ Sopii huonosti asiateksteihin, koska ajatuskulkua on raskas seurata.
■ Kaunokirjallisuudessa tällaista lähestymistapaa kutsutaan tajunnanvirraksi
[ks. s. 340).
Tekstilajeja, joissa
käytössä
■ arvostelu
■ vastine
■ yleisönosastokirjoitus
■ suullinen kannanotto
■ päiväkirja
■ kirje läheiselle ystävälle
■ chat-keskustelut
■ romaanit ja novellit
168 Kirjoittaminen


Kappalejako opastaa lukijaa
Teksti on tapana jakaa kappaleisiin eli oman kokonaisuutensa muodostaviksi jaksoiksi. Jaksotuksen avulla kirjoituksen rakenne tulee näkyviin. Se on siis yksi niistä keinoista, jotka auttavat lukijaa hahmottamaan asioiden liittymistä toisiinsa eli kirjoittajan ajatuskulkua.
Pääsääntöisesti teksti jaksotetaan niin, että kukin kappale esittää yhden näkökulman tai asiakokonaisuuden Näin lukija tietää kappaleen vaihtuessa, että ollaan siirtymässä johonkin uuteen.
Lukijan avuksi kappaleet erotetaan omiksi visuaalisiksi yksiköikseen. Käsin kirjoitetuissa ja painetuissa yhtenäisissä teksteissä kappalejaon merkkinä on sisennys. Sen lisäksi ei tarvita tyhjää riviä. Pää- ja alaotsikkoa seuraavaa kappaletta ei ole tarpeen sisentää.
Asiakirjoissa ja vastaavissa teksteissä kappaleet voidaan erottaa tyhjällä rivillä. Näin merkittyä kappaletta ei sisennetä.
Kappaleet rakentuvat eri tavoin
Asiatekstien kappaleet rakentuvat eri tavoin sen mukaan, miten ajatus kulkee jaksossa. Rakennusaineksina kappaleissa on tehtäviltään erilaisia virkkeitä.
Virkettä, joka ilmaisee kappaleen ytimen, sen keskeisen aiheen tai näkökulman, sanotaan ydinvirkkeeksi. Tämä tärkein virke on yleensä muodoltaan joko väite tai toteamus, ja se on usein kappaleen alussa. Tavallista on myös sen sijoittuminen kappaleen keskelle tai joskus myös asian koonniksi loppuun.
Muut kappaleen virkkeet ovat tukivirkkeitä. Niiden tehtävänä on muun muassa
- kuvata käsiteltävää asiaa
- antaa esimerkki tai lisätieto
- perustella mielipide
- tarjota selitys
- arvioida esitettyä
- esittää päätelmä.
Esimerkki 1
Jalokiviin liitetään yhä yliluonnollisia voimia (YDINVIRKE, TOTEAMUS). Astrologiassa jokaisella kuukaudella on onnenkivensä (ESIMERKKI). Kun kantaa tähtimerkin nimikkokiveä, tulevat parhaat ominaisuudet esille ja samalla suojautuu pahoilta hengiltä (LISÄTIETO).
Esimerkki 2
Lähes jokaisessa nuorison tyhmentymisestä kertovassa jutussa mainitaan pääsyyllisten joukossa suosikkisyntipukki tietokonepelit (ASIAN KUVAILU). Se on aika kohtuutonta (YDINVIRKE, VÄITE). Jos otetaan tuhat alle 20-vuotiasta pelaajaa ja saman verran vaikka aktiivisia urheilun harrastajia, olen varma, että lukemisharrastus on jälkimmäisten joukossa huomattavasti harvinaisempaa (PERUSTELU).
Ydinvirke on helpointa osoittaa kappaleista, jotka välittävät tietoa (yllä oleva esimerkki 1) tai esittävät mielipiteen (esimerkki 2). Niissä on näkyvä ydinvirke. Mutta esimerkiksi kertovissa, kuvailevissa ja pohtivissa kappaleissa saattaa olla toisin: yhtä virkettä ei voikaan osoittaa muita keskeisemmäksi. Silti, jos kappale on hyvin rakennettu, sen virkkeet keskittyvät yhteen asiaan. Silloin lukija voi päätellä kätkössä olevan ydinvirkkeen, joka on tiivistys kappaleen asiasta tai lukijan tulkinta sanotusta.
Esimerkki
Oxfordissa opiskellut J. R. R. Tolkien päätyi omaan opinahjoonsa englannin kielen ja kirjallisuuden professoriksi vuonna 1945. Siellä hän loi unohtumattoman fantasiamaailman teokseensa Taru sormusten herrasta, ja siellä hän eli viimeiset vuotensa. (KÄTKÖSSÄ OLEVA YDINVIRKE: Oxford oli Tolkien elämässä tärkeä paikka.)
Kirjoittaminen 169


Pitkä vai lyhyt?
Kappaleen pituudesta ei voi antaa aukottomia ohjeita. Nyrkkisääntö kuitenkin on, että normaalisti asiatekstin kappaleissa on useita virkkeitä. Kappaleet ovat myös eripituisia niin, että pitkien ja lyhyiden jaksojen vaihtelu rytmittää tekstiä.
Kirjoittajan kannattaa huolehtia siitä, etteivät kappaleet veny liian pitkiksi. Yhteen pötköön kirjoitetusta tekstistä on nimittäin vaikea tavoittaa ajatuksen ydintä. Sellainen teksti on sitä paitsi lukukokemuksena hengästyttävä - kappaleiden vaihdoskohta antaa pienen levähdystauon.
Toisaalta myös liian tiheä jaksotus saattaa tehdä lukemisesta vaivalloisen. Silloin nimittäin teksti pirstoutuu joukoksi ajatuspätkiä ja lukija joutuu yhdistelemään kokonaisuuksia näistä sirpaleista. Joskus tyyli- tai korostussyistä omaksi kappaleekseen erotettu virke voi kylläkin olla tehokas, kuten seuraavassa Esa Saarisen tekstissä:
Salonkikelpoista ei Rousseausta tullut tuolloin eikä myöhemminkään. Vielä silloin, kun hänestä aikanaan tuli Pariisin seurapiirien johtava ihastuksen kohde, joka kantoi nerouden viittaa vastustamattoman hurmaavana, Rousseau tunsi henkisen etäisyytensä yläluokkaan ja salonkien loistoon.
Rousseau oli renttu - yksi lahjakkaimmista rentuista kautta aikojen.
Tekstilaji vaikuttaa kappaleiden pituuteen. Tieteellisen artikkelin kappaleet ovat usein pitkiä, koska asia edellyttää runsasta pohdintaa, perusteluja ja esimerkkejäkin. Mainostarkoituksiin laaditut tekstit sen sijaan tavoittelevat kiireisten- kin lukijoiden huomiota ja suosivat siksi iskeviä, helposti mieleen jääviä kokonaisuuksia.
Painettavien tekstien kappalejakoon vaikuttaa myös palstan leveys. Lehdissä käytetään yleensä kapeaa palstaa, jolla monivirkkeinen kappale
näyttää kovin pitkältä ja kokonaisuus raskaalta. Leveäpalstainen teksti sen sijaan tuntuu repaleiselta, jos jaksot ovat lyhyitä. Kokonaisuus on ilmavan näköinen, mikä väitöskirjassa ei ehkä herätä luottamusta. Sen sijaan esseeseen visuaalinen keveys voi joskus olla omiaan.
Kappaleesta toiseen
Yleensä kirjoittaja pyrkii varmistamaan, että lukijan on helppo seurata hänen ajatuskul- kuaan. Siksi hän osoittaa, mikä suhde uudella kappaleella on edelliseen. Se käy esimerkiksi erilaisilla sidosilmauksilla, siis sellaisilla sanoilla kuin myös, siksi, esimerkiksi, samoin (ks. tarkemmin s. 174).
Seuraavassa lehtitekstissä kappaleet on sidos- tettu kuitenkin-sanalla. Se viestii lukijalle, että tulossa on jotain vastakkaista jo sanotulle. Näin rakentuu siirtymä, joka aloittaa uuden näkökulman:
Andy Warhol sai nopeasti töitä hienojen muoti- lehtien kuvittajana, teki töitä mainostoimistoille, somisti ikkunoitakin. Uran alkuaikojen töitä ovat myös enkelit, kerubit ja amoriinit, jotka julkaistiin pienessä kirjasessa taiteilijan kuoleman jälkeen.
SIIRTYMÄ: Warhol oli kuitenkin ennen kaikkea muotien ennakoija, trendien haistelija.
Sillan kappaleiden välille voi rakentaa myös keinoilla, joilla osoitetaan tekstin sisäisiä viittaussuhteita (ks. s. 176-177). Niistä tavallisimpia on toisto: kappaleen alussa toistetaan edellisen jakson lopun asia. Esimerkiksi seuraavia kappaleita yhdistävät myös-sanan lisäksi rutto-sanan toisto ja synonyymit tarttua ja levitä.
Musta surma oli pahin Eurooppaa koetellut katastrofi. Rutto puhkesi Euroopassa vuonna 1347 ja tuhosi viidessä vuodessa suuren osan väestöstä. Tautia levittivät villit jyrsijät, ja Etelä-
170 Kirjoittaminen


Venäjällä rutto saattaa nykyään tarttua ihmisiin sairaiden eläinten välityksellä.
SIIRTYMÄ: Myös entisaikoina rutto levisi kulkutautina.
Kappale on edellä määritelty tekstikokonaisuudeksi, joka esittää yhden asian tai näkökulman. Sen mukaan kappaleen ominaisuuksiin kuuluu jonkinasteinen itsenäisyys silloinkin, kun se kytkeytyy edelliseen. Siksi kappaleesta ei voi viitata edelliseen pelkästään pronominilla (tämä, se, ne), vaan selvyyden vuoksi mukaan tarvitaan myös substantiivi (se tosiasia, niiden syiden takia).
Kuvataiteessa Andy Warholista poikkeuksellisen teki yksinkertainen oivallus: uudenlainen toisto. Kun muut työstivät samaa aihetta eri näkökulmista, Warhol teki sarjoja, joissa sama aihe toistui esimerkiksi samankokoisten postimerkkien tavoin.
SIIRTYMÄ: Tämän erikoisen toiston mahdollisti perinteinen silkkipainomenetelmä, serigrafia.
Erityisesti sanomalehtiteksteille ovat ominaisia lyhyet kappaleet, joiden välinen näkyvä silta puuttuu. Kappaleiden irrallisuuteen on käytännön syy: lehtitekstin pitää olla lyhennettävissä lähes mistä kohdasta tahansa. Tämä toimittajien ohje ei sovi muihin asiateksteihin, joissa kappaleiden liittyminen toisiinsa pitää pääsääntöisesti osoittaa.
Aloitus ja päätäntä - täky ja kruunu
Aloitus avaa lukijalle tekstin maailman. Se kertoo jotakin jo koko tekstistä: sen aiheesta ja tyylistä, jolla asiaa on tarkoitus käsitellä. Aloituksella kirjoittaja voi muun muassa
- yllättää lukijan (kolumnista: Suomalaiset olisi helppo jakaa kutuihin ja tutseihin.)
- kertoa aiheen ja osoittaa, miten on rajannut
sitä (artikkelista: Historiallinen naistenromaani koki 1960-luvulla melkoisen muodonmuutoksen.)
- paljastaa, miten oma teksti liittyy muihin teksteihin (yleisönosastokirjoituksesta: Helsingin Sanomien pääkirjoitus neekeri-sanan käytöstä kummastuttaa suuresti.)
- esitellä kirjoittamisen syyn, esimerkiksi että aihe on ajankohtainen, kirjoittajalla on uutta tietoa tai että on aika muuttaa käsityksiä (artikkelista: Suomalaisilla ei ole enää yhteistä alku- kotia minkään joen mutkassa eikä kielemme ole minkään sukupuun vihanta oksa.)
- motivoida lukemaan (markkinointikirjeestä: Lue tämä! - Voit voittaa auton.).
Monta tapaa aloittaa
Mutkattomin aloitustapa on mennä suoraan asiaan eli in medias res, niin kuin latinaksi sanotaan. Pääteema tuodaan esiin heti ensimmäisessä virkkeessä, ja siitä käsittely alkaa: John Irvingin teos Garpin maailma on samanaikaisesti sekä erittäin perinteinen että virkistävän tuore romaani.
Suoraan asiaan vie myös pääkäsitteen määrittely: Lättyä, joka kääritään täytteen ympärille pitkulaiseksi rullaksi ja kuorrutetaan juustohun- nun alla uunissa, kutsutaan krepiksi.
Liikkeelle voi lähteä tarjoamalla yhden tai useamman konkreettisen tapausesimerkin. Varsinkin osuvina ja tuoreina ne saavat lukijan valpastumaan: Mammutteja ei enää ole, pandat ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, liito-oravia liitelee yhä harvemminy mutta rottia on esimerkiksi Tukholmassa kolme jokaista asukasta kohden. Toiset lajit katoavat, toiset menestyvät.
Hieman kierrellen aihetta lähestyy kirjoittaja, joka aloittaa poimimalla siitä lähikuvia, esittää aiheeseen liittyvän tilanteen, tapauksen tai yksityiskohdan: Muuan tuttu perhe on saanut lahjaksi 7 päivää -lehden vuosikerran. Kun Seiska putoaa postiluukusta, perheenjäsenet tappelevat sii- täy kuka saa lehden käsiinsä ja ehtii ensimmäisenä halveksimaan sitä. Tällaisen kuvauksen avulla
Kirjoittaminen 171


lukija voi heti eläytyä aiheeseen, ja kiinnostus säilyy, jos pääasiaan tullaan tarpeeksi pian.
Nopeasti tekstin pääteemaan pitäisi päästä senkin kirjoittajan, joka lähtee taustatietojen esittelystä: Myöhäiskeskiajan Euroopassa tapahtui merkittäviä muutoksia, jotka laajensivat ihmisten maailmankuvaa siinä määrin, että uuden aikakauden ihmiskunnan historiassa katsotaan saaneen alkunsa 1500-luvulla.
Kätevä aloitustapa on tarjoilla heti alkupaloiksi osuva sitaatti tai sanonta: ”Haluan olla säveltäjänä kuin lehmä, jota lypsetään] sanoi Richard Strauss vähän ennen kuin täytti 50 vuotta. Aivan ongelmaton ei tämäkään konsti ole. Toimittajia neuvotaankin käyttämään sitaattia jutun alussa vain, jos se on todella johdattaa aiheeseen. Sen pitää siis liittyä tulossa olevaan tekstiin, kuten edellä oleva sitaatti, josta Suomen Kuvalehden toimittaja Minna Lindgren jatkaa tekstiään näin:
Ja kun muu maailma kävi ensimmäistä maailmansotaa, Strauss istuikin alppimajassaan ja toteutti haaveensa lehmäleikeistä. Hän tuijotti ikkunasta ulos ja suolsi sadassa päivässä sinfonisen lypsäkkönsä, lähes tunnin mittaisen yksiosaisen Alppisinfonian, joka saisi kaikki maatalousmes- suilla palkitut lehmät tekemään itsemurhan.
Taitavasti käytettynä kelpo aloitus on myös retorinen kysymys eli kysymys, jolla herätetään mielenkiintoa mutta johon ei anneta ainakaan suoraa vastausta: Ovatko hirvet tulleet hulluiksi?
Retorista kysymystä tavallisempi lukijan herättelijä on kärkevä väite: On olemassa ihmistyyppi, joka kerää virheitä niin kuin toiset postimerkkejä. Onnistuessaan tällainen aloitus valpastuttaa lukijan, ja hän on valmis seuraamaan asiasta perusteellisempaakin pohdintaa.
Kärkevää väitettä maltillisemmin asioita yksinkertaistava aloitustapa on vastakohta-asette- lu: Joskus menneisyydessä äiti punastellen ja
kiusaantuneena alkoi häitä edeltävänä iltana vihjailla tyttärelleen kukista ja mehiläisistä. Nykyään tipahtaa murrosikäiselle postiluukusta seksivalistuslehtiy jonka välissä on kondomi.
Kaikki ei sentään käy
Vanha tyyppiesimerkki huonosta asiatekstin aloituksesta on fraasi Jo muinaiset roomalaiset. Sen kirjoittajalla on ollut vilpitön tarkoitus aloittaa historiallisista taustatiedoista, mutta hän on todennäköisesti erehtynyt liian kauas varsinaisesta aiheesta.
Liian yleispätevä aloitus on yleensä huono. Ympäripyöreät patenttialut tyyliin Lehdissä on viime aikoina kirjoitettu, Nykyisin on paljon puhuttu, Jo ammoisista ajoista on saavat lukijan haukottelemaan kyllästyneenä jo ensi riveillä. Sama vaikutus on "huokaus työtä aljettaessa” -tyyppisillä aloituksilla, joista päästään asiaan vasta pitkällisen jahkailun jälkeen.
Vältettävä on myös aloitus, joka viittaa suoraan otsikkoon. Esimerkiksi seuraavan lehtiartikkelin lukija häiriintyy, kun hän joutuu palaamaan otsikkoon ymmärtääkseen tekstin: Helppo kuvitella, että otsikko saa maskuliinisten jääkiekkomiesten niskat punoittamaan. ”Mitä helvettiä! Mekö muka homoja?” (Otsikko oli Jääkiekko - homoeroottinen rituaali?.)
Aloituksen epäselvyys, pitkäveteisyys ja ym- päripyöreys kiusaavat lukijaa ja leimaavat koko tekstiä. Siksi aloitukseen pitää panostaa. Se ei onnistu heti kirjoitusprosessin käynnistyttyä, koska tekijän voimat menevät vielä ajatuskulun kehittelyyn. Siksi ammattikirjoittajat antavatkin ohjeeksi, että monesti aloitus kannattaa panna paperille viimeiseksi. Silloin kirjoittaja jo tietää, mikä parhaiten palvelee kokonaisuutta.
Miten lopetetaan?
Päätäntä voi ensinnäkin olla kokoava tiivistelmä. Pelkkä edellä sanotun kertaaminen ei kuitenkaan ole järkevää, vaan lopussa tulisi vä-
172 Kirjoittaminen


Esimerkkejä ylioppilaskoetekstien päätäntäratkaisuista
Tiivistelmä
Vallankumoukset ovat osa historian virtaa. Ne ovat seurausta yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista ja toisaalta pitävät yllä kehitystä. Vallankumouksen jäljet näkyvät kauas. [Otsikko: Vallankumous Ranskassa, Venäjällä ja Iranissa]
Seuraukset
Jos ihminen tutustuisi jo nuorena erilaisiin kansoihin, hän huomaisi, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia - itkeviä, nauravia, rakastavia - vaikka he ovatkin erivärisiä ja vaikka heillä on erilaisia ideologioita. Silloin voisivat ehkä sortua vihan rautamuurit ja maailman nuorten yhteinen päämäärä, rauha, saavutettaisiin. (Otsikko: Miten eri maiden nuoret voivat tutustua toisiinsa?)
Johtopäätös
Kaiken tämän jälkeen mietin, olisiko minusta johtajaksi: palvotuksi, ihannoiduksi, jäljiteltäväksi? Olisinko riittävän dominoiva, maskuliininen, älykäs? Haluaisinko olla joukkojeni pelastus, viimeinen toivo, joukkoni vitsaus, joukkoni tuho? Fuhrer, Aurinkokuningas, valvova Isoveli? Minustako johtaja? Ei, kiitos! [Otsikko: Minustako johtaja?)
läyttää jotakin erilaista näkökulmaa tai ainakin käyttää eri ilmauksia kuin käsittelykappaleissa. Erittelevän kirjoitelman loppuun päätännäksi luontuu esimerkiksi seurausten pohdinta.
Varsinkin ongelmanratkaisujärjestyksessä etenevissä teksteissä (ks. s. 165) käytetään sokeri pohjalla -päätäntää: vasta tekstin lopussa esitetään johtopäätös edellä sanotusta. Tämä päätäntätapa vaatii lukijalta kärsivällisyyttä loppuriveille asti, joilla lukemisen vaiva vihdoin palkitaan.
Joskus lopetukseksi sopii vertailu johonkin muuhun asiaan tai aihepiiriin - jos se on luonteva ja valaisee asiaa uudelta kannalta. Varsinkin silloin, kun näkökulma on ollut
Vertailu johonkin muuhun aihepiiriin
Vihreyden kauppaaminen onkin alkanut muistuttaa katolisen kirkon anekauppaa, jossa ihmiset lunastivat itselleen taivaspaikan huikeilla rahasummilla. (Otsikko: Vihreys on muotia ja käy hyvin kaupaksi)
Viittaus tulevaisuuteen
Joskus minäkin vielä murtaudun ulos ahtaasta eurooppalaisuudestani ja lähden seuraamaan Corton jälkiä. Joskus minäkin ehkä uskallan astua sen rajan yli, joka erottaa toisistaan kaipuuni uusiin asioihin ja rohkeuden luopua kaikesta vanhasta. (Otsikko: Maanosien välinen kuilu)
Retorinen kysymys
Sveitsi on kuitenkin kyennyt turvaamaan kansalaistensa vapauden ja vaurauden sekä säästämään heidät sodalta vuosisatojen ajan. Eikö se ole valtion tärkein tehtävä? (Otsikko: Sveitsi, oma maailmansa)
historiallinen, loppuun käy luontevasti viittaus tulevaisuuteen.
Monet niistä tavoista, joilla tekstin voi aloittaa, esimerkiksi sitaatti, retorinen kysymys tai kärkevä väite, sopivat myös lopetuksiksi.
Olipa päätäntä muodoltaan millainen tahansa, se ei saa olla irrallinen ja hyödytön lisäke tekstin lopussa eikä mikään miniteksti toisen kylkiäisenä. Siksi lopetus kannattaa suunnitella kirjoitelman elimelliseksi osaksi jo jä- sentelyvaiheessa. Tyylikäs tapa on liittää se otsikkoon ja muotoilla viimeinen virke aivan lyhyeksi. Hyvä päätäntä jää kaikumaan lukijan mieleen - sen kautta säilyy tuntuma koko kirjoitelmaan.
Kirjoittaminen 173


Otsikko on ikkuna tekstiin
Lehteä selaillessaan moni lukee vain otsikot. Parhaat niistä saavat katsomaan tekstiäkin tarkemmin.
Pysäyttävä otsikko on yleensä lyhyt. Sitä saatetaan täydentää selkeyttävällä alaotsikolla: pääotsikko Koukussa kofeiiniin, alaotsikko Suomessa on mahdotonta olla juomatta kahvia.
Lukijan huomion kiinnittämisen lisäksi otsikon tehtävä on paljastaa tekstin aihe, näkökulma ja antaa vihjeitä tyylistäkin. Asiatekstin otsikko Metsät lupaa yleisnäkökulmaa metsiin ja kaiken niihin liittyvän esille tulemista. Todennäköisesti lupaukset ovat liian suuria, ja lukija pettyy odotuksissaan. Reilumpia, ja kiinnostavampia, olisivat rajauksen ja näkökulman osoittavat Euroopan metsät voivat huonosti ja Aarnimetsä
- 	kansallisaarre.
Yleensä kirjoittajalla on mielessään jonkinlainen työ- otsikko. Se muotoutuu tekstin syntyessä vähitellen ja saa lopullisen hahmonsa ehkä vasta viime vaiheissa, jolloin tekstin tyylikin on jo selvillä. Otsikon pitää nimittäin olla sen kanssa sopusoinnussa: tieteelli¬
sen artikkelin otsikoksi tuskin sopii Pyrstötähti ruokakupissa, eikä nuortenlehteen istu otsikko Opetuksen tutkimuksen paradigmat - paitsi jos kirjoittaja on ironinen.
Kaiken takana on juoni
Yksinkertaistaen voisi sanoa, että tekstiä lukeva siirtyy kirjoittajan mukana paikasta A paikkaan B. Polkuna on tekstin ajatusjuoni, sen punainen lanka. Sadussa se on tarina, jolla on alku, keskikohta ja loppu; yleisönosastokirjoituksessa kirjoittajan argumentaatio, jolla hän taivuttelee lukijaa kannalleen. Tähän ajatuskulkuun sido¬
taan muut elementit: esimerkit, tapahtumien yksityiskohdat, vastanäkemykset ja niin edelleen. Juoni syntyy näistä asioista, tapahtumista ja niiden suhteista.
Lukija yrittää koota tekstin punaista lankaa. Hän ei onnistu, jos tekstissä on vain irrallisia asioita, joiden suhteet jäävät epäselviksi. Kirjoittajan tehtävä onkin osoittaa, mitä yhteyksiä osilla on. Siinä hänellä on käytössään tekstin sidostajia, joilla irto-osat saa yhdistetyksi laajemmiksi kokonaisuuksiksi eli lauseiksi ja kappaleiksi. Niiden avulla tekstin osista rakentuu ikään kuin verkko ja muodostuu koheesio eli tekstin pintaa koossa pitävä voima. Tekstistä tulee sidosteista, ja lukija pystyy seuraamaan ajatusta.
Asioiden suhteet näkyviin
Lukija tarvitsee tiedon siitä, mitkä ovat syitä, mitkä seurauksia, millaiset aikasuhteet asioiden välillä on, mitä kirjoittaja on päätellyt ja niin edelleen. Asioiden suhteet kirjoittaja paljastaa sidostajilla, joilla hän yhdistää virkkeitä, lauseita ja lauseiden osia.
Asioiden suhteita osoittavia ovat esimerkiksi sivu- ja päälauseita yhdistävät konjunktiot {että, koska, jos...) ja adverbit (myös, sen sijaan, kuitenkin...).
Tekstin sidostajia
■ konjunktiot ja adverbit
■ sanajärjestys
■ viittaukset tekstin sisällä
■ sanaverkot
174 Kirjoittaminen


Irtovirkkeistä ehyeksi tekstiksi
Jos tekstistä poistetaan sidostajat, jäljelle jää irtoajatuksia, joiden yhteyksiä lukija voi vain arvailla. Paikalleen asetetut sidokset osoittavat missä suhteissa virkkeiden asiat ovat.
Irtovirkkeitä
Roomalainen mies esiintyi julkisuudessa.
H
Hän pukeutui toogaan.
Se oli kömpelc vaate.
)
Sitä ei käytetty työasuna.
Sidostettuja virkkeitä
kun roomalainen mies esiintyi julkisuudessa,
hän pukeutui toogaan.
Tekstiä koossa pitäviä konjunktioita ja adverbeja
Esimerkkejä
■ Uuden asian lisääviä, rinnastavia
ja, eli, muun muassa, lisäksi, myös, samoin, Hioin, toisin sanoen
■ Vastakkain asettavia
mutta, vaan, kun taas, kuitenkin,
sitä vastoin, sen sijaan, toisaalta, päinvastoin
■ Vertailua osoittavia
kuin, samoin kuin, verrattuna
■ Syytä ja seurausta ilmaisevia
koska, sillä, siksi, siitä syystä että, sen vuoksi
■ Ehtoja asettavia
jos, siinä tapauksessa että
■ Aikasuhteita ilmaisevia
kun, silloin, sitten, sen jälkeen kun,
lopuksi, vihdoin
■ Päättelystä kertovia joten, siis, nimittäin, näin ollen
Kirjoittaminen 175


Ensin tuttu, sitten uusi
Adverbien ja konjunktioiden lisäksi kirjoittajalla on käytössään monia sidoskeinoja, joilla hän voi osoittaa, miten tekstin osat liittyvät yhteen. Tavallisia ovat sanajärjestys, erilaiset viittaukset tekstin sisällä ja sanaverkot.
Juonen seuraaminen helpottuu, jos kirjoittaja etenee lukijalle jo tutun tiedon kautta uuteen asiaan. Lausetasolla tämä tarkoittaa tutun tiedon sijoittamista lauseen alkuun ja uuden tiedon panemista sen loppuun. Näin tekstiin syntyy temaattinen sanajärjestys (ks. myös s. 85). Sen ansiosta asiat tulevat tarjolle toisiinsa sidostuen:
Nykyään kaikenlainen siisteys (TEEMA = tuttu asia, josta on jo ollut puhe) perustellaan hygienialla [REEMA = uusi asia eli se, mitä teemasta sanotaan). Mutta hygieniasta [TEEMA = edellisestä virkkeestä tuttu asia) ei vielä keskiajalla välitetty mitään [REEMA = uusi tieto hygieniasta).
Viittauksia tekstin sisällä
Juonta korostavat myös tekstin osien väliset viittaukset, joilla kirjoittaja nivoo yhteen tekstinsä aineksia. Seuraavassa katkelmassa sidos- teisuutta synnyttävät samaa tarkoittava ilmaus, toisto, toistamatta jättäminen ja pronominin käyttö. Niillä kirjoittaja rakentaa siltaa uuden ilmauksen ja tekstissä jo sanotun välille.
Teknisesti vaativaa "Joutsenlampea” ei turhaan sanota maailman haastavimmaksi baletiksi. Kun pystyy tähän tanssijan tulikokeeseen, pystyy mihin vain. Tanssija on siinä paikallaan kuin suurennuslasin alla. • Vartalon on oltava täydellinen ja •jokaisen liikkeen puhdas.
• edellä olevan kanssa samaa tarkoittava ilmaus
• toisto
• pronomini, joka viittaa edellä olevaan sanaan
• ellipsi eli ilmauksen jättäminen toistamatta (poissa kahdesti sana tanssijan)
Muutama hutera tukipiste ei riitä lukijalle, vaan ajatusjuonesta täytyy rakentua selkeä polku.
Sanaverkot tukevat juonta
Lukija kokoaa juonta myös sanastosta, sillä sanat muodostavat ryhmiä, jotka auttavat hahmottamaan asioiden yhteenkuuluvuutta. Sanat verkottuvat ylä- ja alakäsitteistä rakentuviksi hierarkioiksi (huonekalu - pöytä, tuoli, sohva) ja yhdistyvät aiheeseen pohjautuviksi merki- tyskentiksi (koulu, opiskella, kurssimuotoisuus). Saman merkityskentän sanojen käyttö alleviivaa asioiden yhteenkuuluvuutta. Kentän vaihtuminen on signaali siitä, että juoni kulkee nyt eri suuntaan.
176 Kirjoittaminen


Sidostajia, joilla voi viitata tekstin osasta toiseen
Toisto
Sanan tai jonkin laajemman ilmauksen toisto on sidostajista tavallisimpia. Toisto auttaa pitämään puheenaiheen mielessä.
Mereen vajonnut Atlantis kiehtoo ihmismieltä. Atlantis on löydetty monesti ja sitä etsitään jatkuvasti.
Toistamatta jättäminen eli ellipsi
Tekstin lauseet muodostavat ketjun. Siksi lukija voi usein edellä olevasta päätellä, mistä puhutaan, vaikka jokin sana olisi jätetty toistamattakin. Hän täyttää vaistomaisesti mielessään ellipsin jättämän aukon ja sitoo näin asiat toisiinsa.
Kasvihuoneilmiön hillinnän kannalta kerrostalot ovat parempia kuin omakotitalot ja tiiviit taajamat # parempia kuin haja-asutus.
# 	= toistamatta jätetty sana eli predikaatti ovat
Pronominaalinen viittaus
Pronominit (esimerkiksi hän, se, nuo, joka, mikä) ja muut pronominaaliset sanat (esimerkiksi adjektiivi sellainen ja adverbi siellä) ovat luonteeltaan viittaavia. Sitä sanaa tai lausetta, johon pronomini viittaa, kutsutaan korrelaatiksi. Pronominin ja sen korrelaatin viittaussuhde sitoo tekstin osia yhteen.
Roomalaisena isällä oli täydellinen valta perheessä. Hän päätti tyttären tulevan aviopuolisonkin tämän mielipiteestä piittaamatta.
Samaa tarkoittava ilmaus
Tekstin sisäisen linkin voi saada aikaan myös samaa tarkoittavalla sanalla. Sellainen on
- synonyymi (saita ihminen = kitupiikki)
- yläkäsite, jolla alakäsite korvataan: Mirri päästettiin yöksi ulos, ja aamulla kissaa ei näkynyt missään.
- alakäsite, jolla yläkäsite korvataan: Vaeltelin pari tuntia öisen kaupungin kaduilla. Rovaniemi oli valoisa kuin päivällä.
- parafraasi eli selventävä ilmaus, jolla asia sanotaan toisin sanoin. Eräässä lehtiartikkelissa sanasta pesäpallo käytettiin parafraaseja kansallispeli, pallon ja etenijän välinen kilpajuoksu, taktinen seikkailu, koko kansan roolipeli ja paikkakunnan imagonrakentaja.
Vastakohdat
Myös vastakohdat sitovat tekstin osia. Vastakohtia ovat esimerkiksi uusi - vanha, ennen
- nyt, me - muut, meillä - muualla.
On havaittu, että miehet osallistuvat keskusteluun enemmän esittäen kertomuksia ja vitsejä, kun taas naiset hallitsevat paremmin tasavertaisen keskustelun, johon kuuluu kysymysten ja huomautusten teko.
Vertailu eli komparaatio
Vertailu eli komparaatiokin yhdistää lauseita ja tekstin muita osia. Sidoskeinona on tällöin tavallisimmin komparatiivi- tai superlatiivimuoto- ja {parempi, paras, enemmän, eniten).
Suomessa oli 1980-luvun alussa paljon mänty- mittareita ja mäntypistiäisiä. Sittemmin saasteet ovat lisääntyneet, mutta nämä tuholaiset eivät. Jos tuholaisia ilmaantuu saastuneille alueille, niitä pitäisi olla eniten Etelä-Suomessa. Näin ei ole. Mäntymittareita ja mäntypistiäisiä on päinvastoin vähemmän saastealueilla, koska ne kärsivät saasteista.
Metateksti
Myös metateksti (ks. myös s. 133) sidostaa tekstiä. Sillä kirjoittaja kertoo, mitä hänen tekstissään on jo ollut CKuten edellä jo mainittiin) tai mitä siinä tullaan sanomaan (Esitykseni päätteksi kerron). Tällaiset eteen- ja taaksepäin ulottuvat sillat ovat hyviä sidostajia.
Kirjoittaminen 177


Juoninäytelmä sanaston voimin
Sanaston koossapitävä voima näkyy hyvin alla olevan lehtitekstin katkelmassa. Siinä valtaa pitää taajamaelämään liittyvä sanasto, joka levittyy verkoksi kappaleiden yli. Sen joukossa kulkee vihreä luontosanasto. Näiden kahden merkitys- kentän välillä näytellään ikään kuin sanastollinen konfliktidraama, jonka juonta lukija seuraa.
Virallisesti Saariselällä korostetaan reippailua ulkoilmassa. Poluilla on kuitenkin hiljaista, vaikka kylässä on väkeä kuin pääsiäisviikolla. Patikoijat ovat naisryhmiä tai vanhempia pariskuntia. Miehet ovat firmojen vieraita ja ehtivät vain kävelemään kevyen liikenteen väylällä, silloinkin kännykkä korvalla.
Yhä useampi tulee matkailukeskukseen vain huvittelemaan. Jarkko Saarisen sanoin erämaa on muuttunut mielihyvän ja kulutuksen maisemaksi.
Vuosikymmenen vaihteessa Saariselkää mainostettiin erotiikalla. Vähäpukeinen nainen houkutteli ruskan, ensilumen tai kevään rakkauteen. Tiukassa kilpailutilanteessa tehtyä kampan jaa luonnehditaan nyt työtapaturmaksi.
Kirjoittaja antaa lukuohjeita
Kirjoittajalla on monta keinoa kertoa, miten hänen tekstiään luetaan, niin että juonesta saa kiinni. Jo otsikko on vihje, sillä siitä näkyy usein aihe, sen rajaus ja jotain tyylistäkin. Väliotsikot ja kappalejako tiedottavat kokonaisuuden vaihtumisesta.
Rooleissa:
■ = luontosanat
■ = taajamaelämän sanat
■ = mielihyvään liittyvät sanat
■ = mainossanat
• Tekstin näyttämöllä on luontosanastoa.
• Virallisesti vihjaa, ettei kaikki ole Saariselän idyllissä kohdallaan.
• Kuitenkin-sana paljastaa, että rakentuu jokin vastakkainasettelu.
• Luonnon haastajaksi Ilmaantuu taajama- elämään liittyviä sanoja.
• Uuden merkityskentän sana on merkki ajatusjuonen suunnan muuttumisesta.
• Konflikti kärjistyy: luonto, taajamaelämä ja mielihyvä tungeksivat samassa virkkeessä.
• Ilmaantuu neljäs merkityskenttä - näytelmän konna.
• Luonto sinnittelee vielä mukana.
• Taajamaelämän ja mainosmaailman sanat perivät voiton.
Joskus, esimerkiksi tutkielmissa, tieteellisissä artikkeleissa sekä laajoissa raporteissa ja muistioissa, juonen voi tehdä näkyväksi lisätekstillä: sisällysluettelolla, johdannolla ja varsinaisen tekstin alkuun tai loppuun kirjoitetulla tiivistelmällä (abstraktilla).
178 Kirjoittaminen


Hyvän asiatekstin tuntomerkkejä
Se pysyy koossa - se ei veny eikä repeile.
■ Teksti etenee kiireettömästi: selittää, havainnollistaa, kertoo - ja siirtyy tutusta uuteen.
■ Tekstillä on selkeä sisäinen rakenne.
Sen merkityssuhteet, esimerkiksi syy- ja aikasuhteet, on ilmaistu ymmärrettävästi.
■ Olennainen erottuu epäolennaisesta. Epäolennainen ei saa tekstissä tilaa. Olennaista on se, mikä on tekstin aiheen, sen tavoitteen ja lukijan kannalta keskeistä.
Se liittyy lukijan kokemuksiin ja luo mielikuvia.
■ Tyyli on selkeää, havainnollista ja ehyttä.
■ Sanoilla on selvät tarkoitteet, eli sanat ovat mahdollisimman täsmällisiä.
■ Ilmaisun konkreettisuus ja abstraktisuus vaihtelevat.
■ Hyvä asiateksti tuo teon tekijän esiin ja suosii aktiivimuotoisia verbejä.
■ Taitavasti valitut kielikuvat antavat tekstille ilmettä.
Sille on annettu jäntevä muoto.
■ Jäsentely on harkittu ja ottaa huomioon tekstin lajin ja käyttötarkoituksen.
■ Kappalejako rytmittää tekstiä.
■ Tekstissä on seurattava juoni.
■ Tekstissä ei ole hämäriä viittaussuhteita: pronominilla on oikea korrelaatti ja komparatiivilla vertailukohde.
■ Virkkeet eivät yleensä ole kovin pitkiä. Pitkistä virkkeistä pääasia ei nimittäin tahdo erottua selvästi.
■ Virkkeet eivät ole tasapitkiä, vaan lyhyet vaihtelevat pitempien kanssa. Näin tekstiin tulee rytmiä ja ilmavuutta.
Se kohtelee pohjatekstiä reilusti.
■ Pohjatekstistä annetaan perustiedot.
■ Sitä esitellään lukijalle tarpeeksi laajasti ja vääristelemättä.
■ Kirjoittaja ei ota itselleen kunniaa toisen kirjoittajan ajatuksista.
Jäsennystapa toimii karttana
Juonen hahmottaminen helpottuu, jos teksti etenee jonkin tutun jäsennystavan varassa. Sellaisia ovat esimerkiksi aika- ja tärkeysjärjestys (ks. jäsennystavoista s. 163-168). Myös tieto tekstilajista ja sille tyypillisestä etenemisjärjes¬
tyksestä tukee juonen hahmottumista. Esimerkiksi pöytäkirjan lukija osaa odottaa, että asiat kerrotaan tapahtumajärjestyksessä, ikään kuin kertomuksena.
Kirjoittaminen 179


■■ ■ ■■ ■
Tietoa valittavia ja selostavia kirjoituksia
Tietoa välittävät ja selostavat tekstit hoitavat tärkeän osan ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Niihin törmääkin alinomaa tiedotusvälineissä, opiskelu- ja työelämässä sekä vapaa-aikana.
Tiedottavien tekstien päätehtävä on saada jokin asia vastaanottajan tietoon. Siksi lukija odottaa, että
- pääasia erottuu helposti
- tyyli on selkeää ja havainnollista, niin ettei asia huku kielen koukeroihin
- johdonmukainen rakenne helpottaa asian hahmottamista
- kirjoittaja suhtautuu tekstiin ja sen vastaanottajaan asiallisesti eikä ajaudu sivupoluille.
Lukijan odotukset voi tiivistää yhdeksi lauseeksi: hyvä tiedottava teksti on tehokas.
Referaatti
Referoinnilla tarkoitetaan kuullun tai luetun selostamista niin, että olennainen sisältö välittyy. Referaatti eli seloste lyhentää pohjatekstiä vähintään yhteen kolmasosaan ja säästää näin vastaanottajan aikaa. Referaatti voi olla suullinen tai kirjallinen.
Referaatin selostavuus syntyy siitä, että refe- roija katsoo pohjatekstiä ikään kuin ulkoapäin ja kertoo sen pääsisällön jollekin, joka ei ole teks¬
tiä lukenut. Tavallisimmin referaatin tekee joku muu kuin pohjatekstin kirjoittaja.
Hyvä referoija esittää pohjatekstille kysymykset Kuka kirjoittaa?, Mitä kirjoittaa? ja Miksi kirjoittaa?. Lisäksi hän muistaa referaatin lukijat: hän pohtii ennen kirjoittamista, mitä he selosteelta odottavat eli mihin he sitä käyttävät.
Parhaiten referoitaviksi sopivat asiatekstit. Runon, novellin, romaanin tai näytelmän juonen voi kyllä selostaa, mutta referaatti ei useinkaan välitä kaunokirjallisen tekstin olennaista merkityssisältöä.
Suhde pohjatekstiin
Referoijan on muistettava selostajan roolinsa ja pidettävä omat käsityksensä erillään pohjatekstin näkemyksistä. Sellaiset ilmaukset kuin kirjoittaja väittää, kirjoittaja on kai, on muka ilmentävät referoijan omia käsityksiä eivätkä kuulu objektiiviseen referaattiin. Kommentoivaan referaattiin sen sijaan voi sisällyttää omia kannanottoja. Ne on tehtävä niin, että lukija pystyy erottamaan kirjoittajan näkemykset pohjatekstin sisällöistä.
Referaatti on tiivis kokonaisuus, joka kat-
180 Kirjoittaminen


Tiedottavien tekstien sukukunta
Tietoa välittävistä ja selostavista teksteistä tavallisimpia on mainittu alla olevassa luettelossa. Kursivoidut on esitelty Käsikirjassa tarkemmin.
• Opiskelu- ja työelämän tekstejä: koevastaus, referaattitiiviste/mä, hakemus, tarjouskirje, sähköpostiviesti, pöytäkirja, esitelmäkalvo, tiedote, raportti, tarjous, muistio, muistiinpano, loma-anomus, kutsu, lausunto.
• Tiedotusvälineiden tekstejä: uutinen, reportaasi, kuulutus, sääkatsaus.
• Vapaa-ajan tekstejä: ostoslista, muistilappu, kutsu, ilmoitus esimerkiksi kotiväelle.
| Tiedottavan tekstin kirjoittaja toimii asiansa ehdoilla: tärkeintä on saada sisältö välitetyksi lukijalle niin, että tämä löytää tekstistä etsimänsä. Kirjoittajan omat ajatukset ovat sivuroolissa. - Egyptiläinen kirjuri on vangittu työnsä ääreen noin 4 600 vuotta sitten.
taa pohjatekstin olennaisen sisällön ja jättää tarpeettomat yksityiskohdat pois. Keskeisten asioiden löytäminen vaatii useita lukukertoja ja tekstin merkityssuhteiden etsimistä. Referoijan on siis määriteltävä tekstin pääkäsite ja eriteltävä ne suhteet, joita siihen liittyvillä asioilla on. Varsinkin pitkässä alkutekstissä voi olla sellaisia tapausesimerkkejä ja muita yksityiskohtia, jotka eivät kuulu tekstin olennaisimpaan sisältöön. Ne on helppo jättää pois referaatista, jos teksti on luettu ja ymmärretty kunnolla.
Referoitaessa ei saa rikkoa pohjatekstin merkityssuhteita. Asioita ei kuitenkaan tarvitse esittää samassa järjestyksessä kuin ne ovat pohjatekstissä.
Lukijan kannalta on tärkeää, että referoitavan tekstin aihe ilmoitetaan lukijalle heti referaatin alussa vaikkapa aihevirkkeellä, esimerkiksi Professori Kari Sajavaara pohtii artikkelissaan, miten englanti vaikuttaa suomen kieleen.
Tyylin ominaisuuksia
Referaatti kirjoitetaan selkeällä asiatyylillä. Sa- nataiturointiin ei kannata pyrkiä, vaikka pohjateksti olisi tyyliltään värikästä. Jos pohjatekstissä on erikoisia ilmauksia, ne on referaatissa joko muutettava asiatyylisiksi tai pantava lainausmerkkeihin.
selostava objektiivinen
ONNISTUNUT REFERAATTI
tiivis selkeä
kattava
Kirjoittaminen 181


Referaatin pohjatekstiin viittaaminen
Kun referoitavana on tekstikokonaisuus, esimerkiksi artikkeli, ilmoitetaan heti referaatin otsikossa pohjatekstin kirjoittaja, artikkelin nimi ja kirja tai lehti, jossa artikkeli on julkaistu. Samalla kerrotaan myös, että kyse on referaatista: Referaatti Kari Sajavaaran artikkelista Turmeleeko englanti äidinkielemme?
- 	Tiede 2000 5/1981.
Etenkin koneella kirjoitettaessa nämä otsikkotiedot kannattaa asemoida asiakirjan vakioasettelumallin mukaan [vrt. muistion malli s. 185). Siinä kirjoittajan nimi pannaan paperin vasempaan yläreunaan. Ylös oikealle kirjoitetaan asiakirjan laji [referaatti) ja tämän alapuolelle päivämäärä, jolloin asiakirja on laadittu. Asiakirjan pääotsikossa kerrotaan pohjatekstin kirjoittaja, pohjatekstin otsikko sekä ilmesty m ispaikka ja -aika. Pääotsikko on tapana kirjoittaa isoin kirjaimin [KARI SA- JAVAARA, TURMELEEKO ENGLANTI ÄIDINKIELEMME? - TIEDE 2000 5/1981).
Itse referaatissa viitataan tämän tästä pohjatekstiin esimerkiksi seuraavanlaisilla ilmauksilla: artikkeli käsittelee / Kari Sajavaaran mukaan / Kari Sajavaara on sitä mieltä, että / artikkelissa selostetaan myös / lopuksi kirjoittaja toteaa, sanoo, epäilee, mainitsee, otaksuu, perustelee. Tällaiset metateksti- ilmaukset eivät ole referaatissa välttämättömiä mutta kyllä suositeltavia, sillä ne tuovat referaattiin selostavaa sävyä ja jäsentävät kirjoitusta.
Tiivistelmä
Tiivistelmä on lyhyt teksti, johon on kerätty pohjatekstin tärkeimmät asiat. Sen laatii yleensä pohjatekstin tekijä itse, ja tavallisesti se julkais- taankin pohjatekstin yhteydessä. Muodoltaan tiivistelmä on yhtenäinen teksti tai luettelo.
Tiivistelmä auttaa nopeasti päättämään, kannattaako varsinainen teksti lukea. Tällainen houkuttelutehtävä on esimerkiksi tieteellisestä artikkelista ja tutkielmasta kirjoitetulla tiivistelmällä, abstraktilla. Oppikirjojen ja pitkien ohjeiden tiivistelmät sen sijaan auttavat luetun kertaamisessa. Niiden päätehtävä on tiedon koonti, keskeisistä asioista tiedottaminen.
Jos tiivistelmän tavoitteena on saada lukija koukkuun, se muotoillaan vetäväksi. Pätevä houkutin on päätekstin alkuun sijoitettu tiivistelmä, joka nostaa esille kiinnostavia kysymyksiä tai näyttää jonkin ratkaisua vaativan ongelman ja siihen löydetyn ratkaisun. Näin rakennettu tiivistelmä saa lukijan ehkä kiinnostumaan koko tekstistäkin.
Tiedottavia tiivistelmiä laaditaan usein lukijoille, joiden uskotaan myöhemmin haluavan palata tekstin ydinasioihin. Tällainen tiivistelmä on tarpeen myös silloin, kun pääasioiden halutaan selviävän niillekin, jotka eivät ehdi lukea pitkiä tekstejä. Tiedottavassa tiivistelmässä tärkein asia kannattaa sijoittaa alkuun.
Tiivistelmän ja referaatin suhde
Referaatti ja tiivistelmä ovat molemmat tekstin lyhennelmiä, eivätkä ne ole aina selvästi erotettavissa toisistaan. Samasta tekstilajista ei kuitenkaan ole kyse, vaikka vieraiden kielten ylioppilaskokeessa nimityksiä tunnutaan käyttävän synonyymeina.
Selvimmin tiivistelmän ja referaatin erottaa se, että vain tiivistelmä voi olla luettelo. Referaatiksi ei luettelo käy, koska referaatin perusominaisuus on selostavuus. Tiivistelmästä puuttuu selostajan ote.
Selkeys on hyvän referaatin ja yhtenäiseksi tekstiksi kirjoitetun tiivistelmän yhteinen piirre. Niissä lauseet kytkeytyvät toisiinsa niin, että lukija tietää, mikä on syy ja mikä on seurausta (ks. s. 174). Ne eivät siis ole irtovirkkeiden kokoelmia.
1 82 Kirjoittaminen


Sähköpostiviestin osat
Sähköpostiviestiin verrattuna 1700-luvun kirje kulki Tukholmasta Helsinkiin etana- vauhtia, sillä matka kesti kymmenen päivää. Jonkin verran nopeutta tuli lisää, jos kirje oli merkitty sulilla. Ne kertoivat, että lähetys on toimitettava perille linnun nopeudella.
- 	Kuvan kahden sulan kirje on vuodelta 1796.
Sähköpostiviesti
Vuoden 2001 lopulla 55 prosenttia suomalaisista oli tavoitettavissa sähköpostilla. Eniten sitä käyttivät nuoret ja hyvin koulutetut. Varsinkin suurten työpaikkojen sisäisessä viestinnässä sähköiset viestit ovat korvanneet muut tiedotustavat, mutta ne ovat yleistyneet myös mainonnassa, henkilökohtaisten asioiden hoidossa ja etäopiskelussa.
Sähköpostietikettiä
Vaikka kyse on uudenlaisesta yhteydenpidon tavasta, sähköpostiviestejä koskevat samat perusohjeet kuin muitakin tekstejä. Kirjoittajan on otettava huomioon väline, suhteensa lukijaan, tämän tarpeet ja viestin tavoite.
Osoite Otsikko
• Muotoile tarkasti.
El Tapaaminen
VAAN Tapaaminen 2.9. klo 12
Varsinainen viesti
• Puhuttele vastaanottajaa.
• Sano asiasi nopeasti ja kiertelemättä.
• Suosi lyhyitä virkkeitä ja sanoja.
• Käytä kappalejakoa.
• Lisää väliotsikoita, jos viestissä on paljon asiaa.
• Selkeytä tarpeen mukaan numeroinnilla.
• Muista tervehdys ja allekirjoitus.
'ir
Mahdolliset liitteet
Kirjoittaminen 183


Sähköpostiviesti luetaan monesti vain ruudulta. Siksi lukija ilahtuu tekstistä, joka on lyhyt, selkeä ja hyvin jaksotettu.
Sähköpostiviestin tyyli määräytyy sen mukaan, kuinka läheisissä väleissä lähettäjä ja vastaanottaja ovat ja millaisesta asiasta on kyse. Tutulle voi kirjoittaa epäviralliseen sävyyn, ikään kuin jutellen. Kirjoitusasuakaan ei ehkä tarvitse huolitella viimeisen päälle. Tuntemattomille ei kuitenkaan voi viestiä samoin. Vieraan kanssa pitää ottaa kielen kohteliaisuuskeinot käyttöön: puhutella asiallisesti, tarpeen mukaan teititellä ja osoittaa muutenkin eri tavoin, ettei halua tunkeilla. Kielimuodoksi on syytä valita huoliteltu asiatyyli.
Erityishuomiota vaativat tilanteet, joissa viestejä vaihdetaan ulkomaalaisten kanssa. Suomalaisten on huomattu silloinkin kirjoittavan lyhyesti ja tyytyvän niukkaan tai olemattomaan kohteliaisuuteen. Esimerkiksi angloamerikkalaisista tällainen kommunikointi tuntuu tylyltä. Omituista heidän mielestään on sekin, etteivät suomalaiset aina vaivaudu edes ilmoittamaan saaneensa viestin. Viestin kuittaaminen vastaanotetuksi ja jonkin pienen ystävyydenosoituksen liittäminen vastaukseen olisivat kuitenkin kohteliaisuuden minimimuotoja - ainakin jos yhteys avataan Suomen rajojen ulkopuolelle.
Raportti ja muistio
Raportti ja muistio ovat asiatyylisiä selontekoja esimerkiksi matkasta, neuvottelusta, tutkimuksesta tai muusta työstä. Niissä pyritään yksiselitteisyyteen, helppolukuisuuteen ja objektiivisuuteen.
Raporttia ja muistiota suunniteltaessa on ajateltava lukijaa: sisältö ja näkökulma määräytyvät sen mukaan, kenelle teksti on kirjoitettu ja mitä tietoja lukija tarvitsee. Esimerkiksi neuvottelua voi muistiossa tarkastella hieman eri näkökulmasta silloin, jos teksti on tarkoitettu vain omal¬
le väelle kuin jos selonteko jaetaan myös vastapuolelle.
Asiat esitetään usein aihepiirijärjestyksessä (ks. s. 166) niin, että lukijalle tärkeät asiat ovat alkupuolella. Myös aikajärjestys (ks. s. 164) voi tulla kyseeseen etenkin matkaraportissa.
Matkaraportissa pitää antaa olennaiset tiedot matkakohteesta tai tapahtumasta, osallistujista, ajasta ja paikasta sekä matkan tai tapahtuman tarkoituksesta ja vaiheista. Siihen voi sisällyttää kuvausta, erittelyä ja matkan kiinnostavuuden ja annin arviointia.
Työraportissa (ks. malli) kerrotaan, mitä tehtiin ja miksi, miten toimittiin ja mitä saatiin selville. Työn ja sen tulosten arviointi on tärkeä etenkin tutkimuksista tehdyissä tutkimusraporteissa eli tutkielmissa (ks. s. 206).
Muistioon kirjataan asioita muistion tavoitteen mukaan. Joskus sillä annetaan tietoa jostain tilaisuudesta niille, jotka eivät ole olleet mukana. Heitä todennäköisesti kiinnostavat eniten sellaiset asiat, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä. Joskus muistio kirjoitetaan siksi, että esimerkiksi neuvottelun osapuolille jäisi sama käsitys siitä, mitä on sovittu. - Neuvottelumuistioon on tapana kirjata ainakin seuraavat asiat: mikä neuvottelu oli kyseessä, milloin se pidettiin, keitä oli läsnä, mitä käsiteltiin ja mitä sovittiin.
Oheinen raportti on kirjoitettu opettajalle, joka halusi tietää, miten oppilaat toimivat projektinsa eri vaiheissa. Siksi työnjakoa ja työskentelyn etenemistä käsittelevät kohdat ovat keskeisiä. Kirjoittajan ja lukijan tuttuus mahdollistaa paikoin epävirallisen sävyn.
184 Kirjoittaminen


Kirjoittajan yhteystiedot
Tekstilaji ja kirjoituspäivä
t t
Matti Nieminen Työraportti
Koillisen lukio, I B
Alankotie3 18.9.2003
13100 Hämeenlinna
äotsikko
LAPSUUDEN SUOSIKKIKIRJAT -PROJEKTI
liotsikko
Aika
Tekijät
Äidinkielen 3. kurssi 2003-2004, itsenäisen työskentelyn jakso Minna Harju, Leena Patola ja Matti Nieminen
Työn tarkoitus Työn tarkoituksena oli selvittää, millaisista kirjoista eri-ikäiset koulussamme työskentelevät ovat lapsina pitäneet, ja tutustua samalla lastenkirjallisuuden historiaan.
Toteutus
Työnjako
Arviointi
Liite
Jakelu
Päätimme valita muutamia eri-ikäisiä henkilöitä ja selvittää heidän lapsuutensa suosikkikirjat. Valituiksi tulivat koulumme vanhin (lehtori Martti Paju) ja nuorin (7. A:n Pinja Latvaoja), lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Petri Lae sekä yläasteen oppilaskunnan puheenjohtaja Saara Toivonen.
Haastattelimme jokaista kahdesti. Ensin selvitimme suosikkiteokset (kolmesta viiteen jokaiselta). Toisella kerralla, kun itse olimme ensin tutustuneet meille aiemmin tuntemattomiin kirjoihin, kysyimme enemmän kunkin teoksen annista ja vaikutuksista.
Kokosimme suosikkikirjoista luokkaan näyttelyn, jota esittelimme muulle ryhmälle. Näyttelyn ja sen esittelyn onnistumista arvioimme keskustellen opettajan kanssa.
Suunnittelimme haastattelut yhdessä. Kokosimme joukon kysymyksiä, joihin halusimme vastauksen (ks. liite). Minna haastatteli lehtori Pajua sekä Pinja Latvaojaa, Leenan kontolle tuli ylä-asteen puheenjohtaja, ja minä sain osakseni Petri Laineen.
Ensimmäisen haastattelukierroksen jälkeen sovimme, että jokainen lukee haastattelemansa henkilön mainitsemista kirjoista ne, joita ei tunne ennestään. Lista luetuista teoksista on esillä näyttelyssä.
Näyttelyyn jokainen kirjoitti nimikkohenkilöstään ja hänen kirjoistaan esittelyn, johon liitettiin Leenan ottamia valokuvia. Yhdessä teimme suuren seinäposterin, jossa esittelimme lastenkirjallisuuden klassikoita ja vaiheita.
Leena ja Minna hoitivat näyttelyn esittelyn, minä tämän raportin kirjoittamisen. Käytin näyttelyn avajaisissa myös lyhyen puheenvuoron, jossa esittelin Petri Laineen suosikkikirjoja.
Työskentely sujui hyvin. Ainoa ongelma oli oikeastaan vain yhteisen ajan löytäminen. Hauskinta oli näyttelyn pystyttäminen ja opettavaisinta haastatteleminen.
Jälkeenpäin ajatellen meidän olisi kannattanut panostaa enemmän syiden selvittämiseen ja johtopäätösten tekoon (Miten aikakausi vaikutti suosikkiteoksiin? Mitä päätelmiä voidaan tehdä kirjallisuuden merkityksestä lapsuusvuosina?). Nyt esityksemme jäi selostuksen ja kuvailun asteelle, mistä opettaja palautteessaan jo huomauttikin. Saimme kuitenkin paljon tietoa lastenkirjallisuuden historiasta, mikä oli tärkeä tavoitteemme.
Haastattelukysymykset
Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Anne Virta ja työryhmän jäsenet
Kirjoittaminen 185


Selkeä ulkoasu parantaa tekstin luettavuutta. Siksi selonteot asemoidaan paperille huolellisesti (ks. malli s. 185), niissä on pääotsikko ja väliotsikot, jotka auttavat löytämään kiinnostavat asiat koko tekstiä lukemattakin.
Lukijaa palvellaan myös antamalla raportin tai muistion tekijän yhteystiedot ja kertomalla, keille kaikille teksti on jaettu. Yhteystiedot kirjoitetaan vasempaan ylänurkkaan. Jakelutiedot voi antaa luettelona tekstin lopussa. Kohdan väliotsikoksi sopii Jakelu tai Tiedoksi.
Jos raportti tai muistio on pitkä, siihen kirjoitetaan tiivistelmä (ks. s. 182).
Koevastaus
Joskus koe- ja tenttitehtävistä selviää lyhyillä määritelmillä tai luetelmaviivoin laadituilla tiivistelmillä. Usein kuitenkin pitää kirjoittaa niin sanottu esseevastaus. Sillä tarkoitetaan asiatyylistä, yhtenäiseksi tekstiksi kirjoitettua, kappaleisiin jaettua laajahkoa kokonaisuutta. Läheskään aina tehtävää ei ole annettu niin, että kirjoittaja saisi heittäytyä pohtimaan jotain asiaa, kuten esseistin kuuluu (ks. s. 198). Yleisnimitykseksi esseevastaus on siis hieman harhaanjohtava.
Hyvä koevastaus on kirjoitettu hyvin. Siltä odotetaan samanlaista rakenteen johdonmukaisuutta, tyylin selkeyttä ja havainnollisuutta sekä muodon jäntevyyttä kuin asiateksteiltä yleensäkin (ks. s. 158). Vähitellen vaatimukseksi on nousemassa - ylioppilaskokeen vastauksissakin - että tiedon lähteeseen pitää osata viitata eli esitelty tieto on osattava suhteellistaa.
Miten se kirjoitetaan?
Kokeessa on yleensä kiire. Vastauksen suunnitteluun uhrattu aika maksaa kuitenkin itsensä takaisin: stressi vähenee, kun asiat ovat koossa ja kokonaisuus on selvillä jo varsinaisen kirjoitustyön alussa.
Koevastauksen kirjoittaja joutuu tekemään
sekä tekstinsä sisältöä että sen muotoa ja rakennetta koskevia ratkaisuja, kuten tekstin tekijä aina. Muutenkin vastauksen syntyvaiheet ovat lähes samat kuin aina vaativaa tekstiä kirjoitettaessa.
Valmistautuminen työhön
• Tutki, mikä aihe sinulle annetaan. Miten sitä on rajattu? (Esimerkiksi koetehtävässä Aleksis Kiven tuotannon vaikutus suomalaiseen kirjallisuuteen aihepiirinä on Kiven tuotanto. Sitä pitää tarkastella siitä näkökulmasta, miten Kiven teokset ovat vaikuttaneet suomalaiseen kirjallisuuteen. Hyvään tulokseen ei pääse, jos unohtaa tehtävässä ilmoitetun rajauksen ja kirjoittaa kaiken Kivestä tietämänsä.)
• Tutki, mitkä ovat vastauksesi keskeiset käsitteet. (Kiven tuotanto ja suomalainen kirjallisuus.)
• Määrittele pääkäsitteet. Merkityssuhdekaa- vion kysymykset, joilla avataan tekstin pääkäsitettä, toimivat hyvin (ks. s. 38). Yksinkertaistettuina ne ovat Kuka?/Mikä?, Missä.?, Milloin?, Millainen?, Mistä koostuu?.
• Selvitä, millaista toimintaa sinulta odotetaan. Pitääkö pohtia vai kuvailla, soveltaa, vertailla vai eritellä, tulkita itse vai selostaa, mitä joku muu on sanonut?
Ainesten kerääminen ja esitysjärjestyksen suunnitteleminen
• Kerää sisällön ainekset. Hyvä apuneuvo on merkityssuhdekaavio tai jokin siitä muokattu oma kuvio.
• Suunnittele, miten havainnollistat, mitä esimerkkejä annat, mihin vertaat, mistä kerrot yksityiskohtia.
• Suunnittele tekstisi jäsentely eli se, missä järjestyksessä otat asiat esille. Erilaisiin tehtävänantoihin sopivat eri jäsentelytavat (ks. s. 163-168),
186 Kirjoittaminen


esimerkiksi Löytöretkien vaikutukset Amerikassa ja Euroopassa - vertailujärjestys, Suomen kansalaissodan syyt - tärkeysjärjestys.
Kirjoittaminen
• Mieti, miten voisit auttaa lukijaasi. Ainakin kappalejako pitää olla, mutta myös alleviivauksia, piirroksia, väliotsikoita ja metatekstiä (ks. s. 133) voi käyttää vastauksen juonen selkeyttäjinä.
• Kirjoita tekstisi. Moniin koevastauksiin sopii oheinen kokonaisrakenne.
Arviointi ja tekstin hionta
• Arvioi tekstiäsi: Voisiko sitä vielä parantaa? Eteneekö se selkeästi? Missä on ajatuskatkoja? Ovatko tiedot oikein?
• Viimeistele: tarkista kieliasu, tee alleviivaukset ja niin edelleen.
Koevastauksen rakenne Alku, johdanto
= nopeasti asiaan, mahdollisesti ilmiön kuvailua ja käsitteiden määrittelyä
Selkeästi jäsennelty käsittelyosa
= tehtävän mukaan esimerkiksi asian merkitys, vaiheet, vaikutukset, syyt, seuraukset, päätelmät, asian merkitys ja keinot vaikuttaa siihen
Päätäntä
= tiivistelmä tai pohdintaa (= esim. asian tulevaisuus), asian sitominen johonkin laajempaan kokonaisuuteen
Kirjoittaminen 187


Mielipidekirjoituksia
Mielipideteksti on tavallaan kahden osapuolen keskustelun tai väittelyn kiteytymä. Sen taustana ovat yleensä aiemmin esitetyt mielipiteet, joita kirjoittaja puntaroi ja joiden rinnalle hän asettaa omat käsityksensä.
Mielipidetekstin kirjoittajan tavoitteena on taivuttaa lukija puolelleen ja ehkä jopa toimimaan jollakin tavoin. Hänen puheenvuoronsa tulee kuulluksi, jos se vastaa lukijan tarpeita ja on argumentaatioltaan vakuuttava.
Tärkein asia mielipideteksteissä on kirjoittajan teesi eli näkemys tai asia, jota hän ajaa. Lukijaa kiinnostaa myös, miten hän suhtautuu eriäviin näkemyksiin ja mitä sisältöjä ja perusteluja hän valitsee. Siksi kirjoittaja voi olla tekstissään paljon voimakkaammin läsnä kuin tietoa välittävissä ja selostavissa kirjoituksissa.
Maltillisesti vai kärjekkäästi?
Mielipideteksti voi olla joko maltillinen tai tiukasti kantaa ottava. Sävyn valintaan vaikuttavat niin vastaanottajat, kirjoittajan tavoite kuin tekstin pituus ja julkaisupaikkakin. Ilta-Sanomat suosii lyhyitä yleisönosastokirjoituksia, koska lehti on tehty nopeasti luettavaksi. Siksi sinne kirjoitetaan kärkevästi. Kirjoittajien tavoitteena ei yleensä ole keskustelun käynnistäminen elämää suuremmista kysymyksistä, vaan huomion kiinnittäminen johonkin epäkohtaan
ja usein piikittelykin. Sellaisiin tavoitteisiin poleemiset eli voimakkaasti kärjistävät tekstit ovat omiaan. Laajemmin ja maltillisemmin kannattaisi kirjoittaa, jos käsitellään esimerkiksi jotain elämänkatsomuksellista kysymystä ja toivottaisiin keskustelua aiheesta.
Maltillinen kirjoittaja tuo vastapuolen näkemykset esiin myönnyttelevään sävyyn, mutta kumoaa ne sitten sopivin sanakääntein. Jyrkästi kantaa ottavassa kirjoituksessa vastapuolen käsityksiin suhtaudutaan torjuvammin tai niistä ei puhuta mitään.
Esitellessään omille käsityksilleen vastakkaisia mielipiteitä kirjoittaja voi käyttää passiivimuotoja ja myönnytteleviä sanoja Tosin jätteiden puhdistaminen on kallista —. Tuodessaan omat näkemyksensä niiden rinnalle hän käyttää kiel- toilmauksia ja vastakohtapartikkeleita - - mutta vielä kalliimmaksi tulee saastuneen luonnon elvyttäminen.
f* . Bartholdin patsas Vapaus (1886) seisoo New Yorkin sataman suulla kainalossaan USA:n itsenäisyysjulistus. Teksti on kiihkeä vapausaatteen puolustus ja ottaa kantaa vanhaa maailmaa vastaan.
188 Kirjoittaminen


Kirjoittaminen 189


Kielen muotoja, joilla rinnastetaan omia ja muiden näkemyksiä
Muiden vastakkaisia käsityksiä
Kirjoittajan käsitys
Verbejä
sanotaan, X väittää
on otaksuttu, X on uskonut
oletetaan
Myönnytteleviä sanoja
vaikka, tosin, tietysti eittämättä, kieltämättä toki, joskin, jos kohta
Kieltoilmauksia
ei näytä olevan ei sinänsä ole on mahdotonta
Vastakohtapartikkeleita
kuitenkin, kumminkin toisaalta, silti, sittenkään jos vaikka, mutta siitä huolimatta
Toiseen tekstiin viittaaminen mielipidekirjoituksissa
Mielipidetekstin lähtökohtana on usein toinen teksti. Tekstien yhteys syntyy luontevasti, jos kirjoittaja heti aluksi viittaa siihen kirjoitukseen, johon hän ottaa kantaa. Näin lukijan on helpompi seurata keskustelun etenemistä. Tällainen tapa on tavallinen - tosin ei ehdoton
- 	lehtien mielipidekirjoituksissa. Saman lehden aiemmissa numeroissa olleeseen uutiseen tai mielipidekirjoitukseen voidaan viitata vaikkapa seuraavasti:
Helsingin Sanomien toimittaja Riikka Venäläinen uutisoi lauantaina 11.10. valtion kirjalahjoituksen kouluille isosti.
Lohdutukseksi Anna-Maijalle (Helsingin Sanomat 25.5.) voi kertoa, että hän ei ole ainoa, joka on turhaan haeskellut pienille lapsille soveltuvia pyöräilykypäriä.
Viittauksen täsmällisyydestä on hyötyä lukijalle, joka haluaa tietää keskustelun lähtökohdan ja seurata sen etenemistä.
Arvosteluissa on yleensä arvioinnin lisäksi sekä teoksen referointia että analyysia. Lukijan on saatava tietää, mitä teosta arvostellaan, joten kaikki lähdetiedot annetaan joko heti otsikon alla tai sitten arvostelun lopussa ensiksi kirjailija, sitten kirjan nimi, suomentaja, kustantaja ja ilmestymisvuosi (jos ei ole itsestään selvä, että se on ilmestynyt samana vuonna kuin arvostelu) ja usein myös sivumäärä.
Kate Atkinson, Museon kulisseissa. Suom. Leena Tamminen. WSOY 1997.
Matti Wuori, Faustin uni. 248 s. WSOY 1995.
Lisäksi hyvin nopeasti arvostelun alkupuolella pitää saada sanotuksi, mistä teoksesta on puhe Kate Atkinsonin romaani Museon kulisseissa on häkellyttävä sukutarina.
Hyvän mielipidetekstin ominaisuuksia
Vakuuttava mielipideteksti esittää kirjoittajansa näkemyksen selkeästi ja perustelee sen harkitusti. Lukijan pitää pystyä erottamaan kirjoittajan
näkemykset perusteluineen muusta tekstistä ja seuraamaan hänen ajatuskulkuaan. Hyvässä mielipidetekstissä tuo ajatuskulku kulkee tekstin läpi punaisena lankana, juonena.
Keskustelussa puhujan on lupa muuttaa mielipidettään, mutta kirjoittajan on parasta olla
190 Kirjoittaminen


samalla kannalla alusta loppuun asti. Jos hän ei työhön ryhtyessään tiedä kantaansa, tekstistä tulee helposti epäjohdonmukainen. Mielipideteksti ei saa olla mielipiteen muotoutumisen kuvaus, vaan siinä esitetään pohdinnan lopputulos, jota tuetaan sopivilla perusteluilla.
Mielipidetekstin kirjoittaja joutuu valitsemaan tarkoin keinot, joilla yrittää saada ajatuksensa läpi. Niihin kuuluu suunniteltu argumentaatio (ks. s. 44) ja runsas valikoima kielen retorisia keinoja ( ks. s. 50-53).
Lehteen lähetettyjen mielipidekirjoitusten vika on usein pitkäveteisyys ja liian monien asioiden ahtaminen samaan tekstiin. Muita mielipidekirjoitusten - muun muassa ylioppilaskokeen kirjoitelmien - tavallisia heikkouksia ovat väitteiden epämääräisyys, sisällön epäjohdonmukaisuus ja perustelujen niukkuus.
Harkittu rakenne edistää asiaa
Kaoottinen teksti ei kerro hyvää kirjoittajan ajattelutaidosta. Siksi lukijaan vaikuttamaan pyrkivä miettii tekstinsä jäsentelyn tarkoin.
Lehtien mielipidekirjoituksissa, esimerkiksi kolumneissa, pääkirjoituksissa ja laajoissa ylei- sönosastokirjoituksissa, sekä myös äidinkielen ylioppilaskokeen kirjoitelmissa suositaan seuraavanlaista jäsentelyä:
1. Kiinnostuksen herättäminen
- ajankohtaisella tapausesimerkillä
- sitaatilla
- kysymyksillä
- väitteellä
- kaskulla.
2. Asian esittely ja sen yhteydessä
- näkökulman rajaus
- määritelmä
- taustatietoja.
3. Kirjoittajan väitteet ja perustelut
4. 	Koonti, jonka yhteydessä voidaan esittää
- arviointi
- toimintasuositus
- teesin suhde laajempaan kokonaisuuteen tai sitaatti, väite, kysymys, anekdootti.
Tämä jäsentelyrunko on melko vakiintunut laajahkon mielipidetekstin rakenteeksi, ja sen tunteminen voi helpottaa kirjoittamista. Kaavamaisesti siihen ei kuitenkaan pidä suhtautua. Sovellukset ovat aina paikallaan - kunhan teksti säilyy selkeänä. Sitä paitsi on muitakin mielipi- deteksteihin sopivia jäsentelytapoja, esimerkiksi ongelmanratkaisu-, argumentointi- ja vertailu- järjestys (ks. s. 165-168).
Lehtien mielipidetekstejä Pääkirjoitus
Pääkirjoitus esittää lehden kannan ajankohtaiseen aiheeseen, usein samassa numerossa olevaan uutiseen. Pääkirjoituksia voi lehdessä olla peräkkäin useitakin.
Pääkirjoitus syntyy monesti toimituksen yhteistyönä. Aiheet suunnitellaan kokouksessa, jossa myös päätetään, kuka asiasta kirjoittaa. Suurissa lehdissä pääkirjoituksen laatii erityinen artikkelitoimittaja, pienemmissä päätoimittaja tai asian parhaiten tunteva toimittaja. Monet lehdet käyttävät kirjoittajina myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Jokainen pääkirjoitus on päätoimittajan hyväksymä.
Kommentti
Alkuaan kommentti on tarkoittanut selitystä ja myös reuna- ja lisähuomautusta. Vähitellen, englannin kielen vaikutuksesta, merkitys on kuitenkin muuttunut. Nykyään kommentti tar-
Kirjoittaminen 191


Millainen on hyvä yleisönosastokirjoitus?
| Hyvä yleisönosasto- kirjoitus on niin selkeä, että keskeinen asia nousee siitä helposti esille.
Lukijan on ymmärrettävä yleisönosastokirjoi- tuksesta, mikä siinä on kirjoittajan näkemystä, mikä muiden mielipidettä ja mikä esitetään faktana. Kirjoittajan tulee keskittyä yhteen asiaan, vaikka hänen mielessään olisi useitakin toisiinsa liittyviä aiheita.
Lehdet arvostavat myös konkreettisuutta ja tekstin jäntevyyttä. Kirjoituksen tulisi olla ajankohtainen. Sen aiheen ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla valtakunnallisesti tai muuten
merkittävä. Aivan tavallisetkin ihmisiä koskettavat asiat voivat saada tilaa mielipideosastossa.
Mielipiteen tuoreus on ansio, samoin myös kirjoituksen keskustelevuus. Lehti julkaisee mielellään kirjoituksen, joka aloittaa uuden keskustelun tai vie eteenpäin jo alkanutta. On eduksi, jos kirjoitus tuo esiin uuden näkökulman ja antaa arvoa muidenkin mielipiteille.
192 Kirjoittaminen


Lisätieto
Sana Comment on kuulunut englannin kieleen vuosisatoja. Mutta vasta 1950-luvulla kieleen syntyi ilmaisu no Comment, 'ei kommenttia', joka on suomalaisten nykypoliitikkojenkin suosima ilmaisu. Sen teki tunnetuksi Valkoisen talon lehdistösihteeri, joka vastasi MNo Comment” erään senaattorin eroon liittyvään kysymykseen.
Lähde Kalevi Koukkunen, Atomi ja missi.
Vierassanojen etymologia. 1990.
koittaa lähes yksinomaan tekstiä, jossa puhuja tai kirjoittaja esittää näkemyksensä. Silti edelleen elossa on myös kommenttityppi, joka tarjoaa selittävän lisätiedon, uuden näkökulman tai vaihtoehdon muttei mielipidettä.
Mielipiteelliset kommentit ovat tavallisia nykyään muun muassa sanomalehdissä, joissa esimerkiksi uutisen rinnalla on toimittajan kommentti. Siinä hän pääsee esittämään tapahtuneesta oman arvionsa, mikä ei pelkkään tiedonvälitykseen pyrkivässä uutisessa ole mahdollista.
Uutisen kainalotekstinä tarjottu kommentti ei muodosta itsenäistä kokonaisuutta. Itse asiassa kommentti on varsin usein jonkin laajemman kokonaisuuden osa. Tavallista on esimerkiksi, että kirjoittaja ensin selostaa toista tekstiä ja sitten kommentoi sitä.
Kommentin ominaisuuksia
Tekstinä kommentti on yleensä suhteellisen lyhyt. Koska se liittyy johonkin toiseen tekstiin tai tapahtumaan, se on niin sanottu aineistopohjainen teksti. Siksi siitä pitää ilmetä, mitä ollaan kommentoimassa. Jos kommentti ja sen pohjateksti kuitenkin kuuluvat samaan kokonaisuuteen, ei pohjatekstistä tarvitse antaa tarkkoja lähdetietoja. Tekstihän on lukijan silmien edessä.
Kommentti voi kohdistua koko pohjatekstiin tai vain sen osaan. Hyvä kommentti pureutuu johonkin olennaiseen asiaa. Se välittää kirjoittajan ajatuksen selkeästi, ja hänen äänensä voi kuulua siinä avoimesti.
Yleisönosastokirjoitus ja vastine
Lähes kaikissa lehdissä on palsta lukijoiden lähettämiä kirjoituksia varten. Demokratian kannalta on tärkeää, että lukijat voivat tuoda näkemyksiään julkisuuteen. Yleisönosastokirjoituk- sella on vaikutettu jopa päätöksentekoon.
Kaikkia lehteen lähetettyjä mielipidekirjoituksia ei yleensä voida julkaista. Suomalaisiin valtalehtiin lähetetyistä lukijain kirjoituksista valitaan vuosittain noin 30 %. Lehdet julkaisevat vain sellaisia kirjoituksia, joiden laatijan oikea nimi on lehden tiedossa. Nimimerkkikir- joittajankin on siis ilmoitettava nimensä toimitukselle.
Kirjoitukset eivät yleensä ole sellaisinaan julkaisukelpoisia. Usein ne - saadakseen lukijoita
- 	vaativat lyhentämistä, nasevoittamista ja otsikon muokkausta.
Vastineella tarkoitetaan yleisessä kielenkäytössä mielipidekirjoitusta, joka on kirjoitettu vastaukseksi aiemmin julkaistuun kirjoitukseen. Juridisessa kielenkäytössä vastine on kirjoitus, jolla henkilö vastaa häntä koskevaan julkaistuun väitteeseen. Lehdellä on velvollisuus julkaista perusteltu vastine.
Kolumni
Kolumni on mielipideteksti, jonka tekijä on useimmiten toimituksen ulkopuolelta. Lehti valitsee kirjoittajan eli kolumnistin ja antaa lehdestä tilan hänen käyttöönsä. Sekä aiheen valinta että mielipiteet ovat siis kolumnistin omia. Hän ei ole sidoksissa lehden linjaan. Kolumnisti
Kirjoittaminen 103


J
KESKELLÄ VIIKKOA
1.
r
Kari Hotakainen
Ymmärtämisen turhuudesta
NYKYMUSIIKKI, JUONETTOMAT romaanit, traktorinvetokilpailut, taiteilijoiden tuska, yritysjohtajien bonukset, jyrkät heterot, lievät homot. Meillä jokaisella on ristimme. Yhteis- kunta on rakennettu niin, että lähes kaikkea liikkuvaa on ymmärrettävä. Yleisymmärtäjän ^ aika ei tule pitkäksi, mutta puuha ei ole kovin palkitsevaa. Otetaan esimerkiksi nuoriso.
JO MUINAISET roomalaiset yrittivät ymmärtää nuorisoa ja huomasivat harrastuksen mahdottomuuden. He jättivät puuhan mainostoimistoille, jotka sentään voivat laskuttaa hommasta. Mainosnikkarit yrittivät myydä nenänkaivajille lumilautaa oikeilla iskulauseilla. Iskulauseet ovat myöhässä, koska kohde ehtii aamulla muuttua teknoksi ja spreijaa jo taloyhtiön seinää teltat jaloissaan.
Nuoriso on parhaimmillaan omissa oloissaan. Omat olot kestävät yleensä kuusi-seitsemän vuotta, minkä jälkeen he vaihtavat teltat normaa- lihousuihin ja alkavat narista liian korkeasta verotuksesta ja kävelykatujen rauhattomuudesta.
Ikävä kyllä nuoruus on venyvä käsite. Nuoruutta ihaillaan niin, että taajamat ovat väärällään miehiä ja naisia, joiden jenkissä maku on pysynyt kiusallisen pitkään. Tuore tatuointi ja lippis väärin päin viestittävät, että he kokevat olevansa samassa veneessä parikymppisten 7- peruspäivärahalaisten kanssa. On noloa mennä drinkille ja huomata seurustelevansa 37-vuo- tiaiden teinien kanssa.
MARKKINATALOUS ON täysin riippuvainen nuoruudesta. Vaikka kummallisesti pukeutuvilla ei ole rahaa, heillä on esteetön näköyhteys vanhempien lompakolle. Lapsilla ja nuorilla on tunnetusti huono maku, joka aiheuttaa sivuttaisliikettä lompakossa. Vanhemmilla on ilo tutustua lenkkareihin, joiden kantapäihin syttyy valo, kun kenkä ottaa asfalttiin.
Kun ihminen täyttää noin 14, hänen päänsä kuumenee, silmiin tulee kiiltoja maailman vääryys on terävä, hartaudella vedostettu mustavalkokuva. Tuohon tilaan ei sovi tuputtaa ymmärrystä, sillä oikeassa oleva nuori vain ärtyy. Ymmärtäjä heittää ympäristöönsä vaivaan- ^ nuttavan verkkonsa, jonka alla tosisiistillä sakilla on tukalat oltavat.
TIEDÄN, ETTÄ lasta ja juonetonta romaania voi rakastaa ymmärtämättä kumpaakaan nurin. Lapsi tarvitsee rakkautta ja ruokaa, juoneton romaani aikaa. Jos haluat alkaa ymmärtämät- ^ tömäksi helposta päästä, ala traktorinvetokilpailusta. Siihen tollouteen ei eläin pysty.
Minulla on ajokortissa mustavalkoinen kuva, jossa erittäin pitkätukkainen nuori vihaa kameraa. Suuri ymmärrys valtaa minut, kun ajattelen vanhempiani, jotka joutuivat ruokkimaan ja sietämään ajokortin omistajaa. Ymmärrykseen heillä ei ollut aikaa. Eikä halua. Mutta sitä ei saanut sanoa ääneen.
Helsingin Sanomat 27.H. 1997.
104 Kirjoittaminen


Kari Hotakaisen kolumnin argumentaatioanalyysi
Kolumnin lukijalla on yleensä monenlaista taustatietoa, joka suuntaa hänen tulkintaansa. Hänellä saattaa ensinnäkin olla jokin mielikuva kolumnistista. Kirjailija Kari Hotakainen esimerkiksi tunnetaan taitavaksi sanankäyttäjäksi, humoristiksi, joka kolumneissaan mieluusti asettuu vastahankaan yleisen mielipiteen kanssa.
Myös käsitys julkaisupaikasta antaa tulkinnalle taustaa: samassa lehdessä voi olla useitakin vakituisia kolumnipalstoja, joilla on omat aihepiirinsä, esimerkiksi urheilu tai talouselämä. Helsingin Sanomien vakituiset lukijat tietävät, että Keskellä viikkoa -sarjan kolumnit ovat ilmestyneet lehden kulttuurisivuilla ja Hotakaisen lisäksi niiden kirjoittajina ovat olleet muun muassa filosofi Sara Heinämaa ja muusikko Kari Rydman. Jo ulkonäkö paljastaa sarjan tekstit kolumneiksi: ne on ladottu yhdelle palstalle, niissä on kirjoittajan kuva, ja sarjalla on oma logo Ckohta 1).
Tekstin tunnistaminen kolumniksi antaa lukijalle arvokasta tietoa. Kolumni on mielipideteksti, joten siitä pitää metsästää kirjoittajan mielipidettä ja sen perusteluja sekä tehdä havaintoja koko argumentaatiosta. Lukija tietää myös, että kolumnistin tavoitteena on houkutella hänet näkemystensä taakse. Se saa tottuneen lukijan valppaaksi. Hän arvioi koko ajan aktiivisesti lukemaansa ja tuo kirjoittajan ajatusten rinnalle omat näkemyksensä. Näin lukeminen on ikään kuin kolumnistin ja lukijan äänetöntä ajatustenvaihtoa.
Kolumnisti kuljettaa lukijaansa Kari Hotakaisen kolumni Ymmärtämisen turhuudesta on sävyltään pakinoiva. Se etenee jutustellen ja yhdistelee kepeästi niin taitelijoiden tuskan ja traktorinvetokilpailut kuin muinaisen Rooman ja mainosmiesten nykytemput. Argumentaation erittely Cks. s. 44) paljastaa kuitenkin, että kolumniin on rakennettu selkeä juoni, polku, jota pitkin kirjoittaja kuljettaa lukijaa ja että kirjoittaja käyttää taitavasti useita argumentaatiokeinoja.
Otsikko (kohta 2) kertoo, että kolumnissa on puhe ymmärtämisestä ja erityisesti sen turhuudes¬
ta. Varsinainen teksti alkaa johdannolla (3). Siinä kirjoittaja luo yhteistä maaperää osoittamalla, että hän aikoo käsitellä meitä jokaista koskevaa asiaa. Näin hän taivuttelee lukijaa myötämieliseksi.
Ensimmäisen kappaleen lopussa (4) on kirjoittajan teesi. Se paljastaa sen johtopäätöksen, jonka hän tahtoo lukijan tekevän: ymmärtäminen ei ole palkitsevaa. Samalla näkökulma tarkentuu ja teesi saa muodon "Nuorison ymmärtäminen on turhaa puuhaa”.
Väitteensä tueksi kirjoittaja tarjoaa perusteluja: Ymmärtämistä yrittävä ei koskaan tavoita nuorisoa
(5), ja nuoruus menee joka tapauksessa pian ohi
(6), joten ymmärtäjän ponnistelut valuvat hukkaan. Totuudessa pysyäkseen kirjoittaja tekee kuitenkin jälkimmäiseen perusteluun varauksen: kaikkien nuoruus ei tunnu päättyvän koskaan (7).
Kolmas kirjoittajan perustelu on, että ymmärtä- misyritykset vain ärsyttävät nuorta, saavat hänen olonsa tuntumaan vaivautuneelta (9). Siksi hänet on paras jättää rauhaan.
Perustelujen jälkeen kirjoittaja tekee myönnytyksen, jolla hän pehmentää ja selventää näkemystään (10): Aikuisen on vaikea päästä ymmärtävästä asenteesta, empatiasta toista ihmistä kohtaan. Mutta tarkoitus ei olekaan luopua rakastavasta suhtautumisesta vaan nurin ymmärtämisestä.
Varmemmaksi vakuudeksi kirjoittaja ottaa lisätukea omista kokemuksistaan (11). Näin hän vielä lopuksi vakuuttaa lukijalle tietävänsä, mistä puhuu.
Syrjäpoluilla
Koska kolumnit ovat lyhyitä, ne ovat yleensä myös tiiviitä eli kaikki ainekset ryhmittyvät kiinteästi pääajatuksen ympärille. Näin on myös Hotakaisen kolumnissa, jossa kirjoittaja keskittyy vain yhteen asiaan ja sen myymiseen lukijalle. Juonessa on kuitenkin yksi mutka, jossa lukija viedään syrjään pääajatuksesta (8). Silloinkaan teksti ei lipsu aihepiiristä.
Kirjoittaminen 1 95


Ohjeita kirjallisuusarvostelun kirjoittajalle
• Lue teos huolellisesti pariinkin kertaan muistiinpanoja tehden.
• Erittele teosta: tutki, mistä se rakentuu, mitä paljastuu pinnan alta, ja mieti teoksen arvoa. Tekstin avaamiseen soveltuvat sivulla 151 olevat lukijan kysymykset.
• Kokoa mielipiteitäsi teoksesta - listaa runsaasti sekä hyvää että huonoa sanottavaa. Pane samalla muistiin myös tarkkoja, näkemyksiäsi tukevia havaintoja tekstistä.
• Pohdi, mitä erityistä lukemassasi on. Onko teksti jostain syystä erityisen tärkeä juuri nyt? Mitä annettavaa sillä on? Mitä se näyttää maailmasta, mitä se auttaa oivaltamaan? - Täydennä muistiinpanojasi.
• Etsi teoksen paikkaa muiden joukossa: Mihin ryhmään se kuuluu, mitä traditiota edustaa? Missä suhteissa se on samanlainen kuin muut? Miten se eroaa? Onko tässä teoksessa jotain ainutlaatuista? Mitä kytköksiä sillä on muihin teoksiin? Mikä tekee teoksesta hyvää kirjallisuutta, tai miksei se ole sitä? - Täydennä muistiinpanojasi.
• Valitse näkökulma, josta kirjoitat. Teosta voi tarkastella tekijänsä tuotannon osana, vertailla sitä muiden teoksiin, keskittyä kieleen ja niin edelleen.
• Kirjoita arvostelusi niin, että oma äänesi kuuluu siitä. Kuvaile teosta, analysoi, tulkitse ja arvioi. Tuo näkemyksiäsi esille pitkin matkaa, älä kasaa niitä yhteen kohtaan.
on henkilönä selvästi esillä: tekstin yhteydessä on yleensä hänen valokuvansa.
Muita kolumnin ulkoisia tuntomerkkejä on tekstin muoto. Kolumni on vanhastaan ladottu yhdelle palstalle, ikään kuin pylvääksi. Kolumni-sanan taustalla onkin latinan columna ’ pylväs’.
Kolumni voi olla pakinoiva, esseen tapaan pohtiva tai tiukan asiatyylinen. Mutta olivatpa tyyli ja rakenne millaiset tahansa, hyvä kolumnisti keskittyy yhteen asiaan, ja kaikki tekstin asiat kiertyvät sen ympärille.
Kolumnin on huomattu vaativan erityisen hyvää lukutaitoa, jos kirjoittaja on ironinen, kuten kolumnistit usein ovat. Silloin nimittäin tekijän todellinen ajatus täytyy lukea rivien välistä - ironikkohan sanoo yhtä mutta tarkoittaa toista.
Arvostelu
Arvostelu on kirjoitus, jossa käsitellään esimerkiksi jonkin taiteenalan uutuutta: kaunokirjallista teosta, taidenäyttelyä tai konserttia. Arvostelu sijoitetaan yleensä lehden kulttuurisivulle.
Vaikka arvostelu on mielipidekirjoitus, siihen sisältyy muutakin ainesta. Esimerkiksi kirjallisuusarvostelu tiedottaa uudesta teoksesta; se tekee kirjan ilmestymisestä uutisen. Arvostelija kuvailee teosta: hän kertoo, millaisesta teoksesta on kyse. Sen lisäksi hän analysoi ja tulkitsee sitä eli nostaa esiin sen olennaisia piirteitä. Usein hän myös pohtii, mikä sen asema on muiden teosten joukossa.
Arvostelijan tehtävään kuuluu esittää alustava mielipide teoksen taiteellisesta arvosta. Pelkkä mielipide ei kuitenkaan riitä; arvio on perusteltava mahdollisimman hyvin.
196 Kirjoittaminen


Pohtivia ja eritteleviä kirjoituksia
Pohtivien ja erittelevien tekstien ryhmä on hajanainen. Sen ääripäitä ovat muodoltaan ja tyyliltään säädelty tutkielma ja essee, joka saattaa rönsytä villistikin. Yhteistä näille teksteille on niiden tavoite.
ohtivat ja erittelevät tekstit pyrkivät sel¬
vittämään jotakin ilmiötä, sen luonnet-
I ta, toimintatapaa ja vaikutuksia. Niin tekevät yleensä esimerkiksi oppikirjatekstit ja artikkelit.
Erittelyyn liittyy usein myös syiden ja seurausten, asioiden yhteyksien pohdintaa ja johtopäätösten tekemistä. Näin on esimerkiksi esseessä ja tutkielmassa. Parhaimmillaan teksti luo silloin jotain uutta tai ainakin kaivaa esille jotain huomaamatta jäänyttä.
Lukijaa kiinnostaa erityisesti, mitä pohtivan ja erittelevän tekstin kirjoittaja on ajatellut, mitä hän on löytänyt. Lukija tutkii, mitä asioita tekijä nostaa esille, mitä syy-yhteyksiä toteaa, miten todistaa väitteensä ja mitä päätelmiä te-
juste Rodinin veistos Ajatteljia (1880) alleviivaa länsimaista käsitystä, että ajattelu on ankaraa työtä. Saman näkemyksen taakse asettuu myös itävaltalainen kirjailija Hans Lohberger: "Ajattelu on taistelua, jokainen ajatus tietoisuuden voitto alitajunnasta”
Kirjoittaminen 197


kee. Niistä kasvaa kirjoittajan tulkinta maailmasta tai jostain sen ilmiöstä. Tämän tulkinnan rinnalle lukija ikään kuin kirjoittaa mielessään oman tekstinsä, kun hän hyväksyy, hylkää ja täydentää kirjoittajan ajatuksia.
Essee
Essee on laji, jossa kiteytyy eurooppalaisuuden henki: epäily; epävarmuus ja mielipiteen vapaus.
Jan Blomstedt
Esseen nimitystä käytetään monenlaisista teksteistä aina koevastauksesta lähtien. Itse asiassa essee on kuitenkin aivan omanlaisensa teksti. Se on koevastausta kaunokirjallisempi, tyyliltään artikkelin ja novellin välimailla, eikä sen painopiste ole tiedon välittämisessä.
Esseelle on luontaista pohtivuus ja henkilökohtaisuus. Sen kirjoittaja kehittelee jotain ajatusta, kyseenalaistaa totuuksina pidettyjä, löytää uusia yhteyksiä ja nostaa esille unohtunutta. Se antaa tilaa myös epävarmuudelle ja epäilylle. Ajatuskulun rakentuminen näkyy tekstissä selvästi ja nousee jopa loppupäätelmiä tärkeämmäksi.
Pohtivasta otteesta seuraa, että hyvän esseen lukija alkaa vaistomaisesti keskustella tekstin kanssa. Näin essee ikään kuin tyrkkii hänen ajatteluaan eteenpäin. Parhaimmillaan essee jättää lukijaansa kauan säilyvän jäljen.
Esseen ja kaunokirjallisuuden sukulaissuhde näkyy tyylissä. Huomaamaton asiatyyli (ks. s. 139) ei ole tehokas esseistin äänitorveksi, vaan hän pyrkii persoonallisempiin ratkaisuihin, jotka ovat sovussa tekstin ainesten ja ajatusten kanssa. Tyylivalinnoilla esseisti viettelee lukijaa perehtymään hänen ajatuskulkuihinsa.
Esseisti rakentaa siltoja
Esseiden aiheina ovat usein taiteen ilmiöt ja varsinkin kirjallisuus, mutta yhtä hyvin tarkkailun kohteena voi olla ympäristö, ihminen, kotikaupunki, merimatka tai vaikkapa hyönteisten elämä. Kirjoittaja aloittaa esimerkiksi muistikuvasta, tunteesta tai sattumuksesta ja kytkee sen sitten yleisempiin ilmiöihin.
Esseen ajatus eteneekin usein yksityisen ja yleisen vuorotteluna. Näin tekee esimerkiksi Leena Krohn esseessään. Hän lähtee liikkeelle sienistä ja rinnastaa niiden ja kulttuurin kasvuvoiman. Sitten hän siirtyy pohtimaan kulttuurin syntyä ja kehittymistä:
Muistathan sienet? Nuo pehmeääkin peh- meämmät olennot, haurasmaltoiset itiöemät? Imeväisen sormi kellahduttaisi ne vaivatta kumoon ja painaisi kuopan niiden maltoon. Kuitenkin ne voivat nostaa, murentaa ja työntää tieltään viisisenttisen asfaltin kuin se olisi repei- levä seitti. - -
Samaa voimaa on myös kaikessa siinä, mitä nimitetään kulttuuriksi, kaupunkien ahdingossa ja kauneudessa, kuvien ja kankaiden väreissä, puheessa ja kirjoituksessa, lauluissa, huudoissa. Kaikki näkyvä, joka on ihmisestä lähtöisin, ilmaisee näkymättömän elämän energiaa. Ihmisten teot, jotka näemme materialisoituneina silmiemme edessä, ovat kerran olleet silmiemme takana kuvina, tahtona, kaipauksena. Me näemme sen päivänvalossa, mutta ne ovat tulleet pimeääkin pimeämmästä. - -
Leena Krohn, Rapina. 1989.
Subjektiivisesti tai tutkijan ottein
Esseistillä on suuremmat vapaudet omiin ajatusten kehittelyihin ja tyylivalintoihin kuin vaikkapa artikkelin laatijalla. Hän voi tempautua asiasta toiseen näennäisen mielivaltaisesti mutta luoda silti tekstistä tasapainoisen koko-
198 Kirjoittaminen


Joskus essee muistuttaa ranskalaista barokki- puutarhaa. Rakenne on selvästi näkyvissä, pohdinta etenee huoliteltuja hiekkakäytäviä. Jokainen yksityiskohta kertoo kurinalaisuudesta: puutarhurin sakset ovat parannelleet kasvien muotoja, ja puut muodostavat selkeän asetelman.
Esseet ovat ajatusten puutarhoja. Mutta vaikka niiden ajatukset ovat varttuneet saman kulttuurin kasvihuoneissa, esseet eivät ole samasta muotista.
Essee voi olla kuin englantilainen puutarha. Se pursuaa lajeja, jotka leviävät villisti toistensa lomassa. Mutta huoleton vaikutelma ei ole syntynyt sattumasta vaan puutarhurin tietoisesta työstä. Hänen tavoitteenaan on ollut kepeää niittyä muistuttava puutarha, jonka hän on kasvattanut vähitellen.
Esseensä japanilaisen puutarhan malliin kirjoittava arvostaa väljää muotoa. Siksi hän pelkistää ja osoittaa vain viittauksenomaisesti kulkutiet ja pysähdyspaikat. Esseen viehätys syntyy muutamasta tarkoin valitusta yksityiskohdasta, loisto pakottomasta kokonaisuudesta.


Esseen tuntomerkkejä
Novellianalyysi
Esseessä on
- pohtiva ote
- ajatus, joka kulkee omia polkujaan
- rinnastuksia, yhteyksiä muihin ilmiöihin, teksteihin ja kirjoittajiin
- tekijän läsnäolo
- houkutteleva tyyli - milloin kärjekäs, milloin harkitsevan viileä, aforistinen tai pakinoiva
- rakenne, joka tukee kirjoittajan tavoitetta ja ajattelukulun pysymistä koossa.
naisuuden. Sen takaa koko tekstiä yhdistävä ajatuskulku, jonka ympärille kaikki ainekset ryhmittyvät ja jonka ehdoilla kirjoittaja valitsee esseensä yksityiskohdat, esimerkiksi rinnastukset muihin ilmiöihin ja viittaukset toisiin teksteihin.
Subjektiivinen essee on tällainen vapaasti sommiteltu kirjoitelma. Se voi edetä yllättävienkin assosiaatioiden varassa. Maininnat muista teoksista toimivat useimmiten vain virikkeinä omille pohdinnoille, eikä kirjoittaja pidä tärkeänä lähteittensä tarkkaa merkitsemistä.
Tutkielmaessee käsittelee aihettaan objektiivisemmin ja muistuttaa tieteellistä tutkielmaa (ks. s. 206). Keskeinen ongelma tai tehtävä on yleensä selvästi ilmaistu, ja kirjoittaja merkitsee tietojensa lähteet tarkkaan: tutkielmaesseessä voi olla tarkat tekstiviitteet ja lähdeluettelo. Siihen voidaan kuitenkin - toisin kuin tavalliseen tutkielmaan - ottaa asiatietojen lomaan hyvinkin henkilökohtaista aineistoa, muistikuvia ja mielipiteitä.
Novellianalyysin kirjoittaminen alkaa huolellisesta paneutumisesta tekstiin. Pohjateksti luetaan moneen kertaan ja avataan kaunokirjallisuuden erittelyyn sopivin työkaluin (ks. s. 256-263). Kirjoittaja selvittää, mitä novellissa sanotaan ja mitä sen pinnan alta löytyy, sekä arvioi tekstiä (ks. lukijan kolmen tason kysymykset s. 151).
Työn tulos, novellianalyysi, on tiivis, elegantti teksti, joka esittelee novellin, erittelee sen rakenteita ja tulkitsee tekstiä. Analyysi välittää myös kuvan novellin ja lukijan suhteesta.
Hyvän novellianalyysin kirjoittamiseksi ei ole pätevää reseptiä. On vain väljiä ohjeita. Niitä voi soveltaa kaikkeen kaunokirjallisuudesta kirjoittamiseen runoista ja romaaneista tehtäviin tulkintoihin ja kirjallisuusarvosteluihin.
Pohjatekstin lukuohjeita
• Novellianalyysin kirjoittajan kannattaa valita tekstiinsä jokin näkökulma, josta hän novellia tarkastelee ja joka kulkee yhdistävänä juonteena analyysissä. Joskus novellia voi lukea erityisesti esimerkiksi siitä näkökulmasta, mitä teksti sanoo yhteiskunnan valtasuhteista; joskus päähenkilön kehitys tuntuu tärkeältä; joskus näkökulmana voi olla tekstin vaikutus lukijaan.
• Ennen kuin kirjoittaja voi edetä tekemään päätelmiä lukemastaan, hänen on selvitettävä, mitä aineksia novellissa on. Siksi hän tarkkailee tekstin perusrakenteita, muun muassa aihetta ja kertojaa.
Kun kirjoittaja käsittelee novellin rakenteita analyysissään, hänen kannattaa käyttää esimerkiksi sellaisia kirjallisuustieteen käsitteitä kuin päähenkilö, kertoja, teema, juoni ja symboli. Ne auttavat ilmaisemaan ajatuksen täsmällisesti.
200 Kirjoittaminen


Ohjeita pohjatekstin ja analyysin suhteen osoittamiseksi
• Lähtökohtana on oletus, että analyysin lukija ei tunne novellia. Siksi novelli pitää esitellä hänelle kertomalla ainakin, mitä novellissa tapahtuu, kenelle tapahtuu, missä, milloin ja miksi tapahtuu, kuka kertoo ja mistä näkökulmasta. Novellin esittely kirjoitetaan preesensissä.
Novellissa läsnä ovat vain isä ja tytär. Koko novellin ajan pääasiassa isä hoitaa puhumisen. Tytär sen sijaan toimii. Hän käy sairaalassa, lukee isälle kortteja, vaahdottaa tälle partasaippuaa, sukii isän tukkaa, auttaa isän vuoteeseen ja muistelee lapsuuttaan.
(Sivuilla 201-202 olevat esimerkit ovat teoksesta Yön ja päivän kartta. Novelleja ja tulkintoja. Toim. Kirsti Mäkinen. 1993.)
• Joku on verrannut novellianalyysia karttaan. Maisemasta voidaan piirtää tiekartta, ve- sistökartta ja topografikartta. Ne ovat kaikki erilaisia mutta mikään ei ole ristiriidassa maaston kanssa. Vastaava uskollisuuden vaatimus koskee myös samasta novellista kirjoitettuja, tulkinnoiltaan ehkä kovinkin erilaisia analyyseja: tulkinnalle pitää aina löytyä perustelu novellista. Novellin siteeraaminen on yksi tapa vakuuttaa, että tulkinta ei ole tuulesta temmattu.
Hän näkee miehessä piilevän tuhoavan maskuliinisuuden. Katsellessaan Aria "Anna tunsi katsovansa pimeään, jonka kansoittivat muinaiset kansat; hän näki uhrimenoja, taisteluja, poltettuja kaupunkeja; kaiken sen yllä kävi kuuma tuuli”.
• Lukijalle pitää käydä selväksi, milloin on kyse pohjatekstin referoinnista, milloin kirjoittajan päätelmistä.
Johdannon kertoja on ilmeisen (= päätelmää osoittava sana) hurskas henkilö.
• Hyvässä analyysissa on runsaasti tarkkoja havaintoja novellista.
Mies kulkee käsikynkkää pyylevän vaimonsa kanssa - pyylevyys tuntuu olevan niin olennainen kunnon kansalaisen ominaisuus, että se pitää toistaa, kun vaimo mainitaan toiseen kertaan. Miehellä on kokoonkääritty sateenvarjo turvana säätä vastaan, ja oikeuden loukkauksia vastaan hän tarjoaa ankaraa puhetta. Vasta kun ryöstäjä on näkymättömissä, kunnon mies uskaltaa suuttua.
Analyysin rakenneohjeita
• Novellianalyysin, kuten kaikkien tekstien, pitäisi olla rakenteeltaan hallittu. Jäntevän muodon vaatimus tarkoittaa muun muassa sitä, että analyysin eri aineksien (novellin selostuksen, erittelyn, tulkinnan ja lukukokemuksesta nousevien asioiden) pitää sulautua toisiinsa. Hyvässä analyysissa kirjoittaja voi esittää perusteltuja käsityksiään novellista, lukukokemuksesta tai tekstin taiteellisesta arvosta, mutta hänen mielipiteensä eivät saa törröttää tekstin lopussa irrallisena jaksona.
• Usein hyvä novellianalyysi menee suoraan asiaan. Tällaisista ripeistä aloituksista on seu- raavassa muutamia esimerkkejä. Katkelmista on alleviivattu kirjoittajien käyttämät kirjallisuustieteen termit niiden luontevan käytön havainnollistamiseksi.
Kirjoittaminen 201


Jayne Anne Phillipsin ”Yksintanssi” on kerronnaltaan eleetön, riisuttu ja pysähtynyt novelli. Pääosiltaan se valottuu syöpää sairastavan miehen tyttären, tarkkailijan, näkökulmasta. Kirjoittaja aloittaa novellin kerronnan erittelystä hän luonnehtii kertomisen tapaa ja osoittaa, kenen näkökulmasta tapahtumia valotetaan.
Joskus käy niin, että tutuksi ja unohdetuksi luultu kertomus herää uudelleen henkiin. Sillanpään hienovireisin tsehovilainen novelli 'Talon tytär”, mitä siitä nyt enää?
Kahdessa virkkeessä kirjoittaja ehtii antaa tietoja lukijan kokemuksistaan, luokitella Talon tyttären nimenomaan tsehovilaiseksi novelliksi sekä arvioida novellin aseman Sillanpään tuotannossa.
Mitä kertoo novellin nimi. "Kesän viimeinen päivä”? Niin kuin hyvin tiedetään, kesä ei ole sillä tavoin rajallinen ajanjakso, että se päättyisi jonakin tiettynä päivänä. Ehkäpä nimi viestii jotakin muuta? Ilmoitus kesän päättymisestä viittaa siihen, että jokin kausi on päättynyt, jokin on toisinnossakin tapahtuu muutos. Mistä muutoksesta on kyse?
Kirjoittaja alkaa analyysinsa novellin nimestä ja osoittaa, että se paljastaa jotain tulkinnalle tärkeää.
• 	Kirjoittaja voi lähteä liikkeelle myös muusta kuin itse novellista, esimerkiksi hahmotella tekstin taustoja tai kertoa lukukokemuksestaan. Näin hän ikään kuin kehystää tulkintaansa, osoittaa sen laajempia yhteyksiä.
Kirjoittaja luonnehtii kokoelmaa, jonka osa ana- lauksesta Tyttö ja helmikon/akoru
lysoitava novelli on, ja asettaa sen novellin tradi- (noin 1665).
tion osaksi.
Esikoisteoksessaan Esa Sariola, psykologi koulutukseltaan ja ammatiltaankin, ottaa etäisyyttä niin sanottuun psykologiseen novelliin.
esille tarkkoja yksityiskohtia ja osoittaa niiden merkityksen.
- 	Kuvat ovat Jan Vermeerin maa-
202 Kirjoittaminen


Runoanalyysi
Runoanalyysi on aineistopohjainen kirjoitelma, jonka tekijä näyttää, mitä hän on löytänyt runosta. Hän kiinnittää huomiota niin tekstin pinnalla oleviin, näkyviin asioihin kuin pinnan alta paljastuviin merkityksiin.
Näiden merkitysten osoittaminen ja pohtiminen eli tulkinta on runoanalyysin ydintä. Sen yhteydessä kirjoittaja usein tuo esille yhteyksiä, joita runolla on esimerkiksi muihin teksteihin, maailman asioihin ja ihmisenä elämiseen. Myös hänen oma suhteensa runoon paljastuu.
Runoanalyysi syntyy prosessissa, joka lähtee liikkeelle runon tarkasta tutkimisesta. Tulkinta rakentuu vähitellen eri lukukerroilla. Lopulta syntyvä teksti, runoanalyysi, esittelee ja erittelee runon sekä tiivistää ja perustelee siitä tehdyn tulkinnan.
Runon tutkiminen
Monesti käy niin, että mitä useammin runoon palaa, sitä enemmän merkityksiä siitä löytää. Merkitysten paljastaminen onkin runon lukijan jännittävä tehtävä. Siinä vaaditaan tarkkaa silmää - jokainen pilkku ja säejakokin vaatii huomiota. Mutta ennen kaikkea lukijan on oltava kuin utelias kuuntelija, joka osaa nauttia runosta paljastuvista yllätyksistä. Hänen työvälineikseen käyvät esimerkiksi sivun 205 kysymykset.
Tulkinnan tiivistäminen
Tulkinta alkaa yleensä hahmottua jo silloin, kun lukija selvittää, mitä runossa on. Syvemmälle pääsee, kun vielä pohtii koko tekstiä alla olevien kysymysten avulla. Niiden yhteydessä on runoanalyyseista poimittuja lainauksia, jotka selventävät, millaisiin asioihin tulkitsijan
kannattaa suunnata huomionsa. - Sitaatit ovat Satu Griinthalin ja Kirsti Mäkisen toimittamasta teoksesta Mistä ääni meissä tulee? (1994).
• Mikä tuntuu olevan keskeisintä juuri tässä runossa?
Runosta jäi soimaan juuri tuo rytmi, kuin kaukainen rummunääni, joka ei kanna muuta kuin oman merkityksensä.
"Minän” tuntemusten sijasta runo käsittelee sitä, mitä kielellemme on tapahtumassa.
• Nouseeko tekstistä jokin yleinen ajatus, käsitys maailmasta tai ihmisistä?
Näin ihmisen paikka luomakunnassa on selkiintynyt. Hän on, kuten kaikki eläimet, samalla peto ja uhri, saalistaja ja saalistettu, voimakas ja heikko.
• Sanooko runo jotain yhdestä ihmisestä? ”NiittuM on lähtemätön kuva hänestä, joka lähti.
• Missä ja miten runon ja lukijan maailmat kohtaavat?
Sydämen maisemassa laulava kehrääjälintu tai ruislintu jää avonaiseksi symboliksi, arvoitukseksi. Se saa miettimään, mikä on minun ruislintuni.
Analyysin kirjoittaminen
Runosta kirjoitetaan runon ehdoilla. Teoksen tai sen jonkin osan käyttäminen vain kenties kauaskin etenevien pohdintojen lähtökohtana ei tee runolle oikeutta.
Tekstissä on pysyttävä kiinni myös silloin, kun kirjoittaja haluaa yhdistää analyysiinsa esimerkiksi omia kokemuksiaan elämästä. Sama koskee päätelmiä, joita lukija tekee. Tulkintojen täytyy aina perustua runoon. Ne eivät saa olla pelkkiä lukijan arvailuja.
Kirjoittaminen 203


Tulkintojen tueksi käyvät runosta poimitut sitaatit. Niiden on oltava aivan samassa muodossa kuin runossa.
Kuten yleensäkin aineiston pohjalta kirjoitettaessa, pohjateksti eli runo esitellään analyysin lukijalle. Samalla siitä annetaan tarpeelliset lähdetiedot
- runon nimi ja tekijä
- ilmestymisvuosi
- kokoelma, jonka osa runo on
- mahdollinen suomentaja.
204 Kirjoittaminen


Runo vastaa kysyjälle
Jokainen runo on omanlaisensa, kuten sen lukijakin. Siksi ei voikaan antaa varmoja maamerkkejä, joita seuraten pääsee aina runon sisään. On kuitenkin olemassa muutamia peruskysymyksiä, jotka auttavat selvittämään, mitä runossa on.
• Runon eteneminen Mistä tilanteesta runo alkaa? Miten se etenee, muuttuuko esimerkiksi sävy? Mihin runo päättyy?
• Puhuja ja muut henkilöt Kuka runon puhuja on? Mistä sen voi päätellä? Missä tilanteessa hän on? Keitä muita mainitaan? Kenelle puhuja puhuu? Millaiselle? Miksi?
• Sävy Millainen sävy puhujalla on? Onko se ehkä haltioitunut, ironinen, alakuloinen tai syyttävä? Millä keinoilla sävy luodaan? Selittääkö puhuja äänensävyään?
• Tarina Rakentuuko runoon jokin tarina, vaikkapa kertomus runon puhujan elämästä? Muodostuuko runo esimerkiksi luonto- tai tuokiokuvasta? Onko se kuin aforismi tai kommentti?
• Rakenne Miltä runo näyttää? Mihin mahdollinen säkeistöjäkö perustuu? Entä säejako? Onko runossa alku- tai loppusointuja? Toistetaanko jotain? Miten soinnuttelu ja toisto vaikuttavat esimerkiksi tunnelmaan?
• Rytmi Onko rytmi vapaa vai mitallinen? Onko se esimerkiksi levollinen, kiihkeä tai jumputtava?
• Äännerakenne Millaiselta runo kuulostaa? Onko äännerakenteessa jotain merkillepantavaa?
• Ilmaisu Onko ilmaisu yleiskielistä, puhekielistä tai vanhahtavaa? Onko sanoja käytetty toisin kuin normaalikielessä? Muodostavatko sanat ryhmiä, eli kuuluvatko jotkut esimerkiksi matkustamisen ja toiset vaikkapa kotielämän merkityskenttään? Mitä elämänaloja näin on asetettu rinnan?
• Kielikuvat Mitä vertauksia, metaforia ja personifikaatioita on? Millaisia kuvia runo synnyttää niiden avulla ja muutenkin?
• Vastakohdat ja rinnastukset Onko runossa vastapareja, esimerkiksi minä-sinä, me-muut, sisäinen-ulkoinen, elämä-kuolema? Mitä asioita pannaan rinnakkain?
• Symbolit Löytyykö jotain, mitä voisi epäillä vertauskuvaksi?
• Yhteydet Mitä viittauksia ehkä löytyy esimerkiksi muihin teksteihin, ihmisiin ja paikkoihin? Mikä paikka runolla on tekijänsä elämässä ja muussa tuotannossa? Mikä runon paikka on kirjallisuuden historiassa? Ovatko nämä tiedot tarpeen runon tulkinnassa? Liittyykö runo jotenkin lukijan elämään?
• Nimi Mikä yhteys nimellä on itse runoon? Miten nimen poistaminen vaikuttaisi?
• Laji Mitä lajia runo edustaa? (Ks. s. 280.)
Välimerkkien käyttö runoista kirjoitettaessa
• Kopioi runo tai sen osa tarkasti välimerkkejä ja alkukirjaimia sekä säe- ja säkeistöjakoa myöten.
• Asemoi teksti kuten runokirjoissa. Rivien eli säkeiden tulee alkaa samasta kohdasta kuin alkutekstissä. Lainausmerkkejä ei tarvita.
• Voit myös kirjoittaa runon tai sen osan yhtenäiseksi tekstiksi oman kirjoitelmasi joukkoon. Silloin käytetään lainausmerkkejä ja säkeiden väliin
pannaan yksi vinoviiva (/). Kaksi vinoviivaa (//) merkitsee, että lainaus ulottuu säkeistörajan yli.
• Jos jätät runosta pois jotain, esimerkiksi säkeistön, pane poistokohtaan kaksi ajatusviivaa (- -).
• Jos runolla ei ole nimeä, nimenä käytetään runon ensimmäistä säettä, joka pannaan lainausmerkkeihin.
Kirjoittaminen 205


Artikkeli
Artikkeli-sanan merkitys on väljä: sillä tarkoitetaan aikakauskirjan, aikakauslehden, sanomalehden tai tietosanakirjan kirjoitusta. Se on pohtiva, aihettaan esittelevä ja erittelevä teksti.
Varsinkin aikakauslehdissä on toimittajien laatimia artikkeleita. Tieteellisten ja tiedettä yleistajuistavien lehtien sisältö koostuu miltei yksinomaan asiantuntijoiden artikkeleista. Sanomalehdissä tavallisia ovat ulkopuolisen kirjoittamat niin sanotut asiantuntija-artikkelit, esimerkiksi alakerta tai yliö.
Artikkeli on yleensä asiatyylinen, mutta ei niin tiukasti kuin uutinen. Se ei ole varsinaisesti mielipidekirjoitus, mutta tyypillistä on, että kirjoittaja on kannanottoineen ja näkemyksineen tekstissä läsnä. Artikkeli ei kuitenkaan yleensä ole minämuodossa. Hyvä artikkeli luo vaikutelman kirjoittajan asiantuntevuudesta
- 	tai ainakin siitä, että hän on pohtinut asiaa perusteellisesti.
Useimmiten toimittaja muokkaa julkaistavaksi lähetettyä artikkelia. Sisällöllisten muutosten lisäksi hän yleensä tekee artikkeliin ingressin eli alkukappaleen sekä väliotsikot - jos kirjoittaja ei ole niitä itse laatinut.
Ingressi ja väliotsikot helpottavat lukemista. Ingressin tarkoitus on antaa lukijalle käsitys artikkelin sisällöstä ja houkutella häntä lukemaan koko teksti. Väliotsikot pitävät lukijan kiinnostuksen vireillä ja auttavat häntä tavoittamaan olennaiset asiat.
Tieteellisiin artikkeleihin kirjoittaja tekee itse tiivistelmän eli abstraktin. Siinä selostetaan artikkelin sisältö pääpiirteissään (ks. s. 182).
Artikkelin aineksina ovat kirjoittajan omien ajatusten ja tutkimusten lisäksi kirjallisista lähteistä saadut tiedot. Lainattujen tietojen alkuperä näkyy yleensä artikkelin lopussa olevasta lähdeluettelosta ja tekstissä olevista viittauksista.
Tieteellisissä artikkeleissa noudatetaan tutkielman lähdeviittausmenettelyä (ks. s. 207). Sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleissa käytäntö on väljempi: tekstissä ei yleensä ole tarkkoja lähdeviitteitä, eikä lähdeluetteloakaan aina tarvita.
Tutkielma
Monivaiheisen tutkimusprosessin päätteeksi on tapana kirjoittaa tutkielma eli tutkimusraportti. Se on tutkijan omiin havaintoihin ja lähdekirjallisuuteen pohjautuva tieteellinen kirjoitelma, jossa seikkaperäisesti selostetaan työn lähtökohdat, eteneminen, tulokset ja tutkijan johtopäätökset.
Hyvä tutkielma on selkeää, havainnollista ja tiivistä asiatyyliä. Esimerkiksi esseestä tutkielma eroaa siinä, että tekijä ei kirjoita ilmaistakseen itseään. Siksi siinä ei juuri käytetä yksikön ensimmäistä persoonaa eikä voimakkaita kuvailmauksia. Kirjoittaja ikään kuin vetäytyy taka- alalle, jotta asia pääsisi esille. Joskus tutkielmat kuitenkin ovat aiheeltaan tai tutkimusmenetelmältään sellaisia, että niissä voi olla tavallista enemmän persoonallisia sävyjä ja kirjoittajan subjektiivisia kannanottoja. Tällainen, esimerkiksi kirjallisuusaiheinen tutkielma läheneekin tyyliltään esseetä.
Tutkielma rakennetaan niin, että se palvelee lukijaa. Aiheen, painopisteen ja kirjoittajan johtopäätösten tulee olla siitä nopeasti hahmotettavissa. Yleiskäsityksen antamiseksi tutkielmaan tehdään selkeä sisällysluettelo ja keskeiset johtopäätökset sekä tutkijan pohdinta kootaan omaksi luvukseen. Usein tehdään vielä erillinen tiivistelmä (abstrakti, ks. s. 182), joka liitetään tutkielman alkuun tai loppuun.
Eri tieteenaloilla on omat tutkielman kirjoittamiseen liittyvät tapansa. Esimerkiksi tekstiin sijoitettujen lähdeviitteiden merkitsemisestä sekä lähdeluettelon laadinnasta on monenlai-
206 Kirjoittaminen


siä ohjeita. Kirjoittajan pitää selvittää, mikä on kyseisen alan käytäntö. Yksi malli on esitetty sivulla 209.
Käsikirjassa esitetään vain tutkielman muotoon liittyvät perusasiat, joita lukiolainen saattaa tarvita kurssitöissään.
Lähteiden osoittaminen
Tutkielmassa osoitetaan aina tietojen tarkka alkuperä. Lukijan tulee saada tietää, mikä on kirjoittajan omaa tekstiä ja mikä taas muualta lainattua. Lukijan täytyy myös voida halutessaan etsiä käsiinsä käytetyt lähteet joko tietojen tarkistamista tai lisätietojen hankintaa varten. Lähteet paljastetaan varsinaisessa tekstissä teks- tiviitteissä ja tarkemmin tutkielman lopussa lähdeluettelossa.
Tekstiviitteet
Tekstiviite sijoitetaan lainatun tai referoidun tekstin yhteyteen. Tavallista on merkitä se sulkeissa tutkielmatekstien osaksi. Kun viite koskee yhtä virkettä, se sisällytetään virkkeeseen ja piste tulee sulkeiden ulkopuolelle.
Kiven runoja pidettiin muodoltaan epätäydellisinä, eikä niitä siksi arvostettu yhtä paljon kuin Oksasen ja Suonion lyriikkaa (Tarkiainen 1984, s. 320).
Mika Waltarin mukaan [1978, s. 117) kirjailija ei voi olla boheemi, koska kirjoittaminen vaatii häneltä ankaraa työtä ja itsensä kieltämistä.
Jos viite kuuluu useampaan kuin yhteen virkkeeseen, tekstiviite muodostaa oman kokonaisuutensa ja piste merkitään sulkeiden sisään.
Hellaakoski kokeili sekä ekspressionismia että futurismia, mutta oman aikansa suosikkirunoi-
lijaksi hän ei päässyt. Hänen lähimmät hengenheimolaisensa olivat Keski-Euroopassa. [Marjanen 1967, s. 135.)
Suora lainaus pannaan lainausmerkkeihin. Sitaatista pois jätetty osa osoitetaan kahdella ajatusviivalla.
Artikkelinsa lopussa Eila Pennanen (1982, s. 139) tiivistää käsityksensä Waltarista seikkailu- ja salapoliisikirjailijana: "Salapoliisiromaaneissaan — Waltari on osoittanut pitävänsä viihdettä jonkinlaisessa arvossa ja on uhrannut huolta sen tekemiseen. Viihteen aiheet liittyvät hänen luovan työnsä aiheisiin, ja ne ovat syntyneet omassa rytmissään hänen pääteostensa mietteliäinä väliaikoina.”
Lähdeluettelo
Lähdeluettelossa mainitaan kaikki ne teokset, joihin tekstissä on viitattu. Teokset luetteloidaan tekijän sukunimen mukaiseen aakkosjärjestykseen. Teos, jonka nimiösivulla on mainittu toimittajan eikä tekijän nimi, aakkostetaan kuitenkin teoksen nimen mukaan. Toimittajan nimi kerrotaan sen jälkeen. Jos tekijöitä on useita, aakkostusperusteena käytetään nimiösivulla ensiksi mainittua tekijää.
Teoksesta ilmoitetaan seuraavat tiedot
1. Tekijä(t) tai toimittaja(t)
2. Julkaisuvuosi
3. Nimi, alaotsikko ja painos, jos ei ole ensimmäinen
4. Suomentaja
5. Julkaisijan kotipaikka ja julkaisija
Lähdeluettelon ja tekstiviitteiden tulee sopia toisiinsa niin, että lukija löytää lähteen helposti viitteen perusteella. Niinpä jos tekstiviitteessä mainitaan lähdeteoksen kirjoittajan nimen jälkeen julkaisuvuosi, tätä järjestystä noudatetaan
Kirjoittaminen 207


Tutkielman osat
7. Kansilehti
Kansilehdellä on tavallisesti tutkielman otsikko, tekijän nimi sekä tiedot siitä, milloin, missä ja mihin tarkoitukseen työ on tehty.
Mika Waltarin pienoisromaanien henkilötyppejä
Äidinkielen ja kirjallisuuden tutkielma 2003 Hannu Nieminen Pohjoispuiston lukio
2. Tiivistelmä (abstrakti)
Tiivistelmä on lyhennelmä koko raportin sisällöstä. Siinä kerrotaan, mitä on tehty ja miten sekä mitä on saatu selville. (Ks. tiivistelmän kirjoittamisesta tarkemmin s. 182.)
3. Sisällysluettelo
Tutkielman osat ja sivut numeroidaan, joten sisällysluettelo paljastaa lukijalle lukujen suhteet ja laajuudet.
4. Varsinainen tutkielmateksti
Tutkielman käsittelyosan jäsennys noudattaa ongelmanratkaisujärjestystä fks. s. 165). Teksti jaetaan pää- ja alaotsikoin nimettyihin lukuihin. Tutkielmatekstin osia ovat muun muassa
Sisällys
Johdanto
1
Pienoisromaani-käsitteen määrittely
2
Henkilötyyppejä
3
3.1 Lumoava mutta julma rakastettu
4
3.2. Lempeä nainen
6
3.3. Kyyninen tarkkailija
7
3.4. Taiteilija
9
Henkilökuvauksessa käytetyt keinot
13
4.1. Kertoja ja kerronta
13
4.2. Teosten kieli
15
4.3. Muita havaintoja
17
Lopuksi
20
Lähteet
22
Liitteet
• Johdanto
Tutkimusaiheen valintaan johtaneet syyt sekä tutkimuksen tarkoitus esitellään ja aiheen taustaa selvitellään.
• Selostus tutkimuksen suorittamisesta Tutkimuksen vaiheet selostetaan ja käytetyt menetelmät esitellään.
• Tulosten esittely
• Pohdinta
Pohdintaluku on yleensä tutkimuksen kiinnostavin ja tärkein osa, jossa tekijä analysoi tulosten taustatekijöitä ja suhteuttaa tulokset tavoitteisiin.
5. Lähdeluettelo
Ks. s. 209.
6. Liitteet
Liitteiksi pannaan esimerkiksi isot taulukot, kyselylomakkeen malli ja analysoidut tekstit. Liitteet on tapana numeroida.
208 Kirjoittaminen


Entä Internet-lähteet?
Tutkimuksen tekijä voi löytää Internetistä käyttökelpoisia lähteitä, esimerkiksi opinnäytetöitä ja tutkimuksia. Lisäksi tarjolla on postilistoilla ja uutisryhmissä esitettyjä keskustelupuheenvuoroja sekä artikkeleja.
Internet-lähteiden käyttö on vielä niin uutta, etteivät viittaustavat ole vakiintuneet Lähtökohta on kuitenkin, että niistä pyritään antamaan samat tiedot kuin painetusta materiaalista. Internet-dokumenttien muuttuminen ja jopa katoaminen verkosta sekä usein dokumenttien kirjoittajien nimien puuttuminen aiheuttavat tutkielman tekijälle usein päänvaivaa. Hänen pitäisi kuitenkin pyrkiä ilmoittamaan seuraavat tiedot
- tekijän nimi
- päivämäärä tai vuosi, jolloin dokumentti on tallennettu verkkoon
- teoksen otsikko
- saatavuustiedot eli URL-osoite, joka pannaan kulmasulkeisiin
- päivämärä, jolloin dokumentti on luettu.
Nämä tiedot kerrotaan lähdeluettelossa esimerkiksi näin:
Konkka, Anita 25.3.2003. Runoilijat sotaa vastaan. Saatavilla www-muodossa <http / / www.kiiltomato.net>.
Luettu 21.12.2003.
Jos tekijä ei ilmene dokumentista, tekijäksi merkitään www-sivuista vastuussa oleva organisaatio.
Lähde: Sirkka Hirsjärvi, Pirkko Remes ja Paula Sajavaara, Tutkija kirjoita. 6.-9. painos. 1997.
myös lähdeluettelossa. Jos viitataan artikkeliin, annetaan tiedot myös lehdestä tai kirjasta, jossa se on julkaistu. Lehteä tai kirjaa koskevat tiedot
erotetaan ajatusviivalla omaksi kokonaisuudekseen. - Edellä olevia esimerkkiviitteitä vastaisi oheinen lähdeluettelo.
Esimerkki lähdeluettelosta
Lähteet
Haataja, Laura-Lilja 1990. Luvattoman hauskaa. - Peili 2. Elokuva- ja televisiokasvatuksen keskus ry.
Marjanen, Kaarlo 1967. Aaro Hellaakoski. - Suomen kirjallisuus VI. Otto Mannisesta Pentti Saarikoskeen. Toim. Matti Kuusi & Sirkka Kurki-Suonio & Simo Konsala. Helsinki: SKS ja Otava.
Pennanen, Eila 1982. Mika Waltari seikkailu- ja salapoliisikirjailijana.
- 	Mika Waltari - mielikuvituksen jättiläinen. Toim. Ritva Haavikko. Porvoo : WSOY. Tarkiainen, Viljo 1984. Aleksis Kivi. Elämä ja teokset. 6. painos. Porvoo : WSOY Waltari, Mika 1978. Ihmisen ääni. Nöyryys - intohimo. Toim. Ritva Haavikko.
Porvoo: WSOY.
Kirjoittaminen 200


Äidinkielen ylioppilaskoe
Koulussa on vuosia eritelty tekstejä ja kirjoitettu tutkielmia, mielipidetekstejä, esseitä ja artikkeleita. Niinpä ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeesta selviää lukion antamilla eväillä: sen tehtävät ovat tuttuja äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilta.
Lukion päättyessä opiskelijalla on takanaan monenlaista harjoittelua. Hän on tutustunut erilaisiin tekstilajeihin ja tottunut niiden erittelyyn. Äidinkielen ja kirjallisuuden kursseilla on opeteltu tekstien avaamista ja analyysissa tarvittavia käsitteitä. Keskustelu- ja väittelytilanteet ovat harjaannuttaneet tarkastelemaan asioita eri näkökulmista ja argumentoimaan selkeästi. Esitelmät ja laajat kirjoitelmat ovat ohjanneet lähteiden käyttöön ja oman kirjoituksen jäsentelemiseen loogiseksi kokonaisuudeksi. Kaikilla kursseilla on harjoiteltu toisen tekstin käyttämistä oman kirjoituksen osana, joten siihen liittyvät tekstitaidot ovat saaneet paljon ohjausta.
Erityisen paljon apua äidinkielen kokeeseen valmistuvalle on koulun kirjallisuustunneista ja omasta lukuharrastuksesta. Kaunokirjallisuuden lukeminen kouluttaa tarkkailemaan tekstin sävyjä ja rakenteita. Lukeminen on hyvä tyyli- koulu kirjoitustaidon kehittämisessä, ja vain lukemalla paljon oppii ymmärtämään tekstien vivahteita.
Edessä on kaksi erilaista koetta
Ylioppilastutkinnon äidinkielen koetta koskeva asetus sanoo, että kokeessa tutkitaan, miten kokelas on saavuttanut lukion tavoitteiden mukaisen äidinkielen taidon. Kokeessa mitataan kokelaan kirjallisen ilmaisun taitoa sekä hänen kykyään ymmärtää ja tulkita lukemaansa. Äidinkielen kokeessa arvioidaan siten sekä luku- että kirjoitustaitoa, ja siihen valmistautuvan kannattaa harjoitella kumpaakin taitoa.
Äidinkielen koe on kaksiosainen: ensin on tekstitaidon koe, sitten esseekoe. Arvosana määräytyy näissä kokeissa saadun yhteispistemäärän perusteella.
Tekstitaidon koe
Tekstitaidon kokeessa tutkitaan kokelaan lukutaitoa ja hänen kykyään analysoida erilaisia tekstejä. Kokelaille jaetaan enintään kahdek- sansivuinen vihkonen, joka sisältää tehtävät ja niihin liittyvän aineiston. Aineistona voi olla esimerkiksi uutisia, artikkeleita, mielipidekirjoituksia, katkelmia tietoteoksista tai kaunokir-
210 Kirjoittaminen


Kreikkalainen voiton jumalatar Nike on jo vuosituhansien ajan symboloinut voitontahtoa.
Siitä on tehty myös moderneja versioita. Niistä Yves Kleinin Samothrakeen Nike, sininen voittaja (1968) sopii ylioppilaskokeeseen valmistautuvan vertauskuvaksi.
Kirjoittaminen 211


Tekstitaidon koe: eritasoisten suoritusten tuntomerkkejä
Kaikki kolme tekstitaidon kokeen vastausta arvostellaan asteikolla nollasta kuuteen pistettä. Arviointi pohjautuu eritasoisille vastauksille määriteltyihin tuntomerkkeihin.
Oheisia, ylioppilastutkintolautakunnan laatimia arviointikriteereitä käytetään keväästä 2007 lähtien tekstitaidon koetta arvosteltaessa.
0 pistettä
- Vastaus ei täytä tehtävänantoa, kokelas on käsittänyt tehtävän väärin.
- Vastaus osoittaa, että kokelas ei ole ymmärtänyt lukemaansa.
- Vastauksessa ei ole tehtävän edellyttämiä tietoja, tai sen tiedot ovat selvästi virheellisiä.
- Vastauksen kielessä on pahoja virheitä ja kielenvastaisuuksia.
- Tällaiseen pistemäärään johtaa myös tehtävänannon selvä ohitus, vaikka vastaus muuten osoittaisi riittävää luku- ja kirjoitustaitoa.
1 piste (heikko)
- Vastaus ohittaa osittain tehtävänannon tai täyttää sen puutteellisesti.
- Vastaus osoittaa, että kokelaan lukutaidossa ja luetun ymmärtämisessä on vakavia puutteita.
- Havainnot ovat sattumanvaraisia, eikä niistä rakennu kokonaisuutta.
- Tehtävän kannalta olennaisia tietoja on vähän.
- Perustelut puuttuvat kokonaan tai vastaus nojaa perustelemattomiin mielipiteisiin.
- Ajatukset on ilmaistu epäselvästi tai epätarkasti.
- Kirjoitustaidossa on vakavia puutteita.
2 pistettä (välttävä)
- Vastaus on tehtävänannon mukainen, mutta sen sisältö on niukka ja ylimalkainen.
- Vastaus osoittaa välttävää lukutaitoa, mutta erittely ei ole täsmällistä.
- Tehtävän kannalta olennaisia tietoja on niukasti, keskeiset seikat eivät kunnolla erotu yksityiskohtien joukosta, ja vastaus ajautuu sivuseikkoihin.
- Vastauksen jäsentelyssä on puutteita.
- Asiasisältö ei ole johdonmukainen, ja siinä saattaa olla asiavirheitä.
- Esitetyt väitteet ja päätelmät perustellaan heikosti tai epäselvästi.
- Kielessä on runsaasti huomauttamista: se on köyhää, osin puhekielenvaraista ja epähavain- nollista.
3 pistettä (tyydyttävä)
- Vastaus täyttää tehtävänannon tyydyttävästi.
- Vastaus osoittaa tyydyttävää lukutaitoa.
- Kokelas on ymmärtänyt lukemastaan pääasiat, mutta vastaus on jossakin määrin yksipuolinen.
- Vastaus on jäsennelty.
jallista tekstiä. Aineisto voi koostua pelkästään asiateksteistä tai pelkästään kaunokirjallisesta materiaalista.
Tehtäviä on viisi, joista kokelaan tulee tehdä kolme. Tehtävät edellyttävät erityisesti tekstin analysoimisen taitoa ja kykyä kirjoittaa analyysista ja sen tuloksista ehyt kirjoitus.
Tehtävät voivat liittyä esimerkiksi
- 	aineiston tekstien rakenteisiin
- tekstien kieleen
- tekstien sisältöön ja niiden väittämiin
- kokelaan lukukokemukseen ja siihen, miten se liittyy tekstin eri piirteisiin.
Tekstitaidon kokeen tehtävät määrittelevät yleensä tarkoin, mitä kokelaan tulee tehdä. Ne siis osoittavat, mihin kokelaan on kiinnitettävä huomionsa eli mikä on hänen tarkastelunsa kohteena.
212 Kirjoittaminen


- Keskeiset väitteet pitävät paikkansa mutta saattavat olla ylimalkaisesti perusteltuja.
- Tehtävän kannalta olennaisia havaintoja on kohtalaisesti, mutta joitakin keskeisiä seikkoja on jätetty mainitsematta tai jotkin yksityiskohdat saavat liikaa huomiota.
- Käsitteiden käyttö on epävarmaa.
- Kieli osoittaa kirjoitetun yleiskielen perusasioiden hallintaa.
4 pistettä [hyvä)
- Vastaus täyttää tehtävänannon hyvin.
- Vastaus osoittaa hyvää erittelevää, päättelevää ja arvioivaa lukutaitoa.
- Asioiden käsittely osoittaa riittävää tietojen hallintaa, mutta niiden soveltamisessa on huomauttamisen sijaa.
- Olennaisia havaintoja on riittävästi.
- Vastaus on hyvin jäsennelty.
- Väitteet ovat asiallisia ja perustelut monipuolisia.
- Käsitteiden käytössä saattaa olla lieviä puutteita.
- Kieli antaa aihetta lieviin huomautuksiin.
5 pistettä (erittäin hyvä)
- Vastaus täyttää tehtävänannon erittäin hyvin.
- Vastaus osoittaa erittäin hyvää erittelevää, päättelevää ja arvioivaa lukutaitoa ja kykyä havaita yksityiskohtia ja ymmärtää niiden merkitys kokonaisuuden kannalta.
Kokeilussa, jonka ylioppilastutkintolautakunta teetti tekstitaitojen kokeesta, oli muun muassa seuraava tehtävä: Pohdi, mikä merkitys on Lauri Viidan runon nimellä ”Moraali” runon kokonaisuudessa.
Tehtävä ei ole tyyppiä analysoi ja tulkitse, eli se ei edellytä runon tarkastelua monelta kannalta eikä esimerkiksi moraalisten ongelmien pohdiskelua. Vastaajan on keskityttävä vain siihen, mil-
- Vastauksessa on runsaasti olennaisia havaintoja, joista syntyy vakuuttava kokonaisuus.
- Tehtävän kannalta olennaisia tietoja on runsaasti.
- Vastaus on ehyt kokonaisuus.
- Väitteet ovat oivaltavia ja hyvin perusteltuja.
- Käytetyt käsitteet ovat asianmukaisia.
- Kieli on hyvää.
6 	pistettä (erinomainen)
- Vastaus täyttää tehtävänannon erinomaisesti.
- Vastaus osoittaa erinomaista lukutaitoa: kokelas osaa eritellä tekstiä sen vivahteita ymmärtäen, tekee oivaltavia päätelmiä havainnoistaan ja pystyy arvioimaan tekstiä asiantuntevasti.
- Tehtävän kannalta olennaisia tietoja on kiitettävän paljon.
- Olennainen asiasisältö ja yksityiskohdat ovat luontevassa suhteessa toisiinsa.
- Esitetyt väitteet perustellaan selkeästi ja vakuuttavasti.
- Asioiden käsittely osoittaa tietojen ja taitojen itsenäistä hallintaa ja niiden luovaa soveltamista.
- Kulloinkin tarvittavia käsitteitä käytetään täsmällisesti ja luontevasti.
- Kokonaisuus on erinomaisesti jäsennelty ja asiasisällöltään johdonmukainen.
- Kieli on moitteetonta ja ansiokasta asiatyyliä.
lainen on nimen asema runon kokonaisuudessa.
Tässä tehtävässä on paneuduttava artikkeliin: Arvioi Helsingin Sanomien artikkelin vakuuttavuutta: mitä lähteitä ja millaisia perusteluja kirjoittaja käyttää?
Tehtävä esittää kaksi selvää kysymystä (mitä lähteitä, millaisia perusteluja) ja velvoittaa arvioimaan artikkelin vakuuttavuutta. Kyse on siis argumentaation analysoimisesta ja sen te¬
Kirjoittaminen 213


hokkuuden arvioinnista. Lähteinä käytettyjen asioiden luettelo ei riitä, vaan on edettävä siihen, miten niitä käytetään ja millainen on lopputulos
- 	onko se vakuuttava.
Tekstitaidon kokeen tehtävänannot ovat tiukasti rajaavia: ne määräävät näkökulman aiheeseen - ja tätä tiukasti rajattua tehtävänantoa kokelaan on noudatettava.
Tekstitaidon koe on kuuden tunnin mittainen. Vastausten sopiva pituus on yhdestä kahteen konseptisivua.
Kunkin vastauksen tulee osoittaa, että kokelas on ymmärtänyt tarkasteltavana olevan tekstin ominaispiirteet. Ansiokkaalta vastaukselta edellytetään, että se osoittaa erinomaista luku- ja kirjoitustaitoa sekä hyvää äidinkielen ja kirjallisuuden oppisisältöjen hallintaa. Tämä merkitsee sitä, että kokelaan on esimerkiksi analyysitehtävissä osattava käyttää kulloinkin tarvittavia käsitteitä, jotta hän voi esittää havaintonsa ja päätelmänsä riittävän täsmällisesti. Hänen on tunnettava tekstilajit ja niiden erityispiirteet.
Vastausten arvostelussa kiinnitetään huomiota sekä asiasisältöön että ilmaisuun. Tekstitaidon kokeessa on siten pitkälti kyse kyvystä tehdä havaintoja tekstistä ja rakentaa niistä perusteltuja päätelmiä sekä taidosta kirjoittaa analyysin tuloksista ehyt kokonaisuus (ks. koevastaus s. 186). Kukin vastaus on myös osattava otsikoida.
Esseekoe
Esseekoe mittaa kokelaan yleissivistystä, hänen ajattelunsa kehittyneisyyttä ja hänen kielellistä ilmaisukykyään. Kokeessa kokelaille jaetaan 16-sivuinen vihkonen, jossa on tehtävänannot ja niihin liittyvä aineisto. Aineistona voi olla asiatekstejä, kaunokirjallisia tekstejä ja muutakin materiaalia, kuten kuvia, taulukoita tai tilastoja.
Tehtäviä on vähintään 12, ja kokelas valitsee niistä yhden. Tehtävät liittyvät äidinkielen ja
Esseekoe: aineistosta kirjoittavalle
Aineistoon perehtymiseen kannattaa panostaa.
• Tehtävä ohjaa tukemista
- Mieti, mitä tehtävänanto edellyttää. Tuleeko käyttää koko materiaalia vai voiko esimerkiksi runosarjasta valita muutaman?
- Kuvittele, että tehtävä asettaa ongelman, joka sinun pitää ratkaista aineiston avulla. Millaisen lukutehtävän saat eli millä tavalla sinun pitää lukea aineistoa?
• Aineisto antaa pohjan koko kirjoitukselle
- Silmäile pohjatekstiä ja kerää siitä perustiedot: kirjoittajan nimi, tekstin otsikko, julkaisupaikka ja -aika, tekstilaji.
- Lue niin, että saat kokonaiskuvan pohjatekstistä: Mikä on sen pääasia? Mitkä ovat sivuseikkoja?
- Lue aktiivisesti: tee tekstille kysymyksiä, esitä vastakkaisia näkemyksiä, paljasta niihin sisältyviä asenteita.
- Kehystä tekstiä: Mihin muihin teksteihin tai yhteiskunnalliseen keskusteluun se liittyy? Miten teksti liittyy sinun elämääsi? Mitä voi päätellä julkaisupaikasta.
214 Kirjoittaminen


- 	Laadi jäsentely pitäen silmällä tehtävänannon rajauksia. Huolehdi, että aineistoon rakentuu siltoja.
• 	Tavoitteena on persoonallinen teksti.
- 	Ajattele lukijaa: voiko hän lukea kirjoituksesi kiinnostuneena ja voiko hän ymmärtää sen, vaikka ei tuntisi aineistoa eikä tehtävänantoa.
- 	Tee tekstistä eheä, niin että aineistosta saadut osat sulautuvat luontevasti kokonaisuuteen.
- 	Vältä tyylitartuntaa eli pohjatekstin ilmausten ja tyylin jäljittelyä. Etsi oma tapasi ilmaista asia ja pitäydy siinä johdonmukaisesti.
Kirjoittaja sukeltaa pohjatekstiin.
Lukijasta pitää huolehtia monin tavoin.
- Kerää teksteistä nousevia tietoja ja tekemiäsi Aineisto on esiteltävä hänelle ja on
päätelmiä esimerkiksi ideakarttaan [ks. s. 159). jatkuvasti osoitettava, mikä on kirjoittajan
Lisää muistiinpanoihin omia mielipiteitäsi, tietojasi omaa, mikä pohjatekstin ajatusta.
ja kokemuksiasi. Osoita asioiden yhteyksiä.
• 	Jäsentely on kirjoitelman selkäranka
- Lue vielä tehtävänanto ja otsikko: mikä olikaan kirjoittamistehtävä, mikä näkökulma aiheeseen?
- Tutki muistiinpanojasi kriittisesti, asioita valikoiden. Älä huoli mukaan pohjatekstin kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä yksityiskohtia.
Kirjoittaja etenee pohjatekstin varassa.
Kirjoittaminen 215


Esseekoe: tehtävänantoa analysoivan peruskysymyksiä
• Mikä on aihe? Millä tavalla tehtävänannon johdanto-osa ja mahdollinen valmis otsikko ra- jaavat sitä? Onko tilaisuus omaan rajaukseen? Mistä näkökulmasta aihetta pitää tarkastella?
• Mitä käsketään tehdä? Mikä tavoite kirjoittamiselle on annettu?
• Määrääkö tehtävänanto tekstilajin? Mikä se on? Mielipidekirjoitus? Essee? Artikkeli?
• Määrääkö tehtävänanto kirjoittajalle jonkin roolin?
• Pitääkö kirjoittajan tuoda näkyviin erityisesti
kirjallisuuden oppisisältöihin sekä lukiolaisen yleissivistykseen ja elämäntuntemukseen. Osa tehtävistä on aineistopohjaisia, osa tehtävistä voi olla sellaisia, että niissä ei tarvitse käyttää aineistoa. Tehtävänantona voi olla myös pelkkä otsikko.
Aikaa kokeessa on kuusi tuntia. Kirjoituksen sopiva pituus on neljästä viiteen konseptisivua.
Mikä on kirjoituksen tekstilaji?
Ylioppilaskokeessa tuotettavan kirjoituksen tekstilajia ei ole määritelty äidinkielen koetta koskevissa ohjeissa. Käytännössä kokeen pe- rustekstilajiksi on vakiintunut esseetä tai artikkelia muistuttava, erittelevä ja pohtiva kirjoitelma.
Artikkeli- ja esseetyyppisten kirjoitusten lisäksi tavallisia ovat mielipidekirjoitukset. Jotkut tyylitaiturit kirjoittavat pakinan tai vaikkapa jonkinlaisen kolumnin ja pakinan välimuodon ja saattavat päästä hyviin tuloksiin. Kertomuskin voi yltää korkeimpiin pistemääriin, jos kirjoittaja vakuuttaa kertojantaidoillaan - tällöin tuloksena voi olla novellia muistuttava kirjoitus. Viime vuosina fiktion mahdollistavia tehtäviä on ollut vähän.
Jos tehtävänannossa mainitaan tekstilaji - esimerkiksi käsketään kirjoittaa mielipidekirjoitus
omia kokemuksiaan, havaintojaan, mielipiteitään? Miten ja miksi?
• 	Mistä näkökulmasta tehtävään liittyvää aineistoa pitää lukea ja tulkita? Pitääkö arvioida kirjoittajan ajatuksia vai keskittyä erittelemään hänen argumentaatiotaan? Onko kenties verrattava tekstiä johonkin toiseen? Mitä silloin pitää poimia vertailtaviksi? Ehkä käsketäänkin eritellä omaa lukukokemusta ja sen yhteyksiä tekstiin? Pitääkö kenties etsiä selityksiä vaikkapa aineistona olevan tilaston tiedoille?
- 	ohjetta on noudatettava. Muussa tapauksessa kirjoittaja voi itse valita kirjoituksensa tekstilajin. Monesti sopivimman lajin voi päätellä tehtävästä. Esimerkiksi kirjallisuustehtävissä tavallinen käsky analysoi ja tulkitse johtaa kirjoitukseen, jossa pääpaino on pohjatekstin eritelyssä ja tulkinnassa. Ota kantaa -tehtävä edellyttää mielipidetekstin kirjoittamista. Sen sijaan tarkastele- käsky ei vielä kerro, minkä lajinen teksti pitää tuottaa. Kirjoittajalla on siis tilaa valita tekstinsä tavoite ja siihen sopiva tekstilaji.
Mahdollista on myös, että tehtävänanto mainitsee julkaisun, jossa kokelaan kirjoitus voisi ilmestyä. Joskus on määritelty lukijakunta, joka on kuviteltava vastaanottajaksi. Kevään 1999 kokeessa oli muun muassa seuraava tehtävä: Mikä on vaikuttavin näkemäsi elokuva? Esittele ja arvioi tämä elokuva niille, jotka eivät ole sitä nähneet. Otsikoi itse. Lukijoiksi oletetaan siis sellaiset ihmiset, jotka eivät ole elokuvaa nähneet. Niinpä kirjoittajan on otettava tämä huomioon esimerkiksi kuvailemalla riittävästi elokuvaa, jotta siitä muodostuu ainakin pääpiirteittäinen käsitys lukijalle.
Kun tehtävään liittyy aineistoa
Esseekokeen aineistotehtäviin liittyy erilaista materiaalia, esimerkiksi artikkeleita, uutisia, ru¬
216 Kirjoittaminen


noja, novelleja, taulukoita ja kuvia. Niissä edellytetään aineiston käyttöä, ja tehtävänannossa ilmoitetaan, mihin aineiston osaan tehtävä nojaa. Aineistovihkoa saa silti käyttää hyväkseen myös muilta osin.
Aineistotehtävien avulla arvioidaan kokelaan kirjoitustaidon lisäksi hänen lukutaitoaan. Tarkkailtavana on siis hänen kykynsä tehdä havaintoja ja päätelmiä pohjatekstistä sekä löytää siitä olennaiset piirteet. Arvioitavana on tulkin- tataito, lukutaidon vaateliain taso.
Tulkinta edellyttää tekstin huolellista tutkimista. Hyvä lukija käyttää monenlaisia, kulloisiinkin pohjateksteihin sopivia analyysivälineitä (ks. s. 48 ja 256). Mutta olivatpa apuvälineet mitkä tahansa, tulkitsija joutuu lukemaan tekstiä moneen kertaan, tekemään sille kysymyksiä (vrt. s. 151), siilaamaan pääajatuksen muiden ainesten joukosta ja hahmottamaan kirjoittajan tai kertojan ajattelun. Syvälle tekstiin menevä päätyy tekemään päätelmiä muun muassa tekstin arvomaailmasta, suhteesta todellisuuteen ja tekijän tavoitteista.
Jos kirjoittaja tulkitsee pohjatekstiä hyvin, hän osaa tarttua sen olennaisiin aineksiin. Hän ei takerru yksityiskohtiin, jotka ovat pohjatekstin kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä, vaan pureutuu pääasiaan ja kykenee liittämään siihen omia tietojaan ja näkemyksiään.
Kriittinen ja kyselevä lukija yltää oivaltavaan tulkintaan. Hän lukee tekstiä tarkoituksenmukaisesta näkökulmasta ja kysyy, voivatko tiedot pitää paikkaansa, mistä syystä tämä teksti on ilmestynyt siihen aikaan ja siinä paikassa ja mihin tekstillä pyritään. Lukijan tarkkuus ja hänen kykynsä nähdä asioiden yhteydet tulevat kokeessa palkituiksi.
Miten aineistoa käytetään?
Aineistoon pohjautuvan tekstin kirjoittamisen lähtökohtana on tarjolla olevaan materiaaliin tutustuminen ja omaan kirjoitelmaan käytet¬
tävien ainesten valikoiminen. Sitä ohjaavat esimerkiksi tehtävänannon verbit analysoi, erittele, tulkitse, vertaa, käsittele, pohdi, ota kantaa.
Tärkeä vaihe on sisällön ainesten järjestäminen. Kirjoitelma on suunniteltava siten, että pohjatekstin ainekset ja niiden kommentointi kutoutuvat kirjoitelman perusosaksi.
Tiedon alkuperän voi osoittaa luontevasti sentyyppisellä viittaustekniikalla, joka on tavallinen esimerkiksi kirjallisuusarvosteluissa, esseissä, artikkeleissa ja mielipidekirjoituksissa. Tärkeää on, että viittaus ja pohjatekstin erittely asettuvat saumattomasti muun tekstin osaksi.
Esimerkiksi seuraavan katkelman kirjoittanut abiturientti aloittaa tekstinsä tehokkaasti. Hän sitoo omat lukukokemuksensa alusta lähtien pohjatekstin käsittelyyn ja antaa heti lukijalleen aineistosta perustiedot. Niistä yksi - pohjatekstin otsikko - tulee esille myöhemmin, joten ensimmäisestä tekstiviitauksesta ei tule ylikuormittunut.
En voi sanoa pitäväni Anna-Leena Härkösen romaanista Häräntappoase. Siksi tunsin myötätuntoa lukiessani Harry Sundqvistin Aamulehdessä 18.3.1984 ilmestynyttä arvostelua kirjasta (PERUSTIETOJA AINEISTOSTA: kirjoittaja, julkaisupaikka ja -aika, tekstilaji). Sundqvistin tekstistä paistaa läpi katkeruus "nurkkakuntaisuuteen käpertyvää kirjallisuuttamme” kohtaan (POHJATEKSTIN LUONNEHDINTAA). Hänen mielestään nuoren kirjailijan olisi pitänyt tutustua mieluummin Dostojevskiin kuin Montgo- meryyn, jonka lempeitä tyttökirjoja "Häräntappoase” hänen mukaansa muistuttaa (POHJATEKSTIN ESITTELYÄ).
Pohjateksti on tehtävä tutuksi kirjoitelman lukijalle - lähtökohta nimittäin on, ettei hän tunne aineistoa. Siksi sitä on esiteltävä niin, että kirjoitelma on luettavissa ja ymmärrettävissä
Kirjoittaminen 217


itsenäisenä, eheänä kokonaisuutena. Kun kirjoittaja ei toisaalta saa sortua ylettömään aineiston referoimiseen, tasapainoilu riittävän ja liiallisen pohjatekstin esittelyn välillä voi olla vaikeaa.
Kirjoittajan pitää vartioida myös sitä, että pohjatekstin ajatukset erottuvat hänen omistaan ja että hänen tekstinsä lukija tietää, mikä on aineistosta, mikä muualta. Siitä lukija pysyy selvillä, jos tekstissä on tarpeeksi sellaisia viittauksia kuin esimerkiksi Sundqvist tuo esiin, arvostelussaan Harry Sundqvist alentuu, arvostelun peruspuute on.
Kun tehtävään ei liity aineistoa
Esseekokeessa voi olla tehtäviä, joihin ei liity aineistoa. Aineistoa ei siinä tapauksessa tarvitse käyttää.
Tällaisissa tehtävissä voi olla tehtävänantona muutaman rivin teksti, jossa on esimerkiksi virkkeen tai parin johdanto aiheeseen, kenties joitakin lisätietoja sekä tehtävänannon painavin osa eli varsinaisen tehtävän määrittely. Kokelaan työ alkaa siis tehtävänannon analysoinnista.
Tehtävänannosta kannattaa tehdä itselleen selväksi aihe, josta on kirjoitettava. Toiseksi pitää katsoa, rajaako tehtävänanto jollakin tavalla aiheitta tai määrääkö se näkökulman, josta tulee kirjoittaa.
Kevään 2003 äidinkielen kokeessa oli seuraavanlainen tehtävänanto: Neuvostoliitto, sittemmin Venäjä, on ollut Suomelle ratkaisevan tärkeä rajanaapuri. Entä toisin päin? Tarkastele Suomea toisen maailmansodan jälkeisten Neuvostoliiton ja Venäjän näkökulmasta.
Tehtävänannon johdantovirke katsoo asioita meidän suomalaisten näkökulmasta. Sitten se kehottaa katsomaan asiaa toiselta kannalta, Neuvostoliiton ja Venäjän - siis molempien - näkökulmasta. Tehtävänanto rajaa näin näkökulman, josta aihetta on tarkasteltava. Sen lisäksi se rajaa vielä ajanjakson, jota on tarkasteltava: se
on toisen maailmansodan jälkeinen aika. Tehtävä on siten aika tarkkaan rajattu.
Jotakin tämä tehtävänanto sentään jättää kirjoittajan ratkaistavaksi. Käsky tarkastele jättää avoimeksi kirjoituksen tekstilajin. Käytännössä tässäkään ei liene suurta valinnanvaraa, sillä pohdiskeleva, esseetyyppinen kirjoitus on varmaan tähän tehtävään sopivin tekstilaji.
Toisinaan tämäntyyppiseen tehtävään liittyy valmis otsikko tai otsikkoehdotuksia, toisinaan ei. Jos tehtävä velvoittaa käyttämään annettua otsikkoa, kirjoittaja ei saa otsikoida itse. Useimmiten kirjoittajalla kuitenkin on mahdollisuus tehdä oma otsikko. Hyvä otsikko on naseva ja oikeassa suhteessa itse tekstiin: se ei siis viittaa harhasuuntaan eikä viritä lukijassa sellaisia odotuksia, jotka eivät täyty.
Kun tehtävänantona on pelkkä otsikko
Esseekokeessa voi olla myös tehtäviä, joissa tehtävänantona on pelkkä otsikko. Otsikon tarkka analysointi on tässä tapauksessa välttämätöntä: kirjoittajan on pohdittava, mitä otsikko kehottaa tekemään, miten se kenties rajaa aihetta, antaako se näkökulman valmiiksi.
Kevään 2003 äidinkielen kokeessa oli muun muassa seuraavanlainen, vain otsikkona annettu tehtävä: Autoilu ja fysiikan lait. Otsikko rinnastaa kaksi asiaa, autoilun ja fysiikan lait. Se siis velvoittaa tarkastelemaan näitä molempia ja niiden liittymistä toisiinsa. Kannattaa huomata, että otsikossa on sana autoilu, ei esimerkiksi pelkkä auto. Vaikkapa polttomoottorin toiminnan ja siihen liittyvien fysiikan lakien perusteellinen tarkastelu vie sivuun aiheesta, ellei kirjoittaja kykene liittämään tarkasteluaan nimenomaan autoiluun, siis autolla ajamiseen ja esimerkiksi auton käyttämiseen erilaisissa olosuhteissa.
Saman kevään kokeessa oli myös seuraavanlainen tehtävä: Satujay joita lukevat sekä lapset että aikuiset. Kirjoittajan on selvitettävä, mitä
218 Kirjoittaminen


sadut ovat, ja toisekseen valittava tarkastelunsa kohteeksi vain sellaiset sadut, joita lukevat sekä lapset että aikuiset. Tehtävä edellyttää paljon tietoa: on tunnettava satu kirjallisuudenlajina ja tiedettävä, mitä satuja lukevat sekä aikuiset että lapset.
Arvioitavana koko teksti
Esseekokeen kirjoitelmalta vaaditaan samaa kuin muiltakin laadukkailta teksteiltä: Hyvä kirjoitus osoittaa tekijänsä taitoa ajatella asioita ja yhdistellä runsaistakin aineksista sisällöltään, tyyliltään ja rakenteeltaan eheä kokonaisuus. Se ottaa lukijan huomioon, niin että hän pystyy seuraamaan tekstin juonta ja vakuuttuu kirjoittajan ratkaisujen tarkoituksenmukaisuudesta.
Kokelaan tekstin sisältöä arvioitaessa lähtökohtana pidetään annettua tehtävää: kirjoitus
on kirjoitettava annetusta aiheesta sen näkökulman rajoissa, jonka tehtävänanto tarjoaa. Tämä näkökulma ilmenee usein tehtävänannon johdanto-osassa, mutta myös valmiiseen otsikkoon sisältyvä näkökulman rajaus on otettava huomioon.
Sisällön ansioksi katsotaan, että kirjoituksessa on kylliksi painavaa asiaa ja että tiedot ovat luotettavia. Olennaisen pitää erottua epäolennaisesta. Perusteluja ja esimerkkejä tulee olla niin paljon, että ne riittävät selkeään ja havainnolliseen pohdintaan ja argumentaatioon.
Äidinkielen kokeessa ei pyritä mittaamaan muistitiedon määrää. Paremminkin arvioidaan sitä, miten kokelas on sanottavansa valinnut ja muotoillut. Tärkeää on se, millaisen kokonaisuuden kirjoittaja on saanut aikaan.
Kirjoittaminen 219


Esseekoe: eritasoisten suoritusten tuntomerkkejä
Seuraavassa on esitetty täyttä kymmenlukua vastaavan pistemäärän sekä pistemäärän 5 saavien esseekokeen suoritusten tunnusmerkkejä. Pistemäärän 15, 25, 35, 45 tai 55 saa sellainen kirjoitus, jolla on sekä välittömästi alempaa että ylempää nollaan päättyvää pistemäärää luonnehtivia piirteitä.
O pistettä
Kirjoitus ei liity tehtävänantoon, tai teksti ei ole jäsentynyt ja järkevä kokonaisuus. Kosketusta aineistoon ei ole, tai esitys on aineiston suoraa plagiointia.
Kokelas ei hallitse kirjoitettua yleiskieltä, ja ilmaisussa on kauttaaltaan vakavia kielenvas- taisuuksia.
Tällaiseen pistemäärään voi johtaa myös tehtävänannon selvä ohitus, vaikka kirjoitus olisi muuten kieleltään ja asiasisällöltään hyväksyttävissä.
5 	pistettä
Kirjoitus käsittelee aihetta hyvin niukasti ja sattumanvaraisesti. Teksti on jäsentymätön ja sen rakenne hajoaa. Sisältö on latteaa tai mitäänsanomatonta.
Kosketus aineistoon on vähäinen, tai kirjoittaja on ymmärtänyt aineistoa vain puutteellisesti tai suorastaan käsittänyt sen väärin; ääritapauksessa aineisto sivuutetaan kokonaan tai sitä toistetaan ilman omaa ajattelua.
Kirjoittajalla on selviä vaikeuksia ilmaista tarkoittamaansa asiaa, tai hän epäonnistuu siinä: kirjoituksessa on ristiriitaisuuksia, aukkoja tai harhaanjohtavaa monitulkintaisuutta.
Kirjoituksessa on monentyyppisiä virheitä ja kielenvastaisuuksia. Tekstistä näkyy kauttaaltaan harjaantumattomuus kirjalliseen ilmaisuun. Virkkeenmuodostuksessa on vakavia puutteita, ja ilmaisu voi aiheuttaa väärinymmärryksiä tai tulkintavaikeuksia.
10 pistettä (heikko)
Kirjoittaja on pyrkinyt jäsentelemään sanottavaansa tehtävänannon mukaisesti. Kirjoituksen sisällössä ja käsittelyssä on kuitenkin pahoja puutteita. Sisältö on pinnallista ja hapuilevaa. Sanottavaa on niukasti, ja sen välittämisessä on vaikeuksia.
Kirjoittaja ottaa ainakin jossain määrin huomioon aineiston, vaikka sen käsittely on ylimalkaista, hajanaista, selostavaa tai jopa plagioivaa. Hän on tulkinnut ja ymmärtänyt aineistoa pintapuolisesti tai jopa väärin. Viittaukset siihen ovat kömpelöitä, mekaanisia tai irrallisia, usein omaan tekstiin väkisin lisättyjä.
Tekstin rakenne on suhteellisen löyhä, ja esimerkiksi kappalejaossa tai jäsentelyssä on epäselvyyttä tai epäjohdonmukaisuutta. Kokonaisuus on kuitenkin niin ehyt, että viesti välittyy lukijalle.
Kieli osoittaa, että kirjoittaja on ilmeisen tottumaton kirjalliseen ilmaisuun ja hallitsee kirjakielen normit vain osittain. Lause- ja virkerakenteet ovat kömpelöitä tai puheenvaraisia mutta eivät kuitenkaan kielenvastaisia, ja kokonaisuus antaa näytön äidinkielen joltisestakin kirjallisesta hallinnasta. Tällaiseen pistemäärään voi päätyä myös sisällöltään tyhjä kirjoitus.
20 pistettä (välttävä)
Kirjoitus täyttää tehtävänannon, mutta sisältö on kritiikitöntä tai latteaa. Ajattelu ei nouse abstraktille tasolle, eikä teksti osoita kirjoittajan kykyä tehdä yleistyksiä. Väitteet voivat olla perustelemattomia, asian käsittely on pinnallista tai yksipuolista ja saattaa ajautua sivuseikkoihin; yksityistapausten ja yleistysten suhteet eivät ole tasapainossa. Käsittely on niukahkoa tai rönsyilevää, eikä näkökulma ole kovin avara.
Kirjoittaja osaa hyödyntää aineistoa oman tekstinsä kehittelyssä, mutta hän käyttää sitä yksipuolisesti tai hänen analyysinsä on epätäsmäl-
220 Kirjoittani inen


työprosessi
omat valitut kokemukset, havainnot maailmasta, käsitykset ja niiden perustelut
aineistosta
valitut
sisällöt,
aineiston
kommentointi
ulkopuolelta
valitut
aineistot
| Esseekokeen kirjoitelma on kuin jäävuori, josta vain huippu on näkyvissä. Piiloon pinnan alle jäävät niin työprosessi kuin valtaosa niistä aineksista, joista kirjoittaja on valinnut tekstinsä sisällön.
listä, niin että hän saattaa erehtyä tärkeissäkin kohdissa tai jättää huomiotta pohjatekstin sävyn ja tekstilajin. Hän saattaa myös tyytyä etupäässä selostamaan pohjatekstiä.
Lause- ja virkerakenteet ovat pääpiirteittäin kunnossa. Kieli on kuitenkin köyhää, puhe- kielenvaraista ja usein epähavainnollista; siinä on tyylikömmähdyksiä tai muita puutteita, jotka osoittavat tottumattomuutta kirjalliseen esitykseen, vaikka varsinaisia virheitä ei olisikaan. Sanasto on pikemmin niukkaa kuin vivah-
Kirjoittaminen 221


teikasta. Muuten tyydyttävässä kirjoituksessa voivat tällaiseen pistemäärään johtaa esimerkiksi kielivirheet, epäselväksi jäävä kuvakieli, tekstin vaikea seurattavuus, kokonaisuuden hajoaminen tai tehtävänannon osittainen ohitus.
30 pistettä (tyydyttävä)
Kirjoitus täyttää tehtävänannon hyvin tai vähintäänkin kohtalaisesti, ja se on kirjoitettu ohjeiden mukaisesta näkökulmasta. Aiheen käsittely on johdonmukaista, kirjoituksen rakenne on selkeä ja jaksotus kunnossa, ja sisältö on verraten monipuolinen.
Pohjatekstit on analysoitu ja tulkittu kokonaisuudessaan. Kirjoittaja on ymmärtänyt niiden olennaiset piirteet ja tekee niistä päätelmiä. Aineistoon viitataan asianmukaisesti, eikä kirjoittaja esitä aineistosta tulevia ajatuksia ominaan. Yleistykset ja yksityistapaukset ovat järkevässä suhteessa toisiinsa.
Kieli on hallittua, vaikka ei ansiokasta. Virheitä ja heikkouksia saattaa olla, mutta ilmaisu on kuitenkin sujuvaa ja selkeää. Kirjoittaja hallitsee vähintäänkin kohtuullisesti kirjakielen perusasiat.
Kokonaisvaikutelmaltaan tämäntasoinen kirjoitus on keskinkertainen: pahoja puutteita siinä ei ole, mutta ei toisaalta myöskään selviä ansioita.
Tällaiseen pistemäärään voi päätyä myös kirjoitus, jossa on suuriakin ansioita mutta toisaalta aihetta melko vakaviin huomautuksiin. Syynä voivat olla esimerkiksi kielen heikkoudet, epäjohdonmukaisuus, epätäsmällisyys asian käsittelyssä tai puutteet tai liioittelu pohjatekstin tulkinnassa.
40 pistettä (hyvä)
Kirjoituksessa on ilmeisiä ansioita ja siten myös ylempien pistemäärien piirteitä. Käsittely pysyy tehtävänannossa ja on monipuolista ja luontevaa; sisältöaineksen valinta on kokonaisuuden kannalta perusteltua. Otsikko sopii tekstiin ja vastaa tehtävänantoa ja valittua näkökulmaa.
Kirjoittaja on ymmärtänyt pohjatekstien tavoitteen, lajin ja sisällön hyvin, ja hänen analyysinsä ja tulkintansa ovat osuvia ja perusteltuja. Silloinkin, kun luetun tulkinnassa on kenties huomauttamista, kirjoituksesta näkyy, että kirjoittaja on ymmärtänyt lukemansa ja löytänyt siitä olennaisen. Hän pystyy arvioihin ja päätelmiin ja osaa kehitellä pohjateksteistä lähtien omia ajatuksia ja yhdistää niitä muuhun lukemaansa ja kokemaansa tehtävänannon edellyttämällä tavalla.
Kirjoituksen perusrakenne on hallittu, looginen ja selkeä. Huomio kohdistuu olennaiseen, eikä kirjoittaja ajaudu sivupoluille tai tarpeettomiin yksityiskohtiin.
Kieliasu ja tyyli sopivat tekstin tarkoitukseen. Sananvalinnat ja kielikuvat ovat onnistuneita. Suoranaisia kielivirheitä ei juuri ole, eivätkä ne ole vakavia tai ovat vain satunnaisia poikkeuksia.
Kokonaisuutena tämäntasoinen esitys osoittaa kirjakielen hyvää hallintaa sekä aiheen edellyttämää asiantuntemusta ja taitoa käsitellä asioita suhteellisen monipuolisesti; huomauttamisen aiheita siinä on vain vähän. Tällainen pistemäärä ei kuitenkaan edellytä erityistä kielellistä taitavuutta tai näkemyksen itsenäisyyttä. Jos kirjoitus on muuten hyvin ansiokas, siinä voi olla muita puutteita, esimerkiksi kielellisiä rikkeitä, yksittäisiä asiavirheitä tai lievää epäjohdonmukaisuutta tai epätäsmällisyyttä. Toisaalta puutteet kielenkäytössä saattavat estää sisällöltään hyvinkin ansiokasta kirjoitusta yltämästä korkeampaan pistemäärään.
222 Kirjoittaminen


50 pistettä [erittäin hyvä]
Kirjoittaja on valinnut näkökulmansa onnistuneesti ja käsittelee aihetta sen mukaisesti. Kirjoitus on hallittu kokonaisuus ja etenee johdonmukaisesti. Sisältö on monipuolinen, ja siitä näkyy ajattelun kehittyneisyys ja käsittelytavan edellyttämä asiantuntemus ja suhteellisuudentaju.
Aineiston käyttö osoittaa aktiivisen lukijan taitoa. Pohjatekstien tulkinta on oivaltavaa ja luo uusia yhteyksiä asioiden välille. Kirjoittaja käy tekstissään dialogia pohjatekstien kanssa ja kykenee löytämään niistä olennaisen. Viittaukset aineistoon ovat tarkoituksenmukaisia, sujuvia ja moitteettomia.
Tekstin jäsennys on selkeä ja looginen. Rakenne on johdonmukainen, käsittely havainnollista ja väitteet perusteltuja. Teksti on sidosteis- ta, alku ja loppu liittyvät saumattomasti kokonaisuuteen. Otsikko on osuva.
Tyyliltään esitys on hyvä ja yhtenäinen. Kieli on osuvaa, tuoretta ja vivahteikastakin, ja kirjoittaja kykenee retorisesti hallittuun ilmaisuun. Lause- ja virkerakenteet ovat luontevia. Vähäiset asia- tai kielivirheet eivät vaikuta ratkaisevasti arviointiin. Ylipäätään huomauttamisen aihetta on vähän jos lainkaan.
Kirjoituksessa on ansioita, ja se on selvästi hyvää keskitasoa parempi. Siitä näkyy asiantuntemus tai persoonallinen ote. Ilmaisu on kauttaaltaan sujuvaa ja hioutunutta, ja tyyli osoittaa pitkälle kehittynyttä kielen kirjallisen käytön taitoa.
60 pistettä (erinomainen)
Kirjoitus on sisällöltään, rakenteeltaan ja tyyliltään ehyt. Asian käsittely on kiinnostavaa ja syvällistä, lähestymistapa on omaperäinen. Kirjoittaja tarkastelee aihettaan itsenäisesti, keskittyy tehtävänannon kannalta olennaiseen, oivaltaa asian ytimen ja osoittaa asioiden väliset suhteet.
Kirjoitus noudattaa tehtävänannon vaatimuksia, sen jäsentely on selkeä ja jäntevä, ja rakenneratkaisu on perusteltu. Tiedot ovat luotettavia, ja niistä luodaan synteesi, jossa on omaa näkemystä ja tulkintaa. Ajattelu on kirkasta, argumentaatio vakuuttavaa ja havainnollista. Kirjoittaja käyttää tietoisesti ja taitavasti retorisia keinoja. Hän pystyy tehokkaaseen avaukseen, teksti on sidosteista ja etenee luontevasti eksymättä sivu- poluille. Itse muotoiltu otsikko on osuva.
Kirjoittaja erittelee aineistoa tarkoituksenmukaisesti ja nostaa siitä esiin valitsemansa näkökulman kannalta oleellisia seikkoja. Hän pystyy suhteuttamaan ne luontevasti omiin kannanottoihinsa ja rakentaa omaa ajatteluaan vuorovaikutuksessa lukemansa kanssa. Aineistoviit- taukset ovat perusteltuja, ja ne ovat teknisesti moitteettomia ja sujuvia.
Tyyli on ansiokasta, hallittua ja yhtenäistä asiatyyliä. Se voi olla myös myönteisellä tavalla yllättävää. Kieli osoittaa terävää havainnoimisen ja sanottavan muotoilemisen kykyä; se on tuoretta ja vivahteikasta, ja se voi olla myös persoonallista. Kuvakieli on onnistunutta, ei kliseistä. Lause- ja virkerakenteet ovat sujuvia ja rytmittävät tehokkaasti tekstiä. Kokonaisuus on virheetön; mahdolliset oikeinkirjoitusrikkeet ovat satunnaisia lipsahduksia.
Parhaimmillaan ylimmän tason suoritus tarjoaa lukijalle elämyksen. Se on aito, pakoton ja uskottava. Tulkinta on oivaltavaa ja syvällistä ja luo uusia yhteyksiä asioiden välille. Kokonaisuus on mieleenpainuva ja ehkä koskettavaan. Kirjoituksen ansiot ovat kauttaaltaan ilmeiset.
Kirjoittaminen 223


Kirjallisuus


Kirjallisuus on yhteiskunnallinen voima
Tietoyhteiskunnan jäseninä kohtaamme päivittäin viestien tulvan: ympärillämme sinkoilee uutisia, tiedotteita, mainoksia, mielipiteitä, kertomuksia, kaskuja, lauluja ja iskulauseita. Ne muokkaavat käsitystämme siitä, millainen maailma on ja miten siinä toimitaan.
Mitä paremmin tuntee tietoyhteiskunnan ja sen viestimien toimintatavat, sitä paremmaksi kehittyy kulttuurinen lukutaito, jonka avulla osaamme toimia yhä moni-ilmeisemmäksi käyvässä kulttuurissa.
Elämme keskellä kirjallisuutta
Länsimaisessa yhteiskunnassa asuvan ihmisen ulottuvilla on monenlaisia tiedonlähteitä. Hän on tottunut avaamaan Internetin ja etsimään kulloinkin tarvitsemaansa tietoa. Hänen käytettävissään on laaja varasto tietokirjallisuutta, joka tarjoaa ratkaisuja erilaisiin pulmiin, olipa sitten kyse auton korjaamisesta, flunssan hoidosta tai välimerkkien käytöstä.
Yhtä jokapäiväistä on kaunokirjallisuuden läsnäolo arjessa. Tutuimpia ovat kaunokirjallisuuden viihteellisemmät lajit: sarjakuvat, is- kelmälyriikka, jännityskirjat ja julkkisten muistelmat. Kaunokirjallisuuden parhaimmiksi arvioidut teokset tulevat nekin vaihtelevassa määrin tutuiksi - jos eivät muuten niin siksi, että muut puhuvat ja kirjoittavat niistä arvostavaan sävyyn. Kirjallisuus on siten toisaalta ar¬
kista ja tuttua, toisaalta perin arvokasta ja juhlallista.
Kirjallisuus ei ole itsestään, luonnonvoiman tavoin, noussut osaksi tavallisen kansalaisen elämää; siitä tuli tärkeä viestinnän muoto vasta 1800-luvulla. Silloin Euroopassa alettiin muodostaa kansallisvaltioita, ja ne pyrkivät monin tavoin korostamaan yhtenäisyyttään ja omaleimaisuuttaan. Kansallisen rakennustyön välineenä käytettiin myös kirjallisuutta, jonka ajateltiin kuvastavan kansan aineellista ja henkistä kulttuuria. Niinpä kirjallisuutta alettiin tietoisesti kehittää. Sen avulla pyrittiin kasvattamaan kansalaisista isänmaallisia, lujittamaan kansallisen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja korostamaan kansallista itsetuntoa.
Kirjallisuus on monin tavoin sidoksissa muihin viestimiin. Samat aiheet ja tarinat elävät yhtä aikaa monissa viestimissä: kirjoista tehdään elokuvia ja elokuvista kirjoja, tunnettujen teosten tapahtumia käytetään mainoksissa, tositapauksista tehdään sekä kirjoja että elokuvia.
Juuri muut viestimet nostavat usein kaunokirjallisia teoksia julkisuuteen. Tällä tavoin nii-
226 Kirjallisuus


I
hin tutustuvat myös ne, jotka itse eivät ole teosta lukeneet. Teoksen sanoma leviää siten muillekin kuin teoksen lukeneille. Samalla tämä merkitsee myös sitä, että he ovat muiden tekemien tulkintojen varassa.
Kovaa pudotuspeliä - harvat ovat valitut
Valtaosa kirjoista unohtuu nopeasti. On laskettu, että vain yksi tuhannesta jää elämään. Pysyvän arvon saanutta teosta sanotaan klassikoksi.
Kaikissa maissa vaalitaan erityisesti oman kirjallisuuden parhainta osaa eli teoksia, joihin
Suomessa ilmestyy joka vuosi useita satoja kaunokirjallisia teoksia, mutta vuoden sadosta vain pari, kolme muistetaan parinkymmenen vuoden kuluttua. Valtaosa kirjoista siis unohtuu.
katsotaan tiivistyvän jotakin olennaista kansallisesta kulttuurista. Tätä arvokirjojen joukkoa sanotaan kaanoniksi. Monien kulttuurimaiden merkittävät teokset ovat kansainvälisesti tunnettuja ja laajalti arvostettuja.
Länsimaisen kirjallisuuden klassikot ovat eurooppalaista kulttuuriperintöä, ja niiden
Kirjallisuus 227


Moni sanonta on klassikosta
Moni tuttu ilmaisu on peräisin kirjallisuudesta tai ainakin tullut yleiseen käyttöön kirjallisuuden avulla. Ne kantavat aina mukanaan jotakin siitä merkityksestä, joka niihin kirjallisuudessa on latautunut.
Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat, tuumii luutnantti Koskela Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa.
Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki on peräisin Kaarlo Kramsun runosta Jaakko Ilkka, joka kuvaa Nuijasodan (1596-97) talonpoi- kaispäällikön kohtaloa.
Eskon puumerkki tarkoittaa tarpeetonta korjausta, kommenttia, lisäystä tai muuta asiaan puuttumista; se on peräisin Aleksis Kiven Nummisuutareista.
Herrat pitävät vaaleaveriköistä on Anita Loosin bestsellerromaani vuodelta 1926.
Hännän huippu on viimeinen tai nuorin: "Viimein tulee hännän huippu, Pikku Eero liukas luikku”, lauletaan Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä.
Isoveli valvoo juontuu George Orwellin romaanista Vuonna 1984; siinä valtio tarkkailee koko ajan kansalaistensa tekoja ja ajatuksia.
Ja sitten me ryypättiin päättää aina kertomuksensa Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen Taula- Matti.
Jumalten keinu on peräisin Eino Leinon runosta Jumalien keinir, sen ajatuksena on, että lahjakas ja hengen suuruutta tavoitteleva ihminen kokee sekä onnen hurmaa että syvää ahdinkoa.
Kalliit on laulujen lunnaat on peräisin Eino Leinon runosta Elegia: "Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat. / Mies olen köyhä, kalliit on laulujen lunnaat.”
Keisarin uudet vaatteet on H. C. Andersenin satu.
Keli' onni on se onnen kätkeköön on säe Eino Leinon runosta Laulu onnesta.
"Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat iäksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen”, sanoo Seitsemän veljeksen kertoja Eerosta.
Länsirintamalta ei mitään uutta on Erich Maria Remarquen romaani ensimmäisestä maailmansodasta.
Läpi harmaan kiven -sanontaa käytti Kiven Seitsemän veljeksen Aapo Juhanin väitettyä, että on mahdotonta oppia lukemaan. Aapo totesi: "Mutta voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven”
Maa jossa vaietaan kahdella kielellä on Bertolt Brechtin runon luonnehdinta Suomesta.
Mies on luotu liikkuvaksi oli erityisesti Ilmari Kiannon hellimä mielipide. Ryysyrannan Joosepin kertoja toteaa, että ”mies on luotu liikkuvaksi, vaimo pirtin vartijaksi”
Moni on kakku päältä kaunis, sanoi Kalevalan Kullervo eväsleipäänsä katsellessaan; leivän sisään on leivottu kivi (ks. s. 381).
Nahkurin orsilla tavataan perustuu sananparteen. Hirtehisen hyvästelyn teki tunnetummaksi Väinö Linnan Tuntematon sotilas'. "Kersantti lähti, heitti kiväärin olalleen, ja jonkinlaisen katkeran, toivottoman uhman vallassa hän sanoi: - Ei niitä hanki pitele. No hei sitten. Nahkurin orsilla tavataan.”
Niin muuttuu maailma, Eskoni, sanoo Topias pojalleen Eskolle Aleksis Kiven Nummisuutareissa.
228 Kirjallisuus


Niin on jos siltä näyttää on Luigi Pirandellon näytelmä (Cosi e, se vi päre).
Nyt otti ohraleipä saatetaan sanoa, kun joudutaan pahaan pinteeseen. Sanonta on tuttu muun muassa Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta.
Ollako vai eikö, siinä pulma
juontuu Shakespearen Hamletista.
On jotain mätää Tanskan maassa, tuumitaan Shakespearen näytelmässä Hamlet
Siihen aikaan kun isä lampun osti on Juhani Ahon kertomusvuodelta 1883.
Stiiknafuulia tarkoittaa komealta kuulostavaa ilmaisua, joka ei tarkoita mitään. Sen keksi pikkupoika nimeltä Ville Teuvo Pakkalan novellissa Mahtisana: ” - Minä olen stiiknafuulia.” Stiiknafuulia? Pojat hämmästyivät. Kukaan ei tiennyt, mitä kieltä se oli ja mitä se merkitsi. Mutta mahtavalta se kuului.”
Syntymässä säikähtänyt on vähän toistaitoinen. Sanonta juontuu Eino Leinon runosta Tumma-. 'Tuo oli tumma maammon marja / syntymässä säikähtänyt / näki kauhut kaikkialla.”
Työn raskaan raatajat on peräisin Saksassa syntyneestä Köyhälistön laulusta.
Täällä Pohjantähden alla. Väinö Linnan trilogian nimi on peräisin J. F. Granlundin runosta Kotomaamme: "Täällä Pohjan tähden alla on nyt kotomaamme. / Mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme.”
| Klassikot elävät monin tavoin, ja niitä käytetään monella tavalla. Iineksen esitelmän aihe kuulostaa hupaisalta, ja se tuntuu vihjaavan, että kuuluisan kirjailijan tuotannossa mikä tahansa pikkuseikka voi tuntua kiinnostavalta. ”Villanpää"-nimenväännöksen kautta sarjakuva kytkeytyy F. E. Sillanpään tuotantoon. - Kirjallisuuden oppitunti ilmestyi Aku Ankan numerossa 43 vuonna 1990.
tunteminen kuuluu yleissivistykseen, ellei halua olla kulttuurinen muukalainen Euroopassa. On hankala ymmärtää erilaisia ilmiöitä, jos ei tunne niiden taustalla olevia asenteita, ajattelutapoja ja arvostuksia.
Jos aikoo elää ja toimia suomalaisessa kulttuurissa ja edes jotenkin ymmärtää sitä, on syytä tuntea suomalaisen kirjallisuuden klassikoita. Niihin on usein tiivistynyt jotakin olennaista suomalaisesta kulttuurista, johon ne ovat myös itse monin tavoin vaikuttaneet.
Klassikkojen vaikutus näkyy arjen puhekielessäkin. Siinä vilisee sitaatteja ja puheenparsia, jotka ovat joko lähtöisin kaunokirjallisista teoksista tai tulleet laajaan käyttöön niiden kautta. Niiden vaikutus ei ole pelkästään kielellinen, sillä ne kantavat mukanaan asenteita, arvostuksia ja maailmankatsomuksellisia periaatteita.
Kirjallisuus 223
Disney


Kirjallisuus vaikuttajana
Kirjallisuus muovaa lukijakuntansa maailmankuvaa. Lukijoiden kannanottojen kautta se vaikuttaa välillisesti myös niiden ihmisten ajatteluun, jotka eivät itse lue kirjoja.
Helpoimmin on havaittavissa tietokirjallisuuden vaikutus. Esimerkiksi Charles Darwinin kehitysopin tunnetuksi tehnyt Lajien synty (1859) ja psykoanalyysin luojan Sigmund Freudin Unien tulkinta (1900) herättivät laajaa keskustelua ja muuttivat käsityksiä ihmisestä ja maailmasta. Myös uskonnollisilla teoksilla on huomattava sija monien ihmisten elämässä. Raamattu ja Koraani ohjaavat miljoonien ajattelua ja vaikuttavat lukijoittensa kautta vielä useampien näkemyksiin.
Mielipidekirjallisuuden lajeista varsinkin pamfletti eli kiistakirjoitus pyrkii muuttamaan lukijoidensa ajattelutapoja. Monet pamfletit
- 	kuten Arvid Järnefeltin Maa kuuluu kaikille! (1907), Pentti Linkolan Johdatus 1990-luvun ajatteluun (1989) tai Naomi Kleinin No Logo (2000) ovatkin herättäneet laajalti keskustelua ja kiinnittäneet huomiota aikansa ongelmiin.
Kaunokirjallisuus sitä vastoin vaikuttaa yleensä hitaammin ja välillisemmin kuin tieto- tai mielipidekirjallisuus. Useimmiten se kiinnittää huomiota asioihin, jotka jo muutenkin ovat tiedossa, ja nostaa ne laajemman yleisön keskustelunaiheeksi.
Monilla kaunokirjallisilla teoksilla on ollut kuitenkin huomattava vaikutus yleiseen mielipiteeseen. Väinö Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla (1959-62) muutti suomalaisten käsitystä lähihistoriasta, erityisesti vuoden 1918 kansalaissodan tapahtumista.
Joissakin tapauksissa kirjailijat ovat pyrkineet ehdoin tahdoin vaikuttamaan lukijoittensa asenteisiin. He ovat kirjoittaneet taistelulauluja, nostattaneet teoksillaan isänmaallisia tunteita ja lietsoneet me-henkeä erityisesti vaikeina aikoina.
Usein kirjallisuus on aikansa ja sen näkemysten tulkki. 1800-luvulle saakka suomalaisessa kirjallisuudessa oli tavallinen sellainen näkemys, että esimerkiksi yhteiskuntajärjestys on Jumalan säätämä ja kunkin on nurkumatta tyydyttävä omaan paikkaansa siinä. Nykykirjallisuudessa tällainen näkemys on harvinainen.
Ajattelutapojen muuttuminen ajan mittaan näkyy kaikilla kirjallisuuden aloilla. Varhaisissa dekkareissa hyvän ja pahan ero oli selkeä, ja pahan saatua palkkansa palasi normaali järjestys elämään. Nykyajan dekkareissa hyvän ja pahan ero on käynyt tulkinnanvaraisemmaksi eikä paha suinkaan aina saa palkkaansa. Myös dekkareissa näkyy siten yhteiskunnan muuttuminen monimutkaisemmaksi ja moniarvoi- semmaksi.
Kaunokirjallisuuden välittämät käsitykset ja asenteet muuttuvat helposti yhteisesti jaetuksi maailmankuvaksi. Kirjallisuus ei kuitenkaan tarjoa yhtenäistä näkemystä maailman menosta; pikemminkin kirjallisuus on erilaisten näkemysten moniääninen kilpakenttä. Yksi sotakirja voi olla sotaintoinen seikkailukertomus, toinen taas pasifistinen julistus sotaa vastaan.
Kirjallisuus voi tarjota ravistelevia elämyksiä lukijalleen. Merkittävämpää on kuitenkin sen välillinen ja huomaamaton vaikutus. Kirjalli-
James Croalin installaatio Pegasos. Jotkut rakkaudet koskevat enemmän kuin toiset Cl 983) yhdistää antiikin mytologian Pegasos-runoratsun ja nykyaikaisen amerikkalaisen elämänmuodon symbolin, auton. Taide - myös kirjallisuus - rinnastaa usein uudella ja yllättävällä tavalla ikiaikaisia ideoita ja arjen tapahtumia ja esineitä. Croakin installaation alaotsikko tuntuu viittaavan siihen, että rakkaus sanan ja runon voimaan on voimakkaampi ja kestävämpi ilmiö kuin amerikkalainen autoja siihen liitetyt vapauden ja vaurauden mielikuvat.
230 Kirjallisuus


Kirjallisuus 231


| Erityisen tehokkaaksi aseeksi on osoittautunut kirjallisuuden kyky tehdä naurunalaiseksi esimerkiksi vallanpitäjät tai mahtipontiset mutta ontot näkemykset. Kansan naurua on vaikea vaientaa, vaikka sen synnyttänyt kirja hävitettäisiin.
suus nimittäin esittää jonkinlaisen kuvan maailmasta, ja niinpä se muokkaa tapaa, jolla me maailmaa katselemme. Se tarjoaa henkilöhahmoja, tilanteita ja tarinoita, joiden kautta pääsemme pohtimaan elämäämme, suomalaisuuttamme ja viime kädessä ihmisenä olemista.
Nauru on tehokas ase
Yksi kirjallisuuden terävimmistä aseista on kautta aikain ollut nauru, pilkanteko ja parodiointi,
joiden avulla se on kyseenalaistanut vallitsevia käsityksiä.
Pilkkalaulut ovat tuttuja jo vanhasta kansanrunoudestamme. Ne ovatkin vallanpitäjien kannalta hankalia, sillä ne elävät usein suullisena perinteenä, eikä paperille painetun pilkkalaulun polttaminen paljon auta - sanat kun jäävät kuitenkin elämään.
Satiiri (ks. s. 267) ottaa usein kantaa kärjistämällä esimerkiksi joitakin käyttäytymistapoja tai yhteiskunnallisia ilmiöitä naurettavuuteen saakka. Myös pakina (ks. s. 266) on tehokas väline naurunalaiseksi saattamisessa. Irvileukaisen pakinan näkemyksiä, jotka esitetään sattuvan huumorin keinoin, on vaikea vastustaa vakavin sanoin. Totinen pakinan tuomitsija joutuu siinä puuhassa usein entistäkin koomisempaan valoon.
232 Kirjallisuus


Kirjallisuudessa on paljon sellaistakin huumoria, jonka tavoitteena ei ole terävä piikittely eikä suoraviivainen pilkanteko. Huumori voi tarjota myös uudenlaisen, suhteellisuudentajuisen näkökulman, jonka avulla luutuneet ajattelutavat asetetaan kyseenalaisiksi. Synkeät- kin tapahtumasarjat voi toisinaan huumorin avulla saada näyttämään paremmin kestettäviltä. Vastaavasti pienikin tapaus voi huumorin valossa kasvaa jonkin merkittävän asian vertauskuvaksi.
Keppiä ja porkkanaa
Vallanpitäjät ovat aina osoittaneet kiinnostusta kirjallisuutta kohtaan. Kirjallisuuden avulla he ovat levittäneet sopivaksi katsomaansa tietoa ja pyrkineet ohjaamaan yleistä mielipidettä. Toisaalta he ovat, usein kovinkin ottein, estäneet vaaralliseksi arvioimansa kirjallisuuden julkaisemisen. Kirjoja on kielletty ja hävitetty. Kirjojen kirjoittajia on vangittu, kidutettu ja tapettu. Perusteluiksi on esitetty useimmiten poliittisia ja uskonnollisia syitä; syytteet epäsiveellisyydes- tä ovat nekin olleet tavallisia. Toisinaan kirjan kieltämiseen on riittänyt nykykatsannossa varsin mitätönkin seikka.
Kirjojen sensurointi ja kirjailijoiden vainoaminen ei ole Suomessa kovin tavallista. Paljon enemmän yhteiskunta ohjaa kirjallisuutta palkitsemalla niitä teoksia, joita se pitää hyvinä. Suomen valtio tukee kirjallisuutta monin tavoin. Se pitää yllä kirjastoja, myöntää kirjailijoille apurahoja ja palkintoja sekä huolehtii kirjallisuuden opettamisesta uusille lukijapolville. Toisaalta valtio kerää erilaisina veroina kirjallisuudelta huomattavan summan joka vuosi.
Lisähyllyjä palkintokaappiin
Suomessa on kaikkiaan noin sata kirjallisuuden alan palkintoa. Huomatuimpia niistä ovat vuoden parhaasta romaanista annettava Finlandia-palkinto, tietokirjallisuuden Tieto- Finlandia ja Runeberg-palkinto. Valtionpalkintoja ovat muun muassa Suomi- ja Nuori Suomi -palkinnot. Maakunnallisia palkintoja ovat muun muassa Savonia- ja Pohjanmaa- palkinnot.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintoja ovat muun muassa Finlandia Junior, Arvid Lydeckenin palkinto ja Plättä-palkinto. Suomen Dekkariseura palkitsee edellisen vuoden parhaan dekkarin Vuoden johtolangalla. Tamperelaiset kirjallisuudenopiskelijat palkitsevat mieleisensä teoksen Koskenkorva-pal- kinnolla.
Tunnetuimpia kansainvälisiä palkintoja ovat Nobelin kirjallisuuspalkinto, Brittiläisen kansainyhteisön Booker, yhdysvaltalainen Pulitzer ja ranskankielisen kirjallisuuden Goncourt-palkinto.
Valtion ohella palkitsemisjärjestelmässä toimivat erilaiset yhteisöt. Ne myöntävät kirjallisuuspalkintoja, joita Suomessakin on kaikkiaan satakunta. Palkintolautakuntien merkitys kirjojen tunnetuksi tekemisessä onkin viime aikoina kasvanut, ja vastaavasti kirjallisuuskrii- tikoiden sananvalta on pienentynyt.
Kirjallisuuden julkinen tukeminen, erilaiset palkinnot ja kirjallisuuden saama enimmäkseen myönteinen julkisuus ovat aiheuttaneet sen, että kirjailijan ammatti on Suomessa varsin arvostettu.
Kirjallisuus 233


Sensuurin pitkä perinne
250 eKr. Kiinan keisari poltatti filosofi Kungfut- sen teokset ja hautasi elävältä satoja Kungfut- sen oppilaita.
1498 Savonarola ristiinnaulittiin ja poltettiin yhdessä kirjoitustensa kanssa: hän oli syyttänyt kirkkoa korruptiosta.
1597 kuningatar Elisabet määräsi hävitettäviksi William Shakespearen näytelmän Kuningas Richard II, joka kuvaa ylimielistä yksinvaltiasta.
1664 kirkolliset piirit paheksuivat Molieren näytelmää Tartuffe; teos joutui esityskieltoon kuudeksi vuodeksi.
1912 irlantilaisen James Joycen romaania Dublinilaisia painettiin 1 000 kappaletta, joista 999 tuhottiin; vuonna 1922 Joycen Odysseus-romaanin maahantuodut kappaleet poltettiin Yhdysvalloissa, Irlannissa ja Kanadassa.
Charles Darwinin kehitysoppia esittelevä teos Lajien synty C1859) johti oikeudenkäyntiin Yhdysvalloissa vielä vuonna 1926.
1926 Neuvostoliitossa päätettiin, että islamin pyhä kirja Koraani, juutalaisen uskon perusteos Talmud ja kristinuskoisten Raamattu saivat olla esillä vain suurimmissa kirjastoissa; Raamatun maahantuonti oli kielletty.
1931 Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa kiellettiin Kiinassa Hunanin maakunnassa; syynä oli muun muassa se, että eläimet käyttivät siinä ihmisen kieltä.
Kansallissosialistinen Saksa ahkeroi kirjojen hävittäjänä 1930-luvulla; tuolloin tuhottiin Stefan Zvveigin, Heinrich Heinen, Thomas Mannin, Marcel Proustin, Jack Londonin, Maksim Gorkin, Ernest Hemingwayn, Karl Marxin, Sigmund Freudin ja Albert Einsteinin teoksia. Kun Freud kuuli teostensa polttamisesta, hän tuumasi, että edistystä sentään on tapahtunut - entisaikaan olisi poltettu kirjan kirjoittajakin. Freudin ilo oli kuitenkin ennenaikainen: natsit polttivat sittemmin monta kirjoittajaakin.
Kirjat ovat rovioista huolimatta osoittautuneet sitkeähenkisiksi: vaikka paperi palaa, sana jää. Moni kirja on polttajiensa harmiksi muuttunut kiellettynä entistäkin kiinnostavammaksi.
D. H. Lawrencen romaani Lady Chatterleyn rakastaja Cl 928) ja sen rohkeat seksikohtaukset on luettu tarkkaan monissa tuomioistuimissa. Yhdysvalloissa se julkaistiin vasta 1959 ja Englannissa 1960.
Yhdysvalloissa sensuroitiin vuosina 1966-75 J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa, Joseph Hellerin Me sotasankarit, John Steicbeckin Vihan hedelmät ja Hiiriä ja ihmisiä sekä Kurt Vonnegutin Teurastamo 5.
1989 Iranin uskonnollinen johtaja ajatollah Khomeini katsoi Saiman Rushdien pilkanneen
234 Kirjallisuus


Allahia romaanissaan Saatanalliset säkeet, Khomeini määräsi Rushdien teloitettavaksi. Määräys peruttiin 1999.
Taistelu J. K. Rovvlingin Harry Potter-romaanien poistamiseksi koululuokista ja kirjastoista on käynyt kuumana USA:ssa 2000-luvun alkuvuodet. Romaanien väitetään houkuttelevan lapsia noituuteen ja okkultismiin.
Suomessa sensuroitua
Jaakko Juteinin vuonna 1827 ilmestynyt kirjoituskokoelma närkästytti kirkonmiehiä. Juteini tuomittiin sakkoihin ja kirjoituskokoelma määrättiin hävitettäväksi. Senaatin oikeusosasto kumosi tuomion, mutta teoksen takavarikoidut kappaleet oli jo ehditty polttaa.
1850 Venäjän tsaari antoi sensuuriasetuksen, joka kielsi julkaisemasta suomeksi muuta kuin uskonnollista ja taloudellista kirjallisuutta.
Juhani Ahon pienoisromaani Yksin 0 890) sisältää bordellikohtauksen, joka aikoinaan huomattiin laajalti; eduskunnassa keskusteltiin kirjailijoiden apurahoista ja niiden oikeasta käyttämisestä. Ahon pasifistinen mietekirja Rauhan erakko (1916) sensuroitiin perusteellisesti; ensimmäinen painos hävitettiin. Alkuperäisessä asussaan Rauhan erakko ilmestyi vasta 1950-luvulla.
Pentti Haanpään novellikokoelma Kenttä ja kasarmi (1928) kuvaa armeijaa tavalla, joka ei miellyttänyt aikalaisia. Haanpään ja kustantajien välit katkesivat vuosiksi. Kirjoituksistaan Pula- miehet puhelevatja Pulamiehet lähtevät liikkeelle Haanpää tuomittiin raastuvanoikeudessa sakkoihin. Haanpää oli tuomion mukaan käyttänyt niissä "lausumia, jotka olivat omiaan halventamaan julkisia viranomaisia ja laillista yhteiskuntajärjestystä”.
Sodanjälkeisinä vuosina 1945-46 poistettiin kirjakaupoista ja kirjastoista poliittisesti arveluttavat kirjat eli sellaiset, jotka saattoivat haitata Suomen ja Neuvostoliiton hyviä suhteita. Haitalliseksi katsottiin muun muassa Mika Waltarin jännitysromaani Komisario Palmun erehdys.
Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954) aiheutti laajan keskustelun; oikeustoimiin ei sentään ryhdytty. Jo käsikirjoitusvaiheessa teoksesta oli poistettu sodanjohdon arvostelua, uskontoon ja Raamattuun liittyviä kohtia sekä Mannerheimia koskevia kommentteja. (Ks. s. 427.)
1957 takavarikoitiin Agnar Myklen romaani Laulu punaisesta rubiinista’, teosta pidettiin säädyttömänä.
Pentti Saarikosken kääntämä Henry Millerin Kravun kääntöpiiri takavarikoitiin 1962; tuomion syynä oli rivo kieli.
1964 kohahdutti Hannu Salaman romaani Juhannustanssit. Salama tuomittiin "tahallisesta Jumalan pilkkaamisesta” kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Presidentti Kekkonen armahti Salaman.
Kirjallisuus 235


Kaunokirjallisuus
Kaunokirjallisuudessa on paljon samoja piirteitä kuin muissakin teksteissä, ja se onkin monin tavoin kytköksissä muihin teksteihin ja muiden viestimien ilmaisutapoihin. Joitakin erityispiirteitä kaunokirjallisuudessa ja sen lukemisessa kuitenkin on.
Mitä kaunokirjallisuus on?
Kaunokirjallisuutta on määritelty monin tavoin, mutta kaikissa määritelmissä on hankaluutensa. Yhtenä kaunokirjallisuuden ominaisuutena on pidetty sitä, että se on fiktiivistä eli sepitettyä.
Pelkkä sepitteellisyys ei tee tekstistä kaunokirjallisuutta.
On paljon sepitteitä - valheita, vitsejä, tarinoita, epätosiksi havaittuja asiatekstejä - jotka eivät ole kaunokirjallisuutta.
Toisaalta kirjallisuus voi sisältää selviä faktoja; esimerkiksi historiallisissa romaaneissa kuvataan usein historiallisia tapahtumia ihan oikein.
Kaunokirjallisuuden erityisominaisuutena on pidetty myös sitä, että siinä käytetään kieltä aivan erityisellä tavalla. Silti pelkkä erikoinen
236 Kirjallisuus
Kirjallisuus vaikuttaa tapaamme hahmottaa todellisuutta. Se on opettanut meitä esimerkiksi pitämään tietynlaista maisemaa erityisen ainutlaatuisena ja suomalaisena, vaikka harmaa suo, rähjääntynyt sorakuoppa ja lokkeja kihisevä kaatopaikka ovat aivan yhtä suomalaisia kuin Kolilta avautuva maisemakin.


kielenkäyttö ei muuta tekstiä kirjallisuudeksi. Toisaalta taas monien romaanien kieli näyttää perin tavalliselta.
Nimenomaisesti kaunokirjallisuudelle ominaista tunnusmerkkiä ei näytä olevan olemassa. Eri aikoina kirjallisuudeksi hyväksytään erilaisia tekstejä. Kirjallisuutta on siis se, mikä kirjallisuudeksi määritellään. Periaatteessa lähes mikä tahansa teksti voi olla kaunokirjallisuutta.
Kaunokirjallisuuden luonnehdinnassa on siten tyydyttävä väljään, kokemuksen tuomaan määritelmään. Kun jotakin tekstiä sanotaan kaunokirjallisuudeksi, tarkoitetaan sitä, että tämä teksti on saanut kaunokirjallisuuden aseman: sitä pidetään arvossa ja luetaan kaunokirjallisuutena.
Miten kaunokirjallisuutta luetaan?
Emme yleensä kiinnitä huomiota siihen, mitä oikeastaan teemme kun luemme kirjaa. Lukemisen aikana lukija kuitenkin huomaamattaankin käyttää monenlaisia taitoja: hän tekee havaintoja ja rakentaa niistä päätelmiä. Tässä työssä hän hyödyntää kaikkia niitä tietoja ja taitoja, joita hänelle on kertynyt.
Vaikka kaunokirjallisuuden lukeminen on paljossa samanlaista kuin minkä tahansa tekstin lukeminen (ks. s. 28), on siinä kuitenkin myös omia erityispiirteitään. Lukija ei suhtaudu kaunokirjalliseen tekstiin aivan samalla tavalla kuin sanomalehden pääkirjoitukseen. Kaunokirjallista teosta lukiessaan hän tietää, että teos on ikään kuin leikisti totta. Sen väittämät eivät viittaa todellisuuteen yhtä suoraan kuin asiatekstin väittämät: Eteläisessä Hämeessä ei ole Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä mainittua Jukolan taloa. Lukija ei siitä huolimatta pidä Seitsemää veljestä jotenkin virheellisenä teoksena; hän olettaa löytävänsä siitä vaikuttavan maailmankuvan, joka on omalla tavallaan totuudellinen, vaikka sen
tapahtumat ja yksityiskohdat eivät todellisuuteen viittaakaan.
Lukija täydentää tekstiä
Lukijalla on aina mielessään oletuksia siitä, millainen käsillä oleva kirja on. Hän olettaa, että se ainakin jossain määrin muistuttaa niitä romaaneja, jotka hän jo tuntee. Samoin hänellä on elämänkokemuksensa myötä muovautunut näkemys siitä, millaista ihmisenä eläminen maailmassa on. Sekä lukemansa että elämänkokemuksensa perusteella hänellä on kirjaa aloittaessaan odotuksia; tätä odotusten joukkoa kirjallisuuden vastaanottoa tutkineet ovat nimittäneet odotushorisontiksi.
Teoksen alku on tärkeä. Se määrittää alustavasti teoksen maailman ja ilmapiirin sekä herättää arvailuja siitä, mitä tulee tapahtumaan. Lukemisen edistyessä lukija seuloo jatkuvasti odotuksiaan: osa niistä täyttyy, muutamia niistä täytyy korjata, osa täytyy hylätä. Jos teos täyttää kaikki odotukset, se tuntuu helposti tylsältä. Se ei tarjoa mitään uutta eikä jännittävää. Jos taas mikään lukijan ennakkokuvitelmista ei pidä paikkaansa, teos tuntuu omituiselta tai peräti käsittämättömältä.
Kaunokirjallisen teoksen kertoja ei kerro yksityiskohtaisesti kaikkea vaan keskittyy olennaisiin seikkoihin. Esimerkiksi romaanihenkilöi- den ulkonäköä ei suinkaan aina kuvata tarkoin. Romaanissa saatetaan myös ilman selittelyjä siirtyä tapahtumasta tai paikasta toiseen. Laajankin romaanin maailma on siis varsin harva- piirteinen; lukijan on pääteltävä monta asiaa.
Lukija täydentää tekstiin jätettyjä aukkoja, joita kutsutaan myös halkeamiksi, avoimiksi kohdiksi tai epämääräisyyskohdiksi (ks. myös s. 261). Hän rakentaa mieleensä täyteläisen kuvan teoksen tapahtumista ja henkilöistä. Näin lukija osallistuu teoksen rakentamiseen: hän voi kanavoida omia kokemuksiaan, muistojaan ja tunteitaan romaanihenkilöiden kohtaloihin.
Kirjallisuus 237


Jos haluaa perehtyä teokseen huolellisesti, se kannattaa lukea useaan kertaan. Toinen lukukerta on nimittäin monessa suhteessa erilainen kuin ensimmäinen. Lukiessaan teosta ensimmäistä kertaa lukija arvailee, miten tapahtumat tulevat edistymään. Toisella kerralla hän tuntee jo teoksen kokonaisuuden ja tietää, miten juoni tulee päättymään. Moni teoksen yksityiskohta näyttää aivan toisenlaiselta, kun sitä tarkastellaan teoksen kokonaisuuden osana. Aiemmin merkityksettömältä näyttänyt pikkuseikka voi osoittautua tärkeäksi vihjeeksi. Myös teoksen sävyt ja kokonaisilme saattavat paljastua toisiksi,
Kaunokirjallinen teos koostuu monenlaisista aineksista: siinä on arjen havaintoja, tuttuja ja vieraita elementtejä ja monenlaisia viittauksia sekä muihin teoksiin että todellisuuteen. Lukija on kuin palapelin äärellä, ja hän voi valita, mihin seikkoihin hän haluaa kiinnittää huomionsa ja miten hän niitä katsoo.
Teoksen ja sen vastaanottajan suhdetta on käsitelty havainnollisesti Öyvind Fahlströmin kollaasissa Ruletti (1966). Sen osat ovat liikuteltavia, ja katsoja voi järjestellä kokonaisuutta lähes loputtomiin; hän voi siis tehdä teoksesta mieleisensä siirtelemällä kollaasin elementtejä.
238 Kirjallisuus


| Lukija ei ole passiivinen vastaanottaja vaan aktiivinen merkityksen rakentaja. Hän kiinnittää huomiota joihinkin asioihin ja häivyttää näkyvistä joitakin toisia seikkoja. Kukin lukee siis tavallaan, ja hänellä on taipumus löytää tekstistä näköisiään asioita.
kuin lukija ensin oletti: vakava puhe voi osoittautua leikittelyksi tai päinvastoin. Erityisesti laajoista teoksista löytää useankin lukukerran jälkeen jotakin sellaista, mitä ei ole aiemmilla kerroilla tullut huomanneeksi.
Teoksella ja lukijalla on taustansa
Lukija ja teos eivät kohtaa tyhjiössä; molemmilla on jokin laajempi viitekehys eli konteksti. Teokselle on mahdollista hahmottaa useita erilaisia konteksteja: yksittäisen runon viitekehykseksi voi ajatella esimerkiksi runokokoelman muut runot, tekijän muun tuotannon, suomalaisen lyriikan perinteen tai vaikkapa
tavan puhua rakkaudesta. Lukijallakin on kontekstinsa: sukupuoli, ikä, kansallisuus, maailmankatsomus.
Teos on monin tavoin kytköksissä siihen kulttuuriin, jonka osa se itsekin on. Lukijalla puolestaan on omat kokemuksensa, ja lukiessaan hän hyödyntää kulttuurista tietämystään.
Jos suomalaisen novellin päähenkilö viettää iltapäiväänsä bingossa tai pelaa tuulipuku yllään hedelmäpeliä marketin eteisaulassa, osaa suomalaista elämää tunteva lukija päätellä siitä monta asiaa.
Mitä paremmin lukija tuntee sitä kulttuuria, johon teos viittaa, sitä enemmän hän saa teoksesta irti. Jos lukijalla on kovin vähäiset yleistiedot, saattaa lukukokemus jäädä puutteelliseksi tai teos voi hänen mielessään saada erikoisia merkityksiä.
Teos on osa tekstien verkostoa
Lukemamme teos vertautuu muihin tuntemiimme kirjoihin: se on joko samanlainen tai erilainen, tylsempi tai jännittävämpi. Teokset ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Uusi teos luetaan aiemmin ilmestyneiden luomaa taustaa vasten. Toisaalta uusi kirja voi muuttaa huomattavastikin käsityksiämme muista teoksista.
J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat (1848,1860) oli pitkään sodan kuvaamisen malliesimerkki. Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954) kommentoi monin tavoin Vänrikkejä ja korostaa uudenlaista, realistisempaa asennetta sotaan ja sen kuvaamiseen. Tuntemattoman sotilaan rinnalla Vänrikki Stoolin tarinat alkoivat näyttää mahtipontisilta, jopa koomisilta; niiden antama kuva sodasta ei enää vakuuttanut.
Tuntematon sotilas toimi kauan esimerkkinä siitä, että sotaa voi kuvata rivimiehen näkökulmasta. Antti Tuurin romaani Talvisota (1984) kuitenkin pitäytyi rivimiehen havaintomaailmassa vielä huomattavasti tiukemmin ja muutti
Kirjallisuus 239


Laulu on kiinni taustoissaan
Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa -le- vyn sanoihin C1982) kätkeytyy monia viittauksia muihin teoksiin ja suomalaiseen kulttuuriin.
MURHEELLISTEN LAULUJEN MAA
Syyttömänä syntymään sattui hän tähän maahan pohjoiseen ja kylmään.
Jossa jo esi-isät, juovuksissa totta kai hakkasivat vaimot, lapset, jos ne kiinni sai.
Perinteisen miehen kohtalon halus välttää poika tuo.
En koskaan osta kirvestä, enkä koskaan viinaa juo.
Muuten juon talon... (1.)
Lumihanki kutsuu perhettä talvisin vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin.
Mut kun työnvälityksestä työtä ei saa, hälle kohtalon koura [2.) juottaa väkijuomaa.
Niin Turmiolan Tommi (3.J
taas herää henkiin
ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin.
Kohti laukkaa viinakauppaa.
Se miehen epätoivoon ajaa kun halla viljaa korjaa. (4.)
Keskeltä kylmän mullan hiljaa kylmä silmä tuijottaa, kun kin/es kohoaa.
Keskeltä kumpujen mullasta maan isät ylpeinä katsovat poikiaan. (5.)
Työttömyys, viina, kirves ja perhe. (6.)
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe.
Tämä tuhansien murheellisten
laulujen maa, (7.)
jonka tuhansiin järviin juosta saa.
Katajainen kansa jonka f 8.)
itsesäälin määrää
ei mittaa laulu eikä Kärki määrää. (9.)
Jonka lauluissa hukkuvat elämän valttikortit 00.) ja kiinni pysyvät taivahan portit. (11.)
Einari Epätoivosta ne kertovat.
Sanat: Martti Syrjä. © Jee-Jee Music Oy. Tampere.
”On lottovoitto syntyä Suomeen” on usein kuultu toteamus, jolla pyritään osoittamaan, että meillä on asiat varsin hyvin. Tässä kuitenkin Suomeen syntyminen kuulostaa lähinnä rangaistukselta, jonka runon mies "syyttömänä” saa. 00
Sanontaa "kohtalon koura” teki tunnetuksi muun muassa Jukka Virtasen sanoittama ja Dannyn esittämä iskelmä Seitsemän kertaa seitsemän 0968), jossa päähenkilö pysyy sisukkaana vaikka "seitsemän kertaa seitsemän / koetellut on koura kohtalon”. Myös tässä laulussa halla vie viljan, mutta siitä huolimatta "Tahto rautainen vie läpi harmaan kallion / siinä katajaisen kansan malli on” [20 (Ks. myös kohta 8.)
Turmiolan Tommi on raittiuskirjasten kuvasarjoissa seikkaillut varoittava hahmo, joka havainnollistaa alkoholinkäytön vaarallisuutta. Onnellinen perhe-elämä suistuu raiteiltaan, kun perheen isä kuluttaa rahat juopotteluun ja pahoinpitelee vaimoaan ja lapsiaan. Tommin hahmo on peräisin jo 1850-luvulta. Kieltolain kannattajat käyttivät hänen hahmoaan vielä 1920-luvulla. (3.)
Viljasatoa tuhoava halla on yleinen aihelma kirjallisuudessa. Tunnetuin sitä vastaan taistellut raivaajaviljelijä on Runebergin Saarijärven Paavo. (4.)
F. E. Sillanpää kirjoitti syksyllä 1939 juuri talvisodan alla Marssilaulun, josta tuli kuuluisa. Siinä korostetaan sukupolvien ketjun jatkuvuutta: ”Sama kaiku on askelten, / kyllä vaistomme tuntee sen, / kuinka kumpujen kätköistä mullasta maan / isät katsovat poikiaan.” Aikoinaan oli tunnettu myös Aarno Karimon historiateos Kumpujen yöstä l-IV [1929-32), alaotsikoltaan "Suomalaisia vaiheita, tekoja ja oloja kivikaudesta nykyaikaan". Jo Arvi Jännes 0848-1915) käytti samaa kuvaa runossaan: "ja urhot astuvat kumpuin yöstä / ja kertovat muinaiskansan työstä" Sittemmin sanonnalla "kumpujen yöstä” on viitattu siihen, että jokin asia kuuluu muinaisuuteen. (5.)
240 Kirjallisuus


Työttömyyden, viinan, perheen, kirveen ja lumihangen yhdistelmä on tuottanut monia sekä fiktiivisiä että todella tapahtuneita tragedioita. Tunnetuin tositapaus sattui Pihtiputaalla, jossa pienviljelijä ampui neljä poliisia; Mikko Niskanen teki sen pohjalta elokuvan Kahdeksan surmanluotia (1972). (6.)
Suomea on kutsuttu tuhansien järvien maaksi. Runebergin Maamme-laulussakin sanotaan: "Totuuden, runon kotimaa, / maa tuhatjärvinen". (7.)
"Katajainen kansa” viittaa suomalaisten sitkeyteen; saatamme taipua, vaan emme taittua. Juhani Aho kirjoitti vuosisadanvaihteen venäläistämisvuosina isänmaallisia lastuja ja antoi kahden kokoelman nimeksi Katajainen kansani l-ll [1899,1900). (8.)
Toivo Kärki on tunnetuimpia suomalaisia iskelmäntekijöitä; hän levytti noin 1500 iskelmää. (9.)
Vuonna 1981 Ahti Lampi levytti Heikki Annalan säveltämän ja Vexi Salmen sanoittaman iskelmän Elämän valttikortit, jossa muistellaan haikeasti: "oli elämän valttikortit / mulla kerran kourassain, / oli avoinna kaikki portit, / ja ne suljin takanain." (10., 11.)
samalla käsityksiä Tuntemattomasta sotilaasta. Sota paljastuikin vielä sattumanvaraisemmaksi urakaksi kuin Tuntematon sotilas oli opettanut.
Monissa teoksissa on viittauksia muihin teoksiin. Toisinaan ne ovat helposti havaittavissa: tekstissä voi olla suoria tai mukailtuja sitaatteja, joiden alkuperäkin saatetaan ilmoittaa. Toisinaan ne piilevät kuin rivien välissä - sanonnoissa, rytmissä, tapahtumissa, henkilötyypeissä
Kaikissa teoksissa on muista teksteistä tuttuja tapahtumia, paikkoja, juonen- pätkiä, henkilöasetelmia ja maailmankatsomuksellisia kannanottoja. Mitä enemmän lukija tunnistaa tällaisia kytkentöjä muihin teksteihin, sitä paremmin hän ymmärtää teoksen parodioinnit ja kannanotot (Ks. myös s. 239, 245.)
Kirjallisuus 241


- 	ja vaativat lukijalta tarkkaavaisuutta ja laajaa kirjallisuudentuntemusta. Teoksen merkitys ei ole vain sen itsensä varassa: merkitys rakentuu vuorovaikutuksessa muiden teosten ja näkemysten kanssa. Teos voi monin tavoin käydä dialogia muiden teosten kanssa. Tällaista vuorovaikutusta sanotaan intertekstuaalisuudeksi.
Lukeminen ei kuitenkaan ole pelkkää inter- tekstuaalisten kytkentöjen etsimistä ja kirjaamista. Ihmiset lukevat kukin tavallaan: yksi tunnistaa monia viittauksia, toinen joitakin, kolmas ei ehkä ensimmäistäkään. Yhtä ja oikeata lukemisen tapaa ei ole. Yleensä kuitenkin
viittausten huomaaminen auttaa ymmärtämään teosta paremmin. (Ks. myös s. 245.)
Yhdeksän näkökulmaa teokseen
Kaunokirjallisia teoksia on monenlaisia, ja niitä voi myös lukea monesta näkökulmasta. Lukijatkaan eivät ole samasta muotista, ja he kytkevät lukemansa teoksen tuntemiinsa muihin teksteihin ja elämänkokemukseensa.
Vaikka teoksen teema ja sanoma onkin monen seikan yhteistulos, on jostakin lähdettävä liikkeelle. Teoksen ymmärtämisessä on etsitty


apua milloin kirjailijasta, milloin teoksesta itsestään, lukijasta, yhteiskunnallisista oloista ja sukupuolesta. Kyse on lukijan valinnasta: hän päättää, miten hän teosta lähestyy. Samalla hän myös valitsee sen viitekehyksen eli kontekstin, johon hän teoksen suhteuttaa.
Seuraavassa esitellään yhdeksän näkökulmaa, joista teosta voi tarkastella. Nämä tavat täydentävät toisiaan, ja käytännössä lukija usein vaihteleekin tarkastelutapaansa: hän pohtii kirjailijaa, teoksen ominaisuuksia, sen suhdetta niin sanottuun todellisuuteen. Esimerkkiteok- sena on Aleksis Kiven romaani Seitsemän veljestä (1870).
Auttaisiko kirjailijaa koskeva tieto?
Teos herättää lukijassa usein kirjailijaa koskevia kysymyksiä. Millainen ihminen tämän kirjoitti? Perustuuko teos kirjailijan omiin kokemuksiin?
Jos taustatiedot tuntuvat valaisevan teosta, on siis hankittava tietoja kirjailijasta, hänen elämästään ja hänen aikakautensa oloista. Näin ajattelivat myös elämäkerrallista eli biografista tutkimusta tehneet kirjallisuudentutkijat. Tämän lähestymistavan klassikkoja on Viljo Tarkiaisen Aleksis Kivi (1915). Tarkiainen kartoitti Kiven elämänvaiheet pienintä piirtoa myöten ja
| Aleksis Kiven Seitsemää veljestä on luettu jo yli sadan vuoden ajan. Kirja on kaikille sama, mutta sen tulkinnat ovat vaihdelleet, sillä kirja on niin kuin se luetaan.
Seitsemästä veljeksestä on aikojen kuluessa löydetty muun muassa suomalaisuuden parhaita arvoja, talonpoikaista erotiikkaa, kielen monumentaalisuutta, porvarillisen yhteiskunnan aiheuttamaa ahdistusta, alistettuja naisia, ruokottomia ja karkeita juntteja, Suomen kirjallisuuden ensimmäinen homoseksuaalisuuden kuvaus ja kaikkien suomalaisten romaanien äiti. - Kollaasin Aleksis Kivestä on tehnyt Leena Kilpi 1994.
| Usein lukijassa herää uteliaisuus kirjailijaa kohtaan. Yleensä tekijän persoonan ja elämänvaiheiden yhteydet teokseen painuvat kuitenkin vähitellen sivuseikoiksi. Sen sijaan lukija alkaa tutkia, mitä yleistä sanottavaa teoksella on.
etsi Seitsemän veljeksen maisemien, henkilöiden ja tapahtumien todellisuusesikuvia.
Kirjailijan korostamisesta seuraa monia hankaluuksia. Mikä tahansa häneen liittyvä tiedonmuru alkaa tuntua arvokkaalta, koska se lisää tietämystämme Suuresta Kirjailijasta. Kirjailija on tärkeä, koska hän on luonut esimerkiksi kansallisesti, inhimillisesti tai muuten arvokkaan tuotannon. Teokset taas ovat tärkeitä, koska ne ovat Suuren Kirjailijan kirjoittamia. Perustelujen ketju tekee näin täyden ympyrän - ja teos itse tulee ehkä huonosti luetuksi, kun mielenkiinnon kohteena onkin kirjailija eikä hänen tekstinsä.
Kirjallisuus 243


Mitä teoksessa todella sanotaan?
Yksi tapa paneutua teokseen on niin sanottu lähiluku. Se tarkoittaa teoksen erittäin tarkkaa lukemista, äärimmillään sen jokaisen sanan assosiaatioiden pohdiskelua. Huomio kiinnitetään siten teokseen; sen suhteesta kirjailijaan tai yhteiskuntaan ei piitata eikä lukemisen avuksi haeta tietoa teoksen ulkopuolelta.
Aarne Kinnunen tarkastelee tutkimuksessaan Tuli, aurinko ja seitsemän veljestä (1973) Seitsemän veljeksen kertojaa, rakennetta, dialogia, huumoria, romaaniin sisältyvien tarinoiden tehtäviä, veljesten muodostamaa yhteisöä ja vel- jessarjan suhteita yhteiskuntaan. Hän selvittelee romaanin maailmaa ja sitä, miten tuo maailma rakentuu sanoista, lauseista ja erilaisista kerronnan muodoista.
Lähiluvussa käytetään usein psykologista tietoa, jonka avulla tarkastellaan kertojan tai henkilöiden käyttäytymistä. Anna-Liisa Mäenpää on artikkelissaan Psykologinen tulkinta kirjallisuuden opetuksessa (1978) paneutunut Seitsemän veljeksen Simeonin henkilöhahmoon. Jukolan emäntä synnytti seitsemän vuoden aikana viidesti. Häneltä ei liiennyt riittävästi hoivaa kah-
| Oikein tarkkaan lukeva löytää teoksesta yllättäviäkin yksityiskohtia. Koko tulkinnan kannalta ne eivät kuitenkaan välttämättä ole tärkeitä. Huomion kiinnittäminen yksityiskohtiin saattaa myös häivyttää näkymän teoksen kokonaisuuteen.
den kaksosparin välissä syntyneelle Simeonille. Simeoni on ”alusta lähtien tottunut siihen, että kaikkea oli liian vähän”. Niinpä hänestä tuleekin saituri.
Simeoni ahkeroi naisväen askareissa ja motkottaa huolestuneesti veljessarjan yltyessä riehakkaaksi. "Viimeisessä joulukohtauksessa hän istuu lieden äärellä virsikirja polvillaan ja aloittaa jouluvirren kuin Jukolan vanhaemäntä ikään”, huomauttaa Mäenpää. Toisin kuin muut veljekset, Simeoni jää vanhaksipojaksi.
Mäenpää viittailee Simeonin poikkeaviin piirteisiin mutta ei lausu julki niiden pohjalta nousevaa oletusta: Simeonilla voi olla homoseksuaalisia taipumuksia. Simeonin synkkä luonne viittaa siihen, että Seitsemän veljeksen maailma ei ole niin ”ilosteleva” kuin äkkiseltään luulisi.
244 Kirjallisuus


Kielestä kiinni?
Monista runoista huomaa jo ensi silmäyksellä, että niiden kieli on erikoista. Toisaalta monien romaanien kieli näyttää aivan tavalliselta. Piileekö kielessä kuitenkin avain, jolla teos aukeaa? Onko kirjallisuuden kieli erilaista kuin arkikieli?
Teoksen kieltä kannattaa lukea ja "kuunnella” tarkoin. Millaista sanastoa siinä käytetään, millainen on virkerytmi? Onko teoksen kielessä jotakin sellaista, mikä poikkeaa yleiskielestä? Onko siinä äkillisiä sävyjen tai näkökulmien vaihdoksia tai kohtia, jotka poikkeavat muusta tekstistä?
Kielen ensisijaisuutta korostaneiden tutkijoiden mukaan kirjallisuuden keskeinen ominaisuus on vieraannuttaminen. Se tekee tavallisiksi muuttuneista ilmiöistä uusia, outoja ja tuoreita. Runossa vieraannuttaminen tapahtuu vaikkapa alkusointujen, erikoisen rytmin, yllättävien metaforien, outojen sananvalintojen tai tehokkait- ten loppusointujen avulla.
Proosassa vieraannuttamisen keinot eivät usein piile sanoissa tai niiden käyttämisessä vaan esimerkiksi tapahtumien epätavallisessa järjestämisessä. Kerronta saattaa katkoa toimintaa, keskeyttää tapahtumia tai hidastaa toiminnan kuvausta niin, että lukijan on kiinnitettävä uudella tavalla huomiota tuttuihin ja tavallisiin tapahtumiin.
Aleksis Kivi perusti Seitsemän veljeksensä kielen paljolti kotiseutunsa Nurmijärven murteeseen, jossa on jonkin verran lainoja ruotsistakin. Jo Viljo Tarkiainen kiinnitti huomiota Kiven tapaan rakentaa komiikkaa ylevää juhlatyyliä parodioimalla. Samaa hilpeää sävyä on monissa vertauksissa: ”Venlan rukki pörrää siellä kuin iloinen sontiainen kesäiltana ennustaen poutaa.” Romaanin virkkeet etenevät jyhkeän rytmikkäästi, ja niissä on runsaasti muun muassa alkusointuja.
Onko kytkentöjä muihin teksteihin?
Kaikissa teoksissa on joko suoria tai rivienvälisiä viittauksia muihin teksteihin. Yksi tapa lähestyä teosta onkin kartoittaa sen intertekstuaaliset kytkennät (vrt. s. 239).
Toisinaan viittaukset voivat olla henkilöiden tai paikkojen nimiä tai muista teoksista tuttuja tapahtumia. Myös tyyliin voi kätkeytyä muistumia toisista teoksista.
Intertekstuaalisuutensa avulla teos voi tavallaan kommentoida muita teoksia. Se voi ilmaista olevansa maailmankatsomukseltaan samanlainen kuin jokin toinen teos, tai se voi parodioida sitä. Jo teoksen laji kytkee sen osaksi pitkää perinnettä. Esimerkiksi runo kuuluu kirjallisuuden lajiin eli genreen, jolla on omat tunnusmerkkinsä. Niinpä runo voi ilmaista suhteensa genren traditioon vaikkapa tekemällä pilaa muiden runojen tavasta käyttää loppu- sointuja.
Jo Viljo Tarkiainen pani tutkimuksessaan Aleksis Kivi (1915) merkille, että Seitsemään veljekseen sisältyy aineksia muun muassa kansanrunoudesta, etelähämäläisistä rosvotarinoista ja etenkin Cervantesin Don Quijotesta. Sanastossa ja virkerytmissä taas on Raamatun kielen kaikuja.
Merkitys karkuteillä?
Miksi teoksesta olisi kaivettava esiin tietty merkitys tai sanoma? Onko jokin tulkinta oikeampi kuin toinen? Miksi aivan tavallisetkin sanat voivat eri ihmisten mielessä merkitä eri asioita?
Tällaisia kysymyksiä ovat pohtineet erityisesti merkityksen häilyvyyttä korostaneet jälkistrukturalistit. Selkeimmin metodin piirteitä jälkistrukturalistisista lukutavoista on saanut dekonstruktio. Dekonstruktiivinen lukeminen nostaa tekstistä esiin siinä olevat ristiriidat, jotka peittyvät tekstin näennäisen yhtenäisyyden alle.
Kirjallisuus 245


Dekonstruktio edellyttää lukijan omien lähtökohtien ja ennakko-oletusten pohtimista ja pakottaa hänet arvioimaan uudelleen ne ehdot, joilla hän muodostaa ja rakentaa maailmaa. Se asettaa kyseenalaiseksi esimerkiksi vanhan oletuksen, että teos on ainakin jollakin tasolla yhtenäinen. Miksi niin pitäisi olettaa, kun kerran monet teokset näyttävät perin repaleisilta? Kuka päättää, milloin teos on yhtenäinen?
Dekonstruktion taustalla on näkemys, jonka mukaan kieli ei ole vakaa järjestelmä. Vaikka kieli tuntuu arkikäytössä toimivan hyvin, eivät edes sanat ole merkitykseltään pysyviä. Jos haluamme tietää jonkin sanan merkityksen, voimme katsoa sen sanakirjasta. Mutta sana on selitetty muilla sanoilla, esimerkiksi kissa vaik¬
kapa sanoilla nelijalkainen eläin. Jos katsomme, mitä merkitsevät "nelijalkainen” ja ”eläin”, löydämme taas uusia sanoja. Kieli onkin kaikkialle rönsyilevä rajaton verkko, jossa ei ole mitään kiinnekohtaa. Tästä seuraa, ettei myöskään kaunokirjallisella teoksella ole pysyvää merkitystä.
Seitsemää veljestä ei ole tarkasteltu dekonstruktion näkökulmasta. Dekonstruktio voisi lähteä liikkeelle esimerkiksi aiempien tulkintojen kritiikistä. Miksi niin usein on korostettu romaanin harmoniaa? Miksi veljeksillä on yksisilmäinen hevonen? Eikö se vihjaa muihinkin muoto- puolisuuden ilmiöihin? Veljekset ovat yksinhuoltajaäidin epäsosiaalisia poikia, joilla on kouluvaikeuksia. He kosivat joukolla Männistön Venlaa -
| Sanan ja myös teoksen merkitys on pohjimmiltaan aina tilapäinen: sana johtaa toiseen, eikä selitysten ketjulla ole päätepistettä. Vakiintuneetkin merkitykset ja tulkitsemisen tavat voi siten asettaa kyseenalaisiksi.
246 Kirjallisuus


mukana on Simeonikin, vaikka hän lienee homo. Millaista avioelämää he oikein tavoittelevat?
Dekonstruktiivisessa lukemisessakin on vaaransa: se johtaa helposti perustelemattomiin ja mielivaltaisiin tulkintoihin, jotka ovat enemmänkin tulkitsijan sepittelyä kuin osoitus teoksen ymmärtämisestä.
Mitä lukija tekee?
Kuinka suuri valta lukijalla on päättää, mikä on teoksen keskeinen sanoma? Jos lukijalla on keskeinen osuus, onko tekstillä yhtä monta merkitystä kuin lukijaakin? Entä onko mahdollista puhua tekstin ja lukijan välisestä vuorovaikutuksesta?
Näitä kysymyksiä on selvitellyt teosten lukemista ja vastaanottoa tutkinut kirjallisuudentutkimuksen suuntaus, jota kutsutaan resep- tiotutkimukseksi eli teoksen vastaanoton tutkimukseksi.
Lukija vertaa teosta muihin teoksiin ja tuntemaansa todelliseen maailmaan. Hän tarkastelee sitä sekä lukukokemustensa että elämänkokemuksensa valossa. Lukijan päässä vaikuttavaa oletusten joukkoa kutsutaan odotushorisontik- si. Jos teos on tyystin erilainen kuin lukija on odottanut, se voi tuntua hämmentävältä.
Kaunokirjalliselle tekstille ovat ominaisia avoimet kohdat, aukot, eli sellaiset kohdat, joissa tarinan kannalta olennaista tietoa annetaan vain vähän tai ei lainkaan. Lukijan on pääteltävä moni asia ikään kuin rivien välistä. Lukeminen on siten teoksen ja lukijan vuorovaikutusta.
Manfred Peter Hein selvittelee tutkimuksessaan Die Kanonisierung eines Romans (1984), miten Seitsemää veljestä on aikojen kuluessa luettu. Heinin mukaan se sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton. 1900-luvun alussa Kivi nostettiin kansalliseksi suurmieheksi. 1930-lu- vun saksalaisissa tulkinnoissa Kiveä pidettiin jopa suomalaisen fasismin henkisenä esi-isänä.
Seitsemää veljestä on luettu korostuneesti kansallisesta näkökulmasta, jonka mukaan Kivi on ennen muuta suomalaisen luonteen ja elä- mäntodellisuuden kuvaaja.
Mitä teos kertoo yhteiskunnasta?
Millaisen kuvan teos antaa maailmasta? Millaisia kannanottoja, asenteita tai arvostuksia siitä on luettavissa?
Nämä kysymykset ovat aiheellisia, sillä sen paremmin kirjailija kuin lukijakaan eivät elä tyhjiössä. Teos välittää kuvan yhteiskunnallisesta tilanteesta. Se ei kuitenkaan peilin tai valokuvan tavoin esitä todellisuutta vaan kommentoi ja arvioi esittämiään asioita.
Yhteiskunnan ja ideologioiden osuutta kirjallisuudessa korostavat varsinkin marksilaiset tutkijat. Heidän mielestään taloudelliset ja yhteiskunnalliset olot määräävät, millaisiksi ihmisen tajunta ja yhteiskunnan henkiset järjestelmät - siis myös kirjallisuus - muodostuvat.
Marksilaisesta näkökulmasta Kiven tuotantoa on tarkastellut Eino Karhu teoksessaan Suomen kirjallisuus runonlaulajista 1800-lu- vun loppuun (1979). Hänen mielestään Seitsemän veljestä kuvaa vaihetta, jossa porvarillinen kulttuuri korvaa vanhat elämänmuodot. Tämä merkitsee edistystä: yhteiskunnalliset harrastukset vireytyvät, kansallinen itsetunto vah-vistuu ja patriarkaalinen sulkeutuneisuus murtuu. Toisaalta porvarillinen kulttuuri saa ihmisen epämääräisesti pelkäämään tulevaisuutta ja ajoittain kaipaamaan toisenlaista elämää.
Karhun mukaan Kivi kuvasi yhteiskunnallisen murroskauden ristiriitoja ja niiden vaikutusta kansan elämään ja tietoisuuteen. Hän tarkasteli tuotannossaan usein ihmisiä, jotka etsivät paikkaansa muuttuvassa maailmassa. Veljekset löytävät paikkansa vaivalloisten seikkailujen, tappelunnujakoiden ja ankaran ponnistelun kautta.
Kirjallisuus 247


Mitä teos sanoo naisista?
Feministitutkijat ovat sitä mieltä, että miehen ja naisen suhde on ennen muuta yhteiskunnan säätelemä valtasuhde. Niinpä olisi tutkittava, millaiseksi tämä suhde kirjallisuudessa kuvataan.
Feministien mukaan useimmissa teoksissa esitetään vaikkapa vain rivien välissä jokin näkemys siitä, millaisia naiset ja miehet ovat. Lukijakaan ei pääse sukupuoltaan karkuun; hän ei voi lukea "sukupuolettomasta” näkökulmasta.
Kirjallisuutta kirjoittavat etupäässä miehet. He kuvaavat maailmaa - ja naisia - omasta näkökulmastaan ja pitävät näin yllä naista alistavaa maailmankuvaa. Mies esitetään ihmisyyden neutraaliksi edustajaksi, kun taas nainen on jotakin vähemmän. Kirjallisuutta kirjoitetaan, luetaan ja tutkitaan miehisen maailman ehdoilla.
Feministinen lukutapa arvioi uudelleen kirjallista arvojärjestystä, pyrkii nostamaan esiin unohdettuja naiskirjailijoita ja lukemaan uudelleen - naisnäkökulmasta - naisten teoksia. Se analysoi kirjallisuuden esittämiä naiskuvia, niin miesten kuin naistenkin kirjoittamia.
Feminististä ajattelutapaa edustaa Satu Apon artikkeli Aleksis Kivi ja talonpoikainen erotiikka (1984). Apo tekee havaintoja muun muassa
Kaikki teokset antavat jonkin kuvan siitä, millaisiä ovat miehet, millaisia naiset. Samalla ne muokkaavat käsitystämme miehestä ja naisesta. Jukolan Aapon kuvaus hyvästä emännästä voikin feministin silmin luettuna paljastua miehiseksi toivekuvaksi, joka ei naisia juuri houkuttele.
siitä, millainen on ”hyvä emäntä” Seitsemässä veljeksessä: ”Kiven luoma fiktiivisen maailman kauneus ja aurinkoisuus ovat ilmeisesti estäneet lukijoita näkemästä tiettyjä ulottuvuuksia Aapon esittämissä ’hyvän emännän kuvauksissa: miestutkijat näyttävät lukeneen niitä hartauden kyynel silmäkulmassa. Kuitenkin niissä käsitellään naista ennen kaikkea työjuhtana. Aapon ’Talo ilman aitan polulla
248 Kirjallisuus


astelevata emäntää’ on kuvaus hiljattain synnyttäneen naisen raadannasta; naisparan päiväohjelma olisi kunniaksi vaativimmallekin työleirille”
Mitä teos sanoo miehistä?
Feministien kriittinen lukutapa on pakottanut myös miehet pohtimaan omaa mieheyttään. Vaikka miesten hallitsema kulttuuri suo miehille etuja, on monilla miehillä syytä tyytymättömyyteen. Vallitseva miehen malli asettaa toisinaan miehille hyvin ristiriitaisia vaatimuksia, eivätkä kaikki miehet halua tukea järjestelmää, joka sortaa naisia.
Miestutkijat asettavat kyseenalaiseksi näkemyksen, jonka mukaan mieheys on jotakin luonnollista ja itsestään selvää. Heidän mielestään mieheys on sosiaalinen rakennelma ja sellaisena historiallisesti muuttuva. Niinpä he tutkivat, millaisia mieheyksiä kirjallisuudessa esiintyy ja miten ne on rakennettu.
Seitsemää veljestä ei toistaiseksi ole tarkasteltu miestutkimuksen näkökulmasta, vaikka sitä on alusta pitäen luettu miehisestä näkökulmasta. Niinpä olisi aika pohtia, millaisia mieheyden malleja romaani sisältää ja miten ne ovat vaikuttaneet suomalaisten käsityksiin miehestä ja naisesta.
Kaunokirjallisuuden lajit
Kaunokirjallisuuden moninaisuutta on jäsennetty luokittelemalla se lajeihin. Lajista eli gen- restä ei puhuta vain luokittelemisen ilosta. Kun jokin teos sijoitetaan johonkin genreen, luokittelulla ilmaistaan myös jotakin sen ominaisuuksista.
Kaunokirjallisuus jaetaan kolmeen päälajiin: kertomakirjallisuuteen eli epiikkaan, runouteen eli lyriikkaan ja näytelmäkirjallisuuteen eli draamaan.
Kaikki kirjallisuuden lajit eivät kovinkaan
hyvin mahdu tähän kolmijakoon. Sen ulkopuolelle jääviä alalajeja ovat muun muassa pakina, essee, satiiri ja aforismi; on esitetty sellainenkin ajatus, että aforismi muodostaisi yksinään neljännen päälajin.
Kertomakirjallisuus
Nykyinen kertomakirjallisuus on pääosin suorasanaista. Sen tärkeimmät lajit ovat romaani ja novelli. Selvin ero romaanin ja novellin välillä on pituus: romaanissa voi olla satoja sivuja, novellissa yhdestä sivusta muutamaan kymmeneen. Varsinkaan lyhyeen novelliin ei mahdu kovin monipolvista tarinaa, joten novelli keskittyy usein kuvaamaan jotakin tilannetta tai tunnelmaa.
Kertomakirjallisuutta voidaan luokitella monilla perusteilla. Perusteena voi olla esimerkiksi
- laajuus: romaani, pienoisromaani, novelli
- lukijakunta: lastenkirja, nuortenromaani, naistenviihde
- aihe: sotaromaani, rakkausromaani, dekkari, kehitysromaani
- rakenne: päiväkirjaromaani, kirjeromaani, yhdenpäivänromaani
- tyyli: realistinen romaani, ekspressionistinen romaani
- arvostus tai suosio: klassikko, bestseller, viihderomaani
- sisällölliset piirteet: historiallinen romaani, tieteisromaani, utopia, fantasiaromaani
- miljöö: kaupunkiromaani, maaseuturomaa- ni, meriromaani
- henkilöhahmot: nuorisoromaani, työläis- romaani, ritariromaani.
Kertomakirjallisuuden vanhin laji on eepos. Eepos on laajahko kertomus, joka kertoo yleensä muinaisten aikojen sankareiden vaiheista ja maineteoista. Laveaa romaania kutsutaan toisinaan vertauskuvallisesti eepokseksi.
Kirjallisuus 249


Eepos kertoo muinaisajan sankareista
Vanhat eepokset ovat runomuotoisia kertomuksia, jotka kuvailevat muinaisten sankareiden vaiheita ja erityisesti heidän urotöitään. Monilla eepoksilla on tärkeä kansallinen merkitys: niiden katsotaan ilmentävän kuvaamansa kansallisuuden luonnetta ja historiaa. Tällaista merkittävää eeposta sanotaan kansalliseepokseksi.
Tunnetuimpia länsimaisia eepoksia ovat antiikin kreikkalaiset eepokset Ilias ja Odysseia, joiden tekijänä on pidetty Homerosta (ks. s. 296). Ne ovat peräisin 800-luvulta eKr.
Anglosaksien Beovvulf (700-800 jKr.) on san- karirunoelma Beovvulfista, joka surmaa kamalan hirviön ja pääsee maansa kuninkaaksi; lopuksi hän kuitenkin haavoittuu kuolettavasti taistelussa lohikäärmettä vastaan. Ranskalaisten Rolandin laulu (n. 1100) kertoo tarun Kaarle Suuren sisarenpojan kuolemasta. Saksalaisten Nibelun- geinlaulu (n. 1200) kuvaa Siegfried-prinssin ja
hänen vaimonsa Kriemhilden vaiheita; traagisten tapahtumien syynä on rakkaus. Islantilaisten Edda (n. 1100) on jumal- ja sankarirunojen kokoelma, joka sisältää sekä myyttistä tietoa, taistelujen kuvauksia että raisua komiikkaa. Suomen kansalliseepos on Elias Lönnrotin sommittelema Kalevala (1835, ks. s. 380). Virolaisten kansalliseepos Kalevipoeg (1857-61) kertoo Kalevipoeg-jättiläisen uroteoista.
Muita huomattavia eepoksia ovat babylonialaisten GilgämeS (n. 1100 eKr.), joka kuvaa kuolemattomuutta etsivän GilgämeS-kuninkaan seikkailuja. Intialaisten Mähäbharata (500 eKr- 100 jKr.) kuvaa pääasiassa sotia, mutta se sisältää myös vanhoja uskomuksia, tarinoita ja filosofisia keskusteluja. Intian toinen tärkeä eepos Rämäyana (500 eKr-1000 jKr.) kertoo Rämän seikkailuista hänen etsiessään ryöstettyä puolisoaan.
Romaani
Romaanin juuret juontuvat antiikin Kreikasta. Romaaneja väheksyttiin kuitenkin pitkään, niitä pidettiin viihteellisempinä ja "alhaisempina” kuin näytelmiä ja runoja. Vielä 1800-luvulla arveltiin, että romaani jollakin tapaa turmelee lukijansa, eivätkä tällaiset puheet ole olleet aivan tuntemattomia myöhemminkään.
Keskiajalla luettiin ahkerasti tunteellisia pai- men- ja ritariromaaneja, jotka kertoivat rakkaudesta ja seikkailuista. Uudenaikaisen romaanin ensimmäinen huomattava edustaja Cervantes (ks. s. 308) kehitti 1500-luvulla romaanimuotoa kirjoittamalla ivamukaelman näistä tapoihinsa kangistuneista ritariromaaneista. Hänen Don Quijotestaan tuli länsimaisen romaanitaiteen perusteoksia.
Kirjallisuuden valtalajiksi romaani alkoi nousta vasta 1700-luvulla. Kirjallisuuden lukijakunta laajeni tuolloin huomattavasti: por- va-risto suosi etenkin romaania. 1800-luvulla
se vakiintui keskeiseksi kirjallisuuden lajiksi. Samalla kirjailijat alkoivat etsiä uusia ilmaisutapoja ja aihepiirejä; näin syntyivät muun muassa psykologinen ja realistinen romaani.
Moderni romaani on kehittynyt 1900-luvul- la. Se ei pyri kertomaan tarinaa yksinkertaisesti
| Fantasiakirjallisuus on viime vuosikymmeninä noussut suosioon. Sille on ominaista usein lavea ja monimutkainenkin fiktiivinen maailma, jota asuttavat mielikuvitukselliset olennot ja jossa tapahtuu yliluonnollisia, maagisia asioita.
Fantasiakirjallisuudelle on ominaista myös dramaattinen juoni, jossa on paljon äkkikäänteitä. Saduista tuttua on hyvän ja pahan selkeä vastakkainasettelu, joka johtaa taisteluun, muodonmuutokset sekä taikavoimien puuttuminen peliin.
Modernin fantasiakirjallisuuden klassikkoja on J. R. R. Tolkienin trilogia Taru sormusten herrasta (1954-56) ja J. K. Rovvlingin Harry Potter-kirjat. - Kuvassa sormuksen saattue elokuvasta Taru sormusten herrasta.
250 Kirjallisuus


Satu ja faabeli viihdyttävät ja opastavat
Sadut ovat kohtalaisen lyhyitä, juoneltaan selkeitä kertomuksia, jotka kuvittavat ihmiselämään ja etenkin kasvamiseen liittyviä vaikeuksia. Tapahtumien tarkka aika ja paikka jäävät usein epämääräisiksi; tärkeintä on tilanne, jossa päähenkilöt elävät.
Saduissa toistuvat usein samat peruskuviot, kuten lähteminen, matka, muodonmuutos, jonkin asian toistuminen kolmesti, heikomman taistelu vahvempaa uhkaajaa vastaan ja oudon henkilön paljastuminen tutuksi.
Sadun maailmassa vastakohtaisuudet ovat jyrkkiä; tavallinen on hyvän ja pahan taistelu, joka päättyy hyvän voittoon. Henkilöt eivät ole ainutkertaisia yksilöitä, he ovat hahmoja, jotka voivat symboloida jotakin ihmisen ominaisuutta.
Havainnollisen juonen takaa paljastuu usein jokin tuttu, perheenjäsenten suhteisiin liittyvä asetelma. Kyse voi olla esimerkiksi sisaruska- teudesta, tyttären kilpailusta äidin kanssa tai pojan vihasta isäänsä kohtaan.
Valtaosa kuuluisista saduista perustuu ikivanhaan, kansainväliseen perinteeseen. Niinpä esimerkiksi saksalaiset Grimmin veljekset ovat
kirjoittaneet omia versioitaan kuulemistaan kansansaduista.
Satujen kaltaisia tarinoita ovat faabelit, jotka voivat olla runomuotoisia tai suorasanaisia lyhyitä kertomuksia. Niitä tunnetaan jo muinaisegyptiläisestä ja -intialaisesta kirjallisuudesta. Ne ovat vertauskuvallisia tarinoita, jotka usein eläinhahmojen kautta pyrkivät havainnollistamaan jotakin elämänviisautta - monesti faabe- lin lopussa onkin lausahdus, joka tiivistää sen opetuksen.
Tunnetuimpia faabelien tekijöitä on kreikkalainen Aisopos, joka eli 500-luvulla eKr. Hänen nimiinsä on tosin myöhemmin pantu monien muidenkin faabeleita, ja hänen saduistaan on tehty paljon mukaelmia. 1600- ja 1700-luvulla faabeleita käytettiin paljon opetuksessa. Tämän ajan kuuluisimpia faabelien kirjoittajia ovat ranskalainen Jean de La Fontaine 0621-95) ja venäläinen Ivan Krylov Cl769-1844).
Suomalaisesta kansanrunoudesta tunnetaan paljon faabeleita, joista monet hyödyntävät kansainvälisiä aihelmia ja juonikuvioita Cks. s. 378). Runomuotoisia faabeleita ovat muun muassa Lauri Pohjanpään monet eläinrunot.
"The Lord of the Rings: The Fellovvship of the Ring" Copyright MMI, New Line Productions, Inc. TM The Saul Zaentz Company d/b/a Tolkien Enterprises under license to New Line Productions, Inc. Ali rights reserved. Photo by Pierre Vinet. Photo appears courtesy of New Line Productions, Inc.
Kirjallisuus 251


ja selkeästi vaan kokeilee uusia kerronnan muotoja, tutkii ihmisen tajuntaa ja hänen tapaansa havainnoida monimutkaista maailmaa.
Novelli
Novelli on lyhyt kertomus, joka esittää tiiviissä muodossa jonkin tapahtumasarjan tai tilanteen. Sana novelli juontuu italian uutuutta merkitsevästä sanasta novella. Novellin suomenkieliseksi nimitykseksi ehdotettiinkin 1800-luvulla sanaa uutelo.
Eurooppalaisen novellin perusmuotona pidetään novellityyppiä, jonka tunnetuin taitaja oli 1300-luvulla elänyt italialainen Giovanni Boccaccio. Boccaccion teoksessa Decamerone kolme miestä ja seitsemän naista pakenee ruton saastuttamasta Firenzestä maaseudulle. He kuluttavat kymmenen päivää kertomalla toisilleen tarinoita, joiden aiheena on rakkaus ja erotiikka. Kuvaus seurueen matkasta maaseudulle ja oleskelusta siellä muodostaa kehyskertomuksen, joka liittää kerrotut tarinat toisiinsa eli toimii
Maalaus öisestä baarinäkymästä välittää muutamien henkilöiden ja yksityiskohtien avulla jotain olennaista kaupunkielämän tunnelmasta.
Novelli on hiukan samanlainen: se sanoo paljon vähin sanoin, keskittyy olennaisen tarkkaan ilmaisemiseen ja viestii myös sanomatta jättämisillään. Niukkaan, muutamin harvoin vedoin hahmoteltuun novelliin voi kätkeytyä punnittu näkemys ihmisestä ja elämästä. - Edward Hopperin maalaus Yökyöpelit on vuodelta 1942.
nimensä mukaan näiden sisäkertomusten kehyksenä.
Boccacciolainen novelli on tiivis ja juoneltaan usein yllättävä. Siinä on erotettavissa selvä käännekohta ja tapahtumasarjan päättävä loppuratkaisu.
1800-luvun lopulla boccacciolaisen novellin rinnalle nousi toisentyyppinen novelli, jonka teki tunnetuksi venäläinen Anton Tsehov. Tseho- vilaisessa, niin sanotussa avoimessa novellissa ei välttämättä ole selvää käännekohtaa eikä liioin
252 Kirjallisuus


selväpiirteistä juonta. Sen sijaan se esittelee tunnelmia, mielialoja sekä tuokiokuvia ja valaisee niiden avulla jotain ihmiselämän pulmakohtaa.
Ranskan novellitaiteen klassikoihin kuuluu Guy de Maupassant, joka käytti novelleissaan usein kehys- ja sisäkertomuksia. Prahassa elänyt Franz Kafka loi unenomaisen, normaalin elämän säännöistä piittaamattoman maailman. Amerikkalainen Ernest Hemingway on puolestaan tullut tunnetuksi karhean, toiminnallisen ja niukkasanaista dialogia viljelevän novellin taitajana.
Monet kirjailijat ovat kehitelleet novellista omia muunnoksiaan. Juhani Aho kutsui impressionistisia kuvauksiaan lastuiksi, Pentti Haanpää nimitti anekdoottia muistuttavia kertomuksiaan jutuiksi, Veikko Huovinen puhuu ”littlejutuista”.
Nykyaikainen novelli ei enää välttämättä kerro selväpiirteistä tarinaa. Suomessakin yleistyi 1980-luvulla lyhyt proosapalanen, joka hahmottaa tuokiokuvan tai välähdyksen elämästä. Esimerkiksi Rosa Liksomin novellit ovat tällaisia.
Lyhyet ja fragmentaariset novellit muodostavat kokoelmissa usein sikermiä, joiden novelleja yhdistää jokin yhteinen seikka, kuten sama miljöö tai samantyyppiset henkilöt. Tällaisia novelleja saattaakin olla hankala tulkita sikermästään irrotettuina yksittäisinä teksteinä, koska ne liittyvät kiinteästi kokoelman tai novellisarjan muihin teksteihin.
Kertomakirjallisuuden analyysi ja tulkinta
Kertomuksia on monenlaisia: yhdessä korostuu juoni, toinen keskittyy henkilöiden sisäiseen maailmaan, kolmannessa kuuluu kertojan ääni erityisen voimakkaasti. Yleensä lukija havaitsee varsin nopeasti, mitkä seikat teoksessa tuntuvat merkittävimmiltä, ja alkaa muodostaa tulkintaansa niiden pohjalta.
Tulkinta perustuu analyysiin, joka on etupäässä havaintojen tekemistä tekstistä. Lukija
erittelee teoksen piirteitä ja pohtii, mitä päätelmiä hän voi niistä tehdä. Hän arvioi piirteiden merkitystä, ottaa kenties kantaa niihin ja rakentaa näin teoksesta tulkinnan.
Tulkinnalla on rajansa
Sanotaan, että jokainen tulkitsee teosta omalla tavallaan. Täysin erilaisia tulkinnat eivät kuitenkaan yleensä voi olla: teos antaa harvoin mahdollisuuden kovin erilaisiin tulkintoihin. Sivuilla 264-265 on esitetty kaksi tulkintaa Petri Tammisen novellista Perttu. Tulkinnoissa painottuvat hiukan eri asiat, vaikka ne ovat pääpiirteittäin yhtä mieltä teoksen ominaisuuksista.
Tulkintaa on jo se, että havaitsee, millaisia mahdollisia ja perusteltuja tulkintoja teokselle voidaan antaa. Monet teokset voivat tarkankin analyysin päätteeksi jäädä merkitykseltään avoimiksi: toisaalta teos tuntuu viittaavan johonkin näkemyksen maailmasta, toisaalta taas asettavan sen kyseenalaiseksi. Lopullinen totuus ja teoksen "sanoma ’ saattavat siis jäädä löytymättä; sen sijaan tarjolla voi olla useita mahdollisia vaihtoehtoja.
Analyysin ja tulkinnan tekemisessä tarvitaan termejä ja käsitteitä, jotka auttavat teoksen erittelyssä. Kertomakirjallisuuden rakenteita ja analyysin välineitä esitellään seuraavassa Anton Tsehovin novellin Leikkiäkö vain avulla. Erit- telytapa sopii myös romaaniin, koska nykyaikaisen kertomakirjallisuuden tärkeimmät lajit, romaani ja novelli, ovat varsin samanlaisia.
Leikkiäkö vain?
Kirkas talvinen puolipäivä... Pakkanen paukahte- lee ja minua käsipuolesta pitelevän Nadenkan ohi- mokiharoita sekä ylähuulen untuvaa peittää hopeinen kuura. Seisomme korkealla mäellä. Jalkojemme juurella on tasainen mäenrinne, joka viettää jyrkästi alas, ja auringonpaisteessa sen kelkkarata välkkyy kuin kuvastin. Vieressämme on pieni kelk¬
Kirjallisuus 253


ka, joka on päällystetty kirkkaanpunaisella veralla.
- Lasketaan, Nadezda Petrovna! rukoilen minä.
- 	Vain yhden ainoan kerran! Vakuutan, selviämme ehjin nahoin, vahingoittumattomina.
Mutta Nadenka pelkää. Väli hänen pienistä päällyskengistään jäädytetyn kelkkaradan loppu- päähän näyttää hänestä pelottavalta, pohjattoman syvältä kuilulta. Kun hän katsahtaa alas, hän jäykistyy, hänen hengityksensä salpautuu, ja kun ehdotan istumista kelkkaan, hänen kasvojensa ilme kertoo, että hän on vaarassa joutua kuilun pohjalle. Hän kuolee, menettää järkensä.
- Rukoilen teitä! puhun minä. - Ei tarvitse pelätä! Käsittäkää toki, se on turhaa arkuutta!
Vihdoin Nadenka antaa myöten, ja hänen kasvojensa ilmeestä huomaan, että hän tekee sen ikään kuin henkensä uhalla. Autan hänet kelkkaan kalpeana ja vapisevana, tartun häneen toisella kädelläni, ja niin syöksymme yhdessä alas.
Kelkka lentää kuin luoti. Halkeava ilma iskee kasvoihin, vonkuu, soi korvissa, repii, nipistelee kipeästi ihoa, yrittää kiskaista pään ruumiista irti. Tuulen paineessa on vaikea hengittää. Tuntuu siltä kuin itse paholainen olisi tarttunut meihin käpälillään ja kiidättäisi kiljuen suoraan helvettiin. Kaikki ympärillä sulautuu samaksi pitkäksi, nopeasti kiitäväksi viiruksi... Vielä tuokio... ja tuntuu siltä kuin olisimme hukassa!
- Minä rakastan teitä, Nadja! kuiskaan puoli- ääneen.
Kelkan vauhti hiljenee vähitellen, tuulen ulvonta ja jalasten kitinä eivät enää ole pelottavia, hengitys käy helpommaksi, ja vihdoin olemme alhaalla. Nadenka on puolikuollut, tuskin hengittää... Autan häntä nousemaan pystyyn.
- En mistään hinnasta lähde toista kertaa, hän sanoo ja katsoo minua laajentunein, kauhun täyt- tämin silmin. - En mistään hinnasta koko maailmassa! Vähältä puuttui, etten kuollut!
Jonkin ajan kuluttua hän tointuu ja katselee kysyvästi silmiini: minäkö se kuiskasin ne neljä sanaa vai oliko hän ainoastaan kuulevinaan ne tuulessa?
Mutta minä seison hänen vierellään, tupakoin ja katselen tarkkaavaisesti hansikastani.
Hän työntää kätensä kainalooni, ja me kävelemme kauan kelkkamäen lähistöllä. Arvoitus ei nähtävästi anna hänelle rauhaa. Sanottiinko nuo sanat vai ei? Kyllä vai ei? Tämä on hänelle itserakkauden, kunnian, koko elämän, onnen kysymys, erittäin tärkeä kysymys, kaikkein tärkein maailmassa. Nadenka katselee kärsimättömäsi, murheellisesti, tutki- vasti minun kasvoihini, vastailee umpimähkään, odottaa, enkö alkaisi jo puhua. Voi, tuota ilmeiden vaihtelua sievillä kasvoilla! Huomaan, miten hän kamppailee itsensä kanssa, hänen tekee mieli sanoa jotakin, kysyä jotakin, mutta hän ei löydä sanoja, häntä nolottaa, pelottaa, ilokin häiritsee...
- Tiedättekö mitä? hän virkkaa katsomatta minuun.
- Mitä? minä kysyn.
- Lasketaan... vielä kerran.
Kiipeämme portaita mäelle. Autan jälleen kalpean, vapisevan Nadenkan kelkkaan, kiidämme jälleen pelottavaan syvyyteen, jälleen riuhtoo tuuli ja jalakset kitisevät, ja jälleen kaikkein kovimmassa vauhdissa kuiskaan puoliääneen:
- Minä rakastan teitä, Nadenka!
Kun kelkka pysähtyy, Nadenka katsahtaa mäkeen, jonka juuri olemme laskeneet, sitten tuijottaa kauan minun kasvoihini, herkistyy kuuntelemaan ääntäni, joka on välinpitämätön ja rauhallinen, ja koko hänen olemuksensa, vieläpä puuhkansa ja huppunsa ilmaisevat mitä suurinta neuvottomuutta. Ja hänen kasvoilleen on kirjoitettu:
- Mitä tämä oikein on? Kuka puhui nuo sanat? Vai olinko minä ainostaan kuulevinani?
Tämä epävarmuus tekee hänet rauhattomaksi ja kärsimättömäksi. Tyttöparka ei vastaa kysymyksiin, hän rypistää kulmiaan ja on valmis purskahtamaan itkuun.
- Emmeköhän lähde jo kotiin? sanon minä.
- Mutta minua... minua miellyttää tämä mäenlasku, hän sanoo punastuen. - Emmekö laskisi vielä kerran?
254 Kirjallisuus


Häntä "miellyttää” mäenlasku, vaikka hän nytkin istuessaan kelkkaan on kalpea, tuskin hengittää pelosta ja vapisee samoin kuin edellisilläkin kerroilla.
Me laskemme kolmannen kerran, ja minä näen, miten hän kääntää päätään ja pitää silmällä huuliani. Mutta minä painan nenäliinan suulleni, ys- kähtelen, ja kun olemme päässeet mäen puoliväliin, kuiskaan kiireesti:
- Minä rakastan teitä, Nadja!
Ja arvoitus pysyy arvoituksena! Nadenka vaikenee, ajattelee jotakin... Saatan hänet kelkka- mäestä kotiin. Hän yrittää kävellä mahdollisimman hiljaa, hidastaa askeleitaan, ja koko ajan odottaa, toistaisinko hänelle nuo sanat. Minä näen, miten hän kärsii ja kuinka tekee väkivaltaa itselleen ollakseen sanomatta:
”Eihän voi olla mahdollista, että tuuli olisi kuiskannut ne sanat! Enkä minä tahdo, että tuuli olisi ne puhunut!”
Seuraavana aamuna saan kirjelipun. ”Jos lähdette tänään kelkkamäkeen, poiketkaa hakemaan minua. N.”
Siitä päivästä saakka käyn joka päivä Nadjan kanssa laskemassa mäkeä, ja kiitäessämme alas kuiskaan joka kerta puoliääneen samat sanat:
- Minä rakastan teitä, Nadja!
Pian Nadja tottuu tuohon lauseeseen kuin viiniin tai morfiiniin. Hän ei voi elää ilman sitä. Totta kyllä, hänestä on yhä vieläkin kauheaa kiitää mäkeä alas, mutta nyt pelko ja vaara antavat erikoisen lumon sanoille rakkaudesta, sanoille, jotka pysyvät jatkuvasti arvoituksena ja kiusaavat mieltä. Epäilyksen alaisina ovat aina samat kaksi: minä ja tuuli... Kumpi meistä kahdesta tunnustaa hänelle rakkautensa, sitä hän ei tiedä, mutta nähtävästi se onkin hänestä jo yhdentekevää: väliäkö sillä, mistä astiasta juo, kunhan vain päihtyy.
Kerran lähdin puolen päivän tienoissa kelkka- mäkeen yksin. Väkijoukon keskeltä näin, miten Nadja lähestyi mäkeä ja etsi minua silmillään... Sitten hän nousi arasti portaita mäelle... Pelottaa
laskea yksin, voi miten pelottaa! Hän on valkoinen kuin lumi, vapisee, hän kulkee kuin mestauslavalle, mutta menee kuitenkin, nousee katsomatta taakseen, päättäväisesti. Ilmeisesti hän on vihdoin päättänyt kokeilla, kuuleeko hän nuo ihmeelliset, suloiset sanat silloinkin, kun minua ei ole. Näen, miten hän istuutuu kelkkaan kalpeana, suu kauhusta avautuneena, sulkee silmänsä ja aivan kuin hyvästellen ikuisesti koko maailmaa lähtee paikoiltaan.. . Jalat kitisevät. Kuuleeko Nadenka ne sanat, sitä en tiedä... Näen ainoastaan, miten hän nousee kelkasta raukeana, voimattomana. Ja hänen kasvoistaan huomaan, ettei hän itsekään tiedä, kuuliko hän jotakin vai ei. Pelko oli mäkeä laskiessa niin tainnuttava, että se riisti häneltä kyvyn kuunnella, erottaa ääniä, ymmärtää niitä...
Sitten seuraa kevät, maaliskuu... Aurinko paistaa yhä lempeämmin. Kelkkamäkemme tummuu, menettää kiiltonsa ja vihdoin sulaa kokonaan. Meidän on lopetettava mäenlasku. Nadja-parka ei kuule enää missään noita sanoja, ja kukapa hänelle niitä kuiskaisikaan, kun ei tuulekaan ja minäkin hankkiudun matkustamaan Pietariin - pitkäksi aikaa, kenties ainiaaksi.
Kerran iltahämärissä pari päivää ennen lähtöäni istun puistikossa. Talosta, jossa Nadenka asuu, puistikon erottaa korkea lauta-aita... On vielä melko kylmää, vaikka maassa onkin päiviä, puut ovat elottomia, mutta tuoksahtelee keväältä, ja yölevolle asettuvat naakat raakkuvat äänekkäästi. Menen lauta-aidan viereen ja katselen kauan raosta. Näen, miten Nadenka tulee kuistille ja suuntaa alakuloisen, ikävöivän katseen taivaalle... Kevättuuli puhaltaa suoraan hänen kalpeisiin, surullisiin kasvoihinsa... Se tuo mieleen hänelle sen tuulen, joka riuhtoi meitä silloin kelkkamäessä, kun hän kuuli ne neljä sanaa, ja hänen kasvonsa käyvät yhä surullisemmiksi, poskelle vierii kyynel... Ja tyttöparka ojentaa molemmat kätensä aivan kuin pyytäen tuota tuulta kuiskaamaan vielä kerran ne sanat. Tuulenpuuskan aikana virkan puoliääneen:
- 	Minä rakastan teitä, Nadja!
Kirjallisuus 255


Hyvä Jumala, mitä Nadjalle tapahtuukaan! Hän huudahtaa, hymyilee suu leveänä ja ojentaa tuulelle kätensä iloisena, onnellisena, niin kauniina. Minä poistun pakkaamaan tavaroitani...
Siitä on kulunut jo kauan. Nyt Nadenka on naimisissa. Hänet naitettiin tai hän itse meni vapaaehtoisesti naimisiin - yhdentekevää - aatelispankin sihteerin kanssa, ja hänellä on jo kolme lasta. Mutta hän ei ole unohtanut, kuinka aikoinaan laskim¬
me yhdessä mäkeä ja miten tuuli kuiskasi hänelle nuo sanat: "Minä rakastan teitä, Nadenka!” Vielä nytkin se on hänen elämänsä kaikkein onnellisin, kaikkein hellyttävin ja kaunein muisto...
Mutta minä, joka myös olen vanhentunut, en voi edes ymmärtää, miksi kuiskasin nuo sanat, minkä vuoksi pilailin...
Anton Tsehov. 1886. Suom. Juhani Konkka. 1964.
Työvälineitä proosan erittelyyn
Teoksen nimi
Teoksen nimi tarjoaa usein ensimmäisen viitteen siitä, millaisesta teoksesta on kyse. Nimi Panssarisotaa viittaa aivan toisenlaiseen aihepiiriin kuin Rakasta minua hiukan. Samalla nimi voi vihjata teoksen tyyliin. Tie on lyhyt ja ytimekäs nimi, ja se herättää erilaisia odotuksia kuin Kaasua, komisario Palmu!.
Nimen täydennyksenä voi olla vielä alaotsikko. Yleensä se määrittelee genren eli kirjallisuudenlajin; "romaani” tai ”runoja” ovat tavallisia alaotsikoita. Toisinaan alaotsikko voi olla tarkempikin.
Nimi on osa teosta. Kannattaa miettiä, mikä on nimen suhde teoksen muuhun sisältöön. Antaako se jonkin lukemista ohjaavan vihjeen, tuoko se jotakin lisätietoa tapahtumiin, ohjaako se katsomaan tapahtumia tietystä näkökulmasta?
Tsehovin novellin nimi Leikkiäkö vain? on
kysymys. Novellin viimeisessä kappaleessa kertoja väittää aiempaa käyttäytymistään pilailuksi. Otsikko tuntuu siten kysymyksellään asettavan kyseenalaiseksi kertojan väittämän. Novelli on suomennettu kahdesti. Varhemman suomennoksen nimenä on Mäenlaskun hurma; se ei aseta kertojan sanomisia samalla tavoin kyseenalaiseksi. Sananmukaisesti käännettynä novellin nimi olisi ’pieni pila’. Kaikki kolme nimeä antavat kukin hiukan omanlaisensa sävyn novellille.
Henkilöt
Yleensä joku teoksen henkilöistä nousee etualalle: hänen tekemisiään seurataan enemmän kuin muiden henkilöiden ja asiat saatetaan toisinaan esittää hänen näkökulmastaan. Hän on teoksen päähenkilö. Muut henkilöt ovat siis sivuhenkilöitä. Heidän merkittävyytensä suh¬
256 Kirjallisuus


teessa päähenkilöön voi vaihdella: joku sivu- henkilöistä saattaa muodostua tärkeäksi, joku toinen vain vilahtaa ohimennen.
Päähenkilöltä voi olla useita. Aleksi Kiven romaanissa Seitsemän veljestä päähenkilöinä on koko veljessarja, ja Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa seurataan konekiväärijouk- kueen vaiheita.
Lukiessa kannattaa pohtia, millaisia henkilöitä teoksessa on. Mitä tosiasioita lukija saa heistä selville? Mitä henkilöiden tekemisistä ja sanomisista voi päätellä? Miten he muuttuvat teoksen kuluessa?
Tsehovin novellin päähenkilönä on kertoja, joskin lähes yhtä tärkeäksi nousee Nadja.
Aihe ja juoni
Vastaus kysymykseen, mistä teos kertoo, paljastaa teoksen aiheen. Aiheena voi olla esimerkiksi sota, koiran kohtalo, bändin Lapin-kiertue tai työttömän elämä.
Vastaus kysymykseen, mitä teoksessa tapahtuu, paljastaa puolestaan juonen. Joissakin teoksissa juoni etenee rauhallisesti ja yllätyksittä, toisissa taas voi juonessa olla selvä käännekohta, jonka jälkeen kaikki onkin toisin.
Tsehovin novellin aiheena on kertojan suhde tyttöön, Nadjaan. Juoni on selkeä: kertoja tapailee Nadjaa kelkkamäessä. Novellin lopussa juoni paljastaa, mitä henkilöille tapahtui myöhemmin.
Aikasuhteet
Teoksen kuvaamat tapahtumat sijoittuvat aina johonkin aikaan. Teos voi kuvata 1500-luvun elämää, 1930-luvun pulavuosia, nykyhetken elämänmenoa tai se voi liikkua kaukana tulevaisuudessa. Aina ei tarkka tapahtuma-ajan määrittely ole tarpeen: teos voi esittää niin yleispätevän tapaussarjan, että on yhdentekevää, minä aikana se tapahtuu. Toisinaan taas tapahtuma- ajan määrittely voi olla tärkeää: ilman oivallusta teoksen tapahtumien sijoittumisesta tiettyyn historian ajanjaksoon teos voi tuntua merkityksettömältä tai peräti käsittämättömältä.
Useimmiten teos kuvaa tapahtumasarjan, joka kestää tietyn ajan. Tapahtumasarjan pituus kertoo teoksen keston. Teoksen kestoa voi pohtia seuraavilla kysymyksillä: Kuinka kauan teoksen kuvaama tapahtumasarja kestää? Kuvaako teos yhden päivän sattumuksia, vuoden tapauksia vai viisikymmenvuotisen kehityskaaren?
Teoksen suhdetta aikaan voi testata kysymällä, eteneekö teos aikajärjestyksessä vai onko siinä lyhyehköjä siirtymiä aikaisempiin tapauksiin eli takaumia. Antaako teos viitteitä siitä, mitä ehkä tapahtuu tulevaisuudessa, sinä aikana, jota teos ei enää kuvaa?
Kannattaa tarkkailla myös sitä, missä kerronnan tarkkailupiste sijaitsee: kertooko kertoja tapauksista, jotka sattuivat kymmenen vuotta sitten, vaiko tapahtumista, jotka tapahtuvat ikään kuin tässä ja nyt.
Kirjallisuus 257


Sitä, mihin aikaan Tsehovin novellin tapaukset sijoittuvat, on vaikea määritellä; maininta aatelispankin sihteeristä viittaa kuitenkin siihen, että aivan nykyaikaa se ei kuvaa. Novellin tapaussarjan kesto sen sijaan tiedetään tarkemmin: konkreettiset tapahtumat sijoittuvat talveen ja kevääseen.
Novellin ajan virrassa on huomattava siirtymä: talven ja kevään tapaukset kerrotaan aikajärjestyksessä, sitten siirrytään nykyhetkeen, jolloin kuvatut tapahtumat osoittautuvat menneisyydeksi. Kertoja houkuttelee lukijaa näkemään kelkkamäen tilanteet aivan kuin ne olisivat tapahtuneet nykyisyydessä. Hän käyttää aikamuotona preesensiä ja tuottaa novellin toiseksi viimeisessä kappaleessa lukijalle pienen yllätyksen siirtyessään kerronnan todelliseen nykyhetkeen.
vattu maisema on synkkä, iloinen henkilö taas näkee saman maiseman valoisampana.
Konkreettisen ympäristön lisäksi puhutaan usein teoksen sosiaalisesta miljööstä eli siitä elämänpiiristä, jota teos kuvaa. Työttömän elämän kuvaaminen rakentaa teokseen aivan erilaisen sosiaalisen miljöön kuin pörssimeklarien seikkailujen seuraaminen.
Tsehovin novellin tapahtumapaikkana on jokin tarkemmin määrittelemätön kelkkamäki, joka sijaitsee jossakin kaupungissa - kaupunkiin viittaa kertojan maininta Nadjan asuintalosta ja sen lähellä olevasta puistikosta. Henkilöiden ja paikkojen nimistä voi päätellä, että novellin tapahtumat sijoittuvat Venäjälle.
Joitakin päätelmiä voi tehdä myös sosiaalisesta miljööstä eli siitä, minkä yhteiskuntaluokan edustajia henkilöt ovat. Kertojan ja Nadjan vaatetuksesta ja harrastuksista voi havaita, että he kuulunevat yhteiskunnan ylempään keskiluokkaan.
Ympäristö
Kaikissa teoksissa kuvaillaan ainakin jonkin verran sitä ympäristöä eli miljöötä, johon teoksen tapahtumat sijoittuvat. Aina ei ympäristöllä ole suurta merkitystä, ja silloin ympäristön kuvaaminen jääkin usein vähiin. Toisinaan taas teoksessa saatetaan kuvata ympäristöä hyvinkin tarkasti ja havainnollisesti.
Ympäristön kuvaamisella kerronta voi esimerkiksi rakentaa tiettyä tunnelmaa: värikkäästi kuvattu kaunis maisema luo erilaisen tunnelman kuin kolkko ja autio näkymä. Monesti ympäristön kuvauksella annetaan tietoa myös teoksen henkilöistä. Masentuneen silmin ku¬
Kertoja
Teoksessa on aina joku, joka kertoo tapahtumat. Hän on kertoja. Kertoja ei ole sama henkilö kuin kirjailija vaan kirjailijan luoma hahmo tai ääni.
Kertojan läsnäolon aste - hänen "kuuluvuutensa” tai "näkyvyytensä” - teoksessa voi vaihdella suuresti. Kertoja voi esittää kertomuksensa neutraalisti ja eleettömästi: hän ei ota kantaa teoksen tapahtumiin eikä viittaa omiin mielipiteisiinsä. Aivan toisenlaiselta kuulostaa kertoja, joka kommentoi tapahtumia, pysähtyy pohdiskelemaan niitä tai jopa puntaroi omia sanomisiaan.
258 Kirjallisuus


Kertojan tarkastelussa voi edetä vaikkapa seuraavien kysymysten avulla: Millainen ääni tai hahmo teoksen tapahtumat kertoo? Onko kertoja mukana teoksen kuvaamissa toimissa, vai kertooko hän niistä osallistumatta niihin itse? Miten kertoja suhtautuu henkilöihin? Kertooko hän heistä ulkokohtaisesti, vai uppoutuuko hän heidän tajuntaansa? Kenen näkökulmasta kertoja katselee asioita?
Kertoja voi puhua itsestään ja omista havainnoistaan ja käyttää yksikön ensimmäistä persoonaa. Tällaista kertojaa sanotaan minäkertojaksi. Toisinaan kertoja tietää asiat ratkaisevasti paremmin kuin ne henkilöt, joita hän kuvaa. Kertoja tietää menneet ja tulevat ja pystyy näkemään henkilöiden ajatukset ja aikeet. Tällaista kertojaa nimitetään kaikkitietäväksi kertojaksi.
Teoksen edetessä lukija tekee havaintoja kertojasta: kertoja saattaa paljastua epäluotettavaksi tai joutua vaikkapa naurunalaiseksi. Näin käy minäkertojille itse asiassa varsin usein: he ovat mukana teoksen tapahtumissa ja esittävät asiat omalta kannaltaan - eivätkä aina tapahtumien valossa luotettavasti.
Nykyään on tavallista sekin, että teoksessa on useita kertojia. He ovat useimmiten samalla myös teoksen henkilöitä, ja he kuvaavat asioita kukin omasta näkökulmastaan.
Tsehovin novellissa tapaukset kertoo minäkertoja, joka on mukana kuvaamissaan tapahtumissa. Hän on samalla yksi teoksen henkilöistä.
Lukijan rooli
Olipa kertoja millainen tahansa, hän tulee aina luoneeksi teokseen myös jonkinlaisen lukijan roolin. Tämä voi tapahtua varsin huomaamattomasti. Kertoja olettaa jotkin asiat lukijalle tutuiksi eikä siis selittele niitä sen enempää. Jotkin toiset asiat hän saattaa olettaa lukijalle oudoiksi, jolloin hän kuvaa niitä tarkemmin. Kertoja saattaa myös varautua siihen, että tapahtumat herättävät lukijassa vastalauseita. Niinpä hän voi pe¬
rustella niitä laajemmin kuin sellaisia, jotka hän olettaa lukijan mielestä hyväksyttäviksi.
Joskus kertojan tapa luoda lukijan roolia näkyy selvästi. Kertoja saattaa puhutella lukijaa tai suostutella häntä omalle kannalleen vaikkapa vetoamalla samanmielisyyteen. Tällöin hän saattaa käyttää erilaisia me-henkeä luovia ilmauksia - "Siirtykäämme iloisempiin tapahtumiin”, ”Niin kuin hyvin tiedetään” - tai vedota yleisesti hyväksyttyihin käsityksiin.
Tsehovin novellin minäkertoja tuntuu rakentavan lukijaan varsin läheisen ja luottamuksellisen suhteen: hän puhuu hyvin henkilökohtaisista asioista ja uskoo lukijan ymmärtävän ja hyväksyvän hänen kantansa. Tällä luottamuksellisuudella hän myös houkuttelee lukijaa katsomaan asioita samasta näkökulmasta, josta hän itse katselee asioita. Näin novelli tulee samalla katselleeksi asioita hyvin miehisestä näkökulmasta. Kriittinen lukija voisikin lukea novellia myös hiukan vastakarvaan. Hän voisi huomauttaa, että kaikki mitä kertoja kertoo Nadjasta, on kertojan näkökulmasta annettua tietoa; Nadja itse ei pääse kertomaan tunteistaan.
Näkökulma
Tapahtumat kerrotaan aina jostakin näkökulmasta. Kertoja voi kertoa ne kuin omin silmin nähneenä, tai hän voi tarkastella asioita jonkun kertomuksen henkilön kannalta. On sangen
Kirjallisuus 253


tavallista, että näkökulma vaihtelee. Kertoja voi ikään kuin vaihtaa havaintopistettään: välillä hän kertoo asioita omasta näkökulmastaan, välillä taas tarkastelee tapahtumia jonkun henkilön kannalta. Joskus näkökulma voi vaihtua jopa virkkeen sisällä siten, että alkuosa on kertojan näkökulmasta esitettyä ja loppuosa vie jo henkilön nahkoihin. Mikäli näkökulma vaihtelee usein, lukijan voi olla jopa hankala erottaa, kenen näkökulmasta kulloinkin on kyse.
Tsehovin novellissa on hallitsevana kertojan näkökulma: hän esittää kaikki asiat omalta kannaltaan. Hän tekee päätelmiä Nadjan ajatuksista, mutta lukija ei voi olla varma, missä määrin niihin voi luottaa.
Kerronta
Kerronta ei yleensä jatku samanlaisena läpi teoksen. Joskus se antaa nopeasti ja tiiviisti kertomuksen etenemisen kannalta välttämättömiä tietoja, väliin se ikään kuin pysähtyy tarkastele¬
maan jotakin asiaa, ja toisinaan kerronta antaa sijaa henkilöiden puheelle.
Niinpä kannattaa tarkkailla kerronnan etenemisen tapaa: Erottuuko kerronnassa kuvausta tai vuoropuhelua? Referoiko kertoja henkilöiden ajatuksia? Onko kerronta ripeää selostusta vai sisältyykö siihen verkkaista pohdintaa?
Joskus kertoja voi olla niin "näkymätön”, että kerronta vaikuttaa täysin neutraalilta ja persoonattomalta. Tällaisen kertojan kerrontaa sanotaan toisinaan objektiiviseksi kerronnaksi. Kertoja tuntuu vain esittävän tapahtuneita asioita ja pysyy itse huomaamattomana. Tällöinkin kuitenkin juuri kertoja on se, joka ratkaisee, mitä kerrotaan ja miten kerrotaan. Kyse on hänen valinnoistaan ja esitystavastaan, joten nimitys "objektiivinen” kerronta ei anna asiasta oikeata kuvaa.
Kerronnasta ja vuoropuhelusta rakentuu kohtauksia. Ne muodostuvat siten, että kerronta antaa jotakin valmistavaa tietoa, sitten on dialogijakso, jonka jälkeen siirrytään taas muihin asioihin. Dialogi puolestaan rakentuu repliikeistä, joissa henkilöt tavallaan pääsevät itse ääneen. Ne voivatkin paljastaa sanojastaan sellaista, mitä kertoja ei ole kertonut, tai viedä tapahtumia eteenpäin antamalla uusia tietoja.
Tsehovin novelli etenee etupäässä suoran kerronnan avulla: kertoja selostaa tapahtumia. Väliin tosin kuvaus pysäyttää juonen etenemisen - kuvauksessa ikään kuin seisahdutaan katselemaan tarkemmin jotakin asiaa, esimerkiksi maisemaa tai henkilön ulkoista olemusta. Novellissa on myös vuoropuhelua eli dialogia.
Väliin Tsehovin novellin kertoja ikään kuin selostaa Nadjan ajatuksia ikään kuin Nadjan äänellä. Tällaista tapaa sanotaan epäsuoraksi kerronnaksi. Joskus voi olla vaikea erottaa, mikä osuus on kertojan näkökulmasta ja hänen "äänellään” kerrottua, mikä taas henkilön näkökulmasta ja hänen sanojaan tai ajatuksiaan käyttäen esitettyä.
260 Kirjallisuus


Kieli
Teoksen kielestä voi tehdä havaintoja etsimällä vastauksia seuraavanlaisiin kysymyksiin: Millaista sanastoa teoksessa käytetään? Onko teoksessa metaforia, vertauksia tai muita kielikuvia? Millaista kieltä kertoja käyttää, entä henkilöt? Onko teoksen kielessä erityispiirteitä: poikkeaako se yleiskielestä tai erottuuko siinä kohtia, jotka tuntuvat teoksen omassakin kielenkäytössä oudoilta?
Erityisen merkittävässä asemassa on usein virkerytmi. Toisiaan seuraavat lyhyet päälau- sevirkkeet luovat kerrontaan aivan toisenlaisen rytmin kuin pitkät ja polveilevat, monia sivulauseita sisältävät virkkeet.
Tsehovin novellin kieli kuulostaa tunteelliselta. Vaikutelma syntyy runsaista superlatiiveista, huudahduksista, kysymyksistä, paikoin kesken jäävistä virkkeistä, vertauksista ja asioiden paisuttelevasta luetteloinnista. Ne tekevät kertojan äänestä kiihkeän, lähes huohottavan: "Sanottiinko hänelle nuo sanat vai ei? Kyllä vai ei? Tämä on hänelle itserakkauden, kunnian, koko elämän, onnen kysymys, erittäin tärkeä kysymys, kaikkein tärkein maailmassa.”
Avoimet kohdat
Teoksessa ei koskaan kerrota kaikkea. Toisinaan siinä jätetään kertomatta seikkoja, joilla on
merkitystä juonen tai teeman kannalta. Sellaista kohtaa, jossa kertomuksen kannalta oleellista tietoa annetaan vähän tai ei lainkaan, sanotaan aukoksi, avoimeksi kohdaksi, halkeamaksi tai epämääräisyyskohdaksi. Jotakin jää siis sanomatta, ja lukijan on täydennettävä aukko eli pääteltävä asioita tietojensa pohjalta.
Avointen kohtien määrä on merkittävä seikka. Jos teoksessa kaikki selitetään juurta jaksaen, ei lukijalle tunnu jäävän mitään liikkumatilaa, ja teos saattaa tuntua tylsältä. Jos taas liian paljon jätetään kertomatta, voi lukija tuskastua teokseen, koska teos ei anna hänelle riittävästi tietoa tapahtumien ymmärtämiseksi.
Kaikkea sanomatta jätettyä ei kuitenkaan kannata jäädä pohtimaan. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan lukemisen kannalta on aivan yhdentekevää, minkä väriset ovat Antti Rokan silmät. Asiaa ei siis kannata miettiä. Sen sijaan voi olla hyvin perusteltua pohtia, mitä viestii kohtalokkaan naisen Neferneferneferin silmien vihreys Mika Waltarin romaanissa Sinuhe egyptiläinen.
Tsehovin novellissa on huomattava aukko, avoin kohta: lukija ei saa tietää, mitä kertoja on tehnyt niiden vuosien aikana, jotka kelkka- mäen tapauksista ovat kuluneet. Näyttää siltä, ettei välivuosina ole kertojan mielestä tapahtunut kertomisen arvoista. Ei siis ole syytä ruveta
Kirjallisuus 261


kovin yksityiskohtaisesti miettimään kertojan elämänmenoa. Riittää, kun panee merkille, että kertoja vielä pitkän ajan kuluttua palaa kelkka- mäen tapahtumiin.
rivien välistä. Viittaukset eli alluusiot voivat olla muista teoksista tuttuja nimiä, paikkoja tai tapahtumia; tyylikin voi kytkeä teoksen johonkin toiseen tekstiin. (Ks. myös s. 239.)
Tsehovin novellissa ei ole kovin selviä inter- tekstuaalisia kytkentöjä. Jos lukija tuntee Tsehovin muuta tuotantoa, hän voi ehkä panna merkille yhtäläisyyksiä ja eroja siihen tai venäläisen kirjallisuuden no- vellitraditioon.
Motiivit
Sellaisia toistuvia esineitä, tilanteita, tapauksia tai henkilöasetelmia, jotka kohostuvat merkityksellisiksi, sanotaan motiiveiksi. Niihin saattaa tiivistyä jotakin olennaista, ne saattavat vauhdittaa tapahtumia, tai ne voivat havainnollistaa joitakin tunnelmia.
Tsehovin novellissa on joitakin toistuvia asioita. Siinä lasketaan useaan kertaan kelkalla mäkeä. Motiiveja ovat myös maininnat rakkaudesta ja pelosta.
Intertekstuaalisuus
Monissa teoksissa on viittauksia muihin teksteihin. Niissä on vaihtelevassa määrin ikään kuin kaikuja muista teksteistä: asenteita, sanontoja, toistuvia ilmaisuja tai aihelmia, juonisommi- telmia. Joskus tällainen intertekstuaalisuus on helposti havaittavissa, toisinaan se pitää havaita
Teema
Teoksen analyysissa ja tulkinnassa pyritään määrittelemään teoksen teema, sen pohdiskelun kohde. Teos kuvaa usein jotakin konkreettista aihetta. Sen kautta se kuitenkin pyrkii käsittelemään jotakin yleisempää asiaa eli teemaa. Jos kertomus kuvaa esimerkiksi vanhan Musti-koiran viimeisiä elonpäiviä, aiheena on koira. Sen teema on kuitenkin jonkin yleisemmän tason asia. Musti-kertomuksen teemana voisi olla vaikkapa kuolema tai kysymys, mikä erottaa ihmisen eläimestä.
Tsehovin novellin teemaksi on tarjolla ainakin kaksi mahdollisuutta. Teema voisi olla miehen itsepetos: rakkaudenkaipuunsa vuoksi hän takertuu nuoruudessaan tapaamaansa naiseen. Jos taas lukija hyväksyy novellin kertojan näkökulman tapahtumiin, hän voisi määritellä teemaksi esimerkiksi toisen tunteilla leikittelyn.
262 Kirjallisuus


Kokonaisrakenne
Analyysissa kannattaa pohtia, millainen on teoksen kokonaisrakenne. Mistä teos lähtee liikkeelle, miten kerronta etenee, miten ja missä järjestyksessä tapahtumat kuvataan?
Teosten rakenne voi vaihdella suuresti. Yksi teos lähtee liikkeelle leppoisasta replikoinnista, sysää sitten liikkeelle odottamattoman tapahtumasarjan ja päätyy aivan toisenlaiseen tilanteeseen kuin alussa vallitsi. Toinen kertoo tasaisen tarinan mutta yllättää lopuksi. Kolmas tuntuu päättyvän siihen, mistä alkoikin, mutta jättää silti pohtimaan, miten asiat todella ovat.
Toisinaan teos voi liikkua kerronnallisesti kahdella tasolla. Se esittelee vaikkapa tapauksen, jossa joku henkilö kertoo pitkän tarinan. Kuvaus siitä, missä ja miten henkilö kertoo tarinan, on kehyskertomus, henkilön kertoma tarina taas on sisäkertomus. Kehyskertomuksen ja sisäkertomuksen suhde saattaa antaa lukijalle paljon miettimisen aihetta.
Teoksen kokonaisrakenteen selvittelyssä on hyödyllistä pitää silmällä kaikkia edellä lueteltuja teoksen ominaisuuksia. Lukemisen edetessä ja etenkin toisella lukukerralla alkaa useimmiten paljastua, millä tavalla ja millaisin keinoin juuri tämä teos on rakennettu ja millainen kokonaisuus siitä on saatu aikaan.
Tsehovin novelli lähtee liikkeelle tilannekuvasta. On talvipäivä, ja kertoja seisoo Nadjan kanssa korkealla mäellä. Alun tilanteesta novelli laajenee tapaussarjan kuvaukseksi. Kertoja selostelee tapahtumia kelkkamäessä ja kuvaa
koko ajan tarkoin Nadjan reaktioita tapahtumiin. Leikkiäkö vain? -novellin silmiinpistävin rakenteellinen seikka lienee se, että vasta loppu paljastaa kaiken tapahtuneen jo kauan sitten.
Yksi teksti - kaksi tulkintaa
Teos tarjoaa aina mahdollisuuksia monenlaisiin lukutapoihin. Yksi lukija kiinnostuu henkilöistä, toinen tarkkailee juonenkulkua, kolmas etsii kannanottoja yhteiskunnallisiin oloihin, neljäs suhteuttaa teosta muuhun kirjallisuuteen. Mutta vaikka kahden lukijan painotukset olisivat hyvinkin erilaiset, eivät heidän tulkintansa yleensä muotoudu tyystin erilaisiksi: niissä on myös yhtymäkohtia.
Ohessa on esimerkkinä Petri Tammisen novelli Perttu sekä kaksi tulkintaa siitä.
Perttu
Perttu oli paljon yksin. Perttu leikki legoilla ja kuunteli Maailmanpolitiikan arkipäivää. Perttu teippasi pyykkinarun meloniin ja laski toisen pään parvekkeelta pihalle. Tapio kiskaisi. Perttu sai Teneriffavyöstä peilin edessä. "Menisit joskus ulos”, äiti sanoi. Asuttiin lähiössä. Perttu vei karnevaalikeksejä hippoihin. "Hipat on peruttu” Anne sanoi. Naulakon alus oli kenkiä täynnä. Perttu piti kirjoitusten päälle välivuoden. Hän makasi kokolattiamatolla ja pelasi pasiansseja. Anna oli opettajaperheestä. Muutettiin Annan vuokrakämppään. Perttu tilasi Aku Ankan. Anna soitti yliopistolta. Kati oli käymässä. "Ei täällä ketään ole" Perttu sanoi. Kati hihitti tyynyyn. "Minä tapan itseni" Anna sanoi. Perttu ja Anna menivät naimisiin. Anna järkyttyi. Maattiin lattialla eikä käyty kylässä. Perttu oli työtön. Hän torkkui iltapäivät "Kuka tuli?” Perttu kysyi, kun Anna saapui viideltä kotiin. Anna keitti Painonvartijoiden aterian. Perttu joi Jaffaa ja luki Lucky Luken.
Petri Tamminen, Elämiä. 1994.
Kirjallisuus 263


Perttu ja kaksi lukijaa Ensimmäinen tulkinta
Näköalaton nuoruus
Petri Tammisen pieni elämäntarina Perttu edustaa 1990-luvun uutta kerrontaa, joka tietoisesti leikittelee kirjallisuuden vakiintuneilla muodoilla ja kei- novaroilla. Mukana on viittauksia paitsi kirjallisuuteen, myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Novellin kaikkien tasojen avaaminen edellyttääkin yhteisen merkkikielen tuntemusta ja oivaltamista.
Kommentti kirjallisuuteen
Kertomus on korostetun lyhyt, vain vajaan sivun mittainen. Se etenee ripeästi, kuin huohottaen, ja Pertun elämän käännekohdat luetellaan mahdollisimman värittömin päälausein.
Tunteista ei puhuta, mutta oletettavasti kaikki näinkin lyhyessä novellissa mainitut asiat ovat tärkeitä: Perttu leikkii itsekseen, mutta arvatenkin ikävystyy. Hän keksii kepposen, mutta saa selkäänsä. Ainakin kerran hän etsiytyy muiden nuorten seuraan, mutta hänet torjutaan. Hän seurustelee Annan kanssa, mutta tekee ilmeisesti syrjähypyn toisen kanssa. Perttu ja Anna sopinevat riidan, koska he avioituvat. Anna, opettajan tytär, ''järkyttyy", mistä päätellen avioelämä ei vastaa hänen odotuksiaan. Perttu jää toimettomana paikoilleen.
Niukkuus, aukkoisuus ja pikaiset siirtymät asiasta toiseen ironisoivat osaltaan myös suomalaisen novellin perinteitä. Tamminen on venyttänyt lyhyen muodon ilmaisukeinot äärirajoille. Siten niistä on tullut varsin koomisia.
Kannanotto yhteiskuntaan
Viittaukset Suomen yhteiskunnalliseen todellisuuteen, kulttuuriin ja keskusteluun ilmaantuvat tapahtumien lomaan selittelemättä. Perttu leikki legoilla, kuten jokseenkin kaikki lapset ovat 1960- luvulta lähtien leikkineet. Hän kuuntelee radiota, suomalaisen yhtenäiskulttuurin tunnusta, joskin
aikuisten ohjelmaa. Hän saa "Teneriffavyöstä”, mistä voi päätellä perheen käyneen ryhmämat- kalla etelän suositussa turistikohteessa. Asutaan lähiössä, kaiketi kerrostalossa, koska huoneistossa on parveke.
Parikymmentä vuotta myöhemmin elämän ulkoiset tunnukset ovat hieman erilaisia. Mukaan ovat tulleet Painonvartijoiden ateriat ja Lucky Lu- ket. Jaffa on edelleen tunnettu tuotemerkki. Joka tapauksessa ollaan merkkien maailmassa. Yhtenäiskulttuurin tunnukset luovat osaltaan mielikuvaa ulkokohtaisuudesta ja laumasieluisuudesta.
Annan vuokrakämppä, vuoteiden puute, pariskunnan pysyttely kotona ja seuraelämän olemattomuus sekä Pertun opiskelun vaihtuminen Aku Ankkaan, pasianssiin ja sohvalla löhöilyyn kertovat, miten näköalatonta ja voimatonta nuorten elämä voi olla. Tietystä yksinäisyydestä ja syrjäytyneisyy- destähän puhuu jo novellin alku. Kehä on siis umpeutunut.
Pertun tarina ottaa kaikessa niukkuudessaanko kantaa ihmisen mahdollisuuksiin nyky-yhteis- kunnassa. Toteamus "Anna oli opettajaperhees- tä” kertoo, että sosiaaliluokilla on yhä merkityksensä. Ainakin Pertun kannalta asia lienee tärkeä, koska se kannattaa näinkin suppeassa tarinassa mainita.
Annan kotitausta vertautuu siten Pertun nuoruuteen. Syntyy mielikuva vastakkaisuudesta. Samalla vihjaistaan, etteivät Pertun vanhemmat välttämättä ole olleet yhteiskunnan arvostettuja osasia. Silti juuri heidän kaltaisensa ovat rakentaneet hyvinvointi-Suomen.
Kaija Valkonen
264 Kirjallisuus


Toinen tulkinta
Kansallinen elämäkerrasto
Vaikka Perttu on lyhyt novelli, siihen mahtuu kokonainen elämäkerta. Pertun lapsuus ei näytä kovin onnelliselta: hän on "paljon yksin” ja kuuntelee radiosta Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmaa, josta hän ei todennäköisesti paljon ymmärrä. Vastakkain asettuvat siten Pertun yksinäiset leikit ja suuret maailmantapahtumat, joihin Pertulla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa.
Perttu ei ole suosittu lapsi. Äiti hätistää hänet ulos, ja Anne väittää hippoja peruutetuiksi, vaikka paikalla on kenkien runsaudesta päätellen paljon väkeä. Pertun perhe elää keskiluokkaista lähiöelä- mää. Kepposensa jälkeen hän saa ”Teneriffavyöstä”
- 	perhe on käynyt etelänmatkalla suositussa turistikohteessa.
Perttu pääsee ylioppilaaksi ja alkaa seurustella. Tyttöystävä Anna opiskelee yliopistossa, mutta Pertun ainoa aktiivinen teko näyttää olevan Aku Ankan tilaaminen. Perttu näyttää viihtyvän hiukan lapsen- omaisesti etupäässä lattiatasolla: ”hän makasi kokolattiamatolla ja pelasi pasiansseja”, "maattiin lattialla eikä käyty kylässä”
Seurustelua ravistelee kriisi, kun Perttu on päästänyt yhteiseen asuntoon Katin. Annan soittaessa Kati hihittelee tyynyyn; lienevätkö Perttu ja Kati olleet sängyssä?
Pertun ja Annan mentyä naimisiin Anna järkyttyy. Syy ei käy selville, mutta tavalla tai toisella avioelämä on hänelle pettymys. Ei se tosin kovin auvoiselta näytäkään: työtön Perttu juo Jaffaa ja lukee Lucky Lukea, Anna syö Painonvartijoiden aterioita.
Kun novelli kertoo elämäkerran, se asettuu samalla tunnetun genren - elämäkerran - pitkän tradition jatkeeksi. Elämäkerran perustyyppi on lavea esitys, jossa kuvaillaan suurmiehen huomattavia tekoja. Perttu poikkeaa sangen radikaalisti tästä perustyypistä: tämä elämäkerta onkin lyhyt, sen
päähenkilö ei ole suurmies, päähenkilö ei tee huomattavia tekoja eikä hänen elämässään tapahdu mitään sen paremmin riemastuttavaa kuin Haagistakaan. Pertun elämässä kaikki onkin tavallista ja arkisen tylsää. Vaikka hänen elämänsä on ilotonta, siinä ei ole traagista sävyä; Aku Ankkaa ja Lucky Lukea lukevaa päähenkilöä olisi aika vaikea mieltää traagiseksi hahmoksi - pikemminkin hän on aloite- kyvyttömyydessään tragikoominen.
Suomalaisessa nykykirjallisuudessa on viime vuosina yleistynyt uudenlainen novellityyppi: lyhyt proosapalanen, joka usein on osa laajempaa sikermää. Perttu on juuri tällainen. Se on ilmestynyt kokoelmassa Elämiä 0994), jonka ensimmäisessä osastossa on 39 Pertun kaltaista lyhyttä elämäkertaa. Ne kaikki on nimetty päähenkilönsä mukaan, ja kaikissa niissä elämä on arkisen tylyä. Perttu ei siis ole novellina yksin: sen ympärillä on joukko samantyyppisiä kertomuksia elämästä. Sen ei tarvitsekaan olla vaikuttava, suurenmoinen, monikerroksinen, puhutteleva tai järkyttävä; se on tavallinen, yksi muiden joukosta. Kokoelman ensimmäisen osaston novellisikermä kokonaisuudessaan näyttää tehokkaasti, miten monella hiljaisella tavalla elämä voi olla hankalaa.
Tammisen E/ä/n/a-kokoelman ensimmäisestä osastosta muodostuu suomalainen vastine Edgar Lee Mastersin kuuluisalle Spoon River antologialle. Elämiä esittää joukon suomalaisia elämänkohtalolta, joissa ei ole mitään suurta. Niistä puuttuvat siten ne ainekset, jotka suomalaiseen elämäntarinaan usein on liitetty: sankarillinen ponnistelu sodassa, peräänantamaton työ rauhan aikana, traagiset koettelemukset palkitsevat saavutukset Kansallisen retoriikan sijasta nämä novellit tarjoavat pientä ja latteata elämää, arkisia onnettomuuksia, omituisia sattumuksia, saamatonta ajelehtimista elämässä. Maailmanpolitiikka on toisaalla, täällä on vain arkipäivää.
Lasse Koskela
Kirjallisuus 265


Pakina, aforismi, satiiri Pakina virnistelee
Pakina on lyhyt kirjoitelma, jonka aiheena on useimmiten jokin ajankohtainen sattumus tai ilmiö. Se pyrkii huvittamaan lukijaa mutta samalla myös vaikuttamaan häneen esittämällä asiat uudessa, usein humoristisessa valossa.
Hyvä pakina on naseva ja helppolukuinen. Tyypillistä on ironia, parodiointi ja kielellinen näppäryys, esimerkiksi uudissanat ja tuttujen sanojen käyttäminen erikoisella ja tuoreella tavalla. Pakinan terävin ase on naurunalaiseksi saattaminen, ja juuri naurun tehokkuuden vuoksi pakinoilla onkin monesti ollut paljon yhteiskunnallista vaikutusta.
Pakinoiden luonnollinen julkaisukanava on lehti, mutta niitä kootaan myös kokoelmiksi. Yksi pakina ei tee pakinoitsijaa. Pakinointi edellyttää jatkuvuutta: sama henkilö tai nimimerkki kirjoittaa toistuvasti saman lehden samaan osastoon.
Aforismi tarjoaa tiivistä elämänviisautta
Aforismi = uusaikainen, mieskohtaiseen
salattuun tuntoon pohjautuva sananlasku,
jossa ajatus tekee pienen, mutta tiukan
solmun. . . . c...
Juhani Siljo
Perinteiset aforismit ovat kiinteitä, yhden tai useamman virkkeen kokonaisuuksia. Viime vuosina on niiden rinnalle kehittynyt uudenlainen aforismin muoto. Se koostuu sarjasta virkkeitä, joita ei ole sidottu tiukasti toisiinsa. Tällainen aforistinen virkkeiden sarja ei välttämättä ilmoita mitään punnittua totuutta niin kuin perinteinen aforismi. Aforistinen sarja keskustelee, esittää erilaisia vaihtoehtoja ja tarkastelee aihettaan eri näkökulmista. Se ei aina päädy yksiselitteiseen lopputulokseen.
Aforismi voi olla myös parodinen ja satiirinen. Se voi tehdä pilaa aikaisemmista viisauksista matkimalla ja vääntelemällä niitä. Pakinoitsija Nenä eli Pentti Saarikoski parodioi usein sanailuissaan tunnettuja aforistikkoja ja heidän tyyliään. Markku Envall on osoittanut tutkimuksessaan Suomalainen aforismi (1987), että Nenä saattoi yhdessä aforismissaan irvailla monelle edeltäjälleen.
Säihkyvä äly, jota on verrattu miekkaan, muuttuu varsin nopeasti narrin tiukuseksi, ellei sitä aina silloin tällöin pistetä ylvään vaikenemisen tuppeen. Nenä
Nenän pilkan kohteina ovat Elsa Heporauta, V. A. Koskenniemi ja Matti Kurjensaari:
Narrin myssyssä ei aina ole tiukuja, jotka varoittaisivat asianomaista silloin, kun myssy on hänen omassa päässään. V. A. Koskenniemi
Aforismi eli mietelmä sijoittuu filosofian ja kaunokirjallisuuden välimaastoon. Se ilmaisee tiiviisti, tuoreesti ja usein kärjekkäästi tai hät- kähdyttävästikin jonkin oivalluksen. Ilmaisun tehokeinoina se käyttää paljon vastakohta- asetelmia, vertauksia, metaforia, sanaleikkejä, sanojen monimerkityksisyyttä ja paradokseja. Aforismin pituus vaihtelee yhdestä sanasta useaan virkkeeseen.
Omalla lahjakkuudellaan kohonneen ihmisen järki muistuttaa usein terää, jota tuppi ei suojaa. Se haavoittaa tahtomattaan. Vasta pitempi kehitys kasvattaa sen ympärille hyvän käytöksen kotelon. |^attj Kurjensaarj
Pilkatessamme toisten narrintiukuja emme, onnelliset, huomaa oman myssymme koristeita.
Elsa Heporauta
266 Kirjallisuus


Kuuluisia satiireja
Petronius Arbiter (n. 20 ekr.-66 jKr), Trimalkion pidot Frangois Rabelais, Suuren Gargantuan hirmuinen elämä (1534)
Cervantes, Don Quijote (1605)
Jonathan Swift, Gulliverin retket (1726) Voltaire, Candide (1759)
Denis Diderot, Rameaun veljenpoika (1760- 62)
Nikolai Gogol, Kuolleet sielut (1842) Jaroslav HaSek, Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa (1920-23) Heinrich Böll, Tohtori Murken kootut tauot (1958)
Kurt Vonnegut, Teurastamo 5 (1969)
Satiiri irvailee
Satiiri ei ole kirjallisuuden laji samassa mielessä kuin esimerkiksi runo tai novelli. Satiiri voi nimittäin muodoltaan olla pakina, runo, kertomus tai näytelmä. Nimitys satiiri viittaakin teoksen sisältöön ja varsinkin sen sanomisen tapaan.
Satiiri tarkastelee ivalliseen sävyyn ihmisen ominaisuuksia ja yhteiskunnan toimintatapoja. Tyypillistä on liioittelu; satiiri esittää jonkin inhimillisen ominaisuuden pelkistettynä, ihmistä hallitsevana luonteenpiirteenä. Suosittuja pilan aiheita ovat ahneus, vallanhalu ja turhamaisuus. Yhteiskunnan nurinkurisuudet satiiri voi paljastaa vaikkapa kärjistämällä jonkin tavallisen toimintatavan naurettavuuteen saakka.
Näytelmä
Näytelmä on tehty esitettäväksi, ei vain luettavaksi. Se välittyy vastaanottajalle toisen taidemuodon, teatterin, avulla.
Näytelmän päälajit ovat antiikin Kreikassa
syntyneet tragedia ja komedia. Kreikkalainen filosofi Aristoteles esitti noin kaksi tuhatta vuotta sitten kirjoittamassaan Runousopissa, että ylevätyylinen tragedia käsittelee ylhäisten henkilöiden vaiheita, arkipuhetta käyttävä komedia puolestaan tavallisten ihmisten elämää. Myöhemmin nyrkkisäännöksi vakiintui, että tragedia päättyy surullisesti, komedia onnellisesti.
Ajan mittaan syntyi näytelmätyyppejä, joissa on sekä tragedian että komedian piirteitä. Traagisen näytelmän sankariksi kelpuutettiin muitakin kuin arvokkaita henkilöitä, eikä komediakaan rajoittunut vain tavallisten ihmisten kohtaloitten esittäjäksi.
Monissa 1900-luvulla kehittyneissä draa- matyypeissä ihmiset eivät varsinaisesti toimi, asioita vain tapahtuu heille - jos tapahtuu. Aktiivisesta sankarista on siten tullut passiivinen vastaanottaja. Esimerkiksi absurdi draama (ks. s. 277) on tehnyt tapahtumattomuudesta ja odotuksesta näytelmän keskeisen sisällön. Samanlaisena jatkuva tilanne, joka ei johda ratkaisuihin, on tavallinen myös modernissa pienoisnäytelmässä.
Erityyppisiä näytelmiä
Analyyttisessä draamassa juoni kerii näkyville tapahtumasarjan, joka on alkanut kaukaa menneisyydestä. Menneisyyden tapahtumien paljastuessa analysoidaan niiden merkitystä ja yhteyttä draaman nykyisyyteen.
Analyyttisen draaman malliesimerkki on Sofokleen Kuningas Oidipus (n. 428 eKr.), jossa paljastuu vähä vähältä, millaiseen tarinaan näyttämön tapahtumat liittyvät. Analyyttisessä draamassa varsinainen ratkaiseva teko on tehty jo ennen näytelmän alkamishetkeä. Kun näytelmä alkaa, on Oidipuskin jo ajat sitten tappanut isänsä ja nainut äitinsä. Tapahtumien kokonaisuus paljastuu vasta juonen edetessä. (Ks. myös s. 298.)
Kirjallisuus 267


Konfliktidraamassa keskeisenä aineksena on jokin ristiriita. Se voi olla kahden henkilön keskinäinen riita tai ihmisen kamppailu itsensä kanssa. Konflikti voi rakentua myös ihmisen joutumisesta ristiriitaan ulkopuolisen maailman, vaikkapa luonnon, yhteiskunnan tai jumalallisten voimien kanssa.
Suljetun draaman juonessa voi erottaa taitekohtia, joiden mukaan tapahtumakulku voidaan jakaa eri vaiheisiin. Juoni päättyy selkeään loppuratkaisuun: ristiriidat laukeavat tai pyrkimykset saatetaan päätökseen eikä mikään jää epäselväksi.
Avointa draamaa ei käy jakaminen toisistaan erottuviin jaksoihin suljetun draaman tapaan. Avoin draama voi sisältää useita samanarvoisia jaksoja, eikä siitä voi erottaa selvää käännekohtaa tai selkeätä loppuratkaisua.
Samuel Beckettin näytelmässä Huomenna hän tulee (1952) ei ole varsinaista juonta. Näytelmän keskeisenä jännitteenä on odottaminen. Kaksi miestä, Estragon ja Vladimir, oleilee tien varrella odottamassa Godofta. He keskustelevat, kinastelevat, kertoilevat juttuja ja tapaavat muutamia ihmisiä. He saavat viestin, että Godot tulee huomenna. Odotus jatkuu seuraavan päivän, mutta Godot ei tule. Lopulta Estragon ja Vladimir lähtevät pois.
Näytelmän rakenteita
Näytelmä jakautuu näytöksiin, joita on tavallisesti yhdestä viiteen. Näytöksen vaihtuessa saatetaan näytelmässä siirtyä ajasta ja paikasta toiseen: lavastusta muuttamalla voidaan osoittaa, että esimerkiksi kymmenen vuotta on kulunut.
Kohtaus on näytöstä pienempi kokonaisuus. Se esittää jonkin yksittäisen tapahtuman. Näy-
iam Shakespearen näytelmä Romeo ja Juna lienee maailman tunnetuin onneton rakkaustarina. Siitä on tehty muun muassa maalauksia, baletteja ja elokuvia.
268 Kirjallisuus


Perinteisen näytelmän rakenne
Perinteisten näytelmien rakennetta kuvataan usein nousevalla kaarella, joka huippukohdan saavutettuaan kääntyy laskuun:
että edessä on yhteenotto. Julian suvun jäsen tappaa Romeon ystävän. Romeo puolestaan surmaa tappajan, ja hänet tuomitaan maanpakoon.
Esimerkiksi Shakespearen näytelmä Romeo ja Julia voidaan jakaa vaiheisiin seuraavasti:
1. Lähtöasetelma on näytelmän alku, joka antaa katsojille ensimmäisen käsityksen teoksen luonteesta ja esittelee henkilöitä, heidän taus- tojaan ja suhteitaan. Kaksi veronalaista sukua vihaa toisiaan. Romeo ja Julia esitellään.
2 Syventävässä osassa juoni kehittyy ja henkilökuvat täydentyvät. Katsoja saa lisätietoa esteistä, joiden takia henkilöt eivät saavuta tavoitteitaan. Uusia vaikeuksia kasaantuu henkilöiden tielle. Romeo ja Julia rakastuvat toisiinsa. Heidän sukujensa keskinäinen vihanpito on esteenä avioliitolle; niinpä he menevät salaa naimisiin.
3. 	Konfliktivaiheessa henkilöiden välinen kitka tulee yhä selvemmäksi ja katsoja aavistaa,
4. Kriisissä ristiriidat kärjistyvät ja syntyy usein jonkinlainen taistelu. Julia aiotaan naittaa Parik- selle. Julia on suostuvinaan mutta juo huumaa- vaa juomaa, joka tekee hänet kuolleen kaltaiseksi. Tarkoitus on, että Romeo tulee noutamaan Juliaa.
5. Käännekohdassa näytelmän suunta äkkiä kääntyy: joku saa tietää sellaista, mikä muuttaa kaiken, tai tapahtuu muuta mullistavaa. Käännekohdassa usein roolit vaihtuvat: hyvä paljastuu pahaksi, vahva heikoksi. Romeo saa vain viestin, että Julia on kuollut - tieto salajuonesta ei ole ehtinyt hänen korviinsa. Hyvä suunnitelma muuttuu toiseksi kuin on aiottu. Romeo rientää Veronaan. Kuolleeksi luulemansa Julian vierellä hän juo myrkkyä ja kuolee. Julia herää huumauksesta, näkee Romeon kuolleen ja surmaa itsensä.
6. Lopussa katsoja saa tietää, miten näytelmän perusristiriita ratkeaa tai mitä seurauksia sillä on. Romeo ja Julia ovat kuolleet. Heidän sukunsa tekevät sovinnon.
Näytelmä ei välttämättä jakaudu itsestään selvästi eri vaiheisiin. Romeon ja Julian voisi jaksottaa toisinkin. Käännekohta olisi mahdollista sijoittaa tappeluun, jossa Romeo surmaa ystävänsä tappajan, kriisivaiheena voisi pitää Romeon ja Julian kuolemaa. Näytelmän jaksottelu on siten tulkinnanvarainen asia; mahdollisuuksia on useitakin.
telmän perusainesta on dialogi eli vuoropuhelu, joka koostuu puheenvuoroista eli repliikeistä.
Romaanissa kertoja voi selostaa tapahtumia ja henkilöiden tekemisiä. Perinteisessä näytelmässä katsoja saa kaiken tiedon henkilöiden tekojen ja puheen kautta. Dialogi ei kerro kaik¬
kea suoraan: katsoja saa tietoa henkilöhahmosta myös epäsuorasti. Katsoja seuraa, mitä henkilö tekee, miten ja mistä hän puhuu, miten muut puhuvat hänelle. Katsojan on tehtävä päätelmiä näkemästään ja kuulemastaan: näytelmän henkilö saattaa puhua yhtä mutta tehdä toista.
Kirjallisuus 269


Myös monologi eli yksinpuhelu välittää katsojalle tietoa henkilöistä ja tapahtumista. Näytelmän henkilö puhuu ääneen, mutta siten että muut henkilöt joko eivät ole paikalla tai eivät ”kuule” yksinpuhelijan sanoja - katsojat sen sijaan kuulevat. Varsinkin todenmukaiseen esitykseen pyrkivä realistinen näytelmä on väitellyt monologia, koska se ei todellisuudessa ole kovin tavallinen puheen muoto. Muutamat tehokkaat monologit ovat tosin tulleet kuuluisiksi, kuten Shakespearen Hamletin Ollako vai ei? -tuumailu.
Näytelmä - erityisesti komedia - käyttää usein tyyppihenkilöitä. Tyypit perustuvat joko tuttuihin, yleismaailmallisesti tunnistettaviin inhimillisiin ominaisuuksiin (ikään, ulkoiseen olemukseen, luonteenpiirteisiin) tai sitten tyypit heijastavat esimerkiksi yhteiskunnallisia oloja ja kulttuuriarvoja (ammattia, kasvatusta). Paljon käytettyjä tyyppejä ovat esimerkiksi typerys, kerskailija, valehtelija, huijari, juonittelija, juoruilija, kulkuri, saituri ja pelkuri.
teri heidän tärkeä tapaamispaikkansa. Joidenkin tutkijoiden mukaan myös naiset pääsivät katsomoon mutta vain takariviin.
Mukaansa teatterivieras otti ruokapussin ja viiniä sekä pienen sisäänpääsymaksun. Köyhien liput maksettiin valtion kassasta. Kreikkalainen katsoja tiesi odottaa vaikuttavaa, mutta perusratkaisultaan tuttua esitystä. Näyttelijöitä oli vain muutamia. Esiintyjät olivat miehiä, ja he käyttivät tyyliteltyjä naamioita. Kuorolla oli tärkeä osa: se kommentoi tapahtumia.
J Kreikkalaisnäyttelijöiden naamioista ei säilynyt ainoatakaan. Maljakkomaalauksista on kuitenkin päätelty, että ne valmistettiin usein kankaasta. Naamio osoitti roolihenkilön iän ja sukupuolen. Se paljasti myös häntä hallitsevan tunnetilan, vaikkapa pelon, raivon, vihan tai epätoivon.
- 	Maljakkomaalaus esittää näyttelijää, jolla on tragedianaanko kädessään. Miehellä on jalassaan koturnit.
Poimintoja länsimaisen teatterin vaiheista
Teatterin historia alkaa antiikin Kreikasta. Draaman juuret ovat kuitenkin kauempana. Ne ulottuvat primitiivisten yhteisöjen kulttimenoihin, joissa tanssien matkitaan eläimiä, luontoa ja ihmisiä ja kerrotaan yhteisölle tärkeitä tarinoita. Monet taiteentutkijat arvelevat, että kaikki taide on saanut alkunsa näistä näytelmänomaisista tansseista, joilla on yritetty vaikuttaa yliluonnollisiin voimiin.
Antiikin kreikkalaisessa teatterissa
Kun kreikkalainen mies 400-luvulla eKr. lähti teatteriin, hän jätti vaimon, lapset ja orjat kotiin. Näytelmät olivat vapaiden miesten hupia ja teat-
270 Kirjallisuus


Koska sekä katsomo että näyttelijät olivat taivasalla ja yleisöä oli jopa 20 000, kuuluvuuteen ja näkyvyyteen kiinnitettiin paljon huomiota. Näyttelijät käyttivät korokepohjaisia kenkiä, koturneja, naamioissa oli ääntä vahvistava suppilomainen suuaukko, ja näyttelijät elehtivät selkeästi. Jos esitys oli huono, yleisön kiinnostus herpaantui ja - filosofi Aristoteleen todistuksen mukaan - eväspussit aukenivat.
Alkuaan näytelmiä esitettiin viininjumala Dionysoksen kunniaksi järjestetyissä juhlissa. Tärkeimmät juhlat olivat Ateenassa. Juhliin liittyi vuosittainen nelipäiväinen näytelmäkilpailu, jonka aikana teatterin lavalle tuotiin peräti 12 uutta näytelmää.
Se, että näytelmät kuuluivat uskonnollisiin menoihin, lisäsi tekstien arvostusta ja sai miehet kamppailemaan paremmuudesta niiden kirjoittajina. Teatteri kehittyikin nopeasti eten-
Kreikkalaisen teatterin katsomo, theatron, oli mäenrinteessä. Puolikaaressa istuva yleisö näki ympyrän muotoiselle näyttämölle, orkhestralle. Näyttämöllä oli alttari, koska näytelmiä esitettiin uskonnollisissa juhlissa. Takaosassa oli skene, rakennus, jossa esiintyjät pukeutuivat.
Teattereissa oli usein hämmästyttävän hyvä akustiikka. Näyttämötekniikka oli vaatimatonta, mutta ainakin Euripideen näytelmiä varten otettiin käyttöön nosturi. Sillä hilattiin jumalaa esittävä näyttelijä lavalle ja taas pois. - Kuvassa on 300-luvulla eKr. rakennettu Epidauroksen teatteri.
kin Ateenassa. Uskonnollisuus varmasti myös hillitsi niin yleisöä kuin näytelmäkirjailijoitakin. Katsojien silmien edessä ei ollutkaan tapana esittää raakuuksia. Esimerkiksi Sofokleen Kuningas Oidipus -näytelmässä palvelija vain
Kirjallisuus 271


kertoo yleisölle, että kuningatar on hirttäytynyt ja Oidipus sokaissut itsensä. Itse tapauksia ei näytetä.
Antiikin Kreikassa luotiin 400- ja 300-luvulla eKr. länsimaisen teatterin perusta. Sieltä on lähtöisin suuri osa teatterisanastosta ja teatterira- kennuksen perusmalli. Ehkä tärkeintä perintöä ovat kuitenkin itse näytelmät. Runsaasta 2 000 ikävuodestaan huolimatta ne elävät yhä maailman teattereiden näyttämöillä. (Ks. näytelmän lajeista tarkemmin s. 267 ja kreikkalaisista kirjailijoista s. 301.)
Keskiaikaisia opetusnäytelmiä ja sirkusmaisia hupailuja
Keskiajalla ei varsinaisia teatterirakennuksia ollut, vaan näytelmiä esitettiin niinkin erilaisissa paikoissa kuin kirkoissa ja kyläaukioilla. Torilla saattoi kaupanteon lomassa seurata kiertelevän näyttelijäseurueen esitystä. Se oli useimmiten huvittava sketsi jonglöörin- ja akrobaatintemp- puineen. Näyttelijöinä oli naisiakin. Tällaisten
maallisten pikkunäytelmien lisäksi keskiajalla oli tarjolla uskonnollisia näytelmiä.
Kirkko tuomitsi aluksi teatterin paholaisen töiksi. Vähitellen kirkkoisät kuitenkin huomasivat näytelmän opetusvälineeksi, jolla voitiin havainnollisesti kertoa lukutaidottomalle kansalle Raamatun tapahtumista ja kasvattaa sitä kristillisiin hyveisiin. Keskiajan ihmiset olivatkin vastaanottavaista yleisöä, sillä silloin uskottiin kaikki. "Uskottiin jokainen näky, jokainen legenda, jokainen huhu, jokainen runo, uskottiin tosi ja väärä, viisas ja hullu, pyhimykset ja noidat, Jumala ja Perkele”, on Egon Friedell sanonut keskiajasta.
| Teatteriseurue on pystyttänyt näyttämönsä torille. Meneillään on kohtaus, jossa mies yllättää vaimonsa kuhertelemasta papin kanssa. Normaali elämänmeno jatkuu esityspaikan ympärillä. - Kuva on yksityiskohta Pieter Baltenin maalauksesta, joka esittää flaamilaisia markkinoita 1500-luvulla.


Kirkollisia näytelmiä olivat pyhimysten elämästä kertovat mysteerit ja raamatullisista ihmeteoista kertovat miraakkelit. Kirkon piirissä kehittyi myös moraliteetti, opettavainen vertauskuvallinen näytelmä. Se osoitti rahvaalle kädestä pitäen, mikä on oleva ihmiskurjan osa. Tunnetuin moraliteetti on Englannissa 1400- luvulla syntynyt Jokamies, ihmisen ja kuoleman kohtaamisesta kertova draama.
Etenkin miraakkelinäytelmät paisuivat suuriksi, monipäiväisiksi esityksiksi. Niitä varten kehitettiin niin sanottu simultaaninäyttämö. Se koostui erillisistä esityspaikoista: yleisön edessä saattoi olla taivas, toisella puolella helvetti ja maanpäällisen elämän näyttämö saattoi sijoittua niiden väliin. Tällaisia rinnakkaisnäyttä- möitä käytetään usein nykyteatterissakin.
Keskiajalla syntyi näyttelijöiden ammattikunta. Kiertelevät teatteriseurueet olivat usein jonkun ruhtinaan suojeluksessa, ikään kuin hänen palkkalistoillaan.
Kahdenlaista renessanssiteatteria
Englantilainen teatteri kukoistaa Jos sattui syntymään Elisabet I:n aikaan ja asumaan Lontoossa, pääsi osalliseksi vilkkaasta teatterielämästä. Muutaman sadantuhannen asukkaan kaupungissa nimittäin toimi 1500- ja 1600-luvun taitteessa parikymmentä vakinaista teatteria. Ne oli yleensä rakennettu kaupungin muurien ulkopuolelle, koska teatteria pidettiin turmion pesänä. Maineikas Rose-teatterikin sijaitsi suolla Thamesin etelärannalla vankilan, ilotalojen ja eläintaisteluareenoiden naapurina.
Teattereita alettiin rakentaa sen jälkeen, kun säännölliset näytännöt sallittiin 1574. Sitä ennen näyttelijät esiintyivät missä milloinkin: majataloissa, hylätyissä rakennuksissa, pihoilla ja aateliskartanoissa. Teatterirakennuksiin otettiin malli majataloista, joiden sisäpihat olivat olleet suosittuja esiintymispaikkoja.
Näyttelijät olivat ammattilaisia ja kaikki miehiä - naisten roolit annettiin pojille. Yleisö pyysi alati uutta nähtävää, joten tuoreille teksteille oli kysyntää. Näyttelijät, muun muassa William Shakespeare, kirjoittivat niitä itse. Parhaissa teoksissa piikitellään ajan ilmiöitä mutta pohditaan myös ajattomia teemoja, esimerkiksi ihmisluonnon raadollisuutta ja moraalikysymyksiä. Usein näytelmät syntyivät yhteistyönä.
Teatterit kilpailivat yleisöstä muiden huvipaikkojen kanssa. Katsojia miellyttääkseen kirjailijat suosivat kaksimielisyyksiä, nokkelaa sanailua ja rajuja tapahtumia. Renessanssiteat- terissa ei ollut tietoakaan antiikin hienotunteisesta tavasta säästää katsojia raakuuksilta; tavanomainen oli Hamletin loppukohtaus, jossa lähes kaikki päähenkilöt kuolevat yleisön silmien edessä. (Ks. Shakespeare, s. 308.)
Kansanteatteria Italiasta Keskiaikaisista toriesityksistä kehittyi 1500- luvun Italiassa omalaatuinen teatterimuoto, commedia delParte. Se oli jokamiehen teatteria: hauskaa ja tutuista aineksista rakennettua.
Commedia delParte -seurueet olivat kierteleviä ammattilaisryhmiä. Ne esiintyivät kaduilla ja toreilla mutta myös ruhtinaitten palatseissa. Näytelmissä oli aina samat henkilötyypit, ja kukin näyttelijä oli erikoistunut yhden tyypin esittämiseen. Vakituisia henkilöitä olivat esimerkiksi oppinut mies II Dottore (Tohtori) ja rehentelevä mutta pohjimmiltaan pelkurimainen sotilas II Capitano (Kapteeni). Pantalone oli kauppias. Hän esti rakastavaisia, Leliota ja Isabellaa, saamasta toisiaan. Tuttuja palvelijoita olivat muun muassa nokkela Colombina ja hullunkurinen Arlecchino (Harlekiini). Yleisö tunsi entuudestaan henkilöiden ominaisuudet ja suhteet.
Commedia delLarten vaikutus eurooppalaiseen teatteriin alkoi, kun italialaisnäyttelijät 1500-luvulla ulottivat kiertueensa Ranskaan ja ihastuttivat niin katsojia kuin teatterintekijöitä-
Kirjallisuus 273


Kuva on Lontoon Globe-teatterista. Se rakennettiin 1990-luvulla sellaiseksi, kuin teatterit olivat renessanssiaikaan. Näyttämö työntyy keskelle pyöreää tilaa, jota parvekkeet reunustavat. Parvekkeilla on istumapaikkoja, alhaalla yleisö seisoo.
Shakespearen aikaan innokkaimpia katsojia olivat kauppiaat ja opiskelijat, jotka estoitta nauttivat olutta ja makkaraa esityksen aikana. Meteli saattoi katsomossa olla kova. Tunnelma oli rahvaanomaisuudessaan siis perin toisenlainen kuin nykyisissä laitosteattereissa.
kin. Muun muassa Moliere käytti näytelmissään commedia delFarte -tyyppisiä hahmoja ja siirsi näin traditiota eteenpäin nykykomedioihin asti. Suomalaisista kesänäytelmistäkin tuttuja ovat saidat kauppiaat, teräväkieliset palvelustytöt ja hölmöt rengit. Commedia delFarten piirteitä on myös Charlie Chaplinin elokuvien hahmoissa.
Klassisismin ranskalainen hoviteatteri
Teatteri tarjosi 1600-luvun Ranskassa loistavat puitteet Ludvig XIV:n komeuden kaipuulle, ja teattereista tulikin kirjallisten salonkien ohella seuraelämän keskuksia. Niissä näyttäydyttiin,
274 Kirjallisuus


tehtiin politiikkaa, seurusteltiin ja juoniteltiin. Mutta niissä myös nautittiin Racinen, Corneil- len ja Molieren mestarillisista näytelmistä.
1600-luvulla tuli tavaksi rakentaa näyttämön ylle katto - aiemmin esiintyjät olivat olleet taivasalla. Näyttämöt oli ajan hengen mukaan koristettu upeasti, ja ne oli jaettu osiin kulisseilla. Ne eivät työntyneet permantoylei- sön keskelle niin kuin englantilaisessa Shakespearen ajan teatterissa. Näyttelijät tulivat aivan lavan reunalle esiintymään ja vetäytyivät vuo- rosanojensa jälkeen syrjään antaakseen tilaa seuraaville.
Yleisönä oli Aurinkokuninkaan hovia ja muuta ylhäisöä. Tavat olivat hienostuneet, eivätkä renessanssiajan ihmisiä huvittaneet pilat ja karkeudet miellyttäneet teatterivieraita. Rahvaan teatteriin ne sen sijaan vieläkin kuuluivat, sillä torien ilveily- ja commedia dell’arte -esitykset olivat edelleen tavallisia ranskalaisia varten. Myös uskonnollisten mysteeri- ja mi- raakkelinäytelmien traditio jatkui klassisismin aikana. 1600-luvulta alkaen muuallakin kuin kansanteattereissa on ollut naisnäyttelijöitä.
Realismia näyttämölle
1600-luvun hoviteatterin ja 1800-luvun lopun realismin valtakauden välillä ei teatterin kehityksessä tapahtunut suuria mullistuksia. Kunkin aikakauden tyyli- ja muoti-ihanteet antoivat sävynsä esityksiin, mutta liukuminen kohti nykyteatteria oli vaivihkaista.
Yläluokan lisäksi myös varakkaat porvarit alkoivat käydä teatterissa. Näyttämötekniikka kehittyi, ja esimerkiksi valaistusongelma saatiin ratkaistuksi, kun kynttilöistä siirryttiin ensin kaasu-, sitten sähkövaloon. Teatteriseurue monipuolistui, sillä alettiin käyttää ammattiohjaa- jia sen sijaan, että olisi vanhaan malliin annettu ohjaustyö kirjailijan tai jonkun näyttelijän hoidettavaksi.
1800-luvun puolivälissä yhteiskunnalliset ongelmat vaativat ratkaisua teollistuneissa maissa. Osa taiteilijoista koki velvollisuudekseen kuvata yhteiskunnan tilaa, ja tyyliltään realistinen näytelmä sopi hyvin paljastamaan epäkohtia sekä herättämään oivalluksia ja kenties myös moraalista suuttumusta.
1800- ja 1900-luvun vaihteen valovoimaisia realistisen teatterin tekijöitä oli Moskovan taiteellisen teatterin johtaja Konstantin Stanis- lavski. Hänen mielestään esityksen oli oltava niin todenoloinen, että katsoja voi täysin eläytyä siihen. Tätä periaatetta Stanislavski sovelsi muun muassa Tsehov-ohjauksissaan.
Kirjallisuus 275


1900-luvun perinteistä ja kokeilevaa teatteria
Realistinen draama on ollut voimissaan 1800-lu- vun lopusta saakka; perinteiseen tapaan näyttämölle tuodut juoninäytelmät vetävät katsomot täyteen vuosikymmenestä toiseen. Niiden rinnalle nousi 1900-luvun alussa moderni, näyttämöilmaisua uudistava teatteri. Villit kokeilut vyöräh- tivät liikkeelle, kun dadaistit, surrealistit ja futuristit alkoivat rummuttaa julki taideohjelmiaan. Nämä modernistiryhmät vaativat kaiken taiteen, siis myös teatterin uudistamista. (Ks. s. 343.)
Muutosta haluttiin muun muassa katsojan ja näyttämön suhteeseen. Modernit teatterinteki- jät yrittivät kuroa umpeen sitä kuilua, joka erotti katsojat esityksestä ja teki heistä ulkopuolisia tarkkailijoita. Raja-aitojen rikkomista kokeilivat esimerkiksi futuristit, jotka saattoivat katsojat keskelle näytelmän tapahtumia ja jopa osallistumaan siihen. Futuristien näytelmät olivat lyhyitä, ja usein näyttämöllä oli yhtä aikaa menossa useita tapahtumia. Koska futuristit pyrkivät aktivoimaan katsojia, esitykset olivat usein tahallisen ärsyttäviä ja skandaalinkäryisiä.
1900-luvun alun teatterikokeiluissa käytettiin tehokkaasti musiikkia ja kuvataiteita. Katsoja tiesikin varautua siihen, että hänen aistejaan pommitettiin moninaisin ärsykkein. Tällaisista yh- teistaidetapahtumista ottivat sitten 1960-luvulla vaikutteita niin sanotut happeningit. Ne olivat pienten, usein poliittisesti radikaalien teatteriryhmien improvisaatioita. Esitykset vietiin ulos teatterirakennuksesta museoihin, tehtaisiin, kaduille, ja näyttelijät yrittivät saada katsojat mukaan spontaaniin, kollektiiviseen toimintaan.
1980-luvulla voimiinsa noussut performanssi on kehittynyt happeningistä. Performanssissa ei välttämättä ole sijaa improvisoinnille, vaan se on ennalta suunniteltu esitys, joka on saanut paljon vaikutteita kuvataiteista. Siinä missä happeningit pyrkivät eräänlaisiin yhteiskunnallisiin koetilanteisiin, performanssin tarjoama analyysi on yleensä psykologinen.
Teatterielämän uudistajia Perinteisiä teatterikäsityksiä 1900-luvulla romutti muun muassa Bertolt Brecht, jonka eeppisen teatterin teoria on 1950-luvulta asti muokannut näyttämötaidetta. Brechtin mukaan teatterin on saatava ihmiset toimimaan maailman muuttamiseksi. Siksi on esitettävä sellaisia näytelmiä, jotka kertovat vääryyksistä, riistosta ja ihmisten hyväksikäytöstä. Brechtiläisellä teatterilla on siis poliittinen tehtävä.
Brecht vastusti stanislavskilaista teatterinäke- mystä, jonka mukaan katsojassa pitää herättää myötäelämisen tunteita. Brecht tahtoi tehdä katsojasta viileän tarkkailijan, joka esityksen aikana pystyy pohtimaan näyttämön tapahtumia ja vertaamaan niitä todellisuuteen. Tunnereaktiot estetään vieraannuttamalla katsoja siitä, mitä hän näkee ja kuulee.
Vieraannuttamisen keinoina eeppisessä teatterissa on käytetty muun muassa tapahtumia katsojille suoraan selostavaa ja kommentoivaa kertojaa sekä rooliasujen vaihtoa yleisön edessä. Brechtin näytelmille tyypillisiä ovat myös toiminnan katkaisevat sotaisat tai herkät laulut, älyllinen ironia 'ja voimakas pelkistäminen. (Ks. s. 349.)
Muita teatterivaikuttajia on ollut ranskalainen Antonin Artaud, jonka näkemykset kiteytyivät julmuuden teatteriksi. Sen pyrkimyksenä on rajun ilmaisun avulla vaikuttaa suoraan katsojan piilotajuntaan. Ihmiset on saatava itkemään ja hikoamaan, kokemaan esitys oman ruumiinsa kautta. Katsojien aistit otetaan voimalliseen käyttöön: eräässä esityksessä heidän piti nuolla puhtaaksi alaston, kermavaahdolla sivelty näyttelijätär.
1900-luvulla on toistuvasti vaadittu, että teatteri ei saa olla viihdettä vaan keskinkertaisuuteensa vajonnutta katsojaa ravisteleva kokemus. Myös Artaud oli tämän vaatimuksen takana: hän tavoitteli esityksiä, joissa fyysisestä voimasta kumpuava hurmos yhdistää näytteli-
276 Kirjallisuus


Antiikin draamoissa on alati vetoa. Aiskhyloksen raju tragedia Oresteia sai arvoisensa tulkinnan Peter Hallin ohjauksessa 1980-luvun alussa.
Se yhdisti loistavasti klassisen tekstin uusiin ilmaisukeinoihin. - Kuva on Lontoon National Theatren esityksestä. 1981.
jät ja katsojat. Tällainen näkemys on herättänyt vastakaikua nuorissa suomalaisissa teatterinte- kijöissä 1980-luvun lopulta lähtien.
ArtaucTn ajatuksia on sovellettu absurdissa teatterissa, joka kehittyi 1950-luvulla absurdin taideteorian pohjalta. Absurdin teatteriesityksen piti rikkoa yleisön odotuksia. Juoni ja looginen
Kirjallisuus 277


toiminta sekä henkilöiden psykologinen johdonmukaisuus katosivat. Jäljelle jäivät yksinäisyyteensä vajonneet ihmiset ja tyhjä näyttämö.
Absurdin teatterin niukat lavastukset, näytelmien tapahtumattomuus ja vaikeaselkoisuus hämmensivät vielä pari vuosikymmentä sitten. Nyt sellaisten tekijöiden kuin Eugene Ionescon ja Samuel Beckettin näytelmät vetävät teatteriin paljon katsojia - modernin teatterin kieli on jo tuttua. (Ks. absurdismi s. 346.)
Nykyteatterissa näkyy sekä Brechtin että Artaud’n kädenjälki. Brechtiläistä on ollut yhteiskunnallisen muutoksen vaatimus, artaud’laista on esimerkiksi näyttelijöiden ilmaisukeinojen muuttuminen.
Runo
Runous eli lyriikka on alun perin liittynyt musiikkiin ja tanssiin; runoja esitettiin laulaen. Sana lyriikka viittaakin soittimeen, lyyraan. Musiikkiesityksissä käytetyn, usein korkeammille voimille, kuten jumalille, osoitetun runouden rinnalle muodostui jo varhain yksilöllisiä tunteita välittävää runoutta. Sen vanhimpia lajeja ovat rakkaus-, suru- ja kehtolaulut. Vanhimmasta säilyneestä lyriikasta tunnetaan parhaiten antiikin kreikkalainen runous.
Lyriikan perusmuotona on pidetty minä- muotoista runoa, jossa runon puhuja tarkkailee omia tunteitaan. Tällaista runoutta sanotaan keskus- eli keskeislyriikaksi. Toisaalta on olemassa runotyyppejä, joissa runon puhuja esittää pitkiäkin tarinoita. Runon lajeista esimerkiksi romanssi ja balladi voivat rakentua selvästi juonen varaan, ja runon puhuja voi niissä kertoa laajojakin kertomuksia.
Runo on harvoin sellainen, että lukija voisi vilkaista siitä juonen ja esittää päätapahtumat omin sanoin. Tässä suhteessa runo on erilainen kuin esimerkiksi asiatekstit, joissa asiat pyritään yleensä esittämään niin, että lukija näkee
vaivatta kirjoituksen perusajatuksen. Runo sen sijaan sanoo pienessä tilassa paljon. Siksi kaikki yksityiskohdat voivat olla tärkeitä: runo viestii sanoillaan, äänneasullaan, rytmillään, toistoillaan, rakenteellaan - jopa välimerkeillään. Sangen usein runon nimen suhde muuhun runoon viestii sekin jotakin. Niinpä runoa luetaankin tarkemmin kuin vaikkapa romaania: se on luettava useaan kertaan, mietiskellen ja merkityksiä tunnustellen.
Vaikka runossa lähes mikä tahansa yksityiskohta voi olla tärkeä, ei runo silti ole kuva-arvoitus, josta lukijan tulisi keksiä sen "oikea sanoma”. Yksi runo esittää tiukan filosofisen näkemyksen maailmasta, toinen kertoo tarinan, kolmas ehkä kuvailee vaikuttavasti jotakin tunnelmaa. Lukijan ei ole runon äärellä pakko päätyä yhteen tulkintaan: monesti runo jättää auki useampiakin tulkinnan mahdollisuuksia. Toisaalta suurin osa runoista on sellaisia, että ne eivät mahdollista kovin monenlaisia tulkintoja.
Runon rakenteita
Runo jakautuu säkeisiin. Säe on yhdelle riville kirjoitettu runon osa; yksikin sana omalla rivillään muodostaa säkeen. Säkeistä puolestaan koostuu säkeistöjä. Muutamissa runon lajeissa säkeiden ja säkeistöjen lukumäärästä on tarkat säännöt.
Alkusointu on lyriikassa yleinen tyylikeino; suomalaisessa kansanrunoudessa sitä on käytetty paljon. Alkusointu tarkoittaa sitä, että peräkkäisten sanojen alkuosat muistuttavat äänteellisesti toisiaan: "Luettavat laulujansa, / runojansa, rääpäleitä” (Lauri Viita).
Loppusointu eli riimi tarkoittaa puolestaan sitä, että kahden tai useamman säkeen loput sointuvat yhteen: "Mä taivalsin läpi tuulen ja tuiskun / nähdäkseni sun puuterihuiskun” (Juice Leskinen).
Jos lukee runoja ääneen, huomaa helposti, että niissä on jokin rytmi. Yksi runo kuulostaa
278 Kirjallisuus


nopeatempoiselta ja iskevältä, toinen rauhalliselta ja verkkaisesti pohdiskelevalta: niissä on siten omanlaisensa poljento. Rytmi syntyy painollisten ja painottomien tavujen vaihtelusta. Suomen kielessä sanan pääpaino on aina ensimmäisellä tavulla, toinen tavu on aina painoton. Kolmas tavu on sivupainollinen, ellei se ole sanan viimeinen tavu, joka on aina painoton.
Perinteinen runo noudatti usein tiettyä runomittaa; niiden rytmi noudattaa tiettyä kaavaa. Juuri runomitta on kaava, joka määrää painollisten ja painottomien tavujen suhteet. Suomalaisen kansanrunon mitta on niin sanottu kalevalamitta, jossa vuorottelevat painolliset ja painottomat tavut: vaka vanha Väinämöinen.
Rytmiin vaikuttaa myös sanojen pituus: lyhyitä sanoja käyttävä runo kuulostaa erilaisel-
| Kuvan lumovoima piilee usein dramaattisissa korostuksissa ja huomiota herättävissä asetelmissa. Runo toimii samoin kuin kuva: sekin voi olla unenomaisen tehokas viesti. Runo rakentaa yllättäviä asetelmia, katsoo asioita hätkähdyttävästä näkökulmasta ja nostaa esiin vaikuttavia yksityiskohtia. - Joseph Turnerin maalaus Fishermen at Sea (1796).
ta kuin pitkistä sanoista koostuva runo. Toisto vaikuttaa sekin rytmiin - se saattaa tuoda runoon hakkaavaa, ripeätä rytmiä tai sitten saada aikaan kertaavan, perusteellisen verkkaisuuden vaikutelman.
Modernissa runossa rytmi on useimmiten vapaa, toisin sanoen runoa ei ole kirjoitettu tiettyyn runomittaan. Vapaamittaisessakin runossa rytmillä on kuitenkin merkitystä. Ryt-
Kirjallisuus 279


Runon lajeja
Oodi oli muinaisessa Egyptissä kuninkaan ylistyslaulu. Kreikkalaisessa runoudessa se oli juhlaruno, joka kuului hautajaisiin, syntymäpäiville ja valtiollisiin juhliin. Juhlallisen oodin rinnalle kehittyi yksilöllisempi ja intiimimpi oodi; sekin on ylistyslaulu jollekin henkilölle tai asialle.
Hymni tunnetaan sekin jo egyptiläisestä kirjallisuudesta, jossa se oli jumalille osoitettu rukous tai avunhuuto. Sittemmin hymni on liittynyt julkisiin seremonioihin ja juhliin. Hymnejä on esitetty muun muassa olympiakisoissa ja valtiollisissa tilaisuuksissa. Isänmaallinen hymni on esimerkiksi Lippulaulu.
Siniristilippumme, su/le käsin vannomme, sydämin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin.
Elegia on suru- tai valituslaulu. Kreikkalaiset elegiat olivat alun perin hauta- ja muistokirjoituksia.
Epigrammi tarkoitti antiikin Kreikassa hautakirjoitusta. Siitä kehittyi lyhyt, tiivis ja iskevä runolaji. Nykyisin epigrammi voisi olla naseva ja kärkevä pilkkarunokin.
Sonetti on peräisin Italiasta. Siinä on neljä säkeistöä, joissa on yhteensä 14 säettä. Kahdessa ensimmäisessä säkeistössä on neljä säettä, kahdessa jälkimmäisessä kolme. Sonetin loppusointukaava on yleensä abba abba cdc dcd.
Balladi eli alkujaan tanssilaulu on italialainen kertova runotyyppi; se kertoo aina tarinan. Balladissa on usein vahvasti dramaattinen, toisinaan traaginenkin viritys.
Tanka ja haiku ovat japanilaisia runomuotoja. Japanilainen runo ei liity musiikkiin kuten
kreikkalainen; sen sukulaisilmiö on kuvataide. Tankassa ja haikussa on ytimenä yksi runokuva, johon liittyy elämänfilosofinen ajatelma.
Tankassa on viisi säettä ja yhteensä 31 tavua. Tavut jakautuvat säkeisiin siten, että ensimmäinen ja kolmas säe ovat yleensä viisitavuisia, toinen, neljäs ja viides säe seitsemäntavuisia: 5-7-5-7-7.
Haikussa on kolme säettä ja 17 tavua: 5-7-5 eli kuten tankan alkuosassa.
Matsuon rannalla illassa odotan: ei sinua kuulu Tyven vesi liekehtii niin kuin veri liekehtii.
Teika. Suom. Tuomas Anhava.
Jos en sinulle kenelle sitten näytän luumupuun kukan.
Tuntematon. Suom. Tuomas Anhava.
280 Kirjallisuus


min vaihtelu saattaa esimerkiksi jäsentää runoa: rauhallinen rytmi vie runoa levollisesti eteenpäin, nopea rytmi antaa kiihkeämmän vaikutelman.
Proosassa tarinan välittää kertoja; lyriikan "kertojaa” sanotaan runon puhujaksi. Runon puhuja rakentaa usein tekstiin myös vastaanottajan, runon kuulijan. Toisinaan kuulijaa puhutellaan, ja puhe osoitetaan hänelle. Lukijan kannattaa pohtia myös, millainen kuulija runoon hahmottuu ja millainen suhde runon puhujalla on tähän.
Kaarlo Kramsun runossa Sua lemmin runon puhuja osoittaa sanansa rakastetulleen:
Sua lemmin
Sua lemmin aina, tyttö mustatukka ja sinisilmä, naisist’ ihanin.
Oot elontieni kaunokaisin kukka, oot sydämeni tunne tulisin.
Sun kammioosi hiljaa, kyyhkysiivin, mun aatokseni usein kiiruhtaa.
Ma itse sinne kerran vielä hiivin sua vaimoks pyydän - jos en muita saa.
Kaarlo Kramsu, Runoelmia. 1878.
Kramsun runon ensimmäisessä säkeessä runon puhuja vakuuttaa lempivänsä tyttöystäväänsä ikuisesti. Seuraavissa säkeissä hän ylistää rakastettuaan superlatiivein. Viimeisessä säkeessä hän lupaa pyytää tyttöä vaimokseen. Neljä viimeistä sanaa ”jos en muita saa” asettavat kuitenkin puhujan vakuuttelut ilkikuriseen valoon; tyttö ei taida ollakaan niin tärkeä kuin aiemmista sanomisista voisi luulla. Säkeen keskelle sijoittuvan ajatusviivan kohdalla runon puhuja tuntuu ikään kuin siirtyvän toiseen tunnelmaan; hän vaihtaa näkökulmaa varsin yllättävästi. Tällaista runon puhujan näkökulman muuttumista on sanottu asennonvaihdoksi.
Kramsun runon äärellä lukija pääsee seu¬
raamaan runon puhujan ja puhutellun tytön suhdetta. Lopun yllättävä käänne panee myös lukijan miettimään uudelleen suhtautumistaan runon puhujaan. Lukijan maailmankatsomus ratkaisee, pitääkö hän loppua hauskana vai pelkästään ilkeänä tai sovinistisena.
Runolla on erityinen kielensä
Runossa ilmaisu on hyvin tiivistä. Niinpä siinä on runsaasti kielikuvia (ks. s. 13.), varsinkin vertauksia ja metaforia. Vertauksessa rinnastetaan kaksi asiaa: ”Kuu on kuin sirppi.” Metafora yhdistää kaksi asiaa suoraan, ilman kuin-sanaa. ”Kuun sirppi” on metafora.
Yleiskielessä on paljon vertauksia ja metaforia, jotka ovat kuluneet huomaamattomiksi, kuten ”illan suussa” tai ”niemen nokka”. Tuoreilla ja yllättävillä metaforilla runoilija voi avata uuden näkökulman tuttuihinkin asioihin: "Tulkitsen murteellemme / hermojen viulunkielet” (Juhani Peltonen). Personifikaatio eli elottoman olion tai ilmiön kuvaaminen elolliseksi on sekin yleinen runossa: ”Sa- de marssii järven poikki” (Pertti Nieminen). Personifikaatio on tavallinen kielikuva myös muissa teksteissä ja arkipuheessa, mutta runossa personoinnit ovat usein tavallisesta poikkeavia ja siksi tuoreempia.
Arkielämässä olemme tottuneet siihen, että tietyt asiat ovat kulttuurissamme kaikille tuttuja symboleita: risti on kristinuskon symboli, kyyhkynen rauhan symboli. Runoudessa tavallisia symboleja ovat esimerkiksi ruusu ja lintu. Silloin niillä ei useinkaan ole tiettyä, lukkoon- lyötyä merkitystä. Vaikkapa lintu voi runossa olla sielun, kuoleman tai vapauden symboli.
Runossa voi lähes mikä tahansa esine tai asia kohota symboliksi. Uuno Kailaan Talo-runoa lukiessa talo alkaa näyttää niin erikoiselta, että lukija alkaa ymmärtää olevan puhe muusta kuin talosta; talosta tulee siinä minuuden symboli:
Kirjallisuus 281


Talo
Nous taloni yhdessä yössä - kenen toimesta, Herra ties.
- 	Se auttoiko salvutyössä, se Musta Kirvesmies? -
On taloni kylmä talo, sen ikkunat yöhön päin.
Epätoivon jäinen palo on tulena liedelläin.
Ei ystävän, vieraan tulla ole ovea laisinkaan.
Vain kaks on ovea mulla, kaks: uneen ja kuolemaan.
Uuno Kailas, Uni ja kuolema. 1931.
Runo rikkoo usein yleiskielen normeja. Normaalipuheessa sanomme esimerkiksi ”tunti sitten”. Ilmaisua voi muuttaa vaihtamalla ajanmääreen paikalle jonkin muun sanan. ”Savuke sitten” poikkeaa ajanmääreenä tavallisesta puheentavasta, mutta sen voi vielä ymmärtää, koska sanotaan esimerkiksi ”odottelin tupakanmitan”. Vaikkapa "sadetakki sitten” tai ”hevonen sitten” ovat jo varsin outoja ilmaisuja.
Runossa kummallinenkin ilmaus voi asettua ymmärrettävään tilanteeseen. Juhani Peltosen säe ”Luen kirjahyllystä umpimähkään design- maljakon” poikkeaa normaalista kielenkäytöstä. Emme yleensä lue maljakoita vaan jotakin luettavaa, kuten kirjoja, kirjeitä tai lehtiä. Säkeen voi ymmärtää vaikkapa viittaukseksi siihen, että kirjahyllyä käytetään koriste-esineiden säilytyspaikkana eikä kirjoista paljon piitata. Tällaiset oudot kohdat ovat monesti tulkinnan kannalta avainkohtia.
Runo viestii kuvin
Runolle on tyypillistä kuvallisuus. Kielen ja varsinkin kielikuvien avulla runo rakentaa kuvia; kielen avulla se synnyttää lukijassa vahvoja, toisinaan lähes maalauksen kaltaisia mielikuvia tapahtumista ja tilanteista.
Kuva voi olla yksittäistä kielikuvaa, vaikkapa metaforaa, laajempi yksikkö. Esimerkiksi seu- raavista Eino Leinon säkeistä rakentuu rauhallinen, näköaistiin vetoava kuva:
Suvi-illan vieno tuuli huokaa vuoren alta, hongikon polkua hopeoipi kuuhut taivahalta.
Perinteisen runon kuvat ovat yleensä selkeitä ja niiden yhteys teemaan on helppo nähdä. Nyky- runossa kuvat ovat vahvempia ja itsenäisempiä. Ne eivät vain havainnollista aihetta tai teemaa vaan avaavat mahdollisia merkityksiä moneen suuntaan.
Paavo Haavikko käyttää kuuta aivan toisella tavalla kuin Eino Leino. Hänen runossaan kuu ja sirppi kuvittavat varsin arkista tapausta: puhujan rakastettu leikkaa kynsiään.
Ja sininen julma terä leikkasi kuun kaaren laitaa, kuusta putosi sirppi, tapahtui
kymmenen kertaa ja toiset kymmenen kertaa minun armaani leikkasi kyntensä kuolevat, punaiset kuut.
Kuu on punainen, kuu tuoksuu vienosti, käsiini suljettuina kymmenen kuuta nousee.
Paavo Haavikko, Tuuliöinä. 1953.
282 Kirjallisuus


Kahden runon lähilukua
Varsinkin lyhyessä runossa kaikki rakenteen yksityiskohdat voivat olla tärkeitä. Niinpä huolellinen lukeminen voi muutamasta rivistäkin paljastaa kokonaisen kertomuksen.
Vävy
OH synkeä salo.
Meni tie.
Tuli talo.
Oli loimuava takka.
Oli tyttö.
OH akka.
Soma puheitten sävy.
Tuli yö. - Olin vävy.
Einari Vuorela, Kaukainen tuuli. 1932.
Vuorelan lyhyt runo kertoo selkeän tarinan. Se on tiivis ja rakenteeltaan säännöllinen: jokaisen säkeistön ensimmäinen säe on kolmisanainen, ja seuraavissa kahdessa säkeessä on vain kaksi sanaa. Jokaisen säkeistön ensimmäistä ja viimeistä säettä sitoo toisiinsa loppusointu.
Tarina kerrotaan runon puhujan näkökulmasta; tämä tosin selviää vasta viimeisestä säkeestä, sillä siihen saakka säkeet ovat luettelonomaisia havaintoja. Puhuja on alussa keskellä synkeää saloa. Hän on matkalla ja huomaa talon. Runo lähtee liikkeelle pysähtyneestä o//a-verbistä, sitten siihen tulee liikettä. Edessä menee tie, sitten tulee talo. Taloon meneminen jää kertomatta ikään kuin olisi kiire sisälle.
Ensiksi tulija huomaa loimuavan takan, sitten tytön ja lopuksi akan. Havaintojen järjestys kertoo puhujan tarpeista. Hänen on ollut synkeällä salolla kylmä, niinpä hän huomaa ensimmäiseksi lämmittävän takan. Sitten hän huomaa tytön ja vasta sitten akan - ehkä akka on hänen mielestään mielenkiinnottomin.
Seurustelu talonväen kanssa sujuu hyvin: puheitten sävy on ”soma”. Tulee yö, jonka tapahtumat kerrotaan pelkällä ajatusviivalla. Kerronnassa on aukko, ja ajatusviiva saa suuren tehtävän: se edustaa kaikkea yön aikana tapahtunutta. Ja paljon tapahtuukin, sillä runon puhuja tutustuu yöllä tyttöön siinä määrin hyvin, että saattaa kutsua itseään vävyksi.
Autolla ajoa öiseen aikaan
Ajettiin hillitöntä vauhtia pimeää tietä pitkin, keltavästäräkki käveli mustan oksan päästä päähän.
Pentti Saarikoski, Maailmasta. 1961.
Saarikosken kaksisäkeisessä pikkurunossa ei ole kielellisiä erikoisuuksia. Siinä on yksi virke, jossa on kaksi lausetta; säkeenraja osuu lauseiden väliin. Ensimmäinen lause on passiivissa, mutta sen ymmärtää niin, että runon puhuja ajaa autolla joidenkuiden muiden kanssa. Toisen säkeen lauseessa on subjekti, keltavästäräkki.
Runo on tuokiokuva, joka asettaa rinnakkain ihmisen ja luonnon maailman. Ensimmäisen säkeen sanat, erityisesti "ajettiin” ja ”tie”, viittaavat ihmisen tekemisiin, toisen säkeen sanat, kuten "keltavästä- räkki” ja ”oksa”, kuuluvat luontoon. Runon voi siten jakaa kahteen osaan: ensimmäisen säkeen sanat kuuluvat ihmisen toiminnan merkityskenttään ja toisen säkeen sanat luontoon liittyvään.
Ihmisten ja keltavästäräkin toimissa on jotakin samaa: sekä ihmiset että keltavästäräkki liikkuvat
- 	vieläpä sikäli samassa ympäristössä, että molemmat ovat pimeässä. Erona taas on se, että ihmiset ajavat "hillitöntä vauhtia” kun taas keltavästäräkki liikkuu luonnollisemmin eli kävellen. Lisäksi sen matkanteolla on alkukohta ja päämäärä: se kävelee "oksan päästä päähän”. Ihmisten matkanteolle ei ilmoiteta päämäärää, ja tekemisen subjektikin jää epämääräiseksi, koska verbi on passiivissa C’ajet- tiin”). Samalla passiivi viittaa myös siihen, että kyse on yleisemmästä ihmisen toiminnan tavasta, ei vain runon puhujan ja hänen matkakumppaniensa. Ihminen näyttää olevan väritön olento, joka toimii vailla selvää tavoitetta ja hiukan vaarallisestikin, sillä pimeällä tiellä ei ole turvallista ajaa "hillittömästi” Västäräkki sen sijaan on värikäs, liikkuu luonnollisella tavalla ja sen matkakin on rajallinen.
Saarikosken runo rakentuu siten yhtäältä samankaltaisuuden, toisaalta vastakohtaisuuden varaan. Ihmisen ja luonnon rinnastamisen kautta runo näyttää sanovan, että ihmisen tapa elää maailmassa on hillitön, vaarallinen ja päämäärätön.
Kirjallisuus 283


Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous (1899) edustaa suomalaisen maalaustaiteen perinteistä kuvailmaisua. Siitä tehdyt manipulaatiot osoittavat, että kuvia voidaan tyylittelemällä saada näyttämään aikakautensa lapselta. Manipulaatiot on tehnyt Mika Tuominen (2004).
Suomalaisen runon muodonmuutoksia
Valtaosa suomalaisista on joka päivä tekemisissä runojen kanssa. Tu- tuimpia runon lajeja ovat iskelmä- ja rocklyriikka, jota tulvii radiosta, televisiosta, videoilta, cd-levyiltä ja jukeboxeista. Kaikuja lyriikasta näkyy myös muissa teksteissä: poliitikko siteeraa iskevää säettä, kolumnisti höystää sanojaan runositaatilla ja mainoksentekijä käyttää runon keinoja pyrkiessään vaikuttavaan sanomiseen.
Musiikin sanoituksia tai teksteihin uponneita runositaatteja ei aina kuunnella eikä lueta tarkkaan. Silti niistä jää jotakin kuulijan mieleen
- 	ja kieleen. Kertosäe jää soimaan päässä, kielikuva tarttuu korvaan, naseva ilmaus huvittaa, rytmikäs sanonta kiinnittää huomiota. Omaksumme lukemastamme ja kuulemastamme sanomisen tapoja, asenteita ja maailman hahmottamisen näkökulmia.
Vanhat konstit elävät
Lyriikan tehokeinoista monet ovat vanhaa perua. Äännemaalailu, sanomisen rytmi, nokkelasti ilmaistu ajatus ja omaperäinen sanomisen tapa ovat aina vedonneet runouden kuulijoihin ja lukijoihin.
Jo tuhansia vuosia sitten esi-isämme käyttivät runoutta moneen tarkoitukseen. He ilmaisivat runojen avulla tunteitaan ja ajatuksiaan, pilk- kasivat osuvilla säkeillä vihamiehiään, huvittelivat sanaleikeillä ja yltyivät väliin uhittelevaan kilpalaulantaan aivan nykyisten räppääjien tapaan.
Kansanrunouden tuntemattomat tekijät käyttivät sanomansa tehokeinoina alkusointua, kertoa ja kalevalamittaa (ks. s. 279). Siitä pitäen ne ovat kuuluneet suomalaisen lyriikan ilmaisukeinoihin milloin keskeisinä elementteinä, milloin taka-alalle väistyen.
Kansanrunouden tehokeinot näkyvät - ja kuuluvat - selvästi Kantelettaren runossa Ei lehto leväten huoli:
Mitä huolin, piika nuori, jos mun heitti poika nuori: kyllä muoto muita tuopi, kasvo kaunis kaupan saapi.
Uusia runomittoja, loppusointuja
Suomeen ryhdyttiin 1800-luvulla luomaan omaa niin sanottua taide- kirjallisuutta (ks. s. 383). Mallit haettiin länsimaisesta kirjallisuudestapa niinpä hiukan yksitoikkoisen kalevalamitan rinnalle ilmaantui vaihtele¬
284 Kirjallisuus


vampia runomittoja. Läntisten mallien mukaan runoihin alettiin rakentaa loppusointuja (ks. s. 278). Loppusoinnuista tulikin lyriikan tärkeä tunnusmerkki - ja monet ajattelevat nykyäänkin, että kunnon runossa on oltava loppusoinnut.
Kaarlo Kramsun runossa Ilkka (1878) on toisenlainen mitta kuin kansanrunossa ja siinä on jykevät, säännölliset loppusoinnut:
Viel’ elää Ilkan työt, kenties Kauanki, kansan suussa.
Hän eli niinkuin Suomen mies Ja kuoli - hirsipuussa.
Kukaan runoilija ei halua kirjoittaa runoa, joka ei tee vaikutusta kuulijoihin tai lukijoihin. Paljon käytetyt runon keinot kuluvat käytössä. Niinpä lyriikassa etsitään jatkuvasti uusia ilmaisukeinoja. Kun runomittaan kirjoitettu loppusoinnullinen runo alkaa kuulostaa tavalliselta, sen vaihtoehdoksi keksitään jotakin siitä poikkeavaa ja siksi tuoretta.
Runomitta ja vapaat rytmit kilpasilla
Etenkin 1920-luvulla vapaamittainen (ks. s. 279) runous nousi huomion kohteeksi. Sen koettiin ilmaisevan uuden aikakauden elämäntunnetta. Nykyaikaistuva, koneellistuva ja yhä kaupunkimaisemmaksi muuttuva elämäntapa tuntui vaativan myös runoudessa uutta ilmaisua. 1920-lu- vun merkkirunoilijoiksi nousivat tulenkantajat ja suomenruotsalaiset modernistit.
1920-luvun vapaamittaisen lyriikan näkyvimpiin tekijöihin kuului Katri Vala. Hänen runonsa Aurinko ei ole vielä noussut (1926) säkeet saavat tehonsa aistihavainnoista - ja rakastetun läsnäolosta:
Aurinko ei ole vielä noussut.
Puutarha tuoksuu kasteisena ja uupuneena kuunvaloisen veden partaalla.
Sinä uit siellä.
Uusi vapaamittainen lyriikka herätti keskustelua, mutta lyriikan valtavirta jatkoi perinteisemmällä kannalla. Runomittaista ja loppusoinnullista runoa kirjoitettiin 1920-luvullakin enemmän kuin vapaamittaista. Mitallisen ja loppusoinnullisen runon uusi nousu koettiin jo seuraavalla vuosikymmenellä: jykevät ja säännölliset rytmit ja taidokas loppusointujen käyttö viehättivät taas.
Kaarlo Sarkian runossa Synkkä metsä (1936) on säännöllinen mitta ja loppusoinnut, joiden käytön Sarkia vie äärimmilleen:
Kirjallisuus 285


Unen kummallinen metsä, elämäni kaiken peitit, unen virttä hymiset sä, ylleni loit unen seitit, enää irti laske et sä.
1950-luvun suuri murros
Suomalaisessa lyriikassa tapahtui suuri muutos 1950-luvulla. Vapaamittainen ja loppusoinnuton runo nousi arvostetuimmaksi runouden lajiksi. Viisikymmenluvun modernistit (ks. s. 428) loivat nopeasti uuden runousoppinsa ja vakiinnuttivat sen runouden ohjesäännöksi. Vapaaryt- minen, loppusoinnuton runo nousi ainoan oikean runon asemaan.
Ennen oli saatettu rallatella runomittaista, loppusoinnullista runoa ulkomuistista vain omaksi ja toisten huviksi. Nyt lyriikasta tuli asiaan vihkiytyneiden harrastusala, josta piti puhua hienoin teoreettisin termein.
Modernistinen runo perustuu usein vahvoihin kuviin, kuten Eeva- Liisa Mannerin runo kokoelmasta Tämä matka (1956):
Miten yksinäisyys minusta leviää,
pensaat kuolevat pois,
puut pakenevat ja näädät, ja näädät.
Yön kylmyys siirtyy hitaasti kauemmaksi kuin jäätikön reuna ja peittää pienet ruumiit.
Puut ulkopuolella tyhjyyttä kannattavat, yksinäisyys
niin kuin kivi puulta puulle siirtyy.
Äärettömyyttä ja lunta.
Mannerin runossa yksinäisyys, kuoleminen, kylmyys, jäätikkö, tyhjyys, äärettömyys ja lumi liittyvät toisiinsa, ja niiden muodostama ketju vahvistaa runon kylmää ja yksinäistä tunnelmaa.
Arkielämää
1960-luvulla lyriikka muuttui arkisemmaksi ja usein myös poliittisemmaksi. Myös kieli muuttui: runoihin tuli puhekieltä ja slangia. Niin sanotun osallistuvan kirjallisuuden vuosikymmenellä kirjoitettiin paljon puheenomaisia, kantaa ottavia runoja, joissa kritisoitiin kapitalismia,
286 Kirjallisuus


moraalista ahtautta, Vietnamin sotaa, kodin, uskonnon ja isänmaan pyhää kolmiyhteyttä.
Kokoelmansa Kuljen missä kuljen (1965) pikkurunossa Pentti Saarikoski luotti lujasti siihen mahdollisuuteen, että järjestelmä voidaan muuttaa:
Kun päivä koittaa, näen minkä tiedän: voima,
jonka järjestelmä jättää käyttämättä on se voima joka muuttaa järjestelmän.
Väsymättä katson.
En kaipaa.
Kaikki runot eivät osallistuvan lyriikankaan vuosikymmenellä silti olleet poliittisia julistuksia. Poliittisen runon keulakuva Pentti Saarikoskikin kirjoitti kokoelmaansa En soisi sen päättyvän (1968) koko joukon pieniä, arkisia rakkausrunoja, joista muutamat ovat perin ilkikurisia:
Hampaasi ovat niin harvassa
että kun hymyilet
tuuli tekee minut mustasukkaiseksi.
Kukin runoilee tavallaan
1900-luvun viime vuosikymmenistä nykypäiviin suomalaisessa lyriikassa on elänyt rinnan monenlaisia runotraditioita. Runoja kirjoitetaan monella tavalla, eikä mikään runon tekemisen tapa ole noussut hallitsevaan asemaan. Meillä kirjoitetaan runomittaista ja loppusoinnullista runoa, samoin vapaamittaista ja loppusoinnutonta.
Aina ei runossa välttämättä ole juuri mitään runon tunnusmerkkejä: ei runomittaa, ei loppusointuja, ei säkeistörakennetta. Pertti Niemisen runossa vuodelta 1983 oikeastaan vain runon asemointi eli jako säkei- siin ja niiden sijoittelu kirjan sivulle kertoo, että kyseessä on runo:
Miten lapset voisivat kasvaa ja kehittyä.
kun heillä on silmissä aikuiset,
aina?
Niemisen runo on muodoltaan kysymys, mutta siihen sisältyy myös epäilys, että lapset eivät voi kasvaa ja kehittyä. Runon kolmas säe ”kun heillä on silmissä aikuiset” on kaksitulkintainen. Sen voi lukea niin, että aikuisten ainainen ja kahlitseva läsnäolo estää lapsia kasvamasta. Toinen tulkintavaihtoehto on se, että lasten silmissä näkyy jo se aikuisen rooli, jonka he ovat sisäistäneet ja joka estää heitä kasvamasta.
Kirjallisuus 287


Yhtä yksinkertainen on Jyrki Pellisen runo (1983). Se rakentuu yhdestä virkkeestä, jossa on kaksi lyhyttä lausetta:
Olin hiljainen lapsi niinkuin kirsikoissa on kivi sisällä.
Pellisenkin runo on mahdollista lukea kahdella tavalla. Runon puhuja on hiljainen kuin kirsikan kivi kirsikan sisällä, mutta toisaalta juuri kivestä kasvaa uusi kirsikkapuu. Toisaalta runo voi viitata kirsikan kiven kovuuteen: kirsikkaa ei kannata puraista varomattomasti.
Ilpo Tiihonen yhdistelee runonsa Pieni laulu (1975) kolmannessa säkeistössä 1800-luvun lopun niin sanotun uudemman kansanlaulun (ks. s. 379) aineksia ja nykypäivän ilmiöitä:
Korkealle haukka kiipee, kuolee matalalla.
Saatilla voi saada siipeen jos mopo vaan on alla.
Tuttuja lyriikan keinoja käyttää myös Hector kappaleessaan Lumi teki enkelin eteiseen (1973):
Tyttö näki sillalta kuinka mustaa vesi oli alhaalla jossakin.
Äiti kysyi miksi tuo runoja rustaa, Säv-ia sanat Hector
(c) Warner/Chappell Music Finland Oy lapsi On kai päästänsä sekaisin. Julkaisuluvan myöntänyt F-Kustannus Oy
Myös vanhat kansanrunouden mitat ovat eläneet läpi vuosikymmenten ja viime aikoina ne ovat nousset suorastaan muotiin, kun räppääjät ovat löytäneet yhdeksi ilmaisutavakseen kalevalamitan ja loppusoinnut.
Monien räppääjien sanoituksissa musiikin ja kielen rytmi joutuu tehokkaaseen ristiriitaan: musiikin iskullinen sävel osuu painottomaan tavuun, jolloin syntyy ”onnahtava” rytminen elämys. Tämäkin tapa on lyriikan historiasta tuttua rytmin muuntelua.
Räpin sanoitukset käsittelevät usein pessimistiseen ja uhmakkaaseen sävyyn elämää suurkaupungissa. Ritarikunta-yhtyeen räpissä Pää täynnä tyhjää (2002) tehdään kriittisiä havaintoja ihmisten elämäntavasta:
mä vaan kellun ihmisvirrassa ja kelailen sen menoo,
ne sekoo, kelloo seuraten shoppaa,
mä vaan surffaan näit aaltoi ja katukivii rokkaan.
Julkaistu tekijöiden luvalla
288 Kirjallisuus


Tyylikausia antiikista nykypäivään Länsimaisen kirjallisuuden vaiheita Muiden kulttuurien kirjallisuutta


Tyylikausia antiikista nykypäivään
Länsimaisen kirjallisuuden historian jaksottelu perustuu sekä aika- että tyylikausiin. Kun siis puhutaan "realismin ajasta" on aikakausi määritelty valta-asemassa olevien teosten yhteisten ominaisuuksien perusteella. Nimitys "keskiaika"puolestaan perustuu historiatieteen aikakausijaotteluun.
Sekä taiteen aikakaudet että tyylit näkyvät nykykulttuurissa. Elokuvat, mainokset ja kirjallisuus osaavat hyvin käyttää kulttuurin vanhimpia myyttejä, kansansatuja ja legendoja uusissa tuotteissa. Fantasiakirjallisuus ja monet roolipelit ammentavat aineksia keskiajalta, ja koko kauhun genre on romantiikan perillinen. Lisäksi romanttinen tyyli palaa pukeutumis- ja sisustusmuotiin kevät toisensa jälkeen. Myös barokin runsaat muodot tuntuvat innoittavan yhä uusia visuaalisten taiteiden tekijöitä, ja kauhuromantiikka sekä surrealismi maustavat rock-videoiden tyylikeitoksia.
Teos ja sen tyylisuunta
Jotakuta kirjaa sanotaan realistiseksi, toista romanttiseksi, kolmatta symbolistiseksi, neljättä absurdiksi. Termi voi kertoa teoksen olevan peräisin ajalta, jolloin kyseinen suuntaus on ollut vallitseva muoti. Joskus sillä kuitenkin tarkoitetaan, että teoksessa on tietyntyyppisiä tyylipiirteitä. Romantiikan aikana 1800-luvun alussa kirjoitettu sankaritarina on romanttinen, mutta samoin voidaan luonnehtia myös nykyajan ke¬
peää rakkausviihdettä. Asiayhteys kertoo, kumpi termin merkitys on kyseessä.
Esimerkiksi romanttiseksi luonnehdittu teos ei välttämättä ole aivan puhdastyylinen lajinsa edustaja. Ei nimittäin ole harvinaista, että teoksessa esiintyy useita erilaisia tyylipiirteitä rinta rinnan. Romaanin yhteiskuntakuvaus voi olla realistista, todenmukaista, mutta henkilöt kuvataan romanttiseen tapaan vahvasti ja tunnepitoisesti. Mukana saattaa olla myös arkitodellisuuden rajoja rikkovia eli surrealistisia piirteitä. Tällaisia tyylisekoituksia viljelevät esimerkiksi maagisen realismin edustajat (ks. s. 366), ja ne ovat tuttuja myös postmodernista kirjallisuudesta (ks. s. 293).
Aika muokkaa tyylit
Tyylit ovat aina kilpailleet keskenään ja vaikuttaneet toisiinsa. Usein uusi vahva suuntaus syntyy vastapainoksi edelliselle, kun vanhat ilmaisukeinot alkavat kulua. Esimerkiksi 1900-luvun alun etevät nuoret runoilijat, maalarit, säveltäjät ja teatterintekijät tunsivat, että taide on kulunut kliseeksi. Niinpä he kehittivät uusia tyylisuuntia, jotka saivat yhteisen nimen modernismi.
290 Kirjallisuus


Tyyli-ihanteet vaihtuvat monesti siksikin, että yhteiskunta tai yleinen ajattelutapa muuttuu. On ehkä noussut esiin uutta tietoa tai uusia yhteiskunnallisia vaatimuksia. Esimerkiksi teollisen vallankumouksen synnyttämät sosiaaliset ongelmat olivat 1800-luvun Euroopassa niin räikeitä, että niihin oli pakko ottaa kantaa. Kehittyi taidesuunta nimeltä realismi, jonka avulla pyrittiin kuvaamaan ajan epäkohtia.
Tyylisuuntien kierrätystä
Pyrkimys uudistua, löytää tuoreita ajatuksia ja ilmaisutapoja, on leimannut länsimaista kulttuuria 1300-luvun lopun renessanssista lähtien. Uusiutumisesta onkin tullut meille melkein arvo sinänsä: taiteilijoita arvioidaan usein sen perusteella, rikkovatko he vanhoja kaavoja.
| The Kiss -yhtyeen Gene Simmons on hakenut säväyttävään esiintymisasuunsa ideoita romantiikan yöpuolen aineksista. Näin on tehnyt myös alakuvan Brandon Lee, joka synkistelee elokuvassa The Crow 0993), kuten oikeaoppisen kauhuromanttisen sankarin kuuluu.
Kaukainen malli on Batmanilla ja Hämä- häkkimiehelläkin, sillä heidän hahmoissaan toistuu antiikin myytti voimamies Herakleesta.
Tyyli kierrätys kelpaa koteihinkin: Romanttinen ruusutapetti ja nykyaikaistettu barokki- kruunu ovat 2000-luvun sisustuslehtien sivuilta.
Alessin hammastikkupurkissa on dadan leikkimieltä.


Länsimaisen taiteen tyylejä ja aikakausia
Antiikki on
yhteisnimitys Kreikan ja Rooman kulttuurien kukoistuskaudelle n. 600 eKr- n. 400 jKr. Taiteessa arvostettiin symmetriaa, selkeyttä ja sopusuhtaisuutta.
Keskiaika toi kristilliset aiheet taiteen keskeiseksi aineistoksi. Maailmankaikkeus käsitettiin vakaaksi, Jumalan johtamaksi hierarkiaksi, jossa jokaisella yksityiskohdalla oli tarkkaan määrätty sijansa.
Klassisismi syntyi 1600-luvun Ranskassa vastustamaan barokin mahtipontisuutta. Ihanteeksi otettiin antiikin Kreikan ja Rooman taide. Luonnollisuutta ja sopusuhtaista symmetriaa vaalittiin.
Rokokoo syntyi Ranskassa 1700-luvulla. Etenkin rakennustaiteessa barokin raskaat muodot kevenivät. Klassisismin säännöllisiin muotoihin ilmaantui oikullisuutta, leikkiä ja aistikkuutta.
Renessanssi syntyi Italiassa 1300-luvun lopulla ja levisi kaikkialle Eurooppaan. Vanhoja kaavoja rikottiin ja taiteeseen tuotiin myös maallista leikittelyä: elämäniloa, ihmisyyttä ja aistillisuutta.
Barokki syntyi 1500-luvun lopulla renessanssin pohjalta. Runouteen tuli paisuttelua, korukuvioita ja proosan juoneen äkkikään- teitä. Muotoilussa ja arkkitehtuurissa suosittiin raskaita, runsaita koristeita.
Valistus oli 1700-luvun tärkein aate. Luonnon- tutkimus ja tekniikka kehittyivät. Arvostettiin käytännön hyötyä ja kokemusperäisyyttä. Kirjoissa suosittiin kehittäviä ja opettavaisia aiheita. Sanomalehdistö kehittyi.
Romantiikka syntyi 1700-lu- vun lopulla vastustamaan klassisistista säännöllisyyttä sekä valistusajan järkeisuskoa ja hyötymoraalia. Ihmisen psyyke alkoi kiinnostaa uudella tapaa.
Taiteeseen ilmaantui rajuja tunteita ja eksoottisia aiheita.
292 Kirjallisuus


Realismi syntyi 1800-luvun alkupuolella paljastamaan teollisen vallankumouksen seurauksia. Kuvattiin mahdollisimman todenmukaisesti tavallista ihmistä, yhteiskuntaa ja sen lakeja. Proosa yleistyi kirjallisuuden ilmaisumuotona.
Naturalismi kehittyi realistisen ilmaisutavan äärisuuntaukseksi. Taiteen keinoin haluttiin nostaa esiin yhteiskunnan kurjimmat kohtalot ja kolkoim- mat epäkohdat. Siten pyritiin muuttamaan sosiaalisia oloja.
Ekspressionismi
syntyi 1900-luvun alussa. Vahvoin maalauksellisin vedoin esiteltiin sisäistä kokemusta, rajuja yksilöllisiä tunteita. Aiheita otettiin ääri- ilmiöistä, rikoksista, hulluudesta, sairauksista.
Modernismi mullisti 1800-ja 1900-luvun vaihteessa vanhat taideihanteet. Modernismi-käsite kattaa useita suuntauksia, joiden kaikkien tavoitteena oli kieltää perinteen arvo ja luoda uusi, pelkistetympi muotokieli.
Symbolismi vaikutti 1800-luvun lopulla erityisesti runoudessa ja maalaustaiteessa. Tyylitellyin muodoin ja vertauskuvin pyrittiin ihmisen sisäisestä maailmasta tavoittamaan salattuja, tuntemattomia tasoja.
Impressionismi syntyi maalaustaiteessa 1800-luvun lopulla. Kuvataiteilijat, kirjailijat ja säveltäjät pyrkivät vangitsemaan hetken tunnelmia, valojen ja varjojen keveää liikettä.
Postmodernismi kehittyi 1900-luvun lopulla vastalauseeksi modernismin ankaralle suoraviivaisuudelle. Entisaikojen tyylikausiin solmittiin uusi yhteys. Menneisyyttä on kommentoitu muun muassa lainaamalla yksityiskohtia ja aiheita vanhoista teoksista.
Tiedot aukeaman kuvista ovat sivulla 511.
Kirjallisuus 293


I Michelangelo Pistoletton teoksessa antiikin kauneuden jumalatar kohtaa monenkirjavan nykytodellisuuden mutta ei käännä kaaokselle selkäänsä. - Michelangelo Pistoletto,
Rääsyläisten kulta-Venus [1967-71).
Sen sijaan monissa vanhoissa kulttuureissa perinteistä ilmaisua arvostetaan jatkuvasti. Esimerkiksi Egyptissä ja Kiinassa klassinen kirjallisuus ja kuvataide pysyivät vuosituhansia lähes muuttumattomina. Taiteilijat opiskelivat lähinnä vain tarkan jäljentämisen taitoa. Viime vuosisatoina ja -kymmeninä länsimainen jatkuvan muutoksen ihanne on alkanut murtaa ikivanhoja taidekäsityksiä myös näissä maissa.
Mutta vanhasta ei tyystin luovuta länsimaissakaan. Kertaalleen unohtunut saattaa nimittäin nousta uuteen suosioon joko aika lailla entisellään tai sitten sopivasti muunneltuna. Etenkin 1800-luvun lopulla harrastettiin niin sanottuja kertaustyylejä. Arkkitehtuurissa suosittiin uusrenessanssia, uusklassisismia, uusbarokkia ja uusrokokoota, kirjallisuudessa taas uusroman- tiikkaa ja uusrealismia.
1900-luvun alkupuolen modernismi hylkäsi kokonaan vanhat perinteet ja muovasi omat tyy- li-ihanteensa. Vuosisadan lopulla kehittynyt postmodernismi puolestaan ivailee modernismin pelkistystä ja rikkoo sen muotoja ottamalla kulttuu- rilainoja menneistä ajoista, tyyleistä ja teoksista.
294 Kirjallisuus


Länsimaisen kirjallisuuden vaiheita
Varhaisin länsimainen kirjallisuus kirjoitettiin yli 2 600 vuoden takaisessa Kreikassa. Pienissä kaupunkivaltioissa Ateenassa ja Spartassa kehittyi korkeatasoinen kulttuuri, josta on vuosisatojen ajan omaksuttu ajatuksia ja ilmaisumuotoja myös muualle Eurooppaan.
Antiikki
Kreikan ja Rooman kukoistusaikaa sanotaan antiikiksi. Aikakausi alkoi 600-luvulla eKr. ja jatkui noin vuoteen 400 jKr. Kulttuuri ei kehittynyt tyhjästä, vaan kreikkalaiset saivat runsaasti vaikutteita ympäröivistä maista, varsinkin Egyptistä ja Vähästä-Aasiasta. Myöhemmin taas roomalaiset omaksuivat ihanteita kreikkalaisilta ja rakensivat niiden pohjalle oman hengenelämänsä.
Kirjallisuus eli suullisessa muodossa aina 600-luvulle eKr. Silloin opittiin merkitsemään tekstejä muistiin eli piirtämään niitä savi- ja puutauluille sekä kaivertamaan kiveen. Kaunokirjallisuutta tallennettiin lähinnä kaislasta valmistetuille papyruslevyille, myöhemmin myös ohuesta nahasta muokatuille pergamenteille. Materiaalit olivat hauraita, joten vain murto- osa kirjoituksista on säilynyt jälkimaailmalle.
Ihminen jumalten ohjaksissa Kreikan kaupunkivaltioissa orjat tekivät ruumiillisen työn. Vapaat miehet tapailivat toisiaan toreilla ja henkevissä keskustelupiireissä, harjoittivat tieteitä ja taiteita sekä kehittivät puhe¬
taitoa. Vilkas seuraelämä ja virikkeiden runsaus tarjosivatkin hyvän pohjan kulttuurin kehittymiselle. Vaikutuksensa lienee ollut myös vapaiden kreikkalaisten vankalla itsetunnolla.
Kreikkalainen maailmankuva oli minäkes- keinen mutta samalla sangen uskonnollinen: hurskautta ja inhimillistä ylevyyttä kunnioitettiin. Ihmisten yläpuolella olivat Olymposvuo- rella asuvat jumalat, jotka saattoivat puuttua ihmisten elämään hyvinkin suorasukaisesti.
Jumalat olivat kuolemattomia mutta myös hyvin ihmismäisiä, milloin lempeitä ja avuliaita, milloin taas pelottavan kateellisia, oikukkaita ja omahyväisiä. Heidän elämästään sekä sukulais- ja lemmensuhteistaan, juonistaan ja seikkailuistaan kertoo antiikin rikas tarusto, mytologia.
Kirjallisuus syntyy
Kreikassa saivat alkunsa kaikki tärkeimmät länsimaiset kirjallisuudenlajit.
Sankarirunoelmat Ilias ja Odysseia aloittivat epiikan eli kertovan runouden. Teosten arvellaan syntyneen 800-luvun paikkeilla eKr. Lyriikkaa eli laulurunoutta on kirjoitettu 600-luvulta
Kirjallisuus 295


eKr. lähtien, joskin varhaisimmat saavutukset ovat enimmältään kadonneet. Draaman eli näytelmäkirjallisuuden synty häipyy aikojen hämärään. Kuitenkin jo 400-luvulta eKr. tunnetaan useita näytelmäkirjailijoita.
Myöhemmin kirjoitettiin myös viihteellistä proosaa. Nykyisten ajanvietekirjojen tapaan antiikin romaanit kertovat seikkailuista, jännittävistä matkoista ja kiehtovista rakkaussuhteista.
Ilias ja Odysseia, sankarieepokset Kaksi komeaa sankarieeposta, Ilias ja Odysseia, aloittavat Kreikan ja samalla koko Euroopan kirjallisuuden. Teosten tekijäksi on mainittu sokea runonlaulaja Homeros. Nykyiset tutkijat arvelevat runojen kuitenkin syntyneen satojen vuosien kuluessa ja siirtyneen sukupolvelta toiselle suullisena perimätietona.
Ilias ja Odysseia ovat pitkiä runomuotoisia kertomuksia Troijan sodasta ja sen jälkiseurauksista. Tarujen sankareita, miehiä, jumalat omakätisesti ohjaavat ja auttavat, joskin toiminnan virittäjinä ovat usein naiset.
Troijan sodasta kertova Ilias kuvastaa ajan urheuden ja uskollisuuden ihanteita. Odysseia on juoneltaan yhtenäisempi. Se kertoo sotasankari Odysseuksen (ks. s. 298) vaiheikkaasta matkasta takaisin kotiin.
Draaman muodot kehittyvät Näytelmä, ennen muuta tragedia eli murhenäytelmä, kehittyi Kreikassa rikkaaksi ja ilmaisuvoimaiseksi taiteenlajiksi. Teatteriesitykset olivat osa jumalanpalvelusta, viininjumala Dionysoksen kulttia. Ajan oloon esityksistä tuli myös suosittua kansanhuvia.
Näytelmien aiheet otettiin sankari- ja jumal- myyteistä. Varhaisen tragediakirjailijan Aiskhy- loksen mukaan draamat olivatkin "murusia Homeroksen runsaalta pöydältä”. Hänen jälkeensä tragediaa kehittivät Sofokles ja Euripides (ks. s. 301). Aristofanes (ks. s. 301) puolestaan valitsi
pilkkakirveen osan ja keskittyi komedioihin. Kolmas draaman laji oli ilotteleva farssi.
Klassiseen draamaan kuului näyttelijöiden lisäksi kuoro, joka selosti juonta ja kommentoi tapahtumia. Keskeinen dramaattinen kamppailu, konflikti, käytiin tavallisesti ihmisen ja jumalten kesken. Ylpeyden, hybriksen, valtaama ihminen asetti omat tavoitteensa jumalten tahdon yläpuolelle. Jumalat eivät sitä sietäneet, ja rangaistus oli väistämätön. Niinpä tragedia päättyi aina tuhoon.
Kiinteimmillään kreikkalainen draama keskittyy yhden suuren henkilöhahmon varaan. Tapahtumapaikka pysyy samana ja kuluva aika on lyhyt. Nämä ominaisuudet asetettiin vaatimuksiksi, kun myöhemmin kehitettiin näy- telmätaiteen klassinen sääntö, ajan, paikan ja toiminnan ykseys. Sitä vaalittiin etenkin 1600- luvun Ranskassa (ks. Ranskan klassisismi s. 312 ja teatterin historia s. 274).
Platon ja Aristoteles
Kreikkalainen filosofi Platon (427-348 eKr.) on erityisesti ideaopillaan vaikuttanut länsimaiseen ajatteluun. Ideaopin mukaan kaikki olevainen jakautuu kahtia, näkyvään aistimaailmaan ja näkymättömään ideamaailmaan. Ideamaailma on ikuinen ja tosiolevainen, aistimaailma taas sen epäselvä kuvajainen. Myös kristinusko on välittänyt eteenpäin Platonin kaksijakoista, dualistista, maailmanselitysmallia.
Platon esitti taidetta, luovuutta ja yhteiskunnallisia ihanteita koskevat käsityksensä loista- vatyylisissä dialogeissaan. Niistä kuuluisimpia ovat Valtio ja Pidot.
| Kreikkalainen Myron lienee veistänyt Kiekon- heittäjänsä 400-luvun puolimaissa eKr. Teos on säilynyt vain roomalaisina kopioina. Silti siitä ilmenee kreikkalaisten ihanne rhytmos, eli ruumiinjäsenten rytminen liike luo sommitelmaan jännitettä ja tasapainoa.
296 Kirjallisuus


Kuka kukin on antiikin tarumaailmassa
Odysseus, Troijan sodan sankari, lähtee taistelujen päätyttyä purjehtimaan kotiinsa Ithakaan. Monet vastukset hidastavat matkaa, joka kestää 20 vuotta. Yksisilmäinen kyklooppi nielee Odysseuksen miehiä, ja jumalatar Kirke muuttaa heitä sioiksi. Seireenit viekoittelevat heitä laulullaan, mutta neuvokas Odysseus antaa sulkea miestensä korvat ja sitoa itsensä mastoon. Kaksi hirviötä
- 	Skylla ja Kharybdis - uhkaavat alusta. Jos toinen niistä vältetään, ajaudutaan toisen kitaan.
Lopulta Odysseus pääsee kotiin. Siellä vaimo Penelopeia odottaa häntä uskollisena kutoen kangasta ja jaellen rukkasia taloon pesiytyneille kosijoille.
Odysseuksen matkasta kertoo Homeroksen runoeepos Odysseia. Ihmisen kehitystietä ja sen harhapolkuja kutsutaan usein vertauskuvallisesti odysseiaksi.
Helene [latinaksi Helena), Spartan kuninkaan Menelaoksen vaimo, on maailman kaunein nainen. Kuninkaanpoika Paris joutuu tuomariksi jumalatarten kauneuskilpailuun ja valitsee kauneimmak- si Afroditen. Hän saa Helenen palkakseen.
Paris vie Helenen kotiinsa Troijaan. Kreikkalaiset ryhtyvät sotaan saadakseen kuningattarensa takaisin.
Troijan sota kestää kymmenen vuotta. Lopulta kreikkalaiset keksivät juonen: he kätkevät puuhevosen sisään sotilaita, jotka salakuljetetaan vihol- liskaupungin muurien sisään. Troijan puuhevosella tarkoitetaan yhä viattomuuteen kätkeytyvää kavaluutta.
Paris kuolee sodassa. Kaunis Helene palaa Menelaoksen kanssa Spartaan.
Oidipus on Theban kuninkaan Laioksen ja hänen puolisonsa lokasteen poika. On ennustettu, että poika surmaa isänsä ja ottaa puolisokseen äitinsä.
Jotta onnettomuudelta vältyttäisiin, Oidipus- lapsi jätetään heitteille. Hän pysyy kuitenkin hengissä ja saa vartuttuaan tietää ennustuksesta. Hän yrittää paeta kohtaloaan ja lähtee matkalle. Tiellä tulee vastaan vanhus - Laios. Nuorukainen ei tunne isäänsä ja surmaa hänet sanaharkan päätteeksi. Oidipus jatkaa matkaa Thebaan ja avioituu leskikuningattaren kanssa.
Muutaman vuoden kuluttua kaupunkia koette- lee rutto. Delfoin oraakkeli kertoo sen päättyvän vasta, kun Laioksen murha on sovitettu. Totuus paljastuu, lokaste hirttäytyy. Oidipus puhkaisee silmänsä ja vaeltaa loppuelämänsä köyhänä ja sokeana tyttärensä Antigonen saattamana.
Psykoanalyysin sanastossa oidipuskompleksilla tarkoitetaan pojan seksuaalista halua äitiinsä ja tytön isäänsä.
Elektra on Agamemnonin ja Klytaimnestran tytär, joka veljensä Oresteen kanssa kostaa äidilleen isänsä murhan. Tyttöjen oidipuskompleksia sanotaan joskus elektrakompleksiksi.
Narkissos on kaunis nuorukainen, joka hylkää Ekhon eli Kaiun rakkauden. Siitä rakkauden jumalatar Afrodite vihastuu. Hän antaa Narkissok- sen nähdä lähteensilmässä kauniin nuorukaisen, rakastua ja jäädä tuijottamaan kuvaa. Narkissos jähmettyy paikoilleen, riutuu ja kalpenee narsissiksi. Ekhosta jää jäljelle vain kaukaa kantautuva ääni.
Narsismilla tarkoitetaan ylenpalttista itseihailua, itseensä käpertymistä.
Prometheus varastaa tulen jumalilta ja antaa sen ihmisille. Hän opettaa heille myös käsityötaidon ja auttaa heidät kulttuurin alkuun. Ylijumala Zeus ei siitä pidä, sillä hän on päättänyt tuhota ihmissuvun. Hän kytkee Prometheuksen kallioon. Kotka käy päivittäin nokkimassa tämän maksaa, joka kuitenkin aina yöllä kasvaa ennalleen. Lopulta voimamies Herakles ampuu kotkan ja vapauttaa vangin.
Prometheusta pidetään kulttuurin luojana ja teollisuuden isänä.
Pandora on tulen jumala Hefaistoksen valmistama nainen. Muilta jumalilta hän on saanut lahjaksi suloa, kauneutta ja keskustelutaitoa. Zeus lähettää tytön tapaamaan Prometheusta mukanaan lipas, joka on täynnä sairauksia ja onnettomuutta. Prometheus, 'ennalta ajatteleva', ei avaa lipasta, mutta hänen veljensä Epimetheus, 'jälkeenpäin ajatteleva', lankeaa kiusaukseen. Siitä pitäen sairaudet ja onnettomuudet ovat vaivanneet ihmisiä. Vain Ep- sis, Toivo, on jäänyt jäljelle Pandoran lippaaseen.
298 Kirjallisuus


Antiikin keramiikkataiteilijat kuvasivat mielellään tarujen sankareita. Tässä vaasimaalauksessa seireenit ahdistelevat Odysseusta.
Sisyfos on viekkaudestaan kuuluisa Korintin kuningas. Hän yrittää puijata jopa kuolemaa. Rangaistukseksi hän joutuu manalassa vierittämään kiveä vuoren huipulle. Aina kun kivi on ylhäällä, se vierii takaisin alas. Sisyfoksen työ alkaa alusta.
Ihmisen vaivalloista ja turhaa ponnistelua sanotaan yhä sisyfoksen työksi.
Medeia on kuningas lasonin puoliso, luonnonvoimia tunteva noitanainen, lason suunnittelee uutta avioliittoa kuningas Kreonin tyttären kanssa ja hylkää vaimonsa. Vihastunut Medeia lähettää lapsensa viemään myrkytettyjä lahjoja kilpailijalleen, joka menehtyy niihin, lason kiiruhtaa tavoittamaan Medeiaa ja saapuu taloon juuri, kun tämä on suorittanut lopullisen kostonsa, tappanut heidän yhteiset lapsensa.
Orfeus on niin taitava musikantti, että koko luomakunta kerääntyy häntä kuulemaan. Hän lumoaa soitollaan jopa kuoleman valtakunnan ja saa luvan viedä kuolleen vaimonsa Euiydiken takaisin elävien joukkoon. Ehtona vain on, ettei Orfeus käänny katsomaan taakseen ennen kuin vasta maan pääl¬
lä. Hän ei kuitenkaan kykene pitämään lupaustaan ja menettää Eurydiken lopullisesti.
Orfeus elää yksin eikä suostu enää naisten rakkauteen. Dionysoksen hurjissa juhlamenoissa naiset repivät hänet kappaleiksi ja heittävät ruumiinosat virtaan. Silti Orfeuksen pää laulaa sulokasta lauluaan.
Orfeusta on pidetty taiteiden luojana.
Midas on tyhmyydestään kuuluisa Fryygian kuningas. Kerran hän ratkaisee Apollon-jumalan ja Panin välisen soittokilpailun Panin eduksi ja saa jumalalta rangaistukseksi aasin korvat.
Toisen kerran Midas saa Dionysos-jumalalta oikeuden toivoa mitä tahansa. Midas toivoo, että kaikki, mihin hän tarttuu, muuttuu kullaksi. Toive toteutuu, mutta myös ruoka ja juoma muuttuvat kullaksi. Midaksen on pakko luopua lahjastaan.
Kronos on Uranuksen eli Taivaan ja Gaian eli
Maa-äidin poika. Uranus on haudannut kaikki syntyneet lapsensa takaisin vaimonsa kohtuun. Lopulta Gaia ei enää jaksa kantaa niitä. Hän päästää lapset vapaiksi, ja heistä nuorin, Kronos eli Aika, kuohii isänsä.
Kronoksen hallituskausi on ihmisille onnen aikaa. Hän kuitenkin pelkää vallankaappausta ja syö lapsensa. Zeun syntyessä äiti ojentaa miehelleen kapaloon käärityn kiven lapsensa sijasta. Näin Zeus jää henkiin ja syöksee isänsä vallasta.
Kirjallisuus 299


Toinen vaikutusvaltainen filosofi, Platonin oppilas Aristoteles (384-322 eKr.) loi pohjan monille Euroopassa viljellyille tieteenaloille metafysiikasta meteorologiaan. Estetiikan perusteoksiin kuuluu edelleenkin Runousoppi, joka selvittää kirjallisuudenlajien syntyä ja olemusta.
Runousopin mukaan tragedia on ylevällä kielellä laadittu, pyrkimykseltään vakava ihmisen toimintaa jäljittelevä teos, joka "sääliä tai kauhua herättävien toimintojen välityksellä saa aikaan tunteiden puhdistumisen”. Tätä puhdistumista, eräänlaista henkistä vapautumista, tarkoittaa draaman yhteydessä usein mainittu kreikan sana katharsis.
Rooman perintö
Käytännölliset ja varsin suoraviivaiset roomalaiset ihailivat kreikkalaista kulttuuria. He omaksuivat lähinaapurissa kehittyneet kirjallisuudenlajit miltei sellaisinaan ja muokkasivat ne omiin tarpeisiinsa. Homeroksen Odysseia käännettiin latinaksi jo 200-luvulla eKr. Tämän latinannoksen voidaankin katsoa aloittaneen Rooman kirjallisuuden.
Kyyneleet ja suudelmat
Myös kyyneleet ovat hyödyksi: kyynelillä saat teräksenkin heltymään. Pidä huolta siitä, että hän näkee poskiesi olevan märät jos se vain suinkin on mahdollista. Jos kyyneleitä ei ole
- 	eiväthän ne aina tule sopivaan aikaan - hipaise kasvojasi kostutetulla kädellä. Entä kukapa ei viisaasti liittäisi helliin sanoihinsa suudelmia? Saattaa olla, että hän ei antaisi, mutta ota ne antamattakin. Hän saattaa ensiksi taistella vastaan ja nimittää sinua konnaksi, mutta hän haluaa kuitenkin joutua taistelussa häviölle. Pidä vain huolta siitä, että ryöstösi ei vahingoita hentoja huulia ja ettei hän pääse moittimaan sinua liian kovakouraiseksi.
Ovidius, Rakastamisen taito.
Suom. Seppo Heikinheimo.
| Yksityiskohta roomalaisesta lattiamosaiikista (200-300 jKr.) kertoo ajasta, jonka tunnuslause ”Elä elämäsi!” kehotti monenlaisiin nautintoihin.
Rooman laajetessa ja sen vaikutusvallan kasvaessa taiteilijat ja kirjailijat valjastettiin tukemaan kansallista politiikkaa. Etenkin kirjallisuutta suosittiin, joskaan ei ilman vastapalvelua: runoilijoiden tuli laulaa ylistystä keisareille.
Erityisesti keisari Augustuksen aika eli vuosikymmenet ennen ja jälkeen Kristuksen syntymän olivat runouden kulta-aikaa. Silloin elivät Rooman suurimmat runoilijat Vergilius, Hora- tius ja Ovidius. Vergiliuksesta tuli Rooman kansallisrunoilija, joka loi eepoksiaan Augustuksen kunniaksi. Itsepäisempi Ovidius kulki omia teitään ja saikin päättää päivänsä maanpaossa kau- punkipahasessa Mustanmeren rannalla.
Rooman vaikutus länsimaiseen kulttuuriin on ollut vielä suorempi kuin Kreikan. Kristinuskon levitessä latina nousi yleiseurooppalaiseksi sivistyskieleksi, jonka valta-asema kesti toista tuhatta vuotta.
| Ovidius (65-8 eKr.) opasti Rooman nuoria viettelijöitä ilkikurisesti ja tunteilematta. Ehkä Rakastamisen taito pätee lemmenasioissa yhä. Ainakin se on hauskaa luettavaa.
300 Kirjallisuus


Neitsyys neitsyys minne sinä menet? En tule takaisin milloinkaan en milloinkaan.
Sapfo, Iltatähti, häälaulu. Suom. Pentti Saarikoski.
Sapfon tuotannosta on säilynyt kokonaan vain pari runoa. Nämäkin säkeet ovat olleet osa pitempää runoa.
Antiikin kirjailijoita
Kreikka
Sapfo (n. 630-570 eKr.) on lyriikan ensimmäisiä tunnettuja taitajia maailmassa. Hän opetti Lesbossaarella runoutta, elämäntaitoa, tanssia ja viehkeää pukeutumista nuorille naisoppilailleen. Monet kauniit, kaipaavat lemmenrunonsa hän kirjoittikin koulusta lähteville tytöille.
Sapfon rakkaus- ja luontorunojen väkevä tunne sekä kielen musikaalisuus ovat inspiroineet runoilijoita ajasta aikaan. Hänen nimensä on säilynyt myös käsitteessä lesbolainen, jolla tarkoitetaan naisia rakastavaa naista.
Aiskhylos (525-426 eKr.) on tragedian taitava kehittäjä, hurskas ja jumalia pelkäävä mies. Hän rakensi näytelmiinsä syviä moraalisia jännitteitä. Aikalaisdraama Persialaiset kuvaa Persian sotilaiden tuhoutumista siksi, että he ovat joutuneet ylimielisyyden ansaan. Hybriksen, ylpeyden, valtaamat ihmiset rikkovat jumalia vastaan ja saavat rangaistuksen. Ihmisen uhmasta kertoo myös näytelmä Prometheus.
Sofokles (496-406 eKr.) on draamoissaan Aisk- hylosta suvaitsevaisempi. Hän valitsi aiheensa ajan taruista. Moni antiikin sankari, esimerkiksi kuningas Oidipus, elää edelleen paljolti hänen jäntevänä henkilöhahmonaan. Oidipuksen tragedia vaikutti vvieniläiseen Sigmund Freudiin, joka kehitti oidipuskompleksin käsitteen (ks. Oidipus s. 298).
Euripides (n. 485-406 eKr.) oli kokeilunhaluinen uuden ajan mies. Hän sekoitti keskenään yleviä ja arkisia aineksia. Erityisen kuuluisaksi tuli hänen suosimansa tekninen laite deus ex machina: kun tilanne näytelmässä oli käynyt liian mutkikkaaksi, hän antoi jumalan laskeutua korkeuksistaan ihmisten keskelle. Tämä "jumala koneesta” järjesti ihmisten asiat takaisin kohdalleen.
Euripideen tunnetuin farssi Kyklooppi kuvaa hilpeään sävyyn Odysseuksen matkaseikkailuja.
Aristofanes (n. 445-n. 385 eKr.) oli oman aikansa nokkela satiirikko, komediankirjoittaja ja yhteiskunnallinen osallistuja. Mikään ei ollut hänelle pyhää, eivät kollegojen aikaansaannokset, eivät liioin filosofien opetukset. Kuuluisa huvinäytelmä Lysistrate kertoo naisista, jotka ryhtyvät lemmenlakkoon estääkseen miehiään sotimasta.
Rooma
Catullus (n. 84-54 eKr.) on Rooman kuuluisista lyyrikoista varhaisimpia. Hänet tunnetaan estottoman minäkeskeisyyden ja raivokkaiden tunnekuohujen runoilijana. Hänen lyhyttä elämäänsä sääteli rakkaus yhteen naiseen, Lesbiaan. Catulluksen koko runous onkin kuin rakkauden päiväkirja: ujoa kosiskelua seuraa onnen huuma, lemmensuloa mustasukkaisuus, tuska ja raivo - ja lopulta kyllästyminen.
Vergilius (70-19 eKr.) on Rooman kansallisrunoilija. Ennen muuta Aeneis, sankaruuden ja taistelujen runoelma, takasi hänelle hovikirjai- lijan aseman. Uskollisena keisari Augustuksen rauhanpolitiikalle hän kehitti eepoksestaan syvällisen rauhansaarnan. Keisarin ajatuksia myötäilee myös runoteos Georgica. Se antaa neuvoja maanviljelijöille ja ylistää maaseudun onnea, työtä ja rauhaa.
Kirjallisuus 301


Horatius (65-8 eKr.) kiittelee oodeissaan vakaan keskitien viisautta. Monet hänen hienosti muotoillut runosäkeensä elävät yhä lentävinä lauseina: "Tartu hetkeen (carpe diem!) - huomispäivää kyselemättä, siihen luottamatta!”
Ovidius (43 eKr.-17 jKr.) oli älyllinen elämän- tarkkailija, joka osasi puhua viileän ironisesti, olipa asia miten totinen tahansa. Ars Amatoria, Rakastamisen taito opastaa niin miehiä kuin naisiakin viettelyn salaisuuksiin. Vakavampia lukijoita sen kyyniset neuvot ovat jopa närkästyttäneet.
Petronius (n. 20-66 jKr.) oli tiettävästi itsensä keisari Neron makutuomari ja hoviherra. Ajan viihdekirjallisuutta pilkatakseen hän kirjoitti romaanin Trimalkion pidot. Se on satiiri rehvakkaan nousukkaan syömingeistä ja juomingeista, ihmisen ikuisesta sivistymättömyydestä ja pöyhkey- destä.
Keskiaika
Rooman maailmanvalta luhistui 400-luvulla jKr. Pohjoiset pakanakansat hyökkäsivät Länsi- Roomaan. Euroopassa alkoi suurten mullistusten kausi. Kansat kahinoivat keskenään ja etsiytyivät yhä uusille asuinsijoille.
Poliittista sekasortoa kesti muutamia vuosisatoja, eivätkä ne olleet suotuisaa kasvupohjaa kulttuurille, saati kirjallisuudelle. Mutta Eurooppa sai tuota pikaa myös uuden kokoavan auktoriteetin, kristinuskon. Kristillisestä kirkosta tuli hengenelämän keskus ja säätelijä pitkiksi ajoiksi eteenpäin. Sen siipien alla harjoitettiin tieteitä ja taiteita ja luotiin muun muassa oppinut filoso- fis-teologinen järjestelmä, skolastiikka.
Keskiajan merkittävimpiä opettajia ja tiedemiehiä oli Tuomas Akvinolainen (1225-74). Hän systematisoi katolisen kirkon opin ohjenuorinaan älyllinen totuus sekä eri näkökulmien järkevä tasapaino.
Hierarkiaan sopeutunut ihminen
Keskiajan ihmiselle oli luonnollista sopeutua vakiintuneeseen hierarkkiseen järjestelmään. Maallisen vallan huipulla oli kuningas vasal- leineen, kun taas hengenelämää hallitsi paavi kardinaaleineen. Tavallinen eläjä ei juuri ajatellut itseään yksilönä. Hän oli tyytyväinen voidessaan toimia säädetyn kokonaisuuden osana.
Raamattu oli kirjojen kirja. Se tarjosi hengellisen totuuden mutta myös yltäkylläisen kerto- musvaraston. Kirjailijat ja taiteilijat antautumatkin ennen muuta kristinuskon kuvittajiksi.
Koska teologinen kaava oli kaikki kaikessa, taiteellista yksilöllisyyttä ei juuri tavoiteltu. Useimmista taiteentekijöistä ei siten ole jäänyt aikakirjoihin nimiä, saati muita henkilötietoja.
Ilmeikkäimmät ääriviivat myöhäiskeskiajan maailmankuvalle loi firenzeläinen kirjailija Dante Alighieri mittavassa runoelmassaan Oivina Commedia, Jumalainen näytelmä. Hänen helvettinsä on yhdeksänkerroksinen suppilo, kiirastulensa toiveiden täyttämä vuori ja paratiisinsa kehä kehältä kohti jumalaista valoa kohoava pyramidi.
Eepoksen tuonpuoleinen maailma on keski- ajalle tyypillinen suurimuotoinen rakennelma. Ilmaisultaan runoelma kuitenkin enteilee jo ilmaisun suurta murrosta, "suloista uutta tyyliä”.
Antiikin perintö hylätään Antiikin mytologia jäi syrjään sitä mukaa kuin kristinusko sai jalansijaa Euroopassa. Pakanaju- malista kertovia taruja luonnollisesti vieroksuttiin. Etenkin pappien mielestä ne olivat synnillisiä ja siten jopa vaarallisia.
Oppineita kristillisiä munkkeja on toisaalta myös kiittäminen siitä, että antiikin hauraita käsikirjoituksia on säilynyt jälkimaailmalle. Keskiajan luostareista nimittäin kehittyi hengenelämän keitaita, kulttuurikeskuksia, joissa luettiin ja tutkittiin vanhoja kirjoituksia, eten-
302 Kirjallisuus


DANTEN HELVETTI
Esikartano: kylmäkiskoiset (veltot ja laiskat)
200000000 Akheron
I 	piiri: kastamattomat lapset ja oikeamieliset pakanat
II 	piiri: irstaat III piiri: ahmatit IV piiri: saiturit ja tuhlaajat
V 	piiri: vetelykset ja raivopäät
1
V
ryyyyyyi ,tvk. rrCTTOCl
Helvetinkaupunki
VI 	piiri: kerettiläiset
■QOQQQP Flegeton (VCTCG
kehä 1 a: rosvot ja murhamiehet
kehä 2a: itsemurhaajat , .«?/ kehä 3a: jumalanpilkkaaja;, /
sodomiitit ja koronkiskurit * S
laakso 1 a: viettelijät ja parittaja laakso 2a: Kehittelijät laakso 3a: virkojen myyjät laakso 4e: porvarit ja noidat laakso 5e: lahjusten ottajat laakso 6e: öykkärit laakso 7e: varkaat laakso 8e: ha rh auttajat laakso 9e: riitapukarit laakso 10e: väärentäjät
Jättiläisten kaivo
7
petturit
osasto 1a osasto 2a osasto 3e osasto 4e
saatana
lähimmäisensä pettäneet isänmaan petturit kestiystävyyden rikkoneet hyväntekijänsä pettäneet
i n r
vankilan luonnollinen aukko
Danten helvetti on mahtava, yhdeksänkerroksinen suppilo, jonka pohjalle on kytketty Saatana, Lucifer. Helvetin portilla Dante ja hänen oppaansa Vergilius tapaavat vainajia, joita ampiaiset ja paarmat pistelevät. He ovat pelkureita ja puolueettomia. Ensimmäisessä piirissä pakanallisen ajan viisaat kärsivät ikuista ikävää joskaan eivät todellista tuskaa. Alimmassa,
yhdeksännessä piirissä tuska ei enää ole edes tulta vaan ikuista jäätä. Kaikkein syvimmässä osastossa, Juudaan helvetissä, kituvat hyväntekijänsä pettäneet. Juudaksen lisäksi siellä ovat Caesarin murhaajat Brutus ja Cassius.
Lähde: Gun Andersson & Henrik Granö & Maj-Britt Grönholm, Möten. Litteraturantologi. 1989.
Kirjallisuus 303


Keskiajalla suositusta Ruusuromaanista on säilynyt useita kuvitettuja käsikirjoituksia. Teos on allegoria, vertauskuvallinen kertomus, jonka alussa rakastaja näkee unta Amorin puutarhan ruususta eli nuoren naisen lemmestä.
kin Aristoteleen filosofiaa. Luostareissa sepitettiin myös runsaasti uutta latinankielistä har- tauslyriikkaa.
Etenkin juhlapyhien aikaan esitettiin kir- kontoreilla Raamatun tapahtumista kertovia mysteereitä sekä ihmetaruja kuvaavia miraak- keleita. Moraliteettinäytelmistä suosituin oli yleiseurooppalainen Jokamies, kertomus syntisestä miehestä, kuolemasta ja ihmeellisestä pelastumisesta taivasten valtakuntaan.
Maallisia lauluja
Vuosituhannen vaihteessa uskonnolliset tekstit alkoivat saada rinnalleen maallistakin kirjallisuutta. Syntyi kirjavaa kansanviihdettä, estottomia ilveilyjä ja rehvakkaita pilkkatarinoita. Kiertävät jonglöörit esittivät niitä yleisölleen vähän samaan tapaan kuin nykyajan kabareetaiteilijat omiaan. (Ks. teatterin historia s. 272.)
1100-luvun loppupuolella ranskalaiset trubaduurit kiersivät ritarilinnoissa laulaen sulokkai-
304 Kirjallisuus


"Firenzeläinen synnyltään vaan ei tavoiltaan”, Dantesta sanottiin.
Hän ei ollut mikään poliittinen sopuilija ja saikin harhailla maanpaossa pitkin Eurooppaa.
ta lemmenlauluja ylhäisille rouville. Keskiajan rakkauskäsitys oli vielä jyrkästi kaksijakoinen, dualistinen: toisaalla oli pyhä taivaallinen rakkaus, toisaalla halpa-arvoinen lihallinen rakkaus. Tämä ylittämätön ristiriita antoi trubaduurilauluille omat palvovan kaihoisat sävynsä.
Saksassa minnelaulajat kulkivat hovista hoviin. Trubaduurien tavoin he laativat tilaus- runoja rakkaudesta mutta myös ajankohtaisista poliittisista aiheista.
Keskiajan kirjailijoita
Italia
Dante Alighieri (1265-1321) on maailmankirjallisuuden tunnetuimpia klassikkoja, keskiajan viimeisiä merkittäviä hahmoja ja samalla uuden murroksen, renessanssin, tiennäyttäjiä. Hän kirjoitti teoksensa italiaksi eikä yleisen tavan mukaan latinaksi. Raikkaan verevä tyyli, tiedonhalu ja kirkon varovainen kritiikki erottavat hänen
Kirjallisuus 305


tuotantonsa myöhäiskeskiajan muusta kirjallisuudesta.
Danten varhaisteoksia on Vita nuova, Uusi elämä, rakkaudentunnustus ihannoidulle rakastetulle Beatricelle. Se esitteli jo uuden, entistä vä- littömämmän kirjallisen ilmaisutavan.
Suuri pääteos on vertauskuvallinen runoelma Divina Commedia, Jumalainen näytelmä. Sen kolme osaa, Taivas, Kiirastuli ja Helvetti, kuvaavat runoilijan matkaa tuonpuoleisessa. Oppaina toimivat antiikin roomalainen runoilija Vergilius sekä kirjailijan nuoruudenrakastettu Beatrice. Teos on keskiaikaisen maailmankäsityksen kokokuva ja samalla elävä, monikerroksinen yhteenveto inhimillisistä aatteista, näyistä ja tunteista.
Renessanssi
Teologian hallitsema keskiajan hengenelämä koki uuden ajan alkaessa suurenmoisen nousun, renessanssin. Nimitys renessanssi tarkoittaa kirjaimellisestikin elpymistä, uudelleensyntymistä.
Jo 1200- ja 1300-luvun vaihteessa Italiassa oli kehittynyt ajan muusta kirjallisuudesta erottuva suuntaus, dolce stil nuovo, suloinen uusi tyyli’, joka ennakoi muutosta. Dante ja muut uuden tyylin edustajat hylkäsivät latinan ainoana kirjakielenä ja käyttivät kirjoituksissaan kansankieltä, italiaa. Muutoinkin he karttoivat ankaria teologisia kaavoja ja pyrkivät sanonnan tuoreuteen ja omakohtaisuuteen. Suloinen uusi tyyli antoi alkusysäyksen renessanssille, joka lähti liikkeelle 1300-luvun lopun Italiasta ja levisi kahden seu- raavan vuosisadan aikana kaikkialle Eurooppaan.
Henkinen murros oli renessanssin aikana valtaisa. Muutoksen syitä on haettu moniaalta, muun muassa taloudellisesta ja poliittisesta kehityksestä. Ennen muuta Pohjois- ja Keski-Italiassa kukoistivat kauppa ja käsityöläisammatit. Elettiin nopean kasvun ja vaurastumisen aikaa, ja vilkkaista kauppakeskuksista tuli taiteen ja tieteen keitaita. Kaupunkeja myös kilvan kaunistettiin.
Rikkaat taiteiden suosijat, mesenaatit, rahoittivat taiteilijoiden työtä - joko rakkaudesta taiteeseen tai yksinkertaisesti vain oman arvonsa kohottamiseksi. Etenkin arkkitehtuuri ja kuvataiteet nousivat siten uuteen loistoon.
Eurooppa kypsyi ripeästi ottamaan vastaan uudet, entistä ihmiskeskeisemmät taideihanteet. 1400- ja 1500-luvulla renessanssi levisi maasta maahan ja mullisti luutuneet ajattelutavat. Kristinuskon ehdoton ylivalta alkoi murtua. Ihmiselle ja ihmisyydelle annettiin yhä enemmän arvoa.
Ihmisen uusi itsetunto 1400-luvulla Kolumbus purjehti Amerikkaan ja todisti, ettei Maa ole litteä vaan pyöreä. Gutenberg keksi kirjapainotaidon. Seuraavalla vuosisadalla Luther toi julki vastalauseensa katolista totuutta kohtaan. Kopernikus ja Galilei osoittivat, ettei Aurinko kierrä Maata vaan päinvastoin.
Uudet löydöt ja keksinnöt vahvistivat ihmisen luottamusta itseensä ja omiin voimiinsa. Onkin sanottu, että vasta renessanssin aikana eurooppalainen ihminen syntyi yksilöksi.
Keskiajan moninaisten salpojen jälkeen ihminen saattoi nyt kokea itsensä suurenmoisen luovaksi, vapaaksi ja arvokkaaksi. Firenzeläinen humanisti Pico della Mirandola kirjoitti vuonna 1486: "Ihminen on luontokappaleista onnistunein ja ansaitsee kaiken ihailun. — Eivät vain maan pedot häntä kadehdi vaan myös taivaan tähdet ja sielut, jotka tuonpuoleisessa asuvat.” Uutta itsetuntoa ja aistillisuutta kuvasti sekin, että keskiajan suosikkiohje memento mo- riy ’muista kuolemaasi’, vaihtui yhä useammin kehotukseksi memento vivere, ’muista eläväsi’.
Luovuuden ja yksilöllisyyden arvostus oli omiaan vapauttamaan taiteellisia voimavaroja mutta myös synnyttämään ylilyöntejä, liioittelua ja irvokkuutta. Ylenpalttisuuden rehvakkaim- pia tulkkeja oli ranskalainen kirjailija Francois Rabelais. Tavallisimmatkin asiat hän paisutti kertomuksissaan jättiläismäisiin mittoihin.
306 Kirjallisuus


Antiikki löydetään
Kiinnostus antiikin kulttuuriin ja historiaan aktivoitui. Munkkien ohella oppineet humanistit, esimerkiksi 1300-luvun firenzeläiset kirjailijat Petrarca ja Boccaccio, ryhtyivät kokoamaan ja tutkimaan antiikista säilyneitä latinankielisiä käsikirjoituksia. He vaalivat roomalaisten korostamaa suvaitsevaisuutta ja tervettä kriittisyyttä, joka puolestaan oli kreikkalaista perintöä.
Käsitys totuuden luonteesta muuttui ja mutkistui. Opin ja tiedon arvostus kasvoi. Yhä uusia kouluja, yliopistoja ja tiedeakatemioita perustettiin eri puolille Eurooppaa. Pelko antiikin pakanallisuutta kohtaan laantui vähitellen kirkonkin piirissä, ja antiikin perinne sulautettiin eläväksi osaksi eurooppalaista kulttuuria.
Rooman ohessa myös kreikkalainen ja arabia-
| Sandro Botticelli on Italian renessanssimaalareista tunnetuimpia. Hänen kookas, puulle maalattu temperatyönsä Primaverae\\ Kevät (1477-80) tulvii kepeää elämäniloa ja aistillisuutta.
lainen sivistys rikastutti eurooppalaista hengenelämää. Itä-Euroopassa, Bysantissa, säilyneitä kreikankielisiä tekstejä käännettiin latinaksi. Esimerkiksi Platonin dialogit saatettiin nyt kaikkien latinantaitoisten ulottuville.
Renessanssin ihmisihanteeksi tuli uomo uni- versale, jalo soturi, monitaitoinen, laajasti sivistynyt tietoniekka sekä ylenpalttinen, antelias ja suurellinen ihminen samassa persoonassa. Tunnettuja yleisneroja olivat Leonardo da Vinci ja Michelangelo. Nykyisin heidät tunnetaan ennen muuta kuvataiteilijoina.
Kirjallisuus 307


Ajan kylmäverisimmän poliittisen käytännön esitteli firenzeläinen Niccolö Machiavelli teoksessaan Ruhtinas. Machiavellin silmissä ihminen on luontojaan susi, läpeensä viekas, ahne, valheellinen ja pelkurimainen. Tämä susi on pantava lujasti aisoihin, niin ettei se pääse ahmaisemaan kumppaniaan.
Renessanssin kirjailijoita
Italia
Francesco Petrarca (1303-74) oli rakkausrunoili- ja ja oppinut humanisti. Ensimmäisenä tiedemie- henä maailmassa hän keräsi ja tutki järjestelmällisesti antiikin käsikirjoituksia. Tieteellisen työnsä ohessa hän kirjoitti kansankielisiä sonetteja rakastetulleen Lauralle. Nämä aistimusvoimaiset runot ovat jääneet historiaan. Sonetteja Lauralle -teoksen nimihenkilö ei olekaan mikään keskiaikainen ihannoitu haavekuva vaan hehkeä, punaposkinen tyttö, lihaa ja verta.
Giovanni Boccaccio (1313-75) tunnetaan ennen muuta Decameronen kirjoittajana. Ruttoa paennut seurue kertoilee teoksessa juttuja ajankulukseen. Syntyy sadan tarinan kokoelma, jossa on renessanssille tyypillistä iloa ja leikkiä, erotiikkaa ja kevyttä ironiaa. (Ks. novelli s. 252.)
Ranska
Francois Villon (n. 1431-65) oli koko Ranskan kauhukakara, ikuinen opiskelija, kulkuri, varas ja murhamies mutta myös etevä runoilija. Suuressa testamentissaan ja Pienessä testamentissaan hän tarjoaa äkkijyrkän ja välistä hätkähdyttävän tarkan kuvan epäkohtien maailmasta, kuolemasta ja ihmisen osasta.
Francois Rabelais (n. 1484-1553), menestyvä lääkäri, omaperäinen kirjailija, erinomainen kielimies ja munkki, täytti loistokkaasti renessanssin
laaja-alaisuuden ihanteet.
Monen muun kirjailijan tavoin Rabelais joutui kahnauksiin kirkonmiesten kanssa, sillä hänen romaaninsa pursuavat päähänpistoja ja hullutuksia, kansanomaisia ilmaisuja sekä etenkin teologien rikkiviisauteen ja ahdasmielisyyteen kohdistuvia piikkejä. Hirtehiset jutut "suuresta ja suunnattomasta Gargantua-jättiläisestä” julistettiin pannaan.
Espanja
Cervantes (1547-1616) on nykyaikaisen romaani- muodon merkittävimpiä kehittäjiä. Hänen pääteoksensa Don Quijote saavutti heti ilmestyttyään suuren kansansuosion. Ihmiset olivat saaneet kyl- läkseen keskiaikaisesta viihdekirjallisuudesta, ennen muuta teennäisistä ritariromaaneista. He lukivat ilokseen tarinaa, jossa pilkattiin kirjallisuuden kliseitä ja keinotekoisia kunniakäsityksiä.
Don Quijote kertoo samannimisestä köyhästä miehestä, joka on ahminut liikaa ritariromaaneja ja mennyt päästään sekaisin. Hän unelmoi uroteoista ja lähtee Sancho Panza aseenkantajanaan ja Rosinante-aasi ratsunaan korjaamaan maailman vääryyksiä. Hän luulee tuulimyllyjä jättiläisiksi ja taistelee niitä vastaan. Hän hyökkää rauhallisten matkamiesten kimppuun, koska pitää heitä rosvoina. Hän riehuu ja tappelee, kunnes vähitellen oivaltaa elämän tosiasioita.
Don Quijote on 1500-luvun Espanjan koko- kuva, hilpeä veijariromaani ja salaviisas kehitys- kertomus. Se on varhaisen länsimaisen proosan hienoimpia saavutuksia.
Englanti
William Shakespeare (1564-1616) on Englannin kirjallisuuden suurin klassikko. Hänen elämänvaiheensa ovat paljolti hämärän peitossa. Silti tiedetään, että hän syntyi Stratford-on-Avonissa Englannissa, avioitui, liittyi teatteriseurueeseen -ja kirjoitti sonetteja ja näytelmiä, jotka kuuluvat maailman parhaimpiin.
Shakespeare otti aiheensa kansantarinoista tai
308 Kirjallisuus


lainasi niitä muilta kirjailijoilta. Lahjomattoman ihmistuntemuksensa ja runollisen kielensä avulla hän kehitti vanhat tarinat aiempia monin verroin elävämmiksi.
Shakespearen tragediat ovat synkkien kohtaloiden ja yhteenottojen draamoja. Ne päättyvät yleensä keskeisten henkilöiden kuolemaan. Komediat ovat taas keveitä, usein sadunomaisia ja mutkikkaita juonikudoksia, jotka päättyvät häihin tai muihin valoisiin juhliin.
Useimmiten Shakespeare punoi draamoissaan
| Aikansa sivistyneistön mielestä William Shakespeare oli varsinainen sälli: varis joka oli lentänyt liian korkealle. Kukaan ei tarkalleen tiedä, minkä näköinen hän oli. Oheisen muotokuvan kuitenkin arvellaan esittävän häntä.
yhteen niin koomisia kuin traagisiakin aineksia. Siten tunnelmat vuorottelevat eloisasti ja pitävät jännitystä yllä. Samalla murhenäytelmät saavat kevennystä ja huvinäytelmät syvyyttä. (Ks. teatterin historia s. 273.)
Kirjallisuus 309


Shakespearen suuria tragedioita ja komedioita
Romeo ja Julia (1594-95) on Shakespearen varhaisin mestariteos. Se on kahden vuorokauden tiivis tragedia ja nuoren rakkauden ylistys. Rakastavaisten suhde on toivoton, sillä heidän veronalaiset ylimyssukunsa vihaavat toisiaan. Vastatusten ovat rakkauden ja ylpeyden, koston ja anteeksiannon voimat. Vasta nuorten kuolema sovittaa ristiriidat ja palauttaa rauhan Veronaan. (Ks. näytelmä, s. 269.)
Kesäyön unelma (1595-96) on Shakespearen nautittavimpia komedioita, eräänlainen satu, jossa totunnaisuudet kääntyvät päälaelleen. Kaikki henkilöt kuninkaat ja käsityöläiset keijut ja menninkäiset, joutuvat kommellusten ja muodonmuutosten taikapiiriin. Väärinkäsitykset päättyvät kuitenkin romanttisiin kesähäihin.
Julius Caesar (1599-1600) kuuluu vallanpitäjien suuriin muotokuviin. Tragedian esikuvana on antiikin Rooman maineikas hallitsija, jonka Bru- tus murhaa. Shakespearen tulkinnassa Caesar on jaloluontoinen mutta arkielämää vieroksuva, kohtuuttoman kunnianhimoinen mies. Vallan ja maineen takia hän tukahduttaa omantuntonsa äänen ja tuhoutuu ylimielisyyteensä.
Hamlet (1600-01) lienee maailmankirjallisuuden tunnetuin ja esitetyin näytelmä. Tanskan prinssi Hamlet saa tietää, että hänen setänsä, äidin uusi puoliso ja kuningas, on syypää hänen isänsä murhaan. Isän henki vaatii kostoa, mutta Hamlet epäröi; hänellä ei ole voimaa ve- rityöhön.
Draaman tulkinnat ovat vaihdelleet. Romantikot näkivät Hamletissa heikon uneksijan. Nykyään häntä tulkitaan usein psykoanalyyttisestä näkökulmasta.
Othello (1604-05) on mustasukkaisuuden draama. Aviopuolisot Othello ja Desdemona rakastavat toisiaan.
Ilkeä Jago kiusaa Othelloa vihjailemalla hänelle vaimon uskottomuudesta. Othello, jäykkäluontoinen kunnian mies, ajautuu epäilysten kierteeseen.
Vasta surmattuaan Desdemonan hän tajuaa järjettömyytensä.
Kuningas Lear (1605-06) on turhamaisen vallanpitäjän tragedia. Vanha kuningas Lear haluaa luovuttaa valtakuntansa tyttärilleen mutta vaatii vastalahjaksi vilpittömän rakkauden vakuutuksia. Syntyy valheiden ja petosten kierre. Vanhus kohtaa raakuutta, josta hänellä ei liehittelijöiden keskellä ole ollut aavistustakaan.
Macbeth (1605-06) on rikosten ja vallanhimon tragedia. Häijyt noidat istuttavat Macbethiin ja hänen puolisoonsa kunnianhimon siemenen. Se yltyy kiihkoksi, joka saa Macbethin murhaamaan kuninkaan. Kuninkaaksi kruunattu Macbeth ja hänen puolisonsa tuhoutuvat lopulta julmuuteensa ja sisäiseen kylmyyteensä.
Myrsky (1611-12) on filosofinen satunäytelmä. Petoksen keinoin kukistettu Milanon herttua Prospero asuu tyttärineen kaukaisella meren saarella. Yllättäen merellä purjehtii vastaan vallan anastanut mies. Loppukohtauksessa satu ja toiveuni toteutuvat, kun herttua antaa anteeksi vihamiehelleen.
310 Kirjallisuus


Ralf Längbacka ohjasi Kuningas Learin Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 1989. Koskettavassa loppunäytöksessä kaksi vanhaa ystävää lohduttaa toisiaan: järkensä menettänyt Kuningas Lear (Lasse Pöysti) ja sokaistu Gloucesterin jaarli [Pekka Lukka).
Kirjallisuus 311


Klassisismi
Ranskasta tuli 1600-luvun eurooppalaisen hengenelämän johtomaa. Kulttuurielämän keskuksina toimivat ylhäisten salongit. Vallanpitäjät tukivat ja palkitsivat taiteilijoita ja kirjailijoita samalla kun velvoittivat heidät ylistämään itseään. Erityisen merkittävä taiteensuosija oli itsevaltias kuningas Ludvig XIV. Hän piti loistavaa hovia Versailles ssa Pariisin lähellä ja kokosi ympärilleen ajan etevimmät kirjailijat ja taiteilijat.
Näin kulttuurielämän johto oli lopullisesti siirtynyt maallisiin käsiin. Kristillinen kirkko oli tosin edelleen vankka vaikuttaja. Kuitenkin vanhoissa kansallisvaltioissa, kuten Ranskassa, Hollannissa, Englannissa ja Espanjassa, kilpailu oli kova, sillä hovit olivat vaurastuneet ja kuningas vahvistunut. Maallinen valta ymmärsi, että taiteen keinoin voisi taistella myös paavin valtaa vastaan.
Ajan ihanne oli sulava maailmanmies, joka henki taiteen ja kirjallisuuden läpikotaista ymmärtämystä. Sujuvaa ja luontevaa käytöstä arvostettiin. Useimpien nykyihmisten silmissä
| Versailles’n linnan puistoarkkitehtuuri henkii klassisistisia tyyli-ihanteita: hiekkakäytävät on sommiteltu geometrisiksi kuvioiksi, ja pensaat ovat ojennuksessa kuin vartiosotilaat.
ajan sipsuttelevat ja kumartelevat hoviherrat kirjailtuine lievetakkeineen ja puuteroituine pe- ruukkeineen lienevät kuitenkin kaukana luonnollisuudesta.
Tasapainoa ja tyylikkyyttä Ranskan akatemia perustettiin vuonna 1635 vaalimaan kulttuuria ja hyvää makua. Aistik- kuuden ylimmäksi määrittäjäksi nousi Nicolas Boileau (1636-1711). Hän saneli Runousopissaan ne periaatteet, joille ajan johtava taide- suuntaus klassisismi perustui.
Boileau vaati taideteoksilta luonnollisuutta. Hän soti sitä muotojen koristeellisuutta ja ylenpalttisuutta vastaan, joka oli noussut suosioon 1500-luvun lopulla ja saanut nimen barokki. "Järkeä ei koskaan saa pitää pilkkanaan, / ei koskaan eksyä luonnosta luopumaan”, hän riimitteli.
312 Kirjallisuus


Barokkirunot suosivat kekseliäitä ja koukeroisia sanaleikkejä, sinne tänne poukkoilevia juonia ja typografisia hassutteluja. Boileaulle tällainen oli roskaa. Hän halusi runoihin selkeyttä, tasapainoa ja sopusuhtaisuutta. Hän uskoi: "Selvästi ajateltu on helppo kuvata / ja sanat sitä varten tulevat vaivatta."
Uusi luonnonmukaisuuden ihanne ei tarkoittanut niinkään varsinaisen luonnon jäljittelemistä kuin sen tavoittelemista, mitä antiikin Kreikassa ja Roomassa oli totuttu pitämään kauniina ja luonnollisena. Tavoitteiksi tulivat siten ennen muuta klassiset kauneus- käsitykset.
Antiikin esikuvallisuutta tavoiteltiin tarkkojen ohjeiden avulla. Ne asetettiin erikseen kullekin taiteenlajille näytelmästä rakennustaiteeseen. Versailles’n linnan symmetriaa ja tasapainoa suosiva puistoarkkitehtuuri kuvastaa hyvin klassisistisen tyylin muototietoisuutta.
Draama kukoistaa
Aurinkokuningas suosi draamaa. 1600-luvun loppupuolen Ranskassa syntyikin verratonta näytelmäkirjallisuutta. Täydellisimmilleen klassisistiset ihanteet ylsivät Corneillen, Molieren ja Racinen tragedioissa ja komedioissa.
Boileaun mukaan tragedian tarkoituksena oli herättää sääliä ja kauhua, mikä ei kuitenkaan estänyt esitystä tuottamasta mielihyvää. Nautinto syntyi parhaiten silloin, kun draama oli selkeä ja luonnonmukainen ja kun noudatettiin ajan, paikan ja toiminnan ykseyttä: toiminnan oli tapahduttava mieluiten vuorokauden aikana, yhtenäisesti ja vain yhdessä paikassa (vrt. Aristoteles, s. 300).
Näytelmän henkilöhahmojen tuli olla psykologisesti johdonmukaisia. Selkeät tyypit, kuten ylevä aatelinen, tunnontarkka velvollisuusih- minen, tekohurskas kirkonmies ja sivistymätön nousukas, olivat kirjailijoiden psykologisen suurennuslasin alla. Yksilöllisempiä luonteen¬
piirteitä ei juuri kuvattu. (Ks. teatterin historia s. 274.)
Draaman lisäksi suosittiin kertovaa runoa. Antiikin klassisia runomittoja vaalittiin tarkoin, ja oppineet asiantuntijat opastivat runoilijoita säkeiden sommittelussa sekä rytmien ja loppu- sointujen hionnassa.
Kristilliset mysteerit jäivät pois muodista. Runojen tuli mieluummin kertoa antiikin sankareista ja herättää lukijoissa ihailua. Boileaun mukaan ihailtavuus saattoi syntyä vain, kun kertoja hillitsi kielensä eikä lisäillyt kerrontaansa turhia mutkia ja harhapolkuja.
Klassisismi levisi Ranskasta kaikkialle Eurooppaan ja vaikutti vahvasti taiteisiin aina 1800-luvulle saakka. Sen suosimiin selkeyden, tasapainon ja johdonmukaisuuden ihanteisiin vedotaan usein nykyisessäkin taidekeskustelussa.
Klassisisteja
Espanja
Calderön (1600-81) oli pappi, aatelismies ja 1600- luvun Espanjan juhlituin näytelmäkirjailija. Hänen tuotantonsa helmiä on filosofinen komedia Elämä on unta. Se hupailee ihmisten kustannuksella, jotka unijuomaa saatuaan näkevät elämänsä harhana. Näytelmän filosofia lietsoi 1600-luvulla noussutta epäilyksen henkeä: ihmiset alkoivat kysellä, elämmekö me todella vai onko kaikki vain harhaa.
Englanti
John Milton (1608-74) on Shakespearen ohella Englannin kirjallisuuden tunnetuimpia mestareita. Ranskan klassisismi ei juuri suosinut uskonnollisia aiheita, mutta uskonnollis-eettiselle kilvoittelijalle Miltonille Raamattu oli yhä virittävä lähde.
Kadotettu paratiisi on laaja runoelma ihmisten lankeemuksesta ja noususta. Taivaan ja helvetin näyt ovat kouriintuntuvan todellisia, ja etenkin Saatanan hahmo uhkuu voimaa.
Kirjallisuus 313


Moliere pilkkasi satiirisissa komedioissaan säälittä varsinkin yläluokan hienostelevia tapoja. Komediassaan Sievistelevät hupsuthan tekee pilaa yläluokan kirjallisista naisista. Uskonnollista kiihkoilua satirisoiva Tartuffe aiheutti Pariisissa valtavan kohun - Moliereä vaadittiin jopa poltettavaksi roviolla. Ihmisvihaajassa on sekä tragedian että komedian aineksia. Siinäkin satiirin kohteena ovat ihmisen typeryys ja hienoston turhamaisuus. - Henri Faivren näyttämökuvia Molieren näytelmiin 1800-luvulta. Yllä kohtaus Sievistelevistä hupsuista, oikealla ylhäällä Tartuffesta, oikealla Ihmisvihaajasta. Kuvista näkyy aurinkokuningas Ludvig XIV:n ajan pramea pukeutumistyyli.
314 Kirjallisuus


Ranska
Pierre Corneille (1606-84) joutui heti kirjailijanuransa alussa kovaan kouluun: kriitikot ruotivat hänen esikoisdraamansa ja tutkivat, olivatko ajan, paikan ja toiminnan ykseydet klassisten sääntöjen mukaiset. Teoksessa tapahtumat kestävät viikon, vaikka niiden ihanteen mukaan olisi pitänyt mahtua vuorokauteen. Kirjailija otti oppia neuvoista, ja Cid, sankarinäytelmä rakkaudesta ja suvun kunniasta, teki hänestä klassisistisen tragedian kuninkaan.
Moliere (1622-73) on Ranskan klassisismin kuuluisin komediakirjailija. Hän oli näyttelijä ja tutustui teatterikiertueillaan kansantyyppeihin, jotka hän nokkelasti poimi näytelmiinsä. Teeskentelijän muotokuva Tartuffe osui niin kipeästi vaikutusvaltaisiin kirkonmiehiin, että draaman esitykset kiellettiin vuosiksi.
Moliere loi vahvoja, psykologisesti edustavia tyyppejä, joiden ympärille hän kehitti näytelmi- ensä juonet. Tunnettuja ovat Ihmisvihaaja, Don Juan, Sievistelevät hupsut, Oppineita naisia, Saituri ja Luulosairas.
Valistusaika
1700-luvusta tuli luonnontutkimuksen ja fysiikan, maantieteen ja tutkimusmatkojen, teollistumisen ja vapautuvan kaupan vuosisata.
Tiede oli jo renessanssista lähtien hiljakseen uhmannut katolisen kirkon sanelemia totuus- käsityksiä. Jopa maakeskinen maailmankuva oli vaihdettu aurinkokeskiseksi - teologien vastustuksesta huolimatta. 1700-luvulla luotettiin aiempaa enemmän ihmisen kykyyn ajatella itsenäisesti ja havainnoida ulkoista todellisuutta. Keskeisiä herättäjiä oli englantilainen luonnontutkija Isaac Newton (1642-1727).
Brittifilosofi John Locke (1632-1704) esitti, että uskonnon ja moraalin ainut pohja on in¬
himillinen järki. Oman etunsa nimissä ihminen kohtelee toisia kuten toivoisi itseään kohdeltavan. Tämä terveen järjen filosofia vahvisti uskoa rationalismiin. Hyöty ja järki olivatkin 1700-lu- vun tärkeimpiä oppisanoja.
Sanomalehtiä, kirjastoja, kahviloita 1700-luku tunnetaan ennen muuta valistuksen vuosisatana. Sivistyneistö ajoi vapaamielisiä aatteita sekä vastusti taantumusta ja taikauskoa. Yhteiskunnallista epätasa-arvoa tasoitettiin ja sosiaalisia oloja kohennettiin. Ilmapiiri oli optimistinen. Luotettiin ihmisen kykyyn oppia, valistua ja kehittyä, kunhan vain olisi tarjolla kylliksi järkiperäistä tietoa.
Kansalaisten valistamisesta tuli tärkein tavoite. Mahtavia kirjastotaloja rakennettiin ja sisustettiin niin tuhlailevasti, että vain kuningashuoneissa ja katedraaleissa oli ennen nähty vastaavaa. Sanomalehtiä perustettiin. Ne opastivat lukijoitaan paljolti käytännön asioissa: maanviljelyssä, taloudenpidossa ja terveydenhoidossa. Myös romaanit muuttuivat maanläheisemmik- si. Englannissa Daniel Defoen seikkailukirjoja ahmivat jopa kadunmiehet.
Kirjailijat ja filosofit kokoontuivat kahviloissa, joita oli ilmaantunut suurkaupunkeihin. Etenkin yhteiskunnan ja uskonnon asioista keskusteltiin kiihkeästi. Uskaliaimmat epäilivät jopa Jumalan olemassaoloa. Radikaaleja ajatuksia lietsoi Voltaire, pureva ranskalainen älykkö ja filosofi. Hän julisti sodan suvaitsemattomuudelle, uskonnolliselle tyrannialle ja kuningashuoneiden auktoriteetille.
”Sydämen uusi vaatimus”
Eipä aikaakaan, kun aineellisen hyvinvoinnin korostus alkoi tuntua liian ahtaalta ja yksipuoliselta. Syntyi vastavaikutus, "sydämen uusi vaatimus”. Etenkin 1700-luvun loppupuolella ilmestyi teoksia, joissa välittömälle aistihavainnolle annettiin uusi tuore merki¬
Kirjallisuus 315


tys.Vilpitön suhde luontoon korostui. Raastavien epäilyjen jälkeen jopa uskonnollisuutta palauteltiin kunniaan.
Ranskalainen Abbe Prevost (1697-1763) oli jo vuonna 1731 ilmestyneessä romaanissaan Manon Lescaut esittänyt, että herkkätunteinen ihminen kärsii ja nauttii tavallista poroporvaria syvemmin. Siksi hän asettuu yleisen moraalin yläpuolelle. Ajatus oirehti uutta tunteikkuutta, varhaisromantiikkaa.
Yksilöllisyyden julistajana meni pisimmälle ranskalainen filosofi Rousseau. Hänen yhteiskunnallinen radikalisminsa ja minänpalvontan- sa kuohuttivat koko Eurooppaa.
1700-luvun Saksassa tunteikkuuden ensi oireet koettiin kriisinä, kulttuurin murrosikänä. Myrsky ja kiihko, Sturm und Drang, ja maailmantuska, Weltschmerz, olivat iskusanoja, jotka kuvastivat ajan levottomuutta.
Tasapainoisesta Johann Wolfgang von Goet- hestä tuli nimi, joka uuden tunteen pyörteissä edusti klassisia arvoja. Hänkin oli tosin aloittanut romantikkona: traaginen kirjeromaani Nuo-
| Jonathan Swiftin matkamies Lemuel Gulliver huomaa unesta herättyään makaavansa köysissä. Toimeliaat lilliputit ovat hänet vanginneet. Poliittista uraa havitellut Swift pilkkasi tarinallaan muun muassa 1700-luvun alun englantilaista valtakoneistoa.
ren Wertherin kärsimykset oli ollut nuoren saksalaisen maailmantuskan ensimmäinen airut.
Valistusajan kirjailijoita
Englanti
Daniel Defoe (1659-1731), kansanvalistusmies ja ahkera journalisti, oli rationalismin ajan tyypillinen edustaja. Käytännönläheiset tieteet, kuten maantiede, yhteiskuntatiede ja historia, kiinnostivat häntä enemmän kuin runous, filosofia tai teologia.
Kuusissakymmenissä Defoe kirjoitti tositapausta mukailevan romaanin haaksirikosta ja nuoren miehen elämästä autiolla saarella. Syntyi
316 Kirjallisuus


Robinson Crusoe, matkaseikkailujen klassikko, joka toiminnallisen juonen ohessa ylistää eurooppalaisen ihmisen kykyä selviytyä hankalissa oloissa.
Jonathan Swift (1667-1745) oli järjenpalvoja mutta samalla kirpeä ihmisvihaaja ja pessimisti.
Gulliverin matkat, Swiftin kuuluisin teos, on yhtä aikaa satu ja kiistakirjoitus. Se vie minäkertojansa merkillisiin maailmoihin, lilliputtien eli pikkiriikkisten kääpiöiden maahan, jättiläisten maahan, naurettavien oppineiden maahan ja lopulta hevosten maahan.
Teoksen ensimmäinen, lilliputeista kertova osa tunnetaan nykyisin lähinnä nuorten saturomaanina. Swiftin synkkä ihmiskäsitys ei vielä leimaa sitä samalla tavoin kuin romaanin katkeraa päätösosaa.
Ranska
Voltaire (1694-1778) oli Ranskan johtava valistusfilosofi, armoton älypää ja purevasanainen uudistaja. Hän julkaisi loistavatyylisiä tutkimuksia, kaunokirjallisuutta ja kiistakirjoituksia. Hän uskalsi arvostella jopa kuningashovia ja joutui siksi vankilaan sekä sen jälkeen maanpakoon Englantiin. Brittiläinen liberalismi teki häneen suuren vaikutuksen: ”Tämä on maa, jossa vapaata ja jaloa ajattelua ei ole estämässä orjamainen pelko.”
Voltairen tunnetuin romaani Candide on satiiri nuoresta maailmanparantajasta, jolle todellisuus antaa kunnon läksytyksen.
Jean-Jacques Rousseau (1712-78), Ranskan valistusfilosofeista nuorin, on jo siirtymäkauden eli orastavan romantiikan edustaja. Monet hänen teoksistaan, kuten Uusi Heloise ja Tunnustuksia, vaikuttivat suorastaan vallankumouksellisesti. Emile eli kasvatuksesta esitti ensi kerran ajatuksen, että lapsen omia taipumuksia tukeva kasvatus voi olla parempi kuin tiukka kuri.
Yleensäkin Rousseau kehitti ajankohtaan nähden erittäin radikaaleja ajatuksia luonnollisen
| Voltaire, alkuaan Frangois-Marie Arouet, oli purevasanainen valistusmies. Hänen mielestään ihminen ei ollut syntynyt tähän maailmaan miettimään tuonpuoleista vaan elämään tässä ja nyt.
ihmisen ihanteesta, yhteiskunnallisesta tasa-ar- vosta, vapaudesta ja yksilöllisyydestä. Rousseaun iskulause "Takaisin luontoon!” kiiri salongeissa, kahviloissa ja kouluissa.
Rousseaun näkemykset loivat pohjaa sille yhteiskunnalliselle ja henkiselle vallankumoukselle, joka muutti varsinkin Ranskan mutta myös koko läntisen maailman kymmenkunta vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen.
Saksa
Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) on eurooppalaisen kirjallisuuden merkittävimpiä hahmoja, oppinut humanisti ja yleislahjakkuus, loistavatyylinen runoilija, näytelmäkirjailija ja prosaisti. Parhaimpaansa hän ylsi runoilijana.
Kirjallisuus 317


Musikantti Bellman soittaa luuttua Kustaa lll:lle.
- 	Albert Edelfeltin luonnos on vuodelta 1884.
Ulla tanssii
Fredmanin epistola 3 - omistettu itse kullekin sisarista, erikoisesti Ulla Winbladille
Torven pauhu juhlan täyttää, kas, kun pohkeitaan jo näyttää immyt tanssiessaan.
Viulut myöskään puutu eivät, nymfit maljat, tippaleivät; nyt riemua on vaan.
Hurraa siis kaikki kansa!
Paris löys jo Helenansa.
Pelimanni nuottejansa
toimessaan
tutkii näin;
an n’ tulla, ystäväin!
Puhalla kuin itse hiisi tuohon vanhaan valthorniisil Herrat sisään jo käy.
Kreivejä ja parooneita, rakuunoita, husaareita tänne nyt ennättäy.
Hurraa, jo naurun kuulen tuolla nymfin ruusuhuulen.
Keinuvan tään templin luulen.
Päihtyneen
veljyeen
vie Kaaron venheeseen.
Carl Mikael Bellman, Lauluja ja epistoloita.
Suom. Reino Hirviseppä.
318 Kirjallisuus


l!.H . W. Tischbein maalasi ystävästään Johann Wolfgang von Goethestä luonnollisen kokoisen muotokuvan vuonna 1786. Antiikkia ihaileva kulttuurimatkailija istuu kaatuneella obeliskilla katselemassa Rooman raunioita.
Rakkaus, luonto, antiikki ja kauneudenkaipuu ovat hänen toistuvia aiheitaan.
Nuoruuden proosateos, onnettomasta rakkaudesta kertova Nuoren Wertherin kärsimykset, nousi romantiikannälkäisen nuorison kulttikirjaksi. Goethe itse ohitti myrskynsä ja kiihkonsa nopeasti: klassiset ihanteet vetosivat häneen enemmän kuin romanttiset. Suora, omakohtainen havainto pysyi silti hänen ilmaisunsa tunnusmerkkinä kaikkina aikoina.
Goethen tunnetuimpia teoksia on Faust, kapinan, synnin ja sovituksen monitulkintainen draama. Jumala ja Mefistofeles lyövät vetoa Faustin sielusta ja hänen mahdollisuudestaan pelastua
viettelysten maailmassa. Faustin kamppailu on jättiläismäinen: hän kuvittelee itsensä vapaaksi ja voimakkaaksi mutta joutuu vääjäämättä kasvokkain oman rajallisuutensa kanssa.
Friedrich von Schiller (1759-1805) ilmaantui kirjallisuuteen rajuna kapinallisena. Hän eli myrskyjä kiihko -kauttaan paljon kauemmin kuin seesteinen ystävänsä Goethe.
Schiller aloitti lyyrikkona mutta hakeutui pian draamaan, joka sopi hyvin hänen intohimoiselle mielenlaadulleen. Esikoisnäytelmä Rosvot, veljes- vihan kuvaus, innosti etenkin aikakauden nuorisoa. Teos kuvasti uutta suurta tunnetta ja esitteli muotiteeman: taistelun tyranniaa vastaan.
Schillerin kypsimpiä tragedioita ovat Maria Stuart ja Orleansin neitsyt.
Tanska
Ludvig Holberg (1684-1754), komediarunoili-
Kirjallisuus 319


ja ja valistusajan oppinut maailmanmies, kehitti tanskalaisen draaman Euroopan parhaiden veroiseksi. Komedioista kuuluisimpia on juoppoudesta kertova Jeppe Niilonpoika. Klassinen lajissaan on Jepen valitus siitä, miten kaikki sanovat, että Jeppe juo, mutta kukaan ei kysy, miksi Jeppe juo.
Ruotsi
Carl Mikael Bellman (1740-95), Ruotsin ehkä rakastetuin musikantti, laulaa runoissaan viinistä ja rakkaudesta, elämänilosta ja kaiken katoavuudesta. Sävy on milloin haikea, milloin kevyen ironinen.
Bellman on Kustaa III:n eli kustavilaisen ajan tyypillisiä hahmoja. Tuttu idyllikuva esittää hänet peruukkipäisenä ja hieman nukkavieruna istumassa soittopeleineen pääkaupungin puistossa. Ympärillä on hilpeitten veikkojen seura, ja vieressä istuu Ulla, rakastettu ja laulujen muusa.
Romantiikka
Kansanjoukot valloittivat Pariisin Bastiljin vuonna 1789. Ranskan suuri vallankumous oli alkanut. Euroopan kuningashuoneissa ajan merkkejä kavahdettiin ja järjestys koetettiin palauttaa lujin ottein heti tilaisuuden tullen.
Poliittinen taantumus lujittui siten 1800-lu- vulla. Tosin myös vapauden ajatuksia oli jäänyt itämään. Anarkistisia liikkeitä syntyi vuosisadan mittaan eri puolille Eurooppaa.
Klassisismin muotopuhdas, geometrisesti sommiteltu maailmankuva sekä 1700-luvun rationalismi, hyötymoraali ja valistusoptimismi alkoivat menettää uskottavuuttaan. Todellisuus oli osoittautunut kuviteltua paljon arvaamatto- mammaksi.
Yhteiskunnallisen kuohunnan ja kurin risti- paineissa uusi liike romantiikka tarjosi tervetulleen pakopaikan. Järkeä ja kuria vierova tunteellisuus voimistui 1700-luvun lopun Euroopassa ja saavutti täyteytensä 1800-luvun alussa.
Tunnetta koko maailmankaikkeus Saksalainen filosofi Friedrich von Schelling
(1775-1854) kehitti teorian korkeammasta todellisuudesta, "maailmansielusta”, joka läpäisee koko luomakunnan, niin elollisen kuin elottomankin. Tämä idealistinen - uusplatoninen
- 	filosofia omaksuttiin romanttisen maailmankuvan perustaksi.
Romantiikka ei ollut ainoastaan taiteen tyylisuunta vaan kokonainen maailmanselitysmalli, joka ulottui filosofiasta luonnontieteisiin, historiasta ihmiskuvaan. Uskottiin, että jokin elämää korkeampi jumaluus lävistää kaiken olevaisen. Elämä ja runous olivat siten yhtä.
Runoilijaa pidettiin näkijänä ja nerona, jolla oli suora yhteys "maailmansieluun”. Elämän mystistä ydintä tavoiteltiin milloin ihmismielen syvyyksistä, milloin okkultismista ja erilaisista uskonnoista. Salatun totuuden uskottiin joskus löytyvän lapsen viattomuudesta, joskus taas maaseudun turmeltumattomuudesta, eksoottisista maista ja maisemista tai sitten kadonneista aikakausista ja kulttuureista.
Yön ja kuoleman teemat
Ihmisen yöpuoli ja mielen tiedostamattomat alueet, yksilöllisyys ja ehdottomuus, rajut tunteet ja selittämättömät luonnonilmiöt kiinnostivat romantikkoja. Rakkaus ja erotiikka, unet, kapina, vapaustaistelu ja kuolema tulivat taideteosten lempiaiheiksi.
Kirjallisuudenlajeista suosittiin pitkää kertovaa runoelmaa, jossa sankarit kamppailevat tunteen ja velvollisuuden ristipaineessa. Villi luonto, vuorenjyrkänne, myrskyävä meri, kuutamoinen metsä, linnanrauniot, öinen hautuumaa sekä muut autiuden tai rappion maisemat tarjosivat taustan rikkiraastetuille sieluille.
Romantikot rakastivat oikkuja ja sanaleik- kejä. Myös siinä he poikkesivat edeltäjistään, 1600-luvun klassisismin muototaitureista sekä 1700-luvun valistusajan asiallisista ja opettavai¬
320 Kirjallisuus


sista kertojista. Romantikoille ainoa maailmoita luova voima oli mielikuvitus. Järki ja moraali olivat itsepetosta. Romanttiset teokset ovatkin usein kuin peilisaleja, joissa nerokkaat temput, näyt ja aavistukset korvaavat todellisuuden. Useimmiten runotarinat sijoitettiin menneisyyteen, vallankin keskiaikaan.
Kaipuun sininen kukka Runoilija Novalis loi käsitteen "kaipuun sininen kukka”. Siitä tuli saksalaisen romantiikan tunnuskuva. Romantikkojen mukaan kaipaus ei tässä maailmassa voinut täyttyä, joten romanttinen sankari väistämättä pettyi yrittäessään tavoittaa totuuden ydintä. Siksi romanttiseen tunteeseen liittyi aina alakulon sävyjä.
Tuosta elämänpettymyksestä, unelman ja toden ristiriidasta, sikisi myös niin sanottu romanttinen ironia. Se oli eräänlaista hienovireistä huvittuneisuutta, joka sävytti usein sinänsä hyvinkin tunteellisia taideteoksia.
Jo 1700-luvun myrskyn ja kiihkon kirjailijat olivat luoneet maailmantuskan käsitteen. Raastava maailmantuska oli koetellut jo Goethenkin nuorta Wertheriä (ks. s. 319). Samansukuinen romanttinen väsymys sai Ranskassa nimen le mal du siecle Vuosisadan sairaus’. Kirjailija, vara- kreivi Chateaubriand kuvaili sitä seuraavasti: "Mitä sivistyneemmäksi kansat tulevat, sitä näkyvämmäksi tämä mielentila muuttuu... Ihminen kyllästyy elämään nauttimatta siitä; hänellä on vielä halunsa tallella, mutta ei enää mitään kuvitelmia. Mielikuvitus on rikas, ylenpalttinen ja ihmeellinen; tosiolo köyhää, ikävää ja viehätystä vailla. Tällainen ihminen elää tyhjässä maailmassa, ja maistamatta olemassaolon todellisuutta hän on nähnyt kaiken lävitse. Karvaus, jonka tämä sieluntila valaa elämään, on kauhea.”
Innoitusta historiasta
Historia ja etenkin keskiaika, muinaistarut ja kansanrunous innostivat romanttisia runoili-
| Elisabeth Jerichan-Baumann,
Veljekset Jacob ja Wilhelm Grimm.
joita, prosaisteja ja tiedemiehiä. Uskottiin eräänlaiseen kansansieluun, joka oli löydettävissä syvältä historiasta tai turmeltumattoman kansan parista. Tällä tavoin virinnyt kansallisuusaate vaikutti muun muassa Saksan ja Italian kansallisvaltioiden syntyyn.
Saksassa Johann Gottfried Herder (1744— 1803) keräsi kansanlauluja, ja kansanrunouden keräysinto levisi koko läntiseen maailmaan. Suomessa koottiin Kalevala ja Virossa Kalevi- poeg. Islantilaisten kansalliseepokseksi tuli Edda, saksalaisten Niebelungeinlaulu, ranskalaisten Rolandin laulu, espanjalaisten Cid ja englantilaisten Beowulf. Niistä ammennettiin aiheita myös kansallisromanttisiin taideteoksiin. (Ks. eepos s. 250.)
Kiinnostus satuihin kasvoi. Grimmin veljekset keräsivät saksalaisia kansansatuja. Venäjällä
Kirjallisuus 321


Joseph Severn on sijoittanut ikätoverinsa Percy Bysshe Shelleyn 0792-1822) romantikolle sopivaan ympäristöön: menneisyydestä kertovien raunioiden ja villiintyneen luonnon keskelle.
Shelley oli Englannin runouden etevimpiä edustajia ja aito romantikko. Hän halusi havahduttaa lukijansa ja tuoda aliomaa esiin jotain uutta. Tällaisiin toiveisiin päättyy kiihkeää läsnäoloa tavoiteleva runo, jonka Aale Tynni on suomentanut:
Oodi länsituulelle
| Aug
August Graniin, Hans Christian Andersen. N. 1876.
Ivan Krylov (1768-1844) kirjoitti opettavaisia ja samalla henkevän ironisia faabeleitaan vähän samaan tapaan kuin Aisopos yli kaksituhatta vuotta ennen häntä. Tanskan ja koko maailman satukuninkaaksi nousi Hans Christian Andersen (1805-75). Hänen vertauskuvalliset satunsa kiehtovat nykyisiäkin lukijapolvia. (Ks. satu ja faabeli s. 251.)
Niin ikään historiallinen romaani kehittyi. Englannissa Walter Scott, Ranskassa Alexandre Dumas ja Suomessa Zacharias Topelius loivat laajoja historiallis-viihteellisiä seikkailuluke- mis-toja.
Luo
minusta kaltaisesi, Tulinen!
Kuin kuolleet lehdet yli maailman ajatukseni viskaa kuihtuneet, elämää uutta ruokkimaan ne saata!
Runoni laula, sanat sirottaen ihmisten joukkoon niinkuin säkenet hehkuvan lieden! Maalle nukkuvalle
sanani niinkuin ennustorvi soita Pian Talven jälkeen eikö Kevät koita?
Romantiikan kirjailijoita
Englanti
Lordi Byron (1788-1824) on brittiläisen romantiikan perushahmoja, särmikäs nero, jonka ru¬
nous vaikutti koko Euroopan hengenelämään.
Salaperäinen ja tyyliltään hieman vanhahtava runoelma Childe Haroldin pyhiinvaellusmatka teki köyhästä ja vammaisesta lordista kuuluisan yhdessä yössä. Hänestä tuli poeta laureatus, Riistetty
322 Kirjallisuus


runoilija’, jolle kaikkien salonkien ovet avautuivat. Mannermaalla Byronin maine kohosi varsinkin sen jälkeen kun hän oli lähtenyt vapaaehtoisena Kreikan vapaussotaan ja menehtynyt siellä saamiinsa vammoihin.
John Keats (1795-1821) kirjoitti esseessään: "Minusta runoilijan on yllätettävä lukija ihanalla ylenpalttisuudella, ei kummallisuuksilla. Lukijan on aina hämmästyttävä sitä, että tapaa sanallisesti ilmaistuina omat sisäiset ajatuksensa, ja ilmaisun
Kirjallisuus 323


on tunnuttava hänestä melkein muistolta” Tämän välittömyyden ihanne synnytti joukon eläviä runoja, kuten Oodin satakielelle ja Oodin kreikkalaiselle uurnalle.
Jane Austen (1775-1817), romaanikirjailija, vaikutti romantiikan vuosikymmeninä, joskaan hänen ironiansa ja huumorintajunsa eivät vastanneet ajan ihanteita. Hän olikin hengeltään paljolti valistusihminen. Myös elokuvina tunnetut romaanit Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Järki ja tunteet tarjoavat tarkkasilmäisiä kuvia ylemmän keskiluokan maailmasta, avioliittokeinotteluista ja intiimistä kotipiiristä ylipäätään.
Charlotte ja Emily Bronte ovat olleet elämäkertojien ihmettelyn aiheita: on kysytty, miten niin eristyneinä kasvaneet pappilanneidit saattoivat luoda niin rikkaan mielikuvitusmaailman.
Charlotte Bronten (1816-55) Kotiopettajat- taren romaani on Englannin perusklassikkoja, johdonmukainen ja kriittinenkin analyysi 1800- luvun naisen osasta.
Emily Bronte (1818-40) oli kirjoittajana sisar-
| Jane Austenin romaaneissa, samoin kuin niiden filmatisoinneissa, pääosaan nousevat eri sukupolvien naiset. - Kohtaus on 1990-luvun suosikkielokuvasta Järki ja tunteet
taan romanttisempi. Hänen pääteoksensa Humiseva harju on väkevien kohtaloiden ja jylhien maisemien omintakeinen romaani.
Yhdysvallat
Edgar Allan Poe (1809-49) on kauhuromantiikan viljelijä, prosaisti ja runoilija. Hän käytti hyväkseen Saksan keskiajasta kertovia historiallisia romaaneja, mutta hurjat näkynsä hän ammensi ennen muuta omasta ahdistuksestaan.
Poen tiivistunnelmaiset novellit ovat vaikuttaneet sekä nykyaikaisen jännitysromaanin syntyyn että 1800-luvun lopun muotisuuntaukseen, symbolismiin.
Ranska
Victor Hugo (1802-85), itsevarma nuori nero, astui Ranskan romantikkojen johtoon. Uusi runous oli hänelle haaste, joka tarjosi riittävästi
324 Kirjallisuus


värejä ja eksotiikkaa. Hän sanoi tavoittelevansa romaanimuotoa, joka olisi "samalla kertaa näytelmä ja eepos, maalauksellinen mutta myös runollinen, todellinen mutta ihanteellinen, tosi mutta suuri" Näistä ihanteista syntyivät romanttisen hengen mukaiset Pariisin Notre Dame ja Kurjat.
Alexandre Dumas vanhempi (1802-70) oli kaupallisen romantiikan kuningas. Hän tehtaili mittavia historiallisia seikkailuromaaneja, joista tunnetuimpia ovat Kolme muskettisoturia ja Monte- Criston kreivi.
Alfred de Musset (1810-57) oli kirjallisten salonkien lempilapsi ja maskotti. Hän oli minäkeskei- nen ja epävakaa, aina onnettomasti rakastunut. Romantiikan henkeä ja teatraalista elämänväsy- mystä ilmentää eroottisen pettymyksen romaani Vuosisadan lapsen tunnustuksia.
Venäjä
Aleksandr Puskin (1799-1837) on venäläisen kirjallisuuden isä ja voimahahmo, romantiikan ajan kiitetyimpiä mestareita. Hän sai surmansa kaksintaistelussa keskellä parasta luomiskauttaan. Silti hän ehti luoda joukon eläviä runoelmia ja runonäytelmiä, muun muassa Jevgeni Oneginin ja Boris Godunovin. Ne tunnetaan myös oopperoina.
Nikolai Gogol (1809-52) pohjusti tien suurille venäläisille realisteille, joskin hänen juurensa ja fantasiansa juontuvat romantiikasta. Unelman ja toden välinen ristiriita vaivasi häntä herkeämättä, ja siihen hän palaamistaan palasi.
Gogolin parhaat teokset pilkkaavat ihmisen alamaisuutta ja turhamaisuutta sekä tsaristista hallintoa. Kokoelma Pietarilaisnovelleja, romaani Kuolleet sielut ja huvinäytelmä Reviisori ovat venäläisyyden ja samalla ihmisluonteen kutkuttavia pilapiirroksia.
Surumielisyys
On elämänvoimani mennyt, ja ilo ja ystävät: en usko nerouteeni, sekin ylpeys mennyttä on.
Kun Totuuden kohtasin ensin, se on, luulin, ystävätär: kun ymmärsin sen ja sen tunsin, olin siihen jo kyllästynyt.
Se on sentään ikuinen, joka sivuuttaa sen täällä, hän on tiedosta osaton.
Herra puhuu, on vastaaminen. Olen itkenyt joskus: se aarre vain minulla jäljellä on.
Alfred de Musset Suom. AaleTynni.
Realismi ja naturalismi
1700-luvun teollinen vallankumous ja kiihtyvä kapitalismi olivat vinouttaneet yhteiskunnallista tasapainoa monissa Euroopan maissa. Porvarit ja muut hyväosaiset vaurastuivat, mutta köyhien osa oli entistä kurjempi. Väkeä tulvi kaupunkeihin, joissa asunto-olot olivat surkeat.
1800-luvun alussa epäkohdat suorastaan huusivat suurkaupunkien kaduilla: kehnoilta työoloilta ja köyhyydeltä, kasvavalta rikollisuudelta ja prostituutiolta, lapsityövoiman käytöltä, ympäristön saastumiselta ja muulta kurjuudelta ei ollut enää helppo ummistaa silmiä. Yhteiskunnallisia ongelmia ei päässyt pakoon yksilöllisiin, romanttisiin salamaailmoihin.
Romanttinen intohimo oli alkanut hiipua jo 1830-luvulla, ja suurta tunnetta tavoitelevat tehokeinot olivat rappeutumassa pelkiksi koristeiksi. Ranskalainen tyylitaituri Gustave Flaubert pilkkasi vuosisadan alun sanamaala-
Kirjallisuus 325


reita: ”Te ilveilijät! Te kolminkertaiset akrobaatit, jotka käytätte omaa sydäntänne ponnahduslautana saadaksenne siitä jotain irti!”
Realismi, ympäristön ja yhteiskunnan lakien todenmukainen kuvaustapa, vastasi ajan yhteiskunnallisiin haasteisiin. Se alkoi varovaisena liikkeenä 1830-luvun Ranskassa ja Englannissa ja kasvoi valtavaksi voimaksi, joka levisi maasta maahan. Venäjällä se synnytti proosan kultakauden. Pohjoismaatkin se innosti komeaan yhteiskunnalliseen draama- ja proosatuotantoon.
Tiede mittaa yhteiskuntaa Realismi omaksui teoreettiset lähtökohtansa 1800-luvun uusista yhteiskunta- ja luonnontieteistä. Ranskassa Auguste Comte (1798- 1857) oli luonut positivismiksi kutsutun teorian, jonka avulla hän uskoi voitavan selvittää, mitä ihminen on.
Comten positivismin mukaan todellisuutta on se, mikä on silmin nähtävissä ja korvin kuultavissa sekä mitattavissa matemaattisin keinoin. Romanttiselle "maailmansielulle” ei hänen systeemissään ollut sijaa.
Taideteoreetikko Hippolyte Taine (1828-93) muokkasi Comten oppeja kirjallisuutta varten. Hän piti ihmiskuntaa mehiläisparven kaltaisena luonnontieteellisenä tutkimuskohteena: ”Niin kuin mehiläinen tuottaa vahaa ja hunajaa, niin myös ihminen tuottaa filosofiaa ja runoutta.” Täinen mielestä ihmistä ja ihmisten muodostamaa yhteisöä pitäisi voida tarkkailla, tutkia, leikellä ja analysoida siinä missä mehiläi- siäkin.
Monet kauaskantoiset teoriat syntyivät 1800-luvun puolimaissa. Karl Marx (1818-83) esitti, ettei köyhä ihminen itse ole syypää kurjuuteensa, vaan hän on taloudellisten lakien uhri. Charles Darwin (1809-82) puolestaan väitti, että ihminen on kehittynyt asteittain luomakunnan alemmista lajeista. Usko ihmisen jumalalliseen syntyperään alkoi rakoilla.
Kirjailija, reportteri
Realistien tavoitteeksi tuli kuvata yhteiskuntaa ja sen lainalaisuuksia todesti ja valokuvamaisen tarkasti. Taine oli korostanut, että rotu, ympäristö ja aikakausi määräävät ihmisen kohtalon. Kirjallisuuden tuli paljastaa näitä ulkoisia vaikutusmekanismeja.
Kirjailijasta tuli reportteri, joka haki tietoa kaupunkien kaduilta, tehtaista, kapakoista tai kaivoksista. Hän tutki pöytäkirjoja ja muita dokumentteja, tarkkaili ihmisiä ja teki muistiinpanoja. Pienetkin yksityiskohdat saattoivat tarjota kallisarvoista havaintomateriaalia, mitään ei siis voinut jättää huomiotta. Näkemänsä ja kuulemansa kirjailijan tuli suodattaa paperille täsmällisesti ja tunteilematta. Karkeitakaan arkikielen ilmaisuja ei saanut kaihtaa.
Realistit toivat ilmaisuun uutta suoruutta, joskaan aika ei ollut kaikkinensa kypsä hyväksymään moista "rumuutta”. Etenkin nuorisoa pyrittiin varjelemaan romaanien turmelevalta vaikutukselta. Kun 1800-luvun parhaana pidetty romaani, Gustave Flaubertin Rouva Bovary, ilmestyi vuonna 1857, teosta vastaan nostettiin oikeuskanne siveellisistä syistä. (Ks. s. 328.)
Arkipäivän sankari
Realistisen romaanin sankariksi tuli arkipäivän tavallinen eläjä. Ristiriitojen raastamien romanttisten poikkeusyksilöiden tilalle astuivat ”ikävät ihmiset”: virkamiehet, myyjättäret, palvelijat, tehtaanomistajat, prostituoidut, kaivostyöläiset, papit, tyhjäntoimittajat.
Muuan hupaisa kasku kertoo - ehkäpä hivenen liioitellen - miten realismin kiitetyimmän edustajan Gustave Flaubertin kirjailijanura alkoi. Nuori Flaubert luki ystäväpiirissä hehkuvan romanttista romaanikäsikirjoitustaan, jonka aiheena oli Pyhän Antoniuksen kiusaukset. Ystävät haukottelivat, kehottivat kirjoittajaa polttamaan mokomat liuskat ja laatimaan seuraavak- si jotain ”oikein ikävää”. Niin Flaubert tekikin.
326 Kirjallisuus


Syntyi Rouva Bovary, kirja "ikävästä aiheesta”, realismin perusteos. Sen päähenkilönä on nuori aviovaimo, hupakko, joka turhilla haaveillaan pilaa elämänsä. Tällaisia ihmisiä ei ollut ennen kelpuutettu kirjojen sankareiksi. Emma Bovary sai kunnian olla ensimmäinen, joka juuri tym- peän arkipäiväisyytensä takia kohosi realismin perushahmoksi.
1800-luku oli romaanin nousun aikaa. Si-
| "Maalasin mitä näin” ranskalainen realisti- maalari Gustave Courbet vakuutti, kun hänen Kivenhakkaajiaan syytettiin poliittisesta radikalismista. Teos valmistui vuonna 1849.
veellisiä ja usein varsin sievisteleviä kertomuksia luettiin ääneen perhepiirissä. Lukemisesta tuli keskiluokan suosittu ajanviete. Etenkin nuorisoa varjeltiin kuitenkin liian karkeilta ja rohkeilta maailmannäkemyksiltä.
Runouden suosio jäi vähäisemmäksi. Proosa- muoto sopikin paremmin realismin vaatimuksiin, todellisuuden kartoittamiseen sekä yhteiskunnan lakien erittelyyn. Lisäksi proosan avulla oli helpompi jäljitellä arkipäivän puhetta.
Naturalismi, suuttumuksen ääni Ajan oloon realistisen suorasukaisuuden vaatimukset yhä vain vahvistuivat. Kirjailijoita,
Kirjallisuus 327


filosofeja ja poliitikkoja vaadittiin katsomaan totuutta suoraan silmiin, osoittamaan yhteiskunnan karkeimmat epäkohdat, esittelemään onnettomimmat yksilöt ja panemaan syytteeseen ne, jotka olivat vastuussa. Siten pyrittiin vaikuttamaan oleviin oloihin. Tätä realismin ohjelmallista äärisuuntausta kutsutaan naturalismiksi.
Todenmukainen objektiivisuus ei enää ollut naturalisteille kunnia-asia, kuten varhaisemmille realisteille. Pikemminkin teoksissa tuotiin esiin elämän julmimmat puolet, niin että tarkoitettu sanoma, tendenssi, näkyisi ja pääsisi vaikuttamaan. Tavallisten kansalaisten sijasta nostettiin esiin vaistojen ja viettien hallitsemia antisankareita. Naturalismia sanottiinkin välistä inhorealismiksi.
Realisteja ja naturalisteja
Ranska
Honore de Balzac (1799-1850), tuottelias kirjailija ja lehtimies, rakensi romaanituotantonsa jättiläismäiseksi yhteiskunnalliseksi freskoksi, Inhimilliseksi komediaksi. Se pyrki kartoittamaan tieteellisen tarkasti 1800-luvun alkupuolen ranskalaisuutta.
Erityisesti sukupuolten väliset suhteet, avioliitto ja perhe, raha ja luokkaerot kiinnostivat Balzacia. Hän ei silti ollut aivan tyylipuhdas realisti, vaan häntä kiehtoivat myös romanttinen mystiikka ja psyyken salaisuudet.
Gustave Flaubert (1821-80) on 1800-luvun romaanin uudistajia ja tyylin suuria mestareita. Hän kutsui työtapaansa "tieteellisen objektiiviseksi”. Puolueettomuus, säälimättömyys ja persoonatto- muus olivat sen johtoajatuksia.
Flaubert oli tekstiensä intohimoinen viimeis- telijä. Ankara itsekritiikki myös hidasti hänen työtään, ja hänen tuotantonsa jäi suppeaksi: Rouva Bovaryn lisäksi tunnettuja romaaneja ovat
Salammbö sekä Sydämen oppivuodet, nuoruuden- kuvaus 1840-luvun Pariisista.
Guy de Maupassant (1850-93) on novellin uranuurtajia. Hän kuvasi ajan sosiaalisia oloja tarkasti ja taitavasti. Varsinainen naturalisti hän ei kuitenkaan ollut, sillä hän oli aivan liian pessimistinen uskoakseen, että kirjallisuudella voisi jotenkin vaikuttaa.
Maupassantin henkilöt ovat monesti eräänlaisia nukkeja, joita kohtalo heittelee. He saattavat pyrkiä hyvään, mutta elämä kääntää parhaatkin aikomukset nurin niskoin. Niinpä hänen maailmaansa sävyttää tietty lohduttomuus, epäusko ihmissuhteiden ja avioliiton mahdollisuuksiin. (Ks. novelli s. 253.)
Emile Zola (1840-1902) on Ranskan naturalismin ohjelmallisimpia kirjailijoita. Hänen romaaninsa, kuten Nana ja Naisten aarreaitta, ovat tarkkoja analyyseja yhteiskunnan lainalaisuuksista. Hänen intohimonaan olikin esitellä yhteiskunnan rakenne yhtä järjestelmällisenä kokonaiskaaviona kuin esimerkiksi rakennusinsinööri piirtää paperille sillan suunnitelman.
Englanti
Charles Dickens (1812-70) antoi romaaneilleen sosiaalisen herätystehtävän: niiden tuli osoittaa vääryyksiä ja hankkia myötätuntoa vähäosaisille.
Dickensistä tuli Englannissa ja koko maailmassa ainutlaatuisen suosittu kirjailija, joskin häntä on myös moitittu epä-älylliseksi ja lapsekkaaksi. Silti David Copperfield, Oliver Twist ja Pickwick- kerhon jälkeenjääneet paperit viihdyttävät ja liikuttavat yhä, vaikka ne ehkä ovatkin hieman epäuskottavia juoneltaan.
Venäjä
Ivan Turgenev (1818-83) oli venäläisistä kirjailijoista ensimmäisiä, jotka raivasivat tiensä kansainväliseen maineeseen. Hänen Metsämiehen muistelmansa avasi silmät toisenlaiselle Venäjälle, sen
328 Kirjallisuus


| Fjodor Dostojevskin hahmon on tallentanut kankaalle realistinen maalari Vasili Perov vuonna 1872, venäläisen sielun tulkki ja tuntija hänkin.
pehmeälle raskasmieliselle maisemalle ja omalaatuisille uneksiville ihmisille.
Fjodor Dostojevski (1821-81) on lahjoittanut maailmalle kenties enemmän itsetuntemusta kuin kukaan muu kirjailija. Hän oli psykoanalyyttisen ihmiskäsityksen epävirallinen oppi-isä, ihmisten ymmärtäjä ja uskonnollinen kilvoittelija.
Nuorena Dostojevski oli poliittinen radikaali ja sai jopa teloitustuomion. Viime hetkellä määräys muutettiin kuritushuonerangaistukseksi. Neljästä Siperian vuodesta sukeutui hänelle ratkaiseva elämänkoulu. Hän kirjoitti: "Kuinka paljon tarinoita kulkureista, rosvoista ja koko synkästä, kurjasta elämästä olenkaan kuullut. Siitä riittäisi moniksi kirjoiksi. Ja mikä ihana kansa!” Vankila-aika
| Kreivi Leo Toistoilla ja hänen vaimollaan Sonjalla oli kaikkiaan kolmetoista lasta, heistä yhdeksän poikaa. Kuvassa ikääntyvä kirjailija seurustelee lempityttärensä Tatjanan kanssa.
myös syvensi hänen käsityksiään ihmisluonnosta, hyvyydestä ja pahuudesta, syyllisyydestä ja sovituksesta.
Varhaisin Dostojevskin suurista romaaneista on Rikos ja rangaistus, jännittävä psykologinen tarina ylimielisyydestä ja murhasta, syyllisyydestä ja sovituksesta. Idiootti pohtii tekijälle ominaiseen tapaan ihmisen vastuuta sekä laupeuden ja julmuuden ilmentymiä. Hänen pääteoksessaan Karamazovin veljekset ihmissielussa kamppailevat Jumala ja Saatana.
Leo Tolstoi (1828-1910) oli aatelisperheen poika ja yhteiskunnallisessa radikalismissaan Dostojevskiakin jyrkempi. Hän kehitti moraaliopin, tolstoilaisuuden, joka vaati hyviä tekoja, suku-
Kirjallisuus 329


Siinä missä luonnonmaisemat sopivat romanttisten kirjailijakuvien taustoiksi, realistit kuvataan usein omassa työympäristössään. - Yllä Charles Dickens kirjastossaan, vasemmalla on Emile Zola työpöytänsä ääressä. Oikealla on Honore de Balzacin muhkeat piirteet italialaisen nykytaiteilijan Alberto Giacomettin hahmottelemina.


| "Useimmissa tapauksissa rouva on herra talossa ja mies herra talon ulkopuolella”, August Strindberg letkautti novellikokoelmansa Naimakauppoja esipuheessa vuonna 1884.
puolista pidättyvyyttä, köyhyyttä ja ruumiillista työtä. Ankara ohjelma vei hänet viranomaisten ja kirkonmiesten hampaisiin. Useita hänen teoksistaan kiellettiin.
Tolstoi oli suuren muodon ja tyylin taituri sekä yhteiskunnallisen ja historiallisen analyysin mestari. Romaaneista mittavin Sota ja rauha kertoo sodasta Napoleonia vastaan. Se on yhtä aikaa kriittinen tapainkuvaus ja viehkeä sukutarina. Vahvasykkeinen Anna Karenina kertoo aatelispii- reihin sijoittuvan kielletyn rakkauden tarinan.
Ivan Gontsarov (1812-91) on jäänyt kirjallisuudenhistoriaan yhden erinomaisen henkilökuvansa takia. Heikosta mutta kiltistä unikeosta kertova romaani Oblomov on toiminut koko kansan itsekritiikin lähteenä. Sana oblomovilaisuus tarkoittaa yhä nahjusmaisuutta, pakoa nukkumiseen.
Norja
Henrik Ibsen (1828-1906) on Norjan näytelmä- kirjallisuuden klassikko. Suosituilla aikalaisdraa- moillaan hän välitti naturalismin ihanteita myös Suomeen. Monet hänen psykologisesti sävyttyneistä teoksistaan ovat säilyttäneet tuoreutensa ja
elävät yhä sekä näyttämöllä että kansainvälisinä elokuva- ja tv-versioina.
Ibsen aloitti romanttisten runonäytelmien tekijänä mutta otti 1870-luvulla ratkaisevan askeleen kohti realismia. Näytelmien runokieli vaihtui proosaan ja ilmaisu yksinkertaistui. Aiheet löytyivät paljolti tekijän omasta porvarillisesta elinpiiristä. Ajan naiskysymystä ruotivat muun muassa näytelmät Nukkekoti ja Kummittelijoita.
Ruotsi
August Strindberg (1849-1912) tunnetaan Ibsenin tavoin kaikkialla maailmassa. Hän kirjoitti proosaa ja näytelmiä, omaksui naturalismin periaatteet ja kehitti tehokkaan suorasukaisen tyylin. Peittelemätön realismi leimaa yhtä hyvin hänen esikoisro- maaniaan, Tukholman älymystöpiireistä kertovaa Punaista huonetta, kuin omaelämäkerrallista Palkkapiian poikaakin.
Strindberg oli perhesuhteiden ja aviohelvetin sapekas kuvaaja. Etenkin hänen novellinsa ovat naisellisen sadismin ja vallankäytön kritiikkejä. Myöhäiskauden draamoissaan hän suosi uutta symbolistista ilmaisutapaa.
Kirjallisuus 331


Symbolismi
Romantiikan sininen kukka ei ole koskaan kuihtunut kokonaan. Se näköjään vain talvehtii muutaman vuosikymmenen kerrallaan ja herää taas uuteen eloon. Tunteen ja järjen, romantiikan ja realismin välinen vuorottelu on jatkunut koko 1800- ja 1900-luvun ajan. Oltuaan jonkin
aikaa taka-alalla romantiikka on palannut uusin tunnuksin, ja päinvastoin: hetken vetäytymisen jälkeen realismilla näyttää jälleen olevan tähdellistä sanottavaa.
Sielun tuntemattomia alueita, etenkin aistillista rakkautta sekä unen ja kuoleman mysteerejä luotaava symbolismi nousi 1800-luvun


Kustantajien näkemys nuoresta tytöstä.
Päätoimittajien näkemys nuoresta tytöstä.
Nuori tyttö, mörkö, hirviö, taiteen murhaaja.
Nuori tyttö niin kuin hän todellisuudessa on.
Pieni hölmö ja pikku paskiainen, kertakaikkisen typeryyden ja kertakaikkisen turmeltuneisuuden sekoitus. Nuoressa tytössä on kaikki sakilaisen ja koulupojan viheliäiset piirteet.
Tiedoksi ei-kommunisteille:
Kaikki on yhteistä, Jumalaa myöten.
Charles Baudelaire, Alaston sydämeni. Suom. Eila Kostamo.
| Charles Baudelaire oli terävä aikalaiskriitikko. Intiimeissä päiväkirjoissaan hän pohti aikansa asenteita ja probleemeja tarkkanäköisesti ja ironisesti.
lopulla vastustamaan ajan runotonta valtavirtaa, realismia. Symbolismin perusteos, Charles Baudelairen (1821-67) runokokoelma Pahan kukkia, oli ilmestynyt vuonna 1857 ja kohauttanut yleisöä avoimella lihallisuudellaan. Varsinaisesti symbolismi aktivoitui kuitenkin vasta kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.
Baudelaire, "kapakoitten belsebuubi”, loi kuvia rajusta Eroksesta ja vaarallisesta kauneudesta. Amerikkalaisen Edgar Allan Poen kauhutarinoista hän oli löytänyt symboleja syyllisyydentunteille, jotka riivasivat myös häntä. Hän ei kuitenkaan halunnut runojensa vaikuttavan
| Symbolismia ennakoi jo englantilaisen Dante Gabriel Rossettin taide. Teoksessaan Beata Beatrix (1870) taiteilija kertoi vertauskuvin rakastettunsa itsemurhasta. Kuolettavan oopiumin vertauskuvana on tulenpunainen, unikkoa kantava lintu eli Pyhä Henki.
liian omakohtaisilta, joten hän kehitti niihin tietoista etäisyyttä ja myyttisyyttä. Tästä tyylittelystä tuli symbolismin tunnus.
Vastaavuuksien maailma Baudelaire huudahti kokoelmansa Pahan kukkia kuuluisassa runossa Vastaavuuksia: "kuin kirkkaus rannaton, / niin äänet, värit, tuoksut vastaavat toisiansa”. Hän puhui metsästä symbolien metsänä, jossa eläviksi muuttuneet puut häntä ”tuttavankatsein tervehtivät”.
Kirjailijoita ja taiteilijoita kiehtoi ajatus, että yksinkertaiselta näyttävä symboli voisi viestiä jotain kaikille ihmisille yhteistä ja pyhää, yhdistää toisiinsa jopa eri aistien havaintoja.
Romantikkojen tavoin symbolistit uskoivat, että taiteilijalla on kyky sielun hurmiossa päästä olevaisen ytimeen, ikuisen kauneuden äärelle. Näitä totuuksia hän esittelee vertauskuvin, jotka ovat juuri hänen hengenlaadulleen ominaisia.
Kirjallisuus 333


Symbolistit eivät kuitenkaan hyväksyneet romanttisesta runoudesta periytyviä symboleja, kuten rauniolinnaa, hautausmaata tai kuutamoa, vaan hakivat itselleen uusia tunnuksia. Suosittuja olivat joutsen, lilja, pursi, virta, seppele, uhrisavu, puun lehvä ja sininen lintu. Mikä tahansa muukin sinänsä yksinkertainen ilmiö saattoi heille olla viesti ikuisuudesta.
Taide taiteen vuoksi
”Runo ei tarkoita, se on”, symbolismin teoreetikko Stephane Mallarme (1842-98) kiteytti runon tehtävän. Symbolistit julistivatkin tekevänsä taidetta taiteen vuoksi, Vart pour Yart. Heidän mielestään taiteella ei ollut eikä tarvinnutkaan olla sen kummempaa yhteiskunnallista tehtävää.
Muodon puhtautta vaalittiin tarkoin. Tavoite oli omiaan täsmentämään ajan vuolasta runokieltä, ja romantiikan sanavirrat vaihtuivat hio- tumpaan ja täsmällisempään ilmaisuun. Parhaimmillaan symbolistinen runo onkin hyvin muototietoinen, vahvakuvainen ja tarkkapiir- teinen. Usein se lähenee musikaalista ja keveän liikkuvaa proosarunoa.
Etenkin Baudelairen oppilaat Paul Verlaine (1844-96) ja Arthur Rimbaud (1854-91) kehittivät uudenlaista vapaamittaista runoilmaisua. Yhdessä oppi-isänsä kanssa he loivat pohjan jonkin ajan päästä esiin nousevalle modernistiselle lyriikalle.
Vuosisadanvaihde
1800-luvun vaihtuminen 1900-luvuksi merkitsi monille hilpeän onnen aikaa. Vuosisadanvaihde ei suotta ole saanut nimeä la helle epoque ’ihana aika’.
Euroopan porvaristo luotti itseensä, omiin voimiinsa ja yhteiskunnalliseen edistykseen. Rauhan uskottiin kestävän ikuisesti. Autot, elokuvat ja muut hauskat keksinnöt ilmestyivät
334 Kirjallisuus


j Eiffelin torni valmistui Pariisiin 1889. Se oli maailman korkein rakennus ja insinööritaidon riemuvoitto. Kulttuuri-ihmisten mielestä rakennelma oli ruma ja rahvaanomainen.


huvittamaan ihmisiä. Etenkin keskiluokalla oli vaurautta yllin kyllin.
Ajan itsevarmuuteen kätkeytyi silti myös levottomuutta. Uudet tieteelliset teoriat hämmensivät. Albert Einstein (1879-1955) esitti suhteellisuusteoriansa ja Sigmund Freud (1856— 1939) käsityksensä psyyken kerroksellisuudesta ja piilotajunnasta. Mystisismiä ja muita henkimaailman ilmentymiä harrastettiin. Erityinen vetovoima oli teosofialla, monenlaisista aineksista kootulla muotiuskonnolla.
Esiintyi myös rohkeita näkijöitä, kirjailijoita ja tiedemiehiä, jotka vastasivat suoraan ajan haasteisiin. He loivat pohjan modernin maailmankuvan murrokselle ja sen uudelle kielelle.
Keikareiden aika
1800-luvun lopulla saksalaisen filosofin ja kirjailijan Friedrich Nietzschen (1844-1900) kulttuurikritiikki ja opit yli-ihmisestä pyyhkäisivät kautta koko läntisen maailman ja sykähdyttivät erityisesti kulttuuriväkeä ja nuorisoa. "Jumala on kuollut!” Nietzsche julisti ja asetti Jumalan sijalle vapaan, vahvatahtoisen ihmisen.
Uuden vapauden sanansaattajiksi astuivat runoilijat ja taiteilijat. Viimeistään romantiikan aikana heistä oli tullut neroja, jotka nousivat tavallisten poroporvareiden yläpuolelle. He loivat omia moraalisääntöjään, juopottelivat ja rakensivat villejä taideteorioitaan, harrastivat vapaata rakkautta ja pukeutuivat kummallisesti. Vuosikymmenet vuosisadanvaihteen molemmin puolin olivat heidän kulta-aikaansa. Pikkuporvarei- den härnäämisestä kehittyi suoranainen muoti.
Kapakoitten kuningas, runoilija Arthur Rimbaud (1854-91) ilmoitti tekevänsä mitä vain, jotta "eläisi kuin sika”. Hänen bohemian- sa oli myös tarkoitushakuista, hän näet uskoi, että mielen kaaos voisi vapauttaa kyvyn nähdä enemmän: "Runoilija tekee itsestään näkevän saattamalla kaikki aistit pitkäaikaiseen, valtavaan ja harkittuun sekasortoon.”
Hetken vangitsijoita
Symbolismin lisäksi muutamat muutkin taide- suuntaukset vastustivat realismin ja naturalismin pikkutarkkaa todellisuuskuvausta. 1800-lu- vun lopulla syntyi maalaustaiteessa laajalti vaikuttanut suuntaus, impressionismi. Sen aloitti taidemaalari Claude Monet, joka pyrki vangitsemaan kankailleen luonnon alati vaihtelevia vaikutelmia ja aistikokemuksia, impressioita. Impressionismin periaatteet omaksuttiin pian myös kirjallisuuteen.
Impressionistinen romaani on sukua realistiselle siinä, että se kuvaa silmin nähtävää ja korvin kuultavaa pyrkimättä välttämättä mielen syvyyksiin. Tavoitteena ei kuitenkaan ole kiinteä juonellinen kokonaisuus vaan keveä aistikkuus. Pääosan saavat ohikiitävät hetket, linnun lento, tuulen vire, häivähtävä muisto, ilon tai surun ailahdus. Etenkin pienoisromaanit ja lyhytproosa suosivat yhä hienovireistä impressionismia.
Vuosisadan alun keveä elämäntunto sai vas- tapainokseen myös kirjallisuutta, joka pyrki paljastamaan yhteiskunnan rakenteita ja ihmisluontoa mahdollisimman syvältä. Uuden- tyyppisiä aatteiden ja elämäntapojen tulkintoja loivat saksalaiset Thomas Mann ja Hermann Hesse. He rakentavat siltaa 1800-luvun realismista 1900-luvun uuteen moderniin ihmiskuvaan.
Vuosisadanvaihteen kirjailijoita
Saksa
Thomas Mann (1875-1955) on 1900-luvun mes- tarillisimpia kertojia. Hänen teemojaan ovat porvariston ja taiteilijan suhde sekä riippuvuuden ja rakkauden, vihan ja halveksunnan kuviot.
Mann tähtäsi tuotannossaan suureen saksalaiseen kokokuvaan. Petyttyään kotimaansa politiikkaan hän kuitenkin käänsi katseensa muualle
336 Kirjallisuus


Eurooppaan. Hän on tarkka näkijä ja vivahteikas, usein leikkisä tyylitaituri.
Sukuromaani Buddenbrookit teki Mannista kuuluisan. Lähes tuhatsivuinen Taikavuori kuvaa nuoruutta, itseään etsivää aikaa ja Eurooppaa. Vielä suuremman analyysin länsimaisesta sivistyksestä tarjoaa Tohtori Faustus, vanhuudentyö, joka ei kuitenkaan jäänyt tekijänsä testamentiksi. Iloluontoinen Felix Krullin tunnustuksia päättää Mannin tuotannon.
Hermann Hesse (1877-1962) yhdistää romantiikan ja modernin ihmiskuvan, vuosisadanvaihteen vapausihanteet ja psykoanalyysin. Hän innostui Freudin opeista 1910-luvulla ja haki itselleenkin
telutanner.
Modernin etsintänsä ja elämäntuntonsa takia Hessen romaanit, kuten Arosusi ja Lasihelmipeli, ovat olleet nuorten kulttikirjoja useiden sukupolvien ajan.
Englanti
Joseph Conrad (1857-1927) oppi englannin kielen vasta aikuisena. Silti hänestä tuli Ison-Bri- tannian kirjallisuuden parhaita tyylitaitureita. Entinen puolalainen merimies kuvasi mieluusti merta ja haaksirikkoja heijastellen niihin ihmismielen ristiriitoja. Hänen tunnetuin romaaninsa Pimeyden sydän kertoo matkasta Kongojokea ylös mustan maanosan sydämeen. Ennen muuta kyse on kuitenkin päähenkilön matkasta omaan tuntemattomaan sisimpäänsä.
isin kahviloiden ja kabareiden kepeän eiamänhurman vangitsi julisteisiinsa Henri Toulouse-Lautrec. Reine de Joie on vuodelta 1892.
Thomas Mann vaimonsa ja tyttärensä seurassa 1930-luvulla. Vuosikymmenen lopulla perhe joutui pakenemaan natsien vainoja Yhdysvaltoihin.
Thomas Mann
apua psykoanalyysista. Kokemus vaikutti häneen syvästi, ja romanttisten idyllien kirjoittajasta tuli ihmismielen jakautuneisuuden kuvaaja. Ihmisen psyyke on hänelle järjen ja tunteen ikuinen tais-
Kirja llisu us 337


| Anton Tsehov lepäilee Kinin-koiransa kanssa kotitilansa portailla Moskovan liepeillä vuonna 1882. Ystävät ja avuntarvitsijat tiesivät Melihovin ovien olevan aina auki.
| Puusepän poika Maksim Gorki, oikealta nimeltään Aleksei Peskov, vaelteli nuorena eri puolilla Venäjää. Hän kokeili monia ammatteja ja tutustui vallankumousaatteisiin. - Muotokuvan maalasi Akseli Gallen-Kallela vuonna 1906.
Oscar Wilde (1854-1900), irlantilaissyntyinen pilkkakirves, hätkähdytti englantilaista sivistyneistöä julkaisemalla tunnustusromaanin Dorian Grayn muotokuva. Se esitteli elostelijan elämäntarinan, jonka kevytmielinen asenne oli monien aikalaisten mielestä säädyttömyyden huippu.
Venäjä
Anton Tsehov (1861-1904) on Venäjän ja koko maailmankirjallisuuden maineikkaimpia draa- makirjailijoita ja novellisteja.
Tsehov oli koulutukseltaan lääkäri. Luonnontieteilijän tarkkuus tuli myös hänen kirjalliseksi tavoitteekseen: kirjailijan tuli hänestä olla yhtä objektiivinen kuin kemisti ja mieluummin itse esittää kysymyksiä kuin vastata niihin.
Tämä periaate sai hänet kehittämään kertomataiteen merkittävän tekniikan, sanoman kätkemisen rivien väliin. Hänen novellinsa ovatkin kuin jäävuoria, sillä vain pieni osa merkityksistä on näkyvissä, loput näkymättömissä pinnan alla. (Ks. novelli s. 252-263.)
338 Kirjallisuus


Näytelmiinsä Tsehov loi luontevia arkitilan- teita. Repliikit kertovat vain osan siitä, mitä ihmisten mielessä liikkuu. Maailmankuuluja ovat Lokki, Vanja-eno, Kolme sisarta ja Kirsikkapuisto.
Maksim Gorki (1868-1936) oli poliittinen osallistuja ja sosialistinen radikaali. Omaelämäkerrallisessa romaanisarjassaan Lapsuuteni, Maailmalla ja Nuoruuteni yliopistot hän rakensi vivahteikkaan kuvan 1800-luvun Venäjästä. Romaani Äiti tallentaa sosialismin varhaisvaiheita.
Tsaarin Venäjällä Gorkia vainottiin, mutta nuori Neuvostoliitto otti hänet sankarikseen. Hän loikin pohjan sille varsin ihanteelliselle kehittyvän ihmisen ja yhteiskunnan kuvaukselle, jota kutsutaan sosialistiseksi realismiksi.
Modernismi
1900-luvun alussa Euroopan tiede ja taide joutuivat ankaraan kriisiin. Miltei kaikki tieteenalat olivat muutosten kourissa. Vakiintuneita totuuksia särjettiin. Tekniikka kehittyi valtavin harppauksin. Lopulta ensimmäinen maailmansota rikkoi sen iloisen ja leppeän idyllin, johon vuosisadanvaihteen ihmiset olivat tuudittautuneet.
Jo 1800-luvun lopun Pariisissa, maailman taiteen ja runouden pääkaupungissa, oli esiintynyt runoilijaryhmiä, jotka harrastivat uudentyyppistä runoilmaisua. Nuo yhteenliittymät jäivät kuitenkin löyhiksi, eikä niihin kuulunut väkeä juuri paria kahvilanpöydällistä enempää. Vasta aika on osoittanut näiden pienten ryhmien kirjallisuushistoriallisen merkityksen.
Pirstaleinen maailma
1900-luvun alkupuolella ja etenkin ensimmäisen maailmansodan jälkeen vahvistui runouden uusi tyylisuunta modernismi.
Sota oli lyönyt pirstaleiksi vanhan rauhaisan idyllin. Einsteinin suhteellisuusteoria oli
mullistanut käsityksiä ajasta ja aineen olemuksesta. Freudin psykoanalyyttinen teoria oli järkyttänyt ihmisen uskoa kykyynsä hallita itseään.
Uusi epävarmuus ja kapina porvarillista hyväuskoisuutta vastaan haastoivat kirjailijoita etsimään uusia sanoja, uusia muotoja ja uusia kuvia maailmasta.
Eri puolilla Eurooppaa esitettiin vaatimus, että muuttunut maailma tarvitsee uudenlaisen runokielen. 1800-luvun tunteellinen ja koristeellinen runous oli käynyt ontoksi. Sen tilalle oli rakennettava kova, suora puhe sekä tinkimätön tuntuma todellisuuteen.
Uusi runomuoto löytyikin. Sen tunnuksiksi tulivat vapaa mitta, arkipäivän puhekieli, lop- pusoinnuttomuus sekä täsmälliset, tarkkarajaiset runokuvat.
^Ikivanhoilta täällä näyttävät jopa autot” Ranskalainen Guillaume Apollinaire (1880— 1918) oli tutustunut taidemaalari Pablo Picassoon vuonna 1904 ja tajunnut, mitä uusien perspektiivien käyttö voisi merkitä runoudelle. Hän kirjoitti runon Vyöhyke, jossa ensimmäistä kertaa toteutettiin runollista kubismia eli tarkasteltiin kohdetta simultaanisti, yhtä aikaa eri kulmista.
Todellisuus tuntui olevan palasina, ilman logiikkaa ja perinteisen mallin mukaista jatkuvuutta. Vyöhyke alkaa: "Olet lopultakin väsynyt tähän ikivanhaan maailmaan / paimenetar Eiffeltorni tänä aamuna määkii siltojen lauma / olet saanut elää jo kyllin kauan Kreikan ja Rooman antiikissa / ikivanhoilta täällä näyttävät jopa autot —.”
”Nymfit ovat lähteneet”
Lontooseen asettunut T. S. Eliot oli Apollinairen lyyrisiä hengenheimolaisia. Hän löysi runouden pohjaksi uuden, mekaanisen, ihmisiä vilisevän Lontoon ja sankariksi sen asukkaan, tuon ”sai¬
Kirjallisuus 339


raalloisen nykyolennon vaatteineen, hermoi- neen”.
Kun runoilija Edmund Spenser oli nelisensataa vuotta aiemmin puhutellut Thamesia, Lontoon äitijokea, lempeästi: "Suloinen Thames, vieri hiljaa, kunnes olen päättänyt lauluni”, Eliotin Thames juoksuttaa siinä ”tyhjiä pulloja, voileipäpapereita, silkkinenäliinoja, pahvirasioita, savukkeenpätkiä”. Ne ovat nykyihmisten jättämiä merkkejä, sillä "nymfit ovat lähteneet, samoin heidän ystävänsä, city- johtajien joutilaat perijät; jättäneet jättämättä osoitettaan”.
Ensi alkuun modernistinen vallankumous ei taiteellisessa mielessä näkynyt juuri missään. Uusia runoja kummasteltiin, ja useimpien kriitikoiden ja kustantajien mielestä ne olivat typeriä tai suorastaan järjettömiä. Uusi yliopistonuori- so vakiinnutti kuitenkin hiljalleen uudistajien maineen. Runojen jatsahtavat rytmit, urbaanit kuvat ja viileä asiallisuus vastasivat ajan nuorekasta elämäntuntoa.
Proosan modernismi
Lyriikan jälkeen myös perinteinen romaani joutui kriisiin. Kaivattiin uutta kerrontatekniikkaa, uusia rakenteita ja tyylejä. Ne syntyivät irlantilaisen James Joycen, englantilaisen Virginia Woolfin ja ranskalaisen Marcel Proustin tuotannossa 1910-ja 1920-luvulla.
Tieteen uudet teoriat olivat järkyttäneet käsityksiä ajan ja tajunnan suhteista. Kerronnan uudistajat saivatkin niistä tärkeitä lähtökohtia. Modernistisen proosan tunnuksiksi tulivat risteytyvät aikatasot, nopeat näkökulman vaihdokset sekä piilotajuisten ja tietoisten ainesten sekoittuminen.
Niin sanotussa tajunnanvirtatekniikassa James Joyce hylkäsi tavanomaiset syyn ja seurauksen suhteet. Hän tarkasteli maailmaa ihmisen tajunnan lävitse ja kirjasi mielen joutavimmat- kin ailahdukset ja havainnot, katkaisi ajatuskul¬
kuja, sekoitti toden ja kuvitellun, menneen ja nykyisen. (Ks. s. 341.)
Modernismin sateenvarjo Modernismi on käsitteenä kuin sateenvarjo, jonka alle mahtuu koko joukko 1900-luvun kirjallisia liikkeitä ja koulukuntia (ks. s. 343). Yhteistä niille on, että ne kaikki pyrkivät murtamaan 1800-luvulta periytyvää kulttuuritraditiota.
Useat liikkeet, kuten imagismi ja absurdismi, keskittyivät luomaan uusia kirjallisia ilmaisukeinoja pyrkimättä erityisesti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Jotkut taas olivat sosiaalisesti hyvinkin aktiivisia, kuten futurismi, dadaismi ja surrealismi. Räiskyvissä iskulauseissaan ja manifesteissaan niiden edustajat vaativat muutosta vallanpitoon ja kulttuuriin. Myös ekspressionismi oli yhteiskunnallisesti radikaali, joskin poliittisesti hapuileva suuntaus.
Monet aktiiviset ryhmät hajosivat nopeasti, usein keskinäiseen eripuraisuuteen. Silti ne kaikki ovat jättäneet jälkensä modernismin valtavirtaan ja vaikuttaneet 1900-luvun länsimaiseen kirjallisuuteen.
Modernistisia kirjailijoita
Yhdysvallat ja Englanti
T. S. Eliot (1888-1965), amerikkalaissyntyinen britti, pystytti tienviitat modernistiselle runolle. Hänen runoteoksensa Autio maa ja Neljä kvartettia panivat liikkeelle lyriikan vallankumouksen, joka jatkui 1900-luvun lopulle saakka.
Eliotille moderni maailma oli pirstaleinen, levoton ja tyhjä, kaikkea muuta kuin rauhan tyyssija. Hän oli yhteiskunnallinen pessimisti ja kehittyi vanhemmiten käreäksi konservatiiviksi. Mutta hän oli myös yllätysten mies ja poikamainen kujeilija. Kissanystävä Eliotin kynästä on lähtöisin muun muassa vitsikäs menestys- musikaali Cats.
340 Kirjallisuus


James Joyce (1882-1941), romaanimuodon uudistaja, jätti nuorena kotikaupunkinsa Dublinin ja lähti mannermaalle eräänlaiseen henkiseen maanpakoon. Ehkäpä juuri siksi hänen tuotantonsa onkin mitä maalauksellisina kuvakirjaa elämästä Dublinissa.
Laajassa proosateoksessaan Odysseus Joyce kehitti täydellisyyteensä uuden, perinteitä uhmaavan kertomatavan, tajunnanvirtateknii- kan. Odysseus on yhdenpäivänromaani ja perinteisesti katsoen juoneton. Perustana on antiikin Odysseus-myytti. Joycen Odysseus ei kuitenkaan
| "Maalaaminen on vapautta! Jos hyppää narua, saattaa myös joskus astua narun väärälle puolelle. Mutta jos ei ota sitä riskiä, että kaatuu nokilleen, mitä sitten? Sitten ei hyppää ollenkaan." Näin arveli taiteilija Pablo Picasso. - Kubistinen maalaus Kolme soittajaa on vuodelta 1921.
ole sankari vaan antisankari, nykyajan mies, levoton ja pikkumainen syntisäkki. Sankaruutta ei klassisessa mielessä enää ole, romaani tuntuu sanovan.
Kirjallisuus 341


Virginia Woolf (1882-1941) on Joycen rinnalla 1900-luvun kirjallisuuden mestarillisimpia sisäisen monologin ja tajunnanvirran taitajia. Hänen tyylinsä on harkittua, yleensä kevyen ironista ja musikaalista. Hänen tunnettuja romaanejaan ovat Rouva Dalloway, Majakka ja Aallot.
Ranska
Marcel Proust (1871-1922) julkaisi vuonna 1913 ensimmäisen osan jättiläisteoksestaan Kadonnutta aikaa etsimässä. Romaani karttui seitsenosaiseksi ja nousi maailman kuuluisimpien joukkoon. Se on intensiivisten lapsuuskuvien, ruumiin vaistonvaraisen muistin, tuoksujen ja makujen kudelma.
Itävalta
Robert Musil (1880-1942) on vuosisadanvaihteen vvieniläisen elämäntavan ironinen ja tarkka tulkki. Hänen romaanijättiläisensä Mies vailla ominaisuuksia on modernin proosan perusteoksia, punnittu ja älyllinen aateromaani, ajan- ja tapainkuva.
Tsekki
Franz Kafka (1883-1924) oli Prahan juutalaisia ja kirjoitti tuotantonsa saksaksi. Arkatuntoinen laki- tieteen tohtori ja vakuutusvirkailija loi suppeassa
tuotannossaan maailman, josta tuli käsite. Sana kafkamai- suus yhdistyy edelleenkin oudosti vääristyneeseen todellisuuteen ja käsittämättömään syyllisyyteen.
| Ainainen epävarmuus piinasi Franz Kafkaa.
Hän suostui julkaisemaan tuotannostaan vain pienen osan.
| Proosatyylin uudistaja Virginia Woolf oli myös etevä esseisti, aikansa naisasianainen.
Kafkan Muodonmuutoksen, Oikeusjutun ja Linnan unenomaista maailmaa on tulkittu milloin psykoanalyysin, milloin uskonnon, milloin politiikan näkökulmasta. Teokset kiehtovat kuitenkin myös ilman selityksiä, runollisen arvoituksellisina näkyinä. Etenkin novellin kehittäjänä Kafka on ollut huomattava (ks. novelli s. 252).
Yhdysvallat
William Faulkner (1897-1962) kehitti romaanei- hinsa mutkikkaan rakenteen, jossa limittyy useita aikatasoja ja kertojanääniä. Faulkneria pidetään usein syyttä suotta vaikeahkona kirjailijana. Se johtuu hänen kunnianhimoisesta kerrontatekniikastaan, joka vaatii lukijalta viitseliäisyyttä.
Faulknerin romaanit, kuten Ääni ja vimma sekä Kylä, Kaupunki ja Kartano, rakentavat Amerikan etelävaltioiden rappeutuvien kartanoiden ja sukujen omaleimaista historiaa.
342 Kirjallisuus


1900-luvun alun modernistisia liikkeitä
| Saksalaisen ekspressionistin Erich Heckelin maalaus Seisova Fränzi vuodelta 1911.
Ekspressionismi
Saksalaisessa maalaustaiteessa 1910-luvulla syntynyt ekspressionismi vaikutti Saksan lisäksi ennen muuta Pohjoismaissa. Suomessa se näkyy muun muassa lyriikassa.
Ekspressionistisen taidekäsityksen mukaan todellisuus on suodatettava mahdollisimman voimallisesti taiteilijan psyyken lävitse ja tekijän tunnetilojen on oltava näkyvissä. Tärkeitä ovat yksilöllisyys ja tiedostamaton. Tavoite vapautti runoilmaisua, sillä totunnaiset kielenparret saivat väistyä "tunteen majesteetin” tieltä. Runomitat ja lauserakenteet höllentyivät, ja esimerkiksi välimerkkejä ja sidossanoja jätettiin entistä useammin pois.
Saksalaisesta ekspressionismista sai virikkeitä suomenruotsalainen modernisti Edith Södergran (ks. s. 409). Prahanjuutalainen prosaisti Franz Kafka kehitti sisäistä kokemusta heijastelevan proosamuodon [ks. s. 342).
| Italialaista futurismia vuodelta 1915.
Giacomo Ballan teos Isänmaallinen laulu Sienan torilla.
Futurismi
”Me aiomme pyhittää vaaran, rakkauden, energian, tottumuksen, uskalluksen voiman. - Me tuhoamme museot, kirjastot ja taistelemme moralismia, feminismiä ja kaikkea yleishyödyllistä pelkuruutta vastaan.” Tallaista lupailivat Filippo Tommaso Marinetti (1876-1944) ja muut italialaiset futuristit manifestissa, joka julkaistiin näyttävästi Ranskassa Le Figaron etusivulla vuonna 1909.
Venäläiset futuristit eturintamassaan Vladimir Majakovski (1893-1930) julkistivat manifestinsa vuonna 1912.
Futuristien mielestä oli luovuttava mukavasta pehmoilusta ja heittäydyttävä aggressiiviseen, urbaaniin elämänmenoon. He järjestivät näyttäviä joukkokokouksia. He esiintyivät lehtien palstoilla ja saarnasivat pysähtyneisyyttä vastaan.
Runosäkeisiin kehiteltiin voimaa ja vauhtia rikkomalla lauserakenteita, nopeuttamalla rytmiä ja käyttämällä yllättäviä kielikuvia. Myös erilaiset typografiset kokeilut olivat futuristien ja heidän yleisönsä mieleen. Runoja sommiteltiin esimerkiksi junan tai ampiaisen lentoradan muotoisiksi kuvioiksi.
Kirjallisuus 343


Ettei sitten mitään ymmärretä
Tulin parturiin, sanoin rauhallisesti:
- Kammatkaa korvani, olkaa hyvä. Heti karvansa sliipattu parturi nosti, naama venähti päärynäksi.
- Senkin idioottiI Punapää!
Sanat lähtivät hyppimään.
Rähinä kimpoili iistä Uhin,
ja kaa-a-a-auan
hihitti jonkun pää
kuin vanha retiisi jota nipusta
nyhdetään.
Vladimir Majakovski. Suom. Natalia Baschmakoff.
| Futuristit harrastivat hullutuksia ja sekamelskaa. Tällaiselta näytti Majakovskin parturimatka vuonna 1913.
| Raoul Hausmannin dadaistinen rakennelma Mekaaninen pää vuosilta 1919-20.
Dadaismi
Ensimmäisen maailmansodan aikana Euroopan runous näytti lopullisesti villiintyvän. Sodan ulkopuolella pysytellyt Sveitsi tulvi pakolaisia, intellektuelleja ja kirjailijoita. Siellä myös romanialainen runoilija Tristan Tzara 0896-1963) julisti dadaismin alkaneeksi helmikuun 8. päivänä 1916.
Meluisilla tempauksillaan ja sokeeraavilla kabareillaan dada halusi vastustaa yhteiskuntaa, joka saattoi synnyttää sodan kaltaista mielettömyyttä.
Teatterimies Hugo Ball ärisi: "Mikä siinä (yhteiskunnassa) voisi olla kunnioitettavaa tai vaikuttavaa? Sen kanuunat? Suuri rumpumme hukuttaa ne. Sen idealismiko? Sehän on jo pitkään ollut naurunasia niin kansanomaisessa kuin akateemisessa muodossaankin. Ylevät verilöylyt ja kannibalistiset urotyötkö? Spontaani hulluutemme ja ihastuksemme illuusioon tuhoaa ne.”
Dadaistit kertoivat poimineensa liikkeensä nimen umpimähkään sanakirjasta. Ranskan sana dada tarkoittaa lastenkielellä keinuhevosta. Liike korostaakin taiteen sattumanvaraisuutta.
344 Kirjallisuus


Runokieli on rytmikästä ja usein hauskaa ääntelyä, jossa sanoilla ei läheskään aina ole selvää merkitystä. "Dadaistisimmillaan" se muistuttaakin pikkuvauvan jokeltelua.
Surrealismi
Dada-liike hajosi riitoihin. Sen jälkeen mielikuvituksen seikkailua jatkoi surrealismi. Liikkeen ohjelmana oli "absoluuttinen kapina, totaalinen tottelemattomuus, säännönmukainen
sabotaasi”. Itseoikeutettuna johtajana toimi runoilija Andre Breton 0896-1966).
Surrealistinen manifesti 0924) julisti, ettei edes "hulluuden pelko pakota meitä jättämään mielikuvituksen lippua puolitankoon" Psykoanalyytikko Sigmund Freudin opit piilotajunnasta olivat liikkeen pyhä kirja. Surrealistien mielestä korkein totuus kumpusi tiedostamattomasta, joskin usein hämmentävänä ja kat- kelmallisena. Ihmisen virhetoiminnot, unet, hallusinaatiot, vapaat mielleyhtymät sekä päihteiden aiheuttamat houreet olivat sen vuoksi
| Salvador Dalin surrealistinen maalaus Muiston pysyvyys vuodelta 1931.
Kirjallisuus 345


taiteilijan arvokkainta aineistoa. Uskottiin, että niin sanottu automaattinen kirjoitus pystyisi kokoamaan yhteen ne tiedonsirut, jotka "aaltoilevasta sielun merestä paiskautuvat tajunnan rannikolle”.
Runouden korkein tehtävä oli manifestin mukaan "kahden toisistaan mahdollisimman kaukana olevan esineen vertaaminen toisiinsa ja niiden esittäminen jyrkällä, mukaansatempaavalla tavalla”. Tämän periaatteen ihasteltu esimerkki oli kielikuva "sateenvarjon ja ompelukoneen sattumanvarainen kohtaaminen leikkauspöydällä”.
Imagismi
Esteettisesti vakavin uudistusliike oli imagismi. Imagistit eivät mellastaneet kaduilla vaan keskittyivät vaalimaan runon kieltä ja runokuvien puhtautta. He halusivat hylätä symbolit ja palauttaa runon takaisin maan pinnalle. Runo- kuvilta vaadittiin suoruutta, selkeyttä, kuria ja maanläheisyyttä mutta samalla yllätyksellisyyttä, sillä juuri yllätys voisi paljastaa uusia tuoreita yhteyksiä.
Liikkeen johtohahmo Ezra Pound 0885- 1972) julisti: ”Kuvaa ei saa käyttää koristeena. Kuva itse on ilmaisu.” Ohjelmassaan 0916) runoilijat vakuuttivat, että imagismi on "kirjailijan minkä tahansa sanottavan selvää esittämistä”. He luopuivat loppusoinnuista ja sidotuista
mitoista uskoen, että vapaa mitta tavoittaa paremmin sen, mitä halutaan kuvata, olipa tämä kuvattava sitten "maiseman yllä alituiseen vaih- televa ja muuttuva valaistus tai kiihtyneen ihmisen mielen nopeat ailahtelut"
Imagismin ohjelma vaikutti myös suomalaisen runon modernismiin 1950-luvulla.
Absurdismi
Irlantilaissyntyisen Samuel Beckettin (1906- 89) ja romanialaissyntyisen Eugene lonescon 0912-94) käsissä syntyi 1950-luvun Ranskassa niin sanottu absurdi draama. Absurdismi toi näyttämölle maailman, jonka täyttää tyhjyys, odotus, turha toivo.
Niin Beckett kuin lonescokin kirjoittivat ranskaksi. Se oli heille vieras kieli, joten he tyylit- telivät siitä lyhytsanaisen merkkikielen. Myös typistetty kieli oli omiaan luomaan outoutta ja järjettömyyden tuntua.
Absurdistit ottivat etäisyyttä yhteiskuntaan. Silti teoksista kehittyi kriittisiä kannanottoja vähäpätöisten ihmisten elinehtojen puolesta. Absurdismia onkin sanottu samanlaiseksi kapinaksi toista maailmansotaa vastaan kuin dada- ismi oli ensimmäistä vastaan. Erona oli vain äänenkäyttö: kun dadaismi piti mahdollisimman kovaa ääntä, absurdismi kuiskasi. (Ks. teatterin historia s. 277.)
1920-ja 1930-luku
Maailmansotien väliset pari vuosikymmentä olivat Euroopassa levotonta ja hermostunutta aikaa. Ensimmäinen maailmansota oli laajuudessaan ja tuhovoimassaan järkyttänyt koko mannerta. Taloudellinen ja moraalinen toipuminen kesti kauan. 1920-luvun muutaman iloisen vuoden jälkeen henkinen ilmanala alkoi kiristyä erityisesti Saksassa. Syntyi fanaattista aatteellisuutta, joka oli huonoa maaperää kulttuurille.
Hitler ja kansallissosialistit pääsivät valtaan Saksassa vuonna 1933, ja edistyksellinen taide joutui uuden vallan kouriin. Kirjoja poltettiin ja taideteoksia takavarikoitiin (ks. sensuurista s. 234). Monet kyvykkäimmistä taiteilijoista, arkkitehdeista ja kirjailijoista pakenivat maasta. Kirjailija Thomas Mann muutti perheineen Yhdysvaltoihin eikä enää koskaan palannut Saksaan.
346 Kirjallisuus


| Rikkaat, menevät ja tyylikkäät Scott ja Zelda Fitzgerald hymyilivät 1920-luvulla valloittavaa hymyään monissa kuvalehdissä. Amerikkalainen unelma näytti kuitenkin myös nurjat puolensa. Lahjakas Zelda ei tyytynyt etelän kau- nottaren rooliin vaan halusi hänkin kirjoittaa romaaneja pariskunnan yhteiselämästä. Hän ei kestänyt kilpailua ja murtui henkisesti.
- 	Joulukuvassa on mukana myös tytär Scottie.
"Kadotettu sukupolvi”
Yhdysvaltalainen prosaisti F. Scott Fitzgerald (1896-1940) luonnehti yleistä pettymystä ensimmäisen maailmansodan jälkeen: "Kaikki jumalat ovat kuolleet, kaikki sodat sodittu loppuun, kaikki usko ihmiseen haudattu ”
Pohjoisamerikkalaiset pystyivät löytämään sanat yhteiselle tragedialle nopeammin ja täsmällisemmin kuin lamaantunut Eurooppa. Yhdysvallat oli aiemmin tyytynyt kulttuurissa passiivisen
vastaanottajan rooliin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen uudet nuoret tekijät astuivat kirjallisuuden eturiviin. Heidän myötään maanosan kulttuurin on sanottu aikuistuneen.
"Kadotetuksi sukupolveksi” kutsuttiin kirjai- lijaryhmää, johon Fitzgeraldin lisäksi kuuluivat Ernest Hemingway, Henry Miller, Anais Nin ja monia muita. Pariisissa vietetyt nuoruusvuodet kuuluivat asiaan, samoin kaksikymmenlu- kulainen elämänhurma, eräänlainen tuhlaileva suruttomuus. Se vaati nopeita autoja, jazzia, samppanjaa, uusia maskuliinisuuden muotoja ja merkkejä, sekä ennen muuta ikuista rahapulaa. Korkeasta taiteellisesta vaatimustasosta ei silti huvitustenkaan pyörteissä tingitty.
Sosialistinen realismi syntyy Nuoren Neuvostoliiton johto löysi kulttuurista tärkeän välineen olojen vakiinnuttamiseksi vallankumouksen jälkeen. Kirjallisuus ja taide valjastettiin tukemaan yhteiskunnallista rakennustyötä.
Myönteisten, valoisien ja helppotajuisten esimerkkien avulla kirjallisuuden ja taiteen tuli kasvattaa kansalaisia sosialismiin ja opettaa heitä soveltamaan sitä myös yksityiselämässään. Tämä kirjallisuus- ja taideohjelma, sosialistinen realismi, hyväksyttiin viralliseksi Neuvostoliiton kirjailijaliiton perustamiskokouksessa vuonna 1934.
Kirjallisuuden ja taiteen yksipuolistaminen ei sujunut vaikeuksitta. 1920-luvun vallaton, taiteellisestikin korkeatasoinen kokeilujen aika päättyi. Käsikirjoituksia takavarikoitiin. Monet ajan parhaista romaaneista, kuten Boris Pasternakin (1890-1960) Tohtori Zivago ja Mihail Bulgakovin (1891-1940) Saatana saapuu Moskovaan, kiellettiin.
Sosialistinen realismi synnytti silti myös pysyviä merkkiteoksia. Niihin lukeutuu Mihail Solohovin (1915-84) verkkainen kasakkakuva- us Hiljaa virtaa Don.
Kirjallisuus 347


| Henry Miller kirjoitti Pariisista, köyhyydestään ja nautinnoistaan, naisistaan ja seksikokemuksistaan. Ne olivat aikalaisille liikaa.
| Ernest Hemingway oli työssään tarkka ja tunnollinen mutta yksityiselämässään raisu ja suurellinen. Hän halusi olla sankari, miesten mies. Hän harrasti metsästystä ja teki safareja Afrikkaan.
1920-ja 1930-luvun kirjailijoita
Yhdysvallat
Ernest Hemingway (1899-1961) loi Nick Adamsista kertovissa tarinoissaan arkisen, tahallisen suorasukaisen tyylin. Hänen perusvaatimuksenaan oli, että asenteet piti kuvata sellaisinaan, kaunistelematta.
Hemingwayn niukan objektiivisesti kerrotut tarinat näyttävät yksinkertaisilta mutta kätkevät sanottua enemmän. Tunnettuja ovat muun muassa rakkaus- ja sotaromaani Jäähyväiset
aseille sekä elämäntaistelun vertauskuvallinen draama Vanhus ja meri. (Ks. novelli s. 252.)
John Steinbeck (1902-68) oli niitä yhteiskunta-analyytikkoja, joiden tuotanto kolkutte- li koko maailman omaatuntoa. Erityisesti laaja, myös elokuvana tunnettu sukuromaani Vihan hedelmät vetoaa yhä pulan ja kurjuuden kuvauksellaan. Ilmestyessään vuonna 1939 se osoitti epäkohtia ja ristiriitoja, joilta nuorekkaan optimistinen Yhdysvallat oli halunnut ummistaa silmänsä.
348 Kirjallisuus


Henry Miller (1891-1980), kirjallisuuden suku- puolitabujen murtaja, oleili pitkään Pariisissa, kuten monet muutkin "kadotetun sukupolven” amerikkalaiskirjailijat. Useat hänen rohkean aistillisista romaaneistaan, muun muassa Kravun kääntöpiiri, ovat läpäisseet sensuurin vasta viime vuosikymmeninä.
Raymond Chandler (1888-1959) loi tyylillisesti viimeistellyn rikostarinan, niin sanotun kovaksikeitetyn dekkarin. Hänen yksityisetsivänsä Philip Marlowe kuljeksii rentona mutta kriittisenä tarkkailijana sotienvälisen ajan Los Angelesissa, suuren rahan, rikosten ja keinottelun keskellä. Rikos- juonen oheen kehittyykin voimakas yhteiskunnallinen kannanotto.
Englanti
D. H. Lawrence (1885-1930) taisteli niin kiivaasti vuosisadan alun moraalikäsityksiä vastaan, että hänen opeistaan kehittyi miltei uskonto. Hän saarnasi maanläheisyyden, avoimemman sukupuolisuuden ja miehisen voiman puolesta: ”Mi- nun suuri uskontoni on usko siihen, että veri, liha, on älyä viisaampi. Ymmärryksemme saattaa erehtyä. Mutta minkä veri tuntee, uskoo ja sanoo,
se on aina totta.”
Avoimen seksuaalisuutensa vuoksi Lawrencen romaanit Poikia ja rakastajia sekä Lady Chatter- leyn rakastaja nostattivat aikoinaan myrskyisää paheksuntaa (ks. s. 234).
Saksa
Bertolt Brecht (1898-1956) oli saksalainen toisinajattelija ja sosialisti. Hän kehitti omalajisen, poliittisesti kantaa ottavan näytelmän, jonka avulla hän esitti mielipiteensä maailmasta. Brechtiläinen eli eeppinen teatteri pyrkii paljastamaan yhteiskunnan lakeja, muun muassa vallan mekanismeja ja köyhälistön riistoa (ks. s. 276).
Brechtin tunnettuja näytelmiä ovat muun muassa Setsuanin hyvä ihminen, Äiti Peloton ja Kolmen pennin ooppera. Ollessaan maanpaossa Suomessa Brecht kirjoitti yhdessä Hella Wuoli- joen kanssa suomalaisten näyttämöiden suosikin Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti.
| Bertolt Brecht sai naisystäviltään runsaasti aiheita ja ideoita. Mainio yhteistyökumppani oli Hella Wuolijoki, kirjailija hänkin. Saksassa heidän yhteinen näytelmänsä Herr Puntila tosin kulkee vain Brechtin nimissä.


Espanja
Federico Garcia Lorca (1898-1936), eteläespan- jalainen lyyrikko ja näytelmäkirjailija, tunnetaan kotiseutunsa vahvan aistillisena tulkkina. Muun muassa Andalusian laulujen kuvista ja rytmeistä välittyvät lorcamaiset teemat, Välimeren maisema ja ihmiset, rakkaus, julmuus ja kuolema. Draamoja sävyttää eroottisen intohimon ja ankaran espanjalaisen sukuperinteen ristiriita. Tunnetuimpia ovat Veren häät ja Ikäneito Rosita.
Lorca ammuttiin pian Espanjan sisällissodan syttymisen jälkeen. Hänestä tuli kotimaansa tunnetuimpia marttyyreja.
1900-luvun lopun näköaloja
Nykyajan länsimainen kirjallisuus on runsaampaa ja monimuotoisempaa kuin koskaan ennen. Kirjoilla on myös kysyntää, sillä koulutustaso on noussut ja lukijoiden määrä kasvanut.
Läntinen maailma on tasa-arvoistunut, eivätkä "hyvän maun” vaatimukset ole yhtä jyrkkiä kuin ennen. Erilaisille äänille on siten entistä enemmän tilaa. Kansainvälistymisen ja nopeiden tietoyhteyksien aikana tyylien ja muotien kiertokulku tuntuu entisestäänkin nopeutuneen.
Etenkin 1960-luvun yhteiskunnallinen radikalismi pöllytti asenteita. Kirjallisuus tuotiin maan pinnalle, keskelle ihmisten vilinää. Romaaneihin ja runoihin ilmaantui puhekieltä, murteita ja slangeja. Arasteltuja aiheita, kuten seksuaalisuutta ja vallankäyttöä, opittiin kuvaamaan aiempaa rohkeammin.
Viime vuosisadan alun modernistinen murros vaikuttaa silti kirjallisuudessa yhä: James Joyce ja T. S. Eliot (ks. s. 340, 341) tunnustetaan proosan ja runouden esikuviksi vielä vuosituhannen vaihduttuakin. Runouden loppusointuja ja säännönmukaisia mittoja kartetaan, ja perinteinen romaanirakenne rikotaan tämän tästä. Niinpä tarinat ovat usein juonettomia ja näennäisen tapahtumattomia.
| Heinrich Böll
Viime vuosina on voimistunut myös vastakkainen liike: perinteisen kertovan romaanin paluu. 2000-luvun iskusanoja on homo narra- ticus kertova ihminen’. Samalla on kasvanut kiinnostus tarinan kertojaa kohtaan. Nähdään, että juuri kertojalla on oikeus määritellä oma maailmansa, antaa sille merkityksiä ja arvo- varauksia.
Saksalainen sielunrippi
Hävitty sota, tuhottu isänmaa ja ennen muuta ankara moraalinen pettymys fasistien julmuuksien paljastuttua ovat sävyttäneet sodanjälkeistä saksalaista kirjallisuutta.
Monet entisessä Länsi-Saksassa eli Saksan liittotasavallassa eläneet kirjailijat, esimerkiksi Heinrich Böll (1917-85) ja Gunter Grass (s.
1927), ovat ruotineet kansakuntansa suuruu- dentoiveita, syyllisyyttä ja ihmisen taipumusta sekä hyvään että pahaan.
350 Kirjallisuus


Itäsaksalaista ankeaa todellisuutta puolestaan on kuvannut vankkumattomana moralistina on esiintynyt Christa Wolf (s. 1929), joka sosialismin aikana joutui kotimaassaan paitsioon.
Itä- ja Länsi-Saksan yhdistyttyä nykyiseksi Saksaksi on saksalainen kirjallisuus jatkanut kansakunnan hidasta eheyttämistyötä ja sosialismin traumojen purkamista. Samalla yhdistyminen on tuonut uudenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia, kun sosialistisen ja kapitalistisen elämäntavan monet ilmiöt ovat törmänneet toisiinsa.
| Filosofi-kirjailijapari Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir otti näkyvästi kantaa politiikkaan. Kuvassa he ovat juuri päässeet poliisin suojista, jonne heidät vei yritys kaataa Ranskan hallitus.
| Gun
Gunter Grass
Ranskalainen vieraantuneisuus Ranskalainen filosofi-kirjailija Jean-Paul Sartre (1902-80) otti johtoaseman Euroopan sodanjälkeisen älymystön piirissä. Hänen eksistentialistinen filosofiansa antoi kielen ja kuvat niille vierauden tunteille, joiden keskeltä uusi sukupolvi rakensi tulevaisuuttaan.
Myös Sartren elämäntoverin Simone de Beauvoirin (1908-86) tuotannossa erillisyys ja porvarillisen elämäntavan kritiikki ovat tavallisia teemoja. De Beauvoir on ollut myös naisliikkeen keulakuva, jonka teos Toinen sukupuoli on feminismin klassikko.
Kirjallisuus 351


Sartrelaista elämännäkemystä edustaa myös algerialaissyntyinen prosaisti Albert Camus (1913-60). Hänen kuuluisin romaaninsa Sivullinen kuvaa tunteistaan vieraantunutta miestä, joka ei kykene suruun eikä iloonkaan. Teos on noussut modernin kylmyyden symboliksi.
Tyhjyyden tunnot, hienostunut kapina ja muotokokeilut hallitsevat yhä ranskalaista romaania. Tätä hienovaraisuutta edustaa Indo- Kiinassa syntynyt Marguerite Duras (1914-96). Hänen tiiviit pienoisromaaninsa koostuvat haipuvista muistoista ja usvaisista tunnelmista, kaihosta mutta myös elämän kaikinpuolisesta tunnustamisesta.
Venäläissyntyinen, Ranskassa asuva ja ranskaksi kirjoittava Andrei Makine (s. 1957) nousi vuonna 1995 palkintotuomareiden, kriitikkojen ja lukijoiden lemmikiksi lämpimän eteerisellä lapsuuskuvauksellaan Ranskalainen testamentti. Sen teemat ovat tietoisen kansainvälisiä ja kerronta yhdistelee vuosituhannenvaihteen lempisävyjä: kaihoa, aistillisuutta, pehmeää ironiaa ja älyllisyyttä.
Amerikkalainen unelma, kapina ja nauru Yhdysvallat on valloittanut elokuvan, musiikin ja kirjallisuuden viihdemarkkinat. Uusi manner on tosin lahjoittanut maailmalle paljon muutakin kuin massojen taidetta. Toisen maailmansodan jälkeen etenkin New York on ollut ennakkoluulottomien kokeilujen tyyssija, tavallaan koko länsimaisen kirjallisuuden ja taiteen pääkaupunki.
Kirjallisesta uudistusmielestä on paljolti kiittäminen New Yorkin juutalaisia. He ovat toimineet amerikkalaisen unelman ja naivismin, konservatismin ja poroporvarillisuuden lahjomattomina kriitikoina.
Koulukunnan näkyvimpiä edustajia on Saul Bellow (s. 1915). Hänellä, kuten monilla muillakin juutalaiskirjailijoilla, intiimit paljastukset sekoittuvat kepeään älyllisyyteen, yhteiskunnalliset
äänenpainot vakavaan filosofiaan. Romaaneista tunnetuimpia ovat Herzog ja Humboldtin lahja.
J. D. Salingerin (s. 1919) romaanista Sieppari ruispellossa on tullut moderni klassikko. Se on kertomus nokkelasta mutta naiivista nuoresta Holden Caufieldista, joka pitää lähes kaikkia ihmisiä dorkina, hänen omalla kielellään ilmaistuna.
1960-luvun lopun tyypillisen skandaalin nostatti Philip Rothin (s. 1933) eroottinen romaani Portnoyn tauti. Rothia ennen Allen Gins- berg (1926-97), Charles Bukowski (1920-94) ja Norman Mailer (s. 1923) raivasivat tietä väkivallan, seksin ja huumeiden kuvaukselle.
Nauru amerikkalaiselle unelmalle jatkuu muun muassa Joseph Hellerin (1923-99) satiirisessa sotaromaanissa Me sotasankarit sekä
352 Kirjallisuus


| Sain
Saiman Rushdie
j Toni
Toni Morrison
John Irvingin (s. 1942) aikalaisromaaneissa Garpin maailma ja Ystäväni Owen Meany.
Etenkin afroamerikkalaisten naisten tuotanto on noussut esiin. Yhdysvaltain ensimmäisenä mustana kirjailijana, samoin ensimmäisenä mustana naiskirjailijana Toni Morrison (s. 1931) sai kirjallisuuden Nobelinpalkinnon vuonna 1993. "Minusta on aina tuntunut, että kielellinen kyky on erityinen mustien osaksi tullut siunaus", hän arveli. Harvinaisesta sana- taituruudesta kertovat orjatytön tarina Minun kansaniy minun rakkaani sekä rakkauden ja kuoleman balladi Jazz.
Brittiläisiä voimahahmoja
Brittiläisen nykykirjallisuuden perustana on
siirtomaavallan perintö ja elävä vuorovaiku¬
tus eri maanosien kesken. Australia, Afrikka, Aasia ja Pohjois-Amerikka antavat yhä piristysruiskeita yhteisön vanhalle emämaalle. Monet Ison-Britannian parhaista nykykirjailijoista ovatkin syntyneet Euroopan ulkopuolella, Intiassa, Australiassa, Kiinassa tai vaikkapa Trinidadissa.
Kulttuurisilta yhteentörmäyksiltä ei ole vältytty. Maailmaa on kohauttanut brittiläistyneen intialaisen Saiman Rushdien (s. 1947) saama kuolemantuomio, jonka islamin uskonnollinen johtaja ajatollah Khomeini julisti 1989. Kirjailijan katsottiin romaanillaan Saatanalliset säkeet pilkanneen muslimien uskonnollisia tunteita.
Ulkoeurooppalaisen ja etenkin latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden vaikutus näkyy
Kirjallisuus 353


J. K. Rovvling
J. R. R. Tolkien
muun muassa Graham Swiftin (s. 1949) romaaneissa Veden maa sekä Ei tästä maailmasta. Todellisuus ja fantasia, historia ja nykyihmisen tajunta kerrostuvat niissä omaleimaiseksi kokonaisuudeksi.
Britannian luetuimpia nykykertojia on Persiassa syntynyt ja Rhodesiassa kasvanut Doris Lessing (s. 1919), näkijä ja aikalaistarkkailija. Ympäristön ja moraalin turmeltuminen on hänen romaaniensa tavallisia teemoja.
Jo Lewis Carrollista (1832-98) ja hänen teoksestaan Liisan seikkailut ihmemaassa alkanut fantasiakirjallisuuden vahva perinne jatkuu Britanniassa elinvoimaisena. Näkyvin moder¬
nin fantasiakirjallisuuden kirjoittajista on J. R. R. Tolkien (1892-1973), jonka trilogia Taru sormusten herrasta on maailmankuulu klassikko. Uudempaa brittiläistä fantasiaa edustavat muun muassa J. K. Rowlingin (s. 1965) Harry Potter -kirjat.
Viime vuosina brittiläistä elämänmenoa on yhä useammin alettu katsella myös erilaisten etnisten ryhmien näkökulmasta. Tunnetuksi on tullut muun muassa Hanif Kureishi (s. 1956). Romaanissaan Esikaupunkien Buddha hän kuvaa Lontoon monikulttuurista elämää, jossa risteytyvät monenlaiset aasialaiset ja brittiläiset tavat ja asenteet.
354 Kirjallisuus


Joseph
Brodsky
Myrsky Itä-Euroopassa
Venäjän kirjallisuus sai neuvostovallan aikana pysytellä ahtaissa karsinoissa. Sosialistinen rea- Aleksandr Solzenitsyn lismi (ks. s. 347) vaati kuvaamaan ihanteellisia ja
menestyvää ihmisiä. Yhteiskunnallisten epäkohtien esittäminen oli vaikeaa, mahdotontakin.
Vallan ja mielivallan kriitikko Aleksandr Solzenitsyn (s. 1918) lähti maanpakoon 1970- luvulla. Hän palasi kuitenkin takaisin neuvostovallan sorruttua ja on ottanut aktiivisesti kantaa synnyinmaansa yhteiskunnallisiin ongelmiin. Poliittisen pakolaisen osan valitsi myös runoilija ja esseisti Joseph Brodsky (1940-96).
Viime vuosina Venäjän kirjallinen ääni on muuttunut nopeasti. Jevgeni Popov (s. 1946) ja monet muut satiirikot kuvaavat aiemmin kiellettyjä aiheita, köyhyyttä, korruptiota, yhteiskunnallista oveluutta. Useita kirpeä-äänisiä runouden avantgardisteja on astunut maan alta julkisuuteen. He harrastavat ennen muuta rohkeita muotokokeiluja.
Etenkin virolaisen Jaan Krossin (s. 1929) maine on kasvanut vuosi vuodelta. Hänen his-
Kirjallisuus 355


Postmoderni Calvino
Fiktio ja faktat, romaanin maailma ja lukijan kokemus sekoittuvat Italo Calvinon postmodernissa tekstissä.
Lukija, mitä sinä teet? Etkö vastusta? Etkö pakene? Ai, sinä osallistut.. Ai; sinäkin heittäydyt HviNan Kundera
leikkiin... sinä olet tämän kirjan ehdoton sanka- I
ri, niin kyllä, mutta luuletko että se antaa sinulle oikeuden seksuaalisiin suhteisiin kaikkien naispuolisten henkilöiden kanssa? Noin vain, ilman minkäänlaista valmistelua... Eikö tarinasi Lud- millan kanssa riittänyt antamaan juonelle rakkausromaanin lämpöä ja suloa? Mikä tarve sinulla on olla myös hänen sisarensa kanssa (tai jonkun kanssa jonka samastat hänen sisareensa) tämän Lotaria-Corinna-Sheilan kanssa joka tarkkaan ottaen ei koskaan ole ollut sinusta edes sympaattinen...? On luonnollista että haluat revanssin sen jälkeen kun sivukaupalla olet seurannut tapahtumia passiivisen alistuneena, mutta tuntuuko tämä sinusta sopivalta tavalta?
Vai haluatko sanoa, että tähänkin tilanteeseen olet joutunut vastoin tahtoasi?
Italo Calvino, Jos talviyönä matkamies. 1979.
Suom. Jorma Kapari.
| Jaar
Jaan Kross
356 Kirjallisuus


torialliset romaaninsa ovat vallan ja alistamisen, inhimillisen heikkouden ja riiston monisäikeistä tulkintaa.
Ranskalaistunut tsekkikirjailija Miian Kundera (s. 1929) esittelee kotimaansa kohtaloa ja maastamuuttajien elämää mustan huumorin sävyttäneissä ja samalla eroottisissa teoksissaan. Niistä tunnetuimpia on Olemisen sietämätön keveys.
Italialainen perintö
Modernin italialaisen proosan keulahahmo Italo Calvino (1923-85) jätti jälkeensä kirjallisen perinnön, joka virkistää kirjallisuutta yhä. Hänen romaaninsa sekoittavat fantasiaa, arjen psykologiaa ja humoristista tapainkuvausta.
Calvinon Jos talviyönä matkamies oli ilmestyessään vuonna 1979 uuden, postmodernistisen kerronnan airut. Romaani panee minäkertojansa kommentoimaan tapahtumia ikään kuin syrjästä, antaa hänen pysähdellä, hukata tarinansa, aloittaa alusta, piipahtaa juhliin, rakastua, aloittaa taas alusta.
Teos leikittelee kirjallisuuden lajityypeillä ja rakentaa palapeliä näennäisesti yhteensopimat- tomista aineksista. Keskeinen kysymys onkin, miten pitkälle kirjallisuus ja todellisuus voivat sekoittua keskenään.
Vielä laveampia kerronnallisia kuvioita rakentaa romaaneissaan Umberto Eco (s. 1932). Keskiaikaiseen luostariin sijoitettu älyllinen dekkari Ruusun nimi nosti entuudestaan kirjallisuudentutkijana ja semiootikkona tunnetun Econ suuren lukijakunnan suosioon.
Millaisia kirjoja luetaan uudella vuosituhannella?
Kirjallisuus etsii suuntia muutosten mukana, joskus niitä ennakoidenkin. Se kantaa itsessään aikakautensa ja yhteiskuntansa kulttuuria, jota se muokkaa lukijoittensa välityksellä.
Postmodernina ja globaalistuvana aikana
perinteet menettävät merkitystään, yhtenäistä elämisen ohjeistoa ei enää ole. Sirpalemaisuus, turvattomuus ja liikkeelläolo määrittävät tätä murrosta, jota kirjallisuudessa parhaiten kuvannee yhä katkeilevampi lyhytproosa. Päähenkilönä on usein kaupungissa elävä, syystä tai toisesta ympäristössään itsensä vieraaksi kokeva yksilö, josta kerrotaan vailla suuria tunteita ja arvottamatta hänen tekojaan tai kohtaloaan.
Aikamme valintaviidakossa ihminen etsii itselleen omaa tarinaansa. Hän kaipaa tekstejä, joissa sanat vastaavat hänen kokemusmaailmaansa, todellista tai kuviteltua. Vastaukseksi tähän etsintään kirjallisuus tarjoaa minän kertomuksia: omaelämäkertoja, muistelmia ja tunnustuksia. Niihin on helppo samastua.
Kadonnutta identiteettiä haetaan myös pienten vähemmistöjen - esimerkiksi seksuaalisten tai etnisten - kertomusten kautta. Sukupuoliroolien uusjako on menneillään myös kirjallisuudessa.
Toisaalta sirpaleisessa ja nopeasti muuttuvassa nyky-yhteiskunnassa monet kaipaavat suuria aatteellisia kokonaisuuksia, laajoja kertomuksia, joihin rakentuu vivahteikas fiktiivinen maailma ja monimutkainen mutta johdonmukainen juoni. Tällaisia tarjoavat muun muassa tieteiskirjallisuus ja fantasiakirjallisuus, joiden mielikuvituksellisissa maailmoissa käydään ikuista taistelua hyvän ja pahan välillä.
2000-luvun ihminen on joutunut kasvokkain sekä maailmanlaajuisten ja henkilökohtaisten uhkien että kiehtovien mahdollisuuksien kanssa. Ei ole siis ihme, että ajastamme on aistittavissa uuden yhteiskuntamoraalin, uskonnollisuuden ja muun aatteellisuuden kaipuuta.
Vaikka monet aikamme piirteet vaikuttavatkin moniarvoisen arvottomilta, katsomuksel- lisuuden ohella kirjallisuus tarjoaa lukijalleen apua arvojen etsimisessä nostamalla päähenkilöksi hyvän ihmisen.
Uuden vuosituhannen kirjallisuus tuntuu
Kirjallisuus 357


siis olevan täynnä vastakohtia, jotka eivät sulje toisiaan pois, vaan hyvin erilaiset muodot kehittyvät rinnakkain. Lajit sekoittuvat, tekstit leikkivät usein toisiaan parodioiden. Tekijän ja kokijan - kirjoittajan ja lukijan - osatkin saattavat sulautua yhteen: Tietoverkoissa syntyy kirjoja, joiden juoneen voi jokainen ruutunsa äärestä vaikuttaa. Roolipelaaja rakentaa itse
oman hahmonsa, mutta vasta usean pelaajan yhteistyöstä syntyy tarina - yhden pelin ajaksi. Seuraavalla kerralla syntyy ja kuolee uusi tarina. "Kaikki näyttää näinä aikoina liittoutuneen kaukaisia päämääriä, elämänprojekteja, pysyviä sitoumuksia, ikuisia liittoja ja muuttumattomia identiteettejä vastaan", kirjoittaa sosiologi Zygmunt Bauman.
Pieni ajantieto
Historian vuosiluvut osoittavat, että yhteiskunnan muutokset ja kirjallisuuden ilmiöt saattavat olla hyvinkin suorassa suhteessa toisiinsa. Ne näyttävät myös tyylikausien rajojen horjuvuuden: realismin valtakaudella syntyy romanttisia teoksia, romantiikan kaudella taas realistista kirjallisuutta.
Antiikki
800-1. eKr. Iliaan ja Odysseian arvellaan syntyneen, n. 630 eKr. runoilija Sapfo syntyy Lesbossaarella. 480 eKr. Kreikan klassinen aika alkaa.
472 eKr. Aiskhyloksen varhaisin tunnettu tragedia Persialaiset esitetään.
200-1. eKr. Odysseia käännetään latinaksi.
47 eKr. Aleksandrian kirjasto, noin 700 000 kirjakääröä, palaa.
44 eKr. Julius Caesar murhataan Roomassa.
313 Konstantinus Suuri tunnustaa kristinuskon. 395 Rooma jaetaan Itä- ja Länsi-Rooman valtakuntiin.
Keskiaika
n. 400-700 kansainvaellusten aika Euroopassa. 636 arabit hyökkäävät Välimeren maihin.
1096-97 ensimmäinen ristiretki.
1137 Saint Denisin luostarikirkon rakennustyöt aloitetaan; suippokaarityyli eli gotiikka syntyy. 1321 Danten Jumalainen näytelmä valmistuu Italiassa.
Renessanssi
1348 ruttovuosi, johon Boccaccio sijoittaa Decameronensa.
1455 Gutenberg painaa ensimmäisen kirjan.
1492 Kolumbus löytää Amerikan.
1517 Martin Luther naulaa teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen.
1548 Mikael Agricola julkaisee Uuden testamentin suomeksi.
1592 Shakespearen esikoisnäytelmä Kuningas Henrik VI valmistuu esityskuntoon Englannissa.
1606 Cervantesin Don Quijoten ensimmäinen osa ilmestyy Espanjassa.
1613 Galileo Galilei esittää, että Maa kiertää Aurinkoa, ja joutuu inkvisition eteen.
1635 Ranskan akatemia perustetaan.
1648 kolmikymmenvuotinen sota päättyy Westfalenin rauhaan.
Klassisismi ja valistusaika
1660 Ranskan valtaistuimelle nousee Ludvig XIV, Aurinkokuningas.
1664 Moliären Tartuffe esitetään Pariisissa; esitykset kielletään.
1674 Boileau julkaisee teoksensa Runousoppi.
1687 Isaac Newton esittää Maan vetovoiman lain.
1720 Daniel Defoen matkaseikkailu Robinson Crusoe ilmestyy Englannissa.
1759 Voltairen romaani Candide ilmestyy Ranskassa.
Romantiikka
1774 saksalaisen romantiikan perusteos,
Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset, ilmestyy.
1775 Pohjois-Amerikan yhdysvallat julistautuu itsenäiseksi.
1789 Pariisin Bastilji valloitetaan ja Ranskan suuri vallankumous alkaa.
1790 Carl Mikael Bellmanin Fredmanin epistoloita ilmestyy Ruotsissa.
358 Kirjallisuus


1812 Byronin runoelma Childe Haroldin pyhiinvaellusmatka ilmestyy.
1812-14 Grimmin veljekset julkaisevat ensimmäiset lastensatunsa.
1813 Jane Austenin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo ilmestyy Englannissa.
1814 Wienin kongressi.
1815 Napoleonin joukot kärsivät tappion Waterloossa.
1821 Shelley kirjoittaa runon Adonäis kuolleen ystävänsä John Keatsin muistolle.
1831 Victor Hugon Pariisin Notre Dame ilmestyy Ranskassa.
Realismi ja naturalismi
1833 ensimmäinen höyrylaiva ylittää Atlantin.
1835 H. C. Andersen julkaisee ensimmäiset satunsa.
1837-38 Charles Dickensin Oliver Twist ilmestyy Englannissa.
1842 Nikolai Gogolin Kuolleet sielut ilmestyy Venäjällä.
1844 Alexandre Dumas’n Kolme muskettisoturia ilmestyy Ranskassa.
1847 Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaani ja Emi ly Bronten Humiseva harju ilmestyvät Englannissa.
1848 Euroopan hullu vuosi. Marx ja Engels julkaisevat Kommunistisen manifestin.
1852 Ivan Turgenevin Metsämiehen muistelmat ilmestyy Venäjällä.
1857 Gustave Flaubertin Rouva Bovary \a Charles Baudelairen Pahan kukkia ilmestyvät Ranskassa.
1859 Charles Darwin julkaisee teoksensa Lajien synty.
1866 Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus ilmestyy Venäjällä.
1870 Pariisin kommuuni kukistetaan. Italia yhdistyy.
1871 Preussin kuningas Vilhelm I julistetaan Saksan keisariksi.
1873 Leo Tolstoin Sota ja rauha ilmestyy Venäjällä.
1874 Claude Monet’n maalausta Vaikutelma auringon noustessa ranskalaiskriitikko kuvaa "impressionistiseksi”; impressionismin käsite syntyy.
1880 Henrik Ibsenin naisasianäytelmä Nukkekoti esitetään Oslossa.
1884 August Strindbergin läpimurtoteos Punainen huone ilmestyy Ruotsissa. Filosofi Friedrich Nietzsche julkaisee pääosan teoksestaan Näin puhui Zarathustra.
1887 Sherlock Holmes seikkailee ensimmäistä kertaa Sir Arthur Conan Doylen tarinassa Punaisten kirjainten arvoitus.
1888 Anton Tsehov julkaisee ensimmäisen novellinsa Aro kirjallisessa aikakauslehdessä.
Uusi maailmankuva murtautuu esiin
1895 ranskalaiset Lumieren veljekset pitävät ensimmäisen elokuvaesityksensä yleisölle.
H. G Wellsin tieteisromaani Aikakone ilmestyy.
1900 Sigmund Freudin Unien tulkinta esittelee psykoanalyyttisen teorian perusteet.
1904 Apollinaire tutustuu Picassoon ja tajuaa uusien perspektiivien mahdollisuudet myös runoudessa.
1905 Thomas Mannin läpimurtoromaani Buddenbrookit ilmestyy Saksassa.
1908 autojen massatuotanto alkaa Yhdysvalloissa.
1909 futuristien ensimmäinen manifesti julkaistaan Pariisissa Le Figaron etusivulla.
1912 venäläiset futuristit julkaisevat manifestinsa.
1913 Marcel Proust julkaisee ensimmäisen osan teoksestaan Kadonnutta aikaa etsimässä.
1914 ensimmäinen maailmansota syttyy.
T. S. Eliotin moderni runo J. Alfred Prufrockin rakkauslaulu ilmestyy Poefry-lehdessä.
1915 Albert Einstein esittää suhteellisuusteoriansa.
1916 dadaismi syntyy.
1916 suomenruotsalaisen modernistin Edith Södergranin esikoisteos Runoja ilmestyy.
1917 Venäjän vallankumous.
Sotien välinen aika
1918 ensimmäinen maailmansota päättyy.
1920 säännöllinen yleisradiotoiminta alkaa
Yhdysvalloissa.
1922 James Joycen modernistinen romaani Odysseus ilmestyy.
1924 Andre Breton julkaisee surrealismin manifestin.
1925 Franz Kafkan Oikeusjuttu ilmestyy tekijän kuoleman jälkeen.
Kirjallisuus 359


1926 Ernest Hemingwayn romaani Ja aurinko nousee ilmestyy Yhdysvalloissa.
1927 Jazzlaulaja, ensimmäinen puhetta sisältävä äänielokuva, esitetään. Virginia Woolfin Majakka ilmestyy Englannissa.
1928 D. H. Lawrencen romaani Lady Chatterleyn rakastaja herättää pahennusta Englannissa.
1929 pörssiromahdus Wall Streetillä; suuri lamakausi alkaa. William Faulknerin Ääni ja vimma ilmestyy Yhdysvalloissa.
1933 Adolf Hitler nousee valtaan Saksassa.
1934 sosialistisen realismin oppi muotoillaan Moskovan kirjailijakokouksessa. Henry Millerin romaani Kravun kääntöpiiri ilmestyy ja joutuu sensuurin kouriin.
1935 ensimmäiset säännölliset tv-lähetykset aloitetaan Saksassa.
1939 Raymond Chandlerin yksityisetsivä Philip Marlowe astuu maailmankirjallisuuteen. John Steinbeckin yhteiskuntakuvaus Vihan hedelmät ilmestyy Yhdysvalloissa.
1939 toinen maailmansota syttyy. F. E. Sillanpää saa Nobelin kirjallisuuspalkinnon.
Sotavuosista vuosituhannen loppuun
1942 Albert Camus’n romaani Sivullinen ilmestyy Ranskassa.
1945 toinen maailmansota päättyy. Yhdistyneet kansakunnat perustetaan.
1949 Anne Frankin päiväkirja, keskitysleirillä kuolleen tytön teos, julkaistaan Hollannissa.
1951 J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa ilmestyy Yhdysvalloissa.
1953 Neuvostoliiton diktaattori Josef Stalin kuolee. Samuel Beckettin näytelmä Huomenna hän tulee merkitsee absurdin teatterin läpimurtoa.
1954-56 J. R. R. Tolkienin fantasiaromaani Taru sormusten herrasta ilmestyy Englannissa.
1955 ensimmäiset tietokoneet tulevat kauppoihin.
1956 Unkarin kansannousu neuvostojohtoista sosialismia vastaan.
1960 Marguerite Duras’n käsikirjoitukseen pohjautuva elokuva Hirosima, rakastettuni kiertää elokuvateattereita.
1961 Berliinin muuri rakennetaan Itä-ja Länsi- Saksan rajaksi.
1961 Joseph Hellerin Me sotasankarit ilmestyy Yhdysvalloissa.
1966 Kiinan kulttuurivallankumous alkaa.
1967 Philip Rothin romaani Portnoyn tauti ilmestyy Yhdysvalloissa. Kolumbialaisen Gabriel Garcia Märquezin Sadan vuoden yksinäisyys hämmästyttää elinvoimallaan.
1968 Euroopan uusi hullu vuosi, jona nuoret mellakoivat demokratian puolesta eri puolilla.
1974 kirjailija ja toisinajattelija Aleksandr Soltzenitsyn karkotetaan Neuvostoliitosta.
1979 Italo Calvinon postmoderni romaani Jos talviyönä matkamies ilmestyy Italiassa.
1981 aidsista puhutaan ensimmäisen kerran.
1983 Umberto Econ romaani Ruusun nimi ilmestyy Italiassa.
1986 Ruotsin pääministeri Olof Palme murhataan.
1988 Saiman Rushdien romaani Saatanalliset säkeet ilmestyy Englannissa.
1989 islamin uskon päämies ajatollah Khomeini julistaa Saiman Rushdielle kuolemantuomion. Berliinin muuri murtuu.
1991 Taloudellinen lama koettelee Eurooppaa ja valtaa myös Suomen. Neuvostoliitto hajoaa. Etelä-Afrikan rotusorto alkaa murtua. Eteläafrikkalainen Nadine Gordimer saa Nobelin kirjallisuuspalkinnon.
Levottomuudet alkavat Balkanilla. Norjalaisen Jostein Gaarderin filosofinen nuortenromaani Sofian maailma ilmestyy ja alkaa valloittaa maailmaa.
1992 japanilais-suomalainen muumipiirrossarja esitetään televisiossa ja kansainvälinen muu- mibuumi syntyy. Toni Morrisonin romaani Jazz ilmestyy.
1993 Ääri-islamilaisuus vahvistuu Lähi-idässä.
Toni Morrison saa Nobelin kirjallisuuspalkinnon Yhdysvaltojen ensimmäisenä mustana kirjailijana.
1995 Andrei Mäkinen hienostuneen romanttinen Ranskalainen testamentti kerää Ranskan tärkeimmät kirjapalkinnot.
1997 Nobelin kirjallisuuspalkinto annetaan teatterisatiirikko Dario Folle.
Ensimmäinen Harry Potter ilmestyy.
1999 Saiman Rushdielle määrätty fatwa, kuolemantuomio, perutaan.
2001 terrori-isku New Yorkin World Trade Centeriin 11.9.
2003 Yhdysvallat hyökkää Irakiin ja miehittää sen. Eteläafrikkalainen J. M. Coetzee saa Nobelin kirjallisuuspalkinnon.
360 Kirjallisuus


Muiden kulttuurien kirjallisuutta
Länsimainen kirjallisuushistoria avaa maailmankirjallisuuteen vain yhden ja varsin yksipuolisen näkökulman. Esimerkiksi Kiinassa, Intiassa, Egyptissä ja Kaksoisvirranmaassa kulttuuri kukoisti jo tuhansia vuosia sitten, kun eurooppalaiset olivat vielä luku- ja kirjoitustaidotonta metsäläiskansaa.
tieteellisiä ja kaunokirjallisia tekstejä vuosituhansien ajan. Lyriikkaa ja proosaa, historiallisia romaaneja, veijaritarinoita ja satiirisia tapainkuvauksia on ilmestynyt runsaasti sen jälkeen kun Laulujen kirja koottiin 500-luvulla eKr. Aina 1800-luvulle saakka Kiinan kirjallisuus onkin ollut rikkaampaa ja runsaampaa kuin missään muualla maailmassa.
Kiinan kirjallisuus toimi pitkään esikuvana ympäröivien alueiden hengenelämälle. Esimerkiksi Vietnamin kirjallisuus on ollut lujasti sidoksissa pohjoiseen naapuriin. Vietnamkin sai tosin ensimmäiset omakieliset klassikkonsa jo 1300-luvulla.
Pitkä kirjallisuuden traditio on ollut monilla muillakin Euroopan ulkopuolisilla kulttuureilla. Esimerkiksi intialaisilla ja arabeilla on ollut rikas suullinen satuperinne. Ensimmäiset kirjalliset tallennukset maailmankuulusta kokoelmasta Tuhannen ja yhden yön tarinoita ovat peräisin
iinassa on kirjoitettu uskonnollisia ja filosofisia, historiallisia ja luonnon-
Tuhannen ja yhden yön taika välittyy Rudolf Koivun kuvituksesta.
Kirjallisuus 361


700-luvulta. Arabien keskuudessa, nykyisen Irakin alueella, on syntynyt myös vanhin tunnettu runoeepos Gilgämes (ks. s. 250).
Islamin kirkolliset johtajat eivät aina ole katsoneet suopein silmin kirjailijoiden kirjoituksia. Koraanin mukaan Allahista ei saa tehdä kuvaa, ja kieltoa on kuvataiteiden ohella sovellettu myös kirjallisuuteen. Silti arabialaiset ovat tuottaneet myös elämänilon kuolemattomia dokumentteja. Niihin kuuluu persialaisen Omar Khaijamin (n. 1048- n. 1131) riemukkaat balladit elämän nautinnoista ja kaiken katoavuudesta.
Uskonnollisten auktoriteettien lisäksi maalliset vallanpitäjät ovat asettaneet esteitä kirjoittajille, jotka ovat usein kärkevästi arvostelleet maansa hallintoa ja olevia oloja.
Turkkilainen prosaisti Yashar Kemal (s. 1922) kuvaa romaaneissaan maalaisväestön elämää ennen ja nyt. Hän paljastaa yhteiskunnan valtamekanismeja ja köyhän väestön kärsimyksiä, ja niinpä hän onkin joutunut myös poliittiseen ahdinkoon. Mielipiteittensä takia on Egyptissä vainottu nobelisti Naguib Mahfouzia (s. 1911), kairolaiskortteleiden värikästä kuvaajaa.
Kulttuurivaikutteita moneen suuntaan
Länsimaiset vaikutteet ovat tukahduttaneet Kaukoidän ikivanhaa perinnettä. Kirjailijoiden ilmaisumahdollisuuksia on kapeuttanut myös sosialistinen realismi, Neuvostoliitossa syntynyt poliittis-taiteellinen suuntaus, jota Aasian sosialististen maiden vallanpitäjät ovat suosineet. Siksi 1900-luvulla Kaukoidän omaleimaisuus on laimentunut.
Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa Euroopasta omaksutut piirteet on kyetty yhdistämään alkuperäisiin siten, että kulttuurit ovat rikastuttaneet toisiaan. Karibialla, Polynesiassa ja
Ma kainalossa Koraani ja kannu toisen alla vaellan tiellä kaidalla ja tiellä lavealla; en ole pahin pakana, en parhain musulmaani ikiholvin sinikivisen ja aurinkoisen alla.
***
Kuin vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa, niin päivistäni tänään taas päivä katoaa.
Mut milloinkaan en murehtinut ole päivää kahta: en päivää, joka jäi jo taa, en päivää tulevaa.
Omar Khaijam, Teltantekijä. Suom. Toivo Lyy.
Noin tuhat vuotta on kulunut siitä, kun persialainen Omar Khaijam kirjoitti neli- säkeensä. Silti niiden kaihoja elämänilo ovat kuin tätä päivää.
intiaanien asuinalueilla angloamerikkalaisuus on paljolti päässyt tuhoamaan alkuperäistä elämänmuotoa.
Vaikutusvirrat ovat tosin kulkeneet myös toisin päin, alkuperäiskulttuureista länteen. Etenkin 1900-luvulla kiinalainen runous ja filosofia sekä intialainen ajattelu ovat tarjonneet elinvoimaisia virikkeitä. Kiinnostus intiaanien, afrikkalaisten, polynesialaisten ja monien muiden alkuperäiskansojen kulttuureihin on niin ikään virinnyt eri puolilla maailmaa.
Japani tarjoaa esimerkin pitkästä ja omaleimaisesta kirjallisesta kehityksestä, Latinalainen Amerikka eri kulttuurien hedelmällisestä vuorovaikutuksesta ja Afrikka maanosasta, jossa on syntynyt runsaasti tuoretta, elävää kaunokirjallisuutta.
362 Kirja 11 isuus


Erakkoelämän opetuksia
Miten laiska ukko! Yleensä minusta on vain harmillista, jos joku tulee käymään
- 	monesti olen mielessäni vannonut etten mene tapaamaan ketään enkä kutsu ketään luokseni, mutta minkäs teet: kuutamoöinä ja lumisina aamuina sitä kaipaa itselleen ystävää.
Sanaakaan sanomatta juon yksikseni viiniä. Mielessäni kyselen, mielessäni vastailen. Työnnän majani oven auki ja katselen lunta, tai täytän viinikuppini, kirjoitan muutaman rivin ja lasken taas siveltimen syrjään. Mikä merkillinen hulluus tätä ukkoa riivaa:
Kun juon viiniä uni yhä loittonee - yö täynnä lunta.
Bashä Harhojen maja.
Suom. Kai Nieminen.
| Haiku on elävä japanilainen runomuoto. Sen mestareita oli 1600-luvulla elänyt Bashö, joka kirjoitti myös haibuneita. Haibunissa kolmisä- keinen haiku punoutuu pieneen proosateks- tiin, kuten tässä.
Japanin kirjallisuus
Japanin kirjallisuudella on takanaan yli tuhatvuotinen perinne. Yli kolme vuosisataa sitten Ihara Saikaku (1642-93) kirjoitti proosaa, jonka pohjalta kehittyi moderni japanilainen romaani. Samoihin aikoihin vaeltava runoilija Matsuo Bashö (1644-94) vakiinnutti haiku-runon periaatteet. Kolmisäkeinen haiku ja viisisäkeinen tanka (ks. s. 280) ovat rikastuttaneet länsimaidenkin lyriikkaa, ennen muuta modernismin keinovaroja.
| Japanilaista zen-taidetta 1200-ja 1300-luvun vaihteesta. Runoilija Li Po taiteilija Lian K’ain kuvaamana.
1800-luvulla länsimainen romantiikka ja symbolismi jättivät jälkensä Japanin runouteen. Samalla tuontitavara lisäsi kiinnostusta omaan
Kirjallisuus 363


perinteeseen, ja haiku- ja tanka-runon klassiset säännöt elvytettiin.
Proosakirjailijat Natsume Söseki (1867-1916) ja Junichirö Tanizaki (1886-1965) asettuivat 1900-luvun alussa vastustamaan lännestä omaksuttua naturalismia ja arkipäivän ahdasta kuvausta. He hakeutuivat tietoiseen estetismiin: heidän romaaneissaan jäykät mutta hienostuneet vanhat japanilaisperinteet asettuvat modernin ajattelun vastavoimiksi. Kulttuurinen yhteentörmäys on yleensäkin ollut suosittu aihe 1900-luvun japanilaisessa kirjallisuudessa.
Tanizaki tunnetaan ennen muuta rakkauden ja seksuaalisen vallan kuvaajana. Esimerkiksi romaaneissa Avain ja Tatuoija hänen tyylinsä on jännittyneen aistillista. Eroottinen lataus onkin tullut japanilaisen nykyproosan tunnukseksi.
Kansainvälisesti tunnetuin japanilaiskirjaili- ja on Yasunari Kawabata (1899-1972), kotimaansa kirjallisuuden ensimmäinen nobelisti. Hän oli kapinallinen, joka eurooppalaisten modernistien tavoin etsi ilmaisua uudelle todellisuuskäsitykselle. Hän hioi, kokeili ja kehitteli tyyliään lakkaamatta. Tunnettuja hänen teoksiaan ovat kehitysromaani Lumen maa sekä maailmansodan jälkeisen pettymyksen analyysi Vuoren jyly.
Shöhei Öokan (1909-88) romaani Tulia tasangolla hämmensi lukijoita suorasukaisuudellaan. Se kertoo toisen maailmansodan nälkää näkevistä japanilaissotilaista, jotka ajautuvat ihmissyöntiin.
Öokan ikätoveri, älymystön edustaja Ozamu Dazai (1909-48) kuvaa hämmentynyttä, rappiolle joutuvaa ihmistä. Hän tarjoaa äärimmilleen jännittyneitä kuvia kulttuurisesti rikkoutuneesta Japanista.
Tunnettu prosaisti Yukio Mishima (1925-70) teki rituaali-itsemurhan osoittaen siten pettymyksensä nykyaikaan. Moderni, teollistunut ja kaupallistunut Japani ei miellyttänyt häntä. Hän
pakeni vanhoillisiin arvoihin, miehuuteen, sa- murai-ihanteisiin ja sotilashyveisiin. Näitä hän puolusti myös teoksissaan, joista on suomennettu muun muassa Aaltojen pauhu ja Kultainen temppeli.
Viime vuosina kansainväliseen maineeseen on noussut Banana Yoshimoto (s. 1964). Häntä on sanottu X-sukupolven kirjailijaksi, jonka aiheena on usein nuoren naisen elämä perinteisen ja modernin japanilaisen kulttuurin ristiaallokossa.
Nuorin japanilainen proosa omaksuu vaikutteita lännestä, etenkin Yhdysvalloista. Vieraita piirteitä myös ironisoidaan.
364 Kirjallisuus


| Japanilainen kirjailija Yukio Mishima harrasti miekkailua ja kehonrakennusta. Niinpä hän sai kutsumanimen Mr. Japani. Samurai-hyveitä hän puolusti myös teoksissaan.


Latinalaisen Amerikan kirjallisuus
Latinalaisen Amerikan kirjallisuus irtautui emämaiden vaikutuspiiristä 1800-luvulla ja on tällä vuosisadalla kehittynyt yhä omintakei- semmaksi. Modernistit, kuten argentiinalainen Jorge Luis Borges (1899-1986), chileläinen Pablo Neruda (1904-73) ja meksikolainen Octavio Paz (1914-98), ovat luoneet uuden ilmaisuvoimaisen kielen ja vaikuttaneet myös muiden maiden kirjallisuuteen.
Eteläamerikkalaisten kehittämä maaginen realismi on valaissut koko romaanitaiteen uudesta näkökulmasta. Kerronta käyttää fantasiaa ja elämäniloa, surrealismia ja välistä hyvinkin mustaksi käyvää huumoria. Taiat ja ihmeet sekoittuvat tavalliseen arkeen.
Guatemalalainen Miguel Angel Asturias (1899-1974) on maagisen realismin uranuurtajia. Herra presidentti kutoo tarinaa Guatemalan diktaattorista ja vallanpidosta, vuosisadanvaihteen pikkukaupungin köyhistä eläjistä ja heidän fantasioistaan. Maya-kansan myyttinen menneisyys ja nykyajan yhteiskunnalliset kannanotot punoutuvat saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Maagisen realismin toisen pioneerin, brasilialaisen Jorge Amadon (1912-2001) hilpeät kyläkuvaukset, satiirit ja elämänylistykset ovat olleet suosittuja myös Suomessa. Ennen muuta kolumbialaisen Gabriel Garcia Märquezin (s.
1928) 	käsissä maaginen realismi on muovautunut tarinoiksi, joiden on joskus juhlallisesti sanottu pelastaneen koko länsimaisen romaanin perikadolta.
Myös suuri lukijakunta on löytänyt Garcia Märquezinsa. Macondon banaanikylästä kertovat Sadan vuoden yksinäisyys ja Mamä Granden hautajaiset ovat sukujen, vallanpitäjien ja kohtaloiden monisäikeisiä kudelmia. Ilkikurisen tarinoinnin ohessa ne ottavat sumeilematta kantaa
Latinalaisen Amerikan politiikkaan ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Pienoisromaanit Kuulutetun kuoleman kronikka ja Patriarkan syksy todistavat pelkistetyn tyylin mestaruudesta.
Värikkäitä fantasiamaalareita ovat myös perulaiset Mario Vargas Llosa (s. 1936) ja Manuel Scorza (1928-83). Etenkin romaanissaan Rummunlyöntejä Rancasin puolesta Scorza piikittelee vallanpitäjiä. Vallan kritiikki on muutenkin leimannut maanosan kirjallisuutta vuosikymmeniä, ja moni sanankäyttäjä on saanut lähteä maanpakoon.
Oodi kissalle
Eläimistä tuli susia,
millä liikaa häntää, millä iso murheellinen pää.
Vähä vähältä ne alkoivat sopeutua,
kävivät maisemaan taloksi, saivat täpliä, somistuivat joku lensi.
Kissa, kissa yksin ilmaantui valmiina ja ylpeänä:
se oli heti syntyään täydellinen, kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi.
Ihminen haluaisi olla kala tai lintu, käärme saisi mielellään siivet koira on pelkkä vikaan mennyt leijona, insinööri soisi olevansa runoilija, kärpänen kokee lentää kuin pääskynen, runoilija yrittää matkia kärpästä, mutta kissa haluaa olla vain kissa ja yhtä kissaa se on hännästä viiksiin,
harmaasta aavistuksesta elävään hiireen, yön pimeydestä kultaisiin silmiin.
Pablo Neruda, Andien mainingit 1972.
Suom. Pentti Saaritsa
366 Kirjallisuus


Andre Brink
Nadine Gordimer
Afrikan kirjallisuus
Eteläafrikkalainen nobelisti Nadine Gordimer (s. 1923) tunnetaan synnyinmaansa yhteiskunnallisen jännityksen ja rotusorron tulkkina. Symbolistisemmin moraalisen rappion, pelon ja väkivallan teemoja käsittelee J. M. Coetzee (s. 1940), nobelisti hänkin. Suurimman lukija- suosion on saavuttanut tunteikas yhteiskunta- moralisti Andre Brink (s. 1935).
Mustan Afrikan kirjallisuus on jatkuvassa luomisen tilassa: lähes kaikki Egyptin ja Saharan eteläpuolella asuvat afrikkalaiskirjailijat ovat syntyneet 1930-luvulla tai myöhemmin.
Useimmat kirjailijat tallentavat mieluusti afrikkalaista kansanperinnettä: tapoja, riittejä ja myyttejä. Tuotantoa leimaavat historialliset ja antropologiset dokumentit sekä poliittiset kannanotot.
Kirjallisia malleja on haettu Euroopasta, joskin viime aikoina omaa ääntä on yhä enemmän etsitty suullisesta traditiosta ja vanhoista rituaaleista. Kyläyhteisöjen, sukujen ja perheiden kuvaajina ovat kunnostautuneet etenkin monet naiskirjailijat, kuten eteläafrikkalainen Bessie Head (1937-86).
Virkeimpiä kirjallisuusmaita ovat olleet län- siafrikkalaiset Nigeria, Senegal ja Ghana. Senegalin presidentti Leopold Senghor (1906- 2001) oli myös juhlittu runoilija, joka on luonut sosiaalisesti tiedostavaa jylhää lyriikkaa.
Maanosan tunnetuimpia edustajia on nigerialainen Wole Soyinka (s. 1935), runoilija, prosaisti ja näytelmäkirjailija. Hänen draamo- jensa tapahtumapaikkana on moderni, itsenäinen Nigeria, jos kohta tarinat kumpuavat menneisyydestä. Kyläläisten iltanuotiotarinoita
Kirjallisuus 367


| Afrikan menneisyyttä jäljitetään kansanperinteestä, myyteistä ja heimorituaaleista. Kirjallisuus ammentaa aiheita kylätansseista ja draamallisista esityksistä, joilla pidetään yhteyttä jumaliin ja esi-isien henkiin. Vanha kylärituaali on aiheena senegalilaisen Soyley Keitän maalauksessa Tanssi vuodelta 1970.
Soyinka ryydittää rituaalein, ilmein ja elein sekä tanssi- ja musiikkiesityksin. Ake - lapsuusvuodet on tekijän suosittu muistelmateos.
Niin ikään nigerialainen prosaisti Chinua Achebe (s. 1930) tunnetaan maansa tradition tallentajana. Hän rakentaa näköiskuvia men¬
neisyydestä, jotta nykyisyys olisi paremmin ymmärrettävissä. Romaanit, esimerkiksi psykologinen kehitystarina Kansan mies, pyrkivät ennen muuta vahvistamaan afrikkalaista minäkuvaa.
Romaanissaan Vaarallista rakkautta nuori nigerialainen Ben Okri (s. 1959) kuvaa Lagosin slummeja ja paremman huomisen toiveita. Samalla hän kritisoi kärkevästi kotimaansa politiikkaa.
Kenian ja koko Itä-Afrikan kirjailijoista tunnetuin on James Ngugi (s. 1938). Romaanissaan Nisun jyvä hän kuvaa kikuju-heimon vapaustaistelua, mau mau -liikkeen radikalisoitumista ja maan itsenäistymistä.
368 Kirjallisuus


Suomen kirjallisuus


Suomen kirjallisuus
Suurten linjojen vetäminen kirjallisuudesta on aina tulkinnanvaraista. Kirjojen joukko on kuin heinäkasa, josta voi nostaa esiin korsia, yhdistää ne punaisella langalla ja sanoa, että siinä on kirjallisuuden suuri linja.
Silti on myös piirteitä, jotka muita useammin mainitaan Suomen kirjallisuudesta puhuttaessa.
Millaista suomalainen kirjallisuus on?
Artikkelissaan Metsästä kaupunkiin (1984) kir- jallisuushistorioitsija Kai Laitinen on osoittanut muutamia Suomen kirjallisuudelle tyypillisiä piirteitä. Niitä ovat luonnon näkyvä asema, maaseutuinen aihepiiri, realismin ja huumorin korostuminen ja varsinkin ulkomaisen lukijan näkökulmasta erottuva eksoottisuus.
Luetteloa voi jatkaa vielä parilla seikalla: Suomen kirjallisuus on Euroopan kulttuurihistoriassa nuori ilmiö. Kun Dante (1265-1321), Cer- vantes (1547-1616) ja Shakespeare (1564-1616) loivat teoksiaan, kirjoitettu kirjallisuus oli tavalliselle suomalaiselle vielä tuntematonta. Toinen seikka liittyy kirjallisuuden ja yhteiskunnan suhteeseen: kirjallisuus on meillä koettu tärkeäksi kansallisen minäkuvan rakentajaksi.
Luonto on tärkeä
Luonnolla on tärkeä osa suomalaisessa kirjallisuudessa. Luonto on sekä ystävä että vihollinen. Vihollinen se on silloin, kun pakkanen tunkee
pirttiin tai halla vie sadon, ystävä silloin kun yhteisö ahdistaa: metsän siimes tai järven ranta voivat tarjota rauhan. Viime vuosikymmeninä on luonnon tarkasteluun ilmaantunut uusi näkökulma - huoli luonnon saastumisesta
Kirjallisuutemme luonnonkuvauksia on pitkään pidetty suuressa arvossa; niitä on jotenkin itsestään selvästi ihasteltu. Arvostuksen taustalla on ollut ajatus, että kirjallisuuden tehtävänä on kuvata isänmaamme kauniit äidinkasvot mahdollisimman ainutlaatuisiksi.
Yksilö vastaan yhteiskunta Yksilön ja yhteiskunnan suhde on suomalaisen kirjallisuuden perusteemoja; erityisen selvästi se näkyy murroskausien kuvauksissa. Yhteiskunnallisten olojen muuttuessa suomalaiset miehet ja naiset joutuvat suurten muutosten jalkoihin tai asettuvat poikkiteloin aikansa kehityskulkua vasten.
Suuret historialliset taitekohdat, kuten kansallinen herääminen 1800-luvulla, teollistuminen 1800-luvun lopulla, kansalaissota sekä talvi- ja jatkosota, ovat synnyttäneet runsaasti
370 Kirjallisuus


kirjallisuutta: inhimillisiä tragedioita mutta myös tragikomedioita ja suoranaisia farsseja.
Näiden kotoisten yhteiskuntakuvausten päähenkilöt eivät useinkaan ole päättäväisiä sankareita vaan epävarmoja, toisinaan ahneita ja laiskojakin eläjiä. He toimivat vaikeissa oloissa parhaansa mukaan
- 	lopputulos ei vain aina ole ulkoisesti kovin komea.
Vallankumous
Monttunsa reunalla metsikön takana silmillä likainen liina tai lakana "Eläköön vapaus!” huusi mies.
Kaupungin torilla lippujen juurella puheensa lopetti aatteella suurella "Eläköön vapaus!” - uusi mies.
Lauri Viita, Betonimylläri. 1947.
Jos sydänkesällä kiipeilee siellä metsäisillä kukkuloilla, niin voi joutua jollekin kummulle, mistä näkee pitkälle lahdelle, ja silloin hämmästyy ja huikaistuu. Niin kaunis saattaa se lahti olla, niin lämpöisen sininen väriltään, ja loistava ja riemukas, ettei melkein usko silmiään! Järviseutujen ihanuutta!...
Joel Lehtonen, Putkinotko. 1919-1920.
\
Isänmaata ei ole, uskonto jäi rippikouluun. Koto ny jon- kinnäkönen on, mutta huoneet on yhtiön. Vanhempia tars puolustaa sano pastori. Muttei mu/la ole kun äite, ja jos ryssä semmosella vanhalla ämmänkropsalla luulee jotakin tekevänsä niin vieköön perkele...
Alikersantti Lahtinen Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas. 1954.
Kirjallisuus 371


Hän asuu kylän laidassa, mökin/ahossa, jota voisi nimittää vaikka ihmispesäksi. Ympärillä on suota ja rämettä, ja vesakkometsää, melkoisen tylyn ja tympeän näköinen maisema, jollaista se usein pyrkii olemaan köyhän ihmisen lähistöllä Suomenmaassa. Hän on jo iäkäs ihminen, jolunnäköi- nen mökin akka, jonka kasvoihin aika on kirjoittanut mitä on kirjoittanut Suus- taankin hän on sellainen, että sivistyneenmakuinen ihminen voi ällistyä.
Pentti Haanpää, Pussisen akka, kunnianarvoisa naishenkilö.
Novellikokoelmassa Heta Rahko korkeassa iässä.
1947.
Päähenkilöinä tavallisia ihmisiä
Suomen kirjallisuuden pääasiallinen näyttämö on ollut maaseutu. Sen valtavirran ovat muodostaneet talonpoikaiskuvaukset. Kaupunki pysyi kirjallisuutemme maalaiseläjille pitkään outona paikkana, joka pani tavallisen ihmisen pyörälle päästään. Monesti kaupunki on myös ollut herrastelun, vilpillisyyden ja pahennuksen tyyssija.
Aina viime vuosikymmeniin saakka kotimaisten romaanien hen- kilökaarti on koostunut etupäässä pieneläjistä - torppareista, talollisista, palkollisista, työläisistä ja pikkuvirkamiehistä. Kirjailijoiden luomat henkilöt ovat olleet inhimillisiä, jos kohta myös vaillinaisia ja jopa raadollisia ihmisiä. Mutta olipa ukko tai akka miten nukkavieru hyvänsä, hänen ihmisarvonsa on loukkaamaton; suomalaisen kirjallisuuden ihmiskäsitys on demokraattinen.
Realismia ja huumoria
Suomen kirjallisuuden perussuuntaus on realismi: aiheet, kieli, ihmiset ja ympäristöt ovat todentuntuisia. Yksinkertaisia arkitoimia on kuvattu tarkoin. Ylevät, jaloa kieltä puhuvat aateliset ovat meillä harvinaisia, mutta sitäkin tavallisempia ovat luonnollisen karheaa kieltä haastavat kansanihmiset.
372 Kirjallisuus


Kaikki alkoi puolisen vuotta sitten kun olin menettänyt vaimoni ja lapseni. En tiennyt miten saisin heidät takaisin. Varmaa oli, ettei se sanoilla ainakaan onnistuisi.
He lähtivät huhtikuun alussa, perjantai-illan hämärissä, kesken Ruotsi-ottelun. Helminen piti kiekkoa siniviivalla, kaarteli ja kierteli ja syötti Karalahdelle, jonka laukaus viuhahti äkäisesti tolppaan ja siitä takaisin. Nousin pystyyn ja huusin ei saatana. Suomen ylivoimapelin aikana Helena oli pukenut Sinin ja seisoi jo eteisessä. En ehtinyt tehdä mitään, kun hän avasi oven ja toivoi minun palavan helvetissä pienellä liekillä.
Kari Hotakainen, Juoksuhaudantie. 2002.
Tämä realistinen valtavirta ei juuri suosi kirjallisia kokeiluja, älyllisiä piiloleikkejä eikä uusien muotojen etsintää. Suosituin on ollut lavea perinteinen romaani, joka kuvailee elämässään eteenpäin sin- nittelevää ihmistä.
Tosioloinenkaan kansankuvaus ei aina ole totista, vaan ihmisten toimia tarkkaillaan hyväksyvä pilke silmäkulmassa. Ankeiden olojen ja tylyjen tapahtumasarjojen kuvauksissa huumori tarjoaa tervetullutta pehmennystä ja suhteellisuudentajua.
Lumen ja jään eksotiikkaa
Ulkomaalaisten silmin suomalainen kirjallisuus on eksoottista: he hämmästelevät sitä, että tavallisen elämän kuvauksissa arvokkuus sekoittuu saumattomasti hupaisuuteen tai että metsä ja sauna voivat olla pyhiä kuin kirkko. Vanhemman kirjallisuuden klassikoissa saatetaan elää hangen ja jään keskellä, hiihtää karvalakki päässä järven yli tai kuolla tappelussa karhun kanssa. Välillä keitetään pontikkaa ja joudutaan vankilaan.
Monia tämäntapaisia suomalaiselle elämäntavalle ominaisia piirteitä on vaikea välittää kielestä toiseen. Suomalaisen kirjallisuuden matka maailmalle onkin osoittautunut hankalaksi: kotoisella kirjal-
Lumipyry pieksee ankarana maata. Ei ole sellaista loukkoa, johon raivoisat lumi- ryöpyt eivät löytäisi. Ne tukkivat kaivopolut, polut jotka vievät navetalle ja saunaan, tiet jotka kiemurtelevat pihasta toiseen. Tuisku ryntää päin ikkunoita sataen ensin ikkunalaudalle paksuksi kerrokseksi ja nousten siitä lasia myöten ylemmäs ja ylemmäs. Suuret lumi- hiutaleet iskevät raskaasti ikkunalasiin ja jäävät siihen, kunnes lumesta vapaana on vain kapea kaistale ikkunan yläreunassa.
Timo K. Mukka, Maa on syntinen laulu. 1964.
Kirjallisuus 373


lisuudellamme onkin ollut ylitettävänään melkoinen kulttuuri- ja kielimuuri.
Kirjallisuus kansakunnan rakentajana Suomalaisella kirjallisuudella on 1800-luvul- ta lähtien ollut tärkeä tehtävä kansallisen minäkuvan rakentajana. Millainen kotomaamme on, millaisia me olemme, mikä on ollut ja oleva osamme ja kohtalomme? Tätä kaikkea on kirjallisuudessa pohdittu monin tavoin, milloin maamme kauneutta ja kansan hyveellisyyttä ylistäen, milloin suomalaisen elämänmuodon nurjia puolia tutkien - ja tästä kai-kesta on kirjallisuuden äärellä kiivaastikin kiistelty.
Kansainväliset taidevirtauksetkin on meillä sovellettu kansalliseen rakennustyöhön: romantiikasta ja symbolismista kehitettiin Suomessa 1800- ja 1900-luvun taitteessa omintakeista kansallisromantiikkaa.
Kirjallisuuden avulla on yritetty ymmärtää myös vaikeita poliittisia ja yhteiskunnallisia murroksia. Esimerkiksi Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954) ja Täällä Pohjantähden alla -trilogia (1959, 1960, 1962) ovat muokanneet kansakunnan tajuntaa ja murtaneet yhteiskunnallisia tabuja.
Millaiseksi suomalainen kirjallisuus on muuttumassa?
Kirjallisuudenhistorioiden rakentama yleiskuva suomalaisesta kirjallisuudesta on aina monien valintojen tulos. Sitä tehtäessä on korostettu joitakin kirjallisuutemme juonteita ja häivytetty toisia. Samalla yleiskuvasta on tullut perin ro- maanipainotteinen ja miehinen.
Kun korostetaan realismia, huumoria, kansankuvausta, luonnon merkitystä ja kirjallisuuden tehtävää kansakunnan rakentajana, katoavat näkyvistä monet muut kirjallisuutemme ilmiöt. Toisesta näkökulmasta katsoen olisi
voitu korostaa vaikkapa kaupunkielämän kuvausta, naisen alisteisen aseman käsittelyä tai homoseksuaalisuuden kuvaamisen perinnettä.
Edellä hahmoteltu yleiskuva on myös ohjannut kirjallisuuden lukemisen tapoja. Kun esimerkiksi Maria Jotunin pienoisromaani Arkielämää (1909) on liitetty kansankuvauksen perinteeseen, sitä on myös luettu nimenomaan kansankuvauksena. Tällöin on jäänyt vähälle huomiolle se, että Arkielämän kuvaama maailma on varsin julma: teoksessa käsitellään muun muassa masokismia ja insestiä.
Kirjallisuudenhistoriaa kirjoitettaessa on aina vaihtoehtoja. Viime vuosikymmeninä onkin avattu uusia näkökulmia kirjallisuushistoriaamme. Teoksessa ”Sain roolin, johon en mahdu’ (1989) keskitytään naisten kirjoittamaan kirjallisuuteen. Se osoittaa, että monet naiskirjallisuuden teemat on lähes tyystin sivuutettu.
Uudenlainen tarkastelutapa on myös kolmiosaisessa teoksessa Suomen kirjallisuushistoria (1999). Siinä ei paneuduta tarkastelemaan vain niin sanottua hyvää kirjallisuutta ja suuria kirjailijoita. Näkyviin nostetaan nyt myös se tavallinen, nyttemmin usein jo unohdettu kirjallisuus, jolla aikanaan on ollut suuri merkitys kirjallisessa elämässä ja yhteiskunnallisen todellisuuden muokkaamisessa. Esille pääsevät aikaisempaa paremmin esimerkiksi dekkarit, naisten viihdekirjallisuus sekä lasten- ja nuortenkirjallisuus.
Myös vanha kirjallisuus saattaa siis muuttua toisennäköiseksi, kun sitä tarkastellaan uusista näkökulmista.
Kirjallisuus on moniäänistä vuoropuhelua
Parin viime vuosikymmenen aikana Suomen kirjallinen elämä on muuttunut. Kirjallisuutta pidettiin aikaisemmin muusta elämänmenosta erillisenä ja itsenäisenä taiteen alueena. Tämä näkemys on alkanut korvautua uudella: kirjallisuutta ei ole syytä pyhittää muusta maailmasta irralliseksi ilmiöksi.
374 Kirjallisuus


Nykyisin kirjallisuus nähdään maailman menoa koskevaksi puheenvuoroksi: kukin teos esittää jonkin kuvan maailmasta ja vaikuttaa kuvauksellaan siihen, millä tavoin me maailman näemme. Kirjallisuus ei koskaan ole yksimielistä: yksi teos esittää maailman tällaisena, toinen tuollaisena. Kirjallisuus on erilaisten näkemysten kilpakenttä, jossa kiistellään siitä, millainen maailma oikeastaan on.
2000-luvun ilmiöitä
Kirjallisuuden lukijakunta pysyi Suomessa viime vuosituhannen loppukymmenille saakka melko yhtenäisenä. Kirjallisuusarvostelijat pitivät tarkkaa huolta hyvän ja huonon kirjallisuuden rajasta, ja arvosteluilla oli varsin suuri valta ohjata lukijoiden kirjavalintoja.
2000-luvulla tilanne on toinen. Kirjallisuuden jakaminen hyvään ja huonoon kirjallisuuteen on väistynyt. Aiemmin väheksytyt kirjallisuudenlajit, kuten dekkarit ja viihdekirjallisuus, on kelpuutettu lehtien kulttuurisivuille. Samalla kirjallisuuden lukijakunta on jakautunut: dekkareilla on oma lukijakuntansa, tieteiskirjallisuudella omansa, eivätkä ne enää pidä dekkareita tai tieteiskirjallisuutta millään tavalla toisen luokan kirjallisuutena.
Yhä useampi kirjailija on nykyään monialainen tekstintuottaja, joka tekee kirjojen ohella tekstejä televisioon, radioon, teatteriin, lehtiin ja Internetiin. Hän esiintyy televisiossa ja lehtien palstoilla muiden julkkisten joukossa ja antaa lausuntoja maailman menosta, oli sitten kyse vaipanvaihdosta tai tulopolitiikasta. Kirjallisuudesta puhuminen onkin nykyään etupäässä kirjailijoista puhumista, ja julkisuudesta on tullut yksi kirjailijan työkentistä.
Kirjallisuus on yhä lujemmin sidoksissa muihin viestimiin. Samoja aiheita ja tarinoita kierrätetään eri viestimissä. Kirjoista tehdään elokuvia ja televisiosarjoja, ja toisinaan myös elokuvista ja televisiosarjoista kirjoja.
Suomen kirjallisuuden vaiheita Kansanrunous - vuosisatainen perintö
Suomen vanhinta kirjallisuutta ovat kansanrunot, joiden alkuperäisiä luojia ei tiedetä. Ensimmäisten on arveltu syntyneen jo 2000-500 eKr. Runot esitettiin laulaen, ja ne levisivät laajoille alueille erilaisina toisintoina, sillä laulajat toivat runoihin omia aineksiaan.
Kansanrunous siirtyi suullisena perintönä sukupolvelta toiselle. Tutkijat ovat löytäneet runoista aineksia eri aikakausilta ja eri kulttuurivaiheista. Joidenkin runojen esittämät käsitykset, kuten maailmansyntymyytti, tuntuvat ikiaikaisilta. Toisissa on varhaiskantaisen metsästys- ja kalastus- kulttuurin piirteitä. Jotkin runot viittaavat viikinkien retkiin, toiset taas myöhäiskeskiaikaan.
Runoissa käsiteltiin tuttuja arkielämän asioita. Naisten ja miesten runojen erot kuvastivat sitä perinteisessä yhteisössä vallinnutta työnjakoa, jossa molemmilla sukupuolilla oli toisistaan jyrkästi erottuvat työt ja tehtävät.
Seikkailuja Manalaan saakka Eeppisissä eli kertovissa runoissa esi-isämme ovat muun muassa pohtineet maailman ja ihmisen alkuperää. Vanhimmissa runoissa maailman on selitetty syntyneen munasta, joka vierähtää mättäältä alkumereen ja särkyy.
Eeppiset samaanirunot kertovat tietäjistä, joilla on valta liikkua elävien maailmasta kuolleiden valtakuntaan ja takaisin. Voimahahmoista kertovat Kalevalan runo Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannasta sekä Vipusen virsi, jossa tietäjä lähtee noutamaan manalasta kolmea puuttuvaa sanaa.
Kertovia ovat myös seikkailurunot, joissa miehet matkaavat maita ja meriä, ryöstävät, sotivat ja ottavat neitoja naisikseen. Tällainen viikinki- aikainen seikkailija on Lemminkäinen, joka ryöstää Saaren Kyllikin. Seikkailuaineksen lisäksi
Kirjallisuus 375


Runo avasi metsän oven
Esi-isillemme metsä oli erityinen paikka. Se antoi elantoa ja suojaa, mutta samalla se oli pelottava petojen ja ihmistä vahvempien voimien valtakunta. Kaikki oli elollista, joka paikalla haltijansa. Metsässä liikuttiin varovasti, sen elämää häiritsemättä.
Kotipiirin ja metsän välillä oli raja, jonka ylittämiseen tarvittiin metsänväen lupa. Sana metsä onkin alkuaan tarkoittanut kaukaista äärtä, reunaa ja rajaa. Lupaa rajan ylittämiseen pyydettiin loitsuilla, jotka kuuluvat riitti- runoihin.
Mielly metsä; kostu korpi\ lempihi salo sininen, minun metsälle mennessäin, korvelle kohottuani.
376 Kirjallisuus


Lepyttelevillä loitsulla saatiin oikeus myös riistaan. Suurin saalis oli karhu, suo- malais-ugrilaisten kansojen toteemieläin. Sitä pidettiin ihmisen sukulaisena, jolla oli myös jumalallisia piirteitä. Siksi karhua kunnioitettiin kuolleenakin. Se tuotiin juhlavasti kotiin ja sille järjestettiin peijaiset. Ne olivat riittinäytelmä, johon kuului karhuvainaata mairittelevia peijaisrunoja. Näytelmän lopuksi metsän kuninkaan kallo ripustettiin karhun- kallohonkaan, joka kurottui kohti Otavaa, kaikkien karhujen syntysijaa.
Kuvien ja tekstin lähde: Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo, Puiden kansa. 1997.
rtti valtavasta, taivaaseen ulottuvasta puusta kuuluu
maailman syntyä selittäviin tarinoihin. Se on jättänyt kulttuuriimme jälkensä: Maailmanpuun perillisinä, mahtavien haltijoiden asuinsijoina, palvottiin muodoltaan tai kooltaan erityisiä hiisipuita. Karhun kallo nostettiin kar- hunkallopuuhun. Elävän puun voimille uhrattiin, ja sitä kieltäydyttiin vahingoittamasta, vaikka papit sitä vaativat.
Puut suojelivat myös kotia. Yleensä taloilla oli piha- puunsa, jonka kohtaloon suku tunsi yhteyttä. Kun puu vahingoittui, tiedossa oli jotain ikävää. Kiintymys piha- koivuihin ja kotikuusiin elää edelleen. Vieläkin joissain taloissa on tapana kirjata karsikkopuuhun suvun tapahtumat, syntymät ja kuolemat, ja yhä jotkut asettuvat vastustamaan puiden kaatamista. Kaikille suomalaisille puu ei sittenkään ole vain paperin raaka-ainetta. - Kuvassa oleva karhunkallohonka kasvaa Saarijärvellä.
Kirjallisuus 377


runoissa käsitellään miehen elämän ongelmia: suhdetta naiseen, uhkaavaa vaaraa ja kuolemaa.
Surua, uhmaa, itkua
Naisten sepittämät ja laulamat runot ovat suurimmaksi osaksi lyyrisiä tunnelmarunoja. Lauluissaan naiset tilittävät tuntojaan hyvinkin avomielisesti ja koskettavasti. Runoista piirtyvät naisen jokapäiväiset tuntemukset ja askareet ja samalla koko elämänkaari.
Suurperheessä ja tiiviissä kyläyhteisössä naiseen kohdistui monenlaisia sosiaalisia paineita. Erityisesti nuoria, naimattomia tyttöjä tarkkailtiin. ”Kylä suuri, suita paljon, silmiä sitäki enemmän”, Kantelettaren neito valittaa.
Suru, tuska ja huoli synnyttivät paljon runoja. Elegiat eli valituslaulut kertovat naisen elämän ankaruudesta erityisesti silloin, kun häneltä puuttuu oma perhe. Perheellisenkään naisen osassa ei runojen mukaan ole kadehtimista: uhma- ja kaunarunoissa hän purkaa kiukkuaan varsinkin anoppiaan kohtaan. Oma aviomies saa myös kuulla kunniansa.
Häiden monipäiväisiin rituaaleihin kuului häärunoja, joita esitettiin niin morsiamen kuin sulhasenkin kodissa. Runoilla yritettiin helpottaa nuoren naisen eroamista tutusta elämästä ja sopeutumista vieraiden joukkoon.
Yhteisössään arvostetuimpia naisten lauluja ovat olleet itkuvirret eli itkut. Niiden avulla naiset hallitsivat ihmiselämän tärkeitä siirtymävaiheita. Niitä olivat kuoleman lisäksi lähtö sotaan tai avioon. Itkuilla ilmaistiin ja purettiin tuskaisia tunteita, ja itkijänaiset olivat koko yhteisön surun tulkkeja.
Pyhimyksiä ja petollisia miehiä Kristinuskon aineksia sulautui kansanrunouteenpa 1100-luvulta lähtien meillä elivät pitkään rinnakkain sekä pakanalliset että kristilliset juhlamenot ja perinteet lauluineen. Kristinusko toi kansanrunojen joukkoon legendoja, pyhimys-
tarinoita, joissa on kuitenkin paljon kotimaisia aineksia. Luojan virressä Maria tulee raskaaksi puolukasta. Koska pääsy kylän saunaan evätään, Maria synnyttää tallissa.
Legendat opettavat, että ylpeys, pöyhkeys ja kovasydämisyys saavat rangaistuksensa. Toisaalta ne tähdentävät armeliaisuuden merkitystä ja hädänalaisten auttamista.
1300-luvun lopulta lähtien Suomeen tuli lännestä myös eurooppalaisten esikuvien mukaisia maallisia tanssilauluja eli balladeja (ks. s. 280). Varhaisimmat niistä muokkautuivat kalevalaisen runoperinnön sääntöihin. Suomalaisten kansanballadien tyypillinen päähenkilö on nuori nainen, joka rakastuu petolliseen mieheen ja tulee vietellyksi tai raiskatuksi. Paha saa kuitenkin usein julmalla tavalla palkkansa.
Sadut ja kaskut opastavat
Kansan kertomat sadut ovat Suomessakin opastaneet, varoittaneet ja naurattaneet sekä lapsia että aikuisia. Runsaasti fantasiaa sisältävät ihmesadut tarjosivat mahdollisuuden irrota arkitodellisuudesta. Toisaalta aiheet kytkeytyivät yhteisön jokapäiväiseen elämään, sen pelkoihin ja toiveisiin.
Suomalaiset eläinsadut muistuttavat eurooppalaisia esikuviaan. Niissä toistuvat selkeät vas- takohta-asetelmat, kuten älykäs ja tyhmä eläin tai eläin ja ihminen. Eläinsaduissa petetään, pahoinpidellään ja surmataan, mitä on selitetty muun muassa petojen vaarallisuudella, uhkasi- vathan ne jokapäiväistä elämää. Saduissa petoja nöyryytetään ja ne saatetaan naurunalaisiksi. Kertomukset heijastavat kovaa näkemystä: menestyksen avaimia ovat nokkeluus ja häikäilemättömyys, eivät armeliaisuus ja oikeudenmukaisuus. Pilasaduissa taas saatetaan naurunalaisiksi peikot ja pirut, mutta myös arkitöissään avuttomat ja tyhmät hölmöläiset.
Usein kalevalamittaan sepitetyillä sananlaskuilla kasvatettiin Suomen kansaa: ”Kypenistä maat kytevät, sanoista sodat tulevat.” Elämän¬
378 Kirjall isuus


viisaudet kiteytyivät yhteen tai kahteen säkeeseen, jotka muodostivat tapatietouden kirjoittamattoman säännöstön.
Syksyn ja talven pitkiä iltoja kevennettiin tarinoiden ohella myös humoristisilla arvoituksilla, jotka usein leikkivät sanojen merkityksillä. Nuoriso suosi tapaamisissaan eroottissävyisiä sutkauksia, joissa joko viaton kuva johtaa tuhmaan vastaukseen tai toisin päin: ”Mikä on päästä punainen, juuresta karvainen?” Vastaus on mansikka.
Riimillistä rakkautta
Kalevalamittaiset runot saivat 1600-luvulta lähtien vähitellen väistyä varsinkin Länsi-Suomessa yleistyneiden loppusoinnullisten laulujen tieltä.
Nelisäkeiset ja ainakin osittain riimitetyt rekilaulut olivat 1800-luvun nuorisoperinnettä, eräänlaisia iskelmiä. Niiden aiheena oli usein rakkaus, ja sävy vaihteli pilkallisesta surumieliseen. Lauluissa oli uutta vapauden ja irrallisuuden sointia; laulaja lähtee kylästään kuin lintu lentoon, hän ottaa halutessaan uuden kullan ja jättää vanhan. Hän kirjoittelee erokirjoja ja rakastaa ketä tahtoo.
Uudet kansanlaulut ja kertomukset säilyivät aluksi muistin varassa, mutta sittemmin niitä ruvettiin painamaan vihkoiksi. Näistä arkki- veisuista tuli kansan lukemistoa. Suosikkiaihei- ta olivat traaginen rakkaus ja kuolema. Myös uutiset rikoksista, tulipaloista, haaksirikoista ja luonnonkatastrofeista levisivät arkkiveisuina. Nykysuomalainenkin tuntee Suomen kaartin paluulaulun Turkin sodasta: ”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää / Balkanin vuorilla taistellessa.”
Arkkeja myytiin kaikkialla, missä ihmiset kokoontuivat, kuten kirkonmäellä ja käräjillä, ja ne olivat suosittu tuliaislahja markkinoilta palattaessa. Arkkiveisujen huippukautta oli 1800- ja 1900- luvun taite. Ajan mittaan sekä niiden tiedottava että viihdyttävä merkitys hiipui, ja viimeiset arkkiveisut painettiin Suomessa 1940-luvulla.
Poikain ja flikkain rallatuksia
Rekilaulut eli piiri- tai tanssilaulut olivat yleensä yksisäkeistöisiä ja nelisäkeisiä. Niitä laulettiin esimerkiksi, kun kuljettiin tanssipaikoille tai tehtiin työtä.
Monissa rekilauluissa on eroottinen sävy. Tavallista on myös vastakkaisen sukupuolen kiusoittelu ja kylän uteliaiden naisten morkkaaminen.
Minä se olen laulajapoika, laulan lauluni laatuun, totta tää poika ensiyönä flikkain viereen kaatuu.
Rekilaulu Nousiaisista.
Tän kylän ämmäin nenäsä on pirullinen henki, lialla halasin nättiä poikaa, aamulla tiäsivät senki.
Rekilaulu Loimaalta.
Muinainen runomitta elää Kalevalamitta (ks. s. 279) tuntuu olevan niin kätketty kieleemme, että ihmiset puhuvat huomaamattaan sen rytmeissä. Se soveltuu yhtä hyvin hurjaan tajunnanvirtaan kuin herkkien tunnelmarunojen tai iskevien mainoslauseiden laadintaan.
Monet suomalaiset runoilijat ovat pukeneet runonsa kalevalamittaan, kuten Aleksis Kivi Sydämeni laulun ja Eino Leino Helkavirtensä.
Muinaisrunot kuultavat monista nykyru- noistakin. Matti Rossi on julkaissut kaksi kalevalamittaista kokoelmaa, Laulu tummana tule- vi (1976) ja Palava lintu (1983). Viime aikoina kalevalamitan harrastaminen on elpynyt, kun on alettu järjestää Kalevalan MM-kilpailuja, joissa ikimitalla laulavat kisaavat räpin taitajien kanssa.
Kirjallisuus 379


Kalevalan pokkaripainoksen kansi 0992) on Pekka Loirin.
Lönnrot päiväsi Kalevalan esipuheen Kajaanissa 28. helmikuuta 1835. Tätä päivää juhlitaan Kalevalan päivänä. Lönnrot täydensi eepostaan, ja toisesta painoksesta tuli ensimmäistä huomattavasti laajempi Uusi Kalevala [1849).
I Markku Laakso muutti ■ Väinämöisen Elvikseksi ja sijoitti hänet Gallen-Kallelan maalaukseen.
- 	Markku Laakso, Sammon puolustus. 1999.
I Mauri Kunnaksen Koirien ' Kalevalan Väinämöinen 0992).
Kalevala on
Suomen
kansalliseepos
Kalevala (1835) kertoo maailman synnystä sekä muinaisten suomalaissankareiden urotöistä ja heidän naisistaan.
Kalevalan ilmestyminen on yksi suomalaisen kulttuurihistorian merkkitapauksista. Elias Lönnrotin sommittelema eepos lisäsi suomalaisten itseluottamusta ja nosti oman kielen ja kulttuurin arvostusta. Suomi ei ollutkaan vain pieni, syrjäinen ja tuntematon kansa pohjolan perukoilla. Meilläkin oli nyt kansalliseepos, joka kertoi kansan myyttisestä muinaisuudesta. Suomalaisilla oli siis komea menneisyys ja urotekoihin yltäviä sankareita.
Kansalliseepokselle oli 1800-luvun Suomessa tarvetta. Kansallisuusaate korosti omaperäisen ja omakielisen kulttuurin merkitystä; siinä oli etenkin pienen kansan voimavara, jonka turvin se saattoi päästä muiden kansojen vertaiseksi. Kalevala nostikin suomalaiset muun Euroopan tietoisuuteen.
Monesti Kalevalassa on haluttu myös nähdä muinainen, kadonnut eepos, joka kertoo suomalaisten historiallisesta menneisyydestä ja heidän maagisista kyvyistään. Kalevala on kuitenkin Elias Lönnrotin rakentama teos; hän kokosi sen kansanrunouden aineksista, mutta sen juoni ja teoksen kokonaisuus ovat hänen tekoaan.
Kalevalasta on moneksi
Kalevalan vaikutus suomalaiseen kulttuuriin on ollut valtaisa. Sitä on lausuttu ja mukaeltu, lyhennelty ja lainattu, sitä on kuvitettu ja siitä on tehty maalauksia, näytelmiä, oopperoita ja elokuvia. Nykyajankin taidemaalareille, säveltäjille, kirjailijoille ja sarjakuvantekijöille se on tarjonnut elinvoimaisia aiheita.
Eri aikoina Kalevalasta on nostettu esiin erilaisia puolia: milloin on haettu sankarillisen taistelijan esikuvaa, milloin korostettu sanan mahtia miekkaan tarttumisen sijaan. Välillä on korostettu kalevalaisten miesten hahmoja, välillä taas innostuttu kalevalaisten naisten ominaisuuksista ja teoista.


Kalevala elää nykyarjessa
Monet Kalevalan aihelmat, sanonnat, henkilöt ja nimet elävät yhä suomalaisten arjessa. Eepos on jättänyt jälkensä suomalaisuutta koskeviin mielikuviimme, kieleemme ja nimistöömme.
Vaka vanha Väinämöinen on kaikille tuttu tietäjä iänikuinen, Pohjan akka harvahammas äksyn ja vahvan naisen vertauskuva, Lemminkäinen suomalainen versio Don Juanista, ja Ilmarinen sopii vaikka teknologisen taitavuuden esimerkkihahmoksi.
Kalevalan mukaan on nimetty katuja, liikeyrityksiä, yhdistyksiä, rakennuksia ja erilaisia tuotteita.
Kuka kukin on Kalevalassa
Väinämöinen on Kalevalan keskushahmo, tietäjä iänikuinen. Hän on jumala, joka on mukana maailman synnyssä, ja samaani, joka tekee matkan Tuonelaan. Hän on kulttuu- risankari, joka veistää ensimmäisen veneen ja tekee kalanluisen kanteleen. Kalevan kansan johtajana hän taistelee Pohjolan väen kanssa sammosta. Hän on kuitenkin myös inhimillinen vanha ukko, joka koheltaa askareissaan, kiistelee naisväen kanssa ja pettyy kosiopuuhissaan. Ilmarinen on taitava seppä, joka on kesyttänyt raudan ja iskenyt ensimmäisen tulikipinän. Hän valmistaa rikkauksia jauhavan sammon. Vaimonsa menetettyään hän takoo itselleen neidon kullasta ja hopeasta. Kullervo on Kalevalan traagisin sankari. Untamo on hävittänyt veljensä Kalervon talon ja ottanut tämän pojan kasvatikseen. Kullervo varttuu luonnottoman nopeasti ja turmelee kaiken suunnattomilla voimillaan. Hänet myydään Ilmariselle orjaksi. Emäntä leipoo kiven Kullervon leipään, ja pahastunut poika nostattaa pedot emännän kimppuun.
Kullervo viettelee tietämättään sisarensa. Hän kohtaa hengissä säilyneet vanhempansa ja kostaa Untamon perheelle, ennen kuin kohtalonsa murtamana heittäytyy miekkaansa.
Lemminkäinen on naistenmies, seikkailija ja soturi. Puolisokseen hän ryöstää Kyllikin ja tappaa Pohjolan isännän. Itse hän saa surmansa Tuonelan joella. Lemminkäisen äiti saa maagisen viestin tapahtuneesta. Hän haravoi kokoon poikansa elottomat jäsenet ja herättää hänet eloon. Joukahainen, itsevarma nuorukainen, haastaa Väinämöisen tietojen mittelöön. Vanha tietäjä laulaa hänet suohon. Päästäkseen pälkähästä Joukahainen lupaa sisarensa Ainon vaimoksi Väinämöiselle.
Aino, Joukahaisen sisar, ei suostu vanhan Väinämöisen vaimoksi. Suku painostaa häntä, mutta hän mieluummin hukuttautuu.
Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas, on äksy ja vahva vallanpitäjä. Hän johtaa Pohjolan joukkoja ja muuttuu sammosta kamppailtaessa kotkaksi. Sampo suistuu veteen ja särkyy muruiksi.
Maijatta, nuori neito, syö puolukan ja tulee raskaaksi. Syntyy poika, jonka Väinämöinen tuomitsee kuolemaan. Poikaa ei kuitenkaan tapeta, vaan hänestä tulee Karjalan kuningas. Väinämöinen lähtee loukkaantuneena tiehensä. Marjatta on neitsyt Marian suomalainen vastine. Hänen runonsa päättää Lönnrotin Kalevalan.
I Robert Wilhelm Ekmanin
* 	Väinämöisen soitto (1858) rakentaa Kalevalan pääsankarista romanttista kuvaa.
I Akseli Gallen-Kallelan
* 	Väinämöisen pää (1893- 1900).
I Don Rosan Väinämöinen ' teoksessa Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita [1999).
Kirjallisuus 381


Kiivasta rakkautta
Suomalaisen rakkauslyriikan kuuluisin runo Jos mun tuttuni tulisi on kiihkeydessään ainutlaatuinen. Kansanruno merkittiin muistiin 1700-luvulla ja seuraavalla vuosisadalla se käännettiin englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja hollanniksi. Nykyisin se on maailman tunnetuin suomalainen runo, ja sen erikielisiä käännöksiä on satoja. Yksinkertaisena versiona se kuuluu seuraavasti:
Jos mun tuttuni tulisi,
ennen nähtyni näkyisi,
sille kättä kääppäjäisin,
vaikka ois käärme kämmenpäässä;
sille suuta suikkajaisin,
vaikka ois suu suden veressä;
sille kaulahan kapuisin,
vaikka ois kalma kaulaluilla;
vielä vierehen menisin,
vaikka ois vierus verta täynnä.
Ruotsin vallan ajan karut vuosisadat
Alusta pitäen suomalaista kirjallisuutta on kirjoitettu kahdella kielellä, ruotsiksi ja suomeksi. Naantalin luostarin munkin Jöns Budden (n. 1437-n. 91) kynästä syntyivät kirjallisuutemme ensimmäiset ruotsinkieliset teokset.
Ensimmäiset suomenkieliset teokset teki Mikael Agricola (n. 1510-57). Pernajassa syntynyt, Wittenbergissä opiskellut ja Turun piispana toiminut Agricola laati ensimmäisen suomenkielisen aapisen ja suomensi Uuden testamentin 1548. Näillä teoksilla hän loi perustan suomen kirjakielelle. (Ks. myös s. 87 ja 384.)
Suomalainen hengenelämä on keskiajalta lähtien saanut vahvoja virikkeitä Euroopan kulttuurikeskuksista. Oppineiden yhteydet kansainvälisiin keskuksiin alkoivat jo 1200-luvulla. Seu- raavina vuosisatoina suomalaisia nuoria mie¬
hiä opiskeli muun muassa Pariisissa, Prahassa, Wittenbergissä ja Upsalassa. Myöhemmin uutta oppia noudettiin myös Pietarista.
Virsiä ja tilannerunoja
Suomen vanhin kirjoitettu kirjallisuus on valtaosin uskonnollista: virsiä, saarnoja ja teologisia käsikirjoja. Varsinaista kaunokirjallisuutta, pelkästään taiteellisiin päämääriin pyrkiviä teoksia, ei 1600- ja 1700-luvulla juuri kirjoitettu. Vähäistä suomalaista kirjallisuutta lukivat lähinnä papit ja aateliset. Tavallinen kansa oli enimmäkseen lukutaidotonta.
Herrasväen piirissä tuli 1600-luvulla muotiin kirjoittaa tilannerunoja, joilla juhlistettiin perhejuhlia, häitä, ristiäisiä ja hautajaisia. Runot painettiin aluksi latinaksi, sittemmin joskus ruotsiksi tai jopa suomeksi. Juhlallisten ja opettavaisten runojen lisäksi kirjoitettiin myös nasevia pilkkarunoja.
Suomenkielisen sanataiteen harvoja kehittäjiä 1600-luvulla olivat Juhana Cajanus (1655-81) ja Matthias Salamnius (n. 1650-91). Juhana Cajanus on jäänyt kirjallisuuden historiaan kuole- manrunollaan Etkös ole, ihmisparka, aivan arka.
Ohjeita vaimoväelle
Waimos neuwo iviriäst Elämähän sivviäst Karttamahan sappi.
Juoxemasta kyläsä Pitkis walet pidoisa Pysymähän coton Tehkön työtä käsilläns Kehrätköhön sormillans Miehel hywä suocon.
Gabriel Calamnius antoi neuvoja perhe-elä- män järjestämisestä: naisen paikka on kotona. Runo on vuodelta 1743.
382 Kirjallisuus


Valistus ja romantiikka tulevat Suomeen 1700-luku oli Euroopassa valistuksen ja järjen aikaa. Uskonnollinen maailmankuva alkoi väistyä, ja tieteet ja tekniikka alkoivat kiinnostaa oppineita. Taikauskon kitkeminen ja ihmisten valistaminen käytännön asioissa olivat myös suomalaisten valistusmiesten tavoitteita.
Valistuksen ja järjen vuosisadalla syntyi myös ensimmäinen suomenkielinen lehti. Anders Lizeliuksen 1775 perustama Suomenkieliset Tieto-Sanomat oli tarkoitettu lähinnä talonpojille. Neljänsadan kappaleen painoksena levinnyt lehti pysyi pystyssä vain vuoden.
1700-luvun lopun Euroopassa tunteiden korostaminen ja suurien elämysten kaipuu olivat alkaneet nousta järkevien valistusaatteiden rinnalle. Taide-elämän muotisuuntaukseksi nousi 1800-luvun alussa romantiikka. Romantiikan aikaan korostettiin yksilöllisyyttä, omaleimaisuutta ja etsittiin myös aitoa, turmeltumatonta elämäntapaa. Myös menneisyys, mytologia sekä ihmissielun syöverit ja suuret tunteet - olivatpa ne sitten mystistä kauhua tai rakkauden hurmosta - alkoivat 1800-luvun alussa tuntua salaperäisen kiehtovilta.
Suomeen romantiikka tuli Frans Mikael Franzenin (1772-1847) lyriikan mukana.
Kansalliskirjallisuutta tekemässä
Suomen sodan (1808-09) jälkeen Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta. Autonominen asema oli Suomelle edullinen. Maa sai oman hallituksen, ja Ruotsin vallan aikuiset lait py- syivät voimassa. Taloudellinen kehitys harppa- si eteenpäin: maanviljelys tehostui ja hiljalleen alettiin rakentaa myös teollisuutta. Vaurastuminen loi perustan aikaisempaa vilkkaammalle kulttuurielämälle.
1800-luvusta tuli niin meillä kuin muuallakin Euroopassa vireiden kansallisten pyrkimysten vuosisata. Suomessa vuosisadan keskeinen aatteellinen suunnannäyttäjä oli J. V. Snellman
(1806-81). Hän perehtyi erityisesti saksalaisen filosofin Georg Wilhelm Friedrich Hegelin oppeihin. Niiden pohjalta hän kehitteli kansallis- kirjallisuuden käsitteen.
Snellmanin mukaan omakielinen kirjallisuus ilmentää kansakunnalle ominaista henkistä kehitystä. Se edistää kansallista tietoisuutta ja pitää yllä kansallishenkeä. Snellman asettikin kirjallisuudelle selkeän tehtävän: sen tuli vahvistaa kansallista identiteettiä. Käsitys, jonka mukaan kirjallisuus palvelee kansakunnan rakennustyötä, on pysynyt elinvoimaisena nykyaikaan saakka.
Kirjallisuus havaittiin siis merkittäväksi kansakunnan identiteetin kannalta. Saman tien havaittiin, että meilläkin oli jo olemassa kirjallisuutta, nimittäin kansanrunoutta. Niinpä sitä alettiin ahkerasti kerätä ja samalla asetettiin tavoitteeksi myös uuden, omakielisen kirjallisuuden luominen.
Sensuuri iskee
Venäläiset vallanpitäjät suhtautuivat suomalaisten kansallisiin pyrkimyksiin aluksi varsin suopeasti. He arvelivat, että kiinnostuminen omasta kulttuurista vieroittaisi suomalaisia entisestä emämaasta Ruotsista. Pian suomalaisten kansalliset hankkeet alkoivat kuitenkin näyttää vaarallisilta - niihinhän saattoi kätkeytyä jopa itsenäisyysajatuksen siemen.
Vuonna 1850 annettiin sensuuriasetus, jonka mukaan suomeksi sai julkaista vain uskonnollista ja taloudellista kirjallisuutta. Kaunokirjallisuuden julkaiseminen kiellettiin. Asetusta lievennettiin kuitenkin jo neljän vuoden kuluttua ja se kumottiin 1860.
Myös kirkko suhtautui toisinaan yrmeästi kirjallisuuteen. Sen sai havaita muun muassa vapaamielinen Jaakko Juteini (1781-1855). Kirkonmiehet saivat kenraalikuvernöörin nostamaan syytteen häntä vastaan, ja hänen kirjoituskokoelmansa poltettiin Viipurin torilla 1829.
Kirjallisuus 383


Mikael Agricolan Abckiria on ensimmäinen suomenkielinen kirja. Yhtään kokonaista kappaletta siitä ei ole säilynyt. Vuonna 1998 julkaistu näköispainos on koottu kolmen eri painoksen säilyneistä sivuista. Ensimmäinen painos on ollut 16-sivuinen kirjanen.
Agricolan Abckirian avaus- säkeistö on ensimmäinen suomenkielinen loppusoinnullinen runo.
Oppe nyt wanha /ia noori joilla ombi Sydhen toori. Jumalan keskyt / ja mielen / iotca taidhat Somen kielen.
I Kukko on lukemaan opet-
* 	telemisen symboli. Se yleistyi 1500-luvun lopulla Saksassa, josta se lainattiin meillekin.
- 	Kuvassa vanhin suomenkielinen säilynyt aapinen vuodelta 1737.
Agricola
rakensi
suomen
kirjakielen
perustaa
Mikael Agricolan Abckiria (todennäköisesti 1543) loi perustaa suomen kirjakielelle ja sen kirjoitusjärjestelmälle. Agricola otti mallia latinan, saksan ja ruotsin kirjoitustavoista. Siitä syystä hänen tekstinsä näyttää nykylukijasta oudolta.
Suomen kieli oli 1500-luvulla murteisiin jakautunut puhuttu kieli. Sille ei ollut luotu kirjakieltä eikä kirjoitusjärjestelmää.
Miksi jumalanpalveluksessa ja uskonnollisessa kirjallisuudessa käytetään latinaa ja ruotsia, ihmetteli Turun piispa Mikael Agricola. Kun Jumala on kaikkivaltias, hän varmasti ymmärtää myös suomea, Agricola arveli. Tämä näkemys tiivistyy hänen tunnettuun lausahdukseensa: ”Kylle se cwle Somen kielen, / ioca ymmerdä Caikein mielen.”
Askel kohti nykyaikaista kansalaisyhteiskuntaa
Agricolan Abckiria eli aapinen oli tarkoitettu ensisijaisesti papeille, joista suinkaan kaikki eivät osanneet suomea. Siinä on aakkosten lisäksi kymmenen käskyä ja muun muassa rukouksia.
Agricolan työn taustalla olivat uskonnolliset tavoitteet. Hän oli luterilainen ja uskonpuhdistaja. Hänen mielestään jumalansanaa on saarnattava kansalle sen omalla kielellä, ja kansan on voitava myös lukea sitä omalla kielellään. Ajatus oli uusi ja radikaali, ja sillä oli kauaskantoiset seuraukset.
Vaikka Abckiria oli vasta toissijaisesti tarkoitettu tavalliselle rahvaalle, se raivasi tietä ajatukselle kansanopetuksesta. Niinpä sitä voi pitää yhtenä askeleena kohti demokraattista kansalaisyhteiskuntaa,
384 Kirjallisuus


jossa luku- ja kirjoitustaito ei ole vain harvojen etuoikeus vaan kaikki kansalaiset voivat käyttää omaa äidinkieltään, olipa sitten kyse juma- lansanan lukemisesta tai asioinnista oikeuslaitoksen kanssa.
Oudolta näyttää, tuttua on
Nykysuomalainen pitää itsestään selvänä, että suomea kirjoitettaessa yleensä yksi kirjain merkitsee yhtä äännettä; i on aina i:n merkkinä, k on k:n. Agricolan aikana asia ei ollut yhtä selvä. Suomea varten ei ollut kirjoitusjärjestelmää. Agricola teki siis perusluonteista työtä luodessaan suomelle kirjoitusjärjestelmää. Samalla hän pani alulle myös yhteisen kirjakielen kehittämisen.
Agricola otti mallia latinan, saksan ja ruotsin kirjoitusjärjestelmistä. Tämä seikka tekee hänen tekstinsä nykylukijan silmissä oudoksi, vaikka puhuttu suomen kieli ei 1500-luvulla ollut niin kaukana nykysuomesta kuin äkkiseltään luulisi.
Agricolan lausahduksesta Kylle se cwle Somen kielen näkyy havainnollisesti se, mikä tekee sen oudon näköiseksi. Sanassa kylle ä:n merkkinä on e\ se äännettiin silti nykyiseen tapaan kyllä. Sanassa cwle on pitkän «-vokaalin merkkinä w ja lopun pitkä e on merkitty yhdellä e-kirjaimella. Joca-sanassa i on j:n merkkinä ja k on merkitty cllä. Tämä näyttää oudolta, mutta teksti luettiin kuitenkin ihan tuttuun tapaan: Kyllä se kuulee.
Agricola suomentama Se Wsi Testamenti ilmestyi vuonna 1548. Sen lisäksi hän suomensi osia Vanhasta testamentista. Uransa aikana loi suomen kieleen useita satoja uudissanoja.
I Ruotsin kuningas antoi I 1723 määräyksen, jonka mukaan vanhempien oli opetettava lapsensa lukemaan. Määräystä tehosti sakon uhka, mutta monet vanhemmat löivät silti laimin velvollisuutensa. Siinä tapauksessa lapset vietiin lukkarinkouluun - ja niin kävi myös Kiven seitsemälle veljekselle. - Yläkuvassa Herman Ojalan aapinen vuodelta 1890.
Agricola tarkoitti aapisensa etupäässä papeille. Nykyään kaikki suomalaiset lapset oppivat lukemaan - saavutus, joka ei 1500-luvulla juolahtanut kenenkään mieleen. Aapisen kuvitus on muuttunut ajan mittaan, ja kukko on saanut väistyä muiden hahmojen tieltä.
Kirjallisuus 385


Suurmiehet Suomea rakentamassa 1800-luvulla alettiin määrätietoisesti rakentaa kuvaa siitä, millainen on isänmaamme Suomi ja millaisia ovat suomalaiset, jotka asuttavat karua mutta kaunista kotimaataan. Kirjallisuus sai Suomi-kuvan hahmottelussa merkittävän sijan. Sen avulla pyrittiin opettamaan kaikelle kansalle oikea käsitys Suomesta ja suomalaisuudesta. Tässä kansallisessa opetustyössä nousivat suur- miehiksi erityisesti J. L. Runeberg, Elias Lönnrot ja Zacharias Topelius.
Johan Ludvig Runeberg (1804-77) näki suomalaisessa kansanihmisessä hiljaisen ja sitkeän sankarin, rehtiyden ja uutteruuden perikuvan. Kansallisrunoilijan maineen Runeberg loi ennen muuta sankarirunojen kokoelmallaan Vänrikki Stoolin tarinat I ja II (1848 ja 1860). Se loihtii esiin jyhkeitä kuvia Suomen sodan (1808-09) sotureista, uroteoista ja perääntymisen häpeästä.
Runebergin näkemys sodasta on kansallisromanttisen ihannoiva, mutta siinä on demokraattisia piirteitä: hän kuvasi arvostavasti myös tavallisia rivimiehiä - tällainen piirre ei ajan kirjallisuudessa ollut suinkaan tavallinen. Tarinat avaa isänmaata ylistävä runo Maamme, josta tuli Suomen kansallislaulu. (Ks. s. 388.)
Talonpoikaiseepos Hirvenhiihtäjät (1832) aloitti kansankuvauksen perinteen suomalaisessa kirjallisuudessa. Näkösälle piirtyi ensi kerran kuva suomalaisesta maalaistuvasta ihmisineen. Runeberg kuitenkin katsoi kansan köyhyyttä hyväosaisen silmin, ja vaatimaton tupa näytti hänestä sulokkaalta idylliltä. 1800-luvulla ajateltiin yleensäkin, että Jumala on säätänyt jotkut ihmiset rikkaiksi, jotkut köyhiksi.
Runebergin runojen keskeisiä aiheita ovat rakkaus, Suomen luonto ja historia. Esikoisteokseen Runoja (1830) sijoittuu kirjallisuutemme tunnetuimpiin kuuluva runo Saarijärven Paavosta. Paavon hahmo ilmentää runeber- giläisiä hyveitä: hän on sisukas, ahkera ja vähään
tyytyvä, hän auttaa katovuodesta kärsinyttä naapuriaan ja turvaa kaikessa Luojaansa.
Elias Lönnrot (1802-84) teki suuren työn suomalaisen kansanrunouden kerääjänä ja julkaisijana. Hänen merkittävin työnsä on Kalevala (1835). Se täydentyi sittemmin huomattavasti laajemmaksi Uudeksi Kalevalaksi (1849). Lyyristen runojen kokoelma Kanteletar tuli painosta 1840.
Kalevala on eepos, jonka Lönnrot loi kansanrunouden aineksista. Hän valitsi mieleisensä runoista ja niiden muunnelmista, yhdisteli eri tahoilta saamiaan pitemmiksi jaksoiksi ja kirjoitti itse lisäsäkeitä. Kalevalan syntypaikkaa ei siis tarvitse arvailla: se syntyi Lönnrotin kirjoituspöydällä.
Sivistyneistö innostui Kalevalasta heti, ja ru- noeepoksen arvo kansallisen itsetunnon kohottajana oivallettiin. Eepoksen katsottiin osoittavan, että meillä on loistava menneisyys ja uljaita sankareita. Kirjasta puhuttiin ja sitä kiitettiin - mutta harvat lukivat sitä: runomuotoinen kieli oli vaikeaa jopa suomenkielisille. Ensimmäisen painoksen 500 kappaletta riittivät kymmenen vuoden myyntiin. (Ks. s. 380.)
Zacharias Topelius (1818-98) tarjosi lukijoilleen isänmaallisia runoja, opettavaisia satuja ja vaiheikkaita historiallisia romaaneja. Topeliuksen historiallisista romaaneista tunnetuin on Välskärin kertomuksia (1853-67). Se seurailee romanttisin ja moralisoivin äänenpainoin pohjalaisen talonpoikaissuvun vaiheita kolmekym- menvuotisesta sodasta 1700-luvun loppupuolelle. Laveasti tarinoiva teossarja on säilyttänyt suosionsa polvesta polveen, mutta sitäkin laaja- levikkisempi on ollut Maamme kirja (1875), Suomen maisemien, heimojen ja historian kuvaus. Teos oli koululaisten peruslukemistoa vuosikymmenien ajan.
386 Kirjallisuus


Aleksis Kivi - suomenkielisen taidekirjallisuuden perustaja
Nurmijärveläisen räätälin poika Aleksis Kivi (1834-72) täytti ajan oppineitten unelmat saada maahan suomenkielistä kaunokirjallisuutta. Hän loi korkeatasoisen runo-, romaani- ja näy- telmätuotannon, joka todisti, että suomen kieli kelpaa taiteen välineeksi.
Kivi tunsi laajalti ulkomaista kirjallisuutta. Hän sulatti lukemaansa kotoiseen kokemuspiiriin ja vakiinnutti Suomeen kaksi uutta kirjallisuudenlajia, näytelmän ja romaanin. Virkeäryt- misen ja soinnukkaan kirjakielensä hän perusti paljolti Nurmijärven murteeseen, jossa oli paljon vaikutteita ruotsin kielestä.
Kansan parissa kasvaneen ja huumorintajuisen Kiven käsitys suomalaisesta rahvaasta ei ollut yhtä ihanteellinen kuin oppineitten kansalli- suusmiesten. Osittain tästä syystä hän ei saanut ansaitsemaansa arvoa ennen kuin seuraavalla vuosisadalla. Kivi kuoli köyhänä ja kaltoin koh-
I Zacharias Topeliuksen Maamme kirja teki Suomea
* 	ja sen maisemia tutuksi suomalaisille. Se oli osaltaan vaikuttamassa siihen, millaista maisemaa pidetään suomalaisena. Tyypillistä oli kuvata ylhäältä katsottua näkymää, jossa on peltoa, metsää ja järvenselkä. - Kuvassa Maamme kirjan kuvituksena käytetty J. Knutsonin väripiirros En utsigt f ra n Paloniemi i Lojo, joka ilmestyi alun perin teoksessa Finland framstäldt i tekningar Cl 845-52).
deltuna veljensä kotimökissä vain pari vuotta pääteoksensa ilmestymisen jälkeen.
Kiven kielellinen ja tyylillinen varmuus sekä osuva ihmiskuvaus saivat toki kiitostakin aikalaisilta: esikoisnäytelmä Kullervo voitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkintokilpailun 1860. ”Teos on erinomainen sattuma Suomen kielen ja kirjallisuuden alalla”, perusteluissa todettiin ja tekijällä arveltiin olevan ”toivollinen tulevaisuus” edessään. Kullervo on veljesriidan, orjuuden ja epätoivoisten tekojen murhenäytelmä. Sen juoni on peräisin Kalevalan Kullervo-jaksosta.
Kirjallisuus 387


Vuoden 1982 kuvitetun laitoksen kannessa on kuva Albert Edelfeltin maalauksesta Porilaisten marssi Cl 892).
Vänrikki Stoolin tarinat elävät monin tavoin suomalaisessa kulttuurissa. Niistä on lähtöisin sitaatteja ja sanontoja. Monista Vänrikkien henkilöistä on tullut symbolisia henkilöhahmoja, joiden avulla havainnollistetaan vaikkapa ihmisten luonteenpiirteitä tai aatteellisia tavoitteita.
Yksinkertainen Sven Tuuva torjuu sillalla kokonaisen vihollisplutoonan. Henki häneltä menee, mutta maine jää: "pää huono oli” arveltiinr "mut sydän paikallaan
Torpan tyttö huomaa sulhasensa ruvenneen rintama- karkuriksi. Hän suhtautuu asiaan varsin ehdottomasti: Äit’ armas, mulle hauta tee, jo muutan mullan rakoon; se mies, jot’ uskoin, rakastin, on mennyt, raukka pakoon.
I Väri piirrokset Sven Tuuvasta ' ja torpan tytöstä ovat C. T.
Staafin.
Sankari runoja
Suomen
sodasta
J. L Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat (1848, 1860) kertoo suomalaisten sankaruudesta Suomen sodassa (1808-09), jonka päätteeksi Venäjä miehitti Suomen. Niiden maailmankuvalla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen kulttuuriin; sitä on sekä ihailtu että pilkattu.
Ensimmäisen kokoelman alussa runon puhuja muistelee, kuinka hän viettäessään nuorena ylioppilaana kesää Näsijärven rannalla tapasi vanhan ja köyhän vänrikki Stoolin. Runot ovat vänrikin kertomia
- 	siitä juontuu nimi Vänrikki Stoolin tarinat.
Vänrikki Stoolin tarinoissa yhdistyy poliittinen, uskonnollinen ja isänmaallinen sanoma, joka teki aikoinaan lukijoihin suuren vaikutuksen. Runot koettiin realistisiksi sodankuvauksiksi: Päähenkilöt ovat historiallisia henkilöitä. Useimmat heistä ovat upseereja, mutta mukana on myös tavallisia rivimiehiä, ja parissa runossa päähenkilönä on nainen.
Realistiseksi mielletyn kuvaustapansa vuoksi Vänrikki Stoolin tarinat esitti todentuntuisesti sen aikoinaan radikaalin näkemyksen, että Suomen kansa oli taistellut urheasti venäläisiä vastaan. Tappion häpeä kuuluu ruotsalaisen sodanjohdon kannettavaksi.
Suomi on Jumalan lahja
Tarinat antavat hahmon monille sellaisille ajatuksille, jotka olivat 1800-luvun alun Suomessa vasta muotoutumassa. Ajatus, että on olemassa omanlaisensa Suomen kansa, ei ollut samalla tavalla itsestään selvä kuin nykyään. Suomea ei liioin vielä koettu yhtenäiseksi alueeksi.
Runeberg antoi tarinoissaan havainnollisen kuvan Suomesta, sen luonnosta ja asukkaista. Hän opetti, että Suomen luonto hakee vertaistaan kauneudessaan. Suomalaisille Suomi on isänmaa, jonka Jumala on heille antanut. Suomalaisten tehtävä on vaalia tätä Jumalan
388 Kirjallisuus


I Venäläisten hyökätessä kenraali
* 	Sandels viipyy aterialla niin kauan, että häntä nimitellään jo pelkuriksi. Tästä tuohtuneena hän käväisee johtamassa joukkonsa voittoon.
- 	Kuvassa on C. T. Staafin väri- piirros kenraali Sandelsista.
| Ernst Billgrenin kuvittama Vänrikki Stoolin tarinat ilmestyi 2003.
lahjaa. Tarvittaessa heidän tulee nurkumatta antaa henkensä isänmaansa puolesta.
Nykyajan näkökulmasta Vänrikkien runoja on vaikea pitää realistisina kuvauksina. Niissä rakennetaan suomalaisuudesta kuva, joka tuntuu menevän liiallisuuksiin. Suomalainen mies on sotilaana rehti, urhoollinen, kunniantuntoinen, uskollinen, vaivojaan va- littamaton sankari, jonka suurin onni on kuolla isänmaan puolesta. Hän ei juuri järkeile itse vaan rientää sokean uskollisesti täyttämään hänelle annetut käskyt.
Runeberg korostaa vilua, nälkää ja sotilaiden vaatteiden risaisuut- ta, mikä alkaa tuntua kurjuuden ihannoinnilta. Urhoollinen suomalainen sotilas näyttää lisäksi olevan vähän yksinkertainen.
Runebergin pitkät varjot
Vänrikki Stoolin tarinat ovat ajan mittaan suuresti muovanneet käsityksiä Suomesta ja suomalaisista. Niitä luettiin vuosikymmenien ajan Suomen kouluissa, ja sadat tuhannet suomalaiset ovat niistä lukeneet, millaisia he ovat - tai millaisia heidän tulisi olla. Pelkästään suomenkielisiä Vänrikkejä on painettu yli miljoona kappaletta.
Runebergin opettamaa uskollisuutta ylempiä kohtaan ja isänmaallista uhrimieltä on myös pyritty valjastamaan ideologisten ja poliittisten päämäärien palvelukseen. Uhrautuva isänmaallisuus on sopinut varsinkin kansalliskiihkoisten näkemysten pönkittämiseen.
Runebergin aatteista on muodostunut käsite runebergiläisyys, joka herättää monenlaisia mielikuvia. Toisten mielikuvissa korostuvat kunniantunto ja rehti isänmaallisuus. Toisten mielikuvissa taas runebergiläisyyteen sisältyy arveluttava tavoite opettaa suomalaiset nöyräksi kansaksi, joka kyselemättä täyttää ylempiensä käskyt.
I Kenraali Sandelsin ' miehekkyyden avulla on myös myyty olutta.
Lotta Svärd kulkee joukkojen mukana, hoitaa haavoja ja tarjoilee ryyppyjä. Hänestä sai nimensä Lotta Svärd -järjestö, jonka jäsenet avustivat sotilaita talvi- ja jatkosodan aikana.
Vänrikki Stoolin tarinoista on haettu ihanteellisia esikuvia, mutta niitä on myös parodioitu ja pilkattu. Johdonmukaisimmin Runebergin runoja on suomalaisessa kirjallisuudessa hyödyntänyt Väinö Linna. Hänen romaanissaan Tuntematon sotilas (1954) Runebergin runoihin viitataan vähän väliä - ja lähes aina ne joutuvat parodian kohteeksi (ks. s. 426).
Kaksi Vänrikkien runoa on otettu valtiolliseen käyttöön. Maamme-\au\u ilmestyi ensimmäisen kokoelman ensimmäisenä runona. Toinen viralliseen käyttöön päässyt runo on Vänrikkien toisessa kokoelmassa ilmestynyt Porilaisten marssi.
Kirjallisuus 389


Aleksis Kiven valokuvaa on et¬
sitty sinnikkäästi mutta turhaan. Käsityksemme Kiven ulkonäöstä perustuu aikalaisten piirroksiin.
Omittaa Aleksis Kiven Seura r.y. Helsinki HS. 26. 2. 57
— Valitan, herra Kivi, mutta minulla on liikeperiaattceni: Ellei rahaa, ei myöskään valokuvaa. Ja minun puolestani jälkimaailma saa kyllä kuvitella teidät laihaksi parrakkaaksi mieheksi, jolla on sisäänpäin kääntynyt katse . . .
rr* . Forssellin piirros arkussa makaavasta Kivestä. Kuva julkaistiin 1873.
F» . Forssellin muistinvarainen piirros 1890-luvulta.
I Albert Edelfeltin piirros, joka löydettiin 1928.
Tätä kuvaa on arveltu Albert Edelfeltin piirrokseksi ja E. A. Forssellin alkuperäis- piirrokseksi.
Nummisuutarit (1864), komedia yksioikoisen suutarinpojan Eskon myttyyn menneistä nai- mahankkeista, otettiin sekin kiitoksin vastaan. Raamatullisaiheisen Lean ensi-ilta sai kunnian aloittaa Suomalaisen teatterin toiminnan 10. toukokuuta 1869.
Aleksis Kiven pääteos on romaani Seitsemän
veljestä (1870). Se on humoristinen kertomus orvoksi jääneiden veljesten kahnauksesta yhteiskunnan kanssa. Pojat hylkäävät kotitalonsa ja muuttavat Impivaaran metsiin. Metsäläis- kausi kypsyttää heidät sopeutumaan yhteiskunnan sääntöihin; he palaavat ihmisten ilmoille ja ottavat paikkansa kyläyhteisössä. (Ks. s. 392.)
390 Kirjallisuus


Mitä lapset ja nuoret lukivat?
Varoitustarinoita ja uskonnollista isänmaallisuutta
Ensimmäiset lasten- ja nuortenkirjat olivat lähinnä uskonnollisia oppikirjoja. 1700-luvulle saakka lapsia pidettiin pienikokoisina aikuisina, joita tuli kasvattaa taivasta varten. Heille kirjoitettiin kuin aikuisille eikä sanottavaa muokattu lapsen ymmärryksen mukaiseksi.
Valistuksen aikana suosittiin varsinkin varoitustarinoita. Niissä kerrottiin, miten huonosti käy, ellei ole kiltti ja tottelevainen. Suomen herrasväki tarjosi 1700-luvulla lapsilleen käännöksiä eurooppalaisista valistushenkisistä lastenkirjoista.
1800-luvun huomattavin suomalainen lastenkirjailija oli Zacharias Topelius. Hän julkaisi toistakymmentä kokoelmaa satuja; satujen lisäksi kokoelmissa oli myös runoja ja näytelmiä. Tunnetuimmaksi Topeliuksen satukokoelmista on tullut alun perin pikku kirjasina ilmestynyt Lukemisia lapsille [1865-96).
Saduissaan Topelius hyödynsi kansainvälistä satuaiheistoa, suomalaisia kansansatuja ja omia lapsuudenkokemuksiaan. Hän viritti niihin oman, sittemmin topeliaaniseksi ristityn ilmapiirin, jolle on tunnusomaista suvaitsevainen uskonnollisuus ja ihanteellinen isänmaallisuus. Perusajatuksena on, että pitää totella vanhempiaan ja olla hyvä köyhille.
Topeliuksen käsitys lapsesta oli romantiikan aatteiden mukainen. Hän ei pitänyt
lasta pienenä aikuisena vaan tähdensi lapsen mielikuvituksen ja tunne-elämän tärkeyttä.
Vuonna 1845 Topelius perusti Suomen ja koko Skandinavian ensimmäisen lastenlehden, ruotsinkielisen Eoksen. 1800-luvun loppupuoliskolla Suomessa ilmestyi jo viitisenkymmentä lastenlehteä.
Vuosisadan puolivälissä alettiin suomentaa muun muassa Grimmin ja Andersenin satuja. Vuonna 1847 ilmestyi englantilaisen Daniel De- foen Robinson Crusoen [1719) suomenkielinen mukaelma Risto Roopenpoika Kruuse, joka kertoo autiolle saarelle haaksirikkoutuneen nuorenmiehen seikkailuista.
Saksalaista lääkäriä Heinrich Hoffmannia on sanottu kuvakirjan isäksi. Hän kirjoitti sananmukaisesti kauhean opettavaisen teoksensa Jörö Jukan nelivuotiaalle pojalleen syntymäpäivälahjaksi. Teos suomennettiin 1869.
Kirjallisuus 391


Akseli Gallen-Kallela kuvitti Seitsemän veljeksen vuosina 1906-08.
Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioit- tensa leveyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä.
Aapo: Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta.
Aapo: Jumala paratkoon! onhan laita, ettemme tunne A.takaan, aapisen ensimmäistä kirjainta, ja kuitenkin on sanantaito kristillisen kansan välttämätön velvollisuus. Mutta siihen voidaan meitä pakoittaa lain mahdilla, kirkkolain mahdilla. Ja te tiedätte, mikä kruunun kone meitä vartoo ja meitä mielii temmaista hampaisiinsa, ellemme itsiäm- me opeta kiltisti lukemaan. Jalkapuuhan meitä vartoo, veljet musta jalkapuu.
Suomalaisen
kirjallisuuden
perusteos
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä (1870) on suomalaisen kirjallisuuden merkittävimpiä teoksia. Se kuvaa seitsemän veljeksen elämää Etelä- Hämeen metsissä ja heidän vaivalloista sopeutumistaan järjestäytyneeseen yhteiskuntaan.
Jukolan talon veljessarjan isä kuolee tappelussa karhua vastaan. Muutaman vuoden kuluttua kuolee poikien äitikin. Vaikka Jukolan talo on suhteellisen vauras, ei talonpito innosta veljeksiä. Enemmän heitä kiehtoo metsästys ja vapaa vaeltelu metsissä.
Pitäjän rovasti patistelee veljeksiä lukemisen opetteluun. Lukutaito on ehtona ripille pääsyyn, eikä ilman sitä ole lupa mennä naimisiin. Kovakalloiset veljekset karkaavat lukkarin pitämästä koulusta. Kun pojat vielä joutuvat tappeluihin Toukolan kylän poikien kanssa, he alkavat pelätä esivallan rankaisutoimia.
Veljekset antavat talonsa vuokralle ja muuttavat metsien keskelle Impivaaraan. He rakentavat tarpeelliset rakennukset ja raivaavat peltoa mutta sortuvat usein myös juopottelemaan. Vuosien mittaan heissä kypsyy ajatus palata ihmisten ilmoille. He lähettävät Eeron lukemisen oppiin. Eero opettaa lukutaidon muille veljeksille. Veljekset palaavat järjestäytyneen yhteiskunnan jäseniksi, ja heistä tulee kyläyhteisössään arvostettuja miehiä.
Tyly vastaanotto
Romaani oli 1800-luvun Euroopassa uusi ja muodikas kirjallisuudenlaji, jonka katsottiin soveltuvan hyvin nykyaikaistuvan elämänmenon kuvaamiseen. Suomessa elettiin kansallisen itsetunnon heräämisen aikoja, ja suomenkieliselle romaanille oli tarvetta. Vuonna 1870 ilmestyi kirjana ensimmäinen suomenkielinen romaani, K. J. Gummeruksen Ylhäiset ja alhaiset, joka oli ilmestynyt aikaisemmin jatkokertomuksena lehdessä. Kivi ehti siis toiseksi, mutta hänen suurta romaaniaan ei otettu yksimielisen myönteisesti vastaan.
Vaikutusvaltainen suomen kielen professori August Ahlqvist moitti
392 Kirjallisuus


Seitsemää veljestä kovin sanoin. Hänen mielestään romaani oli ruma, raaka ja hävytön: "Missään maailmassa ei luultavasti ole milloinkaan painettu kirjaa, joka sisältäisi yhtä paljon haukkumasanoja, manauksia, herjauksia ja raakoja kuvauksia kuin tämä. Miltei yhtenään lukijan tunteita loukataan hävyttömillä ilmauksilla.”
Ahlqvistin mielestä Seitsemän veljestä antaa Suomen kansasta väärän kuvan. Suomalaiset ovat vakavaa, hiljaista ja ahkeraa väkeä; he eivät ole veljesten kaltaisia renttuilijoita. Niinpä hän päätyi jykevään arvioon romaanista: ”Teos on valitettavasti naurettava ja suomenkielisen kirjallisuuden häpeäpilkku.”
Juuri kukaan ei puolustanut Kiveä. Romaanin julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seurakin pikemminkin selitteli teoksen julkaisemista kuin puolusti romaania.
Moniääninen ja värikäs romaani
Nuivasta vastaanotosta huolimatta Seitsemää veljestä luettiin, ja se alkoi saada mainetta jo 1800-luvun lopussa. Ajan mittaan siitä tuli suomalaisen kirjallisuuden suuri klassikko, jota arvostetaan lavealti.
Kiven kerronnan realistinen värikkyys, veljesten henkilöhahmojen luonteikkuus, kielen jykevä virkerytmi ja ennen muuta romaanin monitahoinen huumori viehättävät yhä. Jääräpäisen ja komentelevan Juhanin, tasaisenharkitsevan Aapon, synnintuntoisesti motkottavan Simeonin ja nokkelasanaisen Eeron keskusteluista sukeutuu humoristisia sanailuja, joita muut veljekset säestävät kukin luonteensa mukaisesti. Veljesten pyrkimykset johtavat usein mehevään tilannekomiikkaan, ja romaanin koko elämänkäsitystä värittää suhteellisuudentajuinen huumori.
Kiven kieli on ilmeikästä. Siinä on aineksia Nurmijärven puhekielestä, jossa oli runsaasti lainasanoja ruotsista. Kivi käyttää tiheään vertauksia, joista monet ovat peräisin Raamatusta. Hänen kielensä värikkyyttä lisäävät myös erikoinen sanajärjestys, toisto, sananparret sekä viittaukset kansantarinoihin.
Seitsemän veljestä osoittaa myös sen, että romaani voi sisältää monenlaista ainesta. Siinä on kerronnan lisäksi dialogia, lauluja ja laajoja tarinoita. Varsinkin Aapo kertoilee muille veljeksille pitkiäkin tarinoita.
Mutta tässä on kertomukseni loppu. Ja niin olen kertonut seitsemästä veljeksestä Suomen saloissa; ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisesti puoli- päivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.
Osuvaa nimittelyä
August Ahlqvist listasi Seitsemästä veljeksestä hyvänlaisen joukon haukkumasanoja: sika, lurjus, konna, pöllö, ryökäle, kelmi, rakki, rakkikoira, hunsvotti, tyhmä pässi, vuohipukki, kalmukki, koirankuono- lainen, villipeto, piikkisika, sonni, sarvipää sonni, lunttu, aasintamman varsa.
I Erkki Tantun ' kuvitusta Seitsemään veljekseen vuodelta 1959
Kirjallisuus 393


1880-luvun realismi
Euroopan keskuksissa romantiikka oli alkanut väistyä uusien taidesuuntausten tieltä jo ennen 1800-luvun puoltaväliä. Charles Darwinin kehitysoppi Lajien synty (1859) asetti Raamatun luomiskertomuksen kyseenalaiseksi. Vapaamielisyyden tuulet alkoivat puhaltaa Euroopassa: nyt puhuttiin yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja naisten vapautumisesta.
Suomi teollistui, ja samalla yhteiskunnalliset ongelmat kärjistyivät. Ensimmäinen suomenkielisen koulutuksen saanut sukupolvi varttui aikuisikään ja alkoi vaatia suomen kielelle täysiä oikeuksia. Suomalaisen säätykierron suuret vuosikymmenet olivat alkaneet.
1880-luvulla astui esiin myös uusi suomenkielinen kirjailijapolvi, joka ei tyytynyt vanhaan aatteelliseen hyssyttelyyn vaan vaati toimintaa. Isänmaallisen paatoksen sijasta kiinnitettiin huomio yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Uusi sukupolvi kotiutti maahamme ajan kansainvälisen muotisuuntauksen, realismin. Isänmaan uljaan historian sijasta ryhdyttiin nyt kuvaamaan tavallista ihmistä ja ympäristön vaikutusta häneen. Elämän nurjaakaan puolta ei kaihdettu: totuus oli saatava esiin, vaikka se olisi rumakin.
Realistit osoittivat, miten nurja palkollisten ja naisten asema oli. He suhtautuivat säätyläisiin ja varsinkin pappeihin kriittisesti. He esittelivät uusia vapaita aatteita, korostivat vanhan ja uuden sukupolven kuilua, paljastivat kaksinaismoraalisia asenteita ja puivat työväestön ongelmia.
1880-luvun realismin keskeinen kirjailija on Minna Canth (1844-97). Hän oli kielitaitoinen aikalaistarkkailija, joka seurasi uusia kansainvälisiä tuulia. Näytelmillään hän pöyhäisi monia yhteiskunnallisia epäkohtia ja pyrki vaikuttamaan niiden poistamiseksi.
19-vuotias Ulrika Wilhelmina Johnsson aloitti opinnot Jyväskylän seminaarissa. Opettajaa hänestä ei kuitenkaan tullut. Hän meni naimisiin opettajansa, lehtori J. F. Canthin kanssa. Aviomiehen kuoltua 1879 seitsemän lapsen yksinhuoltaja-Minna muutti Kuopioon hoitamaan isänsä lankakauppaa ja osoittautui osaavaksi liikenaiseksi.
Näytelmässään Työmiehen vaimo (1885) Canth ruotii miesten ehdoilla rakennettua yhteiskuntaa (ks. s. 396). Äkäisimmät reaktiot synnytti näytelmä Kovan onnen lapsia (1888), joka yhden esityskerran jälkeen poistettiin Suomalaisen teatterin ohjelmistosta.
334 Kirjallisuus


Ronskia kuvausta
Realismin tavoitteena on kuvata todellisuutta mahdollisimman todenmukaisesti. Sen esitystapa on ulkokohtainen, tunteilematon ja jopa viileä. Äärimmillään realistinen kuvaustapa lähenee naturalismia (ks. s. 293}:
Lopo käänsi turpeat kasvonsa huoneeseen päin ja virnutti. Riitta taaskin ihmetteli hänen rumuuttaan. Suupielet ja nenän-alusta nuus- kaisessa limassa, hiukset takussa ja silmillä. Entä nuo posket sitten! Likaisen harmaina ne pullottivat aivan kuin olisi suuri tupakka- mälli ollut molemmin puolin suussa. Ei siellä sentään ollut, vaikka siltä näytti; nuuskaa hän vaan piti huulessaan.
Minna Canth, Kauppa-Lopo. 1889.
Vanhemmiten Minna Canth kiinnostui psykologiasta ja perheen ihmissuhteista. Näytelmässä Papin perhe (1891) perhettään kurissa ja nuhteessa hallitseva pastori nostattaa komennollaan poikansa ja tyttärensä vastarintaan. Näytelmä Anna Liisa (1895) on tekopyhyyden ja syyllisyyden analyysi.
Realismi kiehtoi hetken myös nuorta Juhani Ahoa (1861-1921). Ahon nuoruudenteos Rautatie (1883) on kertomus ukosta ja akasta, jotka matkaavat katsomaan uuden ajan ihmettä, rautatietä. Seuraavissa teoksissaan hän kääntyi yhteiskunnan suuntaan. Papin tytär (1885) erittelee nuoren naisen kehittymistä ja osoittaa tyttöjen kasvatuksen henkisen ahtauden. Romaanin jatko-osa Papin rouva (1893) kertoo onnettoman avioliiton tarinan naisen näkökulmasta.
Aho tunsi kuitenkin vetoa myös impressionismiin (ks. s. 293). Tunnetuin hänen impressionistisista teoksistaan on laaja novelli Yksin (1890), joka kuvaa rakkaudessaan pettyneen
miehen matkaa Pariisiin. Sen bordellikohtaus herätti aikoinaan paheksuntaa; sitä pidettiin säädyttömänä - varsinkin kun se sijoittuu joulunvieton aikoihin.
Aho kehitti omintakeisen kertomuksen lajin, jota hän nimitti lastuksi. Lastut ovat lyhyitä, impressionistisia ihmiskuvia, luonnonkuvauksia, tunnelmapaloja ja poliittisia allegorioita. Vuosisadanvaihteessa Aho virittyi kansallisromanttisiin tunnelmiin laajassa historiallisessa romaanissaan Panu (1897). Yksilöpsykologinen romaani Juha (1911) kertoo kolmiodraaman, jossa kuohuvat intohimo ja mustasukkaisuus.
Juhani Ahon nuoruudenystävä Arvid Järnefelt (1861-1932) tunnetaan suomalaisen kirjallisuuden päättäväisimpänä eettisten periaatteiden julistajana. Hän toteutti yhteiskunnallisia ihanteitaan myös käytännössä: hän hylkä- si lakimiehen uransa ja ryhtyi pienviljelijäksi. Näin hän noudatti niitä köyhyyden, puhtauden ja lähimmäisenrakkauden oppeja, jotka hän oli omaksunut venäläiseltä oppi-isältään Leo Toistoilta.
Esikoisromaanissaan Isänmaa (1893) Järnefelt kuvasi nousevan suomenkielisen sivistyneistön elämänkohtalolta. Heräämiseni (1894) kertoo Järnefeltin elämänkatsomuksellisesta murroksesta, kääntymisestä tolstoilaisuuteen. Maakysymykseen ja torppariongelmaan hän paneutui muun muassa pamfletissaan Maa kuuluu kaikille! (1907).
Teuvo Pakkala (1862-1925) aloitti realistina ja köyhälistön kuvaajana. Nuoruuskauden romaaneissaan, muun muassa romaanissa Vaaralla (1891), hän kuvasi 1880-luvun realismin hengessä köyhälistön surkeaa arkea.
Nykyaika tuntee Pakkalan parhaiten lasten maailman kuvaajana. Novellikokoelmissa Lapsia (1895) ja Pikku ihmisiä (1913) hän tarkkailee lasten todellisuutta, jossa tosi ja kuviteltu menevät helposti sekaisin.
Kirjallisuus 395


Minna Canth on 1880-luvun realismin keskeinen kirjailija. Hänen näytelmässään Työmiehen vaimo miesten ehdoilla rakennettu yhteiskunta joutuu kriittiseen tarkasteluun.
Risto: Olipa tämä nyt sitten hyvinkin suuri synti. Kantänka, sanoi ruotsalainen. Kerrankos nuori mies hiukan narrailee kaunista tyttöä, ja olletikin tuollaista halvempaa naista, kuin sinä olet, Kerttu parka, vaikkei hänellä sen totisempia aikomuksia olekaan. Eikös ryypätä, miehet?
Toppo: Miesten narriksihan ne naiset on luotukin maailmaan. Eipä niillä mitä virkaa liene muuta.
Johanna: Kolme vuorokautta meni minulta noita sukkia kutoessani. Ennenkuin toisen markan ansaitsen, on lapsi kuollut nälkään. Enkä minäkään enää kykene työhön, ellen saa leipää. Moneen päivään en ole syönyt muuta kuin suolavettä ja perunoita. Lapsi kun sitten vielä imee tyhjää rintaa, niin onko ihme, että voimat ehtyvät. Tuskin enää pystyssä pysyn.
Homsantuu: Teidän lakin- ne ja oikeutenne, ha, ha, ha, --
Toinen poliisi (tarttuu toiseen kainaloon): Jokos sitä mennään?
Homsantuu: Niitähän minun pitikin ampua.
Uusi tapa kuvata yhteiskuntaa
Minna Canthin näytelmä Työmiehen vaimo (1885) kuvaa kaupunkityö- väestön kurjia oloja. Se toi kirjallisuuteen uuden tavan kuvata yhteiskuntaa ja ottaa kantaa epäkohtiin.
Näytelmän alussa vietetään Riston ja Johannan häitä. Niihin ilmestyy myös Homsantuuksi kutsuttu Kerttu, joka on puoliksi romani. Risto on ollut salaa kihloissa Homsantuun kanssa, muta hän on kuitenkin valinnut Johannan, koska tällä on säästöjä.
Risto juopottelee ja riistää Johannalta säästöt ja ansiot. Johanna ja perheen lapsi näkevät suorastaan nälkää. Välillä Risto karkaa Homsantuun kanssa viettämään kiertolaiselämää. Näytelmä huipentuu siihen, että nälän heikentämä Johanna kuolee. Katkeroitunut Homsantuu tulee pistoolin kanssa uhkaamaan Ristoa, mutta poliisit ottavat hänet kiinni; edessä on vankilareissu. Risto ei ole tapahtumista moksiskaan vaan suunnittelee menevänsä uusiin naimisiin.
Laki ja oikeus on vain miehen turva
Näytelmä osoittaa, että huonoimmassa asemassa yhteiskunnassa on työväestöön kuuluva nainen. Läpi näytelmän monet henkilöt - varsinkin miehet - korostavat sitä, että mies on perheen valtias; he viit- taavat tiheästi "lakiin ja oikeuteen”.
Naisella ei ole oikeutta edes itse ansaitsemiinsa rahoihin, vaan mies voi käyttää niitä kuin omiaan. Tämä epäkohta tuodaan Työmiehen vaimossa esiin hyvin korostetusti, ja onkin arveltu sen osaltaan vaikuttaneen siihen, että laki miehen omistusoikeudesta vaimonsa rahoihin kumottiin.
Sovinistimiehiä
Työmiehen vaimo asettaa kyseenalaiseksi yhteiskuntaa ohjaavat lait. Samalla asettuvat perin arveluttavaan valoon näytelmän miehet, joille lait suovat etuoikeutetun aseman. Risto ja hänen ryyppykaverinsa Toppo puhuvat naisista vähättelevään ja esineellistävään sävyyn. Hei-
396 Kirjallisuus


Vaikea mahtaisi olla näyttää, minkä totuuden nojalla mies on riistänyt naiselta kaikki oikeudet ja pidättänyt itselleen kaikki edut. Sillä emmehän enää ole raakalaiskansaa, että meillä ruumiin väkevyydellä oikeuksia anastettaisiin.
Minna Canth, Naiskysymyksestä. 1884.
J Työmiehen vaimo on pysynyt teattereiden ohjelmistossa jo yli sadan vuoden ajan. - Kuva on Kouvolan teatterin esityksestä vuodelta 1994. Johannaa esitti Pirjo Lonka.
dän mielestään on itsestään selvää, että etenkin yhteiskunnan alimpien luokkien naisia saa narrata, toisin sanoen vietellä ja hylätä sitten, kun otollisempi uhri ilmaantuu.
Sorrettua Johannaa ei puolusta juuri kukaan. Ylempien yhteiskuntaluokkien ihmiset pitävät häntä huonona naisena, ja naapuruston naiset arvelevat, että syy Riston juopotteluun on Johannan. Näytelmän ainoat hyväsydämiset ihmiset ovat vieroksuttuja romaneja. Lähimmäisenrakkautta on siis vain yhteiskunnan hyljeksittyjen ihmisten keskuudessa.
Työmiehen vaimo toi näyttämölle uuden aihepiirin, kaupunki- työväestön elämän, joka oli keskiluokkaiselle teatteriyleisölle vieras. Näytelmä noudatti realismin oppeja: se pyrki kiinnittämään huomiota yhteiskunnallisiin ongelmiin ja herättämään keskustelua niistä. Työmiehen vaimo onkin Suomen kirjallisuuden selkeimpiä tendenssi- näytelmiä. Se tuo melkeinpä osoitellen esiin työväestön huonot olot.
1880-luvun realismi on tärkeä vaihe suomalaisen kirjallisuuden historiassa. Aikaisemmin hyvän kirjallisuuden tehtäväksi oli katsottu suurten ja ylevien filosofisten totuuksien esittäminen. Nyt kirjallisuus alkoikin kuvata tavallisten ihmisten elämää ja sen ongelmia.
I Työmiehen vaimosta kiis- ' teltiin kiivaasti lehdistössä. Kohuttu näytelmä veti katsojia. - Kuvassa Suomalaisen Teatterin käsiohjelma vuodelta 1888.
Kirjallisuus 397


Vuosisadanvaihteen uudet tuulet
1800-luvun lopun suomalaisen realismin huippukausi jäi lyhyeksi. Suuressa maailmassa elettiin murroskauden tunnelmissa. Talous, tiede ja tekniikka kehittyivät nopeasti, mutta niiden vaikutus ei ollut yksinomaan myönteinen. Uudenlainen elämäntapa näytti johtavan epävarmuuteen ja elämän muuttumiseen mekaaniseksi.
Taiteessa etsittiin uusia keinoja murroksen kokemuksen ilmaisemiseksi. Näin syntyi monenlaisia taidevirtauksia, joille on annettu väljä yhteisnimitys, modernismi. Suomessa uusista virtauksista vahvimmaksi koettiin symbolismi. Koristeellisin, omintakeisin vertauskuvin symbolistit pyrkivät tunkeutumaan yksinkertaisen arkikokemuksen taakse, elämän ja ihmismielen ytimeen.
Vuosisadanvaihteen näkyvin kulttuurivaikuttaja Eino Leino julisti, että köyhyyttä, pettuleipää ja itsekieltäymystä ylistänyt kirjallisuus kaipaa uusia elämänarvoja. Uuden suunnan tunnuksiksi hän tarjosi iskusanoja ”elämän täyteläisyys”, "sensualistinen henkäys”, ”aistikult-
| Radikaali ja vapaamielinen uusi sukupolvi sai äänensä kuuluviin Päivälehden palstoilla.
Lehti alkoi ilmestyä säännöllisesti 1890, ja siinä kirjoitettiin etenkin alkuvuosina ahkerasti kirjallisuudesta. Myöhemmin lehden nimeksi otettiin Helsingin Sanomat - Päivälehden toimittajat poseeraavat kuvassa 1893.
tuuri” ja "yksilöllinen totuus”. Yhteiskunnallisuus oli hylättävä, katse suunnattava sisäisiin kokemuksiin. Uuden suunnan Leino nimesi kansalliseksi uusromantiikaksi.
Kansainvälisen romantiikan oppeja sovellettiin tehokkaasti kotoisiin oloihin. Suomenkin historiasta löydettiin komeaa muinaisuutta sekä ylpeitä ja uhmakkaita suomalaissankareita. Ennen muuta Kalevala nousi suosioon. Kristil- lismielisten piirien hylkimä suomalainen pakanuuskin näytti nyt omalta ja arvokkaalta. Kalevala ja myyttiseksi muuttunut Karjala innoittivat kirjailijoita, maalareita ja säveltäjiä siinä määrin, että alettiin puhua karelianismista.
398 Kirjallisuus


Eino Leino (1878-1926) on suomalaisen kirjallisuuden tunnetuimpia runoilijoita. Ensimmäisissä kokoelmissaan Leino oli huoleton laulaja- poika, joka hymyssä suin tarkkaili luonnon kauneutta ja lemmen iloja. Pian hänen lyriikkaansa kuitenkin ilmaantui tummempia ja tuskaisempia sävyjä. Romanttinen idealismi kärjistyi tiukoiksi vastakohta-asetelmiksi. Toisaalta hänen runoissaan elivät uhmakkaat ja voitontahtoiset sankarit. Toisaalta runoilijan saattoi vallata masennus ja turhuudentunto, jota ei mikään maallinen hyvä voinut poistaa.
Leino nivoi lyriikassaan yhteen suomalaisen kansanrunouden aiheet ja uusimmat eurooppalaiset virtaukset. Kansanrunon mittaan kirjoitettu Helkavirsiä (I ja II, 1903, 1916) esittelee sarjan myyttisiin mittoihin kasvavia kalevalaisia sankareita. (Ks. s. 400.)
| Varsinkin Kalevalan sankarit sopivat innostaviksi esikuviksi poliittisen tilanteen kiristyessä sorto- kausien aikana.
- 	Akseli Gallen-Kallelan maalaus Sammon puolustus on vuodelta 1896.
Kirjallisuus 399


Helkavirsien ensimmäisen painoksen tyylitelty kansi on taidemaalari Pekka Halosen tekoa.
Helkavirsien tunnettuja runoja
• Ylermi-runon nimi- henkilö on pakanallinen, ylpeä isäntä, joka uhmaa Jumalaa:
Ylermi ylpeä isäntä iski peitsen permantohon, karahutti kankahalle; näki poian mielipuolen, vyöltä tapparan tapasi\ isä poikansa omansa löi tasaksi tanterehen.
Huuti suulla huikealla:
"Poika toinen tehtänehe, poika entistä ehompi."
• Runossa Tumma kerrotaan pelkotilojen vaivaamasta pojasta, joka näkee kaikista asioista vain kauhistavat puolet:
Tuo oli tumma maammon marja /syntymässä säikähtänyt, / näki kauhut kaikkialla, / haltiat pahat havaitsi, / ei hyviä ensinkänä.
• Räikkö räähkä kuvaa petturia, joka kavaltaa kotikylänsä viholliselle. "Räähkä” tarkoittaa raukkaa:
Tuo turilas, Räikkö räähkä, neuvoi tien viholliselle, kahden kallion lomasta, syksy-yönä hiljaisena; / teki sen henkensä hädässä.
Suomalaiskansallista ja kansainvälistä lyriikkaa
Eino Leinon Helkavirsien (1903) runot ovat vahvoja kuvauksia henkilöistä, joista toiset kasvavat liki myyttisiin mittoihin, toiset taas ovat tavallisia, ahdistuneita ihmisiä. Kokoelmassa yhdistyvät suomalaisen kansanrunon ainekset ja ajan eurooppalaiset aatevirtaukset
Lähes kaikki Helkavirsien runot on nimetty päähenkilönsä mukaan, ja yksilökeskeisyys onkin niiden tunnusmerkillinen piirre. Muutamat runojen sankareista kasvavat myyttisiin mittoihin. He ovat totuu- denetsijöitä, yksilöllisyyttään korostavia rohkeita sankareita, jotka uhmaavat jumalia, kirkkoa ja sovinnaisia tapoja ja ovat valmiita rohkeina kohtaamaan elämän ja kuoleman kysymykset.
Viime vuosisadan alussa elettiin Suomessa sortokautta; suomalaiset pelkäsivät maan venäläistämistä. Kansa puolustautui uusroman- tiikan ja Kalevala-innostuksen eli karelianismin opeilla. Myös Leinoa kiehtoivat menneisyys ja sen suuret pakanalliset sankarit. Samalla hän kuitenkin liitti suomalaiskansallisiin aiheisiin ajan eurooppalaisia aatteita. Uhmakkaissa sankareissa ja heidän yksilöllisyyden korostuksessaan on kaikuja saksalaisen filosofin Friedrich Nietzschen yli-ihmisopista, joka tähdentää suurten yksilöiden tahdonvoimaa ja oikeutta uhmata moraalisääntöjä.
Uhmakkaita sankareita
Kokoelman tunnetuimpia sankareita on Ylermi, ”ylpeä isäntä”. Ylermi uhmaa kirkon mahtia. Hän ratsastaa korskeasti oriillaan kirkkoon ja julistaa: ”Täss’ on mies tämän sukuinen, / kadu ei tehtyä tekoa / eikä taivasta tavoita.”
Neljästi Ylermi uhmaa kirkon valtaa, ja neljästi häntä rangaistaan: hänen talonsa palaa, vaimo kuolee, pojasta tulee mielipuoli. Ylermi ei anna periksi. Hän tuumii, että tehtäköön uusi talo, tuotakoon uusi vaimo, tehtäköön uusi poika.
400 Kirjallisuus


Neljäs ja viimeinen rangaistus on kovin: kuolema. Kuolemankaan hetkellä Ylermi ei taivu. Hän iskee "käden kanssa poikki lyödyn” lantaansa kiveen ja vannoo: ”Ennen kirkko kaatunevi / kuin kinnas kivestä irki!” Runo päättyy jykevään toteamukseen: ”Vielä on kivessä kinnas.”
Ahdistuneita luusereita
Kaikki Helkavirsien henkilöt eivät kuitenkaan ole yksilöllisyyttään julistavia ja päättäväisiä sankareita. Joukossa on myös tavallisempia eläjiä ja ahdistuneita, pelkojensa kahlitsemia ihmisiä. Yksi heistä on nuori poika, jonka tarina kerrotaan runossa Tumma. Hän on "syntymässä säikähtänyt” ja näkee "kauhut kaikkialla”. Poika ei kelpaa paimeneen, ei kalastamaan, ei kaskenpolttoon.
Ahdistuneena poika suunnittelee jo itsemurhaa. Hän kohtaa Tuonelan porteilla isänsä ja keskustelee tämän kanssa. Isä kertoo, että pelätty on ennenkin, mutta pelkojen kanssa on tultu toimeen. Vapaaehtoisesti ei ole syytä kuolla, sillä Tuonelassa on perin ikävää; kannattaa siis elää ja yrittää hallita omat pelkonsa.
Tumma on kuvaus pelkotiloista ja niiden voittamisesta; nykyään runon pojan kaiketi sanottaisiin kärsivät neuroottisista peloista tai paniikkihäiriöstä. Isän neuvot, joissa kuuluu menneiden sukupolvien viisaus, auttavat kuitenkin poikaa saavuttamaan suhteellisuudenta- juisemman elämänasenteen. Hän elää sen jälkeen tyyntyneenä. Hän ei enää pelkää menneisyyttä eikä tulevaa ja osaa paremmin kohdata elämän ilot ja surut. Niinpä hän elää ”pannen päivät päälletyksin / niin tulevat kuin menevät, / niin paremmat kuin pahemmat; / päällimmäisiksi paremmat”.
Tummassa näkyvät myös viime vuosisadan alun psykologiset teoriat ihmisen sielunelämästä. Erityisen kiinnostuneita oltiin juuri ihmisen sielun synkistä puolista ja psyykkisistä häiriöistä. Näistä teorioista keskusteltiin vilkkaasti Suomessakin.
Helkavirsiä on pidetty 1900-luvun suomalaisen lyriikan huippusaavutuksena. Leino oli perehtynyt suomalaisiin kansanrunoihin ja erityisesti legendoihin ja balladeihin; kokoelman runomitta on kansanrunoudesta tuttua nelipolvista trokeeta eli kalavalamittaa ja runoissa on paljon alkusointua ja kertoa.
I Kuutti Lavosen Helkavirsiin 1 tekemä kuvitus C2003) tavoittaa runojen toisaalta jylhät, toisaalta herkät sävyt.
Kuka kukin on Helkavirsissä
Ihalempi, maammon Impi
Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen.
Pirkka puuhkalakki
Kaleva kuuluisa kuningas
Katrinainen kaunis neiti
Ylermi ylpeä isäntä
Tuo turilas, Räikkö räähkä, neuvoi tien viholliselle.
Tuo oli tyhjä Tyyrin tytti, vähä paimen pappilassa.
Lapin Kouta, kolkko miesi, tuo oli suurin tietäjistä.
Tuo oli tumma maammon marja / syntymässä säikähtänyt.
Kirjallisuus 401


L. Onerva (1882-1972) ei innostunut kansallisesta helskyttelystä. Yleiseurooppalainen symbolismi kiehtoi häntä kotoista runoperinnettä enemmän. Hänen runoistaan välittyy vapautunut elämäntunne, jollaista ei naisten runoissa ollut totuttu ennen kuulemaan.
Onervan nuoruudenromaani Mirdja (1908) herätti hämmennystä aikalaisten parissa. Sen nimihenkilö, moderni itsenäinen nainen, ei taivu kristilliseen moraaliin. Romaanissa on keskeisenä sisäinen ristiriita: sen naispäähen-
Tropiikin alla
Yhden kerran elämässä tullruusu aukee, yhden yön se kukoistaa ja aamulla jo raukee; si/r on syvä silmänluonti, kutsuva ja kuuma, si/r on hehkuheteillänsä keskiöiden huuma.
Si/r on lehti verinen ja purppurainen huuli, sill' on tuoksu huumaava kuin kevätaron tuuli. Taita tulikukkanen ja juo sen kuuma mesi, elä hetki, nauti hetki, kaadu paikallesi!
L. Onerva, Sekasointuja. 1904.
402 Kirjallisuus


| L. Onervan hehkuva intohimo ei liene ollut pelkästään kirjallista laatua: myös hänen rakkaussuhteensa Eino Leinoon oli palava.
kilöllä on uuden ajan ihmisen järki, tahto ja vapaus mutta vanhan ajan naisen tunteet ja asenteet.
Otto Mannisen (1872-1950) esikoiskokoel- ma Säkeitä (1905) esitteli tiiviin ja täsmällisen muototaiturin, joka toi suomalaiseen runouteen ennennäkemätöntä kuria ja ilmaisuvoimaa. Manninen viljeli symbolistista ilmaisua, ja symbolistien suosima joutsen toistuukin usein elämän vertauskuvana hänen runoissaan. Runo Joutsenlaulua on suomalaisen symbolismin huippusaavutuksia.
Joutsenlaulua
Ui merta ne unten, päin utuista rantaa.
M/f' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu.
Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei-mikään. Otto Manninen, Säkeitä. 1905.
Symbolistit arvelivat, että arkisen todellisuuden takana kangastelee todellisempi näkyjen maailma, jonka ihminen saattaa sielunsa silmin tavoittaa.
Symbolistien suosima salaperäinen joutsen on kuvattu Magnus Enckellin maalauksessa Fantasia Cl 895).
Joutsen esiintyy Otto Mannisen runoissa usein arkea ja salattua todellisuutta yhdistävänä symbolina.
Kirjallisuus 403


Vuosisadan alun aatteelliseksi suunnannäyttäjäksi nousi V. A. Koskenniemi (1885-1962), liberaalin Eino Leinon kiistakumppani. Ajan oloon hänestä kehkeytyi yhä konservatiivisempi kulttuuripoliitikko.
Koskenniemen lyriikan perusaineksia ovat kirkas tähtitaivas ja maailmankaikkeus, maisemakuvat öisestä, autiosta kaupungista, antiikki ja ihmisen yksinäisyys. Etenkin nuoren Koskenniemen perussävy on viileä ja pessimistinen. Syvimmillään tyhjyyden tunnot ovat kokoelmassa Elegioja (1917).
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot yksin sa lähtevä oot Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi, hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet ihmisen, kaltaises - vierasta lämmititkin!
Katkelma V. A Koskenniemen runosarjasta Begioja. 1917.
1900-luvun alun kirjallisessa elämässä risteili monenlaisia aatteita. Aatteellisen ristiaallokon henkilöitymäksi sopii monisärmäinen ja salaperäinen lehtimies ja kirjailija Algot Untola (1868-1918). Hän ei julkaissut ainuttakaan teosta omalla nimellään. Irmari Rantamalan nimellä ilmestyivät 1909 mammuttimaiset aika- laisromaanit Harhama ja Martva.
Maiju Lassilan nimellä Untola tarjosi lukijoilleen humoristisia kansankuvauksia. Maineikkain niistä on huvittavien tilanteiden ja juonen äkkimutkien varaan rakentuva romaani Tulitikkuja lainaamassa (1910). Ihalaisen kotoa loppuvat tulitikut. Hän lähtee lainaamaan niitä Vataselta mutta lipsahtaakin tämän kanssa monivaiheiselle matkalle Join kaupunkiin.
Johannes Linnankosken (1869-1913) kirjallinen maine perustuu kahteen hyvin erilaiseen
romaaniin. Kuuluisin on romanttinen tukki- laisromaani Laulu tulipunaisesta kukasta (1905), jonka päähenkilö Olavi on Suomen kirjallisuuden tunnetuin donjuan.
Linnankosken psykologisessa romaanissa Pakolaiset (1908) ei näy romantiikan häivääkään. Sen päähenkilö Juha Uutela ottaa vanhoilla päivillään vaimokseen nuoren talontyttären. Hän toivoo elämäänsä uutta sosiaalista nousua mutta toisin käy: nuorikko odottaa toisen miehen lasta.
Realismia tarvitaan taas
1900-luvun alussa Suomen kansa kävi yhtenä miehenä Venäjän sortovaltaa vastaan. Ulkoisen uhan edessä suomalaiset haluttiin nähdä samanmielisenä joukkona. Varsinkin sivistyneistöä viehätti kuva yksituumaisen isänmaallisesta kansasta, joka pullikoimatta tyytyi palvelemaan parempiosaisiaan.
Kansakunnan sisäiset jännitteet alkoivat kuitenkin näkyä. Kaupunkien työväestö eli surkeissa oloissa, eikä nykyaikaista sosiaaliturvaa ollut. Torpparilaitoksessa oli huutavia epäkohtia: isäntä saattoi ajaa torpparin perheineen maantielle lähes millä syyllä tahansa.
Poliittisten levottomuuksien ja etenkin suurlakon (1905) aikana sivistyneistön käsitys rahvaasta muuttui. Vaatimattomaksi kuviteltu ahertajakansa olikin vaatinut oikeuksiaan kiristyneeseen sävyyn. Muutos näkyi myös kirjallisuudessa. Romanttisen kansankuvan rinnalle nousi toisenlainen kuva Suomen kansasta.
Kirjailijat loivat hirtehisiä näköiskuvia mö- kineläjistä, likaisuudesta, laiskuudesta ja suurista lapsikatraista. Silti nämä kuvat eivät ole yksiviivaisen häijynilkisiä, vaan ne on vedelty ymmärtävin vedoin, huumorin pilke silmäkulmassa. Putkinotkosta, Juutas Käkriäisestä ja Ryysyrannasta on muodostunut sanontoja, joilla viitataan köyhyyteen, laiskuuteen ja moni- lapsisuuteen.
404 Kirjallisuus


Suurlakon jälkeen katajainen kansa ei enää halunnutkaan syödä petäjäistä leipää. Se vaati kahdeksantuntista työpäivää ja parempaa palkkaa. Sivistyneistöä tämä hämmensi kovin.
- 	Kuva on työläisten vappumielenosoituksesta Kuopiossa 1914.
Joel Lehtosen (1881-1934) realistisen tuotannon huippusaavutus laaja yhdenpäivän- romaani Putkinotko (1919-20). Varakas kirjakauppias Aapeli Muttinen on hyvää tarkoittaen
vuokrannut helpoin ehdoin Juutas Käkriäiselle torpan. Juutas ei kuitenkaan ole nöyrä ja ahkera torppari vaan laiska, ahne ja epäluuloinen juonittelija, joka kapinoi herroja vastaan vete- lehtimisellään ja ryhtyy helpon rahan toivossa viinankeittoon.
Ilmari Kiannon (1874-1970) romaani Punainen viiva (1909) kertoo korven mökin- eläjistä ja maan ensimmäisistä eduskuntavaaleista 1907. Korpiloukon Topi äänestää vetämällä punakynällä vinoviivan vaalilipun yläkulmaan. Hän uskoo olojen nyt kohentuvan.
Kirjallisuus 405


Ulla Rantasen kuvittama Sillanpään Kootut teokset ilmestyi 1988.
Hurskaan kurjuuden alun kuvaus päähenkilöstä on korosteisen realistinen ja viileä:
Toivolan Jussi[ Juha, Janne
- 	kirkonkirjojen mukaan Johan Abraham Benjamin- poika - oli vanha vastenmielisen näköinen äijän- rahjus. Viimeisinä vuosinaan hänellä oli laajahko kalju, jota niskassa ja korvilla reunusti joskus maailmassa tasoitettu, lakin alta harittava hiuskiehkura. Kasvot olivat myös ruskean rakkimaisen takkukarvan peitossa, vain suippokär- kinen nenä oli selvästi näkyvissä.
Romaanissa ylevä puhe Suomen kansasta asettuu ironiseen valoon - tavallinen väki ei ymmärrä näitä puheita ollenkaan:
Juhan tapainen väki ei parhaalla tahdollaankaan olisi päässyt selville, mikä "Suomen kansan"asemassa nyt yhtäkkiä olisi ollut niin erinomaisen synkkää. Kun talolliset selvästi yhä vain pullistuivat eikä pitäjän herroissakaan näkynyt mitään köyhtymisen eikä laihtumisen merkkejä, niin oli alhaiselle kansalle käsittämätön se hätä ja hämminki, joka sielläpäin vallitsi. - Taitaa olla niitten virat jollakin lailla vaarassa.
Kapinoitsijan elämä ja kuolema
F. £ Sillanpään Hurskas kurjuus (1919) kertoo köyhän hämäläisen torpparin elämäntarinan. Sen kautta piirtyy esiin kuva Suomen yhteiskunnallisesta kehityksestä, joka johti vuoden 1918 kansalaissotaan.
Romaani maalaa jo alussa päähenkilöstään Toivolan Juhasta vastenmielisen kuvan ja kertoo lyhyesti hänen teloituksestaan kansalaissodan jälkiselvittelyssä. Juhan elämän lopputulos paljastuu siis heti, ja kysymykseksi nouseekin, miten tähän on tultu. Tätä kertoja lähtee selvittelemään kuin moderni psykohistorioitsija.
Orpopoika kovassa maailmassa
Tarina alkaa Juhan syntymästä vuonna 1857. Kymmenvuotiaana hän jää orvoksi ja varttuu tylyjen sukulaisten hoivissa, kunnes alkaa yritellä oma elämää. Juha on metsätöissä, tekee rengintöitä ja pääsee torppariksi. Mikään ei kuitenkaan suju. Yksi lapsista kuolee,
406 Kirjallisuus


pari vanhinta lähtee maailmalle, vaimo kuolee. Juha liittyy vuonna 1917 punakaartiin. Punaisten hävittyä Juha vangitaan ja hänet tuomitaan
- 	syyttömänä - kuolemaan.
Hurskas kurjuus on vahvasti yhteiskunnallinen romaani. Juhan elämänvaiheiden kautta avautuu näkymä suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen 1850-luvun lopulta vuoteen 1918. 1860-luvulla Suomi on maatalousmaa, jolle vuosikymmenen lopun katovuodet merkitsivät katastrofia. 1800-luvun lopulla alkaa syntyä sahateollisuutta. Se tarjoaa maattomalle väestölle työtä, ja puun hinnan nousu tuo vaurautta myös maaseudulle. Yhteiskunnalliset ristiriidat kuitenkin kärjistyvät, ja ne huipentuvat vuoden 1918 kansalaissotaan.
Kansalaissota ja sen taustat
Kansalaissotaa käsittelevässä kaunokirjallisuudessa tapahtumien kulkua katseltiin pitkään voittajien näkökulmasta. Punaiset kuvattiin verenhimoisiksi huligaaneiksi, jotka itsenäistymisen hetkellä liittyvät perivihollisiin, venäläisiin. Punaisten johtajat leimattiin vastuuttomiksi kii- hottajiksi, jotka houkuttelivat mukaan kapinaan myös kunnollisia mutta ymmärtämättömiä ih¬
misiä. Valkoisia taas pidettiin rehteinä ja urhoollisina suomalaisina, jotka kukistivat roskaväen kapinan.
Yhtä yksioikoinen oli näkemys kansalaissodasta myös niissä teoksissa, joissa asioita katseltiin hävinneiden kannalta. Niissä kansalaissodassa oli kyse vallankumouksesta, jolla oli tarkoitus muuttaa Suomi oikeudenmukaisemmaksi yhteiskunnaksi. Punaiset olivat jaloja vallanku- moussotureita, jotka halusivat tehdä maailmasta paremman. Valkoiset taas olivat riistäjäkapita- listien puolesta sotivia lahtarikaartilaisia, joiden tavoitteena oli työväenluokan sortaminen ja sosialismin kitkeminen maasta.
Hurskas kurjuus oli kansalaissotaa kuvaavien kirjojen joukossa poikkeuksellinen romaani. Sen kuva tapahtumien kulusta on havainnollinen ja vivahteikas. Kertoja tarkkailee Juhan mielen tapahtumia eri tilanteissa. Vaikka Juha on vastenmielinen ja saamaton, hänen tapansa toimia ei ole ratkaisevasti toisenlainen kuin muiden. Kertoja suhtautuu Juhaan ymmärtävästi: hän paljastaa käyttäytymisen ja ajattelun tapoja, jotka ovat inhimillisiä, kaikille ihmisille yhteisiä.
Hurskaan kurjuuden kuva kansalaissodasta ei kelvannut oikein kummallekaan osapuolelle. Valkoisesta näkökulmasta Juha oli jotenkin epäsuomalainen, pikemminkin slaavilainen ihminen. Häntä ei oikein voinut sanoa rikolliseksi eikä huligaaniksikaan. Punaiset eivät hekään hyväksyneet Juhaa: hän ei ollut sellainen tarmokas ja vakaumuksellinen työläistaiste- lija, jollaiseksi he halusivat punaiset kuvattavan.
| Kansalaissota oli verinen: kaatuneita, teloitettuja, kadonneita ja vankileirillä kuolleita oli yhteensä noin 35 000.
- 	Kuvassa on saksalaissotilaille antautuneita punaisia helsinkiläisiä.
Kirjallisuus 407


I Myrskyisän romanttisilla teoksilla uransa aloittanut Joel Lehtonen ryhtyi 1910-luvun lopulla kuvaamaan taloudellisen rakennemuutoksen vaikutuksia Savon ihmisten elämään. - Kuvassa Lehtonen vaimonsa Lydian kanssa Helsingin Huopalahden huvilan puutarhassa 1922.
Mutta mikään ei muutu, ja lopullisen punaisen viivan vetää luonto: karhu tappaa Topin, jonka kaulasta valuu veri punaisena viivana.
Ryysyrannan Jooseppi (1924) kuvaa Jooseppi Kenkkusen elämää syöpäläisiä kuhisevassa mökkirähjässä ja hänen liiketoimiaan - eli viinankeittoa ja -myyntiä.
1910-luvun merkittävimpiin teoksiin kuuluu F. E. Sillanpään (1888-1964) romaani Hurskas
kurjuus (1919), jossa Sillanpää esittää Toivolan Juhan elämäntarinan kautta analyyttisen näkemyksen suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä 1850-luvulta kansalaissotaan (ks. s. 406).
1900-luvun alun vuosina suomalainen novelli uudistui - pitkälti kansainvälisten mallien mukaan. Maria Jotuni (1880-1943) toi Suomen kirjallisuuteen uudentyyppisen, terävän ja tiiviin novellin. Kokoelmat Suhteita (1905), Rakkautta (1907) ja Kun on tunteet (1913) erittelevät paljolti rivakan vuoropuhelun keinoin ihmisen viekkautta ja ahnetta laskelmoivuutta. Jo nimissään teokset paljastavat keskeisen aihepiirinsä, miehen ja naisen suhteet ja sukupuolten väliset kaupanteot. Tärkeällä sijalla ovat raha, valta ja paremman sosiaalisen aseman tavoittelu.
408 Kirjallisuus


Lyhyen ja suorasukaisen novellin erikoistaitaja Maria Jotuni poikiensa kanssa airoissa. Perää pitää aviomies, kirjallisuudentutkija V. Tarkiainen, jonka kanssa Jotuni piti vuosikaudet mykkä- koulua. - Kuva on vuodelta 1927.
Jazzia ja automobiileja: nopean nykyaikaistumisen 1920-luku
Kansalaissota oli jakanut maan kahtia, ja juopa kahden kansanosan välillä tasoittui hitaasti. Vaikka yhteiskunnallinen sovinto päällisin puolin syntyi varsin pian kansalaissodan päätyttyä, hävinnyt osapuoli joutui pitämään ajatuksensa piilossa.
Ensimmäisen maailmansodan lamaannuttama Eurooppa alkoi vähitellen elpyä, ja 1920-luvusta kehittyi uusien vapaiden tuulien vuosikymmen. Suomi nykyaikaistui nopeasti. Nopea kehitys ja kansainväliset yhteydet pakottivat taas pohtimaan, millaisia me suomalaiset
olemme ja millaiseksi haluamme itsenäistyneen valtiomme rakentaa.
1920-luvulla puhuttiin innokkaasti kansainvälisyydestä ja haaveiltiin jopa uudesta yhtenäisestä Euroopasta. Modernistiset virtaukset vahvistuivat eurooppalaisessa taide-elämässä, ja niistä noudettiin virikkeitä myös Suomeen.
Ennen muuta maamme ruotsinkielinen lyriikka uudistui kansainvälisten mallien mukaan. Muutamat intomieliset uuden polven runoilijat julistivat eurooppalaisten kollegoidensa tavoin, että runoudenkin oli muututtava muun maailman mukana. He heittivät roskakoriin niin realismin kuin romantiikankin ja loivat oman uhmakkaan ja tehokkaan modernin maailmansa. Tätä ruotsinkielisten runoilijoiden uudistusliikettä sanotaan suomenruotsalaiseksi modernismiksi.
Suomenruotsalaisen modernismin tunnetuin kirjailija on Edith Södergran (1892-1923). Hän oli jo kouluvuosinaan monikielisessä ja kansainvälisessä Pietarissa tutustunut ranska-
Kirjallisuus 409


Suomenruotsalaisen modernismin tunnusmerkkejä
Kirjallisuushistorioitsija Kai Laitisen mukaan suomenruotsalaiselle modernismille olivat tyypillisiä seuraavat piirteet:
Modernistit hylkäsivät perinteiset runomitat ja kirjoittivat vapaarytmistä runoa. Rytmi on silti heille tärkeä runon elementti. He luopuivat loppusoinnuista.
Kuvankäyttö uudistui: vahvoilla kuvilla haluttiin kuvata aistimusvoimaisesti kaikkia tunteita ja näkemyksiä. Myös runojen sanasto muuttui, sillä "runollinen” ja ylevä kieli korvattiin arki¬
semmalla sanastolla. Aihealue laajeni. Runon aiheeksi kelpasivat nyt kaikki elämän ja maailman ilmiöt.
Näiden muutosten vuoksi myös runojen rakenne muuttui. Runoja eivät enää jäsentäneet runomitta ja loppusoinnut. Sen sijaan esimerkiksi poikkeamat kielen totutusta logiikasta tulivat tärkeämmiksi.
Lähde: Kai Laitinen, Suomen kirjallisuuden historia. 4., uud. p. 1997.
| Södergranin valittujen runojen kokoelman kansikuvan teki Tapio Tapiovaara 1942.
Muotokuva
Minun pienet lauluni, kummallisen valittavat ehtoonpunaiset, vaihtoi kevät vesilinnun munaan.
Pyysin rakastettuani piirtämään kuvani sen paksulle kuorelle.
Hän piirsi sipulintaimen ruskeaan multaan
ja toiselle puolelle pehmeästi kaartuvan hiekkakummun.
Edith Södergran, Maa jota ei ole. 1925. Suom. Uuno Kailas.
410 Kirjallisuus


Aaro Hellaakoski kokeili rohkeasti uusia ilmaisumuotoja ja pani typografiankin viestimään. Kokoelmassaan Jääpeili hän hyödynsi muun muassa futuristien oppeja.
laiseen symbolismiin, venäläiseen futurismiin ja saksalaiseen ekspressionismiin.
Esikoisteoksessaan Dikter (Runoja, 1916) Södergran esitteli omintakeisen runoutensa ydinalueet. Teoksen runot ovat varmaotteisia, silti jotenkin unenomaisia kauneuden julistuksia. Kokoelmassa Landet som icke är (Maa jota ei ole, 1925) hurmioituneet julistukset vaihtuvat yksinkertaisiksi, levollisiksi luonnonkuviksi.
Muita tunnettuja suomenruotsalaisia modernisteja ovat Elmer Diktonius (1896-1961), Gunnar Björling (1887-1960) ja Rabbe Enckell (1903-74).
Modernismi ei jäänyt vain suomenruotsa¬
S A D E
Pöydän takana
akkunan valkea silmä
himmenee
9 8 8
a a a * t * .
a a a S01 SDI a a a kohisee
läiskyy kadun ahtaassa kuilussa kohinan lävitse juoksevain askelten kaiku etenee s s s s s
elämä a a häipyy
t t t i l
a a a a a
a a a a a a
kivinen katu soi 80l 80l
laisen lyriikan ilmiöksi. Myös suomenkielisessä lyriikassa haettiin uusia ilmaisutapoja. Havain- nollisimmin pyrkimykset ilmaisun ja muodon uudistamiseen näkyvät uhmakkaan ja porvareita pilkanneen Aaro Hellaakosken (1893-1952) runokokoelmassa Jääpeili (1928). Hellaakoski kokeilee siinä uusia rytmejä, typografiaa ja sanontaa. Mallia hän otti futurismista, liikettä, voimaa ja vallankumousta ihannoivasta radikaalista eurooppalaisesta suuntauksesta.
Tulenkantajien elämänhurmaa
1920-luvun puolimaissa joukko nuoria suomenkielisiä kirjailijoita ryhmittyi Nuori Voima -lehden ympärille. ”Uusi sukupolvi”, tulenkantajat, ryhtyi tuulettamaan kirjallista elämää iskulauseenaan "Ikkunat auki Eurooppaan!” Nuoret istuivat kahviloissa, keskustelivat da- daismista ja futurismista, kuuntelivat jazzia ja kävivät taidenäyttelyissä. He innostuivat itä-
Kirjallisuus 41 1


Opettavuus väistyy todenmakuisen seikkailun tieltä
1900-luvun alkukymmeninä alettiin irtautua topeliaanisesta, moralisoivasta ja opettavaisesta satuperinteestä. Ajan merkittävin suomenkielinen lastenkirjailija Anni Swan oli omaksunut anglosaksisen, viime vuosisadan loppupuolella voimistuneen näkemyksen, jonka mukaan satujen tehtävänä on lasten mielikuvituksen kehittäminen. Svvanin varhaistuotannon saduissa on myös vahvaa eroottista vertauskuvallisuutta. Myöhemmin hän siirtyi realistisiin lapsi- ja eläinkuvauksiin.
Varhaisinta suomalaista tyttö- kirjallisuutta oli leimannut idealismi ja epäaitous. Nuorille kirjoittaessaan Anni Svvankin käytti romanttisia aineksia, kuten seikkailuja, lapsenryöstöjä ja salapo- liisitehtäviä, mutta henkilönsä ja miljöönsä hän kuvasi realistisesti ja uskottavasti. Iässä mielessä hän on uranuurtaja myös nuor- tenkertojana.
Svvanin suosituin teos Iris rukka Cl 916) on muunnelma kansainvälisestä Tuhkimo-aiheesta. Köyhää ja kömpelöä maalaistyttöä nöyryytetään helsinkiläisen pankinjohtajan perheessä, kunnes pelastajaksi ilmaantuu ulkomailta palannut taiteilijaisä.
Sadut ovat usein kuin symbolistisia maalauksia: niissä käsitellään hienovaraisin vihjein elämän perusasioita, kuten kuolemaa ja seksuaalisuutta. Tavallinen aihe saduissa on esimerkiksi vertauskuvallisesti esitetty neitseyden ja viattomuuden menetys. Sitä käsittelee myös Hugo Simbergin maalaus Satu / Cl 895). Tyttö on puettu valkoiseen, viattomuuden väriin. Puberteetti merkitsee lapsuuden kuolemaa ja syntymistä aikuisuuteen. Vihreällä nurmella häämöttävät liljat ovat yhtä aikaa sekä seksuaalisuuden, hedelmällisyyden, uuden syntymän että kuoleman kukkia. Tällaisia vertauskuvia käytti myös Anni Swan esimerkiksi sadussaan Ihmekukka.
412 Kirjallisuus


Jännitystä luovia aihelmia Svvanin kirjoissa ovat muun muassa ryöstetty tai löydetty lapsi ja taistelu perinnöstä. Tottisalmen perillinen (1914) kertoo Yrjön vaiheista pohjalaisessa kartanossa ja koulukaupungissa 1800-luvun puolivälissä. Ollin oppivuodet (1919) kuvaa Ollin elämää Tukholman ja Helsingin köyhälistökortteleissa 1900-luvun alussa.
Sadun laajemman muodon, saturomaanin, teki tunnetuksi Aili Somersalo. Hänen luetuin teoksensa Mestaritontun seikkailut (1919) tarjoaa sekä mielikuvitusta että humoristista todellisuuden kuvausta.
Kiljuset tulevat!
Vuosisadan alkupuolen lastenkirjallisuuden uudistaja oli myös Jalmari Finne. Hänet muistetaan Kiljusen herrasväkeä kuvaavista kirjoistaan, joita ilmestyi kahdeksan vuosina 1914-25.
Kiljus-kertomukset poikkesivat vuosisadan alun lastenkirjallisuuden valtavirrasta. Niissä on kaupunkilaista elämänmenoa, ja niiden realistinen alkuasetelma johtaa häkellyttäviin tapahtumiin. Finnen kertomukset eivät ole opettavaisen idealistisia, kuten ajan topeliaaninen lastenkirjallisuus, vaan rasavilliyden ja farssimaisuuden yhdistelmiä. Aikuisia ihastuttaa usein niiden yhteiskuntasatiiri. Kiljuset pistivät koulun mullin mallin, häiritsevät poliisin järjestyksenpitoa ja osallistuvat Suomen kuningashaaveisiin samalla kun pikkupoikajärjestö "kammonistit” ja pikkutyttöjä rjestö "plätät” taistelevat keskenään.
Finne tekstitti myös ensimmäisen suomalaisen sarjakuvavihon, punaisia vastaan tähdätyn Janne Ankkanen sotajalalla (1918), jonka poliittisia kannanottoja ei tarvitse tihruta rivien välistä.
maisesta eksotiikasta ja julistivat elämän ja kauneuden hurmaa.
Tulenkantajien väljän ryhmittymän johtohahmo oli Olavi Paavolainen (1903-64). Artikkelikokoelmassaan Nykyaikaa etsimässä (1929) hän esitteli suuren maailman muotivirtauksia
- 	kubismia, futurismia, dadaismia, alastonkult- tuuria ja Venäjän uutta lyriikkaa - sekä ihasteli elämän kaupungistumista ja koneellistumisen ihmettä. Tulenkantajien myötä suomenkieliseen kirjallisuuteen ilmaantui yhä enemmän modernistisia piirteitä.
Tulenkantajien sisäpiiriin kuuluivat Paavolaisen lisäksi Mika Waltari, Erkki Vala, Yrjö Jylhä ja Uuno Kailas. Eräänlaiseksi tulenkantajien tunnuskuvaksi on vakiintunut Olavi Laurin eli Olavi Paavolaisen ja Mika Waltarin yhteinen runokokoelma Valtatiet. ”Suomen modernisin runokokoelma julisti kustannusyhtiö Otava mainoksessaan. Valtatiet ilmestyi 1928, ja samana vuonna tuli julki Waltarin läpimurtoromaani, kaksikymmenluvun elämäntunnelman kuvaus Suuri illusioni.
Mika Waltari (1908-79) oli vasta parinkymmenen, kun Suuri illusioni ilmestyi. Hänestä tuli nopeasti tulenkantajapolven merkittävin prosaisti, aikalaistunnelmien tulkki ja lukijoiden suursuosikki. Hän loi mallit sille elämänhur- malle, jota sotienvälinen nuori sukupolvi janosi. Keskeisimmän tuotantonsa hän kuitenkin kirjoitti vasta 1940- ja 1950-luvulla (ks. s. 422).
1920-luvun modernistisimmat suomenkieliset runot kirjoitti Katri Vala (1901-44). Hän kokeili vapaata mittaa ja käytti modernismin suosimia uusia tarkkapiirteisiä runokuvia. Vaikutteita hän oli saanut suomenruotsalaisilta: t/Zfra-lehden lukijana hän oli tutustunut muun muassa Edith Södergranin runoihin.
Valan varhaisimpien runojen elämänpalvon- ta ja hehkuva eksotiikka alkoivat nopeasti laantua. 1930-luvulla Vala kirjoitti jo uudella tavalla: nuorekkaan elämänriemun korvasi yhteiskunnallinen julistus. Valan viimeiseksi jäänyt teos
Kirjallisuus 413


| Tulenkantajia nykyajan symbolissa - autossa
- 	1920-luvun lopulla matkalla Lohjalle tapaamaan Arvid Järnefeltiä. - Kuvassa vasemmalta Katri Vala, Elina Vaara, Kaima Vuori, Lauri Viljanen, Yrjö Gustafsson ja Erkki Vala.
| Edith Södergran, varhainen suomalainen modernisti, kuvasi yhtä hurmioituneesti sekä kärsimystä että kauneutta.
Pesäpuu palaa (1942) on pasifistinen kokoelma ihmiskunnan kärsimyksestä sodan kourissa.
Jotakin 1920-luvun kirjallisuuden monimuotoisuudesta kertoo se, että kaikki eivät suinkaan pyrkineet elämään ajan hermolla ja tavoittamaan nykyajan hermostunutta ja nopearymistä elämänmenoa. Aino Kallas (1878-1956) sijoitti teoksensa menneisyyteen ja kehitteli itselleen omintakeisen vanhastavan tyylin. Hänen aihei¬
taan ovat rakkaus ja seksuaalisuus. Ne johtavat hänen teostensa henkilöt usein tuhoisaan vaaraan. Kallaksen tärkeimmät romaanit, "liivinmaalainen tarina” Barbara von Tisenhusen (1923), 1600-luvulle sijoittuva Reigin pappi (1926) sekä vanhaa ihmissusiaihelmaa hyödyntävä Sudenmorsian (1928), muuntelevat kaikki samaa teemaa: luvatonta, porvarissääntöjä uhmaavaa rakkautta.
414 Kirjallisuus


Kaupunkilaisen elämäntavan profeetta Olavi Paavolainen moitiskeli aikansa suomalaista kirjallisuutta puolivillaiseksi yritykseksi. - Väinö Kunnaksen maalaus on vuodelta 1928.
snkantajien sukupolven ahkerin
kirjailija oli Mika Waltari. Hän kirjoitti romaaneja, dekkareita komisario Palmusta, Kieku ja Kaiku -sarjakuvia, satuja, näytelmiä, matkakirjoja
- 	jatkosodan aikana propagandaakin. Yhteistyössä Paavolaisen [Olavi Lauri) kanssa syntyi runokokoelma Valtatiet, jonka modernin kannen teki Sylvi Kunnas. - Valokuvassa nuori Waltari tunnelmoi Pariisissa.


Viulu
Koko pitkän päivän istui hän nurkassa yksinään.
OH hänellä ruohonkorsi ja varpu käsissään.
Ja se kuiva ruohonkorsi oli hänelle viulun jous: koko päivän se ylitse viulun
- 	sen varvun - sous ja sous.
Mitä soitti se koivunvarpu,
Isä Jumala yksin ties: oli viulu se hullunviulu; ja se mies oli autuas mies.
Uuno Kailas, Uni ja kuolema. 1931.
Tulenkantajien perinnön jakajia Uuno Kailaan ja Kaarlo Sarkian käsissä perinteinen mitallinen ja loppusoinnullinen runo ylsi teknisessä taituruudessa ennennäkemättömälle tasolle.
Uuno Kailas (1901-33) lienee Suomen syyllisyydentuntoisin runoilija. Hänen runojensa henkilöt janoavat puhtautta ja tavoittelevat elämisen ihannetta mutta tuntevat kerta toisensa jälkeen langenneensa surkean kauas unelmastaan. Hänen runojensa minä tuntee olevansa kala verkossa, rampa pallokentän laidalla tai itselleen vieras mies.
Kokoelma Silmästä silmään (1926) kohahdutti rohkealla aistillisuudellaan. Niukkaeleisessä Uni ja kuolema -kokoelmassa (1931) ahdistava todellisuus ajoi lapsuuteen, uneen, kuolemaan. Runoissa toistuvat tiiviit, pelkistetyt kuvat, kuten ikkuna, talo, ympyrä, viulu.
Erottua
Veet syvät päilyvät ikävää.
Puut yllä häilyvät syväin vetten.
Mä tiedän, etten sua enää nää.
Tie luotas lähtien hämärtää.
Vain kuvat tähtien syöpyy veteen:
Niin silmäin eteen sun silmäs jää.
Kaarlo Sarkia, Kahlittu. 1929.
Kaarlo Sarkia (1902-45) julkaisi vain neljä runokokoelmaa mutta pystyi kehittämään si- donnaismittaisen runon rytmi- ja riimikuviot toistaiseksi ylittämättömälle tasolle. Musikaalisissa, upeakuvaisissa runoissaan hän saattoi käytellä viisi-, jopa kuusitavuisia loppusointuja.
Sarkia oli Kailaan hengenheimolainen mutta rippusen vähemmän syyllisyydentuntoinen, hivenen iloisempi ja romanttisempikin. Kärsivien, lähes masokististen runojen ohella hän loi hehkeää rakkauslyriikkaa ja lämminhenkisiä tunnelmia.
Tulenkantajien sukupolvea hiukan nuoremman Saima Harmajan (1913-37) lyriikan perusaiheita ovat luonto ja rakkaus. Hän tilitti runoissaan välittömin nuoren tytön äänenpainoin ilojaan ja surujaan.
416 Kirjall isuus


| Aino Kallaksen aviomies Oskar Kallas toimi Viron lähettiläänä muun muassa Lontoossa. Edustustehtävissä Aino Kallas joutui käyttämään näyttäviä juhla-asuja.


Rajat railoina aukeaa: 1930-luvun kirjallisuus
1920-luvun rento ja elämäniloinen ilmapiiri jähmettyi 1930-luvulla kireytyneisiin poliittisiin asetelmiin ja sodan aavisteluun. Fasistit nousivat valtaan Saksassa 1933. Äärioikeistolai- suus lujittui myös Suomessa, jossa lapuanliike ryhtyi kitkemään kommunismia pois maasta. Suomi sulki ovensa varsinkin anglosaksisilta vaikutteilta.
Kirjallinen elämä oli paljolti konservatiivisten kulttuuripoliitikkojen hallussa. Se ei kuitenkaan voinut estää myös kriittisten vasemmistolaisten näkemysten pääsyä julkisuuteen. Jarno Pennasen toimittaman Kirjallisuuslehden ympärille kokoontui 1936 vasemmistolainen kirjailijaryhmä Kiila. Kansalaissodassa tappiolle jäänyt osapuoli oli pitkään joutunut peittämään mielipiteensä. Vasta Kiilan kautta vasemmistolaiset äänet alkoivat päästä esiin.
Kiilan tunnetuimpia kirjailijoita ovat Viljo Kajava (1909-98), Arvo Turtiainen (1904-80) ja Elvi Sinervo (1912-86). Ryhmän kirjalli- suusteoreetikoista näkyvin oli Raoul Palmgren (1912-95).
Ennen muuta 1930-luku kuitenkin muistetaan vahvan proosan vuosikymmenenä.
Pentti Haanpäästä (1905-55) tuli 1930-luvun konservatiivisen aatemaailman häirikkö: hän ei taipunut siihen saksalaisen totalitarismin ihannointiin, joka kiehtoi monia kolmikymmenluvun älykköjä. Haanpään aihepiiriä ovat maaseutu ja yhdenmukaistavat vallat ja laitokset: jätkät, mökkiläiset, talolliset, armeija, sota, pulavuodet ja urheilu.
Novellikokoelmassaan Kenttä ja kasarmi (1928) Haanpää kritisoi kärjekkäästi armeijaa, mikä närkästytti sotilaallisuutta ihannoivia aikalaisia. Haanpään välit kustantajiin katkesivat; 1930-luvun alkuvuodet hän oli ilman kustantajaa.
Isännät ja isäntien varjot (1935) on eroottisella murhenäytelmällä höystetty romaani talon
| Pentti Haanpää oli 1930-luvun pirunkurinen toisinajattelija ja omintakeisen huumorin mies.
Hän kuvasi jätkiä, talollisia ja armeijaa niin tehokkaasti, että jäi välillä ilman kustantajaa.
- 	Kuvassa Haanpää työhuoneessaan. Kirjahyllyssä näkyvät olevan vierekkäin Suuri pakinakirja ja Leninin Kootut teokset I.
häviöstä. Talvisodan kuvaus Korpisotaa (1940) huomattiin myös ulkomailla; romaanin ranskannoksesta otettiin 14 painosta.
Ensimmäinen poliittisen kentän molemmilla laidoilla tunnustettu työläiskirjailija oli Toivo Pekkanen (1902-57). Hänen teoksissaan ei pilkattu porvaria, vaan niissä korostui pikemminkin työväestön kaipuu porvarillisiin arvoihin. Tätä sovittelevuutta edustaa romaani Tehtaan varjossa (1932). Se kuvaa luokastaan irtau-
418 Kirjallisuus


Perusteellista hitautta
Volter Kilven romaani Alastalon salissa on verkkaisuuden Suomen ennätys. Laivan rakentamista pohtiva kokous kestää kuusi tuntia, sivuja sen kuvaamiseen tarvitaan yli 900. Kai Laitisen laskelmien mukaan Alastalon naapuri Härkäniemi valitsee piippua 82 sivua, laivan rakentamista vastusteleva Pukkila kävelee salin ovelta sohvalle 28 sivua, pitäjän rikkainta miestä Langholmaa kätellään 23 sivua. Ensimmäinen laivan rakentamista käsittelevä repliikki lausutaan sivulla 260 ja asian käsittelyn alkaessa ollaan jo lähes puolivälissä romaania.
tuvaa työläisnuorukaista, joka janoaa henkistä kasvua ja hakee sitä kirjallisuudesta. Nuori mies kohtaa myös pyrkimystensä varjopuolet: hän etääntyy työtovereistaan ja jää henkiseen väli- tila-asemaan.
Volter Kilven (1874-1939) romaanissa Alastalon salissa modernin kerronnan ainekset yhdistyvät perinteiseen aihepiiriin tavalla, joka on antanut aiheen verrata tekijää romaanin uudistajana James Joyceen ja Marcel Proustiin. Monipolviset, rakenteeltaan ja rytmiltään oma¬
laatuiset virkkeet ja kuvailun perinpohjaisuus vaativatkin lukijaltaan perusteellisuutta.
Jo vuonna 1916 esikoisensa julkaissut F. E. Sillanpää (1888-1964) eli 1930-luvulla vahvaa työkautta. Sillanpään tunnetuin romaani Nuorena nukkunut (1931) kertoo sammuvan talonpoikaissuvun vaiheista. Sen päähenkilö on talon tyttärestä piiaksi sortuva Silja, joka unenomaisen rakkaussuhteen jälkeen kuolee keuhkotautiin. Romaani ylsi - usein nimellä Silja - kansainväliseen maineeseen.
Ihmiset suviyössä (1934) kuvaa parin vuorokauden tapahtumia maalaiskylässä. Tänä aikana ehditään nähdä miestappo ja lapsen syntymä sekä tarkkailla nuoren rakkauden hurmaa ja ahdistuneen ihmisen vaeltelua kesäyössä. (Ks. myös s. 406.)
Vaikka 1930-luvun proosasta muistetaan usein etupäässä miehinen maaseutukirjallisuus, liikuttiin siinä myös muilla alueilla. Esimerkiksi Helvi Hämäläisen (1907-98) aihepiiriä ovat aistillisuus, sukupuolisuus ja naisen sosiaalinen tilanne. Avioliittokriisiä kuvaava romaani Säädyllinen murhenäytelmä (1941) sisälsi viittauksia ajan tunnettuihin henkilöihin ja aiheutti skandaalin.
| Pahasti velkaantunut ihmismielen kierouksien erikoistuntija F. E. Sillanpää on toistaiseksi ainoa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut suomalainen kirjailija. Palkinto myönnettiin 1939. - Kuvassa Sillanpää Saavutus- nimisessä huvilassaan Hämeenkyrössä 1923.
Kirjallisuus 419


420 Kirjallisuus


Mitä lapset ja nuoret lukivat?
Koululaisromaani vakiintuu Suomen kirjallisuuteen
Englannissa syntyi 1800-luvulla uusi nuorten- kirjatyyppi, koululaisromaani. Suomalaiseen kirjallisuuteen sen vakiinnutti ennen muuta Mary Marck, oikealta nimeltään Kersti Bergroth. Marckin tyttöromaanit keskittyvät koululuokan henkilösuhteisiin. Kuvauksen keskipisteenä on yleensä sankaritarpari, jolle vihamiehet kannattajineen pyrkivät tekemään kiusaa.
Marck sai runsaasti seuraajia: 1920-ja 1930- luvulla tuli markkinoille suoranainen koululais- kertomusten tulva. Niille oli ominaista vauhdikkuus ja ongelmaton hilpeys.
Poikakirjallisuutemme vanhin tyyppi on erä- maaseikkailu, jossa neuvokkaat sankarit joutuvat niukoin varustein selviytymään ankarissa oloissa. Nuorisolle tarkoitetun eräkirjallisuuden varhainen klassikko ja esikuva on A. E. Ingmanin romaani Rimpisuon usvapatsas (1915).
Eräseikkailun rinnalle nousi pian toinen kir- jatyyppi, humoristinen poikakuvaus. Sen sankarit ovat pojankoltiaisia, jotka retkeilevät, katselevat tyttöjä, käyvät omenavarkaissa ja tapella nahistelevat etäämpänä asuvan poikajoukon kanssa. Kummoisempia ihmissuhdeongelmia tai sosiaalisia epäkohtia ei näissä kirjoissa näy. Tunnetuin poikaviikareiden kuvaajista lienee Sakari Pälsi.
Ongelmattomien poikakuvausten käytyä tylsiksi niitä alettiin vauhdittaa liittämällä mukaan salapoliisikertomuksen piirteitä: pikkukaupunkien pihoilla alkoi hiippailla roistoja ja jopa vakoilijoita .
Mary Marckin koululaisromaanit ovat pysyneet lukijoiden suosiossa vuosikymmeniä. £eva-sarjan aloitti romaani Eevan luokka vuonna 1917.
Sotavuosista 1950-luvulle
Sotakirjoja tulvahti markkinoille heti talvisodan päätyttyä. Ne pyrkivät lujittamaan taisteluhen- keä hurtilla sotilashuumorilla ja optimistisilla selviytymistarinoilla. Kestävimmiksi talvisodan kirjoiksi ovat kuitenkin osoittautuneet Pentti Haanpään romaani Korpisotaa sekä Yrjö Jylhän
| Kovina aikoina suomalaiset ovat usein tukeutuneet kansallisten suurmiestensä sanoihin.
- 	Vakuutusyhtiöiden mainos on vuodelta 1944.
runokokoelma Kiirastuli (1941), joissa sotilas- huumorilla ei juuri ole sijaa.
Kirjapaljoudesta ainakin Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat (1945) ja Olavi Paavolaisen sotapäiväkirja Synkkä yksinpuhelu (1946) ovat osoittautuneet klassikoiksi. Suomalaisen sivistyneistön pettymystä ja elämänarvojen romahdusta hävityn sodan jälkeen lienee osuvimmin - jos kohta myös vertauskuvallisimmin
- 	kuvannut Mika Waltari historiallisessa romaanissaan Sinuhe egyptiläinen (1945) (ks. s. 422).
Kirjallisuus 421


Björn Landströmin kansi on vuodelta 1974.
Kaikki palaa ennalleen eikä mitään uutta ole auringon alla eikä ihminen muutu, vaikka hänen vaatteensa muuttuvat ja myös hänen kielensä sanat muuttuvat
Sillä ihminen pahuudessaan on julmempi ja paatuneempi kuin virran krokotiili. Hänen sydämensä on kovempi kiveä. Hänen turhuutensa on tomua köykäisempi. Upota hänet virtaan, niin hän vaatteittensa kuivuttua on sama kuin ennen. Upota hänet suruun ja pettymykseen, ja jos hän nousee, hän nousee samana kuin ennen.
Ken on kerran juonut Niilin vettä, hän kaipaa Niilin luokse takaisin. Hänen janoaan ei tyydytä mikään muu mainen vesi.
Suu kiinni, vaimo, sillä puheesi häiritsee ajatuksiani ja on kuin kärpästen surinaa korvissani.
Historiallinen romaani kertoo myös omasta ajastaan
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen (1945) on historiallinen romaani, joka kertoo lääkäri Sinuhen elämästä muinaisessa Egyptissä 1300-luvulla eKr,: Sinuhe on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia romaaneja. Se on käännetty noin 30 kielelle ja siitä on tehty Hollyvvood-elokuva.
Sinuhe egyptiläinen alkaa päähenkilönsä elämänkaaren lopusta. Sinuhe asuu vanhana ja kotimaastaan karkotettuna syrjäisessä paikassa ja kirjoittaa elämäntarinaansa.
Nuorena miehenä Sinuhe opiskelee lääkäriksi ja etenee sittemmin urallaan kuninkaalliseksi kallonporaajaksi. Faaraon hovissa hän joutuu mukaan monenlaisiin juonitteluihin. Korkeaksi upseeriksi ylenneen ja vallanhaluisen nuoruudenystävänsä Horemhebin pyynnöstä hän matkustelee laajalti naapurimaissa vakoilemassa niiden oloja. Kun taistelu faaraon vallasta kiristyy, Sinuhe ajautuu tekemään jopa kaksi murhaa.
Idealisti vastaan realisti
Sinuhe egyptiläinen rakentuu paljossa idealismin ja realismin vastakohtaisuuden varaan. Sinuhe on tiedonhaluinen ja epäilevä idealisti, joka haluaa tehdä hyvää ja muuttaa maailman paremmaksi. Hänen orjansa Kaptah on käytännöllinen ja ovela realisti. Hyvä tavoite ei aina takaa hyvää lopputulosta, eikä itsekäs kyynisyys liioin aina johda huonoon lopputulokseen. Hyvää tarkoittava Sinuhe tulee aiheuttaneeksi läheisilleen ja monille muillekin paljon pahaa ja joutuu itsekin kärsimään paljon. Kaptah sen sijaan menestyy ja kykenee auttamaan monia ihmisiä.
Idealismin ja reaalipolitiikan vastakohtaisuus havainnollistuu myös faarao Ekhnatonin ja valtaa tavoittelevan Horemhebin hahmoissa. Ekhnaton saarnaa Egyptin kansalle uutta uskontoa, joka muistuttaa
422 Kirjallisuus


paljossa kristinuskoa. Hän opettaa, että on vain yksi jumala, Aton, jonka oppeihin kuuluu ajatus lähimmäisenrakkaudesta ja tasa-arvoi- suudesta. Rakkaudenoppiaan julistaessaan hän lyö laimin Egyptin etujen ajamisen eikä halua nähdä naapurikansojen sotaisia aikeita. Horemheb sen sijaan uskoo voimaan ja voimakkaamman oikeuteen ja varustautuu sotaan.
Ei mitään uutta auringon alla
Yhtenä Sinuhe egyptiläisen keskeisenä teemana on ajatus kaiken muuttumattomuudesta: ihminen on aina samanlainen, eikä mitään uutta ole auringon alla. ”Niin on aina ollut ja niin on oleva” on läpi romaanin toistuva virke. Näkemys on tuttu Raamatustay Saarnaajan kirjasta.
Ajatus kaiken muuttumattomuudesta on varsin konservatiivinen ja pessimistinen näkemys ihmisestä ja maailmasta. Sitä kuitenkin pehmentää se, että monilla romaanin ihmisillä on halu tehdä hyvää. Lisäksi romaani tuntuu sanovan, että kaikesta huolimatta ihmisen elämässä on usein myös onnellisia hetkiä, joista kannattaa olla iloinen.
Kuuluisia
kirjallisuuden
henkilöpareja:
Sinuhe ja Kaptah Don Quijote ja Sancho Panza Sherlock Holmes ja tohtori Watson Frodo ja Samvais Robinson Crusoe ja Perjantai Tom ja Jerry
Vertauskuvallista historiaa
Monet historialliset romaanit käsittelevät menneitä aikoja kuvatessaan samalla vertauskuvallisesti myös oman aikansa oloja.
Sinuhe egyptiläisen on nähty käsittelevän toista maailmansotaa ja siihen johtanutta kehitystä.
Romaanin tapahtumien yhtäläisyydet Euroopan 1900-luvun alkukymmenien tilanteeseen ovat helposti nähtävissä. Karaistuneiden ja sotaisten khattien eli heettiläisten maa muistuttaa natsi-Saksaa, laakea ja viljava Babylon Neuvostoliittoa. Naapuriensa puristukseen joutuva Mitannia tuo mieleen Puolan, iloinen ja kevytmielinen Kreeta taas Ranskan. Egyptin eurooppalaiseksi vastineeksi sopii Englanti.
Tällaisena vertauskuvallisena romaanina Sinuhe egyptiläisen on tulkittu heijastelevan sitä pettymystä ja elämänarvojen romahtamista, jonka toinen maailmansota aiheutti monille ihmisille.
Sinuhe I egyptiläisessä esiintyvä faarao Ekhnaton on historiallinen henkilö. Hänen vaimonsa Nefertiti oli kuuluisa kauneudestaan.
- Kuvassa kalkki kivestä veistetty Nefertitin muotokuva noin vuodelta 1350 eKr.
Kirjallisuus 423


Murroskauden runoilijoita
Lyriikassa astui sotien jälkeen esiin uusi sukupolvi. Aila Meriluodon (s. 1924) esikoisrunokokoelma Lasimaalaus (1946) nostatti sensaation, jollaista ei Suomen lyriikan historiassa ollut nähty. Lasimaalauksessa kuultiin sodanjälkeisen nuoren polven ääni, joka julisti uutta, illuusiotonta maailmankatsomusta. Lyhyessä ajassa teosta myytiin 25 000 kappaletta - nykyään jää hyvänkin runokokoelman myynti yleensä muutamaan sataan.
Runoilijat R Mustapää (oik. Martti Haavio, 1899-1973) ja Aaro Hellaakoski (ks. s. 411) olivat molemmat julkaisseet esikoiskokoelmansa jo varhain, Mustapää 1920-ja Hellaakoski 1910-lu- vulla. He olivat tuolloin kokeneet itsensä henkisiksi muukalaisiksi: tulenkantajien koristeellinen eksotismi ei sytyttänyt suhteellisuudentajuista Mustapäätä eikä liioin räväkkää Hellaakoskea.
1940-luvulla Hellaakoski ja Mustapää ryhtyivät uudestaan runontekoon. He eivät pakanneet
Moraali
Siisti täytyy aina olla! sanoi kissa hietikolla - raapi päälle tarpeenteon pienen, sievän santakeon.
Lauri Viita,
Betonimylläri. 1947.
Pikarijäkälä
Luuk 17:21
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan, ja sade täytti sen, ja pisarassa kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.
Helvi Juvonen, Pohjajäätä. 1952.
| Lauri Viita oli jykevien rytmien, nasevien kielipelien ja omintakeisten näkemysten runoilija.
Hänen kotimaisemaansa oli Tampereen Pispala.
rytmiä tiukkoihin runomittoihin, ja loppusoinnutkin he usein jättivät pois. Näin heidän runoistaan tuli silta, joka johti runouden kolmi- kymmenlukulaisesta säntillisyydestä 1950-luvun modernismiin.
P. Mustapää mieltyi kertovan runon, erityisesti balladin mahdollisuuksiin. Hänen runojensa puhuja on milloin haikea, milloin kepeä maailmantarkkailija, joka ei pyri sen kummemmin minän kuin maailmankaan muuttamiseen.
Hellaakosken 1940- ja 1950-luvulla ilmestyneet runoteokset sisältävät vapautunutta lyriikkaa, jossa nuoruuden uhma on vaihtunut leppoisaksi luonnon ja ihmiselämän tarkkailuksi.
1940-luvun siirtymäkauden jyhkeimmäksi lyyrikoksi nousi Lauri Viita (1916-65). Hänen kourissaan perinteinen runo menetti loputkin lyyrisestä vienoudestaan ja muuttui jykeviksi rytmeiksi, napakoiksi riimeiksi ja pelkistetyksi muodoksi. Jo esikoiskokoelma Betonimylläri
424 Kirjallisuus


| Modernisteista vain harvat pohtivat uskonnollisia kysymyksiä. Poikkeus oli Helvi Juvonen, jos kohta hänenkin uskontonsa on varsin omintakeista.
| Väinö Linna näytti mallia historiankirjoitukselle nostamalla näkösälle sotilaan arjen sekä Pentinkulman punaiset ja valkoiset.
(1947) esitteli runoilijan, jonka säkeet miellyttivät kaikkein epärunollisintakin lukijakuntaa.
Viita loi mainetta myös prosaistina. Romaanissaan Moreeni (1950) hän esittelee puuvilla- tehtaan sekatyömiehen Iisakki Niemisen elämänkaaren.
Helvi Juvosen (1919-59) tuotannossa on sekä perinteisen että modernin runon ilmaisukeinoja. Hänen perusaiheisiinsa, erillisyyden ja kuoleman tuntoihin, tuo lohtua se erikoinen suuruus, joka kätkeytyy kaikkein pienimmiltä näyttäviin luonnonkohteisiin.
Väinö Linna - kansallishistorioitsija
Sodanjälkeisen proosan voimahahmo on Väinö Linna (1920-92), yhteiskuntakuvaaja ja perinteisen realistisen kerronnan viljelijä. Hänen romaaninsa Tuntematon sotilas (1954) sekä kolmiosainen Täällä Pohjantähden alla (1959,
1960, 1962) ovat antaneet sytykettä jopa historiallisiin uudelleenarviointeihin. Niiden on sanottu murtaneen "valkoisen totuuden” eli sen tulkinnan kansalaissodasta, jonka voittanut osapuoli oli sanellut.
Tuntematon sotilas sai aikaan mahtavan metelin ilmestyessään vajaat kymmenen vuotta jatkosodan jälkeen. Teos rikkoi juhlapuheiden fraasit isänmaasta ja sankaruudesta ja toukkasi siten monien isänmaallisia tunteita. Romaanin esittämää kuvaa sodasta, sotilaista ja lotista moitittiin karkeaksi. (Ks. s. 426.)
Täällä Pohjantähden alla -trilogia seuraa Koskelan suvun ja Pentinkulman kylän elämänmenoa 1880-luvulta 1950-luvulle. Näkökulma on torppareitten ja muiden vähäväkisten. Pohjantähti-trilogian onkin sanottu lopullisesti palauttaneen kansalaissodan kapinallisille kansalaisluottamuksen.
Kirjallisuus 425


1990-luvun loppuun mennessä Tuntematonta sotilasta oli painettu yli puoli miljoonaa kappaletta. Teoksen kannen on suunnitellut Martti Mykkänen.
Tuntemattoman sotilaan henkilöt vääntelevät usein Runebergin runoja:
Hietanen poltti kamalaa ma- horkkatötteröä, ja voiton tuoman ilon ja huolettoman mielialan vallassa hän alkoi rupatella:
- 	Verinen päivä, poja. Kuis se oikke mene se laulu, ku koulus opetetti? See et: Ihanainen päiv oli loppunu LapuaI. Ja von Tööpel ratsasti aukkoja katsellen.
Vai olik se runo, tai joku semmone?
Edellä Hietanen muistelee Runebergin runoa Numero 15 Stolt kokoelmasta Vänrikki Stoolin tarinat II Cl 860):
Ihanainen päiv’ oli päättynyt/Lapualla, ja riemuiten von Döbeln voittaja ratsasti nyt / sotarintaansf silmäillen.
Oli harvennut se, hän huomas sen, / näki aukkoja paljonkin.
Tuntematon sotilas toi julki monien tunteet
Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas (1954) kuvaa konekivääri- komppanian vaiheet jatkosodassa (1941-44). Romaanin teho perustuu realismiin, huumoriin ja rivimiehen näkökulmaan.
Tuntemattoman sotilaan miehet ovat romaanin alussa varusmiehiä, joille ilmoitetaan, että pataljoona siirtyy toiseen paikkaan. Sota syttyy, komppania etenee Petroskoihin ja edemmäskin. Sitten juututaan yli vuodeksi asemasotaan, jonka jälkeen alkaa osin sekasortoinenkin perääntyminen. Sodan päättyessä alun varusmiesjoukkueesta on jäljellä vain muutama.
Romaanin pääjuoni ei siis ole monimutkainen. Sen voima onkin muissa seikoissa: todentuntuisessa tapahtumien kuvaamisessa, vivahteikkaissa henkilökuvissa, värikkäässä dialogissa, väliin pistävän terävässä, väliin sovittavan suhteellisuudentajuisessa huumorissa.
Huumorimiehiä
Talvi- ja jatkosodan jälkeen ilmestyi kymmenittäin sotaromaaneja. Niitä myös luettiin paljon, sillä sota oli koskettanut tavalla tai toisella lähes kaikkia suomalaisia. Tuntemattoman sotilaan ilmestyessä lukijat totesivat sen kuitenkin erottuvan muista. Se katselee sodan arkea pääosin tavallisen rivimiehen kannalta. Sota ei ole harkittua taktiikkaa eikä hyvin johdettuja operaatioita. Se on odottelua, epätietoisuutta, nälkää, pelkäämistä. Rivimies näkee sen, mitä tapahtuu hänen lähiympäristössään, muusta hänellä ei ole tietoa.
| Tuntematon sotilas on filmattu kahdesti. Edwin Laineen ohjaama elokuva on vuodelta 1955, Rauni Mollbergin vuodelta 1985.


Tuntemattoman päähenkilönä on eri puolilta Suomea koottu miesjoukko. Miehet ovat luonteenpiirteiltään erilaisia, ja kukin puhuu murrettaan. Elävä henkilökuvaus on yksi niistä piirteistä, jotka ovat tehneet Tuntemattomasta merkkiteoksen. Monista sen henkilöhahmoista on tullut kaikille tuttuja ihmisiä, joista puhutaan kuin todella olemassa olleista henkilöistä. Heitä siteerataan ja heidän käyttäytymisestään haetaan esimerkkiä.
Romaanin huumori rakentuu paljossa rehevästä dialogista. Nämä sotilaat ovat sanavalmiita miehiä, joiden joukossa pirullinen letkautus osuu maaliinsa ja ontoksi koettu puhe joutuu pilkan kohteeksi.
Runebergiläisyys murenee?
Tuntemattomassa sotilaassa on paljon viittauksia J. L. Runebergin tuotantoon. Tuntemattoman miehet muistelevat Vänrikkien säkeitä, he muuntelevat niitä, pilkkaavat niitä ja tekevät parodian avulla ylevästä julistuksesta koomista puhetta.
Vänrikeissä suomalaiset sotilaat ovat vähään tyytyväisiä, urhoollisia sotilaita, jotka kestävät nurkumatta vaivansa ja antavat uhrautuvasti henkensä isänmaansa puolesta. Urhoollisia Tuntemattomankin miehet ovat, mutta nurkumattomuuden laita on vähän niin ja näin, eikä heistä kukaan pidä sankarikuolemaa suurena kunniana.
Tuntemattoman sotilaan suhde Vänrikkeihin ei ole yksioikoisesti pilkkaava: romaanin miesten omapäisyydessä ja sankaruudessa on myös jotakin samaa kuin Runebergin urhoissa. Loppujen lopuksi teoksissa on myös yhtäläisyyksiä. Runeberg antoi hävityn sodan jälkeen synninpäästön tavalliselle sotilaalle. Saman teki Linna jatkosodan sotilaille.
Runeberg ei ole Tuntemattoman sotilaan miesten ainoa pilkan kohde. He kyseenalaistavat kaiken sellaisen, mikä kuulostaa ontolta ja katteettomalta: tärkeilevät määräykset, byrokraattiset ohjeet, ministerien puheet sekä fraasit kodista, uskonnosta ja isänmaasta.
Tuntematon sotilas sytytti kirjasodan, jollaista ei Suomessa aiemmin ollut nähty. Moittijoiden mielestä romaani antaa sodasta valheellisen kuvan. Lisäksi siinä pilkataan upseereja ja puhutaan ruokottomia. Varsinkin sodan itse kokeneet tavalliset lukijat kuitenkin tunsivat Linnan kuvanneen sotaa totuudenmukaisesti ja asettuivat puolustamaan romaania.
Tuntematon sotilas on Suomen luetuimpia kirjoja. Se on yksimielisesti hyväksytty kansakunnan merkkiteosten joukkoon. Jonkinlainen paradoksikin romaanin vastaanottoon sisältyy: se pilkkasi monia kansallisia symboleja, mutta siitä itsestään tuli sellainen.
Hietanen seisoi kiukuissaan telttojen välissä ja purki vihaansa huutamalla:
- Kolmas joukkue heräk- kä! Te ole jo maanu Hikka. Nouska ylös. Nouska näyttämä mailma ihmisil kuin peljättäväine miäs on Suamen korpisoturi. Ylös Suame hirvittävä leijona! Jo tanner jyskä ja kanuu- nast lentä luati. Pankka aura pois ja sapeli kätte! Uussi sivui Suomen hämmästyttävä sotahistoria!
- Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas Suomi, hihittelee Vanhanen.
I Ajoittain on huhuiltu, että kustantaja olisi sensuroinut Tuntematonta sotilasta. Romaanin alkuperäinen versio julkaistiin vuonna 2000 nimellä Sotaromaani. Se osoittaa, että sodanjohtoa koskevia kriittisiä kommentteja on hiukan karsittu. Poistot ovat kuitenkin parantaneet romaania.
Kirjallisuus 427


Viisikymmenluvun modernismi
Sotienjälkeisen uudelleenrakennuksen vuosina suomenkielinen lyriikka uudistui perin pohjin. Säännöllinen runomitta väistyi vapaan rytmin tieltä. Loppusoinnut menettivät tehtävänsä yhtenä runon tunnusmerkkinä, kuvallisuus nousi keskeiseksi elementiksi, runojen aihealue laajeni, ja arkipäivän puhekieli tuotiin runoon.
Modernismi ei ollut vain muodon vallankumousta: nuoren polven uusi runo sanoutui irti myös sotia edeltävän kirjallisuuden maailmankatsomuksesta. 1930-luvulla Suomi oli paljolti käpertynyt omaan umpioonsa. Ulkomaisia kulttuurivirtauksia oli seurattu laiskahkosti, ja kansainvälisiä yhteyksiä pidettiin lähinnä vain Saksaan. Nyt katseet käännettiin anglosaksiseen maailmaan.
I Sodanjälkeinen niukkuus ja tavarapula alkoivat väistyä 1950-luvulla. Meillekin alkoi ilmestyä suuren maailman merkkituotteita. Cola-cola tuli Suomeen Helsingin olympialaisissa, ja amerikkalainen nuorisokulttuuri teki sekin tuloaan.
Maailmankatsomuksellinen ja ilmaisullinen murros näkyi myös proosassa. Modernissa romaanissa perinteinen juoni, ongelma ja ratkaisu katoavat. Romaanin maailma pirstoutuu: milloin minkäkinmoisia todellisuuden viipaleita, näkökulmia ja aikatasoja putkahtaa toistensa lomaan. Myös henkilöhahmot ovat enemmänkin ristiriitaisia kuin selkeitä ja johdonmukaisesti käyttäytyviä tyyppejä.
428 Kirjallisuus


Paavo Haavikon (s. 1931) varhaistuotannon kokoelmista - etenkin teoksista Tiet etäisyyksiin (1951) ja Talvipalatsi (1959) - tuli nopeasti viisikymmenluvun modernistisen lyriikan merkkiteoksia. Sittemmin Haavikosta on tullut suomalaisen nykykirjallisuuden huomattavimpia edustajia. Varhaisissa runoissaan hän saattoi kirjoittaa melkeinpä romanttiseen sävyyn rakkaudesta ja kuolemasta. Myöhemmin ääni on purevoitunut. Ironia ja pessimismi erottuvat entistä selvemmin. Haavikon lempiaiheita ovat valta, raha ja politiikka, nainen ja erotiikka, historia ja kuolema.
Haavikon tuotanto on laaja ja moninainen: runoja, romaaneja, näytelmiä, aforismeja, oopperalibrettoja. Hän on omaperäinen yhdistelmä kansakunnan kriitikkoa ja talousmiestä, vallan ruotijaa ja kustannusjohtajaa. Erootti- simmillaan hän on runokokoelmassa Viiniä,
Paavo Haavikko uudisti suomalaista lyriikkaa. Hänen vaimonsa Marja-Liisa Vartio kunnostautui proosan modernistina. Kuva on vuodelta 1961.
kirjoitusta (1976), aforistisimmillaan teoksessa Puhuay vastata, opettaa (1972). Kalevalaa hän on kirjoittanut uusiksi Kullervon tarinassa (1982) ja Rauta-ajassa (1982), joka tunnetaan myös tv-elokuvana.
Eeva-Liisa Manner (1921-95) on kuoleman ja yksinäisyyden filosofi. Toistuvat aiheet - lapsuuden maailma, myytit ja loitsut, rakkaus ja kuolema - antavat hänen runoilleen omalaatuista juhlavaa luonnetta. Mannerin läpimurtoteos Tämä matka (1956) on viisikymmenluku- laisen modernismin merkkipaalu. Sen menestys
- 	neljä painosta parissa vuodessa - osoitti, että
Kirjallisuus 429


Eeva-Liisa Manner kirjoitti lähes puolen vuosisadan pituisen uransa aikana mittavan ja monipuolisen tuotannon; julkisuudesta hän sen sijaan ei piitannut.
aika oli kypsynyt myös ”vaikeatajuiselle” ja "hämärälle” modernismille.
Näytelmissään Toukokuun lumi (1968) ja Poltettu oranssi (1968) Manner erittelee muun muassa sosiaalisten käyttäytymispelien taakse kätkeytyvää ahdistavaa todellisuutta.
Maailman absurdiutta, mielen insinööritaidetta Veijo Meri (s. 1928) oli Suomessa ensimmäisiä, jotka hylkäsivät realistisen romaanin kaavat. Meren teoksissa maailma on pirstaleinen. Tilanteet tulevat ja menevät kuin sattumalta ja vilahtavat ohitse kuin mykässä filmissä. Syyn ja seurauksen suhteet mutkistuvat, eikä maailma näytä alkuunkaan yhtä järkevältä ja johdonmukaiselta kuin perinteisessä kertomuksessa.
Meren kuuluisin romaani on parillekymmenelle kielelle käännetty Manillaköysi (1957). Sen päähenkilö Keppilän Joose löytää rintamalta köyden ja vie sen vartalonsa ympärille kiedottuna kotiinsa. Köysi puristaa Joosen miltei hengiltä. Kotona vaimo Elviira leikkaa vaivoin kuljetetun aarteen kappaleiksi.
Antti Hyryn (s. 1931) esikoisnovellien kokoelma Maantieltä hän lähti (1958) on modernistisen proosan merkkiteos. Se rakentaa todellisuutta niukasti, tunteilematta ja näennäisen yksinkertaisesti. Samaa niukkuuden ja vähä- eleisyyden linjaa kirjailija on hän jatkanut myös myöhemmässä tuotannossaan.
Marja-Liisa Vartio (1924-66) on uudistanut proosakerronnan rakenteita ja tarkastellut miehen ja naisen suhdetta, joka osoittautuu perin monimutkaiseksi romaaneissa Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö (1958) ja Tunteet (1962). Hänen olivat linnut (1967) on kuvaus höpsähtäneestä leskiruustinnasta ja hänen palvelijattarestaan. Romaanin omalaatuinen huumori rakentuu paljolti suhteettomuuksiin saakka etenevän dialogin varaan.
Osallistuvan kirjallisuuden kuusikymmenluku
1960-luvulla yli koko läntisen maailman pyyhälsi radikalismin aalto. Myös Suomessa maailmasta haluttiin tehdä parempi-ja heti. Kehityksen arkkitehdeiksi asettuivat vuosikymmenen ylioppilasälymystö, taiteilijat ja kirjailijat. Jyrkät vasemmistolaiset tunnukset otettiin käyttöön, taide liitettiin osaksi politiikkaa. Iskusanaksi tuli osallistuminen.
Porvarilliset arvot - koti, kirkko, isänmaa
- 	koettiin vanhentuneiksi eikä rahan ja pääoman valtaan haluttu entiseen tapaan alistua. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta liputettiin, ja seksuaaliset tabut suorastaan huusivat kaatajiaan.
430 Kirjallisuus


Mitä lapset ja nuoret lukivat?
Uusi ilme lasten- ja nuortenkirjallisuudelle
Tyttökirjallisuus alkoi 1950-luvulla saada uusia piirteitä. Riehakkaiden villikkotyttöjen joukkoon ilmaantui vakavampi ja mietiskelevämpi tyttö- tyyppi. Kuvauksen painopiste siirtyi reippaasta toiminnasta murrosikäisen mielen myrskyihin. Myös perheen ongelmat saivat sijansa kertomuksissa: nuorta sankaritarta saattoi huolettaa äidin ymmärtämättömyys, vanhempien avioero tai isän juopottelu. Uudenlaisen yksilönkuva- uksen merkkiteoksia oli Merja Otavan Priska (1959).
Poikakirjallisuus uudistui hitaammin. Silti sekin hakeutui realistisempaan kuvaamistapaan. 1950-luvun suosituin poikakirjojen tekijä oli Väinö Riikkilä, jonka sankarit Pertsa ja Kilu liikkuvat tehtaalaisyhteisössä, veneilevät Suomenlahden rannikolla ja osuvat välillä roisto- jahtiinkin.
1950-luvulla suomenkieliseen kirjallisuuteen kotiutunut uusi suuntaus, modernismi, ulottui myös lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Selvimmin se näkyy Kirsi Kunnaksen tuotannossa.
Suomentaessaan englantilaisia lastenloruja Kunnas havaitsi, että ne oli alun perin kirjoitettu komparunoiksi aikuisille: niihin kätkeytyi filosofisia ja poliittisia kommentteja. Hän riimitteli lorut vapaasti uudelleen ja teki niistä omia versioitaan. Tuloksena oli lastenrunoutemme klassikko Hanhiemon kultainen lipas [1954).
Englantilaisten virikkeiden innostamana Kunnas kehitteli oman ilmaisutapansa, jossa yhdistyvät huumori ja filosofia, vertauskuvallisuus ja satiiri. Kokoelmasta Tiitiäisen satupuu [1956) tuli uuden suomalaisen lastenlyriikan merkkiteos. Siinä Kunnas osoitti taitonsa rytmin ja riimin uudistajana. Modernistien tavoin hän välttää kiinteän tarinan kertomista: hän leikittelee kielellä ja luottaa lukijan kykyyn ymmärtää tarina ilman perinpohjaisia selityksiä.
1930-luvulla Tove Jansson alkoi fasismin- vastaisissa pilapiirroksissaan käyttää nimikirjoituksensa asemesta muumin kuvaa. Nykyään muumit tunnetaan kymmenissä maissa, muun muassa Japanissa.
Muumit valloittavat maailmaa
Tove Janssonin muumiperhe ystävineen esiintyi julkisuudessa ensi kerran 1945. Siitä pitäen muumit ovat seikkailleet kirjoissa, sarjakuvissa ja tv-elokuvissa kymmenillä kielillä yli 40 maassa.
Varsinkin Englannissa muumitarinat on rinnastettu klassiseen lastenkirjallisuuteen - ja anglosaksinen satuperinne niiden perustana onkin. Monet muumikirjat käännettiinkin ruotsista ensin englanniksi ja vasta sitten suomeksi.
Muumitarinoillaan Tove Jansson käänsi suomenruotsalaisen taidesadun uusille urille. Älykkään huumorin lisäksi Janssonilla on poikkeuksellinen taito käsitellä pelkoa ja ahdistusta: hänen saduissaan pelottavat tilanteet laukeavat turvalliseen olotilaan. Muumimaailman sadunomaisessa idyllissä on myös säröjä: turvallisuudentunne väistyy ja antaa sijaa kipeille yksinäisyyden ja juurettomuuden tunteille.
Kirjallisuus 431


Varsinkin lyriikka muuttui nopeasti: runoihin tuli mielipiteitä, kannanottoja ja päivänkohtaista ainesta. Ajankohtaisuuden tuntua lisäsi sekin, että mainoksista, uutisista ja lehdistä siepattiin mukaan sanoja ja sanontoja. Runoja saatettiin kirjoittaa kokoamalla pätkiä ihmisten jaarittelusta, tiedotteista, tilastoista ja luetteloista.
Väinö Kirstinä irrotteli kekseliäästi dadaismin, kollaasin ja typografisten nokkeluuksien hengessä. Runo Happening 36. on kokoelmasta Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelma [1967).
1960-luvun osallistuvan sukupolven kellokkaaksi tuli Pentti Saarikoski (1937-83). Kokoelmassaan Mitä tapahtuu todella? (1962) hän antoi suuntaviivat 1960-luvun uudelle runolle. Hän ripotteli runojensa säkeet hajalleen pitkin sivuja, rakensi rauhatonta, liikkuvaa ja rennon puhekielistä runoa ja selvitteli samalla kommunistista maailmankatsomustaan.
Mitä tapahtuu todella? loi mallin "epäpuhtaalle” eli "demokraattiselle” runolle, jossa ylevät ja arkiset ainekset esiintyvät rinnan. Materiaaliksi kelpasivat yhtä hyvin aatteelliset näköalat kuin puhekielen repliikit ja sanomalehtien otsikotkin. (Ks. s. 434.)
Saarikosken myöhemmän tuotannon huipennus on Tiarnia-sarja, johon kuuluvat runokokoelmat Tanssilattia vuorella (1977), Tanssiinkutsu (1980) ja Hämärän tanssit (1983). Antiikin myyttien avulla sarja rakentaa filosofista yhteenvetoa ihmisen osasta. Logiikan ja tekniikan maailmaan pettyneenä runoilija puuhaa nyt arkisissa askareissaan, tarkkailee luonnon ilmiöitä ja seurustelee länsimaisen kulttuurin merkkihenkilöiden kanssa.
Väinö Kirstinästä (s. 1936) tuli vuosikymmenen hauskimman ja kokeilevimman suuntauksen, suomalaisen dadaismin, profeetta. Urbaani elämä lienee vedonnut Kirstinän absur- diudentajuun, sillä Pohjanmaan lakeuden kuvaajana aloittanut lyyrikko keskittyi tutkimaan kaupungin konemaista elämänmenoa. Hän otti runoihinsa 1960-lukulaisia, arkisen puhekielisiä aineksia. Totisuus vaihtui hilpeiksi, väliin pilkal- lisiksikin äänenpainoiksi.
Viisikymmenlukulaisen modernismin niuk- kaeleinen lyriikka eli kuitenkin kaiken aikaa kuusikymmenlukulaisen riehakkuuden rinnalla. Sitä kirjoitti muiden muassa Mirkka Rekola (s. 1931). Pienimuotoisissa säkeissään hän piirtää vaikuttavia luonnonkuvia ja erittelee muun muassa nykyihmisen muukalaisuuden kokemuksia.
HAPPENING
36.
ka
o 	u k p
o u
k n
k
i
m
e
n
i
KAS KAS 1
e
t
k
a
j
e
viimeiset moHikaanit n
k
k
a
a
piispat kenraalit tilastot pyramidi lautasella muna ä la naturelle
432 Kirjallisuus


Esivalta ei pitänyt Hannu Salaman tavasta kuvata nuorison juhannuksenviettoa. Hänen romaaninsa Juhannustanssit sai aikaan 1960-luvun kohutuim- man kirjallis-oikeudellisen tapahtumasarjan. Teos takavarikoitiin, ja seuraavat painokset aina vuoteen 1990 saakka ilmestyivät sensuroituina versioina.
- 	Kuvassa Salama on käräjäreissulla.
Proosan kuusikymmenlukulaisia Hannu Salama (s. 1936) on moneen otteeseen kuohuttanut suorasukaisuudellaan. Romaani Juhannustanssit (1964), nuorten riitasointuisen juhlinnan kuvaus, nosti aloittelevan kirjailijan äkkiarvaamatta julkisuuteen. Teoksen henkilöiden huulenheitto ja estoton seksuaalisuus aiheuttivat kiivaan kirjasodan. Salama tuomittiin tahallisesta Jumalan pilkkaamisesta kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Presidentti Kekkosen armahdus esti rangaistuksen täytäntöönpanon.
Pienemmän kirjasodan synnytti romaani Siinä näkijä missä tekijä (1972), joka kertoo pispa- lalaisen kommunistiryhmän toimista jatkosodan aikana. Vasemmistopiirit olivat odottaneet kommunismin juhlavaa historiikkia mutta saivatkin luettavakseen kaikkea muuta kuin kaunista ihmiskuvausta.
Kirjallisuus 433


Pentti Saarikoski piti kokoelmaa Mitä tapahtuu todella? tuotantonsa perusteoksena - Kannen on suunnitellut Markku Reunanen.
Minä olin 23-vuotias kun kirjoitin "Mitä tapahtuu todella?” ja siinä luotujen muotojen kokeilemista, tarkistamista ja edelleen kehittämistä on ollut kaikki sen- jälkeinen.
| Pentti Saarikoski oli esimerkillinen kuusikym- menlukulainen: boheemi ja poliittinen osallistuja. Hän oli ilmiömäinen kielellinen lahjakkuus niin runoilijana kuin suomentajanakin. Saarikosken suomentama on muun muassa Homeroksen Odysseia.
Osallistuvan
lyriikan
merkkiteos
Pentti Saarikosken runokokoelma Mitä tapahtuu todella? (1962) oli askel kohti tavallista elämää kuvaavaa, demokraattista ja poliittista runoa. Sen runoissa monenkirjavista arkisista aineksista rakentuu kantaa ottava kokonaisuus.
1960-luvun radikaalit aatteet vaativat demokratian lisäämistä kaikilla elämänalueilla. Runouskaan ei enää saanut erottautua maailman menosta omaksi, melkeinpä pyhäksi taiteen alueekseen. Myös runouden oli oltava demokraattista: sen oli liityttävä arkiseen elämään ja otettava kantaa politiikkaan ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin.
Saarikoski piti kokoelmaansa protestina viisikymmenlukulais- ta modernismia vastaan. Viisikymmenlukulaisella modernistisella lyriikalla oli taipumus rakentaa sisäänpäin lämpiävä, ikioma runouden todellisuutensa, jolla ei juuri ollut kytköksiä arkeen. Kokoelma oli Saarikosken läpimurtoteos. Sen myötä suomalaiseen lyriikkaan alkoi tulla entistä enemmän arkisia äänenpainoja, puheenomaista sanontaa ja poliittisia kannanottoja. 1960-luvun yhdeksi keskeiseksi ilmiöksi nousi kantaa ottava, niin sanottu osallistuva lyriikka.
Demokraattista runoa
Kokoelman tunnusmerkillisiä piirteitä ovat moniaineksisuus ja pu- heenomaisuus. Saarikoski otti lauseita kirjoista, sanomalehdistä ja ihmisten puheista ja rakensi niistä ja omista lauseistaan kokonaisuuksia. "Nimitin kirjoitustapaani demokraattiseksi’ja 'dialektiseksi’, koska erilaiset mielipiteet saivat teoksessa vapaasti taistella keskenään”, hän selitti.
Saarikosken runot eivät noudata perinteistä typografiaa: säkeet näyttävät kuin sivuille heitetyiltä. Sattumanvaraista ei runojen typografia kuitenkaan ole. Säkeiden sijoittelu rinnastaa erilaiselta näyttäviä asioita, siirtää jotakin seikkaa syrjemmäksi tai nostaa jonkin asian paremmin näkösälle.
434 Kirjallisuus


mitä ne puhuu vapaudesta
ja demokratiasta koko ajan jostakin
ja mikä on tarkoitus ne haluaa pelastaa jotain länsimaisen sivistyksen josta ne ei koskaan ymmärtäneet mitään ennenkuin jälkeenpäin antaa niiden puhua Yks sana heidät kaataa
joku pastori kirjoitti lehdessä että miten kävisi jos Jeesus yhtäkkiä tulisi Helsinkiin tarjoilijatar pääsisi sisäisistä taakoistaan eikä enää yrittäisi ansaita lisätuloja mitä ne puhuu leija
niinkuin leija nousee
minä haluan lakata olemasta ja minä haluan elää kommunistisessa maailmassa joka on yhtä eläintä
| Runo alkaa kysymyksellä, joka viittaa muiden puheisiin - runo on siis lujasti kiinni arjen todellisuudessa. Sitten viitataan lehtikirjoitukseen, joka käsittelee uskonnollisia asioita. Niistä siirrytään yllättäen esineeseen, leijaan. Saman tien runon puhuja haluaisi lakata olemasta yhtä luonnollisesti kuin leija nousee; hän haluaisi elää kommunistisessa maailmassa.
Vain kaksi säettä alkaa "normaalisti”, vasemmasta laidasta. Toinen niistä - Yks sana heidät kaataa - on sitaatti Martin Lutherin taisteluvirrestä, toinen taas ilmaisee runon puhujan halua; taistelevuus ja puhujan halu tuntuvat siis rinnastuvat tavalla, joka tekee puhujan halusta melkein taistelujulis- tuksen.
| Pentti Saarikoski viihtyi hyvin julkisuudessa. Alusta pitäen hän rakensi tietoisesti elämästään ja tuotannostaan eräänlaista suurta näytelmää, kokonaistaideteosta nimeltä Pentti Saarikoski.
Kirjallisuus 435


Mitä lapset ja nuoret lukivat?
Satu uudistuu
Myös lasten- ja nuortenkirjallisuuteen tarttui 1960-luvulla osallistuvia piirteitä: mielikuvitusmaailmatkin kytkettiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.
1960-luvulla aloittaneiden lasten ja nuortenkirjailijoiden kärkeä edustaa Kaarina Helakisa. Ensimmäisissä satukokoelmissaan hän osoittautui perinteisen sadun kekseliääksi hyödyntäjäksi; romanttinen satumaailma sai hänen teoksissaan virkistäviä, paikoin vahvasti parodisia tulkintoja. Satujen keinoin hän otti kantaa myös yhteiskunnalliseen kehitykseen.
Myöhemmässä tuotannossaan Helakisa on soveltanut naisnäkökulmaa perinteisen sadun aineksiin. Hänen päähenkilönsä ovat usein itsenäisiä naisia ja tyttöjä, jotka päättävät elämästään miehiä liiemmälti kuulematta. Miehet ovat enimmältään 'Vaivaista väkeä ja katoavat aina varhain meiltä” tai maitopartoja, "jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi”
Marja-Leena Mikkolan teoksessa Amalia, karhu (1975) karhu tupsahtaa helsinkiläisen yksinhuoltajaäidin ja hänen pienen poikansa kotiin. Kuin havainnollistukseksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden suhdanteista karhun tehtävänä on pelastaa satu. Mikkola itse on sittemmin julkaissut lisää saturomaaneja ja -kertomuksia.
Myös Jukka Parkkinen on osoittautunut nokkelan sanailun, tilannekomiikan ja kansanomaisen eläinsatuperinteen reipasotteiseksi hyödyntäjäksi. Hänen Korppi-kirjojensa sankarina on tiedemiehen koe-eläimenä ollut, lajistaan vieraantunut lintu.
Nuortenkirjoissaan Parkkinen kertoo huumorintajuisesti peruskoulun yläastetta käyvien poikien tappelunnujakoista ja tyttöjenkatselus- ta sekä kokeilee välillä dekkarimaistakin otetta.
Arki astuu nuortenkirjoihin
Nuortenkirjallisuus oli jo 1950-luvulla muuttunut realistisemmaksi. Todellisiin arjen ongelmiin
Elon lehmä, pisara viimeinen, mun maljaani viimein lypsä: vaikka elämä kuinka raakaa on, minä ainakin olen jo kypsä.
Jukka Parkkisen Korppi-kirjojen päähenkilö Kalevi Korppi on muun ohella myös lyyrikko, jonka tuotantoa on runo Elämän tinki on täysi.
- 	Kuva on Jyrki Vuoren.
poikakirjojen pojat törmäsivät 1960-luvulla.
Muutos tapahtui nopeasti. Kolttosia harrastava pojanviikari ja rikollisia jahtaava neuvokas koululainen kävivät harvinaisemmiksi. Esimerkiksi Uolevi Nojosen kirjoissa poika alkoi saada yksilöllisiä piirteitä: hän saattoi tuskitella sisäisten ristiriitojensa kanssa, rakastua ja pettyä.
1970-luvulla poikakirjan päähenkilö on yhä useammin ollut yksin viihtyvä asioiden pohtija, joka ei jahtaa seikkailujen sankaruutta.
1970-luvun nuortenkirjallisuus käsitteli erilaisia ongelmia ja epäkohtia usein hartaan perusteellisesti. Mukaan tuli yksinhuoltajaperheitä, kouluvaikeuksia, entistä avoimempaa seksuaalisuutta, juopottelua, sairautta ja väkivaltaa.
436 Kirjall isuus


I Timo K. Mukka kirjoitti . • väkevästi sekä eroottisesta että uskonnollisesta hurmoksesta. Hänen teoksensa saivat ristiriitaisen vastaanoton, mutta vielä julmemmin sensaatiqlehdistö kohteli häntä itseään.
Pohjoisten saloseutujen kuvaus Maa on syntinen laulu (1964) toi varhaiskypsän lahjakkuuden Timo K. Mukan (1944-73) julkisuuteen. Romaanin karu lyyrisyys sekä kiehtoi että kauhistutti lukijoita.
Lavea novelli Tabu (1965) on kuvaus nuoren Miikan ja oudon kulkumiehen, Kristus-Perkeleen, rakkaudesta. Sukupuolisuus ja kuolema, synnintunto ja lahkolaisliikkeiden hurmokselli- suus punoutuvat siinä omalaatuiseksi arktiseksi todellisuudeksi. Seksuaalisuus ja kuolema kytkeytyvät toisiinsa myös balladinomaisessa kertomuksessa Kyyhky ja unikko (1970). Se kuvaa Pietin ja Darjan intohimoisen rakkaustarinan, joka päättyy traagisesti.
1970-luku: maaseudun kohtaloita, työväen arkea, keskiluokan elämää
Laajat maakuntaeepokset ja romaanisarjat hallitsivat koko 1970-lukua. Ne tallensivat katoavaa maalaismaisemaa, talonpoikaista elämänmuotoa ja häviön uhkaamia murteita. Monet puolustivat paikalliskulttuurien omaleimaisuutta ja kokivat kaupunkimaisen elämän ohueksi ja ilottomaksi.
Maaseudun sosiaalihistoriaa Eeva Joenpelto (1921-2004) on ollut suomalaisen kirjallisuuden johdonmukaisimpia yhteis- kuntakuvaajia. Hänen neliosainen Lohja-sarjansa rakentaa kuvaa siitä, millaisissa tunnelmissa nuoressa itsenäisessä Suomessa elettiin sotien- välisenä aikana. Aikakauteen mahtuvat kansalais¬
Kirjallisuus 437


sodan vankileirit ja vasemmistolaisten uusi elämän alku, kieltolaki, pirtun salakauppa ja kehittyvä autoliikenne, naisten itsenäistyminen, lapuan- liike, vasemmistolaisten kyyditykset ja pulakauden keinottelu.
Seitsenosaisessa romaanisarjassaan Kukkivat roudan maat (1971-80) Eino Säisä (1935-88) kuvaa yläsavolaisen kylän sosiaalihistoriaa. Pitkä tarina alkaa sodanjälkeisestä jälleenrakentamisen ajasta ja päättyy kevääseen 1980, kylän hiljaiseen mutta vääjäämättömään autioitumiseen.
Maaseutukuvausten väriläiskäksi ilmaantui 1973 Heikki Turusen (s. 1945) esikoisromaani Simpauttaja, lähes myyttisiin mittoihin kasvavan kulkumiehen tarina. Se ei sorru harmaaseen selosteluun kuten moni maaseuturomaani 1970-luvulla.
Kaupunkilaista keskiluokkaa
Kaupunkilaistakin elämänmenoa sentään käsiteltiin. Sorkan kulmilla kasvanut Alpo Ruuth (1943-2002) kirjoitti siitä tukevan elämän- läheisesti ja paikoin myös humoristisesti. Hänen läpimurtoromaaninsa Kämppä (1969) on kuvaus nuorisojengin tekemisistä 1950-luvun loppuvuosien Sörnäisissä. Poikien kämpässä pelataan, soitellaan levyjä, ryypiskelläänkin, isketään tyttöjä ja opetellaan sukupuolielämää.
Myöhemmässä tuotannossaan Ruuth on kuvannut paljolti 1960- ja 1970-luvun tavallisinta elämää ja arkea, nuorta avioliittoa ja toimeentulovaikeuksia, ammattiyhdistystoimintaa, työn- saantivaikeuksia ja maastamuuttoa.
Sivistyneistön kuvaajista taitajaksi nousi Kert- tu-Kaarina Suosalmi (1921-2001), joka on luonut laatukuvia hyvin toimeentulevien ihmisten arkipäivästä, elämänpettymyksestä ja henkisestä ahtaudesta.
Keskiluokkaisessa elämänpiirissä liikkuu myös Eeva Kilpi (s. 1928), joka tunnetaan evak- kouden, naisellisen erotiikan ja luonnon kuvaajana. Etenkin 1980-luvun runoissaan ja novel¬
leissaan hän on osoittautunut kiivaaksi luonnonsuojelijaksi. Kilven menestynein teos on kymmenkunnalle kielelle käännetty eroottinen romaani Tamara (1972).
1980-luvun monimuotoisuutta ja yksilöllisiä ratkaisuja
Suomalaista identiteettiä ei lakattu ruotimasta kirjallisuudessa 1980-luvullakaan - eikä liioin kotoisia elämänkuvauksia hylätty. Tuttua perinnettä jatkoivat muiden muassa pohjalaiskirjaili- jat Antti Tuuri ja Orvokki Autio.
Kaiken kansan kirjailijaksi Antti Tuuri (s. 1944) on tullut kuusiosaisella Pohjanmaa- sarjallaan, jossa Hakalan suvun miehet toimivat yritteliäisyyden ja jääräpäisyyden edustajina. Sotakuvauksellaan Talvisota (1984) Tuuri nousi Pentti Haanpään ja Yrjö Jylhän rinnalle talvisodan kuvaajien eturiviin. Pohjanmaa (1982), Talvisota ja Ameriikan raitti (1986) ovat saaneet suomalaisten suosion myös elokuvina.
Erityisen suosittuja ovat olleet suomalaisten maalaisolojen pikkutarkat kuvaukset, eräänlaiset sosiaalihistoriat, joita Kalle Päätalo (1919-2000) on julkaissut suurina sarjoina. Ne kutovat verkkaista selviytymistarinaa, jossa niukoista oloista lähtenyt päähenkilö sinnittelee eteenpäin ja raivaa lopulta itselleen ansaitun sijan yhteiskunnassa.
Pysyvän suosikkiaseman historiallisilla romaaneillaan ovat saavuttaneet myös Laila Hietamies (nyk. Hirvisaari, s. 1938) ja Kaari Utrio (s. 1942). Utrio on romaaneissaan tarkastellut historiallisia tapahtumia nimenomaan naisen silmin.
Moni-ilmeistä lyriikkaa 1960-luvulla osallistuttiin ja härnättiin porvaria, 1970-luvulla valtasi alaa hiljainen luon- nonruno. Se tarkkaili maailmaa vähäeleisesti ja maanläheisesti - ikään kuin vastalauseena kuu- sikymmenlukulaiselle loputtomalle maailman- parantamiselle. Huomio kiinnitettiin luonnon pienoismaailmaan, arkisimpaan arkeen ja ih¬
438 Kirjallisuus


missuhteisiin. Mutta 1980-luvulla alkoi näyttää siltä, että nasevimmat tekstit syntyivät Tuomari Nurmion (s. 1951, ks. s. 440), Juice Leskisen (s. 1950) ja Ismo Alangon (s. 1960) kaltaisten rock- lyyrikoiden kynästä.
Luonto on suomalaisen lyriikan ehtymätön voima nyt, kuten se on ollut kaikkina aikoina. Luonnosta hakee runokuviaan myös Sirkka Turkka (s. 1939), elämänilon, omalaatuisen hellyyden ja päättymättömän kaipuun runoilija.
Luonto ja ihmissuhteet ovat Helena Anhavankin (s. 1925) aihepiiriä. Hän rakentaa runonsa Turkkaa yksinkertaisemmin ja avonaisemmin. Hänen runoissaan on vierauden ja yksinäisyyden tunnelmia mutta myös tarkkoja havaintoja ihmissuhteista. Anhavan runot puhuvat usein siitä tyydytyksestä, jota suhde luontoon voi antaa. Tutunomaisen arjen kuvaajana hän on saavuttanut myös suuren lukijakunnan suosion.
Helena Anhavaa pilkallisemmin, reteämmin ja feministisemmin on naisen elämästä kirjoittanut Arja Tiainen (s. 1947). Hän on taistelija ja lipunkantaja, joka kirjoittaa naisen osaa uusiksi.
Hilpeästi omintakeisen äänen suomalaiseen nykylyriikkaan tuo Ilpo Tiihonen (s. 1950). Hän on niitä harvoja, jotka ovat irtautuneet modernin runon kaavoista ja antautuneet tuoreisiin svengaaviin rytmeihin ja iloisiin riimittelyihin. Hänen runoissaan on reipasta poljentoa, joka muistuttaa vanhojen rallien suorasukaisuutta. Laitakaupungin kadut, nakkikioskit, kapakat ja öiset puistot ovat Tiihosen ominta runomaise- maa, pummit, trokarit ja yksinäiset, elämäänsä murehtivat juopot hänen sankareitaan.
Huumoria, satiiria ja dekkareita Veikko Huovinen (s. 1927) loi romaanissaan Ha- vukka-ahon ajattelija (1952) korpifilosofi Konsta Pylkkäsen, josta tuli sodanjälkeisen kirjallisuuden tunnetuin humoristinen henkilöhahmo. Ilmeisesti Konstassa yhdistyy monia suomalaisen minäkuvan piirteitä: hän on yksityisajattelija ja
maailmanmenon ihmettelijä, joka ei näe mitään syytä kumartaa auktoriteetteja.
Arto Paasilinnan (s. 1942) teoksia oli jo 1980-luvun lopussa myyty yli miljoona kappaletta. Paasilinna on humoristinen kertoja, jonka sankareilta ei mene sormi suuhun seikkailevat- pa he sitten virkakoneiston sokkeloissa, sodassa tai taivasten valtakunnassa.
Viime vuosisadan lopun tunnetuin satiirikko on Erno Paasilinna (1935-2000). Lakonisella ja yrmeällä tyylillään hän tutkii demokratiaa, valtaa, tiedonvälitystä, armeijaa, lestadiolaisuutta, luonnonsuojelua sekä maailman tilaa ja tulevaisuutta. Alamaisten elämää (1985) sisältää Paasilinnan kootut satiirit vuosilta 1967-81.
Matti Yrjänä Joensuu (s. 1948) on siirtänyt rikosromaaniensa painopistettä rikoksesta yhteiskunnallisen tilanteen havainnointiin. Poliisin työn kautta avautuu alaston kuva yhteiskunnan nurjasta puolesta, joka on täynnä inhimillistä hätää, ennakkoluuloja ja eriarvoisuutta.
Fantasiaa ja kokeiluja
Fantasia ei ole Suomen kirjallisuudessa ollut yleistä. Se on kuitenkin osoittanut mahdollisuutensa etenkin Leena Krohnin (s. 1947) tuo-
| Leena Krohnin erikoisalaa on esseen ja novellin rajamailla liikkuva kertomus, jossa pohditaan usein toden ja harhan rajoja.


Tuomari Nurmio tuli tunnetuksi Köyhien ystävät -yhtyeensä kanssa jo ensimmäisillä levyillään. Sittemmin Nurmio on palkittu myös lyyrikkona.
Aavaa preeriaa
Vilu työntää viltin alle laihaa polveaan työmiehet makaa hiljaa kuuden hengen kopeissaan taivaasta laaksoon lapsiansa katsoo kylmä pölykuu jossain kaukana takertuu toisiinsa kuumat suut - -
Ankara
Voi miksi kävin oluella aina herraseurassa Anneli sai jäädä kotiin halpahallin hameessaan - -
Kurjuuden kuningas
Sä olet lehti ruokalassa resuiseksi selattu pukuhuoneen korttipakka ihan loppuun pelattu
Sä olet yksin yksinäinen mä olen yksin yksinäinen mä olen onnen kerjäläinen
Sä olet baarin kaljalasi; janoisin huulin hiottu, muslimien musta kivi; sileäksi suudeltu.
Sä olet yksin yksinäinen mä olen yksin yksinäinen mä olen onnen kerjäläinen kurjuuden kuningas
Säv. ja san. Tuomari Nurmio © Wamer/Chappell Music Finland Oy. Julkaisuluvan myöntänyt F-Kustannus Oy
Suomirockin
nousu¬
kauden
lyriikkaa
Tuomari Nurmion Kohdusta hautaan (1979J on suomirockin alkuvaiheen merkkiteoksia. Tuomari Nurmion rocklyriikalle ovat tunnusomaisia omaperäiset kielikuvat ja tietoisuus sekä musiikin että sanoitusten traditiosta.
Rocklyriikkaa pidettiin Suomessa pitkään vähäarvoisena alueena. Sen katsottiin olevan kepeää viihdettä, latistavaa massakulttuuria, jolla ei ole sijaa suomalaisessa kulttuurissa eikä etenkään taiteessa. Rock- sanoitukset leimattiin kansainvälisiksi tusinatuotteiksi, jotka tukahduttavat aidon suomalaiskansallisen ilmaisutavan ja passivoivat kuulijansa tasapäiseksi kuluttajalaumaksi.
Rockista tuli kulttuuria
1970-luvulla myös rocklyriikka alettiin hyväksyä suomalaisen kulttuurin osaksi. Sitä ei enää tuomittu roskaksi vaan sen arvo sanataiteena tunnustettiin. Samaan aikaan suomennetun rocklyriikan osuus väheni, ja yhä useammat rockintekijät alkoivat tehdä levyihinsä sanat itse - ja suomeksi. Syntyi niin sanottu suomirock, jossa kansainväliset ainekset, suomenkielinen teksti ja suomalainen kulttuuriperintö elävät rinnan.
Suomirockin lyriikasta kuuluu monesti syvällinen suomalaisen kulttuurin tuntemus ja erinomainen lyyrikontaito. Sanoitukset jatkavat, muuntelevat, kritisoivat, parodioivat ja uusintavat suomalaisen kulttuurin traditioita. Ne ovat siis usein hyvin intertekstuaalisia tekstejä, jotka viittaavat monin tavoin muihin teksteihin ja todellisuuden ilmiöihin. Myös runousopin näkökulmasta monet niistä ovat huippusaavutuksia, jotka käyttävät tehokkaasti ja hallitusti samoja ilmaisukeinoja kuin niin sanottu taidelyriikka. Rocklyriikan ja tai- delyriikan erottelu onkin monessa suhteessa tulkinnanvaraista ellei keinotekoista.
440 Kirjallisuus


Valo yössä
Laitapuolen kulkijoita
Yksi suomirockin varhaisista merkkiteoksista on Tuomari Nurmion lp Kohdusta hautaan. Monista sen kappaleista on tullut suomalaisen rocklyriikan klassikkoja. Tunnetuimpia lienee Valo yössä, jossa öisen taksi- matkan kuvaus laajenee näkemykseksi ihmisen koko elämänkaaresta.
Tuomari Nurmion on rocklyyrikkona monipuolinen. Hän käyttää vahvoja ja omaperäisiä runokuvia, joista mieliinpainuvimpia lienevät Aavaa preeriaa -kappaleen personifikaatiot. Väliin hän kirjoittaa stadin slangilla, kuten kappaleessa Oi mutsi mutsi, kommentoi ajankohtaisia asioita ja muokkaa tunnetusta hautajaisvirrestä oman versionsa (Kurja matkamies maan).
Monissa sanoituksissaan Nurmio katselee maailmaa köyhien ja syrjäytyneiden silmin. Hänen ly- riikkansa henkilöt ovat parakkien työmiehiä, baarin istuskelijoita, halpahallin hameessa kulkevia naisia ja kapakasta toiseen kulkevia onnen kerjäläisiä. Heidän näkökulmastaan sovinnainen keskiluokkainen elämä ja viihdeteollisuuden luoma todellisuus tähtikulttei- neen näyttävät tragikoomisen ontoilta.
Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku tuhto topattu mutteriveneen odottaa - minä menen
Esiin tunkevat aatokset sameat valhetta vatvovat karkeat sanat paksu lompakko - helppo on lempeä pyytää kerjääjää
hallasilmien himerrys hyytää
Valoviikatteet taloja niittää käsi hamuaa lautturin viittaa en osaa elämää syyttää en kiittää se jääköön - en piittaa
Kohdusta hautaan ui uuttera lautta tuhannen kapakan kautta
Oi 	mutsi mutsi
Oi 	mutsi mutsi stikkaa lamppuun eldis mä kohta kohta delaan jengist veks valkoisen sprigin kai mulle jostain slumppaat galsaan skrubuun mut kohta siepataan
Säv. Tuomari Nurmio. San. Trad.
© Warner/Chappell Music Finland Oy Julkaisuluvan myöntänyt F-Kustannus Oy
Kirjallisuus 441
Säv. ja san. Tuomari Nurmio


Rosa Liksom, oikealta nimeltään Anni Ylävaara, liikkuu novelleissaan yhtä suorasukaisesti niin suurkaupunkien kaduilla kuin Lapin syrjäkylilläkin.
tannossa. Pienoisromaanit Tainaron (1985) ja Oofirin kultaa (1987) ovat mielikuvituksellisia ja filosofisia elämänkuvia. Krohn on kirjoittanut myös postmodernia todellisuutta pohtivia esseitä.
Fantasian ja reaalimaailman rajoja on tutkinut myös Maarit Verronen (s. 1965), jonka teoksissa arkinen elämä saattaa suistua oudoille raiteille.
1980-luvulla epäily perinteisen romaanin ilmaisukeinoja kohtaan kasvoi. Uuden romaani- muodon kokeiluista kiistellyin on Matti Pulkkisen (s. 1944) Romaanihenkilön kuolema (1985). Se hylkää romaanin tavanomaiset periaatteet ja kutoo katkelmallista, häilyvää maailmaansa. Teos pyrkii pettämään lukijan odotukset: Pulkkinen on luonnehtinut lukijoita laiskoiksi ja mukavuudenhaluisiksi ahmateiksi, jotka toivovat romaanin tarjoavan mukavampia maailmoja kuin se, jossa he elävät.
Novelli uudistuu
Suomalainen novelli eli 1980-luvulla vahvaa nousukautta. Viisikymmenlukulainen tarkka, niukka ja eleetön novelliperinne sai jatkoa muun muassa Martti Joenpolven (s. 1936), Antti Tuurin ja Joni Skiftesvikin (s. 1948) teoksissa.
1980-luvun puolivälissä modernistisen hiotun novellin rinnalle ilmaantui uudenlainen novellityyppi: lyhyt, toisinaan vain vaaksan pituinen proosapala, jossa hahmotellaan nopein vedoin jokin latautunut tilanne, rakennetaan vahva tunnelma tai kerrotaan tiiviisti kokonainen elämäntarina. Tällaisia novelleja alettiin kutsua lyhytproosaksi.
Uudenlaisen novellin huomatuimmaksi tekijäksi ja suorastaan esimerkkikirjailijaksi nousi Rosa Liksom (s. 1958), jonka esikoisnovelli- kokoelma Yhden yön pysäkki ilmestyi 1985.
Liksom ei rakenna idyllejä eikä kertoile hauskoja sattumuksia aurinkoisesta maailmasta vaan kuvaa nykyajan kylmää, usein väkivaltaistakin todellisuutta. Komiikkaa, ironiaa ja hirtehistä huumoria tuprahtelee tuon tuosta laventamaan kerronnan sävyjä.
Liksom liikkuu tarinoissaan luontevasti niin Lapissa ja Helsingissä kuin Kööpenhaminassa ja Moskovassakin. Kerronnan kieli ja ihmisten puheenparret vaihtuvat kerkeästi maisemien mukana. (Ks. s. 444.)
Juha Seppälä (s. 1956) aloitti tarkkojen ha¬
442 Kirjallisuus


vaintojen voimaan luottavana modernismin perillisenä ja osoitti omintakeisuutensa jo esi- koisnovellikokoelmassa Torni (1986).
Kokoelmassaan Super Market (1991) Seppälä hylkäsi harkitun ja hiotun novellimuotonsa. Kokoelma sisältää särmikkäitä proosapaloja, joissa käsitellään vessanpönttöjä, kuukautisia, naimista, väkivaltaa ja nenänkaivamista. Sota- ja armeijajutut huipentuvat parodioiksi ja novellit riistäytyvät mielettömien ja groteskien tapausten kuvauksiksi.
Uudelleenarvioinnin ja kyseenalaistamisen aika
Sekä kirjallisuudessa että kirjallisessa elämässä tapahtui 1990-luvulla merkittäviä muutoksia. Monet näistä muutoksia saivat alkunsa kuin vaivihkaa jo 1980-luvulla. Jo tuolloin alkoivat muuttua näkemykset siitä, mitä kirjallisuus on. 1990-luvun ilmiöitä ovat muuan muassa naiskirjallisuuden vahvistuminen, faktan ja fiktion rajojen koettelu, päiväkirjojen ja muistelmien suosio sekä uudet näkemykset miehestä ja naisesta.
Lyriikan uusi tuleminen
Lyriikka on virkistynyt etenkin Nuori Voima -lehden piirissä kirjoittavien nuorten lyyrikoi- den ja heidän perustamansa Elävien runoilijoiden klubin ansiosta. Näkyvimpiä nuorista runoilijoista ovat Jyrki Kiiskinen (s. 1963), Jouni Inkala (s. 1966), Tomi Kontio (s. 1966) ja Jukka Koskelainen (s. 1961).
Eräänlaiseksi helsinkiläislyriikan vastapainoksi on ilmaantunut niin sanottu Turun ru- noliike, jonka juuret ovat 1960-luvun underground-lyriikassa. Se pyrkii arkiseen, rosoiseen ja konstailemattomasti puhuttelevaan lyriikkaan. Runoliikkeen keulakuvaksi on noussut kaljupäinen, nahkatakkinen ja mielellään nyrk- keilyasennossa poseeraava Tapani Kinnunen (s. 1962), jonka runoilijuuden avainsana on katu-
uskottavuus. Kinnusen lyriikka on paljolti maskuliinista monologia, jossa tallataan katuja ja kannetaan kaljakassia.
Turun runoliikkeen toinen voimahahmo on Heli Laaksonen (s. 1972), jonka lounaismurteiset runot ovat saavuttaneet suuren suosion niin luettuina kuin kapakoissa esitettyinäkin. Laaksosen lyriikalle tyypillisiä elementtejä ovat epä- runolliset aiheet, huumori ja keskeneräisyyden ja moniarvoisuuden korostaminen.
Naiskirjallisuus vahvistuu Jo 1980-luvulla alkoi naiskirjallisuuden voimistuminen. Entistä useammat naiskirjailijat sanovat kirjoittavansa nimenomaan naisina.
Anja Kaurasen, sittemmin Snellmanin, (s. 1954) Pelon maantiede (1995) murtaa entisiä käsityksiä faktan ja fiktion rajasta. Se on osoitus siitä, että varhemmin selvinä pidetyt raja-ai- dat faktan ja fiktion, romaanin ja niin sanotun
Kirjallisuus 443


Rosa Liksomin novellikokoelmassa Yhden yön pysäkki kuuluu 1980-luvun nuorisokulttuurin illuusioton ääni.
Ukko laski kissan lattialle, silitti sitä oikein antaumuksella niskasta. Isä sytytti uuden nortin ja tuijotti ukon kaljua päälakea. Ukko maiskutteli ja naksautti yhdellä terävällä kädenliikkeellä kissan niskat nurin.
Me dokattiin koko päivä stadissa. Pyörittiin normaalilla reitillä. Steissi, kaivo- piha, steissi. Illalla mentiin Sleeppien kolmanteen- toista jäähyväiskonserttiin. Mä tanssin ja Kefa kyttäs pikku kimmoja. Kymmeneen mennessä peli oli täysin selvä, Lili roikkui Kefan nahkarotsissa kii.
Ylheensä mulla on paha olo. Mulla on ollut viimeiset seittemän vuotta sem- monen kummallinen pala kurkussa. Joskus mie olen ajatellu mennä tutkitut- tahmaan, jos se vaikka olis kasvi. Mutta ko se on siinä vain eikä ole tappanu niin ei se kasvi varhmaankhaan ole.
Välähdyksiä
tylystä
todellisuudesta
Rosa Liksomin Yhden yön pysäkki -novellikokoelman (1985) henkilöt ovat usein työttömiä, juoppoja, narkkareita, pikkurikollisia tai muulla tavoin sovinnaisen elämäntavan ulkopuolelle ajautuneita ihmisiä. Kokoelma edustaa suomalaisessa kirjallisuudessa 1980-luvun lopulla yleistynyttä lyhyttä novellin lajia.
Rosa Liksomin novellikokoelma Yhden yön pysäkki on uudenlaisen, lyhytproosaksi tai toisinaan pätkikseksi sanotun novellin ensimmäisiä merkkiteoksia. Sen novellit eivät ole huolellisesti rakennettuja, johdonmukaisia juoninovelleja vaan pikemminkin nopeita ja suorasukaisia välähdyksiä arkielämästä. Niissä tuli vaikuttavalla tavalla kuuluviin 1980-luvun rajun nuorisokulttuurin ääni.
Novellien arkielämä ei ole tasaista eikä tavallista. Arki voi olla täynnä isoja tai pieniä yllättäviä tapahtumia: tyttö huomaa olevansa raskaana, poliisi lyö putkaan vietyä turpaan, mies viiltää haavoja naisen käsiin, poika lähtee yhtäkkiä Kööpenhaminaan, tyttö hyppää rautatien ylikulkusillalta, vanha ukko naksauttaa kesken hiljaisen iltapuhteen kissalta niskat poikki.
Urbaaneja maailmankansalaisia ja lappilaisia aikamiespoikia
Liksomin novellien henkilöt elävät usein toisella tavalla kuin yhteiskunnassa yleensä pidetään sopivana. He ovat juoppoja, narkkareita, rikollisia, kiertolaisia, jotka kulkevat maasta toiseen ja ovat kaikkialla yhtä kotonaan tai kodittomia.
Monet novellien henkilöistä ovat urbaaneja maailmankansalaisia, jotka löytävät aina suurkaupunkien kaduilta ja baareista kaltaisiaan irrallisia ihmisiä. Läheisyyden kaipuu, hurja intohimo tai epäsovinnainen rakkaus leimahtavat heissä äkkiä, ja yhtä äkkiä tunteet myös sammuvat, ja matka jatkuu.
Toisen ryhmän Liksomin henkilöistä muodostavat pohjoisen
444 Kirjallisuus


syrjäkylien ukot ja akat, työttömät kaljoittelijat ja syrjäänvetäytyvät aikamiespojat. Pohjoisen elämä on lunta ja pakkasta, kulkemista tuvan ja navetan väliä, hautajaisia ja insestisuhteita. Ahdistuneet ihmiset hakevat turvaa toisistaan, juopottelevat, riitelevät, puukottavat toisiaan ja menevät toisinaan köydenjatkoksi.
Stadin slangia ja pohjoisen murretta
Liksomin novellit ovat usein päähenkilönsä minämuotoisia yksinpuheluja. Nämä minäkertojat puhuvat kukin tavallaan: yksi käyttää nasevaa stadin slangia, toinen ilmeikästä pohjoisen murretta. Kielellinen värikkyys ja suorasukainen, usein yllättävä kertomisen tapa ovatkin Liksomin novellien tunnusmerkkejä.
Aivan uusi ja ennen käyttämätön ei Liksomin viljelemä lyhyt ja suorasukainen novellityyppi ole. Jo 1900-luvun alussa Maria Jotuni kirjoitti hyvin samaan tapaan muun muassa miehen ja naisen suhteesta. Yhteistä Jotunin ja Liksomin novelleissa lyhyyden ja iske- vyyden lisäksi on myös illuusioton, mustan huumorin sävyttämä ja väliin hiukan sarkastinenkin näkemys maailman menosta.
Yhden yön pysäkin jälkeen Liksom on kirjoittanut useita novellikokoelmia, joissa hän on kehitellyt novellityyppiä entistä iskeväm- mäksi. Hän sai myös paljon seuraajia, ja lyhyestä proosapalasta tuli 1990-luvun loppupuolella joksikin aikaa yleisin novellin muoto suomalaisessa kirjallisuudessa.
Lyhyiksi leikatut vaaleat hiukset, ruskealla kajalilla reunustetut silmät ja ison nahkatakin povitaskussa kokoonkäännetty linkkuveitsi.
Kadulla sateessa ja auringossa. Aina.
Rosa Liksom on luonut uran myös kuvataiteilijana, jonka tunnusmerkkejä ovat naivismi ja sarjakuvamaisuus.
- Rosa Liksomin guassi Dodge [1989).


Päivi Alasalmi
Heli Laaksonen
asiaproosan välillä ovat liikkeessä. Samalla Kauranen ottaa kantaa ajankohtaiseen keskusteluun miehen ja naisen suhteesta ja sukupuolijärjestelmään kätketystä vallasta.
Päivi Alasalmi (s. 1966) hyödyntää romaaninsa Vainola (1996) henkilökuvissa, kerronnassa ja juonessa kartanoromantiikan, kauhuromaanin, lännenfilmien ja televisiosarjojen aineksia. Hän käyttää hyväkseen naistenviihteen kliseitä ja tekee pilaa tavoista, joilla naisia on kuvattu.
Pirjo Hassinen (s. 1957) on kuvannut voimakkaita ja halujaan peittelemättömiä naisia, jotka eivät ihmissuhteiden valtapelissä hevin alistu passiiviseen rooliin, olipa kyse naisten välisistä suhteista tai naisen suhteesta mieheen.
Raija Siekkisen (s. 1953) naiset ovat usein tavalla tai toisella muutoksen edessä ja joutuvat arvioimaan elämäänsä uudelleen.
Anna-Leena Härkönen (s. 1965) aloitti pojan näkökulmasta kerrotulla romaanilla Häräntappoase (1984). Sittemmin hänen teemakseen on noussut moderni naiseus ja seksuaalisuus, joiden hankaluudet huipentuvat romaanissa Akvaariorakkautta (1990). Novellikokoelmassa Karusellimatka (1993) pienet sattumukset saattavat
miltei absurdisti suurentua ihmisen elämää ratkaisevasti ohjaaviksi tapauksiksi.
Omintakeisella tavalla kirjallisen elämän sukupuolirooleja on koetellut jo realistisella työ- läiselämän kuvauksellaan Elämänmeno (1975) tunnetuksi tullut Pirkko Saisio (s. 1949). Hän on kirjoittanut myös salanimillä Jukka Larsson ja Ewa Wein useita romaaneja, joissa hän käsittelee niin miesten kuin naistenkin homoseksuaalisuutta.
Myöhemmässä tuotannossaan Saisio on luonut omintakeisen, katkelmallisen omaelämäkerrallisen kerrontamuodon, jolla hän kuvaa elämänvaiheitaan ja seksuaali-identiteettinsä kehitystä.
Miehet tutkivat mieheyttä
Kun naiskirjailijat ovat tulleet tietoisemmiksi naiseudestaan, on myös mieskirjailijoiden ollut pakko tutkia omaa tilannettaan. Muutamat mieskirjailijat, kuten Arto Paasilinna, Reijo Mäki (s. 1958), Matti Mäkelä (s. 1951) ja Jari Tervo (s. 1959), ovat reagoineet huumorin- sekaisilla, paikoin kärjekkään miesnäkökulmai- silla teoksilla.
446 Kirjall isuus


Kari Hotakainen
Pirkko Saisio
Suomalaisen kirjallisuuden mieskuva on viime vuosina saanut aivan uusia piirteitä. Ennestään tuttujen ja realistisesti kuvattujen miesten rinnalle on ilmaantunut uudenlaisia ja myös uudella tavalla hahmoteltuja miehiä. Kari Hotakaisen (s. 1957) romaanissa Bronks (1993) on sekä fantasiakirjallisuuden että tieteiskirjallisuuden piirteitä. Sen päähenkilö on hillittömän rakennemuutoksen kourissa elävä maansiirtäjä Raimo Kallio, jonka käsivarret on pukattu hartioihin ja muukin ruumis on vahvistettu erilaisin materiaalein.
Miehen osaa nopeasti muuttuvassa maailmassa Hotakainen on tutkinut myös romaaneissaan Klassikko (1997) ja Juoksuhaudantie (2002). Klassikko kertoo kirjailija Kari Hotakaisesta, joka on kustantajan arvion mukaan "kulttuuriselta imagoltaan merkittävä, mutta myynnin kannalta kriittinen”. Niinpä häntä kehotetaan kirjoittamaan avoin ja tunnustuksellinen kirja
- 	sellaiset menevät kaupaksi. Kirjailija Hotakainen tekee työtä käskettyä, mutta tulos ei kelpaa, sillä hän ei ole riittävän kuuluisa.
Romaanissa Juoksuhaudantie (2002) on päähenkilönä Matti Virtanen, "kotirintamamies,
Hannu
Raittila
naisten vapaussodan veteraani”. Hän on osoittanut mieskuntonsa ruoanlaitossa ja vaipanvaihdossa mutta erehtyy kerran lyömään vaimoaan, joka lähtee saman tien. Matti Virtanen arvelee saavansa perheensä takaisin, jos onnistuu hankkimaan rintamamiestalon - keinolla millä hyvänsä.
Kjell Westön (s. 1961) romaani Leijat Helsingin yllä (1996) kertoo 1970-luvulla aikuistuneesta sukupolvesta, joka heittäytyi mukaan 1980-luvun kasinotalouteen ja joutui 1990-lu-
Kirjallisuus 447


Mitä lapset ja nuoret lukivat?
Satua, fantasiaa, huumoria, ihmissuhteita, arvokysymyksiä,
1970-luvun lasten- ja nuortenkirjallisuudessa arki ja sen ongelmat olivat korosteisesti esillä. 1980-luvulla alettiin etsiä uusia suuntia, ja niinpä 1990-luvun lasten-ja nuortenkirjallisuus oli huomattavasti moni-ilmeisempää kuin parikymmentä vuotta sitten. 2000-luvulla lasten- ja nuortenkirjallisuus näyttää edelleen monipuolistuvan: se hakee uusia, ajankohtaisia aiheita, luo uudenlaisia päähenkilöltä ja kokeilee uusia kerronnallisia ratkaisuja.
Lastenlyriikka on virkistynyt ja saanut uusia virikkeitä loruperinteestä esimerkiksi Leena Laulajaisen ja Pia Perkiön kirjoissa. Huumoria viljellään enemmän sekä verbaalisen ilottelun että humoristisen juonenkuljetuksen keinoin.
Lasten tykkäämisiä käsitellään avoimemmin kuin aikaisemmin esimerkiksi Kari Levolan Pus- sauskopissa Cl 997). Sijaa ovat saaneet myös sa- tu- ja fantasiaromaanit sekä scifi. Humoristisin satuperinteen muuntelija on Elina Karjalaisen
suosittu Uppo-Nalle -sarja. Ripaus sadun mys- |"^~a Karjalaisen Uppo-Nalle -kirjoissa tiikkaa on myös Hannele Huovin historiallisessa yhdistyvät satu ja humoristinen filosofia,
romaanissa Lasiaurinko Cl 996).
1990-luvun lasten- ja nuortenkirjallisuudessa näkyy samoja piirteitä kuin aikuistenkin kirjallisuudessa. Muun muassa kerrontatekniset
vun romahduksen jälkeen arvioimaan elämäntapaansa uudelleen.
Vahvasti miesnäkökulmasta kirjoittaa myös Hannu Raittila (s. 1956). Hänen novelleissaan ja romaaneissaan seikkailee usein suomalainen pe- rusmies, joka suhtautuu maailmaan asiallisesti ja ilmaisee itseään niukasti ja tiiviisti.
Omaelämäkertoja, mediakirjoja, dekkareita, monikulttuurisuutta 1990-luvulla alkanut omaelämäkerrallisen kirjallisuuden suosio on jatkunut uudella vuosituhannella. Muistelmia ja omaelämäkertoja ovat
perinteisesti kirjoittaneet merkkihenkilöt, mutta nyt niitä kirjoittavat innokkaasti myös tavalliset ihmiset.
Näyttää siltä, että nopeasti muuttuvassa maailmassa ihmisillä on tarve hahmottaa oman elämänsä kulkua myös kirjoittamalla. Omaelämäkerralliset teokset ovat suosittuja, mikä viittaa siihen, että lukijoilla on halu nähdä, miten toiset ovat elämäänsä eläneet ja miten he ovat elämänsä kokeneet. Tästä kirjallisuuden ilmiöstä on ehditty tehdä jo pilaakin: Kari Hotakaisen Klassikko-romaanin kertoja puhuu "läheisyyden löyhkästä”, joka huokuu oma-
448 Kirjallisuus


kokeilut ovat yleistyneet. Jukka Parkkisen romaanissa Mustasilmäinen blondi CI990) päähenkilö kirjoittaa kirjaa ja pohtii kirjoittamisen ongelmia. Riitta Jalosen romaanissa Enkeliyöt 0990) rakennetaan monitasoista symboliikkaa muun muassa unien avulla.
Ympäristön tilaa koskevat kannanotot liitetään monissa teoksissa rikollisuuteen. Uolevi Nojosen ja Asko Martinheimon romaanien rohkeat pojat törmäävät ympäristörikollisiin ja joutuvat miettimään yhteiskunnan toimintatapoja. Taru Mäkisen Kultainen Salama -sarjassa 0989-) käsitellään ympäristöongelmien lisäksi muun muassa tasa-arvon puutetta ja rasismia.
Yhteiskunnallisen kehityksen ilmiöt, kuten syrjäytyminen, näkyvät myös nuortenkirjallisuudessa. Mika Weckströmin romaanissa Su- kuolviX0995) minäkertoja kuvaa poikajengin arkea, johon kuuluu rötöstelyä ja yhteiskunnan tukien hyväksikäyttöä.
Fantasiakirjallisuuden nousukausi näkyy myös suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Suomalaisista fantasiamaailmoista laajimpiin kuuluu Taru ja Tarmo Väyrysen kuusiosainen Vuorileijonan varjo -sarja, jos kohta siinä fantasia ohella käsitellään myös kirjoitusaikansa ongelmia, kuten uusperheitä, leipäjonoja ja
naisen epätasa-arvoista asemaa. Tomi Kontion teoksessa Keväällä isä sai siivet C2000) fantasia yhdistyy rohkeaan, paikoin anarkistiseen huumoriin.
Monia ongelmia ja arkoja asioita käsitellään lasten- ja nuortenkirjoissa entistä suorasu- kaisemmin. Nuoren seksuaalisuutta kuvataan avoimemmin kuin aikaisemmin: muiden muassa Tuija Lehtisen romaanissa Enkelinkuvia hiekassa 0987) ja Laura Honkasalon romaanissa Siskoni, enkelinluinen tyttö C2001) kerrotaan yksityiskohtaisesti jo rakastelustakin. Henna-Riikka Romun teoksessa Elämänviiva 0996) esiintyy ensimmäistä kertaa homoseksuaali poikapäähenkilö, ja Inka Nousiaisen romaanissa Kivienkeli 0993) sivutaan insestiä.
Kari Levola käsittelee romaanissaan Viimeiset sanat (2001) huumeongelmaa ja Kira Poutanen romaanissaan Ihana meri C2001) nuoren anoreksiaa.
2000-luvunkaan lasten- ja nuortenkirjallisuus ei silti ole pelkkää ongelmien ruotimista. Myös huumorilla ja kielellisellä ilottelulla on vieläkin sijansa, ja esimerkiksi Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -sarja hyödyntää niitä molempia.
elämäkerrallisesta kirjallisuudesta.
Oman lohkonsa omaelämäkerrallisessa kirjallisuudessa muodostavat julkkisten kirjoittamat kirjat, joissa he kuvailevat elämänsä tapahtumia. Monesti nämä kirjat ovat kuin aikakauslehtijutus- ta laajentuneita tekstejä, jotka julkisuuden avulla nousevat hetkeksi huomion kohteeksi. Toisinaan niitä sanotaankin mediakirjoiksi.
Dekkarit ja kansainvälisessä ilmapiirissä liikkuvat trillerit ovat saaneet aikaisempaa näkyvämmän aseman kirjallisella kentällä. Leena Lehtolaisen (s. 1964) yhteiskuntakriittisissä dekkareissa ovat näkyvästi esillä muuan muassa
perheväkivalta, luonnonsuojelurikokset, kunnallispolitiikan kierous ja poliisilaitoksen byrokraattinen tulosvastuu. Ilkka Remeksen (s. 1962) trillereissä myös suomalaiset joutuvat kansainvälisen politiikan ja järjestäytyneen rikollisuuden pyörteisiin.
2000-luvun suomalainen yhteiskunta on nopeasti muuttumassa monikulttuurisemmak- si. Monissa maissa monikulttuuristuminen on tuonut kirjallisuuteen uusia näkökulmia ja uudenlaisia kertomisen tapoja. Myös Suomessa maahamme kotoutuneet maahanmuuttajat ovat jo alkaneet näkyä kirjallisuudessa.
Kirjallisuus 449


Suomalainen ajantieto
n. 1290 ensimmäisiä kivikirkkoja aletaan 1776
rakentaa Ahvenanmaalla.
1300 Turun tuomiokirkko vihitään
käyttöön.
1313 ensimmäiset tiedot suomalaisista, 1808-09
jotka ovat suorittaneet maisterin tutkinnon Pariisissa.
1323 Ruotsin ja Novgorodin sota päättyy 1812
Pähkinäsaaren rauhaan, n. 1350 rutto tappaa suomalaisia. 1822
1409 aletaan Turussa lyödä omaa rahaa.
1488 ilmestyy ensimmäinen Suomea
varten painettu kirja, Missa/e 1827
Aboense. 1828
1543 ensimmäinen suomenkielinen kirja, 1831
Mikael Agricolan Abckiria painetaan Tukholmassa. 1834
1550 Kustaa Vaasa määrää Helsingin
perustamisesta. 1835
1596-97 nuijasota. 1840
1630 annetaan määräys Turun lukion
perustamisesta.
1640 Turkuun perustetaan yliopisto.
1642 Raamattu saadaan suomennetuksi 1845
kokonaan. Ensimmäinen kirjakauppa perustetaan Turkuun. Turun yliopiston kirjapainossa valmistuu ensim- 1848
mäinen Suomessa painettu kirja,
Mikael Wexioniuksen latinankielinen väitöskirja Valtio-opillinen väitöskirja järkevyydestä. 1850
1695-97 noin kolmannes Suomen kansasta
kuolee nälkään ja sairauksiin.
1700-21 soditaan suuri Pohjan sota. Venäläi¬
set miehittävät Suomen. Rauha solmitaan Uudessakaupungissa 1721. 1858
1762 Pommerin sodasta palaavat suoma¬
laissotilaat tuovat mukanaan uuden viljelyskasvin, perunan. 1862
1771-78 ilmestyy ensimmäinen sanomalehti,
Tidningar utgifne af et Sä/lskap i Äbo. 1863
ilmestyy ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti,
Antti Lizeliuksen perustama Suomenkieliset Tieto-Sanomat.
Ruotsi ja Venäjä sotivat ns. Suomen sodan. Suomi erotetaan Ruotsista ja liitetään Venäjään.
Helsingistä tulee Suomen pääkaupunki.
J. L. Runeberg, Elias Lönnrot ja J. V. Snellman kirjoittautuvat Turun yliopistoon.
Turku palaa lähes raunioiksi, yliopisto siirretään Helsinkiin, perustetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
ensimmäinen suomenkielinen keittokirja ilmestyy.
Kalevala ilmestyy.
ensimmäinen suomalainen romaani, Fredrika Wilhelmina Carstensin Murgrönan (Muratti) ilmestyy
- 	ruotsiksi.
Zacharias Topelius perustaa ensimmäisen lastenlehden, ruotsinkielisen Eoksen.
Runebergin runo Maamme lauletaan ensimmäisen kerran ylioppilaiden Flooran eli Kukan päivän juhlassa 13.5.
sensuuriasetus kieltää julkaisemasta suomeksi muuta kuin uskonnollista tai taloudellista kirjallisuutta. Helsingin yliopistoon perustetaan suomen kielen professuuri, ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu perustetaan poikia varten Jyväskylään.
rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan valmistuu.
Suomi saa oman rahan. Suomesta tulee ruotsin kanssa tasaveroinen virkakielenä.
450 Kirjallisuus


1864
1866 1867-1
1870
1872
1882
1900
1904
1905
1906
1912
1917
1918
1923
ensimmäinen suomenkielinen 1930
romaani, K. J. Gummeruksen Johannes, töllin lapsi, ilmestyy jatkokertomuksena Si/o/nefar-lehdessä. 1939
Jyväskylään perustetaan suomenkielinen oppikoulu tyttöjä varten. 1939-40
viinan kotipoltto kielletään. 1941-44
B suuret nälkävuodet näännyttävät 1948
suomalaisia. 1952
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ilmestyy.
Helsinkiin perustetaan Suomalainen teatteri. 1955
ilmestyy ensimmäinen lasten kuvakirja, P. J. Hannikaisen ja R. Äkerblomin Kuvia Suomen lasten elämästä. 1956
venäjän kieli määrätään eräiden virastojen virkakieleksi. 1977
Eugen Schauman ampuu kenraali- kuverööri Bobrikovin. 1982
suomalaiset ryhtyvät suurlakkoon, säädetään yleinen ja yhtäläinen 1991
äänioikeus; myös naiset saavat siis 1992
äänioikeuden.
Hannes Kolehmainen "juoksee 1994
Suomen maailmankartalle” Tukholman olympialaisissa. 1995
Suomesta tulee itsenäinen valtio, käydään lyhyt mutta verinen sisällis- 2000
sota.
säännölliset radiolähetykset alkavat. 2002
lapuanliike muiluttaa ihmisiä ja järjestää talonpoikaismarssin Helsinkiin.
F. E. Sillanpää saa Nobelin kirjallisuuspalkinnon, talvisota, jatkosota.
solmitaan YYA-sopimus. sotakorvaukset saadaan maksetuiksi. Helsingissä järjestetään olympialaiset. Armi Kuusela valitaan Miss Universumiksi.
Neuvostoliitto luovuttaa Porkkalan takaisin Suomelle. Suomi liittyy YK: hon. Säännölliset televisiolähetykset aloitetaan.
Urho Kekkosesta tulee Suomen presidentti.
Loviisassa käynnistetään Suomen ensimmäinen atomivoimala.
Mauno Koivisto valitaan presidentiksi.
Neuvostoliitto hajoaa.
Suomi ja Venäjän federaatio toteavat YYA-sopimuksen rauenneeksi.
Martti Ahtisaaresta tulee Suomen kymmenes presidentti.
Suomesta tulee Euroopan unionin jäsenmaa.
Tarja Halonen valitaan Suomen ensimmäiseksi naispresidentiksi. Suomi vaihtaa markkansa euroon.
Kirjallisuus 451


Liitteet


Suomen kielen lyhyt kielioppi
Sanaluokat
Sanat voidaan niiden taipumisen mukaan jakaa kolmeen luokkaan: nomineihin, verbeihin ja partikkeleihin. Nominit taipuvat sijamuodoissa, verbit persoonamuodoissa. Lisäksi verbeillä on aikamuotoja (tempuksia) ja moduksia. Partikkelit eivät yleensä taivu.
Nominit
Substantiivit
ovat esineiden, asioiden, ominaisuuksien, aineiden, tekemisen, tieteiden, taiteiden, ihmisten, paikkojen, aikojen ynnä muiden nimityksiä.
Yleisnimiä: talo, ystävä, elämä, historia, juoksu, hyvyys, koulutus, pako, tulos, katastrofi.
Erisnimiä: Japani, Kokkonen, Suomen Kuvalehti,Volvo.
Adjektiivit
ilmaisevat muun muassa, millainen, minkä kokoinen, muotoinen, värinen tai luonteinen joku tai jokin on. Adjektiiveilla on sijamuotojen lisäksi myös vertailumuodot, jotka ovat positiivi (kallis), komparatiivi (kalliimpi) ja superlatiivi
(kallein).
Adjektiiveja ovat esimerkiksi arvaamaton, helppo, kaupallinen, maailmanlaajuinen, mahdollinen, neliovinen, nykyinen, sellainen, voimakas, tukeva, satavuotias. Taipumattomia adjektiiveja ovat muun muassa eri, ensi, koko, aika, viime, tosi, pikku.
Sama sana voi olla toisessa lauseyhteydessä substantiivi, Tuttu tuli vastaan, mutta toisessa adjektiivi: Tuttu mies tuli vastaan.
454 Suomen kielen lyhyt kielioppi


Pronomineja
käytetään kuten substantiiveja ja adjektiiveja. Ne viittaavat usein edellä olevaan sanaan (kissa < se), lausekkeeseen tai lauseeseen. Se, mihin pronomini viittaa, on pronominin korrelaatti. Pronomini voi viitata myös tilanteen perusteella tuttuun asiaan (minä = puhuja, sinä = kuulija).
Pronominit jaetaan seuraaviin ryhmiin:
Persoonapronominit: minä, sinä, hän, mey tey he.
Demonstratiivipronominit: tämäy tuoy se, nämäy nuoy ne.
Relatiivipronominit: jokay mikä. Relatiivipronomini viittaa edellä olevaan sanaan tai lauseeseen, esim. Hän on ihminen, joka ymmärtää minua. Interrogatiivipronominit: kuka, mikäy kumpi.
Indefiniittipronominit: joka (vuosi), jokainen, jokuy jokin, jompikumpi, kukin, kumpikin, kukaan, mikään, kumpikaan, eräs, kaikki, zYse (kukin), toinen, sama, molemmat, moni, usea, muutama.
Refleksiivipronomini: itseni, itsesi, itsensä jne.
Numeraalit eli lukusanat
ilmaisevat tarkkaa (numeroilla ilmaistavaa) lukua tai järjestystä. Niitä on kahdenlaisia:
Perusluvut ilmaisevat lukumäärän, esim. yksi, viisitoista, sata.
Järjestysluvut ilmaisevat järjestyksen, esim. ensimmäinen, viidestoista.
Verbit
ilmaisevat esimerkiksi toimintaa, tapahtumista, olemista tai tilaa: o/en, tullaan, katsella. (Näitä asioita voi ilmaista myös substantiiveilla, esimerkiksi katselu.)
Transitiiviverbit (katsoa, käyttää, nähdä, ostaa, rakastaa, saada, sanoa, tehdä) voivat saada lauseessa määritteekseen objektin; ne ilmaisevat usein tekemistä tai aikaansaamista. (Ks. transitiivilause, s. 464.)
Intransitiiviverbit eivät yleensä saa määritteekseen objektia, sillä ne ilmaisevat usein liikettä, tapahtumista, muutosta tai olemista: istua, kuulua, kävellä, mennä, rakastua, olla, päästä, tapahtua. (Ks. intransitiivilause, s. 464.)
Partikkelit
Adverbit
- 	ilmaisevat muun muassa aikaa, paikkaa ja tapaa: aina, ainakin, aivan, jo, juuri, hyvin, kyllä, miten, noin, nyt, samalla, siellä, siinä, silloin, sitten, tänään, täällä, vain, vasta, vielä, usein, yleensä, taas.
Suomen kielen lyhyt kielioppi 455


- 	kytkevät lauseita ja sanoja: jopa, joten, kuitenkin, siis. (Ks. myös s. 174.)
Jotkin adverbit taipuvat muutamassa sijassa: kaukana - kaukaa - kauas, edellä - edeltä - edelle. Joillakin adverbeilla on adjektiivien tapaan vertailumuotoja: paljon - enemmän - eniten.
Prepositiot ja postpositiot
ilmaisevat aikaa, paikkaa, tapaa tai muuta sellaista yhdessä substantiivin partitiivi- tai genetiivimuodon kanssa (prepositio = lat. ’edessä sijaitseva , postpositio = lat. 'jäljessä sijaitseva): ennen iltaa, oven takana. Prepositiona tai postpositiona käytetty sana voi toisessa yhteydessä olla adverbi: Menen Liisan mukaan (post- pos.). Liisa otti minut mukaan (adv.). Se meni yli (prepos.) ymmärryksen. Auto oli ajaa yli (adv.).
Konjunktiot
yhdistävät sanoja ja lauseita ja ilmaisevat niiden suhteita. Konjunktiot jaetaan kahteen luokkaan:
Rinnastuskonjunktioita ovat esimerkiksi ja, sekä, sekä-että, -kä, eli, tai, joko-tai, vai, mutta, vaan, sillä.
Alistuskonjunktioita ovat esimerkiksi että, jotta, koska, kun, kunnes, jos, vaikka, kuin.
Interjektiot eli huudahdussanat
flf, /to, /zd, oho, miksei.
Jotkut sanat voivat varsinkin puhekielessä olla niin sanotussa pragmaattisessa käytössä. Ne ovat tällöin voineet vaihtaa sanaluokkaa tai merkitystä käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkkejä:
Täällä sitä vaan ollaan. (Sana sitä ei viittaa mihinkään; se on tässä pragmaattinen partikkeli eikä pronomini.)
No jo on kumma. (Sana jo ei ole tässä ajan adverbi.)
Morfeemit
Morfeemeiksi kutsutaan kielen pienimpiä yksikköjä, joilla on jokin merkitys tai tehtävä. Morfeemeja ovat sananvartalot, johtimet, tunnukset, päätteet ja liitteet.
Johtimilla johdetaan sanoista uusia sanoja eli johdoksia. Tunnukset ilmaisevat nominien monikon ja adjektiivien vertailumuodot sekä verbien passiivin, tempuksen, moduksen sekä infinitiivin ja partisiipin. Päätteistä näkyy nominien sijamuoto ja verbien persoona. Liitteitä ovat omistusliitteet (-m, -siy -mme} -nney -nsay -nsäy -aany -ään) ja liitepartikkelit (esim. -hän, -hän, -pay -pä, -kiny -kaany -kään).
456 Suomen kielen lyhyt kielioppi


MORFEEMEJA
Sananvartalo
Johdin
Tunnus
Pääte
Liite
nukkua
nukku
a
kirjastoihin
kirja
sto
i
hin
unessani
une
ssa
ni
laulaisimmekin
laula
isi
mme
kin
Sijamuodot
Suomen kielen nominit taipuvat 14 sijamuodossa. Lisäksi persoonapronomineilla ja interrogatiivipronominilla ken on erityinen akkusatiivimuoto: minut, sinut, hänet, meidät, teidät, heidät; kenet. Akkusatiivia voidaan siis pitää suomen viidentenätoista sijana.
SIJA
Yksikkö
Monikko
Sijapäätteet
Nominatiivi
valo
valot
-t (= monikon tunnus)
Genetiivi
valon
valojen
-n, -en, -in, -den, -ten, -tten
Partitiivi
valoa
valoja
-a, -ä, -ta, -tä
Essiivi
valona
valoina
-na, -nä
Translatiivi
valoksi
valoiksi
-ksi, (- kse-: valo/kse/mme)
Inessiivi
valossa
valoissa
-ssa, -ssä
Elatiivi
valosta
valoista
- sta, stä
Illatiivi
valoon
valoihin
• loppuvokaalin pidentymä + n,
• h + sanavartalon loppuvokaali + n,
taivaaseen
taivaisiin
• - seen, -siin
Adessiivi
valolla
valoilla
-Ha, -llä
Ablatiivi
valolta
valoilta
-Itä, -Itä
Allatiivi
valolle
valoille
-Ile
Abessiivi
valotta
valoitta
-tta, -m
Komitatiivi
valoineen
- ne {+ omistusliite)
Instruktiivi
valoin
-n
Suomen kielen lyhyt kielioppi 457


Verbinmuodot
Persoonamuodot
Verbin persoonamuodoilla ilmaistaan aikamuoto eli tempus (preesens, imperfekti, perfekti, pluskvamperfekti), modus (indikatiivi, imperatiivi, konditionaali tai potentiaali) ja persoona (yksikön tai monikon 1., 2. ja 3. persoona sekä yleispersoo- na eli passiivi).
Tempukset eli aikamuodot
• Preesens ilmaisee nykyistä ja tulevaa aikaa. Sillä voidaan ilmaista myös aina voimassa olevaa aikaa. (Maa kiertää Aurinkoa.)
• Imperfekti ilmaisee mennyttä, päättynyttä aikaa. Se on kertomisen tyypillinen tempus. (Olipa kerran linna.)
• Perfektillä ilmaistaan tekemistä tai tapahtumista, joka jatkuu edelleen tai jonka seuraukset näkyvät. (Olen kirjoittanut ainakin kaksi tuntia. Kuka on käynyt hunajapurkillani?)
• Pluskvamperfekti on jo päättyneen tekemisen tempus. Sillä voidaan ilmaista myös kuulopuheita. (Kalle oli kuulemma käynyt meillä. Hän oli ollut katuvainen.)
Modukset
Modukset ilmaisevat puhujan suhtautumista.
• Indikatiivilla puhuja ilmaisee pitävänsä lausuttua asiaa todenmukaisena tai totuutena. (Lähden pois.)
• Imperatiivilla käsketään ja kehotetaan. ( Lähde pois.)
• Konditionaali ilmaisee muun muassa ehdollisuutta tai epävarmuutta.
Se on käytössä myös kohteliaissa pyynnöissä. (Avaisitko ikkunan?)
• Potentiaali ilmaisee epävarmuutta, mahdollisuutta. (Leena lienee kotona.) Sitä käytetään puheessa etupäässä retorisissa kysymyksissä. (Miten hänen käynee?) Virallisissa yhteyksissä sillä on kehottava tai varmistava tehtävä. (Ehdotus hyväksyttäneen.)
458 Suomen kielen lyhyt kielioppi


AKTIIVI
PASSIIVI
Indikatiivi
Preesens
asun, en asu asumme, emme asu
asutaan, ei asuta
Imperfekti
asuin, en asunut asuimme, emme asuneet
asuttiin, ei asuttu
Perfekti
olen asunut, en ole asunut olemme asuneet, emme ole asuneet
on asuttu, ei ole asuttu
Pluskvamperfekti
olin asunut, en ollut asunut olimme asuneet, emme olleet asuneet
oli asuttu, ei ollut asuttu
Imperatiivi (tunnukset -kay -kä, -ko, -köy -kaay -kää yks. 2. persoonassa jäännöslopuke)
Preesens
asu, älä asu
asukoon, älköön asuko asukaamme, älkäämme asuko asukaa, älkää asuko asukoot, älkööt asuko
asuttakoon, älköön asuttako
Konditionaali (tunnus -isi-)
Preesens
asuisin, en asuisi asuisimme, emme asuisi
asuttaisiin, ei asuttaisi
Perfekti
olisin asunut, en olisi asunut olisimme asuneet, emme olisi asuneet
olisi asuttu, ei olisi asuttu
Potentiaali (tunnukset -ne-, -re-, -le-.
-se-)
Preesens
asunen, en asune asunemme, emme asune
asuttaneen, ei asuttane
Perfekti
lienen asunut, en liene asunut lienemme asuneet, emme liene asuneet
lienee asuttu, ei liene asuttu
Suomen kielen lyhyt kielioppi 459


Nominaalimuodot
Nominaalimuodot ovat sellaisia verbin muotoja, jotka taipuvat sijoissa. Infinitiiveillä on vain taulukossa mainitut sijamuodot. Partisiipit, joita käytetään adjektiivien tavoin, taipuvat kaikissa sijoissa, esimerkiksi 1. partisiippi aktiivissa lukevan, lukevien, passiivissa luettavissa ja 2. partisiippi aktiivissa lukeneelle ja passiivissa luettuna ja niin edelleen.
Infinitiivit
AKTIIVI
PASSIIVI
1. infinitiivi
käydä, käydäkseni
2. infinitiivi
käydessä (iness.), käyden (instr.)
käytäessä (iness.)
3. infinitiivi
käymässä (iness.), käymästä (elät.) käymään (illat.), käymällä (adess.) käymättä (abess.), käymän (instr.)
käytämän (instr.)
Partisiipit
AKTIIVI
PASSIIVI
1. partisiippi
käyvä, lukeva
(Hänen on) käytävä, luettava
2. partisiippi
käynyt, lukenut
käyty, luettu
Lauseoppi
Lauseopissa tarkastellaan lauseiden ja virkkeiden rakennetta. Lauseen tunnistaa siitä, että siinä on tai siihen voidaan kuvitella persoonamuodossa oleva verbi, lauseen predikaatti. Virke on kirjoitetun kielen isolla alkukirjaimella alkava ja pisteeseen, huuto- tai kysymysmerkkiin päättyvä yksikkö, joka voi muodostua yhdestä tai useammasta lauseesta. Puhutun tekstin keskeistä rakenneyksikköä nimitetään lausumaksi. Sen voi tilanteesta riippuen muodostaa yksi sanakin, mutta se voi vastata kirjoitetun kielen kahta tai useampaakin lausetta.Tässä suhteessa se muistuttaa kirjoitetun kielen virkettä.
Lausetta voidaan tarkastella muodon ja merkityksen näkökulmista. Jos painopiste on merkityksessä ja sanojen tehtävissä, puhutaan lauseenjäsenten semanttisista rooleista. Niin sanottujen syntaktisten roolien eli perinteisten lauseenjäsenten määräytymisessä ovat merkityksen lisäksi keskeisiä rakennekriteerit, ennen kaikkea taivutusmuodot.
460 Suomen kielen lyhyt kielioppi


Semanttiset roolit
Semanttiset roolit kuvaavat asioiden välisiä suhteita, sanojen merkitystehtävää lauseessa. Rooleja on monenlaisia, esimerkiksi
Tekijä
Nainen käveli metsään.
Kokija
Villelle kävi huonosti.
Vastaanottaja
Mies sai pysäköintisakot.
Kohde
Tie aurattiin lumesta.
Lähde
Minulta unohtui passi kotiin.
Paikka
Karhu myllersi hunajatarhassa.
Aika
Yöllä valaisee kuu.
Reitti
Peikkopoika saapui maanteitse.
Määränpää
Kattila paiskautui lattialle.
Väline
Minna kirjoitti tietokoneella.
Lauseenjäsenet eli syntaktiset roolit
Syntaktiset lauseenjäsenet kuvaavat lauseiden sanojen välisiä suhteita. Sanat toimivat siis erilaisissa tehtävissä lauseenjäseninä. Niiden etsimisessä eli lauseenjäsennyksessä voidaan tarkastella yksittäisiä sanoja ja niiden suhteita, mutta yhteenkuuluvat sanat voidaan myös niputtaa yhteen suuremmiksi kokonaisuuksiksi, lausekkeiksi. Esimerkiksi kaikki substantiivia määrittävät sanat muodostavat lausekkeen.
Minun kaunis, keltainen ja vanha kissaneitini
kuoli.
Predikaatti on lauseen keskeinen jäsen. Sen muodostaa persoonamuodossa oleva verbi. Predikaatiksi voidaan määritellä myös verbiketju, johon kuuluu persoonamuotoisen verbin leisäksi muitakin verbejä.
PREDIKAATTI
Minä
seurasin
häntä.
Minun
täytyi seurata
häntä.
Minä
en ole halunnut seurata
häntä.
Subjekti on lauseen toinen perusjäsen. Se ilmaisee usein tekijän ja on joko nominatiivissa tai partitiivissa. Myös yksipersoonaisen verbin (tulee, pitää, täytyy; sopii, kelpaa, onnistuu) yhteydessä oleva genetiivi voidaan tulkita subjektiksi: Vauvojen pitää nukkua päivät pitkät.
Suomen kielen lyhyt kielioppi 461


Subjektiin voidaan laskea varsinaisen subjektin lisäksi myös siihen kuuluvat määreet. Esimerkiksi lauseessa Tuo laitimmainen kuppi on minun subjektina on siis joko kuppi tai sanat tuo laitimmainen kuppi.
Subjekti voi myös puuttua, esimerkiksi jos
- predikaatti on passiivissa. Naulakosta varastettiin (pred.) takki. Jo pitkään on puhuttu (pred.) suomalaisen muotoilun kriisistä.
- predikaatti on aktiivin yksikön 3. persoonassa ja ajateltu subjekti on ’kuka tahansa’. Sen huomaa (pred.) helposti. Punaherukan lehdistä voi keittää (pred.) teetä.
- predikaatti ilmaisee luonnonilmiöitä. Huomenna pyryttää (pred.). Satoiko (pred.) eilen?
Attribuutit ovat substantiivin määritteitä.Tavallisia attribuutteja ovat seuraavat: Adjektiiviattribuutti on pääsanansa edellä ja yleensä sen kanssa samassa sijassa, niin kuin sana suuren nominilausekkeessa suuren talon. Adjektiiviattribuutti voi olla adjektiivi, pronomini, numeraali tai verbin partisiippi.
Genetiiviattribuuttikin on pääsanan edessä, mutta se on aina genetiivissä: hänen talonsa, hänen talossaan.
Substantiiviattribuutti voi olla pääsanansa edessä tai jäljessä. Se on luonteeltaan yleensä selittävä tai täydentävä lisä. Substantiiviattribuutin pääsana on usein erisnimi, kuten lausekkeissa agronomi Koskinen, huvinäytelmä Pilvet; Eino, elämäni mies.
Lauseattribuutti on substantiivia määrittävä sivulause, tavallisesti relatiivilause: talo, jossa Eino asui.
Objekti on verbin ilmaiseman tekemisen kohde. Sen sijat ovat nominatiivi, genetiivi ja partitiivi. Sellaista verbiä, joka voi saada objektin, nimitetään transi- tiiviverbiksi. Jos lauseen predikaatti on transitiiviverbi, nimitetään lausetta transi- tiivilauseeksi.
SUBJEKTI
PREDIKAATTI
OBJEKTI
Majava
syö
puun kuorta, (gen. attr.)
(Me)
emme valita
kovaa kohtaloamme, (adj. attr.)
462 Suomen kielen lyhyt kielioppi


Predikatiivi ilmaisee olla-verbin välityksellä, mikä, millainen tai kenen jokin on. Sen sijat ovat nominatiivi, genetiivi ja partitiivi. Lausetta, jossa on predikatiivi, kutsutaan predikatiivilauseeksi. Predikatiivilauseen predikaattina on olla-verbi.
SUBJEKTI
PREDIKAATTI
PREDIKATIIVI
Väinönputki
on
Lapin villivihannes. (gen. attr.)
Kallioimarteen (gen. attr.)
maku
oli
polttava.
Tuo
(adj. attr.)
kuppi
lienee
minun.
Hausjärvi
ei ole
Uuttamaata.
Adverbiaalit ovat kirjava joukko verbin määreitä. Ne voivat olla myös koko lauseen määritteitä.
SUBJEKTI
PREDIKAATTI
ADVERBIAALI
Maa
on järissyt
voimakkaasti.
Pyy
viihtyy
kuusivaltaisissa notkelmissa, (adj. attr.)
Leena
ehti
onneksi mukaan.
Suomen kielen lyhyt kielioppi 463


Tavallisia peruslauseita
Tekstit koostuvat erityyppisistä peruslauseista, joilla kullakin on oma rakenteensa ja kullekin ominaisia lauseenjäseniä.
Intransitiivilause
SUBJEKTI
PREDIKAATTI
ADVERBIAALI
Puheensorina
voimistuu.
Mies
kävelee
rannalla.
(Minä)
kävin
peremmälle.
Transitiivilause
SUBJEKTI
PREDIKAATTI
OBJEKTI
Tyttö
ei olisi seurannut
häntä.
Predikatiivilause
SUBJEKTI
PREDIKAATTI
PREDIKATIIVI
Luokka
on ollut
levoton.
Kokijalause
SUBJEKTI
PREDIKAATTI
ADVERBIAALI
Reijoa
huimaa
aamuisin.
Omistuslause
ADVERBIAALI
PREDIKAATTI
SUBJEKTI
Minulla
on
koira.
Kirstillä, serkullani, (subst. attr.)
ei ole
tytärtä.
464 Suomen kielen lyhyt kielioppi


Eksistentiaalilause eli olemassaololause
ADVERBIAALI
PREDIKAATTI
SUBJEKTI
Salissa
oli
kynttiläkruunu.
Naulakosta
hävisi
takki.
Eksistentiaalilauseen eli olemassaololauseen tavallisin predikaatti on olla, mutta se voi olla muukin olemassaoloa, olemasta lakkaamista tai olemaan tulemista ilmaiseva verbi. Subjekti on tavallisesti predikaatin jäljessä. Eksistentiaalilause alkaa lähes aina adverbiaalilla.
Virkkeen lauseiden suhteet
Virkkeessä on niin monta lausetta, kuin siinä on predikaatteja. Lauseet sulautuvat virkkeessä yhdyslauseiksi.
Sen perusteella, millaisessa suhteessa lauseet ovat toisiinsa, ne jaetaan päälauseisiin ja sivulauseisiin. Lauseet voivat olla toisiinsa nähden rinnastus- tai alistussuhteessa.
Päälauseet ovat aina keskenään rinnasteisia. Sivulauseet voivat olla rinnastus- suhteessa, mutta sivulause voi olla myös alisteinen toiselle sivulauseelle. Päälauseeseen nähden sivulause on aina alisteinen. Se selittää tai täydentää päälausetta.
- 	Sivun 466 esimerkit havainnollistavat lauseiden suhteita.
Sivulauseita on kolmea lajia:
Konjunktiolauseet alkavat alistuskonjunktiolla, esimerkiksi että, jotta, koska, kun, kunnes, jos, vaikka, kuin, kuten.
Asiantuntijat sanovat, että kesän lämpimyvs ei johdu kasvihuoneilmiöstä. Relatiivilauseet alkavat relatiivipronominilla joka, mikä tai muulla relatiivisella sanalla, esimerkiksi jollainen, jonne, minne, jolloin.
Minulla on eräs työ, joka on io kauan odottanut.
Islanti on maa, jonne haluaisin matkustaa.
Epäsuorat kysymyslauseet näyttävät kysymyslauseilta, mutta niillä ei esitetä suoraa kysymystä, joka vaatisi vastaamista.
En ymmärrä, miksi luotin hänen puheisiinsa.
Suomen kielen lyhyt kielioppi 465


Esimerkkejä lauseiden suhteista
1. PL PL PL
Olen kotona, pyykkivuori odottaa
ja hyllyissä pesii pöly.
(rinnasteisia päälauseita)
2. PL
Jos en rakastaisi, en voisi kirjoittaa
/
rakkaudesta.
SL
(sivulause alisteinen päälauseelle)
3. PL
AA-liike on maailmanlaajuinen järjestö.
f \
joka koostuu pienistä ryhmistä ja jonka
\SL SL
jäsenet tukevat toisiaan.
(sivulauseet alisteisia samalle päälauseelle mutta
keskenään rinnasteisia)
4. PL
Elokuva on taiteenlajina niin nuori, että
\
emme voi tietää, säilyttävätkö jotkut elokuvat
SL
asemansa ikuisesti.
\
SL
(sivulause alisteinen toiselle sivulauseelle)
5. PL (PL)
Runoista, jotka opettelee ulkoa, tulee
\
rakkaita tämän vaivan ansiosta.
SL
(sivulause upotettu päälauseen keskelle)
Lauseenvastikkeet
Lauseeseen upotettuna yhdysrakenteen osana voi olla myös lauseenvastike. Lauseenvastikkeessa on verbin persoonamuodon sijaan verbin nominaalimuoto: infinitiivi tai partisiippi. Lauseenvastike voidaan yleensä muuttaa sivulauseeksi.
Tavallisimmat lauseenvastikkeet ovat seuraavat:
Partisiippirakenne (referatiivinen lauseenvastike) vastaa objektina tai subjektina olevaa että-lausetta. Predikaattiosana on 1. tai 2. partisiippi (puhuvan, puhuttavan;
466 Suomen kielen lyhyt kielioppi


puhuneen, puhutun). 2. partisiippia käytetään silloin, kun lauseenvastikkeen tekeminen on aikaisempaa kuin päälauseen tekeminen; muulloin predikaattiosana on
1. 	partisiippi.
Työntekijä arvelee esimiehensä syyttävän häntä virheistä. Hän uskoo saavansa potkut työstään.
(Työntekijä arvelee, että esimies syyttää häntä virheistä. Hän uskoo, että hän saa potkut työstään.)
Nefertarin, Ramses Ihn mielivaimon, kerrotaan osallistuneen muun muassa ulkopolitiikan hoitoon.
(Kerrotaan, että Nefertari, Ramses II:n mielivaimo, on TAI oli osallistunut muun muassa ulkopolitiikan hoitoon.)
Kevään ensimmäinen perhonen kuuluu liihotelleen jo helmikuussa Turussa.
(Ei ole muutettavissa luontevaksi sivulauseeksi: "Kuuluu, että kevään ensimmäinen perhonen on liihotellut jo helmikuussa Turussa”)
Temporaalirakenne (temporaalinen lauseenvastike) vastaa aikaa ilmaisevaa kun-lausetta. Sen predikaattiosana on 2. infinitiivi (puhuessa, puhuttaessa), jos lauseenvastikkeen ja päälauseen tekeminen on samanaikaista. Predikaattiosana on passiivin 2. partisiippi (puhuttua), jos lauseenvastikkeen tekeminen on aikaisempaa kuin päälauseen.
Kroonisen sairauden puhjettua tarvitaan ulkopuolisten apua.
(Kun krooninen sairaus on puhjennut, tarvitaan ulkopuolisten apua.)
Heti aamun valjetessa pitäisi sanoa itselleen, että tämän päivän vaikeuksista voi selviytyä puhumalla.
(Heti kun aamu vaikenee, pitäisi sanoa itselleen, että tämän päivän vaikeuksista voi selviytyä puhumalla.)
Herneenpaikoja poimittaessa on varottava nykäisemästä koko kasvia maasta.
(Kun herneenpalkoja poimitaan, on varottava nykäisemästä koko kasvia maasta.)
Finaalirakenne (finaalinen lauseenvastike) vastaa yleensä tarkoitusta ilmaisevaa että- tai jotta-lausetta. Sen predikaattiosana on 1. infinitiivin pitempi muoto (puhuakseen).
Emme elä syödäksemme, vaan syömme elääksemme.
(Emme elä jotta söisimme, vaan syömme jotta eläisimme.)
Kalle on liian nuori matkustaakseen yksin.
(Kalle on liian nuori, jotta matkustaisi / voisi matkustaa yksin.)
Modaalirakenne vastaa yleensä tapaa ilmaisevaa siten että -lausetta. Se ei kuitenkaan ole aina luontevasti korvattavissa sivulauseella, eikä se siksi olekaan tyypillinen lauseenvastike. Modaalirakenteen predikaattiosa on yleisimmin 2. infinitiivin instruktiivi (puhuen).
Ei saaden rikastuta vaan säästäen. Hän juoksi koko matkan kantaen lasta sylissään.
Suomen kielen lyhyt kielioppi 467


Kielenhuollon periaatteita ■ | ■■ , ii -■■■■ ja käytäntöä
Sisällys
Johdanto 469
Sanojen oikeinkirjoitus 471
Iso ja pieni alkukirjain 471
Yhteen ja erikseen kirjoittaminen 472
Yhdysmerkin käyttö 476
Maantieteelliset nimet - yhteen
vai erikseen? 476
Vaikeita sanoja 477
Vierassanojen oikeinkirjoitus 479
Erityislainojen kirjoittaminen 479
Pitkä vai lyhyt vokaali? 479
Yksi vai kaksi konsonanttia? 480
Muita ohjeita 480
Päätteen liittäminen vieraskieliseen sanaan 480
Lyhenteet 481
Numeroihin liittyviä ohjeita 483
Päätteen liittäminen lyhenteisiin, numeroihin ja muihin merkkeihin 483
Välimerkkien käyttö 484
Pilkku 484
Pilkku lauseiden välissä 484
Pilkku lauseen osien välissä 485
Puolipiste 486
Kaksoispiste 486
Ajatusviiva ja yhdysmerkki 487
Lainausmerkit 488
Puolilainausmerkit 489
Pronominien käyttö 489
Relatiivipronominit 489
Joku-jokin 490
Eräs - yksi 490
Kuka - ketä 490
Vertailumuodot 490
Omistusliite 491
Rektio 492
Verbien passiivimuodoista 492
Passiivin partisiipin käyttö 493
Subjektin ja predikaatin kongruenssi 493
Yksikkö ja monikko 495
Lauseenvastikkeiden käytöstä 495
Väripalkilla on osoitettu säännön poikkeukset ja täydennykset.
468 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Johdanto
Kielenhuollon lähtökohtana on ajatus, että yhteiskunta tarvitsee yhteisen, normitetun kielimuodon. Kielenhuollon kohteena on ennen kaikkea kirjakieli.
Kieltä huolletaan, jotta se muuntuessaankin säilyisi selkeänä ja käyttökelpoisena. Sääntöjä ei siis tarjota kielenkäyttäjien kiusaksi vaan viestinnän helpottamiseksi.
Suurin osa kielen normeista perustuu kielen vakiintuneeseen käyttöön. Suosituksia antaessaan kielenhuoltajat tukeutuvatkin yleisimmin siihen, miten muotoa, sanaa tai rakennetta on käytettyjä käytetään eri murrealueilla. Sopimuksia on kuitenkin tehtävä esimerkiksi sanojen kirjoitustavasta, lyhenteistä ja alkukirjaimesta. Nämä kaikki ovat seikkoja, joita ei voi puheesta suoraan päätellä.
Kielenhuollon tavoitteet ovat eri aikoina jossain määrin vaihdelleet. 1800-luvulla kieltä verrattiin kasviin, joka syntyy, kukoistaa, rappeutuu ja kuolee. Puhuttiinkin ”kielenviljelys- tä”, "rikkaruohojen kitkemisestä” ja ”ryteik- köjen raivaamisesta”. Myöhemminkin kielenhuoltajat ovat varoittaneet muukalaisuuksista ja alatyylin ilmauksista.
1900-luvulla syntyi käsitys, jonka mukaan kieli on ennen kaikkea sosiaalinen ilmiö, yhteistyön väline. Kielenhuollon vaatimuksiksi nousivat selkeys ja taloudellisuus. Parasta olisi tämän periaatteen mukaan tehokas kieli, jota kaikkien kansalaisten on helppo ymmärtää.
Tästä syystä kielenhuoltajat ovat 1980- luvulta lähtien kiinnittäneet erityistä huomiota vaikeaselkoiseen virkakieleen. 1990-luvulla keskeiseksi nousi erilaisten EU-lakien ja säädösten saattaminen ymmärrettävälle suomen kielelle. Virka- ja lakikielen vaalimisen perusteena on huoli demokratian toteutumisesta.
Kansalaisten tulee voida ymmärtää heitä koskevia viranomaisten tekstejä, esimerkiksi lakeja, ohjeita ja tuomioistuinten päätöksiä.
Viime aikoina on tähdennetty, että kieli ei koskaan ole pelkästään tehokkaan informaation väline. Aina kun puhutaan tai kirjoitetaan, ilmaistaan myös tilanteeseen ja aiheeseen liittyviä miellemerkityksiä. Kielen rakenteisiin on kiteytynyt tunteita ja asenteita ilmaisevia aineksia, jotka tulevat näkyviin asiatyylissäkin. Liian suoraviivainen tehokkaan viestinnän vaatimus voikin latistaa kieleen sisältyviä merkitysvivah- teita. Siinä missä 1800-luvun kielenhuoltaja näki rikkaruohoilta suojeltavan, jalostettavan kasvin, nykyajan asiantuntija näkee ennemminkin monimuotoisen suojelukohteen, jonka kaikki ilmenemismuodot ovat tärkeitä.
Käytännön kielenhuoltotyötä
Kielenhuollosta vastaa Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Sen asiantuntijaeliminä toimivat suomen, ruotsin ja saamen kielen sekä romani- ja viittomakielen lautakunnat, jotka päättävät kielenkäyttöä koskevista periaatteellisista ja yleisluonteisista suosituksista.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa kielenhuollon yksi osa on oikeinkirjoitus, jolla tarkoitetaan lähinnä tekstin pintatason oi- keakielisyysasioita, esimerkiksi ison ja pienen alkukirjaimen käyttöä sekä sanojen yhteen ja erikseen kirjoittamista.
Toinen, nykyään yhä suurempi osa kielenhuoltotyötä on tekstinhuolto. Tällöin tekstiä tarkastellaan kokonaisuutena ja kiinnitetään huomiota muun muassa lauserakenteisiin, tekstin kokonaisrakenteeseen, havainnollisuuteen ja sävyyn. Teksti pyritään tekemään tilanteeseen sopivaksi ja ja kirjoittajan tavoitteita palvelevaksi.
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 463


Mitä kielitoimistosta kysytään?
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen osasto Kielitoimisto keskittyy kielenhuollon asioihin. Sillä on neuvontapalvelu, johon tulee päivittäin yli 60 puhelua.
Neuvoa kysyvät niin opettajat, kääntäjät ja lehtimiehet kuin opinnäytteiden kanssa tuskailevat opiskelijatkin, siis kaikenikäiset ja eri
aloja edustavat kielenkäyttäjät. Heidän kysymyksensä koskevat muun muassa sanojen oikeinkirjoitusta, lauserakenteita, sananvalintaa sekä sanojen ja sanontojen merkityksiä. Eniten päänvaivaa tuntuvat tuottavan oikeinkirjoituksen asiat ja niistä erityisesti lyhenteet ja pilkun käyttö.
Kielitoimistolle esitettyjä kysymyksiä ja oikeat vastaukset
1. Kirjoitetaanko Internet vai internet? Internet.
2. Onko sanassa pane(e)li kaksi e.tä? On.
3. Kumpi on oikein, uhatval uhkat? Molemmat.
4. Kumpi on oikein: Sopimus tehtiin alkuvuonna
vai Sopimus tehtiin alkuvuodesta? Molemmat.
Kielitoimiston puhelinpäivystykseen tulleiden kysymysten aiheet ja määrät
Osuus kaikista (%)
1. oikeinkirjoitus 47,7
2. merkitys 26,1
3. tyyli 9,0
4. muotorakenne 8,4
5. lauserakenne 5,6
6. äännerakenne ja ääntäminen 1,4
7. muut kysymykset 1,4
8. Kielitoimistolle kuulumattomat kysymykset 0,4
Lähteet: Matti Räsänen, Mitä Kielitoimiston puhelinneuvonnasta kysytään?. - Kielikello 3/2001. Kielitoimiston kotisivut Saatavilla www-osoitteessa <www.kotus.fi/kielitoimisto>.
Luettu 8.12.2003.
Kielivirhe voi olla ehdoton tai suhteellinen
Kielitoimiston suosituksista useat ovat pitkään voimassa olleita sopimuksia. Niitä ovat esimerkiksi isoa ja pientä alkukirjainta, yhdyssanoja, sanojen oikeinkirjoitusta ja lyhenteitä koskevat ohjeet, joiden rikkomista pidetään pahana kirjoitustaidon puutteena. Niinpä voidaan sanoa ehdottomasti, että kirjoitustavat ”helsinki”,
”kuula kärkikynä” ja ”hormooni” ovat vääriä ja kirjoitustavat Helsinki, kuulakärkikynä ja hormoni oikeita. Vakiintuneita - ja esimerkiksi englannin kielestä poikkeavia - sopimuksia ovat myös välimerkkejä koskevat säännöt.
Kirjakielen sanojen taivutusohjeet perustuvat kielen rakenteeseen ja vakiintuneeseen käytäntöön. Esimerkiksi olut-sanan illatiivimuoto on olueen eikä ”olueeseen”, koska kielemme
470 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


-uU -yf-loppuiset nominit taipuvat näin. Virheellinen illatiivimuoto on tarttunut sellaisista
-ue, -ye-loppuisista nomineista kuin joukkue, joukkueeseen; tietue, tietueeseen.
Kaikki kielenhuollon ohjeet eivät ole ehdottomia sääntöjä. Joukossa on suosituksiakin. Kahdesta vaihtoehdosta suositellaan tavallisesti suomalaisempaa tai lyhyempää: suomalainen johdos veroton on parempi kuin ruotsalaisperäinen käännöslaina verovapaa, lyhyempi kuntoilla parempi kuin kuntourheilla.
Kielemme muodot suovat valinnanvaraa. Sanoista voi olla olemassa rinnan erilaisia taivutusmuotoja. On aivan yhtä oikein kirjoittaa maiden kuin maitten, tointa kuin toimea, pitempiaikainen kuin pitkäaikaisempi, analyyseja kuin analyysejä. Jompikumpi muoto voi tosin olla harvinaisempi, ja se ehkä ennen pitkää katoaa, mutta tällaisissa tapauksissa yleiskielen annetaan kehittyä ilman ohjailua.
Kielenhuollon ohjeet voivat muuttuakin. Nykyisin hyväksytään esimerkiksi sellainen yleisessä käytössä oleva sana kuin huomioida merkityksessä ’ottaa huomioon’. Samoin muoto montaa käy joissakin tilanteissa, vaikka siinä on kaksi partitiivin päätettä (ks. s. 457).
Sanojen oikeinkirjoitus
Seuraavassa esiteltävät alkukirjainta, yhdyssanoja, lyhenteitä ja päätteiden merkitsemistä sekä vierassanojen ja eräiden yksittäisten sanojen oikeinkirjoitusta koskevat ohjeet ovat vakiintuneita sopimuksia. Ne eivät yleensä ole vuosien mittaan muuttuneet.
Iso ja pieni alkukirjain
1. 	Isolla alkukirjaimella kirjoitetaan erisnimet. Erisnimiä ovat muun muassa Joensuu, Pohjantähti, Kätilöopistoy Ateneum, Katariina Suuri, Volvo, Internet, Lähi-itäy Pohjoismaat, Kalevala, Euroopan unioni; taivaankappaleiden erisniminä
myös Aurinko, Kuu ja Maa; Zeusy Allah, (kristinuskon) Jumala. (Jumala voi olla myös yleisnimi: Antiikin Kreikan jumalat asuivat Olympoksella.)
Moniosaiset erisnimet kirjoitetaan seuraavien sääntöjen mukaan:
a) Yhdysmerkillä kirjoitettavissa maantieteellisissä erisnimissä, kuten Koillis-Intia, Sydän- Hämey Pohjois-Pohjanmaay Iso-Britannia {Isos- sa-Britanniassa), kirjoitetaan alkuosakin isolla. Sen sijaan sellainen alkuosa, joka vain luonnehtii aluetta eikä rajaa sitä maantieteellisesti, kirjoitetaan pienellä, esimerkiksi nyky-Suomiy natsi-Saksa.
b) Kaksisanaisen maantieteellisen nimen jälkiosa kirjoitetaan pienellä, jos se on yleisnimi, esimerkiksi Atlantin valtameri, Baltian maat, mutta isolla jos se on erisnimi: Latinalainen Amerikka.
c) Teosten, tv- ja radio-ohjelmien sekä oppija muiden laitosten nimissä on yleensä vain ensimmäinen sana isokirjaiminen, esimerkiksi Seitsemän veljestä, Täällä Pohjantähden alla (Pohjantähti on erisnimi), Uusi testamentti, Taistelevat metsoty Ajankohtainen kakkonen, Oulun yliopisto, Järvenpään lukio, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Tampereen teknillinen korkeakoulu, Euroopan unioni.
d) Lehtien, liikelaitosten ja järjestöjen nimiin kuuluvat sanat kirjoitetaan usein isolla: Turun Sanomat, Suomen Luonto (lehti), Imatran Voima, Suomen Punainen Risti, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. - Tämän ryhmän sanojen kirjoitusasun määrää se, missä muodossa nimi on rekisteröity.
2. 	Kohteliaisuus- ja kunnioitussyistä isoa alkukirjainta käytetään
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 471


a) kirjeessä vastaanottajaa tarkoittavissa sanoissa, esimerkiksi Sinä, Te, Arvoisa Rehtori, Hyvä Ystävä.
b) kristinuskon Jumalaa ja Kristusta tarkoittavissa sanoissa, esimerkiksi Hän, Kaikkivaltias, Luoja, Vapahtaja.
c) muutamien vanhojen laitosten nimissä, esimerkiksi Sibelius-Akatemia, Suomen Pankki.
- 	Kuitenkin kirjoitetaan Helsingin yliopisto.
Pienellä alkukirjaimella kirjoitetaan
a) asukasta, kansalaisuutta, heimoa, kieltä ja aatetta tarkoittavat sanat, kuten intiaani, suomalainen, pohjalaisuus, keskieurooppalainen, buddhalainen, puhua ranskaa, ranskan kieli, baski, tolstoilainen, huittislainen, newyorkilai- nen, rhodoslainen, marksilainen.
b) merkitykseltään vakiintuneet yhdyssanat, joiden alkuosa on menettänyt erisnimen luonteensa, esimerkiksi celsiusaste, jumalanpalvelus, bostonkakku, ranskankerma, suomenpystykorva, grönlanninvalas, olympiakisat, aataminomena, jobinposti, amerikanrauta.
Seuraavantyyppisten ilmausten alkuosa on säilyttänyt erisnimen luonteensa ja kirjoitetaan siksi isolla: Saimaan-risteily, Lapin-retki, Suomen Moskovan-lähettiläs.
c) historian tapahtumien, kuukausien, viikonpäivien, juhlapäivien ja tyylisuuntien nimet, kuten itsenäisyyspäivä, suuri Pohjan sota, iso- viha, talvisota, toinen maailmansota, lokakuun vallankumous, vanha aika, keskiaika, uusi aika, renessanssi, barokki, helmikuu, keskiviikko, joulu, vappu, marianpäivä (mutta nimipäivää tarkoitettaessa Marian päivä, Jaakon päivä).
d) useimmat ylimpien hallintoelinten ja komi¬
teoiden nimet, esimerkiksi eduskunta, ylioppilastutkintolautakunta, valtioneuvosto, opetusministeriö, valtion elokuvalautakunta, korkein oikeus.
Isolla kirjoitetaan kuitenkin keskushallinnon virastot ja laitokset, esimerkiksi Opetushallitus, Poliisikoulu, Kansanterveyslaitos, Kansallisarkisto.
e) rakennusten nimet, jos ne ovat luonteeltaan yleisnimiä, esimerkiksi kaupungintalo, tuomiokirkko, postitalo, rautatieasema, stadion, työväentalo, linja-autoasema.
Isolla kirjoitettavia erisnimiä ovat sellaiset rakennusten nimet kuin Kansallisteatteri, Fin- landia-talo, Dipoli, Olympiastadion, Ateneum, Aikatalo.
f) puolueiden nimet epävirallisissa yhteyksissä ja muussa kuin rekisteröidyssä muodossa, kuten keskustapuolue, kokoomus, sekä puolueen kannattajien nimitykset: sosialidemokraatit, kristilliset.
g) vertauskuvalliseen käyttöön siirtyneet erisnimet, kuten oikea donjuan, aikamme narkis- sokset, kaupungin kaunein lyyli, varsinainen kerberos.
Yhteen ja erikseen kirjoittaminen
Yhdyssanoista selvimpiä ovat ne, joiden alkuosa on nominatiivissa, esimerkiksi merimaisema, turvarusketus, määräraha, mustaviini-mar- japensas. Sen sijaan genetiivialkuiset ilmaukset ovat ongelmallisempia. Niiden yhteen kirjoittamiseen vaikuttaa ilmauksen vakiintuneisuus ja lauseyhteys. Talon poika ja hiiren korva merkitsevät eri asiaa kuin talonpoika ja hiirenkorva. Kirjaan voi koota lastenlauluja, mutta lasten laulu kuulua seinän läpi.
472 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Mistä yhdyssanan tuntee?
Muutaman nyrkkisäännön muistaminen auttaa tunnistamaan yhdyssanan:
• Yhdyssanan osien väliin ei voi lisätä mitään.
Jos siis sanaparin väliin ei sovi -kin, sanat kirjoitetaan yhteen.
Yhteen: seuraeläinkin, liikennesääntöjäkin, jatko-opiskelumahdollisuudetkin Erikseen: kurssimuotoinenkin lukio, virkamiestenkin lakko, tiheäkin metsä
• Yhdyssanassa on vain yksi pääpaino.
Suomen sanojen pääpaino on ensimmäisellä tavulla. Jos sanat ääntyvät siten, että pääpaino on ensimmäisen sanan alussa, sanat luontuvat parhaiten yhteen kirjoitettaviksi.
Timo Tujunen on ammatiltaan luokanopettaja. Vuosisadan vaihteessa filmiteollisuus oli vielä lapsenkengissä.
Presidentinvaalit pidettiin heti seuraavana vuonna.
Jos kummallakin sanalla on pääpaino, on luontevaa kirjoittaa ne erikseen.
Tämän luokan opettaja on Timo Tujunen.
Lapsen kengissä on hiekkaa.
• Yhdyssana ilmaisee käsitteen nimen.
Joskus yhteen ja erikseen kirjoittaminen aiheuttaa merkityseron: äidinkieli - äidin kieli, märkäpuku - märkä puku, kirjastonhoitaja - kirjaston hoitaja. Näissä yhteen kirjoitetut ovat termin- omaisia käsitteiden nimityksiä.
Sitä, onko kyse yhdyssanasta, voi testata lisäämällä sanapariin tarkentavan sanan ja seuraamalla merkityksen muuttumista: tämän auton kuljettajan - tämän autonkuljettajan,
ruskean kanan munan - ruskean kananmunan.
• Sanakirja osoittaa yhdyssanaksi.
On olemassa joukko sanoja, jotka ovat vakiin¬
tuneet yhdyssanoiksi, esimerkiksi kansainvälinen (mutta koulujen välinen), suomenruotsi (mutta Hämeen murre), nimenomaan (mutta alun perin), hovioikeudenneuvos ("mutta filosofian tohtori). Tällaisten sanojen kirjoitusasu pitää tarkistaa esimerkiksi sanakirjasta, koska se perustuu usein vain vakiintuneeseen käytäntöön, ei selkeään sääntöön.
Lisäohjeita
Mitkä kirjoitetaan yhteen?
1. Nominatiivissa (perusmuodossa) oleva sana kirjoitetaan yhteen toisen sanan kanssa, jos ne yhdessä muodostavat käsitteen nimen.
matkapuhelin, voimanainen, hienosäätö, isosisko, puhelinkortti, ahmimishäiriö, hyperteksti, valtiosääntöuudistus
2. Yleensä -me/i-loppuinen sana kirjoitetaan yhteen määritteensä kanssa. Tällaisia tavallisia sanaryhmiä ovat
a) 	sanaliitosta tehdyt -men-loppuiset sanat.
suomenkielinen (< suomen kieli), viimeaikainen (< viime aikoina), jokailtainen (<joka ilta), kuusivuotinen (< kuusi vuotta)y hyväpalkkainen (< hyvä palkka)
b) 	-mett-loppuiset sanat, joiden alkuosa on genetiivissä.
asianmukainen, jä rjenvas täinen, kansainvälinen, mannertenvälinen, suomenkielinen, tarkoituksenmukainen, monenlaatuinen, senhetkinen, samansuuruinen, hyväntapainen, pahanhajuinen, tummanpunainen, tämäntyyppinen, jonkinasteinen, oikeanpuoleinen, suurenpuoleinen, samanaikainen
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 473


Genetiivissä oleva substantiivi ja -inen-loppuinen adjektiivi kirjoitetaan kuitenkin usein erikseen.
juoksujen välinen, konnan näköinen, herneen kokoinen, metrin mittainen, pöytäkirjan mukainen
3. Verbistä johdetut teon- ja tekijännimet kirjoitetaan yleensä yhteen edeltävän määritteen kanssa.
työnteko, työntekijä, keihäänheitto, keihäänheittäjä
Verbin -mmen-loppuinen johdos kirjoitetaan yhteen vain, jos ilmaus on vakiintunut tai erikoistunut, kuten irtisanominen, jälleenrakentaminen. Erikseen kirjoitetaan siis fyörc tekeminen, keihään heittäminen, maalle muuttaminen.
4. Kaksitavuiset vahvistussanat kirjoitetaan yhteen seuraavan sanan kanssa.
supisuomalainen, putipuhdas, ypöyksin, selkoselällään
Poikkeuksia ovat am/ ja fmfo. am harvoin, tazTci tuntematon
5. Päin kirjoitetaan yhteen edeltävän adverbin kanssa mutta erilleen pronominista ja substantiivista.
alaspäin rantaan päin
altapäin päin mäntyä
ylöspäin Savossa päin
taaksepäin teillä päin
6. Yhteen kirjoitetaan sanat jompikumpi jotenkuten, kutakuinkin, nimenomaan, alinomaa, päinvastoin.
Mitkä kirjoitetaan erikseen?
1.Taipumattomat sanat, kuten eri, ensi, joka, koko, aika, viime, tosi, pikku kirjoitetaan yleensä erilleen substantiivista, mutta yhteen -inen- loppuisen adjektiivin kanssa.
viime aikoina
viimeaikainen
viime vuonna
viimevuotinen
viime kädessä
eri aikaan
eriaikaisia
eri puolella
eri merkki
erimerkkisiä
ensi sijalla
ensisijainen
ensi kerralla
joka päivä
jokapäiväiseen
joka tapauksessa
joka aamu
joka-aamuinen
pikku kylä
Yhdyssanoiksi kirjoitetaan sanaparit, joilla on vakiintunut erityismerkitys, esimerkiksi ensiapu, ensikatsastus, jokamies (tavallinen ihminen), pikkusielu, pikkukaupunki, aikamies. Tällaisten yhdyssanojen joukossa on myös sellaisia, joiden alkuosa on taipuva adjektiivi, esimerkiksi harmaakaihi, kevytmaito, omakuva, vanhapiika. Vertaa seuraavia lausepareja:
Tornio on tyypillinen pikkukaupunki.
Tornio on mukava pikku kaupunki.
Puku on aikamiesten kokoa.
Onpas hän aika mies!
Maalaus on van Goghin omakuva.
Omaa kuvaani en aio sinne lähettää.
2. 	Konjunktiot kun ja kuin kirjoitetaan erilleen edeltävästä sanasta.
samalla kun, sitten kun, sillä aikaa kun, aivan kuin, ennen kuin, ikään kuin, niin kuin, niin pian kuin, samoin kuin, sikäli kuin, sitä mukaa kuin
474 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


3. Lukusana kirjoitetaan erilleen seuraavasta substantiivista.
kuusitoista vuotta, 16 vuotta
Lukusana kirjoitetaan kuitenkin yhteen -mett-loppuisen adjektiivin (ks. ed.) ja vuotias-sanan kanssa. satavuotinen
kuusitoistavuotias, 16-vuotias 60-vuotissyntymäpäivä
4. Seuraavanlaiset tavallisimmin se- tai tämä- pronominilla alkavat postpositioyhtymät kirjoitetaan erikseen.
sen jälkeen, sen sijaan, sen takia, sen tähden, sen vuoksi, sitä paitsi, sitä vastoin, muun muassa, siitä lähtien, tämän takia, tämän jälkeen
5. Seuraavanlaiset aikaa, paikkaa, tapaa, syytä tai kirjoittajan asennetta ilmaisevat sanaparit kirjoitetaan erikseen:
ajan mittaan, ennen pitkää, jonkin verran,
/certa kaikkiaan, kesken kaiken, niin ikään, tava/7 paikka paikoin, nwrm niskoin,
saman tien, suurin piirtein, väen väkisin, ylen määrin, eri pitkä, yhtä suuri, itsestään selvä (mutta itsestäänselvyys), itse kukin, totta kai.
6. Kielten nimet kirjoitetaan erikseen. ruotsin kieli, ranskan kieli
Yhteen kirjoitetaan muun muassa ruotsinsuomi, amerikanenglanti.
7. Erikseen kirjoitetaan kirkon nimi, jos sen määriteosaan kuuluu useita sanoja.
Pyhän Laurin kirkko Vrt. Johanneksenkirkko.
8. 	Jos sanaparin jälkiosa on verbin infinitiivi tai partisiippi, osat kirjoitetaan yleensä erikseen. ohi menevä (esim. auto) korvia vihlova maata viljelevä olemassa oleva vettä hylkivä eloon jäänyt irti päässyt käsin kirjoitettu lukuun ottamatta huomioon ottaen näin ollen niin sanottu
Mutta edellä mainitun kaltaiset sanaparit kirjoitetaan yhteen, kun
- taustalla on yhdysverbi
allekirjoittava (< allekirjoittaa) peruskorjattu (< peruskorjata)
- kun sanaparilla yhteen kirjoitettuna on kuvallinen erikoismerkitys.
ohimenevä ’hetkellinen, tilapäinen käänteentekevä ’ratkaiseva, mullistava läpitunkeva 5terävä, viiltävä’ paikkansapitävä ’oikea, tosi’ samantekevä ’mahdollinen, yhdentekevä’ uraauurtava *uudenlainen yhtäpitävä ’samansisältöinen paikkansapitämätön ’väärä’
- alkuosana on vasta vastapaistettu, vastavalmistunut.
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 475


Yhdysmerkin käyttö Yhdysmerkkiä käytetään yhdyssanan osien välissä seuraavissa tapauksissa:
1. Osien rajalla on sama vokaali. keski-ikäy pää-äänenkannattaja, kirjojen hankinta-aika, myynti-ilmoitus, jatko-opiskelumahdollisuudet
Huomaa kirjoitustavat yläaste, syyssade.
2. Yhdysosat ovat rinnasteisia. parturi-kampaamo, viritin-vahvistin,
Merja Mäkilä-Nummi, Maija-Liisa, itä-länsisuunta (TAI itä - länsi-suunta), äiti-lapsisuhde (TAI äidin ja lapsen suhde)
Huomaa, että esimerkiksi seuraavien yhdyssanojen osat eivät ole rinnasteisia, vaan ensimmäinen osa määrittää jälkimmäistä: evankelisluterilainen, roomalaiskatolinen, sinipunainen, angloamerikkalainen, sensomotorinen.
3. Jompikumpi osa on erisnimi.
Pekka-eno, Sibelius-monumentti, Pohjois-Suomi, Ruotsin-laivat, Helsinki-Vantaan lentoasema, Tanskan Helsingin-suurlähettiläs
4. Jompikumpi osa on lyhenne, numero, kirjain tai jokin muu merkki.
30-vuotias, b-kohta, C-vitamiinipitoinen, fis-molli, @-merkki, HIV-testi, §-merkki
Tutut pienellä kirjoitettavat lyhennesanat kirjoitetaan ilman yhdysmerkkiä. tuponeuvottelut, luomutuote
5. Yhdyssanan toinen osa on jätetty toistamatta. Pariisin- tai Rooman-matka, ruoka- ja käsityöperinne, perjantai- ja lauantai-iltaisin, luku- ja kirjoitustaito, koulukirjat ja -vihot
Ilman yhdysmerkkiä kirjoitetaan vanha ja keskiaika, koska vanha aika ei ole yhdyssana.
6. 	Alkuosa on kieltosana ei tai harvinainen vieraskielinen sana.
ei-toivottu, sioux-intiaani, nö-teatteri
Tutun vieraskielisen sanan yhteydessä ei tarvita yhdysmerkkiä.
interrailmatka, pitsibody, leasingauto
Huomaa erikoistapaus: Jos yhdyssanan alku- tai loppuosaan kuuluu kaksi tai useampia sanoja, yhdysmerkin eteen tai jälkeen jätetään väli. avaimet käteen -toimitus, tähtien sota -hankkeet,
Tuntematon sotilas -romaani Pohjois- New York
Kuitenkin kirjoitetaan esimerkiksi DC-9-kone, 1700-1800-luvulla, 20-25-vuotiaat. Näissä alkuosa katsotaan yksiosaiseksi.
Maantieteelliset nimet - yhteen vai erikseen?
1. 	Maantieteelliset nimet ovat useimmiten yhdyssanoja.
Araljärvi, Aurajoki, Baikaljärvi, Beringinsalmi, Färsaaret, Golfvirta, Jyykeänvuono, Kanariansaaret, Kaukoitä, Kuollutmeri,
Lähi-itä, Mustameri, Olymposvuoriy Oulunsalo, Punainenmeri, Tyynimeri, Vantaanjoki, Varanginvuono, Uralvuoristo, Ussurjoki, Hämeentie
476 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Maantieteellinen nimi kirjoitetaan kuitenkin erikseen, jos
a) jälkiosa on yhdyssana Atlantin valtameri, Iso valtameri,
Kuolan niemimaa, Pohjoinen jäämeri
b) jälkiosa on harvinainen maantieteellinen yleisnimi tai tarkoittaa ihmiskäden tuotetta (aavikko, kannas, laakio, tasanko, kanaali, kanava, pato, allas)
Saimaan kanava, Hooverin pato, Karjalaujcannas,Tonavan mutka
c) kadun nimen määriteosaan kuuluu useita sanoja
Maria Jotunin tie.
Vaikeita sanoja
Sanoja, joissa on liitepartikkeli
Liitepartikkelit -kaany -kään, -kiny -pay -pä eivät kirjoitettaessa aiheuta sanaan mitään muutoksia: siihen ei ilmaannu ylimääräistä fcta eikä p:tä, eikä sananloppuinen n muutu ra:ksi.
tulen + pa- tulenpa
sano + kin = sanokin
jonnekin, luulenpa, en kenellekään,
ei olekaan, kutipa
Komparatiivi- ja superlatiivimuodoissa on p:n edellä ra, sillä se kuuluu tunnukseen. suurempaa, suurimpiin, parempia, aiempi
J:n kirjoittaminen i:n jälkeen
1. 	/:tä käytetään -jay -;ä-loppuisissa tekijän- nimissä sekä sija-sanan johdoksissa.
urheilija, urheilijoille, sijalle, sijoittaa, sijoitus, sijainti
2. 	Jos sanan muissa muodoissa tai sukulaissanoissa on (astevaihtelun vuoksi) i:n jäljessä k, ei i:n jälkeen kuulu j:tä.
aiemmin, tfze (aikoa); iät, Viliä, iankaikkinen (ikä); ei kaiu (kaikua); oieta (oikenee); reiän, revittää (reikä)
Sana fezja onjillinen.
Sanoihin läksiäiset ja vihkiäiset ei kuulu ;:tä. Otta- ja oitta-verbit
Monet -ofta- ja oifta-verbit voi erottaa sen perusteella, millaisesta kantavartalosta ne on johdettu.
1. Jos verbin kaksitavuisen kantavartalon lopussa on a tai äy verbissä on i.
rauta - raudoittaa, alka(a) - aloittaa,
sana - sanoittaa, viera(s) - vieroittaay
paikka - paikoittaay hela - heloittaa,
vz/ca - vioittaa, vara - varoittaa, tasa - tasoittaa,
/cz'ws<3 - kiusoitella, vz7v<z - viivoittaa,
tava(ta) - tavoittaa
2. Jos verbillä on kaksitavuinen o- tai ö-lop- puinen kantavartalo, siinä ei ole z’:tä.
vero - verottaa, sähkö - sähköttää,
/cnMo - kiihottaa, sauno(a) - saunottaa,
/ie/o - helottaa, kiilto - kiillottaa, karko(ta) - karkottaa, zrto - irrottaa, tieto - tiedottaa, inho - inhottaa, hajo(ta) - hajottaa Vrt. vahinko - vahingoittaa.
3. Jos kantavartalo on epäselvä, verbiin ei kuulu i:tä.
hemmotella, häämöttää, kehottaa, kurkottaa, rehottaa, riepottaa
4. Tyyliltään vanhahtavissa verbeissä on yleensä i. innoittaa, virvoittaa, kirvoittaa, teloittaa
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 477


Lyhyt vai pitkä u tai y?
1. Jos kantavartalo päättyy w:hun tai y:hyn, vokaali on lyhyt.
kesy - kesyttää, löyly - löylyttää, pilkku - pilkuttaa, häly - hälyttää, koulu - kouluttaa
2. Jos kantavartalo päättyy a:hän tai ä:hän, vokaali on pitkä.
hätä - hätyyttää, nöyrä - nöyryyttää, orja - orjuuttaa, perä - peruuttaa
Poikkeuksia ovat hellyttää ja sivuuttaa. Sen sijaan sekä hauskuttaa että hauskuuttaa ovat molemmat hyväksyttyjä.
Sanoja, joissa on II, mm, nn
ensimmäinen
jälkimmäinen
kiillottaa
kiinni
kiinnittää
kivulloinen
kuulemma
metalli
miellyttää
päällikkö
päällimmäinen
päällystää
sairaalloinen
siellä
suunnilleen
takimmainen
täynnä
täällä
useimmiten
vaivalloinen
Sanoja, joissa on I, m, r
avoimuus
epäilys
erilainen
etumainen
kuulostaa
mitali
palvelus
piirustus
sydämellinen
vielä
viimeinen
Sanoja, joissa on pitkä vokaali
enintään
maailma
mieluummin
minuutti
vähintään
Muita sanoja, jotka usein kirjoitetaan väärin
aikakauslehti
ajoittain
asteittain
autonpurkamo
elämäkerta
enää
jonoittain
monesti
tällainen
viikoittain
Moni-monta-montaa
Montaa-muoto on mahdollinen kielteisissä lauseissa ja myös silloin, kun se on ymmärrettävyyden kannalta tarpeen.
En lukenut monistetta montakaan - montaakaan kertaa.
Tyttö iski monta miestä - montaa miestä.
Tarjolla oli monta juustoa - montaa juustoa.
478 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Samastaa-samaistaa
Muodot samastaa ja samaistaa ovat molemmat oikein.
Sanoja, joiden taivutus aiheuttaa ongelmia
Atlantti: Atlantin sekunti: sekunnin
evätä : epään (taipuu kuten levätä: lepään)
ruoka : ruoan tai ruuan
olut: oluen (gen.): olueen (illat.)
Vrt. saattue: saattueen : saattueeseen, viini: viinin : viiniä ('juoma’)
Vrt. viini: viinen : viintä Cnuolikotelo’). vuori: vuoren : vuorta (\aara )
Vrt. vuori: vuorin : vuoria (esim. ’takin vuon).
Vierassanojen oikeinkirjoitus
Vierassanat ovat nuoria lainasanoja. Ne voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, miten hyvin ne ovat sopeutuneet suomen kielen äännejärjestelmään:
Vieraskieliset sanat eli sitaattilainat kirjoitetaan ja äännetään lähtökielen mukaan, esimerkiksi camping., camembert, baby; laudatur, rock, cowboy.
Yleislainat ovat mukautuneet suomen kieleen, niin että niissä ei ole vierasperäisiä äänteitä b, dy gy fy s, esimerkiksi appelsiiniy kahviy meikkiy pekoniy kantriy pittoreski.
Erityislainat ovat mukautuneet suomen kieleen enemmän kuin sitaattilainat, mutta eivät niin paljon kuin yleislainat. Erityislainoissa voi esiintyä suomen kielelle vieraita konsonantti- yhtymiä ja vierasperäisiä konsonantteja. Vierassanoista juuri erityislainat aiheuttavat eniten oikeinkirjoitusongelmia.
Erityislainojen kirjoittaminen Erityislainat tulee ääntää niin kuin ne kirjoitetaan. Kirjoitettaessa noudatetaan seuraavia ohjeita:
Pitkä vai lyhyt vokaali?
1. Vokaali on lyhyt
a) sananlopussa -oliy -omiy -oniy -oriy -ovi (jonka jäljessä voi olla suomalainen -inen- johdin).
aerosoli, symboli, symbolinen, ekonomi, autonominen, neutroni, tamponi, makaroni, alkoholi, monopoli, otsoni, elektroni, krematorio, meteori, hormoni, demoni, alkovi, melankolinen
Poikkeuksia ovat pistooli, posteljooni.
b) sanan lopputavun vierasperäisen konsonantin b:n, d:n,g:n ja/:n edellä.
mikrobi, esplanadi, pyramidi, katastrofi, monologi, pedagogi, invalidi, synagoga, kollega, biologi, filosofi, aplodi, torpedo
-beli-beri-, -den-päätteen edellä on pitkä vokaali, esimerkiksi kaliiberi, makaaberi, paraabeli. Poikkeus on kuitenkin desibeli.
c) -/«-loppuisissa sanoissa ja niiden -me^-loppuisissa johdoksissa.
Abessinia, Australia, Indonesia,
Skandinavia (mutta skandinaavi), kaukasialainen, hygienia (mutta hygieeninen)
d) sanan ensi tavussa muun muassa seuraavissa tapauksissa:
humus, kvasi (esim. kvasitieteellinen), virus, bonus, karies, laser, kalium, natrium, radon.
2. Vokaali on pitkä ensi tavua kauempana suomalaisen konsonantin edellä.
kemikaali, moduuli, vinyyli, intiimi, sosiaalinen (puolueen nimessä Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on säilytetty vanha kirjoitustapa),
toteemi, aksiooma, helleeni, kamiina, legioona, ampeeri, naiivi, skandinaavi
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 479


Lyhytvokaalisia poikkeuksia ovat alkali, bitumi, evankelinen, kameliy kaneli, kolera, sikari, vaneri, romani Mustalainen.
-tio- ja -szo-päätteen edellä i on lyhyt, muut vokaalit pitkiä. oppositio, inkvisitio, televisio obligaatio, evoluutio, illuusio
-ono-lopussa on lyhyt o. auditorio, krematorio, laboratorio
Yksi vai kaksi konsonanttia?
1. Sanan keskellä kirjoitetaan yleensä yksi ky py ty s.
arkeologia, eepos, kaakao, hierarkia, intensiivinen orkidea, oopiumi, kampanja, temperamentti, mentaliteetti, Baltia, kantarelli, lisensiaatti, intensiivinen
Poikkeus on samppanja.
2. Kahdessa tapauksessa kirjoitetaan kky ppy tty ss:
a) sananloppujen -e/z, -en, -ori edellä. tuberkkeli, kraatteri, moottori, skootteri, reportteri
b) sanan lopussa -z-, -inen-, -/amerc-johtimen edellä.
balttilainen, eeppinen, paniikki, balanssi, hierarkkinen
Pitkän vokaalin jäljessä on kuitenkin yksi s, esimerkiksi fraasi, beesi {= beige), analyysi, neuroosi, synteesi, reportaasi.
Muita ohjeita
1. Suositeltavin suhu-s:n merkki on s.
saahi, sakki, samaani, seikki, seriffi, sillinki, geisa, tsekki, Tsehov
2. Muun muassa seuraavat sanat suositetaan nykyisin kirjoitettavaksi tavallista s:ää käyttäen:
sakaali, sampoo, snautseri, attasea, basis, klisee, retusoida, borssi (= borsts-keitto), tussi, kollaasi, montaasi, repotaasi, sabotaasi, brosyyri.
3. Suomalaisempi kirjoitustapa on mahdollinen esimerkiksi sanoissa pizza - pitsa, jazz -jatsi, petanque - petankki, gourmet - gurmee. Laser on vakiintuneempi kuin laseri, mutta molemmat ovat mahdollisia. Rinnakkaisia hyväksyttäviä muotoja ovat myös marxilaisuus ja marksilaisuus - jälkimmäistä suositellaan. Samoin oikein ovat asfaltti ja asvaltti.
4. Oikeita kirjoitustapoja ovat filee (ei ”file”), aggressiivinen, psykologi, kandidaatti.
Päätteen liittäminen vieraskieliseen sanaan
Vieraskieliset sanat, esimerkiksi vieraat nimet, kirjoitetaan ja äännetään alkukielen mukaisesti. Kun vieraisiin sanoihin lisätään suomalainen pääte, lähtökohtana on sanan ääntämys.
1. 	Yleensä pääte lisätään suoraan vieraskieliseen sanaan. Jos sana päättyy konsonanttiin, päätteen edelle kirjoitetaan sidevokaaliksi i. striptease - stripteasen [striptiizin]
Shakespeare - Shakespearen fast food -fast foodia Thames - Thamesia [temziä]
Örebro - Örebrohun [öörebruuhun]
Descartes - Descartesia [dekartia]
Internet - Internetiä
480 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


2. 	Päätteen edelle lisätään heittomerkki, jos sana kirjoitettaessa päättyy konsonanttiin mutta äännettäessä vokaaliin.
show - show’ssa [soussa] cafe au lait'hen [kafe oleehen]
Camus - Camus'n [kamyyn]
Bordeaux - Bordeaux’hon [bordoohon]
Bizet - Bizef ta TAI Bizeftä [bizeetä]
Lyhenteet
Lyhenteitä käytetään tilan tai vaivan säästämiseksi esimerkiksi taulukoissa, lehti-ilmoituksis- sa ja matrikkeleissa. Lyhentäminen ei kannata, jos se ei merkitse olennaista tilan säästöä. Selkeyteen ja kiinnostavuuteen pyrkivissä teksteissä, esimerkiksi artikkeleissa, esseissä ja uutisissa sekä ylioppilaskokeen kirjoitelmissa, niitä yleensä vältetään.
Lopusta lyhennetyt
a) Sana voidaan lyhentää katkaisemalla se vokaalin edeltä, siten että lyhenteen viimeiseksi kirjaimeksi jää konsonantti. Loppuun merkitään piste.
tekn. (tekninen), arv. (arvoisa) op. (opettaja), opp. (oppilas)
Poikkeuksia ovat viikonpäivien nimien lyhenteet.
mat ti, ke, to, pe, la, su
b) Yhdyssana voidaan lyhentää katkaisemalla sanan kumpikin osa ja merkitsemällä katkaisu- kohtaan piste. Osien väliin ei jätetä sanaväliä.
toim.joht. (toimitusjohtaja) harvinaisempi: toim.-joht.
Sanaväli jätetään, jos lyhennetään erilliset sanat.
fil. maist. (filosojian maisteri)
Keskeltä lyhennetyt
Koska keskeltä lyhennetyissä sanoissa on mukana viimeinen kirjain, loppuun ei merkitä pistettä.
krs (kerros), nro (numero), Hki (Helsinki), kni (kumppani), psta (puolesta), tsto (toimisto)
Keskellä oleva kaksoispiste (k:ni) on yleensä tarpeeton.
Koostelyhenteet
Koostelyhenteet ovat eräiden ilmausten sovittuja lyhenteitä, joissa on mukana sanojen ensimmäisiä ja joskus myös muita kirjaimia. Lopussa on piste.
ao. (asianomainen), alv. (arvonlisävero),
ark. (arkisto, arkisin),
jKr. (jälkeen Kristuksen syntymän),
jne. (ja niin edelleen),
ko. (kyseessä oleva),
ks. (katso),
lm. (loppuunmyyty),
ltk. (lautakunta),
mm. (muun muassa),
os. (osoite), o.s. (omaa sukua),
ph. (puolihoito), pl. (palkkaluokka),
pj. (puheenjohtaja),
po. (puheena oleva),
rp. (rekisteröity puolue), ry. (rekisteröity
yhdistys),
sit. (poliittisesti sitoutumaton), tk. (tätä kuuta, tämän kuun), ts. (toisin sanoen), va. (väliaikainen), vm. (viimeksi mainittu), vrt. (vertaa)
yl. (yleinen, yleisesti, yleensä)
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 481


Mittayksiköiden lyhenteet
Mittayksiköiden lyhenteissä ei käytetä pistettä. km (kilometriä), m (metriä), l (litraa), rkl (ruokalusikallinen, -lusikallista), vrk (vuorokautta), min (minuuttia), t (tuntia), v (vuotta), mm (millimetriä)
Fysiikan ja tekniikan erikoisteksteissä käytetään kansainvälisen mittayksiköiden standardijärjestelmän (Sl-järjestelmän) tunnuksia h (tuntia), a (vuosi, vuotta), d (vuorokausi, -kautta). Muissa teksteissä käytetään suomalaisia lyhenteitä.
Isokirjainlyhenteet
Isokirjainlyhenteet muodostetaan alkukirjaimista. Loppuun ei merkitä pistettä. Isokirjaimista lyhennettä käytetään monista sellaisistakin ilmauksista, joita ei muuten kirjoitettaisi isolla alkukirjaimella.
ATK myös atk (automaattinen tietojen käsittely) EU (Euroopan unioni)
GSM (Global System for Mobile Communication)
NMT (Nordic Mobile Telephone)
SAK (Suomen Ammattijärjestöjen Keskusliitto) NMKY (Nuorten Miesten KristillinenYhdistys)
PL (postilokero)
SE (Suomen ennätys)
SPR (Suomen Punainen Risti)
VIP (very importantperson)
YTL (ylioppilastutkintolautakunta)
Kirjainsanat
Kirjainsanat ovat muodostuneet isokirjainly- henteistä siten, että niitä on ruvettu ääntämään sanojen tapaan. Tästä syystä niillä on usein myös pienikirjaiminen rinnakkaismuoto, jota yleensä suositellaan.
EMU, Emu Euroopan unionin jäsenvaltioiden talous- ja rahaliitto (Economy and Monetary Union) NATO, Nato Pohjois-Atlantin liitto (North Atlantic Treaty Organization)
AIDS, aids immuunikato (acquired
immunodefiency syndrome)
Puolueiden virallisia nimiä ja niiden lyhenteitä
Puolueen virallinen nimi Puolueen nimen Jäsenyyttä tarkoittava
lyhenne lyhenne
Kansallinen Kokoomus
Kok.
kok.
Kristillisdemokraatit
KD
kd.
Liberaalit
Lib.
lib.
Perussuomalaiset
PS CPeruss.)
ps. fperussj
Ruotsalainen kansanpuolue
RKP
r.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
SDP
sd.
Suomen Keskusta
Kesk.
kesk.
Vasemmistoliitto
Vas.
vas.
Vihreä Liitto
Vihr.
vihr.
482 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Euro ja sentti
Euro: € C= ensisijainen lyhenne), e ja EUR (= valuuttakoodi) Peli maksoi 85,50 € (e).
Hinta nousi 90 €:oon (e:oon).
Sentti: snt
Kyniä 80 snt/kpli 20 ja 50 snt:n kolikot
Numeroihin liittyviä ohjeita
1. Kymmentä pienemmät perusluvut ja suuretkin lyhyet tasaluvut (sata, tuhat, miljoona) kirjoitetaan asiatekstissä yleensä kirjaimin. Numeroita käytetään kuitenkin
a) kun tekstissä on useita vertailtavia lukuja 18 nais- ja 7 miespuolista
b) lyhenteiden yhteydessä 5 €, 7 km
Salissa on 1 000 istumapaikkaa.
Vrt. Salissa oli lähes tuhat istumapaikkaa.
2. Suositeltavin ja vakiintunein päivämäärän merkitsemistapa etenee pienimmästä suurimpaan aikayksikköön.
28. elokuuta 1998 Lyhyempiä ja arkisempia tapoja:
28.8.1998,28.8.98
Vuoden 2000 jälkeen on selvyyssyistä suosittava nelinumeroista vuosilukua.
18.1.2004
3. Pitkät numerot on tapana ryhmitellä kolmen ryhmiin lopusta lukien, esimerkiksi 12 300.
Puhelinnumerot jaetaan kolmen tai neljän numeron ryhmiin, niin että pisin on lopussa.
123 400, 123 4001
Päätteen liittäminen lyhenteisiin, numeroihin ja muihin merkkeihin
Päätteet liitetään lyhenteisiin, numeroihin ja muihin merkkeihin tavallisimmin kaksoispisteen avulla.
23:ssa, 25°:een, 4. §:ssä, g:issa (grammoissa), %:inen, kphseen
Tarkennuksia
1. Kun päätteeseen kuuluu kaksi samaa vokaalia, molemmat merkitään näkyviin.
5:een (viiteen), 60 %:iin (kuuteenkymmeneen prosenttiin.
2. Jos lyhenteeseen kuuluu sanan loppuvokaali, ei kaksoispistettä tarvita.
nrossa, Hkiin
3. Isokirjainlyhenteeseen liitettävä pääte otetaan joko päätteen ääntämyksestä, esimerkiksi SPR:ään (äs pee ärrään), tai lyhentämättömästä sanasta: SPR:iin (Suomen Punaiseen Ristiin). Lyhenteen ja päätteen välissä on kaksoispiste. Myös sananjohtimen eteen merkitään kaksoispiste, esim. SPRdäinen.
4. Kirjainsanoja taivutetaan aivan kuin tavallisia sanoja. Päätettä ei siis eroteta kaksoispisteellä:
EMU un/Emuun, Natossa/NATOssa
5. Numeroon ei tarvitse merkitä päätettä, jos sitä seuraa samassa sijassa oleva sana.
36 oppilaalle (= kolmellekymmenellekuudelle oppilaalle)
Vrt. 36:lle eri oppilaalle.
6. 	kerroksessa (= kuudennessa kerroksessa)
Vrt. 6 kerroksessa (= kuudessa kerroksessa).
Joskus pääte merkitään kuitenkin selvyyssyistä. Tänä vuonna on kunnostettu 21:tä rakennusta (kahtakymmentäyhtä rakennusta).
Vrt. Tänä vuonna on kunnostettu 21 rakennusta (kaksikymmentäyksi rakennusta).
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 483


Esimerkkejä perusluvuista
kolme kolmen kolmea kolmessa kolmeen
3
3:n
3:a
3:ssa
3:een
viisi
viiden
viittä
viidessä
viiteen
5
5:n
5:tä
5:ssä
5:een
kolmetoista
kolmentoista
kolmeatoista
kolmessatoista
kolmeentoista
13 13:n 13:a 13:ssa 13:een
Esimerkkejä järjestysluvuista
kolmas kolmannen kolmatta kolmannessa kolmanteen
3. 3:s
3:nnen
3:tta
3:nnessa
3:nteen
III
lll:n
lilla
lll:ssa
1 Ikeen
kolmastoista
kolmannentoista
kolmattatoista
kolmannessatoista
kolmanteentoista
13.
13:nnen
13:tta
13:nnessa
13:nteen
XIII Xlllrn XI lila Xllkssa Xllheen
6. 	Kun järjestyslukua merkitään arabialaisin numeroin, näkyviin tulee päätteeseen myös järjestysluvun tunnus -5, -rien, -1-, -nne-, -nte-y -nsi-. Hän tuli maaliin I5:ntenä.
Välimerkkien käyttö
Pilkku
Suomen kielessä pilkutus perustuu kielioppiin. Pilkkusääntöjen oppiminen edellyttää pää- ja sivulauseiden sekä lauseenvastikkeiden tunnistamista (ks. s. 466).
Pilkku lauseiden välissä
Pääsääntö: Virkkeen lauseiden välissä on yleensä
pilkku.
Pelaajat on valmennettu huippukuntoon, eikä heitä pidättele mikään.
Vastustajay joka tekee kaksi maalia, on vahvoilla. Mitä itsevarmempi kissa ony sitä hanakammin se asettuu vastustajansa eteen uhkausasentoon.
Poikkeuksia pääsäännöstä
a) 	Pilkkua ei käytetä päälauseiden välissä, jos niillä on yhteinen toistamaton lauseenjäsen (subjekti, adverbiaali, objekti, yhteinen sivulause jne.) ja niitä samalla yhdistää jokin konjunktioista ja, sekäy sekä - ettäy -käy eliy taiy joko
- 	taiy vaiy mutta, vaan.
Mäkinen oli tyytyväinen pelin kulkuun ja toivoi seuraavankin ottelun sujuvan yhtä sopuisasti.
Brasilia oli tällä kertaa pannut hyvän miehen maaliin ja joukkue menestyikin paremmin.
Jos rinnasteiset lauseet ovat subjektittomia ja niiden predikaatit ovat samassa persoonassa tai passiivissa, lauseita tarvitse ei erottaa pilkulla, koska katsotaan, että niillä on yhteinen subjekti.
Istuin vanhan talomme keittiössä ja muistelin kymmenen vuoden takaisia aikoja.
Kakkupohjan kerrosten väliin valellaan kostutus- lientäja kakun päälle nostetaan mehuisaa man- sikkasilppua.
484 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Huomaa, että seuraavan kaltaisilla lauseilla on eri subjektit, vaikka subjektit tarkoittavat- kin samaa:
Auto lähtee pian, ja se kiertää rautatieaseman kautta.
b) Jos lauseet ovat aivan lyhyitä, ei pilkkua tarvitse käyttää.
Ruoho viheriöi ja omenapuut kukkivat.
c) Rinnasteisten sivulauseiden väliin ei tule pilkkua, jos niitä yhdistää jokin konjunktioista ja, sekä sekä - että, -käy eli, tai, joko - tai, vai, muttay vaan.
Turistit saapuivat katsomaan maata, jossa aurinko paistaa läpi yön ja (jossa) tuhannet järvet kimmeltävät.
d) Kahden konjunktion väliltä pilkku jätetään pois. Tällaisia ovat esimerkiksi sanaparit ja ettäyja kuny ja jos, ja vaikkay tai ettäy tai kuny tai joSy mutta että, mutta kuny mutta jos, että kuny ettäjoSy että vaikka.
Harri aikoi lähteä heti kotiin, mutta kun hänen tehtäväkseen tuli pöytäkirjan tarkastus, hänen pitikin viipyä kokouksen loppuun asti.
Lauseiden raja on usein epäselvä kaksi- tai kolmiosaisen alistuskonjunktion vaiheilla: niin että, sitten kun, silloin kun, samalla kun, aivan kuin, ikään kuin, niin kuiny ennen kuiny niin pian kuin. Pilkun paikka määräytyy tällöin painotuksen mukaan, ja pilkku voidaan jättää poiskin.
Taulu kiinnitettiin seinään niin, että se näkyi.
(= 'siteny että se näkyi')
Taulu kiinnitettiin seinään niin että se näkyisi.
(= [jotta se näkyisi’)
Leila oli vaeltamassa Lapissa silloin kun elokuu oli kauneimmillaan.
Jos virke sisältää sanaparin mitä - sitä tai milloin - milloin, käytetään pilkkua.
Mitä nopeammin päästään neuvottelemaan, sitä parempi tulos on odotettavissa.
Milloin sataa, milloin paistaa. Sää on arvaamaton.
Virkkeen alussa olevaa lauseenvastiketta ei eroteta pilkulla. Virkkeen keskellä tai lopussa oleva lauseenvastike sen sijaan voidaan erottaa pilkulla, jos se halutaan osoittaa irralliseksi lisäksi.
Saatuani lehden käteeni avasin oitis ilmoitussivun.
Kauppias oli, ensin hetken emmittyääny päättänyt ottaa riskin.
• 	Kwm-konjunktion edellä on pilkku vain, jos se aloittaa täydellisen (= predikaatillisen) lauseen.
Hän huusi kuin henkensä hädässä.
Hän huusi, kuin olisi ollut suuressakin hädässä.
Pilkku lauseen osien välissä
1. 	Rinnasteiset lauseenjäsenet erotetaan pilkulla, jos välissä ei ole rinnastuskonjunktiota jay sekäy sekä - ettäy -käy eliy tai, joko - tai, vai, muttay vaan.
Tutkija kuvaili nokkosen polttiaissoluja ja mehiläisen pistintäy sieniä ja homeita, kärpäsen silmiä, hyttysen muodonvaihdosta.
Mainittuihin konjunktioihin eivät siis kuulu sanat saatiy jopay vieläpä:
Olemme poimineet mansikoita, vadelmia, punaherukoita, jopa hiukan suomuuraimia.
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 485


2. Peräkkäisistä attribuuteista vain rinnasteisten väliin tulee pilkku. Rinnasteisuutta voi kokeilla sijoittamalla sanojen väliin ja-konjunktion; jos se sopii, sopii pilkkukin.
Toinen tarkistettu painos (= toinen kahdesta tarkistetusta)
Toinen, tarkistettu painos (= toinen painos, joka on ensimmäisen jälkeen tarkistettu)
3. Lauseen irralliset lisät, esimerkiksi puhuttelut, selitykset ja täsmennykset, erotetaan pilkulla muusta lauseesta.
Kuule, voisitko lainata kynää.
Tampere, suuri teollisuuskaupunki, sijaitsee Hämeessä.
Usein tällainen lauseenlisä alkaa sanoilla kuten, niin kuin, nimittäin, toisin sanoen, esimerkiksi.
Monet tunnetut kulttuurihenkilöt, esimerkiksi Juhani Ahoja Jean Sibelius, ovat asuneet Tuusulanjärven tuntumassa.
Puolipiste
Puolipiste on teholtaan suurempi välimerkki kuin pilkku mutta hieman pienempi kuin pis- te.Yleensä puolipiste on korvattavissa pisteellä. Puolipiste ei sovi pää- ja sivulauseen rajalle.
1. Puolipistettä käytetään usein silloin, kun virkkeen lauseet käsittelevät samaa asiaa, mutta ilmaisevat siitä eri puolen.
Luonnonvalinta on antanut helmipöllölle eri paria olevat korvat, jotta se voisi paremmin paikallistaa myyrän pimeässä yömetsässä; ihmiselle luonnonvalinta on lahjoittanut sellaiset aivot, joilla voi ajatella.
2. Puolipistettä käytetään myös pilkkua vahvempana erottajana ja asioiden ryhmittelijänä luetteloissa ja rinnastuksissa.
Kansaa oli kaikenlaisia: maalaisia, jotka olivat
tulleet kauppaamaan tavaroitaan; mustalaisia, miehet tekemässä hevoskauppoja ja naiset ennustamassa; sirkusseurue, joka lupasi teltassa näyttää ihmeiden ihmeet; posetiivareita, arkkiveisujen myyjiä, marossikauppiaita.
Kaksoispiste
1. Kaksoispistettä käytetään johtolauseen ja sitä seuraavan suoran lainauksen välissä.
Joku sanoi: ”Nyt minun kärsivällisyyteni on lopussa”
Kaksoispiste on tarpeeton seuraavanlaisessa tapauksessa: Kysymys ”Onko tanssi syntiä?” kuului ennen vanhaan rippikoululaisten vakiokysymyksiin.
2. Kaksoispiste kuuluu irrallisen luettelon, selityksen, lisäyksen tai täsmennyksen edelle.
Ihmisiä ärsyttää Jorman huoleton suhtautuminen statussymboleihin: timanttisormus tuikkii hius- värin mustaamissa käsissä, ja laadukkaita aurinkolaseja on kiristelty laastarein ja rautalangoin.
Sosiaaliset murteet ovat saaneet aineksia olemassa olevista kielimuodoista: toisaalta alueellisista murteista, toisaalta yleiskielestä.
3. Päätteen edellä lyhenteissä ja numeroilmauk- sissa on kaksoispiste.
v:sta 1985 v:een 1985, 21:s, 15:een, 400:aan, atk: hon, 15 %:iin, YK:ssa,
5 	000:sta, 30:nnellä,
3:nteen, 300 mhlla
Alkukirjaimen valinta kaksoispisteen jäljessä
a) 	Kokonainen lainattu virke aloitetaan isolla kirjaimella.
Kun oikeaoppiset toverit näkivät Chagallin taulut, heidän reaktionsa oli yksimielinen:
486 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


”Miksi lehmä on vihreä, ja miksi hevonen lentää taivaaseen?”
b) Isoa kirjainta käytetään kaksoispisteen jäljessä myös silloin, kun selitykseen, täydennykseen tai lisäykseen kuuluu kaksi tai useampia virkkeitä.
Lääkäri antoi pari hyvää neuvoa: Pitäisi ulkoilla enemmän.Tupakointi olisi jätettävä kokonaan.
c) Pienellä kirjaimella aloitetaan luettelo ja sellainen selitys tai täydennys, johon kuuluu vain yksi virke.
Salametsästäjät tuhoavat arvokkaita eläimiä: norsuja, krokotiilejä, tiikereitä ja jättiläiskäärmeitä.
Perheessä oli tikittämässä varsinainen aikapommi: tytär halusi aikuisena taiteilijaksi.
Ajatusviiva ja yhdysmerkki
Ajatusviiva on painetussa ja käsin kirjoitetussa tekstissä pitempi kuin yhdysmerkki.
Kirjoituskoneissa ja tekstinkäsittelylaitteissa on usein vain yhdysmerkki. Siitä saa ajatusviivan jättämällä tyhjän välin viivan molemmille puolille, jolloin se näyttää pitemmältä ja erottuu yhdysmerkistä. Seuraavanlaisissa ilmauksissa on sekä ajatusviiva että yhdysmerkki.
16-18-vuotiaat (Yhdysmerkin käytöstä ks. s. 476.)
1. 	Ajatusviivat erottavat irrallisia lauseenlisiä sulkeiden tai pilkkujen tapaan.
Tilanteen pelasti televisiossa alkava lastenohjelma - tosin vain hetkeksi.
Lääkäri kehotti Jannea vähentämään harjoittelua, mistä tämä - ilmeisesti kunnon heikkenemisen pelosta - aluksi kieltäytyi.
Hän tiesi - ilmeisesti kokemuksesta -, että kokeisiin on valmistauduttava kunnolla.
2. Ajatusviivaa käytetään ilmaistaessa jotain yllättävää.
Tanska on pieni maa - kartalla.
3. Ajatusviivaa käytetään sitaatin edessä lainausmerkkien sijaan.
- Tähän sitä nyt jäätiin, sanoi mies jänikselle. Marja innostui: - Nyt lähdetään ja heti.
4. Ajatusviiva on luetteloissa luetelmaviivana eli ranskalaisena viivana.
Mukaan otetaan
- kahdet vara-alusvaatteet kummallekin
- villapusero molemmille
- käsineet
- sadevarusteet.
Huomaa, edellisen luettelon viimeisen osan perässä on piste, mutta luettelon osien lopussa ei ole pilkkua.
Mutta jos luetelman osat ovat kokonaisia virkkeitä, kukin aloitetaan isolla kirjaimella ja päätetään pisteeseen.
Valmistauduin lomalle huolellisesti:
- Otin rokotteet.
- Ostin uimapuvun ja aurinkovoidetta. -Pakkasin tavarani.
5. Kaksi ajatusviivaa osoittaa sanojen poisjättöä. Kun Raymond Chandler näki kirjansa suomeksi käännettynä, hän sanoi: ”Mikä kieli! Kaikki on nurinpäin. — Sehän on pahempaa kuin turkki
6. Ajatusviivaa käytetään osoittamaan ääriarvoja, rajapaikkoja tai osapuolia.Tällöin ajatusviivan merkitys on jostakin johonkin ulottuva tai Välinen .
Paasikiven-Kekkosen linja Suomi-Ruotsi-ottelu, klo 9-15 15-19-vuotiaat
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 487


Kaksoispiste, pilkku vai ajatusviiva?
Virkkeen lopussa oleva täsmennys tai lisäys osoitetaan kaksoispisteellä, pilkulla tai ajatusviivalla.
Monille jäi epäselväksi työn tärkein tavoite: pakolaisten auttaminen.
Monille jäi epäselväksi työn tärkein tavoite, pakolaisten auttaminen.
Monille jäi epäselväksi työn tärkein tavoite
- 	pakolaisten auttaminen.
Virkkeen keskellä oleva täsmennys erotetaan ajatusviivoin tai pilkuin. Kaksoispiste ei tällöin käy.
Työn tärkein tavoite - pakolaisten auttaminen - jäi monille epäselväksi.
Työn tärkein tavoite, pakolaisten auttaminen, jäi monille epäselväksi.
Lainausmerkit
1. Lainausmerkkejä käytetään osoittamaan toisen puheesta tai kirjoituksesta saadut samasanaiset lainaukset.
"Neiti, neiti, meiltä menee koko päivä laiskuudessa/” varoitteli Tommola Mimmiä.
Rupesi kyllästyttämään miehen alituinen "jahka päästään huomispäivään!
Tutut, yleiset sanonnat voidaan jättää ilman lainausmerkkejä.
Vakka kantensa valitsee, sanotaan.
2. Lainausmerkit osoittavat, että sanaa on käytetty tavanomaisesta poikkeavassa merkityksessä.
Hän ”lainasi” rahat kassasta.
Välimerkkien paikka lainauksissa
Seuraavat esimerkit osoittavat välimerkkien paikan ja alkukirjaimen käytön johtolauseen ja lainatun lauseen yhteydessä:
Kuuluttaja ilmoitti:"Nyt seuraa tiedotus!'
”Eeva on tehty Aatamin kylkiluusta”, sanoi äitini minulle, kun olin pieni.
Ryhmänjohtaja kysyi:"Oletteko valmiit?n
"Onko Tampereelta tulleita?"junailija kysyi.
"Kuvaus!” huusi ohjaaja.
”Peni" komensin koiraani, ”nouda kapula/"
"Peni, nouda kapula!" komensin koiraani. "Meidän on lähdettävä kotiin
Lainausmerkkejä ei tule panna osoittamaan, että sanaa on käytetty kuvallisessa merkityksessä. Ei: Asia "painettiin villaisella”
Vaan: Asia painettiin villaisella.
3. 	Lainausmerkkejä tarvitaan teosten nimissä selvyyssyistä.
Pidän erityisen paljon Hellaakosken ”Hauen laulusta”
Gorkin ”Äiti” lojui lattialla.
Tuttujen teosten nimiin ei tarvita lainausmerkkejä.
Tuntemattomasta sotilaasta otettiin silloin uusi painos.
Painetussa tekstissä käytetään lainausmerkkien sijasta usein kursiivia esimerkiksi teosten nimissä.
488 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Puolilainausmerkit
1. Puolilainausmerkeillä voidaan osoittaa sanan merkitys.
Ehtoo tarkoittaa yiltaa’.
Yrityksen nimi on Dazzle ’väike’.
2. Puolilainausmerkkejä käytetään osoittamaan lainauksen sisällä oleva lainaus.
”Lupasit tulla ’vuorenvarmasti ” muistutin häntä.
Pronominien käyttö
Pronominit ovat viittaussanoja. Niitä tulee asiatekstissä käyttää siten, että lukija tietää, mihin pronomini kulloinkin viittaa. Sitä sanaa, lauseketta tai lausetta, johon pronominilla viitataan, sanotaan korrelaatiksi. (Ks. myös s. 455.)
Pronominin ja korrelaatin suhteesta on huomattava seuraavat seikat:
2. 	a) Korrelaatiksi ei käy verbi.
Ei: Hän oli unelmoinut koko yön eikä päässyt niistä eroon päivälläkään.
Vaan: Hän oli unelmoinut koko yön eikä päässyt haaveistaan eroon päivälläkään.
b) Korrelaatiksi ei käy adjektiivi.
Ei: Kirja oli vauhdikas, jollaisesta lukijat pitävät. Vaan: Kirja oli vauhdikas lukukokemus, jollaisesta lukijat pitävät.
Poikkeus on adjektiivin superlatiivimuoto, joka voi olla relatiivipronominin korrelaattina.
c) Korrelaatiksi ei käy yhdyssanan alkuosa.
Ei: Näin appelsiinipuita, ja mieleni teki maistaa niitä.
Vaan: Näin appelsiinipuita, ja mieleni teki maistaa niiden hedelmiä.
Relatiivipronominit
1. 	Pronomini on yleensä samassa luvussa korrelaatin kanssa.
Koko alue vilisi pieniä apinoita. Ne suorastaan tunkivat ihmisten syliin.
Luin Espanjan kansasta ja sen elintavoista.
Sääntö ei kuitenkan ole aivan ehdoton: Jos korrelaatti tarkoittaa elollisten olentojen ryhmää ja ryhmän jäseniä ajatellaan yksittäisinä jäseninä, voidaan käyttää monikollista pronominia.
Aviopari saapui illansuussa hotelliin.
Kynttilöiden valossa he nauttivat herkullisen illallisen.
Edellä oleva poikkeussääntö ei kuitenkaan koske relatiivipronominia.
Heidän seuraansa liittyi aviopari, jonka he olivat tavanneet lentokoneessa.
1. Relatiivipronominin joka korrelaatin on oltava välittömästi pronominin edellä - välissä voi olla vain postpositio.
Tuolla näkyy talo, jossa asuin lapsena.
Äkkiä pysähdyimme talon eteen, jossa olin lapsuuteni viettänyt.
Jos korrelaatti joutuu kauas jofcfl-pronominis- ta, korrelaatti voidaan osoittaa sanoilla se tai sellainen.
Tuolla näkyy sen talon katto, jossa asuin lapsena.
2. Relatiivipronomini mikä viittaa yleensä
a) 	edeltävään lauseeseen
Kaikki kutsutut eivät päässeetkään juhliin, mikä oli tavallaan hyväy sillä voileivät loppuivat alkuunsa.
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 489


b) superlatiiviin tai superlatiivin määrittämään sanaan
Tutustuminen Killeen on parasta, mitä minulle on tapahtunut.
Se on paras kirja, minkä (TAI jonka) olen lukenut.
c) asiaa tarkoittavaan pronominiin (se, kaikki, muu, sellainen)
Tietokone voi nykyisin edes jotenkin selventää sitä, mikä ennen hämmensi monimutkaisuudellaan.
3. Relatiivipronominin korrelaatti on yleensä se, ne myös ihmistä tarkoitettaessa.
Se, joka tänne jää, voi varautua vaikeuksiin. Millaisen rangaistuksen ansaitsevat ne, jotka ovat tahallaan tuhonneet yhteistä omaisuutta?
Jos relatiivilause kuitenkin on vain kuvaileva (ei siis rajoittava), ihmistä tarkoittava korrelaatti on hän. Tällöin puheena on tietty henkilö.
Muistan aina hänet, joka auttoi minut ylös vedestä.
4. Paikkaa merkitsevään korrelaattiin voidaan viitata jofaz-pronominin lisäksi myös mikä- pronominilla, mikäli se on paikallisijassa (missä, mistä, mihin, minne).
Tiedän kuppilan, jonne TAI mihin kannattaa mennä kahville.
Joku - jokin
Indefiniittipronominilla joku (jonkun, jotakuta, jollekulle) tarkoitetaan yleensä ihmistä ja pronominilla jokin (jonkin, jotakin, jollekin) asioita ja esineitä.
Joku on käynyt täällä ja kastellut kukat.
Jokin vaivaa hänen mieltään.
Eräs - yksi
Pronominia eräs käytetään jostakin, jonka puhuja tietää mutta jota hän ei (heti) tarkemmin ilmaise.
Laskettelemaan lähtee myös eräs ystäväni.
Eräs-pronominia voidaan käyttää myös samalla tavalla kuin yksi-sanaa merkityksessä 5yksi useasta’.
Alvar Aalto on eräs kuuluisimpia suomalaisia. Alvar Aalto on yksi kuuluisimmista suomalaisista.
Kuka - ketä
Kirjakielessä ei sovi käyttää kysyvän pronominin kuka asemesta muotoa ketä.
Ei: Ketä siellä oli?
Vaan: Kuka siellä oli?
Vertailumuodot
Adjektiivit ja jotkut adverbit taipuvat sijamuotojen lisäksi vertailumuodoissa. Vertailumuodot ovat seuraavat:
POSITIIVI hauska hauska-n hauskoj-en
SUPERLATIIVI hausk-in hausk-imma-n hausk-impi-en
Sekä komparatiivin että superlatiivin tunnuksen alussa on aina -m- tai -n-. Superlatiivissa on m:n tai n:n edellä kaikissa muodoissa i.
KOMPARATIIVI
hauske-mpi
hauske-mma-n
hauske-mpi-en
490 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Eräiden sanojen vertailumuotoja
POSITIIVI KOMPARATIIVI
SUPERLATIIVI
vankka
vankempi
vankin
vakava
vakavampi
vakavin
suurituloinen
suurituloisempi TAI
suurituloisin
suurempituloinen
tiivis
tiiviimpi
tiivein
arka
arempi
arin
kiva
kivempi
kivin TAI kivoin
hyväkuntoinen
hyväkuntoisempi
hyväkuntoisin
paljon myyty
enemmän myyty
eniten myyty
myyty
myydympi
myydyin
hyvä
parempi
paras
Komparatiivia käytetään vertailuun silloin, kun vertailun kohde käy ilmi tekstistä tai on muuten helposti pääteltävissä.
Tarvitaan enemmän päivähoitopaikkoja.
(Siis enemmän kuin nyt on.)
Ilman vertailukohdetta ei suomen kielessä tule käyttää komparatiivia.
Ei: Kadonnut suurempi määrä rahaa.
Vaan: Kadonnut suuri (suurehko, melko suuri) määrä rahaa.
Superlatiivia käytetään, kun vertailukohteita on enemmän kuin yksi.
Suomalaisvene oli kilpailun pienin.
Sanojen mitä - sitä, yhä ja vielä yhteydessä käytetään komparatiivia ja sanojen mitä ja kaikkein kanssa superlatiivia.
Mitä vähemmän ihmisiä, sitä parempi palvelu. Junat kulkevat yhä nopeammin.
Aiotteko yltää vielä parempiin tuloksiin? Aikaisemmin myyjä teki mitä erilaisimpia töitä. Vanhustenhoidossa se kunta on kaikkein taka- pajuisimpia.
Omistusliite
Omistusliite kuuluu persoonapronominin genetiivin yhteyteen. Omistusliitettä käytetään siis esimerkiksi ilmauksissa
hänen ruskea hevosensa, sinun takiasi, minun eilen ostamani teepaketti, heidän tultuaan.
Omistusliitettä ei tarvita pronominien meidän, teidän yhteydessä, kun niillä tarkoitetaan kuulumista johonkin läheiseen yhteisöön, esimerkiksi meidän perhe, teidän kylässä. Tällöin pronomini ei ilmaisekaan omistamista.
Pelkkä 3. persoonan omistusliite viittaa
a) lauseen kieliopilliseen tai ajateltuun subjektiin Mirkun oli vaikea säästellä rahojaan.
(.Mirkun on ajateltu subjekteja rahat ovat hänen.) Mirkun oli vaikea säästellä hänen rahojaan. (Puhutaan jonkun muun rahoista.)
b) passiivilauseessa objektiin
Mirkku jätettiin yksin suremaan kohtaloaan.
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 491


(Mirkku on passiivilauseen objekti, omistusliite viittaa Mirkkuun.)
Mirkku jätettiin yksin suremaan hänen kohtaloaan.
(On puhe jonkun muun kohtalosta.)
c) 	usein nominaalimuodon tekijään
Ystävä kehottaa miestä ompelemaan takkiinsa napin.
(Mies on ompelemaan-nominaalimuodon tekijä: on kysymys miehen takista.)
Ystävä kehottaa miestä ompelemaan hänen takkiinsa napin.
(On kysymys ystävän takista.)
Rektio
Rektiolla tarkoitetaan sitä kielen rakennepiirret- tä, että tietyt sanat vaativat toisen sanan määrämuotoon. Sanomme esimerkiksi Rakastan sinua mutta Pidän smusta.Vaikka molemmissa lauseissa sinä tarkoittaa myönteisen tunteen kohdetta, rakastaa-verbi vaatii partitiivimuodon sinua ja pitää-verbi elatiivimuodon sinusta. Näiden muotojen muistaminen ei ole hankalaa, mutta mutkikkaammissa rakenteissa suomalainenkin saattaa sekaantua sijaa valitessaan.
Joku saattaa kirjoittaa: "Liikunnan merkitys hyvinvointiin on suuri.” Lause on oikeastaan sekoitus kahdesta rakenteesta. Merkitys vaatisi kumppanikseen allatiivimuodon hyvinvoinnille. Kirjoittaja onkin ehkä samalla ajatellut sanaa vaikutus, johon sopii illatiivi hyvinvointiin. Lause on siis korjattava muotoon
Liikunnan merkitys hyvinvoinnille on suuri.
TAI
Liikunnan vaikutus hyvinvointiin on suuri.
Verbien passiivimuodoista
Verbien passiivimuodoissa tehdään usein virheitä. Eniten hankaluuksia aiheuttavat seuraa- vat muodot:
Passiivin indikatiivin perfekti
Talo on rakennettu. Taloa ei ole rakennettu.
Passiivin indikatiivin pluskvamperfekti Talo oli rakennettu. Taloa ei ollut rakennettu.
Passiivin konditionaalin preesens
Talo rakennettaisiin. Taloa ei rakennettaisi.
Passiivin potentiaalin preesens
Taloa rakennettaneen. Taloa ei rakennettane.
Oikeita rektioita
alkaa tehdä
merkitys jollekin
selittää joksikin
este jollekin
mieltää joksikin
selitys johonkin
joutua tekemään
myötämielinen jollekin
syy johonkin
havaita joksikin
onnistua tekemään
olla toivoa jostakin
katsoa joksikin
on toivoa jostakin
tyytyväinen johonkin
kiinnostua jostakin
osallistua johonkin
ummistaa silmänsä joltakin
kiinnostus johonkin
ottaa kantaa johonkin
uskoa johonkin
kokea joksikin
pitää jonakin
uskoa joksikin
kuvata joksikin
pystyä tekemään
uskoa jotakuta
käsittää joksikin
ratkaisu johonkin
vaikutus johonkin
lakata tekemästä
ruveta tekemään
lopettaa tekeminen
ryhtyä tekemään
492 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Hankalia passiiveja Tavallisia väärin käytettyjä
Suomalaisempia vaihtoehtoja
"määrätty” tietty, määräinen, määrä-, jokin, eräs,
jonkinlainen, eräänlainen Kuitit on palautettava määrättyyn (-► määräaikaan) mennessä.
"rajoitettu” ahdasrajainen, niukka, rajallinen, suppea,
vähäinen
Hänen mahdollisuutensa edetä uralla olivat rajoitetut (-
"sidottu” sidoksissa
Nainen oli sidottu (-> sidoksissa) perheeseensä.
"oikeutettu" aiheellinen, hyväksyttävä, olla oikeus,
olla oikeutus
Hänen vaatimuksensa olivat täysin oikeutettuja (-* aiheellisia).
Passiivin potentiaalin perfekti
Talo lienee rakennettu. Taloa ei liene rakennettu.
Kirjakielessä ei tule käyttää niin sanottuja kak- soispassiiveja "ollaan tehty”, ”ei olla tehty” ja ”ei oltu tehty”
Passiivin partisiipin käyttö
Suomen kielen passiivi on persoonamuoto. Se tarkoittaa sitä, että passiivin tekijäksi ajatellaan elollinen olento. Käännöslainana kieleen on kuitenkin tullut sellaista passiivin partisiipin käyttöä, joka ei ole sovussa suomen passiivin olemuksen kanssa. Esimerkiksi partisiippimuo- tojen määrätty; rajoitettu suomenmukainen tulkinta on, että ’joku on määrännyt tai rajoittanut'. Jos lauseelle ei haluta antaa tätä merkitystä, tulisi tilalle etsiä täsmällisempi ilmaus.
Subjektin ja predikaatin kongruenssi
Kongruenssi on lähekkäisten sanojen keskinäinen mukautuvuus, yhdenmukaisuus’.
Kirjakielessä predikaatti noudattaa yleensä nominatiivissa olevan subjektin lukua. Tämä kongruenssi vaatii kirjoittajalta tarkkaavaisuutta, sillä puhekielessä on tavallista, että monikollisen subjektin predikaatti on yksikössä. Puhekielessä sanotaan Pojat juoksee, mutta kirjakielessä on kirjoitettava Pojat juoksevat. Pääsääntö on siis, että kirjakielessä monikollisen subjektin predikaatti on monikossa; yksikössä olevan subjektin predikaatti on yksikössä.
Predikaatin yksiköllisyyteen tai monikolli- suuteen vaikuttaa yleensä subjektin muodollinen luku eikä tarkoitettujen asioiden määrä. Siksi lukusanan ja osa-sanan predikaatti on yleensä yksikössä.
Viisi poikaa kirjoittaa.
Osa pojista kirjoittaa.
Lukusanasubjektin yhteydessä voi predikaatin vaihtelulla kuitenkin saada aikaan epämääräisyyden ja määräisyyden eron.
Viisi työnantajajärjestöä eivät päässeet yksimielisyyteen palkaneuvotteluissa.
Tässä tapauksessa työnantajajärjestöjä on olemassa yhteensä viisi. Jos sen sijaan predikaatti
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 493


olisi muodossa ei päässyt, järjestöjä olisi enemmän, ja niistä viisi oli erimielisiä.
Usean subjektin rinnastaminen vaatii yleensä monikollisen predikaatin.
Siirtolaisuus ja pakolaisuus ovat lisääntyneet. Konjunktio tai osoittaa subjektit vaihtoehtoisiksi. Tällöin predikaatti on yksikössä. Näytelmän esittää Kansallisteatteri tai Ryhmäteatteri.
Pääsäännön poikkeuksia ja rajatapauksia
1. Eksistentiaali- eli olemassaololauseissa (ks. s. 465) predikaatti on yksikössä, vaikka subjekti olisi monikossa. Predikaatti ilmaisee olemassaoloa, mutta myös "olemaan” (esimerkiksi ha- vaintopiiriin) tulemista tai ” olemasta” lakkaamista. Subjekti on näissä lauseissa tavallisesti lauseen lopussa.
Naapuritalossa oli komeat häät.
Kaikkiin laatikoihin tuli nimilaput. Eksistentiaalilauseen tuntee myös siitä, että kun se muutetaan kielteiseksi, subjekti muuttuu usein partitiivimuotoiseksi.
Eksistentiaalilause:
Koneeseen liittyy käyttöohjeet.
(Koneeseen ei liity käyttöohjeita.)
Intransitiivilause:
Käyttöohjeet liittyvät koneeseen.
(Käyttöohjeet eivät liity koneeseen.)
2. Omistuslauseessa predikaatti on yksikössä, vaikka subjekti on monikollinen: Tytöllä on vaaleat hiukset. Olisi siis väärin sanoa ”Tytöllä ovat vaaleat hiukset”. Omistuslauseessa on omistajaa ilmaiseva, adessiivissa oleva sana (tytöllä), olla- verbi sekä lopussa subjekti (hiukset). Omistus- lauseen tunnistaa myös siitä, että se muodostetaan englannissa have- ja ruotsissa /za-verbillä.
3. Predikaatti on yksikössä, jos monikollinen subjekti on merkitykseltään yksiköllinen, siis
yhtä tarkoittava.
Helsingin Sanomat kirjoitti asiasta.
Joskus monikollisella predikaatilla voidaan näissä tapauksissa osoittaa, että tarkoitetaan ensi sijassa kokonaisuuden osia erikseen. Painotuksen mukaan voidaan siis valita joko yksiköllinen tai monikollinen predikaatti.
Wienin filharmonikot soitti mainiosti.
(orkesteri kokonaisuutena)
Wienin filharmonikot soittivat mainiosti. (orkesterin jäsenet)
4. Predikatiivilauseissa predikaatti voi määräytyä joko subjektin tai predikatiivin mukaan.
Varmin tunnistuskeino on TAI ovat sormenjäljet.
5. Yhtä henkilöä teititeltäessä verbin partisiip- pimuoto (esim. ollut) on yksikössä.
Herra ministeri, oletteko kuullut näistä hankkeista?
Vertaa monen henkilön puhutteluun:
Oletteko te muut kuulleet asiasta?
Passiivilauseessa ei ole subjektia, joka vaikuttaisi verbin lukuun. Lauseen objekti (esim. seuraavassa ylioppilaskirjoitukset) ei vaadi predikaattia monikkoon.
Ylioppilaskirjoitukset oli alun perin tarkoitettu yliopiston pääsykokeiksi.
Ei siis: "Ylioppilaskirjoitukset olivat alun perin tarkoitettu yliopiston pääsykokeiksi ”
Predikaatista tulee monikollinen, jos lauseen muuttaa aktiivimuotoiseksi. Silloin ylioppilaskirjoitukset onkin subjekti ja se vaatii monikollisen predikaatin:
Ylioppilaskirjoitukset olivat tarkoitetut pääsykokeiksi.
Edellisessä virkkeessä sana tarkoitetut ei kuulu predikaattiin vaan on predikatiivi.
494 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Yksikkö ja monikko
Suomen kielessä sanotaan Pane kengät jalkaan, vaikka tarkoitetaan molempia jalkoja. Tällainen yksikön käyttö perustuu siihen suomen kielen periaatteeseen, että parillisista ruumiinjäsenistä käytetään yleensä yksikköä, kun on kysymys niiden pukimista. Kengät ovat jaloissa merkitsee aivan muuta kuin Kengät ovat jalassa.
Yksikköä käytetään yleensä myös silloin, kun puhutaan jostakin ihmisille kuuluvasta asiasta, jota kullakin on vain yksi:
Pojat ottivat lakin päästään. (Ei: ”lakit päistään”) Tuaregien keskuudessa on vanhoja naisia, jotka väittävät, etteivät koskaan ole nähneet aviomiehensä suuta - se on näet hunnun peitossa.
Me mietimme asiaa ankarasti päässämme.
He pohtivat asiaa mielessään.
Mieleemme tulee kuvia pienistä, vihreistä marsilaisista.
Sääntö yksikön käytöstä ei ole ehdoton: edellä olevassa esimerkissä olisi mahdollinen myös monikko mieliimme. Mielissään taas ei sovi, koska se on vakiintunut toiseen merkitykseen - samoin kuin edellisen esimerkin päässämme- muodon monikollinen vastine päissämme. Monikko tuntuu luontevalta myös silloin, kun pannaan korvalaput korville tai lasit silmille.
Seuraavanlaisissa tapauksissa on yksikkö tavallisempi, mutta usein myös monikko on mahdollinen:
elokuun 25. ja 26. päivänä TAI päivinä suomen ja ruotsin kielellä TAI kielillä Oulun ja Lapin läänissä TAI lääneissä.
Lauseenvastikkeiden käytöstä
(Lauseenvastikkeista ks. myös s. 466.)
Temporaalirakenne
Temporaalirakenteen tulee vastata aikaa ilmaisevaa Zctm-lausetta. Sen predikaattiosana oleva
2. 	infinitiivi (mennessäni, luettaessa) ilmaisee päälauseen predikaatin kanssa samanaikaista tekemistä. 2. partisiippi (mentyäni, luettua) taas ilmaisee tekemistä, jonka jälkeen päälauseen tekeminen tapahtuu.
EI: Juna törmäsi aseman seinään vaunujen kasautuessa toistensa päälle.
(Tällaista lauseenvastiketta ei voi luontevasti korvata kun-lauseella.)
VAAN: Juna törmäsi aseman seinään, ja vaunut kasautuivat toistensa päälle.
EI: Urheilija heitti kiekkoa vain kaksi kertaa loukattuaan kätensä toisella kierroksella.
(2. partisiippi loukattuaan ei sovi tähän, koska urheilija heitti kiekkoa ensin ja loukkasi kätensä sen jälkeen.)
VAAN: Urheilija heitti kiekkoa vain kaksi kertaa, koska hän loukkasi kätensä toisella heittokierroksella.
Miten temporaalirakenteen subjekti ilmaistaan?
• Jos lauseenvastikkeen subjekti on sama kuin päälauseen, se ilmaistaan pelkällä omistusliitteellä:
Ristiriitoja kohdatessaan ihminen ei voi ratkaista asioita pelkästään järjellä.
= Kun ihminen kohtaa ristiriitoja, hän ei voi ratkaista asioita pelkästään järjellä.
• Jos päälauseen ja lauseenvastikkeen subjekti ei ole sama, subjekti on ilmaistava erikseen
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä 495


genetiivissä olevalla sanalla:
Auringon lämmittäessä nokkosperhonen herää.
= Kun aurinko lämmittää, nokkosperhonen herää.
• Kun temporaalirakenne vastaa passiivilausetta, siltä puuttuu subjekti ja myös sitä vastaava omistusliite.
Kaappeja koottaessa seinä murtui.
= Kun kaappeja koottiin, seinä murtui.
• Kun temporaalirakenne vastaa aktiivimuo- toista mutta subjektitonta lausetta, jonka ajateltu tekijä on ’kuka tahansa’, lauseenvastikkeen verbi on omistusliitteetön:
Ovesta vasemmalle kääntyessä täytyy varoa naulakkoa.
= Kun ovesta kääntyy vasemmalle, täytyy varoa naulakkoa.
Modaalirakenne
Modaalirakenteen predikaattiosana olevalla II infinitiivin instruktiivilla (tehden, puhuen) ilmaistaan pääverbin tekemisen tapaa. Se ei siis voi tarkoittaa pääverbin kanssa eriaikaista tekemistä.
EI: Sivuutan esityksessäni elokuvan tekijät keskittyen ajatuksiin, joita filmi herättää. (Ei voi "sivuuttaa keskittyen”)
VAAN: Sivuutan esityksessäni elokuvan tekijät ja keskityn ajatuksiin, joita filmi herättää.
EI: Halleyn komeetta kiertää säännöllistä rataansa linnunratamme ympärillä saapuen joka 76:s vuosi Maan läheisyyteen. (Komeetta ei kierrä saapuen.)
VAAN: Halleyn komeetta kiertää säännöllistä rataansa linnunratamme ympärillä. Joka 76:s vuosi se saapuu Maan läheisyyteen.
496 Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä


Kirjallisuutta
Kirjallisuusluettelossa on niitä teoksia ja artikkeleja, joita on käytetty lähteinä ja taustamateriaalina Käsikirjaa
kirjoitettaessa ja uusittaessa.
Tekstitieto
Ander, Jan-Erik, Tredje spräket - kommunikation med flera sinnen. Bokförlaget Arena, Bild och Ord Akademin, Lexvison/AB Television, 2003.
Argumentti ja kritiikki. Lukemisen, keskustelun ja vaikuttamisen taidot. Toim. Marja-Liisa Kakkuri-Knuut- tila. Gaudeamus, 1998.
Goatly, Andrew, Critical reading and writing. Routledge, 2000.
Hellspong, Lennart, Metoder för brukstextanalys. Studentlitteratur, 2001.
Hellspong, Lennart & Ledin, Per, Vägar genom texten. Handbok i brukstextanalys. Studentlitteratur, 1997.
Kemppainen, Lasse, Myös kuva on teksti - kuinka lukea kuvaa. - Ylioppilasaineita 1996. Äidinkielen Opettajain Liitto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996.
Kieli ja sen kieliopit. Opetuksen suuntaviivoja. Opetusministeriö, Painatuskeskus, 1994.
Kieli, kertomus, kulttuuri. Toim. Tommi Hoikkala. Gaudeamus, 1987.
Kuusamo, Altti, Kuvien edessä. Esseitä kuvan semiotiikasta. Gaudeamus, 1990.
Leivvo, Matti & Luukka, Minna-Riitta & Nikula, Tarja, Pragmatiikan ja retoriikan perusteita. Jyväskylän yliopisto, 1992.
Metafora. Ikkuna kieleen, mieleen ja kulttuuriin. Toim. Lauri Harvilahti & Jyrki Kalliokoski & Urpo Nikanne & Tiina Onikki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992.
Pelkkää retoriikkaa. Toim. Kari Palonen & Hilkka Sum- manen. Vastapaino, 1996.
Seppänen, Janne, Katseen voima. Kohti visuaalista lukutaitoa. Vastapaino, 2001.
Teksti ja ideologia. Toim. Jyrki Kalliokoski. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1995.
Kielitieto
Anhava, Jaakko, Maailman kielet ja kielikunnat. Gaudeamus, 1998.
Crystal David, The Cambridge encyclopedia of language.
Cambridge University Press, 1997.
Crystal, David, Language and the Internet. Cambridge University Press, 2001.
Ethnologue Languages of the World. 2003. Saatavissa www-muodossa <http//www.ethnologue.com/web. asp>. Luettu 28.11.2003.
Etymologinen sanakirja.Toim. Kaisa Häkkinen. Nykysuomen sanakirja 6. WSOY, 1987.
Hakulinen, Auli & Karlsson, Fred, Nykysuomen lauseoppia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1979. Hansegärd, Nils Erik, Kaksikielisiä vai puolikielisiä?
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1979.
Hiidenmaa, Pirjo, Suomen kieli - who cares? Otava, 2003.
Häkkinen, Kaisa, Agricolasta nykykieleen. WSOY, 1994. Häkkinen, Kaisa, Mistä sanat tulevat. Suomalaista etymologiaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990. Häkkinen, Kaisa, Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. Isosuinen nainen. Tutkielmia naisesta ja kielestä. Toim.
Lea Laitinen. Yliopistopaino, 1988.
Joki, Aulis, Maailman kielet. 3., korjattu ja lisätty painos.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1984.
Karttunen, Kaarina, Nykyslangin sanakirja. WSOY, 1979.
Kielestä kiinni. Toim. Seija Aalto ym. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1989.
Korhonen, Mikko, Kielen synty. WSOY, 1993. Koukkunen, Kalevi, Atomi ja missi. Vierassanojen etymologinen sanakirja. WSOY, 1990.
Kovalainen, Ritva 8c Seppo, Sanni, Puiden kansa.
Kustannus Pohjoinen, Periferia Publications, 1997. Leivvo, Matti, Lapsen kielen kehitys. 2. painos.
Gaudeamus, 1986.
Lyytikäinen, Erkki, Miten suomen kielen käy?
- 	Helsingin Sanomat 18.1.1998.
Meri, Veijo, Sanojen synty. Etymologinen sanakirja.
Gummerus, 1982.
Most widely spoken languages in the World. Saatavissa www-muodossa <http//www.infoplease.com/ipa/ A0775272.html>. Luettu 24.11.2003.
Nuolijärvi, Pirkko, Kieliyhteisön vaihto ja muuttajan identiteetti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1986.
Kirjallisuutta 497


Nuolijärvi, Pirkko, Kolmannen sukupolven kieli. Helsinkiin muuttaneiden suurten ikäluokkien eteläpohjalaisten ja pohjoissavolaisten kielellinen sopeutuminen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1986.
Nuolijärvi, Pirkko & Tiittula, Liisa, Televisiokeskustelun näyttämöllä. Televisioinstitutionaalisuus suomalaisessa ja saksalaisessa keskustelukulttuurissa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000.
Paimen, Erkki, Quo vadis, lingua latina? - Tiede 2000 3/1986.
Palva, Heikki, Pyhä kielii ongelmien kieli. - Tiede 2000 8/1988.
Paunonen, Heikki, Suomen kieli Helsingissä. Huomioita Helsingin puhekielen historiallisesta taustasta ja nykyvariaatiosta. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1995 (1982).
Shore, Susanna, Onko suomessa passiivia? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1986.
Skutnabb-Kangas, Tove, Vähemmistö, kieli ja rasismi. Gaudeamus, 1998.
Uralilaiset kielet. Toim. Johanna Laakso. WSOY, 1991.
Puhuminen
Buys, William E., Speaking by doing. 6. painos. National Textbook Company, 1992.
Gunnarson, Hans, Vältalaren. Almqvist & Wiksell För- lagAB, 1996.
Haasteita puheviestinnän opettamiseen. Toim. Maarit Valo. Jyväskylän yliopisto, 1995.
Heikkilä, Kristiina, Tiimit - avain uuden luomiseen. Talentum Media OY, 2002.
Keskusteluanalyysin perusteet. Toim. Liisa Tainio. Vastapaino, 1997.
Lehtonen, Jaakko 8c Kortetjärvi-Nurmi, Sirkka, Neuvotellen tulokseen. WSOY-yhtymä, Weilin+Göös, 1996.
Lucas, Stephen E., The art of public speaking. 2. painos. Random House, 1986.
Nykytietoa puheviestinnän opetuksesta. Toim. Maarit Valo. Jyväskylän yliopisto, 2000.
Puheesta ja vuorovaikutuksesta. Toim. Pekka Isotalus. Jyväskylän yliopisto, 1994.
Puro, Jukka-Pekka, Johdatus puheviestinnän teorioihin. Gaudeamus, 1996.
Trenholm, Sarah 8c Jensen, Arthur, Interpersonal Communication. 2. painos. Wadsworth, Inc., 1992.
Kirjoittaminen
Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko 8c Sajavaara, Paula, Tutkija kirjoita. 6.-9. painos. Tammi, 2000.
Iisa, Katriina & Kankaanpää, Salli & Piehl, Aino, Tekstintekijän käsikirja. Yrityskirjat OY, 1997.
Kauppinen, Anneli & Laurinen, Leena, Tekstioppi. Johdatus ajattelun ja kielen yhteistyöhön. Kirjayhtymä, 1988.
Lagercrantz, Olof, Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta. Suom. Timo Hämäläinen. WSOY, 1986.
Linna, Helena, Kirjoittamisen suuri seikkailu. Prosessikirjoittaminen. WSOY, 1994.
Linnakylä, Pirjo & Mattinen, Eija & Olkinuora, Asta, Prosessikirjoittamisen opas. Otava, 1988.
Luostarinen, Heikki & Väliverronen, Esa, Tekstinsyöjät. Yhteiskuntatieteellisen kirjallisuuden lukutaidosta. Vastapaino, 1991.
Mistä ääni meissä tulee? Runoja ja tulkintoja. Toim. Satu Grunthal & Kirsti Mäkinen. WSOY, 1994.
Riikonen, H. K., Mikä on essee? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990.
Strömquist. Siv, Skrivboken. 2. painos. Gleerups, 1994.
Yön ja päivän kartta. Novelleja ja tulkintoja. Toim. Kirsti Mäkinen. WSOY, 1993.
Kirjallisuus
Kirjallisuus on yhteiskunnallinen voima
Ekholm, Kai, Kielletyt kirjat 1944-1946. Yleisten kirjastojen kirjapoistot vuosina 1944-1946. Things to come, 2000.
Eskola, Katarina, Lukijoiden kirjallisuus Sinuhesta Sonja O:hon. Tammi, 1990.
Eskola, Katarina, Suomalaiset kirjanlukijoina. Tammi, 1979.
Eskola, Katarina & Linko, Maaria, Lukijan onni. Poliitikkojen, kulttuurieliitin ja kirjastonkäyttäjien kirjallisista mieltymyksistä. Tammi 1976.
Jokinen, Kimmo, Ostajat, lukijat, arvioijat, tukijat. Lukijoiden ja kriitikoiden kirjallisuus suuren muuton jälkeisessä Suomessa. Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimusyksikkö, 1987.
Jokinen, Kimmo, Suomalaisen lukemisen maisemaihan- teet. Jyväskylän yliopisto. Nykykulttuurin tutkimusyksikkö, 1997.
Kielletyt kirjat. Toim. Kai Ekholm. 2. uud. painos. Eduskunnan kirjasto, 1996.
Lehtonen, Mikko, Post scriptum. Kirja medioitumisen aikakaudella. Vastapaino, 2001.
Niemi, Juhani, Kirjallinen elämä. Kirjallisuuden yhteiskuntasuhteiden kartoitusta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000.
Niemi, Juhani, Kirjallisuus instituutiona. Johdatus sosiologiseen kirjallisuudentutkimukseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.
Niemi, Juhani, Suomalaisten suosikkikirjat. Karisto, 1997.
498 Kirjallisuutta


Kaunokirjallisuus
Apo, Satu, Aleksis Kivi ja talonpoikainen erotiikka.
- 	Aleksis Kiven maailmasta. Toim. Markku Envall. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1984.
Artaud, Antonin, Kohti kriittistä teatteria. Otava, 1983.
Bengtsson, Niklas, Mielikuvituksen rajaton riemu. Bibliografia ja johdatus fantasiakirjallisuuteen. BTJ Kirjastopalvelu, 2000.
Bengtsson, Niklas, Romuluinen robotti. Tieteiskirjallisuuden bibliografia 1990-2000 ja robotin historiaa. BTJ Kirjastopalvelu, 2001.
Bettelheim, Bruno, Satujen lumous, merkitys ja arvo. Suom. Mirja Rutanen. WSOY, 1985.
Bloom, Harold, Lukemisen ylistys. Suom. Kalevi Nyytäjä. Otava, 2001.
Brecht, Bertolt, Aikamme teatterista. Epäaristotelilaises- ta dramatiikasta. Suom. Max Rand. Tammi, 1965.
Eagleton, Terry, Kirjallisuusteoria. Johdatus. 2. uud. p. Suom. Yrjö Hosiaisluoma et ai. Vastapaino, 1997.
Envall, Markku, Suomalainen aforismi. Keinoja, rakenteita, lajeja, ongelmia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1987.
Essiin, Martin, Draaman perusteet. Suom. ja käsitehake- mistolla varustanut Sirkka Heiskanen-Mäkelä. Gummerus, 1980.
Hein, Manfred Peter, Die Kanonisierung eines Romans. Aleksis Kivis ”Sieben Briider” 1870-1980. Otava, Klett-Cotta, 1984.
Historiallisen romaanin teoriaa ja käytäntöä Georg Lukäcsista Umberto Ecoon. Toim. Markku Ihonen & Liisa Saariluoma. Joensuun yliopisto. Humanistinen tiedekunta, 1986.
Huhtala, Liisi, Pieni kirjallisuustieto. Kirjayhtymä, 1986.
Hosiaisluoma, Yrjö, Kirjallisuuden sanakirja. WSOY, 2003.
Intertekstuaalisuus. Suuntia ja sovelluksia. Toim. Auli Viikari. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.
Kantokorpi, Mervi & Lyytikäinen, Pirjo & Viikari, Auli, Runousopin perusteet. Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1990.
Karhu, Eino, Suomen kirjallisuus runonlaulajista 1800- luvun loppuun. Kansankulttuuri, 1979.
Kinnunen, Aarne, Draaman maailma. Villiintynyt puutarha. WSOY, 1985.
Kinnunen, Aarne, Mitä näyttelijä tekee? Syntiä vai työtä? WSOY, 1984.
Kinnunen, Aarne, Tuli, aurinko ja seitsemän veljestä. Tutkimus Aleksis Kiven romaanista. 2., täydennetty painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1987.
Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. Toim. Outi Alanko 8( Tiina Käkelä-Puumala. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001.
Koskela, Lasse & Rojola, Lea, Lukijan abc-kirja. Johdatus kirjallisuuden nykyteorioihin ja kirjallisuudentut¬
kimuksen suuntauksiin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997.
Koskela, Lasse & Lankinen, Pasi, Opas kaunokirjallisuuden lukemiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003.
Kuin avointa kirjaa. Leikkivä teksti ja sen lukija. Toim. Mervi Kantokorpi. Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1995.
Kuvien kehässä. Tutkielmia kirjallisuudesta, poetiikasta ja retoriikasta. Toim. Vesa Haapala. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003.
Launonen, Hannu, Suomalaisen runon struktuuri- analyysia. Tutkimus Jaakko Juteinin, Aleksis Kiven, Otto Mannisen, Eino Leinon, V. A. Koskenniemen, Uuno Kailaan, Kaarlo Sarkian, Tuomas Anhavan, Paavo Haavikon ja Pentti Saarikosken lyriikasta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1984.
Lehtonen, Mikko, Merkitysten maailma. Kulttuurisen tekstintutkimuksen lähtökohtia. Vastapaino, 1995.
Leino, Pentti, Kieli, runo ja mitta. Suomen kielen metriikka. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1982.
Morris, Pam, Kirjallisuus ja feminismi. Johdatus feministiseen kirjallisuudentutkimukseen. Toimittaen suom. Päivi Lappalainen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997.
Mäenpää, Anna-Liisa, Psykologinen tulkinta kirjallisuuden opetuksessa. - Kirjallisuuden tulkinta ja opetus. Toim. Ritva Haavikko. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1978.
Namia ja ympäröivät maat. Fantasia kirjallisuuden lajina. Toim. Pekka Kuusisto. Oulun yliopisto, kirjallisuuden ja kulttuuriantropologian laitos, 1993.
Niemi, Irmeli, Nykyteatterin juuret. Teorioita, tavoitteita, saavutuksia 1900-luvun eurooppalaisessa teatterissa. Tammi, 1975.
Niemi, Irmeli, Pääosassa katsoja. Teatteriesityksen vastaanotosta. Tammi, 1983.
Palmgren, Marja-Leena, Johdatus kirjallisuustieteeseen. WSOY, 1986.
Polkunen, Mirjam & Suhonen, Pekka & Viikari, Auli, Lukutikku kirjallisuuden lukijalle. Weilin+Göös, 1978.
Rimmon-Kenan, Shlomith, Kertomuksen poetiikka. Suom. Auli Viikari. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.
Science fiction. Toim. Juhani Hinkkanen & Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.
Segers, Rien T., Kirja ja lukija. Johdatusta kirjallisuudentutkimuksen uuteen suuntaukseen. Suom. Lili Ahonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1985.
Tammi, Pekka, Kertova teksti. Esseitä narratologiasta. Gaudeamus, 1992.
Tarkiainen, V., Aleksis Kivi. Elämä ja teokset. 6. p. WSOY, 1984.
Kirjallisuutta 499


Länsimainen kirjallisuus
Antiikin myytit ja uskonnot. Toim. Maarit Kaimio & Paavo Castren & Jorma Kaimio. Otava, 1979.
Beesley, Simon & Joughin, Sheena, 1900-luvun kirjallisuus. Suom. Päivi Paappanen. Gummerus, 2001.
Heiskanen-Mäkelä, Sirkka, Euroopan kirjallisuuden valtavirtauksia. Keskiajalta romantiikkaan. Gaudeamus, 1989.
Kansojen kirjallisuus 1-12. Toim. F. J. Billeskov & Hakon Stangerup & P. H. Traustedt. Suomalaisen laitoksen toimittaja Lauri Viljanen. WSOY, 1974-79.
Koskimies, Rafael, Maailman kirjallisuus I-IV. Otava, 1963-65.
Otavan kirjallisuustieto. Toim. Risto Rantala & Kaarina Turtia. Otava, 1990.
Roos, Vappu, Suuri maailmankirjallisuus. Länsimaisen kirjallisuuden vaiheet Homeroksesta Seferisiin. Kolmas tarkistettu ja lisätty painos. Tammi, 1965.
Schuck, Henrik, Yleisen kirjallisuuden historia 1-10. WSOY, 1960-61.
Suomen kirjallisuus
Griinthal, Satu, Välkkyvä virran kalvo. Suomalaisten kaunokirjallisten balladien motiivit. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997.
Kaivola, Terttu, Messukirjasta meteli. Suomalaisen kirjan viisi vuosisataa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,
1988.
Karkama, Pertti, Kirjallisuus ja nykyaika. Suomalaisen sanataiteen teemoja ja tendenssejä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994.
Kaukonen, Väinö, Lönnrot ja Kalevala. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1979.
Kertomusperinne. Toim. Irma-Riitta Järvinen & Seppo Knuuttila. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1982.
Koskela, Lasse, Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon. Tammi 1990.
Kotimaisia nykykertojia 1-2. Toim. Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.
Kovalainen, Ritva & Seppo, Sanni, Puiden kansa. Pohjoinen, Periferia Publications, 1997.
Kurittomat kuvitelmat. Johdatus 1990-luvun kotimaiseen kirjallisuuteen. Toim. Markku Soikkeli. Turun yliopisto, Taiteiden tutkimuksen laitos, 2002.
Kuusi, Matti & Anttonen, Pertti, Kalevalalipas. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1985.
Laitinen, Kai, Metsästä kaupunkiin. Esseitä ja tutkielmia kirjallisuudesta. Otava 1984.
Laitinen, Kai, Suomen kirjallisuuden historia. 4. uusittu painos. Otava 1997.
Louhen sanat. Kirjoituksia kansanperinteen naisista. Toim. Aili Nenola 8( Senni Timonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990.
Nevala, Maria-Liisa, Muodon vallankumous. Modernismin tulo suomenkieliseen lyriikkaan 1945-1959. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1981.
Niemi, Juhani, Proosan murros. Kertovan kirjallisuuden modernisoituminen Suomessa 1940-luvulta 1960-lu- vulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995.
Nummi, Jyrki, Jalon kansan parhaat voimat. Kansalliset kuvat ja Väinö Linnan romaanit Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. WSOY, 1993.
Pieni suuri maailma. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia. Toim. Liisi Huhtala 8( Karl Grunn
& 	Ismo Loivamaa & Maria Laukka. Tammi, 2003.
"Sain roolin johon en mahdu” Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Otava
1989.
Suomalaisia kirjailijoita 1500-luvulta nykypäiviin. Toim. Risto Rantala. Otava, 1994.
Suomen kirjallisuus I-VI1I. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Otava, 1963-1970.
Suomen kirjallisuushistoria 1. Hurskaista lauluista nostelevaan romaaniin. Toim. Yrjö Varpio & Liisi Huhtala. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999.
Suomen kirjallisuushistoria 2. Järkiuskosta vaistojen kapinaan. Toim. Lea Rojola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999.
Suomen kirjallisuushistoria 3. Rintamakirjeistä tietoverkkoihin. Toim. Pertti Lassila. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999.
Tarkka, Pekka, Suomalaisia nykykirjailijoita. 5. uud. laitos. Tammi 1990.
Virtanen, Leea, Suomalainen kansanperinne. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1988.
Kielenhuollon periaatteita ja käytäntöä
CD-perussanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Edita, 1997.
Iisa, Katariina & Oittinen, Hannu & Piehl, Aino, Kielenhuollon käsikirja. Yrityskirjat, 1997.
Itkonen, Terho, Uusi kieliopas. Tarkistanut ja uudistanut Sari Maamies. Tammi, 2000.
Kielikello. Kielenhuollon tiedotuslehti. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Stellatum OY.
Nykysuomen sanakirja 5. Uudissanat. Slangisanat. Lyhenteet. Ulkomaiden paikannimiä. 3. painos. Suomalaisen kirjallisuuden Seura, WSOY, 1982.
Suomen kielen perussanakirja 1-3. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Painatuskeskus, 1990-94.
500 Kirjallisuutta


Hakemistot
Asiahakemisto
abessiivi 457 ablatiivi 457 abstrakti 182, 206, 208 abstraktiotikkaat 144 absurdi draama 267 absurdi teatteri 277 absurdismi 346 adessiivi 457 adjektiivi 454 adjektiiviattribuutti 462 adverbi 175,455 adverbiaali 463 afgaani 79 aforismi 266 aihe 257
aihepiirijärjestys 166 aika (kaunokirjallisuudessa) 257 aikajärjestys 164 aikamuoto 458 aikasuhde 39 aineiston käyttö 147 aineistoon viittaaminen 157 ajan, paikan ja toiminnan ykseys 296,313 ajatusjuoni 174 ajatuskartta 159 ajatusviiva 487,488 akkusatiivi 457 aktiivi 459 alakäsite 176 albania 79 aleutti 78
alistuskonjunktio 456 alkukirjain 471,486 alkusointu 17, 53, 278 allatiivi 457 allegoria 304 allitteraatio 17 alluusio 26,262
aloitus 117, 171 altailainen kieli 78 aluepuhekieli 68 alustus 120 amerikansuomi 76 amhara 78 ammattislangi 68 analyysi 200, 203 analyyttinen draama 267 analyyttinen kieli 84 antiikki 292, 295 arabia 78 aramea 78 argumentaatio 44 argumentaatioanalyysi 48 argumentointijärjestys 167 argumentointitapa 44 argumentoiva teksti 36 argumentti 44 arkkiveisu 379 armenia 79 artikkeli 147,206 arviointi 124,127, 210 arvioiva ja kriittinen kuunteleminen 102 arvioiva lukutaito 149 arvoitus 379 arvostelu 196
asennonvaihto (runossa) 281 asiateksti 158 asiatyyli 139 astevaihtelu 85 attribuutti 462 aukko 237,261 Australian alkuasukaskieli 78 australiansuomi 76 austroaasialainen kieli 78 austronesialainen kieli 78 avoin draama 268 avoin kohta 237, 261
balladi 280, 378 balttilainen kieli 79 bantukieli 78 barokki 292 baski 78 belutsi 79 bengali 78, 79 Beowulf 250 berberikieli 78 bihari 79
biografinen kirjallisuudentutkimus 243 bretoni 79,82 bulgaria 79 bunjabi 79 burma 78 burusaski 78
Cid 321
commedia dell'arte 273
dadaismi 344,413,432 dekonstruktio 245 demonstratiivipronomini 455 denotaatio 12 dialogi 260, 269 dialogipartikkeli 100 dolce stil nuovo 306 dravidakieli 78
Edda 250 eepos 249,250 eeppinen runo 375 eeppinen teatteri 276 eetos 40
ehdotuspuheenvuoro 112 eksistentiaalilause 465,494 ekspressionismi 293, 343 elatiivi 457
Hakemistot 501


elegia 280
elektrakompleksi 298 ellipsi 19,177 eloisuus 146 elollistaminen 13 eläinsatu 378
elämäkerrallinen kirjallisuudentutkimus 243 enetsi 83 englanti 78 ,79 epigrammi 280 epiikka 249, 295 epämääräisyys 85 epämääräisyyskohta 237, 261 epäsuora kerronta 260 epäsuora kysymyslause 465 erisnimi 454 erityislaina 90,479 eriytyminen 69 esiintymisjännitys 113 esiintymistaito 94, 113 esisopimus 44 esitelmä 120 esittelypuhe 121 espanja 78, 79 essee 147, 198 esseekoe 214 essiivi 457 etuvokaali 85 etäsukukieli 82 eufemismi 19, 55 ex tempore -puhe 123
faabeli 251
fantasiakirjallisuus 250 farssi 296 feminismi 351
feministinen kirjallisuudentutkimus 248 fiktiivisyys 236 finaalirakenne 467 flaami 79 foneemi 58, 84 fonologia 85 friisi 79
futurismi 343, 413, 411 fääri 79
gaeli 79 genetiivi 457 genetiiviattribuutti 462 genre 20,249 germaaninen kieli 79 Gilgämes 250 gruusia 78 grönlanti 78 gurajati 79
haibun 363
haiku 280
hanti 83
happening 276
havainnollistaminen 116
havainnollisuus 141
hengitysharjoitus 122
henkilö (kaunokirjallisuudessa) 256
heprea 78
hindi 78, 79
hollanti 79
homo narrativus 350
huomaamaton asiatyyli 139
huudahdus 52
huudahdussana 456
hybris 301
hymni 280
hääruno 378
identiteetti 66
ideologia 51
ihmesatu 378
iiri 79, 82
ikoni 61
illatiivi 457
imagismi 346
imperatiivi 458
imperfekti 458
impressionismi 293, 336
indefiniittipronomini 455,490
indeksi 61
indikatiivi 458
indoeurooppalainen kieli 78
indoiraaninen kieli 79
indokiinalainen kieli 78
indonesia 78
indonesialainen kieli 78
inessiivi 457
infinitiivi 460
ingressi 206 inhorealismi 328 instruktiivi 457 interjektio 456 Internet-keskustelu 100 Internet-lähde 150, 209 interrogatiivipronomini 455 intertekstuaalisuus 26, 239-242, 245, 26 intiaanikieli 78 intransitiivilause 464 intransitiiviverbi 455 inuit 78 ironia 30, 53 islanti 79
isokirjainlyhenne 482 italia 79 itkut 378 itkuvirsi 378
itämerensuomalainen kieli 82 ivamukaelma 28
jaava 78 japani 78 jargon 68 johdin 456 johdos 16 johtaminen 85 joruba 78
julmuuden teatteri 276 juoni 174, 257 jännitys 113 järjestysluku 455,484 jäsennys 133, 163 jäsennys (lauseessa) 461
kaanon 227-229 kaikkitietävä kertoja 259 kaipuun sininen kukka 321 kaksikielisyys 65 kaksoispiste 486,488 Kalevala 380,386 kalevalamitta 279, 283, 379 Kalevipoeg 250 kannatuspuheenvuoro 112 kansalaissota (kirjallisuudessa) 406 kansallinen uusromantiikka 398 kansalliseepos 250 kansalliskieli 76
502 Hakemistot


kansalliskirjallisuus 383 kansanlatina 79 kansanrunous 375 kansilehti 208 kantasaame 86 kantasuomi 83, 86 kantaurali 82 kappalejako 169 kapulakieli 146 karelianismi 398,400 karjala 82 katalaani 79 katharsis 300 kaukasialainen kieli 78 kaunokirjallisuudesta kirjoittaminen 156 kehyskertomus 164, 252, 263 kelttiläinen kieli 79, 82 kertomakirjallisuus 249 kerronta 260 kertoja 258 kertomus 36, 40, 164 kertova runous 295 keskeislyriikka 278 keskiaika 292 keskuslyriikka 278 keskustelu 99 keskustelupartikkeli 100 kesto 257 khmer 78 khoisankieli 78 kielellinen identiteetti 66 kielellinen repertuaari 66 kielen oppiminen 63 kielen rappio 69 kielen vaihtelu 68 kielenhuolto 469 kieli 58
kieli (kaunokirjallisuudessa) 245, 261,281 kielikuva 1,53,281 kielilaki 76 kielimuoto 67 kieltosana 85 kiertoilmaus 19, 55 kiina 78 kirjainsana 482 kirjakieli 68, 87,469 kirjallinen varkaus 154
kirjallisuudenlajit 249 kirjallisuusanalyysi 147 kirjallisuusarvostelu 147, 196 kirjoitettu kieli 67 kirjoittajan ääni 136 kirjoitusprosessi 134 klassikko 227 klassisismi 292, 312 klisee 17
koe 124, 127,210 koevastaus 186 koheesio 37, 174 kohosteisuus 139 kohtaus 268 kohteliaisuus 104 kokijalause 464 kokous 111 kolumni 193 komedia 267 komi 83 komitatiivi 457 komitea 109
kommentoiva referaatti 180 kommentti 191 komparaatio 177 komparatiivi 454,477,490 konditionaali 458 konfliktidraama 268 kongruenssi 493 konjunktio 175,456 konjunktiolause 465 konnotaatio 12,51 konteksti 28,239 koostelyhenne 481 korea 78 korni 82
korrelaatti 177,455,489 koturnit 270 koululaisromaani 421 kreikka 79, 80
kriittinen kuunteleminen 102 kriittinen kuuntelutaito 51 kriittinen lukutaito 51,149 kubismi 339,413 kurdi 79
kuunteleminen 102, 121 kuusilaiskieli 78 kuutiointi 163 kuva (runossa) 282
kuvallisuus (runossa) 282 kuvan tulkinta 32 kuvaus 36 kveeni 76 kymri 79, 82 kärjistys 52 käsitekartta 160 käsittelyosa 117 käännekohta 257 käännöslaina 90
la belle epoque 334 lainasana 90,479 lainaus 488 lainausmerkki 488 l'art pour l'art 334 lasten- ja nuortenkirjallisuus 391, 412, 431,436, 448 lastu 395 latina 79 latvia 79 lause 460
lauseattribuutti 462 lauseenjäsen 460,461 lauseenjäsennys 461 lauseenvastike 466,485,495 lauseiden suhde 466 lauseke 461 lauselajit 465 lausemuoto 52 lauseoppi 460 lausuma 460 le mal du siecle 321 legenda 378 lesbolainen 301 liettua 79 liioittelu 52 liite 208,456 liitepartikkeli 477 liivi 82
limittäisyys 73 lingala 78 listat 161 lisätuki 44 logos 39 lopetus 117,171 loppusointu 17, 53, 278 luetteleminen 52 lukijan kysymykset 151
Hakemistot 503


lukijan rooli 259 lukijapositio 28 lukusana 455 lyhenne 481 lyhytproosa 444 lyriikka 278 lyydi 82 lähde 147
lähdekritiikki 148,150 lähdeluettelo 207 lähikäsite 39 lähiluku 244, 283 lähisukukieli 82 lähtötieto 44 lätti 79
maaginen realismi 366 maailmansielu 320 maailmantuska 316 maantieteellinen nimi 476 Mähäbharata 250 makedonia 79 malaiji 78 mandala 161 mandariinikiina 78 manipuloiminen 43 mansi 83 marathi 79 mari 83
markkinointijärjestys 167 marksilainen kirjallisuudentutkimus 247 matkaraportti 184 melanesialainen kieli 78 merkityksenmuutos 91 merkityskenttä 176 merkityskokonaisuus 12 merkityssuhde 36 merkityssuhdekaavio 38, 159 merkki 61 metafora 14, 281 metateksti 119,133, 136, 177 mieheys 446 mieleentulojärjestys 168 mielipideteksti 188 mielipiteellinen teksti 36 miellemerkitys 12, 51 miestutkimus 249 miljöö 258
minäkertoja 259 miraakkeli 273 mittayksikön lyhenne 482 modaalirakenne 467,496 modaalisuus 56 moderni runo 279 modernismi 286, 293, 339, 343, 398, 409,428 modus 458 mongolikieli 78 monikko 495 monimerkityksisyys 60 mon-khmer-kieli 78 monologi 270 moraliteetti 273 mordva 83 morfeemi 58,456 motiivi 262 muistiinpanot 123 muistikehikko 62 muistio 184 multimodaalinen 12 murhenäytelmä 296 murre 68, 70 murteiden taistelu 89 mysteeri 273 mytologia 295, 298 myönnytys 48 määre 462 määritelmä 51 määräisyys 85
naiseus 446 narsismi 298 naturalismi 293, 325, 395 nenetsi 83 nepali 79 neuvottelu 109 nganasan 83 Nibelungeinlaulu 250 nimeäminen 19, 51 nimi (teoksen) 256 nominaalimuoto 460 nominatiivi 457 nomini 454
nonverbaalinen viestintä 96 norja 79 novelli 252 novellianalyysi 200
numeraali 455 numero 483 nuorisoslangi 75 näkökulma 259 näkökulmajärjestys 166 näytelmä 268, 296
objekti 462
objektiivinen kerronta 260 odotushorisontti 28, 237 odysesseia 298 ohjelmapuhe 120 oidipuskompleksi 298, 301 oikeinkirjoitus 469,471 olemassaololause 465,494 omistuslause 464,494 omistusliite 491 ongelmanratkaisujärjestys 165 ongelmanratkaisukeskustelu 109 ongelmanratkaisukysymykset 160 onomatopoeettinen sana 58 oodi 280 orija 79
osallistumistapa 107 ostjakki 83 otsikko 135, 174
paatos 39 pakina 232, 266 palaveri 109
paleoaasialainen kieli 78 paneeli 111 papuakieli 78 paradoksi 53 parafraasi 19, 177 parodia 28, 147 partikkeli 454,455 partisiippi 460 partisiippirakenne 466 partitiivi 457 passiivi 86, 459 passiivimuoto 492 passiivin partisiippi 493 pastissi 27, 147 peijaisruno 377 perfekti 458 performanssi 276 perinteinen runo 279 personifikaatio 13,281
504 Hakemistot


persoonamuoto 458 persoonapronomini 455 peruslause 464 perusluku 455, 484 perustelu 44 piilo-oletus 55 pilasatu 378 pilkkalaulu 232 pilkku 484,488 pintataso 36 plagiaatti 154 pluskvamperfekti 458 pohjateksti 147
pohjatekstiin viittaaminen 190, 201 pohjatekstin lukeminen 152, 200, 205
pohtiva ja erittelevä teksti 36, 197 poikakirjallisuus 431 polarisointi 53 polynesialainen kieli 78 polysemia 60 portugali 78, 79 positiivi 454,490 positivismi 326 postmoderni 357 postmodernismi 293 postpositio 456 potentiaali 458 pragmaattinen käyttö 456 predikaatti 461 predikatiivi 463 predikatiivilause 463,464,494 preesens 458 prepositio 456 presuppositio 55 pronominaalinen viittaus 177 pronomini 455,489 propaganda 43 provensaali 79 puheenjohtaja 112 puheenvuoro 112 puhekielisyys 18 puhelinnumero 483 puheviestintätaito 94 puheviestintätaitojen päättökoe 124 puhuttelu 53 puhuttu kieli 67 puola 79
puolikielisyys 65 puolilainausmerkki 489 puolipiste 486 päivämäärä 483 pääkirjoitus 191 pääkäsite 39 päälause 465 päämerkitys 12 pääpaino 86 pääte 456 päättökoe 124 päätäntä 117, 171
rajasthani 79
rakenne (teoksen) 263, 268, 278 rakenne 36, 116, 117 Rämäyana 250 ranska 78, 79 raportti 120,184 rationalismi 315 realismi 293, 325, 394,404 reema 176 referaatti 147,180 referatiivinen lauseenvastike 466 refleksiivipronomini 455 rekilaulu 379 rektio 492 relatiivilause 465 relatiivipronomini 455,489 renessanssi 292 rentoutumisharjoitus 122 repliikki 260, 269 reseptiotutkimus 247 retoriikka 40
retorinen keino 44, 50, 143 retorinen kysymys 52, 172 retoromania 79 riimi 17, 278 riittiruno 376 rinnastuskonjunktio 456 ritariromaani 308 rocklyriikka 440 rokokoo 292 Rolandin laulu 250 romaani 250 romaaninen kieli 79 romania 79
romanikielen kielilaki 76 romanikieli 79
romantiikka 292, 320 roolien jako 51 ruanda 78 rundi 78
runebergiläisyys 389 runo 278 runoanalyysi 203 runomitta 279 runon kuulija 281 runon puhuja 281 ruotsi 79 ruotsinsuomi 76 ryhmätyö 103 ryhmäviestintätaito 94 rytmi 278 räp 288
saame 82
saamen kielilaki 76 saksa 79
samaanirunot 375
samojedikieli 78, 83
sanallinen viestintä 96
sanaluokka 454
sananlasku 378
sanasto 9o
sanaton viestintä 96
sardi 70
satiiri 232, 267
satu 251,391,436
seemiläis-haamilainen kieli 78
seikkailuruno 375
selkeys 141
selkuppi 83
seloste 180
selvennyspuheenvuoro 112 semanttinen rooli 460,461 semiotiikka 61 sensuuri 234, 383 serbokroaatti 79 siam 78
sidostaja 37, 174,177 signaali 58 sihteeri 112 siirtymä 123, 170 sijamuoto 457 singali 79
sinotiibetiläinen kieli 78 sisyfoksen työ 299
Hakemistot 505


sisäinen rakenne 36 sisäkertomus 16, 252, 263 sisällysluettelo 208 sitaattialku 172 sitaattilaina 90,479 sivulause 465 sivulauselaji 465 skandinaavinen kieli 79 skolastiikka 302 slaavilainen kieli 79 slangi 68 slovakki 79 sloveeni 79 sonetti 280
sosialistinen realismi 347, 355 Sturm und Drang 316 suahili 78 subjekti 461
subjektiivinen essee 200 subjektin ja predikaatin kongruenssi 493 substantiivi 454 substantiiviattribuutti 462 sudanilaiskieli 78 suljettu draama 268 suomalais-ugrilainen kieli 78, 82 suomenruotsalainen modernismi 409
suomirock 440 suora kerronta 260 suostuttelumääritelmä 52 superlatiivi 52,454,477,490 surrealismi 345 suunnitteluryhmä 109 svaavokaali 72
symboli 61, 281, 293, 332, 398,403 synonyymi 19 syntaktinen rooli 460, 461 synteettinen kieli 84 syrjääni 83 säe 278
sähköpostiviesti 183 säkeistö 278 sävy 136
taipumaton adjektiivi 454 tajunnanvirta 340 takauma 164, 257 takavokaali 85
tamili 78 tanka 280 tanska 79 tarina 147 tarkennus 48 taulukko 162 teema 176, 262 teesi 44, 188 teitittely 104, 494 teksti 12 tekstilaji 20 tekstilajitieto 22 tekstin ideologia 51 tekstin sävy 136 tekstinhuolto 469 tekstitaidon koe 210 tekstityyppi 21 tekstiviittaus 153,207 telugu 78
temaattinen sanajärjestys 176 temporaalirakenne 467,495 tempus 458 tendenssi 328 tiedonhankinta 147 tieteellinen artikkeli 206 tietorakenne 62 tiibet 78
tiivistelmä 147, 182, 206, 208 tilannepuhe 121 tilanneruno 382 todistelu 44 toistaminen 52 toisto 177
tragedia 296, 267, 300
transitiivilause 462,464
transitiiviverbi 455,462
translatiivi 457
tsuktsi 78
tsekki 79
tseremissi 83
tukivirke 169
tulenkantajat 411
tulkinta 28, 32, 96, 203, 253, 263
tulkitseva lukutaito 149
tunguusikieli 78
tunnelmaruno 378
tunnus 456
turkkilainen kieli 78
tutkielma 147, 184, 206
tutkielmaessee 200 tutkimusraportti 184 tyttökirjallisuus 431 tyylikausi 290 tyylipoikkeama 18 tyyppihenkilö 270 työjärjestyspuheenvuoro 112 työraportti 184 työryhmä 103, 109 tärkeysjärjestys 165
udmurtti 83 ugrilainen kansa 84 ukraina 79 unkari 83
uomo universale 307 uralilainen kieli 78, 82 urdu 79 uuspersia 79 uutinen 23, 147
wales 79,82 valistus 292, 315 valituslaulu 378 valko venäjä 79
vapaamittainen runo 279, 285 vastaanoton tutkimus 247 vastakohta 177 vastakohta-asettelu 17, 53 vastaväite 44 vastine 193 vastuullinen tekijä 54 vatja 82
Weltschmerz 316 venäjä 78, 79 vepsä 82
verbaalinen viestintä 96 verbi 454,455 verbien passiivimuoto 492 verbiketju 461 verbinmuoto 458 verkkokeskustelu 100 vertailija 162 vertailu 177 vertailujärjestys 168 vertailumuoto 454, 490 vertaus 13, 281 vetoomus 52 vieraannuttaminen 246
506 Hakemistot


vieraskielinen sana 479,480
votjakki 83
yksikkö 495
vierassana 479
vulgaarilatina 79
yksinpuhelu 270
viestintä 94, 96
vuoronsiirto 100
yleiskieli 68
vietnam 78
vuoropuhelu 260, 269
yleislaina 90,479
viisikymmenluvun modernismi
vuorovaikutus 12
yleisnimi 454
428
vuosisadan sairaus 321
yleisönosastokirjoitus 147, 193
viitekehys 28, 239
vyörytystaktiikka 46
ylioppilaskoe 210
viittaus 26, 153, 262
välimerkki 156, 205,484
yläkäsite 176
virallinen kieli 66
väliotsikko 135, 206
ymmärtävä kuunteleminen 102
virke 460
ympäristö (kaunokirjallisuudessa)
virkerytmi 261
ydinvirke 169
258
viro 82
yhdyslause 465
visuaalinen keino 135
yhdysmerkki 476
äidinkielen ylioppilaskoe 210
voguli 83
yhdyssana 472
äidinkieli 66
vokaali 85
yhtenäistyminen 69
äännejärjestelmä 85
vokaalisointu 85
yhtenäisyys 146
Hakemistot 507


Henkilöhakemisto
Achebe, Chinua 368
Agricola, Mikael 87, 382, 384
Ahlqvist, August 393
Aho, Juhani 229, 235, 241, 253, 395
Aiskhylos 301
Akvinolainen, Tuomas 302
Alanko, Ismo 439
Alasalmi, Päivi 446
Amado, Jorge 366
Andersen, Hans Christian 228, 322
Anhava, Helena 439
Antigone 298
Apo, Satu 248
Apollinaire, Guillaume 339
Aristofanes 296, 301
Aristoteles 300
Artaud, Antonin 276
Asturias, Miguel Angel 366
Austen, Jane 324
Autio, Orvokki 438
Ball, Hugo 344
de Balzac, Honore 328
Basho, Matsuo 363
Baudelaire, Charles 333
Bauman, Zygmunt 358
de Beauvoir, Simone 351
Beckett, Samuel 268, 346
Bellman, Carl Mikael 320
Bellow, Saul 352
Bergroth, Kersti 421
Björling, Gunnar 411
Boccaccio, Giovanni 252, 307, 308
Boileau, Nicolas 312
Borges, Jorge Luis 366
Brecht, Bertolt 228, 276, 349
Breton, Andre 345
Brink, Andre 367
Brodsky, Joseph 355
Bronte, Charlotte 324
Bronte, Emily 324
Bukowski, Charles 352
Bulgakov, Mihail 347
Byron 322
Böll, Heinrich 350
Cajanus, Juhana 382 Calamnius, Gabriel 382 Calderön 313 Calvino, Italo 357 Camus, Albert 352
Canth, Minna 394, 396 Carroll, Lewis 234, 354 Carsten, Fredrika Wilhelmina 450 Catullus 301 Cervantes 245, 250, 308 Chandler, Raymond 349 Chateaubriand 321 Chomsky, Noam 64 Coetzee, J. M. 367 Comte, Auguste 326 Conrad, Joseph 337 Corneille 313, 315
Dante Alighieri 302, 305 Darwin, Charles 230, 234, 326, 394 Dazai, Ozamu 364 Defoe, Daniel 316, 391 Dickens, Charles 328 Diktonius, Elmer 411 Dostojevski, Fjodor 329 Dumas, Alexandre vanh. 325 Duras, Marguerite 352
Eco, Umberto 357 Ekho 298 Elektra 298 Eliot, T. S. 339, 340 Enckell, Rabbe 411 Envall, Markku 266 Euripides 296, 301
Faulkner, William 342 Finne, Jalmari 413 Fitzgerald, F. Scott 347 Fitzgerald, Zelda 347 Flaubert, Gustave 325, 326, 328 Franzen, Frans Mikael 383 Freud, Sigmund 230, 234, 301, 345
Garcia Märquez, Gabriel 366 von Goethe, Johann Wolfgang 316, 317
Gogol, Nikolai 325 Gontsarov, Ivan 331 Gordimer, Nadine 367 Gorki, Maksim 234, 339 Granlund, J. F. 229 Grass, Gunter 350 Grimm, Jacob 251, 321 Grimm, Wilhelm 251, 321 Gummerus, K. J. 392
Haanpää, Pentti 235, 253,418,421 Haavikko, Paavo 429 Haavio, Martti 424 Harmaja, Saima 416 Hassinen, Pirjo 446 Head, Bessie 367 Hegel, Georg Wilhelm Friedrich 383
Hein, Manfred Peter 247 Heine, Heinrich 234 Helakisa, Kaarina 436 Helene (Helena) 298 Hellaakoski, Aaro 411,424 Heller, Joseph 234, 352 Hemingway, Ernest 234, 253, 347, 348
Heporauta, Elsa 266 Herakles 298
Herder, Johann Gottfried 321 Hesse, Hermann 337 Hietamies, Laila 438 Hoffmann, Heinrich 391 Holberg, Ludvig 319 Homeros 250, 296, 300 Honkasalo, Laura 449 Horatius 300, 302 Hotakainen, Kari 447,448 Hugo, Victor 324 Huovi, Hannele 448 Huovinen, Veikko 253,439 Hyry, Antti 430 Hämäläinen, Helvi 419 Härkönen, Anna-Leena 446
Iason 299 Ibsen, Henrik 331 Ingman, A. E. 421 Ionesco, Eugene 346 Irwing, John 353
Jalonen, Riitta 449 Jansson, Tove 531 Joenpelto, Eeva 437 Joenpolvi, Martti 442 Joensuu, Matti Yrjänä 439 Joyce, James 234, 340, 341 Juteini, Jaakko 235, 383 Juvonen, Helvi 425 Jännes, Arvi 240 Järnefelt, Arvid 395
508 Hakemistot


Kafka, Franz 253, 342
Kailas, Uuno 281,416
Kajava, Viljo 418
Kallas, Aino 414
Karhu, Eino 247
Karimo, Aarno 240
Karjalainen, Elina 448
Kauranen, Anja ks. Snellman, Anja
Kawabata, Yasunari 364
Keats, John 323
Kemal, Yashar 362
Khaijam, Omar 362
Kianto, Ilmari 228,405
Kiiskinen, Jyrki 443
Kilpi, Eeva 438
Kilpi, Volter 419
Kinnunen, Aarne 244
Kinnunen, Tapani 443
Kirstinä, Väinö 432
Kivi, Aleksis 228, 229, 243-249,
387, 392 Kontio, Tomi 443,449 Koskelainen, Jukka 443 Koskenniemi, Veikko Antero 266, 404
Kramsu, Kaarlo 228, 281 Krohn, Leena 439 Kross, Jaan 355 Krylov, Ivan 251, 322 Kundera, Miian 357 Kungfutse 234 Kunnas, Kirsi 431 Kureishi, Hanif 354 Kurjensaari, Matti 266
Laaksonen, Heli 443 de La Fontaine, Jean 251 Laitinen, Kai 370,410,419 Lassila, Maiju 404 Laulajainen, Leena 448 Lauri, Olavi (Olavi Paavolainen) 415
Lawrence, D. H. 234, 349 Lehtinen, Tuija 449 Lehtolainen, Leena 449 Lehtonen, Joel 405 Leino, Eino 228, 229, 398, 399,400 Leskinen, Juice 439 Lessing, Doris 354 Levola, Kari 448,449 Liksom, Rosa (Anni Ylävaara) 442, 444
Linna, Väinö 228, 239,425,426 Linnankoski, Johannes 404
Lizelius, Anders 383 Locke, John 315 London, Jack 234 Loos, Anita 228 Lorca, Federico Garcia 350 Lönnrot, Elias 89, 380, 386
Machiavelli, Niccolö 308 Mahfouz, Naguib 362 Mailer, Norman 352 Majakovski, Vladimir 343 Makine, Andrei 352 Mallarme, Stephane 334 Mann, Thomas 234, 336 Manner, Eeva-Liisa 429 Manninen, Otto 403 Marinetti, Filippo Tommaso 343 Martinheimo, Asko 449 Marx, Karl 234, 326 Mary Marck (Kersti Bergroth) 421 Maupassant, Guy de 253, 328 Medeia 299 Meri, Veijo 430 Meriluoto, Aila 424 Michelangelo 307 Midas 299
Mikkola, Marja-Leena 436 Miller, Henry 235, 347, 349 Milton, John 313 della Mirandola, Pico 306 Mishima, Yakio 364 Moliere 234,313,314,315 Monet, Claude 336 Morrison, Toni 353 Mukka, Timo K. 437 Musil, Robert 342 Musset, Alfred de 325 Mustapää, P. (Martti Haavio) 424 Mykle, Agnar 235 Mäenpää, Anna-Liisa 244 Mäkelä, Matti 446 Mäki, Reijo 446 Mäkinen, Taru 449
Narkissos 298 Neruda, Pablo 366 Newton, Isaac 315 Ngugi, James 368 Nietzsche, Friedrich 336 Nin, AnaTs 347 Niskanen, Mikko 241 Nojonen, Uolevi 436,449 Nopola, Sinikka 449 Nopola, Tiina 449
Nousiainen, Inka 449 Novalis 321
Odysseus 298 Oidipus 298 Okri, Ben 368 Onerva, L. 402 Ooka, Shohei 364 Orfeus 299 Orwell, George 228 Otava, Merja 431 Ovidius 300, 302
Paasilinna, Arto 439,446
Paasilinna, Erno 439
Paavolainen, Olavi 413,415,421
Pakkala, Teuvo 229, 395
Palmgren, Raoul 418
Parkkinen, Jukka 436,449
Pasternak, Boris 347
Paz, Octavio 366
Pekkanen, Toivo 418
Penelopeia 298
Perkiö, Pia 448
Petrarca, Rancesco 307, 308
Petronius 302
Pirandello, 229
Platon 296
Poe, Edgar Allan 324
Pohjanpää, Lauri 251
Popov, Jevgeni 355
Pound, Ezra 346
Poutanen, Kira 449
Prevost, Abbe 316
Prometheus 298
Proust, Marcel 234, 340, 342
Pulkkinen, Matti 442
Puskin, Alesandr 325
Päätalo, Kalle 438
Rabelais, Francois 306,308 Racine 313 Raittila, Hannu 448 Rantamala, Irmari 404 Rekola, Mirkka 432 Remarque, Erich Maria 228 Remes, Ilkka 449 Riikkilä, Väinö 431 Rimbaud, Arthur 334, 336 Romu, Henna-Riikka 449 Roth, Philip 352 Rousseau, Jean-Jacques 317 Rowling, J. K. 235, 354
Hakemistot 509


Runeberg, Johan Ludvig 239,240, 241,386,388,426 Rushdie, Saiman 234, 353 Ruuth, Alpo 438
Saarikoski, Pentti 266, 283,432,434
Saikaku, Ihara 363
Saisio, Pirkko 446
Salama, Hannu 235,433
Salamnius, Matthias 382
Salinger, J. D. 234, 352
Salmi, Vexi 241
Sapfo 301
Sarkia, Kaarlo 416
Sartre, Jean-Paul 351
Savonarola 234
Schelling, Friedrich von 320
Schiller, Friedrich von 319
Scorza, Manuel 366
Senghor, Leopold 367
Seppälä, Juha 442
Shakespeare, William 229, 269, 308 Siekkinen, Raija 446 Sillanpää, Frans Emil 240, 406, 408, 419
Simberg, Hugo 412
Sinervo, Elvi 418
Sisyfos 299
Skiftesvik, Joni 442
Snellman, Johan Vilhelm 88, 383
Snellman, Anja 443
Sofokles 267,296, 301
Solohov, Mihail 347
Solzenitsyn, Aleksandr 355 Soseki, Natsume 364 Soyinka, Wole 367 Stanislavski, Konstantin 275 Steinbeck, John 234, 348 Strindberg, August 331 Suosalmi, Kaarina 438 Swan, Anni 412 Swift, Graham 354 Swift, Jonathan 317 Säisä, Eino 438 Södergran, Edith 409
Taine, Hippolyte 326 Tamminen, Petri 263-265 Tanizaki, Junichiro 364 Tarkiainen, V. 243, 245 Tervo, Jari 446 Tiainen, Arja 439 Tiihonen, Ilpo 439 Tolkien, J. R. R. 354 Tolstoi, Leo 329 Topelius, Zacharias 386, 391 Tsehov, Anton 252, 253-263, 338 Tuomari Nurmio (Hannu Nurmio) 439,440 Turgenev, Ivan 328 Turkka, Sirkka 439 Turtiainen, Arvo 418 Turunen, Heikki 438 Tuuri, Antti 239,438 Tzara, Tristan 344
Untola, Algot 404 Utrio, Kaari 438
Vala, Katri 413 Vargas Llosa, Mario 366 Vartio, Marja-Liisa 430 Vergilius 300, 301 Verlaine, Paul 334 Verronen, Maarit 442 Viita, Lauri 424 Villon, Francois 308 da Vinci Leonardo 307 Virtanen, Jukka 240 Voltaire 317 Vonnegut, Kurt 234 Vuorela, Einari 283 Väyrynen, Tarmo 449 Väyrynen, Taru 449
Waltari, Mika 235,413 Weckström, Mika 449 Westö, Kjell 447 Wilde, Oscar 338 Wolf, Christa 351 Woolf, Virginia 340, 342 Wuolijoki, Hella 349
Yoshimoto, Banana 364
Zola, fimile 328 Zweig, Stefan 234
510 Hakemistot


Kuvalähteitä
Alloverpress s. 43 2. alh. oik., 141 ylh. oik.
Corbis/ SKOY s. 141 ylh. oik. ©Bettmann, 199 ylh. vas ©Michael Boys, 202 ©Francis G. Mayer, 221 ©Ralph A. Clevenger, 268 ylh. ©Robbie Jack, alh. vas. ©Ar- chivo Iconografico/S.A., kesk. alh. ©Bettmann, alh. ©Robbie Jack, 291 alh. vas. Sygma/ ©Zuckerman Robert, 314 ©Gianni Dagli Orti, 334-335, 337 vas. ©Bettmann, 342 ylh. ©Hulton-Deutch Collection, 348 vas. ©Bettmann, 351 ylh. ©Bettmann, alh. Sygma/ © Sprio Gino, 352 Sygma/ ©Sophie Bassouls, 353 vas. ©Julian Calder, 367 vas. ©David Turnley, oik. ©Sophie Bassouls, 423 ©Francis G.Mayer James Croak s. 231 Emil Wickströmin säätiö s. 390 ylh.
Fennopress s. 52, 148
Fennopress/ Photonica s. 14, 16, 59, 60, 64, 132, 133, 141 alh. 2. vas., 142, 143, 152, 154, 157, 164-168, 176, 192,214,215,234-235 Gummerus s. 446 vas.
Anna-Riitta Haavisto s. 23
Helsingin Kaupunginmuseo s. 75 valokuva Sakari Pälsi 1930-luku
©Edward Hopper, The Art Institute of Chigago s. 252
Marika Kaarna s. 26
Leena Kilpi 242
Kouvolan teatteri s. 397 ylh.
Ritva Kovalainen, Sanni Seppo s. 376-377 Kuopion Kulttuurihistoriallinen Museo s. 394 Kuvapörssi s. 312
Kuvataiteen keskusarkisto s. 13, valokuva Hannu Aaltonen, 211, valokuva Jorma Puranen ©Kuvasto s. 95, 238, 341 ©Succession, Pablo Picasso 1921,343,344, 345 Lehtikuva s. 43 (paitsi 2. alh. oik.), 68, 145, 268 2. ylh., 274-275, 291 ylh. 1., 2., 3., 324, 329 oik., 331, 347, 348 oik., 353 oik., 354, 355, 356 oik., 425 oik., 433, 437, 443,446 oik., 447 ylh. oik.
Maan auto s. 141 alh. vas.
Mainostoimisto Euro RSCG Helsinki, valokuva Alloverpress s. 15 ylh.
Mainostoimisto Hasan&Partners s. 27 ylh., 74 Mainostoimisto Lahtinen&Mantere s. 18 Mainostoimisto McCann Helsinki s. 41 Mainostoimisto SEK&GREY, valokuva Markku Lähteenmäki s. 15 alh.
Metro-Goldwyn-Mayers Studios Inc. s. 140 ylh. vas.
Juha Metso/ HS s. 34
Museovirasto s. 398,405
Esko Männikkö s. 99
©New Line Productions, Inc. s. 251
Otava 333, 350,401,402,408,409,411,417,418, 419, 421,429, 434 vas.
Oy Amanita Ltd/ Finlandia Arkisto Oy s. 428 Michelangelo Pistoletto s. 294 Postimuseo s. 183
Riksmuseum-Stichting, Amsterdam s. 272 SKOY s. 342 alh., 365,435 ©Pertti Messo Studio Markku Alaltalo s. 291 kesk. alh.
Studio Pasi Kolhonen s. 61 Studio Douglas Siven s. 318 Suomen elokuva-arkisto s. 426 alh. ja taustakuva 426-427
Suomalaisen kirjallisuuden seura s. 414, 424 Tampereen Työväen Teatteri s. 311 Markku Tanttu s. 393
Toimituskuva/ Matti Ruotsalainen s. 284, 380 vas.
kesk., 381 ylh., 397 oik., 412 Mika Tuominen s. 285-288 Vappu Tuomioja 349
Vihreä liitto, valokuva Tuomo Manninen s. 30 WSOY:n kuva-arkisto s. 27 alh., 35, 80, 88, 97, 140 (muut paitsi ylh. vas.), 141 ylh. kesk., 181, 189,197, 199 ylh. oik. ja alh., 270, 271, 277, 279. 280,291 kesk. ylh. ja alh. oik., 297, 299, 300, 304, 305, 307, 309, 316, 317, 319, 321, 322, 323, 327, 329 vas., 330, 332, 337, 338 oik., 356 vas., 361, 363, 364, 368, 371, 372, 373, 380 ylh., 381 kesk., 384, 385, 387, 388, 389, 390 (kasvokuvat), 391, 392, 396, 399 ©Seppo Hilpo, 400, 403 ©Seppo Hilpo, 406,410,415,420,422-423, 425 vas., 426 ylh., 427 oik., 430,431,432,434 ylh., 436, 439,440,441,442,444,447 ylh. vas., alh. ©Irmeli Jung, 448 Anni Ylävaara s. 445
Aukeaman 292-293 teoksia: Renessanssi: Sandro Botticelli, Venuksen syntymä. 1480; Klassismi: Antonio Canova, Itävallan Maria Christinan mausoleumi. 1805; Romantiikka: Caspar David Friedrich, Purjeen alla. 1819; Realismi: Ilja Repin, Volgan lautturit. 1873; Naturalismi: Akseli Gallen- Kallela, Akka ja kissa. 1885; Symbolismi: Dante Gabriel Rosetti, Ecce Aneilla Domini. 1850; Impressionismi: Claude Monet, Lumpeita. 1904; Ekspressionismi: Edward Munch, Huuto. 1893; Modernismi: Georges Braque, Kitara. 1912; Postmodernismi: ©Kaj Stenvall, Iso Rakkaus. 1997.
Kartat:
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus s. 76 Spatio/ Kauko Kyöstiö s. 79, 84
Kuvalähteitä 511


YHTEYSTIEDOT
Tilaukset
WSOY Tilauskonttori, Porvoo puh. (019) 576 261
faksi (019) 576 2339
sähköposti: wsoy-tilaukset@wsoy.fi
Tiedustelut
WSOY Oppimateriaalit, Helsinki puh. 0203 91000
faksi (09) 6168 3622
sähköposti: palvelulinja@wsoy.fi
www.wsoy.fi
Kustantaja: Werner Söderström Osakeyhtiö 1.-6. painos, 2008
ISBN 978-951-0-26300-6
Kustannustoimittaja: Päivi Lindstedt Ulkoasu: Liisa Holm Taitto: Liisa Holm Piirrokset: Krista Partti Kuvatoimittaja: Kirsti Paasivirta Kansi: Liisa Holm
© Anne-Maria Mikkola, Lasse Koskela,
Heljä Haapamäki-Niemi, Anita Julin, Anneli Kauppinen, Kaija Valkonen ja Werner Söderström Osakeyhtiö 2003.
Kopiointiehdot
Tämä teos on oppikirja. Teos on suojattu tekijänoikeuslailla (404/61).
Teoksen valokopioiminen on kielletty, ellei valokopiointiin ole hankittu lupaa. Tarkista, onko oppilaitoksellanne voimassa oleva valokopiointilupa.
Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.
Teoksen tai sen osan digitaalinen kopioiminen tai muuntelu on ehdottomasti kielletty.


ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS
Käs i ki rj a
Äidinkieli ja kirjallisuus -sarjan Käsikirja on muuttunut vuoden 2003 opetussuunnitelmien mukaiseksi. Myös uusi ylioppilaskoe on otettu huomioon. Näin Käsikirja on edelleen lukiolaisen perusteos. Se sisältää äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelussa tarvittavat tiedot ja tukee myös muiden aineiden tehtävissä.
Teos murtaa oppiaineen kurssirajat. Teksti- ja kielitieto, puhuminen, kirjoittaminen ja kirjallisuus ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, ja suomen kielioppi ja kielenhuollon opas muodostavat oman osastonsa. Jaksojen asiat ovat käytettävissä milloin tahansa, kurssista riippumatta.
Käsikirjan sisältöjen valinnan pohjana ovat sekä koulun että sen ulkopuolisen maailman vaatimukset. Elämässä tarvitaan yleissivistystä. Siksi Käsikirjassa on runsaasti tietoa kulttuurista, erityisesti kirjallisuudesta.
Elämässä kysytään myös joustavia tekstitaitoja, jotka riittävät yllättäviinkin viestintätilanteisiin. Siksi Käsikirja opettaa lukiolaisen aktiiviseksi tekstien tekijäksi ja käyttäjäksi. Hänen taidoilleen rakentuu niin hyvä pohja, että hän pystyy sopeutumaan tulevaisuuden tekstiympäristöihin.
Äidinkieli ja kirjallisuus -sarjaan kuuluvat kurssivihot täydentävät Käsikirjaa tekstinäytteillä ja erilaajuisilla tehtävillä. Yhdessä teokset muodostavat lukion pakollisia ja syventäviä kursseja vastaavan kokonaisuuden. Oppimateriaali pohjautuu WSOY:n Äidinkieli-sar\aan, jonka Käsikirja sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1992.